Sijoitusklubin WinCapitan päähaaran oikeudenkäynnistä on tulossa pitkä.
FAKTAT
Syyte sadan miljoonan puhalluksesta
- Syyttäjä katsoo, että Hannu Kailajärvi ja hänen avustajakseen nainen harhauttivat tuhannet sijoittamaan klubiin yhteensä yli 100 miljoonaa euroa.
- Haastehakemuksen mukaan Klubin piti muun muassa tehdä tuottoisaa valuuttakauppaa. Valuuttakauppaa ei kuitenkaan tehty, vaan tulot muodostuivat jäsenten sijoituksista.
- Kailajärven puolustus kiistää syytteet ja erehdyttämisen. Sen mukaan esimerkiksi valuuttakaupasta ei annettu lupausta.
- Naisen puolustus katsoo, että hän ei tehnyt mitään itsenäisesti, tietoisesti tai tahallisesti.
Pääkäsittely alkaa tiistaina, ja istuntoja on alustavan suunnitelman mukaan keskimäärin joka toinen arkipäivä kesälomiin saakka. Jutussa syytettä ajava kihlakunnansyyttäjä Mika Appelsin arvioi, että loppulausunnoille saatetaan päästä elokuussa.
Päähaarassa on vain kaksi syytettyä: sijoitusklubin perustaja Hannu Kailajärvi ja hänen avustajakseen epäilty nainen. Asiakirja- ja henkilötodistelua tarvitaan kuitenkin paljon. Tämänhetkisen arvion mukaan Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen kutsutaan toistasataa ihmistä kertomaan käsityksensä ja kokemuksensa klubin toiminnasta.
Kaksikolle vaaditaan rangaistusta törkeästä petoksesta ja rahankeräysrikoksesta. Naista epäillään toissijaisesti avunannosta näihin tekoihin.
Syyttäjä vaatii Kailajärvelle vähintään viiden vuoden tuomiota ja naisellekin vankeutta. He kiistävät syytteet.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Todistamaan WinCapitan valuuttakaupan puolesta ! Todistajat tulevat 30 rypäleen ryhmissä yhteensä 150 sponzoria. Tullaan informoimaan lähiaikoina mediassa.
Tällaista sain viikonloppuna kuulla luotettavalta taholta.
Rehtori ja Lapuan Pauli ovat varmaan todistamassa - eri asioita.
Todisteita mistä?
Todistavat, että eivät tienneet, ettei Winkusetus käynyt valuuttakauppaa, heitä on petetty, vaikka Hannu itse sanoi jo 2007 ettei valuuttakaupaa käyty, niin Ponssit sanoi rahojen tulevan valuuttakaupasta.
- Osa todistajista sanoo valuttakauppa käydyn
- Osa puhuu lisenseistä
- Osa osakekaupasta
- Osa ei tiedä mitään
Varma ollaan ainakin siitä, ettei kukaan maksanut valuuttakauppavoitoista 20 % provisiota Hannulle
sehän on petoksen yritys. Säännöissä sanottiin selvästi, omista valuuttakauppavoitoista on
maksettava 20 % osuus Wincusetukselle joka jakaantuu kusetukselle/ja ponssille...
Jotta kuka kumma sulki rahahanan, jonka pitäisi avata, pääsisivät taas pitämään kunnon juhlia liitutauluineen.
Mitä tekee sellaisilla todistajilla jotka ovat saaneet "valuuttakauppavoittoja"
Tämä kysymys täytyy heille ainakin esittää, vaikka eivät ole syytettynä:
Syyttäjä:
Teitä hra/neiti/rva ei epäillä rikoksesta vaikka osallistuitte valuuttakauppa Wincaputtiin, kuitenkin haluaisin kysyä yhden mieltäni askarruttavan kysymyksen, voitte vastata tai olla vastaamatta:
Miksi liityitte Wincaputtiin vaikka jo 2005 varoitettiin WC:n olevan ponzi ja pyramidi ?
Tietoa sai pankeista, sijoittajilta jos vain viitsi kysyä. Suomi24, MuroPlaza, yleinen USA:n ponzisivusto varoitti liittymästä. Vuoden 2007 elokuussa jo MTV3 /PoliisiTV varoittivat,
kuitenkin liityitte, MIKSI ?
Todistaja:
En kommentoi
Syyttäjä:
Sitähän minäkin
LAPUAN MIULJUUNA PATE TODISTAA:
Pauli kertoi EEUUKOON lokakuussa 2009 järjestämässä lehdistötilaisuudessa, että hän ei ole henkilökohtaisesti koskaan tehnyt yhtäkään valuuttakauppaa mutta valuuttakauppaa hänen puolestaan tekivät WinCapitan yhteistyötahot.
REHTUURI TODISTAA SAMASSA tilaisuudessa:
Jos tämän olisi annettu jatkua suomalaisten pankkien holvit pullistelisivat WinCapitasta tulleista rahoista.
KRP TODISTAA:
KRP on kertonut ettei WinClub tai WinCapita käynyt valuuttakauppaa itse tai minkään muunkaan tahon kautta.
HANDE TODISTAA:
Minä tai WinCapita klubina tai yhtiönä emme ole koskaan misään kenellekkään luvanneet minkäänlaisia tuottoja. Klubi ei käynyt jäsenten varoilla valuuttakauppaa. Olen tämän kertonut ja ohjeistanut jäsenille.
Ps.
Plontzoilla alkaa olemaan kuumat oltavat kun kultasydän on 400% varmuudella pettänyt heidät ja tempaissut tällä kerralla töpselin sijasta maton Plontzojen alta. Kumossa on koko porukka.
..., että pääkäsittely alkaa tänään 15.1., eikä eilen. Olishan siinä ollut naurussa pitelemistä, kun kaikki olisivat salissa toivottaneet toisiaan hellästi halien Hyvää Ystävänpäivää. Aatelkaapa nyt, kun syyttäjä, tuomari, lautamiehet ja turvallisuudesta vastaavat poliisit olisivat halineet Handea ja Tiinaa ja antaneet vaikka suklaarasian ystävänpäivälahjaksi syytetyille.
Ja mitaan ette voi...
Pönttöklubilaisille suklaata, kyllä tulee ihan eri aineet mieleen WC:ssä
Muotokaan ei ole sydän vaan hieman mambaa muistuttava...
mitenkähän on muuten niiden sponssien jotka ehtivät viedä rahaa Sveitsiin pankkitileille ? Pääseekö KRP niiden rahojen jäljille ? Sieltä saisi veronmaksajat vähän vastinetta tälle jutulle, kallis oikeudenkäynti varmaan tulossa tavallisten veronmaksajien piikkiin. Luulis että jostain matkustustiedoista näkee ketkä kuopiolaiset sponssit ovat Sveitsissä käyneet ? Onkohan se Sveitsin pankkijärjestelmä vielä niin tiukka ettei rikollistakaan rahaa saada sieltä ikinä pois ? Jos ei kuulustelussa myönnä sveitsin tiliä niin sehän on rikos. Vai oliko se niin että jos on todistajana niin on pysyttävä totuudessa, mutta syytettynä saa vielä heittää vaikka mitä läppää..
ketkut on kovasti sijoittaneet Turkin Alanyan lomaosakkeisiin...
Ja kyllä se Hande valehteleekin.
Sveitsi antaa tiedot sellaisista varoista ja niiden omistajista joiden hankkiminen on tapahtunut rikoksella ja joiden mahdollisen tuomion yhteydessä on säädetty vankeusrangaistus. Tuomiota ei luonnollisesti ole tarvinnut vielä antaa mutta esitutkiinnan on koskettava sellaista rikosta jonka pohjana on vankeusrangaistus.
Ainakin osa veronmaksajien menetyksistä saadaan konfiskoitua pääplontzoilta takavarikoiduista varoista ja omaisuudesta takaisin yhteiskunnalle. Osa saadaan ehkä vielä tulevaisuudessa ulosottotoimin jotka rikostapauksessa jatkuvat 20 vuotta lainvoimaisen tuomion antamisesta, eli noin vuoteen 2033-2034 asti.
Ps.
Lisää emävalheita kuullaan kun plontzojen käräjät maakunnissa ensi syksynä alkavat.