Hallberg Rassy viimein myönsi valmistaneensa täysin ala-arvoisen
veneen asiakkaalleen. Hallberg toimittaa uuden veneen asiakkaalleen
joka haastoi firman oikeuteen. oikein toimittu mutta tapahtui vuosi
liian myöhään. Nyt tuli vuoden aikan tosi paljon huonoa julkisuutta.
veneen asiakkaalleen. Hallberg toimittaa uuden veneen asiakkaalleen
joka haastoi firman oikeuteen. oikein toimittu mutta tapahtui vuosi
liian myöhään. Nyt tuli vuoden aikan tosi paljon huonoa julkisuutta.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Voihan olla että vanhaan veneeseen poratut reijät laminoidaan umpeen ja sen jälkeen osoitetaan kaikille että vene on ok vaikkapa sillä että purjehditutetaan se maailman ympäri. Kun kuulema vanhasta veneestä ei pureta osia tähän uuteen.
Vanhassa veneessä ei välttämättä ole mitään vikaa. HR vain haluaa päästä eteenpäin ja unohtaa koko tapauksen.
Uuden veneen tekeminen ei missään nimessä tarkoita sitä, että HR myöntäisi tehneensä maanantaikappaleen. Uuden paatin antaminen on vain halvempaa kuin tappelun jatkaminen.
"Uuden veneen tekeminen ei missään nimessä tarkoita sitä, että HR myöntäisi tehneensä maanantaikappaleen"
Mutta se ei myöskään tarkoita sitä etteikö kysessä olisi ollut maanantaikappale kaikkine väitettyine virheineen, se tarkoittaa varmasti vain sitä että H-R ei myönnä mitään.
Näin on, mutta kun oikeus ei ole pystynyt toteamaan virhettä. Niin kauan kun tuomiota ei ole, on HR syytön. Tuntuu todella naurettavalta ja lapselliselta, että purjehtijat leimaavat heti HR:n, jos yksi asiakas ryhtyy riitelemään. Tilastollisesti myös HR:n asiakaskunnasta löytyy ainakin yksi henkilö, jolla ns. ihan kaikki merenkävijämuumit eivät ole laaksossa.
Jokainen asiakaspalvelussa työskentelevä tietää henkilötyypin. Totta kai asiallisiakin valituksia on, mutta aika usein vika on myös asiakkaassa. Psykologit voisivat luokitella, että ko. henkilöt projisoivat omaa pahaa oloaan silmätikuksi ottamaansa kohteeseen. Tiedä sitten, onko HR:n tapauksessa tästä kyse, mutta ainakaan sen enempää ei ole oikeudessa todistettu.
HR:n todistettu virhe oli, että he päästivät asian liian pitkälle. Hiljaiseksi maksaminen olisi ollut halvempaa.
Jokainen asiakas on kohdannut tuollaisia yrityksiä. Totta kai asiallisestikin reklamaatioihin suhtautuvia yrityksiä on, mutta aika usein on vika yrityksen asiakaspalvelun asenteissa.
Harmi ettei tapaus mennyt hoviin, luulisi että H-R olisi halunnut selvän päätöksen siitä että veneen runko oli virheetön, raastuvanoikeushan ei ottanut kantaa puoleen eikä toiseen ja siksi hylkäsi reklamaation. Mitä H-R pelkäsi ostaessaan asiakkaan lopulta hiljaiseksi - oliko vaara että hovioikeus olisikin ottanut selkeän kannan asiakkaan eduksi?
Eikä H-R:n kohdalla ole ollut kyse vain yhdestä asiakkaasta, saiguiden foorumista napattua:
"Mitt inlägg handlar om ett HR-ärende ca 10 år tillbaka. En bekant till mig hade köpt en stor HR, jag säger inte vilken, då det blir för lätt att peka ut kunden. Under första seglingen ner genom Nordsjön, med inhyrd, erfaren skeppare och besättning, uppdagades ett antal fel. Man hade t ex inkommande vatten vid genomföringar. Orsaken var att slangklämmorna inte var ordentligt dragna och att flera genomföringar endast hade en slangklämma. Utöver detta fanns ytterligare ett antal anmärkningar som hade direkt påverkan på sjövärdigheten. Däremot fanns inga anmärkningar på skrovet.
Skepparen, inte ägaren, avbröt resan av säkerhetsskäl. Båten reklamerades av ägaren till HR, vilka vägrade godkänna reklamationerna. Ärendet gick till Udevalla Tingsrätt. Parterna rekommenderades att försöka förlikas, vilket man gjorde samma dag, i tingshuset, innan tingsrättsförhandlingarna skulle ha inletts..."
Tuolla ruotsalaisessa foorumissa omalla nimellään esiintyvä henkilö väittää, että viallisia veneitä on useampiakin. En usko, että vika on asiakkaan korvien välissä.
"Jag har studerat saken noga och vet att det finns fler båtar med samma problem."
http://www.sailguide.biz/forum2/viewtopic.php?f=3&t=7601&st=0&sk=t&sd=a&start=1335#p85147
Että ihan omalla nimellä! Mistä tiedät, ettei ole lainattu?
Todisteet vain pöytään ja oikeuteen. Ilman tuomiota HR on syytön.
Voiko tämän myös lukea viitaten Bavarian kölin irtoamiseen?
Näin on, mutta kun oikeus ei ole pystynyt toteamaan virhettä. Niin kauan kun tuomiota ei ole, on Bavaria syytön. Tuntuu todella naurettavalta ja lapselliselta, että purjehtijat leimaavat heti Bavarian, jos yksi asiakas ryhtyy riitelemään. Tilastollisesti myös Bavarian asiakaskunnasta löytyy ainakin yksi henkilö, jolla ns. ihan kaikki merenkävijämuumit eivät ole laaksossa.
Jokainen asiakaspalvelussa työskentelevä tietää henkilötyypin. Totta kai asiallisiakin valituksia on, mutta aika usein vika on myös asiakkaassa. Psykologit voisivat luokitella, että ko. henkilöt projisoivat omaa pahaa oloaan silmätikuksi ottamaansa kohteeseen. Tiedä sitten, onko Bavarian tapauksessa tästä kyse, mutta ainakaan sen enempää ei ole oikeudessa todistettu.
Huvin vuoksi vähän juristeriaa. Sanoit että niin kauan kun tuomiota ei ole, on HR syytön. Mutta syytön/syyllinen kuuluvat rikosoikeuden piiriin ja tämä ei ollut rikosjuttu vaan siviilioikeutta. Tässä ei siis ole syyllisiä eikä syyttömiä.
Onko antaa jotain linkkiä tai lainausta uutisesta, jossa HR:n kerrotaan antavan uuden veneen Bengt Nordelle? Vai arvailetko vain?
Eipä mitään, löysin toisesta ketjusta:
http://www.seilas.no/wip4/detail.epl?id=578835
Nyt jos jälkipeliä haluaisi pelata niin se paska yksilö paikattaisiin HR:llä vaan testireiät umpeen ja annettaisiin jollekulle hyvälle tyypille joka pitää turpansa kiinni, purjehtii sillä pallonympäri, osallistuu matkalla kaikkiin mahdollisiin kilpailuihin, pitää talven jäissä ja ajautuu koralleille muutamaan kertaan. Sitten parin vuoden päästä kun joku kysyy niin ohimennen viitataan että tossahan se MatsPetter on palannut matkalta ja pitää veneellään purjehduskoulua Tukholman saaristossa.
Eikä sille veneelle oikeasti kävisi kuinkaan.
Tosiuskova asialla, etten sanoisi melkeinpä fanaatikko. Avaa silmäsi.
"flera genomföringar endast hade en slangklämma."
Eli suomeksi: läpiviennit olivat yhdellä klemmarilla. Suomessa ei menisi läpi runkokatsastuksesta. Ei kannata lähteä vieraalla, saatikka pakasta vedetyllä paatilla avomerelle tsekkaamatta ensin, että onko alkeelliset ja kaikkien tuntemat turvallisuusasiat kunnossa. Suomalaisessa katsastussysteemissä on selvästi plussansa! Eikä se "kokenut kapteeni" tuossa tarinassa ollut ihan ajan tasalla vastuustaan.
Saisinpa tuon takaisinostetun HR:n halvalla :-)
Minulla on mennyt vene läpi jo 20 vuotta yksillä klemmareilla läpivienneissä. Ongelma on siinä, ettei kahta rinnakkain oikein tahdo mahtua letkukaralle. Tilanne vai huononee, jos toinen klemmari on puoliksi "tyhjän päällä". Kun läpivienneissä on asianmukaiset sulkuhanat, mitään todellista vaarmomenttia ei synny. Toki kaksi on aina varmempi kuin yksi, jos ne vaan sopivat paikalleen.
Kun olen vaihtanut letkut 5 vuoden välein, niitä ei edes ole saanut irti leikkaamatta niitä halki, vaikka klemmari on löysätty.
Seuraavaksi joku kirjoittaa, että pettäneestä letkuliitoksesta on tulvinut vettä veneseen jo kuutiokauplala ennen kuin sen huomaan, jolloin vapaa nestepinta tärvelee veneen vakavuuden, ja iso aalto kaataa sen.
Kyllähän siinä taitaa olla jokin koira haudattuna, kun Hallberg Rassy sopi sen kiistan juuri ennen asian tuloa hovioikeudessa ratkaistavaksi. Näyttää rungon laminaatissa tosiaan olleen jonkinlainen laminointivirhe, vaikka se ei oikeudenkäynnissä ollut vielä käynyt ilmi. HR katsoi parhaaksi ostaa "vaikean" asiakkaan hiljaiseksi hälyn välttämiseksi.
Voi olla, että Hovioikeus olisi peräti todennut, että veneen runko pitää valmistaa siitä raaka-aineesta ("isoftalsyrebaserad polyester används"), joka on mainittu kauppakirjan liitteenä olevassa erittelyssä eikä ortopolyesterista, joka on halvempaa ja huonompi laatuista. Ehkä muutikin HR-ostajat ovat ruvenneet kyselemään tämän ristiriidan perään. Nythän asia lienee korjattu esitteissä, kun ristiriita paljastui ensimmäisessä oikeudenkäynnissä.
Jokin järjestelmävirhe Hallberg-Rassyn tuotannossa näkyy olleen, kun väärät materaalivalinnat ja törkeät laminointivirheet ovat päässeet läpi. Jos vika on systeemissä, niin on kaiketi todennäköistä, että sama virhe esiintyy HR:n muissakin veneissä. HR-omistajien kannattaisi varmaan ruveta selvittämään esim ultraäänitutkimuksin mikä on runkojen tila
Mutta kaunista on kyllä puutyö esmerkiks messuveneissä. Tuollainen sisustus pitää yksinään kasassa huonommankin rungon.
Moni kakku päältä kaunis...
Siitähän laatuveneen juuri tunnistaa. Kun on nätti sisustus mielellään vielä täyspuusta, niin ihan varmasti on lujaa tekoa ja kestää isältä pojalle. Ja purjehtii erinomaisesti, varsinkin luovilla. Näinhän se arvio menee meidän skandilaituriparlamenteissamme. Muut ovat alirikattuja pullukkajolla-asuntovaunuja, jotka hajoavat alkutekijöihinsä ensimmäisestä aamuviristä kuin possujen olkimökki Sepe-suden puhkaisusta.
ei yritetäkään väittää, että ne voittaisivat jonkin hevon_vitun_Gotland_Rundin. Mutta ihan varmaa on, että laatu kantaa sen tiikkipinnan läpi ja alle !
Laatu ja ominaisuudet eivät ole synonyymejä, joillakin yksilöillä ei ole kumpaakaan. Bavamiehen pitää tässä tunnustaa, että vain rahalla saa.
Laatu ja ominaisuudet eivät tosiaankaan ole synonyymejä. Mutta juuri (ja välillä ainoastaan) sisustuksen puutyön perusteella näitä laatuväittämiä tupatan tekemään koko veneestä, ainakin tällä palstalla. Millä perusteella laatu kantaa automaattisesti tiikkipinnan läpi koko veneeseen? Eikö tiikkipintaa voi asentaa kuin laatuveneeseen? Eikö se pysy rimpulaveneen pinnassa? Tuleeko Bavasta laatuvene, jos siihen onnistuu laittamaan jälkiasennuksena hienon tiikkisisustan?
Nautikatteja ei kukaan pääse syyttämään huonosta laadusta. Eli tiikkipinnan hienoudesta huolimatta jne...
Toisaalta pitää kyllä muistaa tämä HR-hässäkkä, joka tuli takuulla monelle yllätyksenä. Ainakin itselläni jokin naksahti niin, että karrikoiden "mikään ei ole enää niin kuin ennen".... :(
puutyön laadun ja yleisen rakenteellisen laadun välille voi vetää suoraan yhtäläisyysmerkkejä. Mutta kyllä se sisustuksen laatu mielestäni jotain kertoo veneen valmistusprosessista ja konseptista. Harvalla meistä on ollut mahdollisuus valvoa oman veneen valmistumista, joten monet laatuun vaikuttavat ominaisuudet jäävät siis luottamuksen ja veistämön ammattitaidon varaan. Mutta jos veneessä on jätetty esim. kalustuksen takapinnat lakkaamatta kustannussäästöjen takia, niin itselle tulee ainakin mieleen, että missä muualla on säästetty. "Laatuveneisiin" liitetään yleensä se ajatus, että kun sisustuksessa ei rahaa ole säästelty, niin miksipä sitten kriittisissä rakenteissa.
Toki tämä case HR on horjuttanut tätä laatumielikuvaa. Itse uskon, että kiristyneellä kilpailulla on ollut jonkin verran vaikutusta myös ns. laatumerkkeihin. En kuitenkaan lähtisi vetämään liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä yhden tapauksen pohjalta. Ko. firman tuotteita käytetään jatkuvasti kaikkialla maailmassa erittäin vaativissa olosuhteissa, joten kyllä kuvittelisi, että mahdollinen systemaattinen laatuvirhe olisi tullut laajemmin esille.
Sopii tietenkin toivoa, että kyse on yksittäistapauksesta eikä laadunvalvonnassa olevasta järjestelmävirheestä. Ymmärsin, että Ruotsissa venekatsastajat olisivat julistaneet veneen merikelvottomaksi rungossa esiintyvän laajan delaminoinnin takia. Merikelvolton vene on tietenkin hengenvaarallinen. HR-tuotteiden virallinen "takaisinveto" ei tietenkään voi tulla kyseesen, mutta esim maahantuojan järjestämä runkojen tarkistuttaminen voisi hyvin olla paikallaan Suomessa.
Jutussa tehty pikasovinto viittaa siihen, että HR epäsuorasti tunnustaa valmistusvirheen olemassaolon. Miksi muuten hyssytellä?