meillä on paljon pelissä. Meitä eläkelläisiä on Suomessa 1,4 miljoonaa , sillä äänimäärällä me jo eläkkeellä olevat ja sinne seuraavan neljän vuoden aikana pääsevät/joutuvat, voimme tehdä uusiksi koko poliittisen kentän ja saada muutaman edustajan ajamaan eduskuntaan jo meidänkin asioita. Mutta se vaatii sitä jo äidinmaidossa opittua vanhan ajattelun muuttamista ja alkaa ajattelemaan uudella tavalla. Pystymmekö muuttumaan ja alkamaan ajaa omia etuja. Toivottavasti.
Eläkelläiset
tulevissa vaaleissa
087
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.