Hyvin

Menee Hirvosella ja Latvalalla Ruotsissa. Löeb on vasta kuudes.
14403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

oli viime vuonnakin, mutta kuinkas sitten kävikään? Olikin marssijärjetys jotain ihan muuta, kun Löeb varmisti mestaruuden jo paljon ennen, kun MM sarja edes päättyi. Näinhän ne suomen ralliasiantuntijat epäilivät eilen, että näin luultavasti tulee käymään tänäkin vuonna, vaikka viime vuonna tässä vaiheessa täällä jo povattiin, ettei Löeb enää mestaruutta vie suomalaisilta. Ei nuolaista ennen kun tipahtaa. Sunnuntaina ollaaan maalissa. Silloin vasta tiedetään kuka kisan voittaa.

Äänestä
  • Etkö toivo että Suomalaiset voittaa. Mikä epäisänmaallisuus muuta Ranskaan pakolaiseksi.

    Äänestä

  • töttörööhiihuu kirjoitti:

    Etkö toivo että Suomalaiset voittaa. Mikä epäisänmaallisuus muuta Ranskaan pakolaiseksi.

    Loebin viimeisen, eli seitsemännen mestaruuden jälkeen kysyttiin: Miksi Loeb on niin ylivoimainen?
    Grönholm vastauksessaan toi esille Loebin voittajaominaisuuksia, mutta korosti Citroenin luotettavuuden olevan myös tärkeä tekijä Loebin menestyksessä.

    Nyt sitten on päätettävä, uskoako teroa, vai Marcus Grönholmia?
    Kumpikohan tietää autoista enemmän??

    Äänestä

  • haastateltiin kirjoitti:

    paljon tärkeämpiä kuin joku rallisitikka jolla on huoltotiimi koko ajan turvana. Siviilisitikoille pitäisi olla myös oma huoltomies sillä eihän niillä muuten pärjää pohjolan talvessa.

    Äänestä

  • ffffffffuuuck kirjoitti:

    paljon tärkeämpiä kuin joku rallisitikka jolla on huoltotiimi koko ajan turvana. Siviilisitikoille pitäisi olla myös oma huoltomies sillä eihän niillä muuten pärjää pohjolan talvessa.

    kertoa sinusta tuo nimimerkkisi, fffffffuuuck . Eli kasva ensin aikuiseksi, ennen kun alat mitään veistelemään tiedoistasi/tiedottomuudestasi.

    Äänestä

  • Sinä tietämätön kirjoitti:

    kertoa sinusta tuo nimimerkkisi, fffffffuuuck . Eli kasva ensin aikuiseksi, ennen kun alat mitään veistelemään tiedoistasi/tiedottomuudestasi.

    sinua varten sitikkafanaatikko että pääsisit siitä sanomaan. Tosiasiassa sulla ei ole haluakaan millainen henkilö täällä on. Osoittaa vaan että täällä voi kuka tahansa olla ihan mitä tahansa.

    Äänestä

Pitää myös toivoa että Kimi saa cittisen ehjänä maaliin.

Äänestä

3. Petter Solberg Citroen 1.17,0 viiden ajetun pikataipaleen jälkeen. Ja tuo Loebin sijoitus on osoituksena siitä, että lumenauraus jopa Citroenilla on "vähän liikaa vaadittu" ihan kärkeen kilpailun tässä vaiheessa.

Äänestä

hienosta voitosta! Suomalainen voittaa aina.

Äänestä
  • yli vuoteen...
    Siis suomalainen voittaa aina??

    Entäs, jos tojo osallistuisi ja kuskina hajosiko tojotasi?
    Kuka silloin voittaa?? Kuka on sinun suosikkisi?

    Äänestä

  • ensimmäisen kerran kirjoitti:

    yli vuoteen...
    Siis suomalainen voittaa aina??

    Entäs, jos tojo osallistuisi ja kuskina hajosiko tojotasi?
    Kuka silloin voittaa?? Kuka on sinun suosikkisi?

    eipä se taida sitikka enää pärjätä näissäkään kapinoissa ja siviilipuolellahan sen pelit on jo pelattu.

    Äänestä

  • 17 kirjoitti:

    eipä se taida sitikka enää pärjätä näissäkään kapinoissa ja siviilipuolellahan sen pelit on jo pelattu.

    Hieno analyysi yhden rallin perusteella. Melkoinen sankari.

    Äänestä

  • Onnittelut Fordille menevät paremmin perille varmaan jotain muuta kautta kuin Citikka-palstan välityksellä. Onko sinulla lainkaan ajatus- ja päättelykykyä jäljellä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hdrrt kirjoitti:

Menee Hirvosella ja Latvalalla Ruotsissa. Löeb on vasta kuudes.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu