Poikkesi vähä kyläs,
kattomas yht leskimiäst,
jalkapualt sotainvaliirii.
Se o lapseto leskimiäs
ja assuu omas mökissäs
kaukan kirkokyläst.
Ajatteli vähä tarkistaa,
onkse viä henkissäkä,
ko se o yli 80 vuat.
Oli se, äänest päätelle,
puuvajast kuulu kalket.
Meni sit sin kattoo.
Se oli polvilas tuki viäres
kirves käres ja klapi toises,
meinas just lyär se halki.
Mää kysyi, et kuis voit;
se sano et iha hyvi,
ko ei vaivojas valit.
Sit mää kysyi vianosti,
et kui sää siin konttaat,
puit pilkkoessas.
Siihe se, et tynkä vaivaa.
Ko hän o vähä laihtunu,
ni roteesi ei oikei sovi.
Eikä se roteesi muutenka
o tehty ko kävelyy varte.
Ei se kest tyä tekkoo.
Vajal oli kyl käytetty polku,
ko pikkula oli siin viäres,
mut ihmetteli hänt silti.
Niinko polttopuitte kantoo.
Se näytti puitte kuljetukse:
puut kelkkaa ja naru vyätäröl.
Mää sanoi sil, et pyytäs appuu,
kunta varmaa tarjois jottai,
puitte pilkkomist tai muut.
Mut se sano ettei tartte appuu,
aika kulluu hyvi ko tekkee
ja kuntoki pyssyy parempan.
Mikä mää oli tiätämää,
mikä o häne parempas,
vaik sillai kuvittelinki.
kattomas yht leskimiäst,
jalkapualt sotainvaliirii.
Se o lapseto leskimiäs
ja assuu omas mökissäs
kaukan kirkokyläst.
Ajatteli vähä tarkistaa,
onkse viä henkissäkä,
ko se o yli 80 vuat.
Oli se, äänest päätelle,
puuvajast kuulu kalket.
Meni sit sin kattoo.
Se oli polvilas tuki viäres
kirves käres ja klapi toises,
meinas just lyär se halki.
Mää kysyi, et kuis voit;
se sano et iha hyvi,
ko ei vaivojas valit.
Sit mää kysyi vianosti,
et kui sää siin konttaat,
puit pilkkoessas.
Siihe se, et tynkä vaivaa.
Ko hän o vähä laihtunu,
ni roteesi ei oikei sovi.
Eikä se roteesi muutenka
o tehty ko kävelyy varte.
Ei se kest tyä tekkoo.
Vajal oli kyl käytetty polku,
ko pikkula oli siin viäres,
mut ihmetteli hänt silti.
Niinko polttopuitte kantoo.
Se näytti puitte kuljetukse:
puut kelkkaa ja naru vyätäröl.
Mää sanoi sil, et pyytäs appuu,
kunta varmaa tarjois jottai,
puitte pilkkomist tai muut.
Mut se sano ettei tartte appuu,
aika kulluu hyvi ko tekkee
ja kuntoki pyssyy parempan.
Mikä mää oli tiätämää,
mikä o häne parempas,
vaik sillai kuvittelinki.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Runosi veteraanissa on asennetta, asennetta, jolla hän ja aseveljensä taistelivat Suomen vapaaksi.
Hieno lisä murrerunokokoelmaasi.
Kiitos vastauksesta ja mielipiteestäsi. Sen takia tämä runontapainenkin syntyi, ihailusta vanhan miehen omatoimisuudesta ja sitkeydestä. Paljon hänelle ei ollut annettu; viisi vuotta eli nuoruus meni sodassa ja toinen jalka. Sitten kovaa työtä pikkutilalla ja olematon eläke. Silti yhteiskunta ei hänen mielestään ole velvollinen hänestä huolehtimaan - kun kerran itsekin pystyy.
Juu..pakko tunnustaa, olen pöhkö! Mutta kyyneleet tulivat silmiin tätä lukiessa.
Siinä oli teille molemmille, niin aiheelle, kuin kirjoittajallekin omat kyyneleet.
Turha sanoa enää, että runosi oli vaikuttava.
Kuulehan ystäväni, ei ole pöhköä tuntea ja liikuttua elämän ilmiöistä, ihmisten kohtaloista, luonnostakaan.
Kaipa tämä runo syntyi samanlaisista tuntemuksista, kun näin vanhan miehen pilkkomassa puita polvillaan, kun ei muuten pystynyt. Silti hänen mielestään asiat olivat ihan hyvin.
Luultavasti on niin, että riittävällä elämänkokemuksella, johon mahtuu paljon pahempiakin kokemuksia, pystyy asettamaan arjen hankaluudet oikealle paikalleen. Puitten pilkkominen pakkasessa, on pieni vaiva siihen verrattuna, jos on palellut kuukausia tai vuosia ampumahaudassa ja odottanut vähä väliä kranaattikeskitystä.
murrehaitasta huolimatta. Liekö totta vai sepitettä? Mutta lukemisen arvoinen joka tapauksessa.
huomiosta, vaikka murreruno ilmeisesti käykin hermoille. Ymmärrän sen kyllä, varsinkin kun murre ei ole erityisen sointuvaa. Mutta äänellään se variskin laulaa.
Jos kirjoitan mitallista tai muuten suurinpiirtein yleiskielistä runoa, siinä on varmaankin mukana sekä mielikuvitusta että unelmaa ja runoilijan vapautta yleensä.
Mutta kummallisesti on niin, että murrerunoon ovat valikoituneet tositapaukset elämästä. Tai ehkä niistä vain on helpompi kertoa murteen suojassa.
kovasti.
Mukava kuulla, että pidit, kiitos kun kerroit! Sellainen antaa rohkeutta kirjoittaa, vaikkeivät runot mitään suurta taidetta olisikaan.
Hieno runo ihmisestä, joka on tottunut tulemaan toimeen omillaan.
Ihmisestä joka ei valita, jolla on korpisoturin sielu ja sisu ! Todella koskettava runo, kiitos Sinulle !
Kiitän kauniista sanoistasi, vaikka itse olenkin tarinassa vain kertojana. Sankari on toinen. Ehkä hänestä ja hänenlaisistaan voisivat tyhjästä valittajat ottaa oppia ja tehdä itse enemmän ja odottaa vähemmän muilta.