Tiedän, että saan tällä tekstillä varmasti kovaa kritiikkiä, mutta ajattelin senkin uhalla purkaa tänne tunteitani.
Miehelläni on todettu masennus kun hän oli teini-iässä, nyt n.15 vuoden lääkkeiden syönnin jälkeen tilanne on edelleen ennallaan. Olen pyytänyt häntä käymään ammattiauttajan luona keskustelemassa joko yksin tai kanssani, mutta mitään ei tapahdu. Terapiaan ei ole vieläkään päästy. Lääkärit uusivat vaan reseptejä, välillä näkemättä potilasta ollenkaan. Olen yrittänyt olla apuna ja kestää hänen mielialavaihteluitaan. Rupeaa suoraan sanottuna v**uttamaan koko masennus. En tiedä kauanko jaksan enää olla tässä suhteessa, rupeaa itseltäänkin voimat loppumaan, kun toisen asenne on vuosia ollut "ei jaksa, ei kiinnosta". Miksi mua sitten pitäis koko ajan kiinnostaa? Miksi mun pitäis aina olla se joka yrittää? Rakastan miestäni, enkä todellakaan haluaisi erota, mutta kaikkien vuosien jälkeen en pysty enää lupaamaan, että jaksaisin olla hänen vierellään loppuelämämme ajan. Minusta on tullut hyvin hermostunut ja tuntuu, että elän koko ajan räjähdysvaarassa.
Onko kellään muulla samanlaista tilannetta?
Miehelläni on todettu masennus kun hän oli teini-iässä, nyt n.15 vuoden lääkkeiden syönnin jälkeen tilanne on edelleen ennallaan. Olen pyytänyt häntä käymään ammattiauttajan luona keskustelemassa joko yksin tai kanssani, mutta mitään ei tapahdu. Terapiaan ei ole vieläkään päästy. Lääkärit uusivat vaan reseptejä, välillä näkemättä potilasta ollenkaan. Olen yrittänyt olla apuna ja kestää hänen mielialavaihteluitaan. Rupeaa suoraan sanottuna v**uttamaan koko masennus. En tiedä kauanko jaksan enää olla tässä suhteessa, rupeaa itseltäänkin voimat loppumaan, kun toisen asenne on vuosia ollut "ei jaksa, ei kiinnosta". Miksi mua sitten pitäis koko ajan kiinnostaa? Miksi mun pitäis aina olla se joka yrittää? Rakastan miestäni, enkä todellakaan haluaisi erota, mutta kaikkien vuosien jälkeen en pysty enää lupaamaan, että jaksaisin olla hänen vierellään loppuelämämme ajan. Minusta on tullut hyvin hermostunut ja tuntuu, että elän koko ajan räjähdysvaarassa.
Onko kellään muulla samanlaista tilannetta?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Onneksi ei ole samoja kokemuksia, mutta ymmärrän, kaikkea kestää aikansa. Onko miehesi kuitenkin työssä, vai oletko sinä ainoa elantoa ansaitseva henkilö?
Lääkkeet on niin "helppo ratkaisu", jolla saa potilaan ovesta ulos. Mutta lääkkeet harvoin parantavat sairautta, sumentaa kylläkin oireita ja jää siihen. Kaikesta päätellen olette suht.koht. nuoria, eli jotain on tehtävissä jo ikääkin ajatellen. Tällä palstalla luin kirjasta "Havahtuminen", jota tilasin saman tien kolme kappaletta, neljännen ostin. Tänään luin kirjaa, ja rohkenisin ehdottaa, että osta k.o. kirja, pyydä miehesi lukemaan se ja useampaan kertaan. Uskon nimittäin, että itse itsensä terapiointi on parasta terapiaa. Tämän kirjan on kirjoittanut Anthony De Mello. Se, mitä olen lukenut, on todella ajatuksia herättäviä ja aktivoivia ajattelemaan. Nyt sinun pitäisi saada miehesi lukemaan ja ajattelemaan. Terapeuttikaan ei pysty häntä parantamaan yksin, siihen tarvitaan asiakkaan aktiivista ajattelua, pohdintaa ja asenteiden kyseenalaistamista. Siitä parantuminen alkaa. Usko ja rohkaise miestäsi, parantuminen on mahdollista, mutta kukaan ulkopuolinen ei sitä voi tehdä miehesi puolesta!