Eihän dokatessa kannata syödä?

Teuvo Tuumiainen

Olen miettinyt tätäkin asiaa paljon, ja olen tullut siihen johtopäätökseen, että on paljon enemmän syitä olla syömättä dokatessa kuin syödä. Tässä muutamia:

-Alkoholijuomissa on paljon sokeria ja kaloreita. Näin ollen niistä saa tarvittavaa verensokeria ja varsinkaan ylipaino-ongelmista kärsivän henkilön ei kannattane enää lisätä kaloreita syömällä.

-Alkoholijuomissa, ainakin oluessa, on paljon vettä. Eli ruoka ja juoma oikeastaan samassa.

-On vaikea löytää sellaista ruokaa, joka sopisi hyvin yhteen juopottelun kanssa.

Mielipiteitä?

14

2185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • keskiolut´

      Ainakaan keskiolut ei nouse päähän jos sitä ei vedä tyhjään vatsaan.

      • Maroolöfi

        Niin, ja juuri nimenomaan oluessahan on oikeastaan ruoka ja juoma samassa. Vettä, ruista ja jopa hieman BÖÖ-vitamiiniakin.

    • +

      Hyvä vasikka elää pelkällä juomalla.

    • =====

      ravintoaineita, vain tyhjiä kaloreita, ja se lisäksi tuhoaa monet ruoan antamat ravintoaineet, sekä aiheuttaa myrkytystilan, jonka koet humalan jälkeen krapulana.

      • Maroolofi

        Mitä sitten kannattaisi syödä dokatessa? Ei ainakaan tonnikalaa, koska ne kalaoksennukset haisee ikävästi lattialla. Pizza taas on niin epätervbeellistä, ettei sitä oikein ruoaksi voi kutsua.

    • Ongelma vain tahtoo olla siitä, että kun on nauttinut 12-15 annosta ravitsevaa alkoholia, se ottaa ohjakset käsiinsä ja hyvin laaditut ruoka- ym. suunnitelmat valuvat vessanpönttöön ja sen ympäristöön kuin juopuneen kusi.

    • :-:-:-:-:-:-:

      Ainakin kankkunen on pahempi jos vaan tyhjään vatsaa juo. Elimistö tarvitsee muutakin kuin vettä ja sokereita. Etenkin B1-vitamiinin puutos nopeuttaa alkoholin maksatuhoja. Alkoholi kuluttaa tryptofaania mistä seuraa serotoniinivaje ja ahdistus pahenee kankkusessa.

      • Maroolofi

        Johtuuko tuo tryttofaanin puutekin B-vitamiinin puutteesta? Mulla on usein juopottelun jälkeen ollut todella paha masennus ja ahdistus. Miten sitä voisi ennaltaehkäistä?

      • pam pam
        Maroolofi kirjoitti:

        Johtuuko tuo tryttofaanin puutekin B-vitamiinin puutteesta? Mulla on usein juopottelun jälkeen ollut todella paha masennus ja ahdistus. Miten sitä voisi ennaltaehkäistä?

        Kannattaa ottaa diapameja viinan kanssa, ei tule niin pahaa krapulaa. Ehkäisee myös rännin jälkeistä ahdistusta.

      • Maroolofiu
        pam pam kirjoitti:

        Kannattaa ottaa diapameja viinan kanssa, ei tule niin pahaa krapulaa. Ehkäisee myös rännin jälkeistä ahdistusta.

        Ei hyvä. Siitä menee liian sekaisin, sammuu ja sitten ryöstetään.

        Kertokaa jotain TERVEELLISIÄ tapoja.

      • ArskaX.
        Maroolofiu kirjoitti:

        Ei hyvä. Siitä menee liian sekaisin, sammuu ja sitten ryöstetään.

        Kertokaa jotain TERVEELLISIÄ tapoja.

        No eikai nyt mitään kannata ottaa sellaisissa paikoissa övereitä, että tipahtaa maastoon jossa "menee sekaisin, sammuu ja ryöstetään". -> Tai ainakin ystäväsi ovat sitten laadukasta tasoa, jos tuo tapahtuisi helposti omassakin kämpässäsi frendi-illan keskellä.

        Mutta jos nyt ihan ne perinteiset eli B-vitamiini, Magnesium ja Kromi noin ensi alkuun. Eiväthän nuokaan ihmelääkkeitä ole, mutta aina voivat tyhjää parempia olla. Ja sokerin sekä suolan riittävästä saatavuudesta kannattaa huolehtia. Kun kroppa on ns. tyhjä ja käy hitaalla, niin se sitten vaikuttaa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin miten milloinkin.

      • Maroolofi
        ArskaX. kirjoitti:

        Joo, hyvä. Kiitos asiallisesta vastauksesta!

        Kyllä suurin osa mun kavereista on kyllä just semmosia, että jos sammuu, niin ne voi viedä vaikka kengät jalasta.

      • .|.|.|.||||
        Maroolofi kirjoitti:

        Johtuuko tuo tryttofaanin puutekin B-vitamiinin puutteesta? Mulla on usein juopottelun jälkeen ollut todella paha masennus ja ahdistus. Miten sitä voisi ennaltaehkäistä?

        Alkoholi nyt vaan kuluttaa tryptofaania. Tällä ei ole tekemistä B-vitamiinien kanssa.

        Itsellä menee valitettavasti alkoa yli normien ja pidän itseni kasassa seuraavasti. Vettä aina alkon käytön jälkeen yksi litra ja jos yöllä herää puoli litraa lisää (olo on aamulla huomattavasti virkeämpi). Esim. Beko Long yöksi (pitkävaikutteinen) ja tryptofaania 1,0 - 2,0 grammaa päivisin tyhjään mahaan.

        5-HTP on tehokkaammpaa ja tätä 100 - 300 mg päivisin. Tryptofaaneja ei kannata ottaa nukkumaan mennessä koska useimpia ne silloin virkistävät. 5-HTP löytyy nykyisin esim. Solgarin valmisteena melkein joka lountaiskaupasta. Nämä eivät sovi SSRI- tai SNRI-lääkkeiden käyttäjille.

        Tryptofaani esim.
        http://www.bodyboost.ws/tryptofaani-60x900mg-p-228.html

    • ,

      olutta juodessa jos syö niin ei se mene päähän itse otan aina kumminkin vitamiinit multitabs ja muutaman b-vitamiinin ettei krapulassa aivan sekoa apteekista saa myös juotavaa ruokaa 2-desin purkeissa se on kai tarkoitettu leikkaus potilaille jotka eivät voi syödä kiinteää ruokaa se ei estä alkoholia imeytymästä purkki maksaa noin 2-3 € .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1422
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      882
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      821
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      786
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      677
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      660
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      330
      639
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      634
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      604
    Aihe