Alkuperäinen ajatukseni oli, että nämä paljastustiedot olisivat 100 % varmaa, siis jos tiedot olisi kerätty murtautumalla asianomaisiin tiedostoihin, mikä mistäkin lähdekohteesta, mutta näinhän ei ole!? Paljastukset on vuodatettu tavalla jossa lähipiiriin kuuluva ”ihminen” on antanut tietoa, joka ei vastaa muuta kuin epävarmaa ja yhden eritavalla ajattelevan ihmisen tulkintaa. Miksi näistä asioista tulee supermediakelpoisia? Syy lienee vuodattajan tietolähdesuojassa, joka on vankkumaton.
Ilmiantamista tapahtuu myös pienemmissä piireissä, mutta taustalla on lähes aina kohteen mustamaalaaminen, tai jokin muu syy nostaa omaa profiiliaan, joka kuitenkin kääntyy jossakin vaiheessa omaan nilkkaan. Tiedon vastaanottaja on suurin syyllinen silloin, kun hyvin tuntemansa ihminen mustamaalataan ja tämän hän sitten hyväksyy ilman minkäänasteista vasta tulkintaa, taikka kyseenalaistaisi kerrotun asian. Silloin. kun hyvä ystävä pettää tällä edellä kerrotulla tavalla, hän on tehnyt pahimmanlaatuisen petoksen tätä entistä ystäväänsä kohtaan, ei silti, mikä rikos se on, jos siitä vielä saa hyvän mielen.

Vastaukset 7
Vanhimmat
paljastaja tee se salassa
muuten poliisisetä vie putkaan
tuon koulusivistys ja sen tason, saitko peruskoulun käytyä, kerroppa?
Jostakin se on pitänyt amerikkalaisille tieto tulla.
Kerran sosdemit paloi arlandan lentokentällä
ciaa,n rahojen salakuljetuksesta suomeen.
Kaikki mitä tänne rustaat säilyy pitkään palstoilla
On se ihmeellinen tuo Bitti avaruus ?
Edellyttäen että on sähköä vielä
Enää en ihmettele venäläisten asettamia puutulleja ja muita vaikeuksia suomalaisille kun nämä ääliö demarit ja kokoomuksen suojeluskunta-porukka on ollut noin helvetin rähmällään amerikkaan!
niinpä,ika hyvä huomio!
Miten montakymmentä vuotta venäjän ja suomen välisiä asioita on
välitetty amerikkaan.Sosdem puoluetta ei yleensä voi pitää minään
työväen puolueena.Sota aikana ne oli rähmällään natsi saksaan
hitleri oli hyvämies.Oli aseveli sosialistit jotka hyväksyi natsien
teot . Sosdemit puolueena on ollut puolueena
vuosikymmeniä erittäin arveluttava puolue.
Sitten sosdemit perusti nuoriso järjestön ,NUORET KOTKAT.
Kotkan kuva ja nimi sympolisoi yhteen kuuluvaisuutta
natsi saksan kanssa.
Miettikää natsien menettely tavat.
Nuoret kotkat