Mukava pano sekin

Marinot keinui

Eräässä Suomenlahden saaressa vietettiin yhdistyksemme kesäjuhlaa. Saaressa oli iso huvila. Tosi iso 1900-luvun alun tyypillinen rakennus. Sitä vuokrattiin eri tarkoituksiin ja omistaja taisi olla jokin lähikunta. Saunakin oli rannalla ja pitkä kivilaituri johon veneitä useita kiinnitettynä.

Kesäjuhlat siis menossa. Naisia ja miehiä yhteisessä ilonpidossa. Kaikki tuttuja tai ainakin puolituttuja keskenäään. Saunottiin ja ilakoitiin, uitiin jne. Sitä normi tissuttelua ym. Iltanuotio ja jutustelua, sisällä talossa musiikkia ja tanssia.

Iltayöstä, jo hämärässä kävelin rannalla ja etsiskelin vaimoani. Johonkin oli kadonnut. Oli alkanut tekemään mieli vähän lämmintä naisenvartaloa ja siksi vaimoa jo kaipailin. Kävelin laiturille ja silloin eräästä veneestä pilkahti vaalea pörröpää kajuutan ikkunassa. Hetken kuluttua kyseinen pörröpää tuli ulos kannelle ja pyysi istahtamaan viereensä kannelle. Ihan vaan viiniä maistamaan. No minähän istahdin. Oli rouva semmoin puolituttu. Näppärän näköinen ja varmaan kaikella tavalla hyvä. Sanotaan nyt nimeksi Maija. Maija hiukan katkerana valitti sitä, että oma ukko oli seurustellut viskinsä kanssa liikaa ja sammuneena makasi nyt kajuutassa. Itse Maija sanoi suoraan, että häntä panettaa. Ja siitä se minunkin patukkani heräsi. Maija sanoi olevansa valmis mihin vaan ja missä vaan .

Löysimme itsemme ohjaushytin sohvalta. Mies kuorsasi kajuutassa. Maija oli tosi aktiivinen. Hetkessä hän oli kuorinut housuni nilkkoihin ja puristeli kaluani. Venytteli esinahkaa terskan yli ja veteli taas alas. Kevyesti puristeli kivespussia ja hetkessä oli jo toinen kives hänen suussaan ja sitten vaihto. Sormi hyväili peräaukon ympäristöä. Ja sitten koko patukka suuhun ja kunnon imu. Tunsin hampaiden näykkivän ja kielen pyörivän terskalla. En voinut muuta kuin nojautua taaksepäin ja nauttia.

Sitten Maija nousi. Sipaisi shortsit alas ja paidan pois. Nyt nainen oli täysin alasti. Hän istahti syliini. Käsi otti vaativasti kalun haltuun ja ohjasi sen märkään, kuumaan syliin. Hänen imevä liikkeensä ikäänkuin imi koko patukan syvälle pohjaan asti. Maija osasi konstit. Tunsin miten sykkivä kulli kuumeni, paisui aina vaan. Niin ainakin tuntui. Otin Maijan rinnat käsitelyyn. Suutelin niitä ja imin. Puristelin käsin ja huohotin. Alitajussani vilahteli pelko Maijan miehen heräämisestä ja sanoinkin siitä Maijalle. Mutta ei pelkoa kuulema. No hyvä, annoin mennä ja niin antoi myös Maijakin. Hetken kuluttua olimme ihan normaalissa rakasteluasennossa ja minä pumppasin. Maija inisi ja vastasi joka työntöön.

Pikaisesti hoidimme tämän luonnollisen toimituksen. Minulta tuli kuumat sylkäisyt Maijan vatsalle ja rinnoille. Siihen Maija käsin levitti spermat. Sanoi sen olevan ihana tunne sen kuivuessa iholle ja ikäänkuin kiristyvän. Lupasi nukkua alasti miehensä vierellä ja toivovansa miehenköriläänsä tuntevan rakastelun ja sen nesteitten tuoksun herätessään.

Se oli sitten hyvää yötä ja menin pari venettä edemmäksi omaan lasikuituiseen. Siellähän se vaimo nukkui.

5

21713

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • buumanni

      Olen Marinossa usein muhistellut. Minäkin. Pika pikaa ja ajankin kanssa.

    • diRibeira

      Yleensäkin paatissa on mukava naiskennella. Omaa ja vierasta.

    • merihätä

      Tervasaaren kupeessa on minun veneeni (Hki). Jos vaimon kanssa ei olla merellä niin iltakävelylläkin poiketaan silloin tällöin veneeseen pikapanolle. On se niin mukavaa.

      • diRibeira

        Sen uskon!


    • keinuttelija

      Olisikohan tapahtunut Mölandetissa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2215
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      833
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      746
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe