Ongelmana muutamat naapurit, ei onneksi mitään roskasakkia mutta ilmeisesti sellaisia että "me tehdään just niin kun me halutaan".
- kantakävely
- hiljaisuuden aikana siivoaminen muu koluaminen makuuhuoneessa
- tietsikkapelien kovalla soittaminen (myös hiljaisuuden aikaan)
- pikkulapsi saa ilmeisesti hakata lattiaa, seinää, mitä vaan sydämensä kyllyydestä.
Huono äänieristys kantavissa rakenteissa mahdollistaa äänien hyvin helpon kulkeutumisen muihin asuntoihin :(
Onneksi mikään ei jatku tuntikausia (paitsi pelailu toisinaan), mutta kesken yöunien kun herää 6 krt viikossa pamaukseen pään yläpuolella tai telkkua ei voi olkkarissa katsoa, lukea tai vaan olla rauhassa kun joku hakkaa koko ajan yläpuolella, niin miten vastaan? Nyt hyviä keinoja siihen kaivataan :) Seinään olen hakannut ja petteriakin välillä kolistellut (joskus). Telkkari täysille kun ei meinaa kuulla omaa ohjelmaa sen meluamisen keskeltä. Joku tässä rapussa tuntuu antavan takaisin naulapyssyllä tms. (useasti se pauke kuuluu kun melu alkaa muualla).
Tää nyt on vähän tällainen huumorilla kirjoitettu, mutta vatuttaa melkoisesti päivittäin, kun nukkua ei omassa kodissaan saa edes hiljaisuuden ajan.
Miten antaa takaisin meluaville naapureille?
269
28928
Vastaukset
- teepä näin
Laita iskupora laulamaan heti aamusta kun hiljaisuus loppuu, varsinkin jos eivät ole työssäkäyviä niin saavat kivan herätyksen. Päiväksi jätät subbarin seinään kiinni ja laitat matalaa bassoa tulemaan. Samaa jatkat pari viikkoa niin et taatusti oo enää ainoa joka siinä talossa pitää naapureitaan häiritsevinä ja itsekkäinä.
- teepä näin
Niin ja öisin voit herätä karjumaan kehkojesi täydeltä ÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖRRRGH, normaaleja seksiääniä jos valitusta tehdään :)
- univelkainen
teepä näin kirjoitti:
Niin ja öisin voit herätä karjumaan kehkojesi täydeltä ÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖRRRGH, normaaleja seksiääniä jos valitusta tehdään :)
Kiitos vinkeistä, heti alkoi hymyilyttämään tämä tilanne ja kuinka sitä voisi korjata :)
- 17+17
univelkainen kirjoitti:
Kiitos vinkeistä, heti alkoi hymyilyttämään tämä tilanne ja kuinka sitä voisi korjata :)
ensi pudotti postilaatikosta kauniin kortin jossa pyysi hiljentymään klo 22.00- 06.00 välisenä aikana.
Kolmannen kortin jälkeen, oli talvi, hän kusi laakeaan muoviastiaa joka oli postilaatikon aukkoa hieman pienempi ja vei parvekkeelle jäätyyn. Ja itse tehdyn "kortin" kävi sitten pudottamassa mölinä naapurin postiluukkuun.
En tiedä miten kävi, olin muutamassa enkä tuollaista ilkene kysyä. - Kielineropatti
17+17 kirjoitti:
ensi pudotti postilaatikosta kauniin kortin jossa pyysi hiljentymään klo 22.00- 06.00 välisenä aikana.
Kolmannen kortin jälkeen, oli talvi, hän kusi laakeaan muoviastiaa joka oli postilaatikon aukkoa hieman pienempi ja vei parvekkeelle jäätyyn. Ja itse tehdyn "kortin" kävi sitten pudottamassa mölinä naapurin postiluukkuun.
En tiedä miten kävi, olin muutamassa enkä tuollaista ilkene kysyä."olin muutamassa" Tarkoittaako tuo samaa kuin että olin pienessä sievässä, vähän tuiskeessa, huppelissa? :-D Vai onko se panovihre?
- muuttamassa
Kielineropatti kirjoitti:
"olin muutamassa" Tarkoittaako tuo samaa kuin että olin pienessä sievässä, vähän tuiskeessa, huppelissa? :-D Vai onko se panovihre?
muuttamassa
17+17 kirjoitti:
ensi pudotti postilaatikosta kauniin kortin jossa pyysi hiljentymään klo 22.00- 06.00 välisenä aikana.
Kolmannen kortin jälkeen, oli talvi, hän kusi laakeaan muoviastiaa joka oli postilaatikon aukkoa hieman pienempi ja vei parvekkeelle jäätyyn. Ja itse tehdyn "kortin" kävi sitten pudottamassa mölinä naapurin postiluukkuun.
En tiedä miten kävi, olin muutamassa enkä tuollaista ilkene kysyä.Siirappi on kans kova sana postiluukusta valumaan
- Viihdykettä
Osta efektilevy:
http://www.saunalahti.fi/~tapanipa/naapuri.htm
Kyllä saa naapuri samallamitalla ! univelkainen kirjoitti:
Kiitos vinkeistä, heti alkoi hymyilyttämään tämä tilanne ja kuinka sitä voisi korjata :)
pakasta kusta pussiin ja pudota se lätty niitten postiluukusta XD !!!
sulaessa kiva ylläri !- KonstithanOnMonet
17+17 kirjoitti:
ensi pudotti postilaatikosta kauniin kortin jossa pyysi hiljentymään klo 22.00- 06.00 välisenä aikana.
Kolmannen kortin jälkeen, oli talvi, hän kusi laakeaan muoviastiaa joka oli postilaatikon aukkoa hieman pienempi ja vei parvekkeelle jäätyyn. Ja itse tehdyn "kortin" kävi sitten pudottamassa mölinä naapurin postiluukkuun.
En tiedä miten kävi, olin muutamassa enkä tuollaista ilkene kysyä.Ja jos häiritty asukas sattuu olemaan lemmikinomistaja, niin kerää lemmikin kakkaa talteen parhaaksi katsomansa määrän ja pudottaa ne häiriköivän naapurin postilaatikosta terveisten kera. Kysyy terveisissä vaikka, että haluatko ihan oikeasti alkaa saamaan paskaa niskaan tuon häiriköimisesi vuoksi?
- lölölö
Pistä vaan kova kovaa vastaan.. Päivällä luukutat poppii kovalla japaiskit ovia,astelet kantapäillä oikein kunnolla.. hiljaisuuden häirinnästä ilmoitus isäänöitsijälle!. Yöllä poitää olla hiljasta.
- kitua
jotkut ei etes välitä vaikka ilmoittaa .häirintä vaan saa jatkua.
Valituksia naapureista kannatta tehdä tähän linkkiin ja tulla kuuluisaksi
http://www.kyttaajat.net/kuukauden_arkisto.shtml- hmm.
Hei, mutta äänet kantautuvat kirjoittajan mukaan ylhäältä. Jos kantapäillä paiskoisi alakertalainen kärsisi. Mun mielestä kannattaa paremminkin ottaa joku keppi ja koputella kattoa ja sillä tavalla viestiä, että ovat liian äänekkäitä. Ehkä kannattaa myös epäviereisesti hoilottaa, siis laulaa jotain isolla äänellä. Ottaa vaikka tavaksi laulaa, harjoittelee laulamaan.
Oikeasti paras keino on tehdä ilmoitus häiriköinnistä taloyhtiölle. - hgfdsertyujnhbgvfg
anzzy kirjoitti:
Valituksia naapureista kannatta tehdä tähän linkkiin ja tulla kuuluisaksi
http://www.kyttaajat.net/kuukauden_arkisto.shtmlMiten voisi olla kiinnittämättä huomiota häirikköön, eli kyttäämättä? Itse he sitä huomiota ja varoituksia kerjäävät. Ei kiinnostaisi muuten ollenkaan joku naapurin puupää.
- tee kirjallinen
valitus isännöitsijälle.
- univelkainen
Mä toivon, kun ovat tavan normaaleja työssäkäyviä ihmisiä, että tajuaisivat ihan itse. Ongelmana siis lähinnä yläpuolella asuvat joilla pieni lapsi joka saa ilmeisesti "toteuttaa itseään", heille myös ilmeisesti riittää vajaat yöunet kun alkuyön hoitavat niitä kotihommia (lapsen nukkuessa). Joten en haluaisi asiasta valittaa, ja jo tässä tämän talven aikana on kertaalleen tähän rappuun muistutukseksi järjestyssäännöt jaettu, joten hekin ovat varmasti niistä tietoisia. Sitä vain toivoo sellaista naapureiden huomioon ottamista kun ei ole mistään vajakeista kyse ;)
Nyt mä täällä luukuttelen musaa täysillä ja fiilistelen, ei kuulu kolinat ja koputtelut... - hgfdswdefrgthnbv
univelkainen kirjoitti:
Mä toivon, kun ovat tavan normaaleja työssäkäyviä ihmisiä, että tajuaisivat ihan itse. Ongelmana siis lähinnä yläpuolella asuvat joilla pieni lapsi joka saa ilmeisesti "toteuttaa itseään", heille myös ilmeisesti riittää vajaat yöunet kun alkuyön hoitavat niitä kotihommia (lapsen nukkuessa). Joten en haluaisi asiasta valittaa, ja jo tässä tämän talven aikana on kertaalleen tähän rappuun muistutukseksi järjestyssäännöt jaettu, joten hekin ovat varmasti niistä tietoisia. Sitä vain toivoo sellaista naapureiden huomioon ottamista kun ei ole mistään vajakeista kyse ;)
Nyt mä täällä luukuttelen musaa täysillä ja fiilistelen, ei kuulu kolinat ja koputtelut...Miten sitten voit valittaa häiriöstä, jos joku kohta valittaa sinusta? Turha luulla, että hiljaisuuden ulkopuolella saisi häiritä vapaasti naapureita. Saat nopeasti hankalan tyypin maineen ja elämä vaikeutuu entisestään. Helpompi kun vaihdat asuntoa. Tee kuitenkin häiriöilmoitus sitä ennen, niin on seuraavalla helpompaa.
- nuku siinä sitten
hgfdswdefrgthnbv kirjoitti:
Miten sitten voit valittaa häiriöstä, jos joku kohta valittaa sinusta? Turha luulla, että hiljaisuuden ulkopuolella saisi häiritä vapaasti naapureita. Saat nopeasti hankalan tyypin maineen ja elämä vaikeutuu entisestään. Helpompi kun vaihdat asuntoa. Tee kuitenkin häiriöilmoitus sitä ennen, niin on seuraavalla helpompaa.
eihän se ole ongelman ratkaisu, häirikkö pitää taltuttaa mutta se on yleensä niin lainsuojattu yksilö ettei sitä saa millään keinoin hiljennettyä. Valitukset ei auta se on todettu, itse kun olin vuorotöissä ja piti päivällä nukkua niin ei siitä mitään tullut vaikka naapuri oli tietoinen, ihan tahallaan keksi päiväksi jotain meteliä. Isännöisijälle valittaessani todettiin että mitäs olet yöt töissä.
- univelkainen
nuku siinä sitten kirjoitti:

"Turha luulla, että hiljaisuuden ulkopuolella saisi häiritä vapaasti naapureita.", näin minäkin toivon, nytkin sellainen meteli etten jaksaisi kuunnella... Ja onhan siinäkin rajat minkälaista melutasoa saa hiljaisuuden ulkopuolellakin pitää, punainen lanka on kait se et kaikki häiritsevä on kiellettyä, sen rajanveto vain on sitten hankalaa... kyllä mua häiritsee noiden meteli 95% ajasta valveilla/kotona oloajasta. Mutta tiedän et asia vois olla huonomminkin, tosin silloin kynnys tehdä valitus olisi matalampi.
Minusta voi ihan vapaasti käydä valittamassa isännöitsijälle, kun mä aiheutan sitä melua takaisinpäin 1/10 verran (kun yläkerrasta on kuulunut 30 min kolinaa niin isken kerran), eli melko helppo puolustella oma "mielenosoitukseni". Mä elelen mielelläni jatkossa yhtä hiljaisesti kuin aiemminkin ,) - hgfdsdfghjjcxcvb
nuku siinä sitten kirjoitti:
eihän se ole ongelman ratkaisu, häirikkö pitää taltuttaa mutta se on yleensä niin lainsuojattu yksilö ettei sitä saa millään keinoin hiljennettyä. Valitukset ei auta se on todettu, itse kun olin vuorotöissä ja piti päivällä nukkua niin ei siitä mitään tullut vaikka naapuri oli tietoinen, ihan tahallaan keksi päiväksi jotain meteliä. Isännöisijälle valittaessani todettiin että mitäs olet yöt töissä.
Työstä nuo kostotoimet käy eikä auta henkistä hyvinvointia. Se koston kohde varmasti ajattelee, että sai siedätettyä sinut meteliin, kun pääsit lopulta itsekin vauhtiin. Tiedä vaikka kokee sitten samoin käyttäytyvän naapurin samanhenkiseksi ja alkaa kaveeraamaan ;) Sitten vaan biletätte yhdessä.
- univelkainen
hgfdsdfghjjcxcvb kirjoitti:

No ei ne (enkä minäkään) paljon biletä, kyllä se taitaa heillä olla vain sellaista kokemattomuutta kerostalossa asumiseen... kop, kop, kop: nyt on jotenkin kuullostanut hiljaisemmalta, koputtelu vähentynyt ja siirtynyt enemmän lastenhuoneeseen, tai sit mä vaan kuvittelen :)
Ja sanotaan nyt vaikka niin et jos olen 30 min kuunnellut sitä kolistelua niin isken kerran nyrkin seinään tai laitan volyymit kovemmalle, (tuota ei tarvinnut tehdä kuin kerran eilen), niin emä mä nyt ihan samalle tasolle ole laskeutunut ;) joku muu naapuri kyllä ylempää proteistoi patteriin koputtamalla, eli siis tässä rapussa vähän kaikki reagoi noihin uusiin meluamisiin... - myös melun uhri
univelkainen kirjoitti:
No ei ne (enkä minäkään) paljon biletä, kyllä se taitaa heillä olla vain sellaista kokemattomuutta kerostalossa asumiseen... kop, kop, kop: nyt on jotenkin kuullostanut hiljaisemmalta, koputtelu vähentynyt ja siirtynyt enemmän lastenhuoneeseen, tai sit mä vaan kuvittelen :)
Ja sanotaan nyt vaikka niin et jos olen 30 min kuunnellut sitä kolistelua niin isken kerran nyrkin seinään tai laitan volyymit kovemmalle, (tuota ei tarvinnut tehdä kuin kerran eilen), niin emä mä nyt ihan samalle tasolle ole laskeutunut ;) joku muu naapuri kyllä ylempää proteistoi patteriin koputtamalla, eli siis tässä rapussa vähän kaikki reagoi noihin uusiin meluamisiin...Sun asuminen kuulostaa helvetilliseltä, otan osaa. Olet itsekin kärsinyt Kallion kananpaskaseinäisessä paperitalossa naapureista, siellä kun kaikki elämisen äänet kuuluvat kaikumalla entistä pahempana muihin asuntoihin.
Mitä jos vaan valittaisit naapureille, esim. lapulla? Yöelämisestä voi ainakin valittaa, hiljaisuusaikana pitää olla hiljaa ja eikä kolistella ja paiskoa tavaroita. Vahingossa joku voi kolahtaa tai pudota lattialle, mutta jos kaikki asiat tehdään paiskomalla ja vielä hiljaisuusaikaan, voit aivan hyvin valittaa heistä. Tuossa "protestoinnissa" on vaan se haitta, että saattaa häiritä muitakin kuin niitä asukkaita joille protestoiminen on tarkoitettu. Joku toinen syytön ja hiljainen naapuri saattaa siis häiriintyä sitten sekä alkuperäisestä metelöijästä että protestoijasta, ja onhan se vähän kurjaa. Myönnän kyllä syyllistyneeni itsekin tähän protestoimiseen, kun meinas hermot mennä. :o) Laita siis vaan valitusta naapureille, että opettelee liikkumaan hiljempaa. - univelkainen
myös melun uhri kirjoitti:
Sun asuminen kuulostaa helvetilliseltä, otan osaa. Olet itsekin kärsinyt Kallion kananpaskaseinäisessä paperitalossa naapureista, siellä kun kaikki elämisen äänet kuuluvat kaikumalla entistä pahempana muihin asuntoihin.
Mitä jos vaan valittaisit naapureille, esim. lapulla? Yöelämisestä voi ainakin valittaa, hiljaisuusaikana pitää olla hiljaa ja eikä kolistella ja paiskoa tavaroita. Vahingossa joku voi kolahtaa tai pudota lattialle, mutta jos kaikki asiat tehdään paiskomalla ja vielä hiljaisuusaikaan, voit aivan hyvin valittaa heistä. Tuossa "protestoinnissa" on vaan se haitta, että saattaa häiritä muitakin kuin niitä asukkaita joille protestoiminen on tarkoitettu. Joku toinen syytön ja hiljainen naapuri saattaa siis häiriintyä sitten sekä alkuperäisestä metelöijästä että protestoijasta, ja onhan se vähän kurjaa. Myönnän kyllä syyllistyneeni itsekin tähän protestoimiseen, kun meinas hermot mennä. :o) Laita siis vaan valitusta naapureille, että opettelee liikkumaan hiljempaa.Mä seurailen nyt tilannetta, ovat nyt olleet jo muutamn päivän poissa :) Täällä protestoi vähän kaikki asukkaat meluun, mutta jos kukaan ei melua, eikä muut protestoi, niin aivan ihanan rauhallinen rappu :) Sitten vaan taas jossain vaiheessa se alkaa...
- Rättiväsynyt!
myös melun uhri kirjoitti:
Sun asuminen kuulostaa helvetilliseltä, otan osaa. Olet itsekin kärsinyt Kallion kananpaskaseinäisessä paperitalossa naapureista, siellä kun kaikki elämisen äänet kuuluvat kaikumalla entistä pahempana muihin asuntoihin.
Mitä jos vaan valittaisit naapureille, esim. lapulla? Yöelämisestä voi ainakin valittaa, hiljaisuusaikana pitää olla hiljaa ja eikä kolistella ja paiskoa tavaroita. Vahingossa joku voi kolahtaa tai pudota lattialle, mutta jos kaikki asiat tehdään paiskomalla ja vielä hiljaisuusaikaan, voit aivan hyvin valittaa heistä. Tuossa "protestoinnissa" on vaan se haitta, että saattaa häiritä muitakin kuin niitä asukkaita joille protestoiminen on tarkoitettu. Joku toinen syytön ja hiljainen naapuri saattaa siis häiriintyä sitten sekä alkuperäisestä metelöijästä että protestoijasta, ja onhan se vähän kurjaa. Myönnän kyllä syyllistyneeni itsekin tähän protestoimiseen, kun meinas hermot mennä. :o) Laita siis vaan valitusta naapureille, että opettelee liikkumaan hiljempaa.Toi on totta, että talossa on muitakin asukkaita, ja sen takia itse yritän hillitä itseni tässä p-seinäisessä asunnossa. Pari kertaa on kyllä mennyt hermot ihan totaalisesti, ja olen mopin varrella paukuttanut kattoa, mutta vain hetken ajan. Eipä kyllä näytä tepsivän. Noh, seuraavan kerran kun sillä on bileet, kutsun poliisit tasan kello 22.00 - olinpa menossa nukkumaan tai en.
- univelkainen
Rättiväsynyt! kirjoitti:
Toi on totta, että talossa on muitakin asukkaita, ja sen takia itse yritän hillitä itseni tässä p-seinäisessä asunnossa. Pari kertaa on kyllä mennyt hermot ihan totaalisesti, ja olen mopin varrella paukuttanut kattoa, mutta vain hetken ajan. Eipä kyllä näytä tepsivän. Noh, seuraavan kerran kun sillä on bileet, kutsun poliisit tasan kello 22.00 - olinpa menossa nukkumaan tai en.
Mun rauha kesti muutaman päivän, olivat viikonloppuna muualla. Joka ikinen alkuyö olen tällä viikolla herännyt; jos mä meen nukkumaan klo 22.30, niin kolina alkaa 23.30 - 00.30 kun tulevat itse nukkumaan :( Illalla olen hakannut seinään, ja se auttaa väliaikaisesti, eli melu ei jatku hetkeen. Eikä tuo koputtelu (lapsen leikkiminen?) kestä yhtäsoittoa kuin noin 15 min, mutta kun se toistuu illan aikana 10 krt, niin on liikaa... Miten torvia niiden vanhempien täytyy olla jos eivät pysty ajattelemaan et se jatkuva lattiaan hakkaaminen häiritsee alapuolella asuvaa?
- harvinainen idiootti

mitä pitäisi tehdä: teipata ipana jeesusteipillä ja sulkea komeroon tai lääkitä se hiljaiseksi. pääsisit sitten työpaikan kahvipöydässä päivittelemään kuinka ihmiset oikein kohtelevat lapsiaan.
- univelkainen
harvinainen idiootti kirjoitti:
mitä pitäisi tehdä: teipata ipana jeesusteipillä ja sulkea komeroon tai lääkitä se hiljaiseksi. pääsisit sitten työpaikan kahvipöydässä päivittelemään kuinka ihmiset oikein kohtelevat lapsiaan.
Esim. järjestää lapselle muuta tekemistä sisällä kuin juoksemista/lattiaan hakkaamista. Jokainen tietää ettei se kuulu kerrostaloelämään. Voi mennä myös lapsen kanssa pihalle/ulos purkamaan pahimmat energiat, ja rajoittaa sitä lapsen hillumista, sitä ei tarvitse kieltää sisälläkään kokonaan :) Riittää kun se ei ole jatkuvaa. Kun lapsi on kotona äitinsä kanssa tuota meteliä ei ole, se alkaa isän saapuessa. Toki ne rajummat leikit on aina isien kanssa, mutta lapsi siis pystyy elämään hyvin ilman niitäkin. Näköjään.
Ja täytyy sanoa et ihana viikko ollut, osa perheestä ollut poissa koko viikon :) - kuuroksi käynyt
univelkainen kirjoitti:
Mun rauha kesti muutaman päivän, olivat viikonloppuna muualla. Joka ikinen alkuyö olen tällä viikolla herännyt; jos mä meen nukkumaan klo 22.30, niin kolina alkaa 23.30 - 00.30 kun tulevat itse nukkumaan :( Illalla olen hakannut seinään, ja se auttaa väliaikaisesti, eli melu ei jatku hetkeen. Eikä tuo koputtelu (lapsen leikkiminen?) kestä yhtäsoittoa kuin noin 15 min, mutta kun se toistuu illan aikana 10 krt, niin on liikaa... Miten torvia niiden vanhempien täytyy olla jos eivät pysty ajattelemaan et se jatkuva lattiaan hakkaaminen häiritsee alapuolella asuvaa?
Tunge tulpat korviisi!!!
- ei äiti teresa
hgfdswdefrgthnbv kirjoitti:
Miten sitten voit valittaa häiriöstä, jos joku kohta valittaa sinusta? Turha luulla, että hiljaisuuden ulkopuolella saisi häiritä vapaasti naapureita. Saat nopeasti hankalan tyypin maineen ja elämä vaikeutuu entisestään. Helpompi kun vaihdat asuntoa. Tee kuitenkin häiriöilmoitus sitä ennen, niin on seuraavalla helpompaa.
Tarkoitatko tosiaan, että ns. ymmärretään häirikköä ja muutetaan alta pois. Tämä neuvo on suoraa sieltä itsestään ja täysin looseritouhua eli kiusaajaa pitää ymmärtää ja hän saa jatkaa touhujaan ilman sanktioita.
Kaiken lisäksi lähtijän pitäisi vielä vaivauta viime töikseen ja pedata seuraajalleen tasanen tie tekemällä häiriöilmoitus. Kuka normi ihminen moiseen lammasmaisuuteen lähtee? Samalla mitalla vaan takaisin häirikölle, ei mitään syytä kestää jatkuvaa äänisaastetta. - xz cxdfdc
univelkainen kirjoitti:
"Turha luulla, että hiljaisuuden ulkopuolella saisi häiritä vapaasti naapureita.", näin minäkin toivon, nytkin sellainen meteli etten jaksaisi kuunnella... Ja onhan siinäkin rajat minkälaista melutasoa saa hiljaisuuden ulkopuolellakin pitää, punainen lanka on kait se et kaikki häiritsevä on kiellettyä, sen rajanveto vain on sitten hankalaa... kyllä mua häiritsee noiden meteli 95% ajasta valveilla/kotona oloajasta. Mutta tiedän et asia vois olla huonomminkin, tosin silloin kynnys tehdä valitus olisi matalampi.
Minusta voi ihan vapaasti käydä valittamassa isännöitsijälle, kun mä aiheutan sitä melua takaisinpäin 1/10 verran (kun yläkerrasta on kuulunut 30 min kolinaa niin isken kerran), eli melko helppo puolustella oma "mielenosoitukseni". Mä elelen mielelläni jatkossa yhtä hiljaisesti kuin aiemminkin ,)Oletko koskaan ajatellut, että naapuri ei ymmärrä viestintääsi mielenosoitukseksi, josko edes huomaa. Että turhaan koluat.
- Äiti 27
univelkainen kirjoitti:
Mä toivon, kun ovat tavan normaaleja työssäkäyviä ihmisiä, että tajuaisivat ihan itse. Ongelmana siis lähinnä yläpuolella asuvat joilla pieni lapsi joka saa ilmeisesti "toteuttaa itseään", heille myös ilmeisesti riittää vajaat yöunet kun alkuyön hoitavat niitä kotihommia (lapsen nukkuessa). Joten en haluaisi asiasta valittaa, ja jo tässä tämän talven aikana on kertaalleen tähän rappuun muistutukseksi järjestyssäännöt jaettu, joten hekin ovat varmasti niistä tietoisia. Sitä vain toivoo sellaista naapureiden huomioon ottamista kun ei ole mistään vajakeista kyse ;)
Nyt mä täällä luukuttelen musaa täysillä ja fiilistelen, ei kuulu kolinat ja koputtelut...Kuulostaa ihan kun asuisit meiän kämpässä=) Ihan samat ongelmat itsellä, paitsi että yläkerrassa monta lasta, jotka voi tehdä mitä haluaa, juoppo isä ja vihanen äiti. Meillä ei auta kattoonkaan paukuttaminen, oon yrittäny...Betonitalossa kaikuu kaikki naapureille.
Äiti 27 kirjoitti:
Kuulostaa ihan kun asuisit meiän kämpässä=) Ihan samat ongelmat itsellä, paitsi että yläkerrassa monta lasta, jotka voi tehdä mitä haluaa, juoppo isä ja vihanen äiti. Meillä ei auta kattoonkaan paukuttaminen, oon yrittäny...Betonitalossa kaikuu kaikki naapureille.
Ollaankohan me kaikki naapureita tietämättämme? ;)
- Myös univelkainen
univelkainen kirjoitti:
Esim. järjestää lapselle muuta tekemistä sisällä kuin juoksemista/lattiaan hakkaamista. Jokainen tietää ettei se kuulu kerrostaloelämään. Voi mennä myös lapsen kanssa pihalle/ulos purkamaan pahimmat energiat, ja rajoittaa sitä lapsen hillumista, sitä ei tarvitse kieltää sisälläkään kokonaan :) Riittää kun se ei ole jatkuvaa. Kun lapsi on kotona äitinsä kanssa tuota meteliä ei ole, se alkaa isän saapuessa. Toki ne rajummat leikit on aina isien kanssa, mutta lapsi siis pystyy elämään hyvin ilman niitäkin. Näköjään.
Ja täytyy sanoa et ihana viikko ollut, osa perheestä ollut poissa koko viikon :)Meillä noita vastaavanlaisia tenavia on yläkerrassa useita kahdessa kerroksessa, molemmista kuluu se kolina ja rytinä joka päivä ja väliin vähän myöhemminkin, autossa on tullut nukuttua monasti, vuorotyöitä kun teen, kotona se on mahdottomuus.
Eikä auta, vaikka ne kiltit lapsukaiset menisivät ulos leikkimään, jäävät käytännössä pihaan makuuhuoneiden ikkunoiden alle kirkumaan ja meluamaan, ikkunat on pidettävä kiinni kesät talvet, asuntoon kantava meteli olisi muuten jo desibelitaulukossa kuulosuojaimia vaativaa. - Tulpat..
kuuroksi käynyt kirjoitti:
Tunge tulpat korviisi!!!
Ne eivät auta oikeastaa yhtään mitään, kun elementtejä pitkin johtuu ja kulkeutuu pauketta ja rytinää.
Eikä kai ihmisen kuuulu asua turpat korvissa kotonaan, kyllä silloin vika on muualla. - Melkein joka talossa
uppis82 kirjoitti:
Ollaankohan me kaikki naapureita tietämättämme? ;)
Noita tuollaisia on, jostain syystä asuvat lähes aina muiden yläkerrassa.
- MusaTäysilläYöllä
univelkainen kirjoitti:
Mä toivon, kun ovat tavan normaaleja työssäkäyviä ihmisiä, että tajuaisivat ihan itse. Ongelmana siis lähinnä yläpuolella asuvat joilla pieni lapsi joka saa ilmeisesti "toteuttaa itseään", heille myös ilmeisesti riittää vajaat yöunet kun alkuyön hoitavat niitä kotihommia (lapsen nukkuessa). Joten en haluaisi asiasta valittaa, ja jo tässä tämän talven aikana on kertaalleen tähän rappuun muistutukseksi järjestyssäännöt jaettu, joten hekin ovat varmasti niistä tietoisia. Sitä vain toivoo sellaista naapureiden huomioon ottamista kun ei ole mistään vajakeista kyse ;)
Nyt mä täällä luukuttelen musaa täysillä ja fiilistelen, ei kuulu kolinat ja koputtelut...Meidän talossa ainakin järjestyssääntöjä jaetaan vain niille jotka ovat aiheuttaneet melua joku kerta ja naapurit ovat valittaneet eli ei kaikille!
- diipadaipa211
univelkainen kirjoitti:
Mä seurailen nyt tilannetta, ovat nyt olleet jo muutamn päivän poissa :) Täällä protestoi vähän kaikki asukkaat meluun, mutta jos kukaan ei melua, eikä muut protestoi, niin aivan ihanan rauhallinen rappu :) Sitten vaan taas jossain vaiheessa se alkaa...
Kaikken paras kostotoimenpide mitä olen ikinä keksinyt on ankkuroida 500kg diesel tärylätkä keskelle huonetta kuormaliinoilla tms. Pakoputken jatkaa ikkunasta tai jostai tuuletusräppänästä pihalle ja räväyttää masiinan tulille. Siellä se pärisee itsekseen ilosesti 1 1/2 - 2 vuorokautta tankillisella :D Sitte lähtee itse viikonlopuksi vaikka kaverille, sukulaisiin tai vaikkapa matkalle, ihan vapaa valinta :P Ja naapuri kiittää xDD
- teh techguy
ei äiti teresa kirjoitti:
Tarkoitatko tosiaan, että ns. ymmärretään häirikköä ja muutetaan alta pois. Tämä neuvo on suoraa sieltä itsestään ja täysin looseritouhua eli kiusaajaa pitää ymmärtää ja hän saa jatkaa touhujaan ilman sanktioita.
Kaiken lisäksi lähtijän pitäisi vielä vaivauta viime töikseen ja pedata seuraajalleen tasanen tie tekemällä häiriöilmoitus. Kuka normi ihminen moiseen lammasmaisuuteen lähtee? Samalla mitalla vaan takaisin häirikölle, ei mitään syytä kestää jatkuvaa äänisaastetta.Ei se homma noin toimi. Ex-muijani lensi kaupungin vuokra-asunnosta kun pisti samalla mitalla takaisin meluaville naapureille. No ainakin melusaaste hiljeni puolella kun toinen saatiin häädettyä.
Eikä auta isännöitsijälle valittaminen jos et saa muita talon asukkaita taaksesi ja nimiä paperiin. Olis meinaan aika surkea isännöitsijä jos yhden (mahdollisesti mielenterveyspotilaan) ihmisen valituksista alkais jotain kenties syytöntä kiusaamaan. Mulla oli alakerrassa tällainen vanhempi naishenkilö jonka mielestä tiskaaminen aiheutti hirveää meteliä. Isännöitsijä suositteli naiselle muuttoa muualle jos normaalit asumisen äänet häiritsee.
Nykyinen rakentaminen on aivan paskaa laatua, äänieristykset on mitättömät ja ärsyttävintä on kuunnella naapurien vessaääniä. Kerrostalot ei sovi kaikille kun pitää antaa muittenkin elää.
Nyt asun rivitalon päätyhuoneistossa, naapurit on ihanan hiljaisia vaikka seinänaapurina on lapsiperhe ja välillä seinät paukkuukin, niin ei haittaa. No, yks haitta on täälläkin, meinaan kesällä kun joku laittaa grilliin sytytysnestettä, se haju seisoo jostain syystä pitkään sisäilmassa. Mutta siitäkin pääsee kun lähtee omalle pihalle laittamaan tulta grilliin.
Kesää odotellessä täältä Sunasta terveisiä - kuusi kauhun vuotta
univelkainen kirjoitti:
Mä seurailen nyt tilannetta, ovat nyt olleet jo muutamn päivän poissa :) Täällä protestoi vähän kaikki asukkaat meluun, mutta jos kukaan ei melua, eikä muut protestoi, niin aivan ihanan rauhallinen rappu :) Sitten vaan taas jossain vaiheessa se alkaa...
Tuo on tosi kurjaa. Itse asuin kuusi vuotta aivan paikassa, jossa asui eläkkeellä oleva nainen alkakerrassa. Juopotteli ja rakastui ramassa talossa asuvaan paljon nuorempaan mieheen, ja oli sairaan mustis. Minulle ja yhdelle toiselle naiseselle se eukko kävi jyryämässä, minä kun asuin tän yläpuolella, eukko huuteli aivan kauaheita ja laittoi josku juopon poikansa oven taa hakkaamaan, samoin tän toisen naisen kanssa toimi, hänen asuntonsa oli vaan toiseen suuntaan talossa. Koskaan en voinut kutsua ketään esim. parvekkeelle kesällä istumaan iltaa, koska tämä sakki alakerrassa mölysi omallaan, siellä soi haitari ja juoppojen laulu, sitten oli tappelu kun tämä eukko sai pöpinää kaljasta päähänsä ja alkoi sättiä tätä miestä, johon oli kovasti lätkässä. Tää nuorempi mies oli itsekin juoppo, ja sen takia kulki kun oli rahaton ja sai siellä aina viinaa ja kaljaa., ja eukko paka kun luulu rakkaudeksi. Ukko kun sai jonkun korvauksen, niin silloin oli muutaman päivän jossain ja kun oli tuhlannut rahansa niin kyllä routa porsaan kotua ajoi, eukon kaljavarastolleEi niitä uskaltanut yrittää taltuttaa, kerran , pari yritin ja sain semmosta huutia ja kiroilua kuulin koko viikon. Tämä toinen nainen muutti, kun sai sopivan asunnon vekka ja itse sain uuden asunnon myös. Huomasin että olin alkanut muuttua siinä pelon ja kauhun tuntemuksessa. Töistä pelotti mennä jo kotiin, onko haitaristi ja juoppokööri huutamassa parvekkeella. Se on yhtä helvettiä. Ei tuossa auta, kun yrittää saada toinen asunto, joka toivottavasti on normaalia elämistä varten. Tämä on kohtuutonta, mutta ei noille kauheille mitään voi. Mua vieläkin oikein kuvottaa kun ajattelen.
Voimia Sinulle ja yritä saada asunto jostain muualta. Tuo alkaa painostaa niin kovin, että omaa elämää ei voi olla. - hähtät
harvinainen idiootti kirjoitti:
mitä pitäisi tehdä: teipata ipana jeesusteipillä ja sulkea komeroon tai lääkitä se hiljaiseksi. pääsisit sitten työpaikan kahvipöydässä päivittelemään kuinka ihmiset oikein kohtelevat lapsiaan.
Kuka normaali ihminen pitää pieniä lapsia edes siihen aikaan hereillä?
diipadaipa211 kirjoitti:
Kaikken paras kostotoimenpide mitä olen ikinä keksinyt on ankkuroida 500kg diesel tärylätkä keskelle huonetta kuormaliinoilla tms. Pakoputken jatkaa ikkunasta tai jostai tuuletusräppänästä pihalle ja räväyttää masiinan tulille. Siellä se pärisee itsekseen ilosesti 1 1/2 - 2 vuorokautta tankillisella :D Sitte lähtee itse viikonlopuksi vaikka kaverille, sukulaisiin tai vaikkapa matkalle, ihan vapaa valinta :P Ja naapuri kiittää xDD
POLTTOAINEITA EI SAA TUODA ASUNTOIHIN
JATKUVA ASUKKAIDEN HÄIRINTÄ VAIKKA SE TAPAHTUISI PÄIVÄLLÄ AIHEUTTA VAROITUKSEN
HALLITUS VOI OTTAA ASUNNON HALTUUN 3 VAROITUKSEN JÄLKEEN- jhgfdertyujnbvcv
ei äiti teresa kirjoitti:
Tarkoitatko tosiaan, että ns. ymmärretään häirikköä ja muutetaan alta pois. Tämä neuvo on suoraa sieltä itsestään ja täysin looseritouhua eli kiusaajaa pitää ymmärtää ja hän saa jatkaa touhujaan ilman sanktioita.
Kaiken lisäksi lähtijän pitäisi vielä vaivauta viime töikseen ja pedata seuraajalleen tasanen tie tekemällä häiriöilmoitus. Kuka normi ihminen moiseen lammasmaisuuteen lähtee? Samalla mitalla vaan takaisin häirikölle, ei mitään syytä kestää jatkuvaa äänisaastetta.Joskus se isännöitsijä vaan ei voi tehdä mitään, kun ovelimmat häiriköt tietää rajat joissa voi turvallisesti häiriköidä. Tietenkin poismuutto on se viimeinen vaihtoehto.
- metall-leidi
hgfdswdefrgthnbv kirjoitti:
Miten sitten voit valittaa häiriöstä, jos joku kohta valittaa sinusta? Turha luulla, että hiljaisuuden ulkopuolella saisi häiritä vapaasti naapureita. Saat nopeasti hankalan tyypin maineen ja elämä vaikeutuu entisestään. Helpompi kun vaihdat asuntoa. Tee kuitenkin häiriöilmoitus sitä ennen, niin on seuraavalla helpompaa.
Tää on just tätä! Metelöijät saa terrosoida ja jotenkin ne keksii aina pykälät mikä on heidän puolellaan. Mua on häiritty niin että turha on urppaa ettei hiljaisuuden ulkopuolella saisi laittaa kuittia.
Ja kärsijäkö joutuu aina asuntoa vaihtamaan??
Siis I dont care. Olen jo vanhempi ja eläkeiän kynnyksellä, ei auttanut valitukset eikä kaunis puhe vaan aina kun oli mun yläpuolella asuvilla rahapäivä niin eikö kuulunut hevirocki niin että se kuului naapuriinkin asti. Kun hiljaisuuden vaatimus oli ohi laitoin niin helvetin kovaa soimaan Bacin pastoraali sinfonian ja sen jälkeen Beethoovenia kybällä ja sitten Jazz-bassoa.
Tämä mun kuitti siksi , että oli koettanut ottaa yhteyttä isännöitsijään, ottaa yhteyttä häiriköihin ja koettanut ottaa yhteyttä naapureihin, mutta ei kaikki olivat sellaisia tassukoita.
Valittaa voi kyllä mutta ei sillä ole mitään vaikutusta ja kun olen kypsynyt ettei tavallisella pieneläjällä ole mitään oikeuksia niin sitten täältä on pessyt ja täydeltä laidalta.
Suorastaan hanurista toi häiriköiden legiimi ylivalta. - ei oo totta
justers kirjoitti:
POLTTOAINEITA EI SAA TUODA ASUNTOIHIN
JATKUVA ASUKKAIDEN HÄIRINTÄ VAIKKA SE TAPAHTUISI PÄIVÄLLÄ AIHEUTTA VAROITUKSEN
HALLITUS VOI OTTAA ASUNNON HALTUUN 3 VAROITUKSEN JÄLKEENTää ei oo provo minkä nyt kirjoitan,eli
Miten teet valituksen Isännöitsijälle jos Itse Isännöitsijä on tään melun aiheuttaja?????Ihan oikeesti kertokaa. - kops...kops
ei oo totta kirjoitti:
Tää ei oo provo minkä nyt kirjoitan,eli
Miten teet valituksen Isännöitsijälle jos Itse Isännöitsijä on tään melun aiheuttaja?????Ihan oikeesti kertokaa.Eikös se ole olemassa joku vuokralaisyhdistys tai sellainen joka osaisi neuvoa tilanteessa missä isännöitsijä ei hoida asukkaitten etuja vaan antaa häiriköiden pilata kaikkien asukkaiden elämän.
Luulisi joku taho olevan joka meidänkin vuokralaisten puolella jotka elää ihmisiksi. - Tuikku65
ei oo totta kirjoitti:
Tää ei oo provo minkä nyt kirjoitan,eli
Miten teet valituksen Isännöitsijälle jos Itse Isännöitsijä on tään melun aiheuttaja?????Ihan oikeesti kertokaa.Hommaa kunnon näyttö Isännöitsijän häiriköinnistä ja tee ilmoitus Isännöitsijän esimiehelle/pomolle. Ei se Isännöitsijä ole sen kummempi asukas kuin me muutkaan..
- Anonyymi
justers kirjoitti:
POLTTOAINEITA EI SAA TUODA ASUNTOIHIN
JATKUVA ASUKKAIDEN HÄIRINTÄ VAIKKA SE TAPAHTUISI PÄIVÄLLÄ AIHEUTTA VAROITUKSEN
HALLITUS VOI OTTAA ASUNNON HALTUUN 3 VAROITUKSEN JÄLKEENBensiini räjähtää palamaan, kun se kaasuuntuu. Ei saa käyttää sytty- nesteenä. Koivun kuiva tuohi on paras nuotion sytytyksessä.
- Anonyymi
metall-leidi kirjoitti:
Tää on just tätä! Metelöijät saa terrosoida ja jotenkin ne keksii aina pykälät mikä on heidän puolellaan. Mua on häiritty niin että turha on urppaa ettei hiljaisuuden ulkopuolella saisi laittaa kuittia.
Ja kärsijäkö joutuu aina asuntoa vaihtamaan??
Siis I dont care. Olen jo vanhempi ja eläkeiän kynnyksellä, ei auttanut valitukset eikä kaunis puhe vaan aina kun oli mun yläpuolella asuvilla rahapäivä niin eikö kuulunut hevirocki niin että se kuului naapuriinkin asti. Kun hiljaisuuden vaatimus oli ohi laitoin niin helvetin kovaa soimaan Bacin pastoraali sinfonian ja sen jälkeen Beethoovenia kybällä ja sitten Jazz-bassoa.
Tämä mun kuitti siksi , että oli koettanut ottaa yhteyttä isännöitsijään, ottaa yhteyttä häiriköihin ja koettanut ottaa yhteyttä naapureihin, mutta ei kaikki olivat sellaisia tassukoita.
Valittaa voi kyllä mutta ei sillä ole mitään vaikutusta ja kun olen kypsynyt ettei tavallisella pieneläjällä ole mitään oikeuksia niin sitten täältä on pessyt ja täydeltä laidalta.
Suorastaan hanurista toi häiriköiden legiimi ylivalta.Asun rivarissa vuokralaisena. Samaan rivariin muutti eläkkeellä oleva pariskunta. Olen monesti ulkona tekemässä mitä milloinkin. Jos ajan auton oveni lähelle. Hetken päästä siihen lähelle tulee miespuolinen henkilö toljottaan, mitä teen. Sanoo siihen, että autoos rassaat taas. Häneltä samaa sönkkäämistä 6- vuotta.( kesällä & poudalla ) Aloin kyllästyä ja seuraavalla kerralla ollessaan, olin aivan hiljaa. Muutaman minuutiin hän horisi itsekseen. Meni omille teilleen. Seuraavilla kerroilla pyysin poistumaan, et saa tulla toisten pihaan, ainakaan tähän. Ala mennä pois ja suiteaan kyyläämästä. Hän ryhtyi uhkailemaan, että pistää sellaisen myllyn päälle, että joudut muuttamaan pois asunnostasi. Hän on kuulemani mukaan yrittänyt ostaa omistajalta vuokra-asuntoani. Omistaja ei ole suostunut myymään. Toivon vaan, että uhooja sairastuisi vakavasti hiippakunnan vaihtamis paikkaan saakka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asun rivarissa vuokralaisena. Samaan rivariin muutti eläkkeellä oleva pariskunta. Olen monesti ulkona tekemässä mitä milloinkin. Jos ajan auton oveni lähelle. Hetken päästä siihen lähelle tulee miespuolinen henkilö toljottaan, mitä teen. Sanoo siihen, että autoos rassaat taas. Häneltä samaa sönkkäämistä 6- vuotta.( kesällä & poudalla ) Aloin kyllästyä ja seuraavalla kerralla ollessaan, olin aivan hiljaa. Muutaman minuutiin hän horisi itsekseen. Meni omille teilleen. Seuraavilla kerroilla pyysin poistumaan, et saa tulla toisten pihaan, ainakaan tähän. Ala mennä pois ja suiteaan kyyläämästä. Hän ryhtyi uhkailemaan, että pistää sellaisen myllyn päälle, että joudut muuttamaan pois asunnostasi. Hän on kuulemani mukaan yrittänyt ostaa omistajalta vuokra-asuntoani. Omistaja ei ole suostunut myymään. Toivon vaan, että uhooja sairastuisi vakavasti hiippakunnan vaihtamis paikkaan saakka.
Sama henkilö meni talon asukkaan tykö ja sanoi, että minussa on psykoottis-neuroottis-oireyhtymä kun ajoin pois piha-alueeltani. Hän on kuin paska junttilan tuvan seinässä, kun ei pyynnöt ja käskyt mee jakelun-perille. Ryhtyi vaan irvistelemään. 1960-luvulla kotona vanhemmat sanoi, että vieraiden pihoihin ei saa mennä. Jos joku näki, että on oltu luvatta. Voi naapuri tulla sanomaan, että sitä ja tätä on viety, varastettu. Maksamaan joutui ihan rahalla, vaikka ne oli keksittyjä jutskia. Arvokkain esine oli 50hv. Mercurin potkuri. Hinta taisi olla useita satoja markkoja. Sanoivat vaan, että potkuri on heitetty ilmeisemmin järven syvimpään kohtaan.
- Anonyymi
Tuikku65 kirjoitti:
Hommaa kunnon näyttö Isännöitsijän häiriköinnistä ja tee ilmoitus Isännöitsijän esimiehelle/pomolle. Ei se Isännöitsijä ole sen kummempi asukas kuin me muutkaan..
Kuka on sitten isännöitsijän pomo? Olisin tehnyt meidä taloybtiön isännöitsijästä välittömästi valituksen jos olisin tiennyt kenelle valittaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bensiini räjähtää palamaan, kun se kaasuuntuu. Ei saa käyttää sytty- nesteenä. Koivun kuiva tuohi on paras nuotion sytytyksessä.
Jos hankit häiriköstä todisteen. Niin muiden naapurien allekirjoituksia ei tarvitse. Silloin saa varoituksen
- Anonyymi
ei äiti teresa kirjoitti:
Tarkoitatko tosiaan, että ns. ymmärretään häirikköä ja muutetaan alta pois. Tämä neuvo on suoraa sieltä itsestään ja täysin looseritouhua eli kiusaajaa pitää ymmärtää ja hän saa jatkaa touhujaan ilman sanktioita.
Kaiken lisäksi lähtijän pitäisi vielä vaivauta viime töikseen ja pedata seuraajalleen tasanen tie tekemällä häiriöilmoitus. Kuka normi ihminen moiseen lammasmaisuuteen lähtee? Samalla mitalla vaan takaisin häirikölle, ei mitään syytä kestää jatkuvaa äänisaastetta.Samaa mieltä mökää voi päivällä kuulua, mutta minulle sattui idiootti yläkertaan. Joka päätti klo kolme yöllä pitää semmosta metakkaa että luulin että nyt tullaan seinistä läpi. Voiko kukaan oikeasti olla noin vitun idiootti, meni sitten hermot ja aloin hakkaamaan patteri niin kovaa että kiinaan kuului. Ei ole vittu kaikki varmasti himassa
- Anonyymi
nuku siinä sitten kirjoitti:
eihän se ole ongelman ratkaisu, häirikkö pitää taltuttaa mutta se on yleensä niin lainsuojattu yksilö ettei sitä saa millään keinoin hiljennettyä. Valitukset ei auta se on todettu, itse kun olin vuorotöissä ja piti päivällä nukkua niin ei siitä mitään tullut vaikka naapuri oli tietoinen, ihan tahallaan keksi päiväksi jotain meteliä. Isännöisijälle valittaessani todettiin että mitäs olet yöt töissä.
Vittuile sille takaisin sen minkä kerkeet. Ala häiriköimään häntä voi olla että häntä alkaa vituttamaan ja muuttaa pois sitä ikinä tiedä.
- Anonyymi
hgfdswdefrgthnbv kirjoitti:
Miten sitten voit valittaa häiriöstä, jos joku kohta valittaa sinusta? Turha luulla, että hiljaisuuden ulkopuolella saisi häiritä vapaasti naapureita. Saat nopeasti hankalan tyypin maineen ja elämä vaikeutuu entisestään. Helpompi kun vaihdat asuntoa. Tee kuitenkin häiriöilmoitus sitä ennen, niin on seuraavalla helpompaa.
Tyhjennä vaahtosammutin postiluukussta naapurin lattialle, niin oppii,
- huonot käytöstavat
Juu olin äitini luona muutaman yön ja muistelin siinä yöllä kun heräilin vähän väliä kaikenlaisiin kolinoihin millaista oli ennen tässäkin talossa.Talossa asui yli 50lasta kaiken ikäisiä ja työssäkäyviä ja vuorotöissä jotka kulkivat moneen kellonaikaan mutta ei ollut tälläistä niinkuin nyt.Tämä on sitä vapaata kasvatuksen tulosta ei oteta toisia mihmisiä huomioon.Onneksi en käy usein nimittäin opettaisin näille tässäkin talossa mitä tarkoittaa hiljaisuus yöllä.
- isän - nöitsijä
Ustavat huvat ; JOs minua häiritään niin kyllä se on se häiritsijä joka muuttaa mikäli on tarvis. Uudet asukkaat vaan nyt ovat semmoisia; osa on sieltä pihtiputaalta tai muualta landen takaa tullutta sakkia ettei niillä ole mitään käsitystä miten itse tai lapsensa asunnossaan asuvat tai portaissaan liikkuvat. Isännöitsijämmekkin sanoo , että jos joku asia häiritsee liikaa niin on hyvä muuttaa metsään. Vakavasti; Jokaisella ihmisellä on kotirauha; se tarkoittaa sitäkin , että päivälläkin on voitava esim. nukkua ja ei kukaan voi alkaa soittamaan musaansa klo 06:00 aamulla niin , että seinät tärisee ja jatkaa sitä klo 23:00 asti jolloin ns. hiljaisuus alkaa. Noita remonttireiskoja riittää vaikka olisi kuinka uusi talo kyseessä; koskaan ei ole se taulun napa omalla nenän korkeudella joten sitä on pakko opetella ainakin poraamaan muutamat proput seiniin...
- Oikea asenne
Naapurit hyväksyy sen jos esim: melöinnistä ilmoitetaan etukäteen.
Musaa voi kuunnella kuulokkeilla ja jos on juhlia niin niistä kun ilmoittaa etukäteen naapureille ilmoitustaululla niin uskoisin ettei ongelmia tule.
Muutossa voi ilmoittaa ilmoitustaululla milloin tulee poraamisen meteliä tai jos tehdään remonttia niin ettei sitä tehdä milloin tahansa ja jatkuvasti mitä erinäisimpiin aikoihin.
Jos on jatkuvaa häiriköintiä niin se häiriköivä saa muuttaa korpeen.
Lapsiperheet ovat ongelmallisimpia nykyään kun vanhemmat istuvat facebookissa seurustelemassa eivätkä ole lastensa kanssa. Kukaan aikuinen ei ole lasten kanssa vaan ne laitetaan ulos keskenään kiljumaan. Samoin voi olla kodissakin että aikuiset istuvat tietokoneella ja lapset tekevät mitä lystää kenenkään olemalla läsnä edes.
Joka valittaa sillä ei ole omaa elämää siitä rauhattomien naapureiden elämästä johtuen ja pitäisi hakeutua hoitoon melun sidätyksen hoitoon ja maksaisiko naapuri sen? Tuskimpa ja onko sellaista hoitoa edes? Jos joku käskee hoitoon mennä niin kysyn että maksaako hän sen ja minkälainen hoito olisi kyseessä ja onko hän itse käynyt samaisessa hoidossa jotta voi suositella? Ja onko sittä ollut apua niin että voi suositella muillekkin ?
Omaa elämääkin on melko hankala elää jos jotain häiriötekijöitä on päivät/ yöt läpeensä. Silloin pitäisi elää sen häiriötekijän elämää eikä omaansa.
Toisekseen miksi muuttaa sen korpeen joka ei häiritse? Jolla suurin osa elämästä on häiriötöntä niin pitäisi mennä korpeen? - univelkainen
Oikea asenne kirjoitti:
Naapurit hyväksyy sen jos esim: melöinnistä ilmoitetaan etukäteen.
Musaa voi kuunnella kuulokkeilla ja jos on juhlia niin niistä kun ilmoittaa etukäteen naapureille ilmoitustaululla niin uskoisin ettei ongelmia tule.
Muutossa voi ilmoittaa ilmoitustaululla milloin tulee poraamisen meteliä tai jos tehdään remonttia niin ettei sitä tehdä milloin tahansa ja jatkuvasti mitä erinäisimpiin aikoihin.
Jos on jatkuvaa häiriköintiä niin se häiriköivä saa muuttaa korpeen.
Lapsiperheet ovat ongelmallisimpia nykyään kun vanhemmat istuvat facebookissa seurustelemassa eivätkä ole lastensa kanssa. Kukaan aikuinen ei ole lasten kanssa vaan ne laitetaan ulos keskenään kiljumaan. Samoin voi olla kodissakin että aikuiset istuvat tietokoneella ja lapset tekevät mitä lystää kenenkään olemalla läsnä edes.
Joka valittaa sillä ei ole omaa elämää siitä rauhattomien naapureiden elämästä johtuen ja pitäisi hakeutua hoitoon melun sidätyksen hoitoon ja maksaisiko naapuri sen? Tuskimpa ja onko sellaista hoitoa edes? Jos joku käskee hoitoon mennä niin kysyn että maksaako hän sen ja minkälainen hoito olisi kyseessä ja onko hän itse käynyt samaisessa hoidossa jotta voi suositella? Ja onko sittä ollut apua niin että voi suositella muillekkin ?
Omaa elämääkin on melko hankala elää jos jotain häiriötekijöitä on päivät/ yöt läpeensä. Silloin pitäisi elää sen häiriötekijän elämää eikä omaansa.
Toisekseen miksi muuttaa sen korpeen joka ei häiritse? Jolla suurin osa elämästä on häiriötöntä niin pitäisi mennä korpeen?...niin samaa mieltä...
- muuta korpeen
Oikea asenne kirjoitti:
Naapurit hyväksyy sen jos esim: melöinnistä ilmoitetaan etukäteen.
Musaa voi kuunnella kuulokkeilla ja jos on juhlia niin niistä kun ilmoittaa etukäteen naapureille ilmoitustaululla niin uskoisin ettei ongelmia tule.
Muutossa voi ilmoittaa ilmoitustaululla milloin tulee poraamisen meteliä tai jos tehdään remonttia niin ettei sitä tehdä milloin tahansa ja jatkuvasti mitä erinäisimpiin aikoihin.
Jos on jatkuvaa häiriköintiä niin se häiriköivä saa muuttaa korpeen.
Lapsiperheet ovat ongelmallisimpia nykyään kun vanhemmat istuvat facebookissa seurustelemassa eivätkä ole lastensa kanssa. Kukaan aikuinen ei ole lasten kanssa vaan ne laitetaan ulos keskenään kiljumaan. Samoin voi olla kodissakin että aikuiset istuvat tietokoneella ja lapset tekevät mitä lystää kenenkään olemalla läsnä edes.
Joka valittaa sillä ei ole omaa elämää siitä rauhattomien naapureiden elämästä johtuen ja pitäisi hakeutua hoitoon melun sidätyksen hoitoon ja maksaisiko naapuri sen? Tuskimpa ja onko sellaista hoitoa edes? Jos joku käskee hoitoon mennä niin kysyn että maksaako hän sen ja minkälainen hoito olisi kyseessä ja onko hän itse käynyt samaisessa hoidossa jotta voi suositella? Ja onko sittä ollut apua niin että voi suositella muillekkin ?
Omaa elämääkin on melko hankala elää jos jotain häiriötekijöitä on päivät/ yöt läpeensä. Silloin pitäisi elää sen häiriötekijän elämää eikä omaansa.
Toisekseen miksi muuttaa sen korpeen joka ei häiritse? Jolla suurin osa elämästä on häiriötöntä niin pitäisi mennä korpeen?Tää onkin hupaisuuden huippu, että meluajat käskee hiljaisesti asuvan muuttavan korpeen. Sehän on aivan epäloogista, sinne korpeen kuuluvat just ne möykkääjät koirineen ja muine melulähteineen, eikä perään huudella.
- >:(
univelkainen kirjoitti:
...niin samaa mieltä...
voi voi mä vihaan mun naapureita. ne herättää mut tosi usein aikasin aamulla ja kolaa yösin ja silti mä saan varotuksen kun kerran oli kaveri yötä eikä edes kuunneltu musaa kovalla tai myöhään, ni onko se sitten reilua?!?!?!?!?
- Ei ne
muuta korpeen kirjoitti:
Tää onkin hupaisuuden huippu, että meluajat käskee hiljaisesti asuvan muuttavan korpeen. Sehän on aivan epäloogista, sinne korpeen kuuluvat just ne möykkääjät koirineen ja muine melulähteineen, eikä perään huudella.
Korpeen voi muuttaa, eläimillä kun on suojeltu pesimärauha, eikä niitä saa häiritä silloin :-)
Ihmisilläkin tietysti pitäisi sellainen olla, mutta jostain syystä sitä ei juurikaan ole, tai sen saaminen on ison työn tulos, jos naapuriin tai yläkertaan muuttaa tuollanen metelöivä lauma. - metsän menninkäinen
muuta korpeen kirjoitti:
Tää onkin hupaisuuden huippu, että meluajat käskee hiljaisesti asuvan muuttavan korpeen. Sehän on aivan epäloogista, sinne korpeen kuuluvat just ne möykkääjät koirineen ja muine melulähteineen, eikä perään huudella.
juu elkää lähettäkö mökäapinoita tänne korpeen, ettei miun tarvitse muuttaa kaupunkiin rauhaa ja hiljaisuutta hakemaan ;)
- jokapaikassa sama
muuta korpeen kirjoitti:
Tää onkin hupaisuuden huippu, että meluajat käskee hiljaisesti asuvan muuttavan korpeen. Sehän on aivan epäloogista, sinne korpeen kuuluvat just ne möykkääjät koirineen ja muine melulähteineen, eikä perään huudella.
Täällä korvessa on ihan sama ongelma.Vähintään 3 metsästyskoiraa haukkuu häkeissään jatkuvasti!
Moottorikelkat ajelee missä sattuu=sun nurkilla,moottoripyörät,ja mönkijät mukaan luettuna.
Yöllä sitte ajetaan katurallia kun paikkakunnilla ei ole poliiseja.
Naapurista kantautuu karaoke bileet kun paikkakunnalla ei ole ravintelia.
NO,korvatulpat on hyvä keksintö sekä pelttarit paitsi miten tunget pienelle lapselle niitä korviin? - VajakitVittuun
Ratkaisu on yksinkertainen. Kerää porukka ja käykää pieksemässä porukalla se mölisijä teholle niin loppuu mölyt.
- Anonyymi
Oikea asenne kirjoitti:
Naapurit hyväksyy sen jos esim: melöinnistä ilmoitetaan etukäteen.
Musaa voi kuunnella kuulokkeilla ja jos on juhlia niin niistä kun ilmoittaa etukäteen naapureille ilmoitustaululla niin uskoisin ettei ongelmia tule.
Muutossa voi ilmoittaa ilmoitustaululla milloin tulee poraamisen meteliä tai jos tehdään remonttia niin ettei sitä tehdä milloin tahansa ja jatkuvasti mitä erinäisimpiin aikoihin.
Jos on jatkuvaa häiriköintiä niin se häiriköivä saa muuttaa korpeen.
Lapsiperheet ovat ongelmallisimpia nykyään kun vanhemmat istuvat facebookissa seurustelemassa eivätkä ole lastensa kanssa. Kukaan aikuinen ei ole lasten kanssa vaan ne laitetaan ulos keskenään kiljumaan. Samoin voi olla kodissakin että aikuiset istuvat tietokoneella ja lapset tekevät mitä lystää kenenkään olemalla läsnä edes.
Joka valittaa sillä ei ole omaa elämää siitä rauhattomien naapureiden elämästä johtuen ja pitäisi hakeutua hoitoon melun sidätyksen hoitoon ja maksaisiko naapuri sen? Tuskimpa ja onko sellaista hoitoa edes? Jos joku käskee hoitoon mennä niin kysyn että maksaako hän sen ja minkälainen hoito olisi kyseessä ja onko hän itse käynyt samaisessa hoidossa jotta voi suositella? Ja onko sittä ollut apua niin että voi suositella muillekkin ?
Omaa elämääkin on melko hankala elää jos jotain häiriötekijöitä on päivät/ yöt läpeensä. Silloin pitäisi elää sen häiriötekijän elämää eikä omaansa.
Toisekseen miksi muuttaa sen korpeen joka ei häiritse? Jolla suurin osa elämästä on häiriötöntä niin pitäisi mennä korpeen?Täällä ei saisi tehdä mitään, jossa käsivarret vähänkin liikkuu. Huolsin autoa ja siitä ei lähtenyt minkäänlaista ääntä. Joillekin henkilöille on liikaa sekin ääni, kun kaataa pesuaine nestettä auton ikkunan pesuaine säiliöön. Ykski täysin asiasta ymmärtämätön henkilö kulki selkäni taakaa ja sanoi. Et tee sitä enää. Ei, vaikka autoni olisi maksetulla autopaikalla joka kuuluu asuntoni käyttöön. Eikö ole vähän, eiku erittäi paljon yksinkertainen ja hölmö immeinen, jolla on se " viiru"
- Anonyymi
VajakitVittuun kirjoitti:
Ratkaisu on yksinkertainen. Kerää porukka ja käykää pieksemässä porukalla se mölisijä teholle niin loppuu mölyt.
Helkutin hyvä neuvo👍
- ........
kyllähän sen ymmärtää jos on muuttanut, et kuuluu jonkin aikaa ääntä esm.taulujen kiinnitys, mutta jos yöllä pesukone pyörii elementtitalossa, kukaan ei saa nukkua.
Säälittää joskus nuoret ihmiset, kun ei ymmärrä että laki kuuluu kaikille, ei ole erikoisvapauksia heillä.
Järjestyssäännöt on kaikkien parhaaksi. - Mene valittamaan
Mutta silloin voit varautua siihen että saat kommentteja "hakeudu hoitoon".
Tai hanki "oma elämä" jos ei meteliä siedä.
Tai "muuta korpeen".
Helvetin metelöitsijät eivät korpeen muuta jostain kumman syystä, ihmettelen.
Missähähän annetaan sellaista hoitoa että melunsietokyky paranee?
Ja mitenkä elää omaa elämää jos sitä häiritään koko ajan?
Sanoin että yritetty on mutta helvetin vaikeaa on jos häiritään koko ajan.
Ja miksi minä muuttaisin korpeen kun en ketään häiritse jatkuvalla metelillä?
Minulle kerran naapuri vihjasi metelistä ja korjasin asian kuin se että olisin alentunut vituilemaan että mene hoitoon, hanki oma elämä tai muuta korpeen
jos et siedä. Kukaan ei valita turhasta ja jos tällaisia kommentteja tulee niin se on naapurin väheksymistä niin ettei asioita edes haluta korjata.- Tosikyllästynyt
"Hanki oma elämä" on tyhjä fraasi. Sitä käyttää alle kymmenvuotiaat kakaratkin ilman että ymmärtävät sen merkitystä. Se tarkoittaa useimpien (meluajien) kielenkäytössä: tuu säkin mukaan rellestämään.
- Juskapussi
Mulla 3 lasta jotka usein viikonloppuisin luonani enkä tietoisesti niitä perjantaina ja lauantaina laita 20.00 tai 21.00 nukkumaan eli usein ovat saaneet valvoa 22-23 asti enkä mielestäni anna heidän pitää meteliä liikaa. Nyt alakerrasta sitten tulee minua uhkailemaan väkivallalla ja sättimään huonoksi isäksi? Koskaan en ole bileitä pitänyt enkä anna lasten paukuttaa pattereita ja jos pitävät meteliä komennan pihalle riehumaan kuten myös kaikennäköiset pihaleikit kuuluvat ulos jos niitä haluavat leikkiä.
Tykkään itsekkìn rauhallisuudesta ja hiljaisuudesta. Jokatapauksessa pointtini se että ei olisi tarvinnut muuta kuin sanoa vaikka että kaikki meteli..kävely ja äänet kuuluvat läpi että voidaanko olla hiljempaa illalla olisi riittänyt. Lupasin puuttua lasten nukkumaanmenoaikoihin viikonloppuna jotta tulisi hiljaisempaa aiemmin mutta sama uhittelu jatkui silti. Jos meinaa uhittelunsa toteuttaa ja käydä käsiksi niin puolustan kyllä itseäni kodissani kättä pidemmällä tai terävämmällä.
- kerrostaloasuja
Mulle on sattunut huonoa tuuria naapureiden kanssa. Eräässä asunnossa naapureiden sauna oli makuuhuoneeni vieressä ja ajoittain saunomisen äänet jatkuivat yömyöhään. Olin juuri muuttamassa onneksi asunnosta pois, joten en jaksanut viimeisinä viikkoina alkaa valittaa.
Seuraavassa asunnossani yläkerran naapurit bilettivät jatkuvasti ja usein heräsin yöllä meteliin, tai en saanut unta ollenkaan metelin seurauksena. Usein meteli loppui aamuviideltä oksennusääniin. Valitin isännöitsijälle, mutta mitään ei tapahtunut. Opiskeluni kärsivät jonkin verran univelkojen takia.
Nykyinen taloyhtiö on aika rauhallinen. Joskus sattaa kuulua kitaransoittoa tai hieman liian kovalla olevaa punkrokkia, mutta häiritseviksi ääniä ei voi sanoa. Kyllä ajoittaisen ja lyhytkestoisen metelin kestää, mutta jatkuvasti rauhaton koti on painajaismainen. - Mamma =)
Meillä muutti yläkertaan (asumme kerrostalossa) hiljainen ja rauhallisen oloinen nainen. Heti ekana viikonloppuna sen kaverit tuli käymään niin eiköhän alkanu se metelöinti. Parvekkeelta syljettiin alas, musiikkia huudatettiin niin et ikkunat helisi ja käytävillä örvellettiin päivisin, iltaisin ja öisin. Täytettiin koko rapun kanssa valituslappu, jokainen kirjoitti oman versionsa siihen mikä on häirinnyt, milloin ja kellonajatkin jotkut laittoi. Kaksi sellaista tehtiin aina kun valitettavaa tuli niin johan se sit muutti 3kk asumisen jälkeen pois ennen kuin häätöä ehtivät antaa. Häiriköivät melkein joka viikonloppu ja kun alimmassa kerroksessa asutaan lapsinemme niin kyllä se vähän pelotti, että milloin joku hajottaa meiltä ikkunoita päästäkseen rappuun sisään.
- Unnajunnaa
Lapsiperheet eivät kuulu kerrostaloon.
- mie vaan
Eikä vanhukset eikä vammaiset eikä kissat ja koirat..
- nikit32
mie vaan kirjoitti:
Eikä vanhukset eikä vammaiset eikä kissat ja koirat..
vammaset ovatki viksuja eivät ketään häiriköi ovat tosi kohtelijoita työtätekeviä kansalaisiä .niinkuin nämä hörhelöt ja pulit . eivät tee mitään kun metelöivät ja ovat sossun jonossa lisää rahaa vaan ja ryyppäämään
- kerrostalodiplomaatt
Mihin näiltä kaikilta ihmisiltä ovat kadonneet normaaliin kanssakäymiseen kuuluvat keskustelutaidot, vai onko niitä koskaan ollutkaan? Joo, voi kokeilla kova kovaa vastaan, nimettömiä heippalappuja rappukäytävään, isännöitsijälle valittamista, metelin nauhoittamista yms yms yms.
Mitäs jos ihan vaan soittaisit ovikelloa ja menisit diplomaattisesti keskustelemaan asiasta? Jotkut ovat näihin kerrostaloelämän ääniin niin tottuneita, etteivät ymmärrä aiheuttavansa häiriötä. Asiallinen keskustelu on ainakin meidän talossa tuottanut tuloksia.
Sitten, jos ei diplomatia auta, sanotaan painokkaammin, ja jos ei sekään auta, otetaan kovemmat keinot käyttöön.- uninentyöläinen
Minäkin asun kerrostalossa jossa on onneton äänieristys. Sain yläkertaan
perheen toisesta maasta, erilaisesta kulttuurista. Kymmenen aikaan illalla kokoontuivat suvun kanssa syömään ja seurustelemaan, ja isosta porukasta tietty iso ääni. Remonttia tekivät kellon ajasta välittämättä. Yleensä meteli hiljeni noin puoli kahden aikaan yöllä, ja itse heräilen jo neljän aikoihin töihin.
Oven taakse ei kannata mennä valittamaan koska ikinä et voi tietää mitä vastassasi on. Tuskin kukaan suhtautuu valittajaan kovin suopeasti... Isännöitsijä lupaili ja puhui paljon, mitään ei saanut aikaiseksi. Oman elämäntilanteen takia en itse voi muuttaa. Nyt yli vuoden levottomien öiden jälkeen tilanne on hieman rauhoittunut. Itse syön masennus- ja unilääkkeitä. Joskus omista oikeuksista on vaikeaa pitää kiinni vaikka olisikin oikeassa - kokenut saman
"Mitäs jos ihan vaan soittaisit ovikelloa ja menisit diplomaattisesti keskustelemaan asiasta?"
En suosittele. Tuon jälkeen häirikkö tietää valittajan ulkonäön ja osaa kostaa. Kerrostalodiplomatiassa ottaa riskin siitä, että naapuri ei olekaan diplomaattinen henkilö vaan suosii suoraa toimintaa.
Nimellä varustettu ja allekirjoitettu valitus melupäiväkirjan kanssa isännöitsijälle, nimetön lappu melusta alakerran ilmoitustaululle kaikkien julkisesti nähtäväksi ja kopio meluajan postilaatikkoon. Harva jaksaa itse kirjoitella valitusta metelistä mutta moni melusta kärsivä on valmis laittamaan valmiiksi kirjoitetun valituksen alle oman nimensä. nimen selvennökset ja asuntojen numerot näkyviin valitukseen eli Nano Nanonen, B13.
Jos isännöitsijä ei reagoi niin sitten viesti hallitukselle. Jos hallitus ei reagoi niin sitten pyydetään taloyhtiön hallitusta lisäämään asia seuraavan yhtiökokouksen esityslistalle, jonka asunto-osakeyhtiölaki mahdollistaa. Pyyntö lähetetään isännnöitsijälle saantitodistuksella... - Eipä se aina auta
Minä kävin. Kolme kertaa muutaman viikon välein. Joka kerralla asunnon haltija lässytti vastaukseksi juujuuta leveästi hymyillen ja hänen avomiehensä häipyi heti näkymättömiin, kun huomasi, mistä oli kyse. Asunnon haltija muuten on taloyhtiön hallituksessa, joten hänen luulisi ymmärtävän edes jotakin järjestyssäännöistä ja hyvistä asumistavoista. Mutta ei, kun ei ole kauhalla annettu.
- nykyisin omakotitalo
Menin kerran valittamaan alakerran helvetllisestä metelistä, yritettyäni ensin puhelimitse valittaa....
Iltayöstä, oli aikainen aamuvuoro duunissa sillä viikolla...
Joku katsoi ovisilmästä:
Yläkerran akka, perrrkeles...
ja ovi aukesi...
tuijotin haulikon piippuun.......
Sanoin kylmänrauhallisesti:
Voitteks olla hiljempaa et aamuvuorolaiset sais nukkuu?
ja kapusin takasin yläkertaan...
Oksensin vissiin tunnin sen jälkeen, en mennyt aamulla töihin....
tyypit sai kyllä häädön, kerättiin adressi....
Talonmies oli myös saanut katsoa haulikon piippuun,ja
otti asiakseen hommata poliisit paikalle...
Laiton uhkaaminen ,ja laiton/luvaton asekin.
En kehoittaisi ketään ovikelloa soittamaan ja valittamaan:
voi tulla lättyyn--
tai haulikosta?
Asukkaiden vieraat voi olla agressiivisia huumehörhöjä,vaikka asunnon haltija olisi kuinka cool tahansa.. :(( - Kannattaaako mennä?
Mitäs jos ihan vaan soittaisit ovikelloa ja menisit diplomaattisesti keskustelemaan asiasta?
Tällä palstalla on joitain ikäviä esimerkkejä mitä tuollaisen jälkeen on tapahtunut, aina haulikon heiluttelusta pahoinpitelyihin. - 8765edfghjnhbgvfdf
Häiriksillä on vaan monesti kaikenmaailman ongelmia, että voihan tuota kokeilla sellaisessa talossa missä on suhteellisen normaaleja ihmisiä. Yleensä tilanne vain pahenee, jos menee sanomaan suoraan. Siksihän isännöitsijä ei nimiä kerrokaan.
- kerrosvankila
kerrostalo on vaan niin paska muoto elää että ! on kuin eläimet vankilassa , ei voi elää normaalia elämää kun joku heti marisee . ymmärrän toki meuhkaamisen mutta tiedän tilanteita missä naapuri korva seinässä kyttää kaikkea , kerrostaloissa kun asuu yleensä köyhää roskasakkia joka ei ole työssä tai vanhuksia joten aikaa riittää kaikkeen tyhmään
- no_problemo
No voihan sen noinkin nähdä sieltä navetan nurkan takaa. Me asumme Helsingissä uudessa kerrostalossa ylimmässä kerroksessa meren lähellä. Kaikki naapurit tunnemme ja moikkaamme kun näemme. Muuten naapureista ei kuulu yhtään mitään. Kuulumme tilastojen mukaan Suomen parhaiten ansaitsevaan kymmenykseen, että se siitä köyhyydestä kerrostaloissa.
Tämän asunnon hinnalla saisi useamman omakotitalon maalta, vaan kun ei innosta. Maalta olemme kumpikin kotoisin, ja omalla työllä kaikki tämä hankittu. Pikkupaikkakuntien ahdistavaan ilmapiiriin ei taatusti enää palata! - Anonyymi
no_problemo kirjoitti:
No voihan sen noinkin nähdä sieltä navetan nurkan takaa. Me asumme Helsingissä uudessa kerrostalossa ylimmässä kerroksessa meren lähellä. Kaikki naapurit tunnemme ja moikkaamme kun näemme. Muuten naapureista ei kuulu yhtään mitään. Kuulumme tilastojen mukaan Suomen parhaiten ansaitsevaan kymmenykseen, että se siitä köyhyydestä kerrostaloissa.
Tämän asunnon hinnalla saisi useamman omakotitalon maalta, vaan kun ei innosta. Maalta olemme kumpikin kotoisin, ja omalla työllä kaikki tämä hankittu. Pikkupaikkakuntien ahdistavaan ilmapiiriin ei taatusti enää palata!Ymmärrän täysin tämän pointin.Varsinkin itä suomessa jos missä on täyttä kuraa naapureiden käytös.Taloon missä asuu muutama osakkeen omistaja ,ei kannata muuttaa koska vuokralaisissa on narkkeja ja muuten vain kusipäisiä häiriköitä yöaikaan.Asuin joensuussa keskustan talossa vuoden voi hitto mitä porukkaa paikalliset.Yksi varmaan koko talosta kävi työssä ja loput nukkui kelan piikkiin.Että silleen..Ei jäänyt ikävä sitä oksettavaa ilmapiiriä ja kateuden määrää..Kaikkea ne kyttäsi ja ihmetteli muttei omaa kurjaa elämäänsä..
- Joo-o_o
Mulla on ollu aika hyvä onni naapureiden kanssa, ettei ole pahempaa häiriköintiä tapahtunut, mutta sitten sitä huomaakin ne pienetkin asiat. Kanta-astunta on
ä r s y t t ä v ä ä suoraan yläpuolella, ja talon putket ovat erittäin äänekkäitä kun yläkerran tyyppi valuttaa vettä tuntikausia niin että päässä kohisee. Vähän mietin onko sillä uima-allas siellä joka pitää täyttää jokaikinen ilta yhdentoista maissa kun nukkua yritän... - Tartu toimeen
Kannattaa sanoa heille suoraan. Jos se ei auta ala tekemään muistiinpanoja esim, yöllisistä mekastuksista jne. Kirjaa mitä tekivät, päivämäärä ja kellonaika.
Sen jälkeen ilmoita isännöitsijälle.
Me teimme niin kun kärsimme monta vuotta alakertalaisten elämästä.
Saimme isännöitsijältä kaavakkeen johon pyysimme toisen naapurin allekirjoituksen.
Alakertalaiset muuttivat noin kuukauden sisään pois kun postitimme isännöitsijälle häiriökaavakkeen. - pornooooo
täällä kehotetaan ystävällisesti menemään soittamaan ovikelloa ja keskustelemaan asioista. mutta jos asia on vähän arkaluontoinen, kuten se, että monena aamuyönä olen herännyt naisten kovaan voihkimiseen ja musiikkiin!! mun naapuri siis tykkää katsella tosi kovalla volyymilla pornoleffoja.
ja mulla on makuuhuone naapurin olohuoneen vieressä :( se kuuluu kyllä varmasti ylä-ja alakerran naapureihinkin. vai ostanko korvakuulokkeet ja
pudotan postilaatikosta? joo, huvittava juttu, mutta ihan v-n ärsyttävää ihmisen tollomaisuus. - Aloita viulun soitto
Aloita säännöllinen soittoharjoittelut epävireisellä viululla ilman opettajan apua niin naapurisi pian osallistuu sun soittoharjoituksiisi ja hankkii sulle viulunvirittäjän sekä opettajan. Siten harrastus tulee aika halvaksi ja se yhdistää kummasti koko naapuristoa.
- Gidde_
Kyllä rumpusetti olis paljon parempi. Sitten vain rumpuja hakkaamaan tai yksi patarumpukin vois päästää aikas mojovat kuminat;D
Joskus aikanaan kun asuttiin opiskelijaperheasunnossa jossa asui alakerrassa kaksi remuavaa yöelämää viettävää opiskelijakundia, laitoin Johnny Wintreriä täpöllä soimaan ja laitoin kajarit lattiaa vasten aamulla kun olivat hiljentyneet nukkumaan. Loppujen lopuksi tyypit joutuivat muuttamaan kun valitin 3 kertaa ja kolmannen kerran jälkeen tuli lähtö.
- Ärsyttävät naapurit
Aivan karmeeta, kun vuorotyötä teen. Illalla se häirintä alkaa klo 22.00 Tv.tä huudatetaan, musiikki puhaa ja kaljapäissään urputetaan ja nauretaan, eli ei välitetä naapuresista tippaakaan!
Tupakalla ravataan parvekkeella läpi yön ja mikä parasta ; klo 5 aamulla porisee ilmeisesti kavipannu ja koiraa viedään viimeistään jo siinä vaiheessa ulos!!
Voi tätä riemua...No, muutin tuossa kuukausi sitten ja sain tosi rauhallisen asunnon. Nyt ei naapurit häiritse ja voin illalla huoletta painaa pään tyynyyn ja nukkua rauhallista unta !- Vääryys...
Juu..JUMALAUTA...Keittelee kahvia....Omassa asunnossaan...Soita nyt jo ihmeessä Poliisi paikalle...rautoihinhan tuollainen hullu on saatava,,,,
- Anonyymi
Vääryys... kirjoitti:
Juu..JUMALAUTA...Keittelee kahvia....Omassa asunnossaan...Soita nyt jo ihmeessä Poliisi paikalle...rautoihinhan tuollainen hullu on saatava,,,,
Ja sinut!
- pieruja kerrostaloss
Itse en havainnut mitään huumoria kyllä tekstissäsi. Tästä päättelenkin, että ehkä sinun kannattaisi ostaa isompi pipo päähäsi.
- juoru-pieru--
Asuin kerran sellaisessa kerrostalossa, että kaikki äänet kuulu, etenkin WC-äänet...
Oli kerran pahasti maha kuralla...
Yläkerrasta kuului:
"OHHOH" kun päräytin varpusparven pönttöön..
Eukko kävi lähikaupassa jonkin ajan päästä, ja siellä kyseli NAAPURITALON akka, että onko sun äijälläs kovakin vatsatauti ?
Nyt naurattaa, silloin ei....
- Heipäheiheivaan
Muuta vanhainkotiin jos et kestä elämää ympärilläsi!! ja hei?mitä neuvoja on että poraa seinään??mitä vittua! eikö kannata keskustella asiasta! joo heittele dynamiittia parvekkeelta!!
- Anonyymi
Siinä yksi pikkueemeli kerjäämässä kuonoonsa..Toivottavasti saat itse vittumaiset naapurit jotka ei anna sinun nukkua..
- xCupcake
Parista edellisestä viestistä päätellen kyseiset naapurit ovat löytäneet tiensä tähän viestiketjuun.
- Ihana hiljaisuus, mm
Mulla on tosi hiljaiset ja hyvät naapurit. Joskus kuulen imurin tai pesukoneen äänen. Joskus vähän jotain pientä rapinaa ja nekin kuluvat vain päiväsaikaan.
Ne ovat niin vaimeita, että ne ei häiritse minua, kunhan vaan kuulen ne.
Joskus mietin, että asunko yksin täällä, mutta kun kuulen hissin kulkevan niin tiedän, että muitakin on. Tässä rapussa on 12 asuntoa.
En minäkään pidä turhia ääniä..- hipihiljaa
Mulla on kanssa hyvä tuuri naapureiden suhteen. Pienkerrostalo, rapussa 6 asuntoa. Mistään ei kuulu risaustakaan, ei yöllä eikä päivällä.
- Asunnon vika
hipihiljaa kirjoitti:
Mulla on kanssa hyvä tuuri naapureiden suhteen. Pienkerrostalo, rapussa 6 asuntoa. Mistään ei kuulu risaustakaan, ei yöllä eikä päivällä.
Ei oikeassa asunnossa kuulukkaan mitkään normaali äänet toiseen asuntoon,nuo melunvalittajat asuu jossain purkukuntosissa läävissä!
- tässä ratkaisu
No just..hmm kurja ongelma tuo kerrostalossa oleva häiriköinti..Minä ostin asuntoauton/Uuden. Nykyään niissä on kaikki mukavuudet,eli niissä voi asua läpi vuoden:)Ei ole haittaa naapureista ja voi ajaa mihin tahansa mieli halajaa..
- Miksi ette
soita poliisille? Jonkunmoinen hiljaisuushan se pitää päivisinkin olla! Jos poliisi tarkastaessaan meteliä huomaa sen melun aihettavan todellista meluhaittaa, niin halutessasi saat poliisilta todistuksen heidän käynnistään, ja syyn käyntiin.
- tyrghtrshg
Nimenomaan noin. Itsellä on rivarinaapurina kännäämistä harrastava juippi - vanhempiensa asunnossa - joka tykkää mesota 24/7 loma-aikoinaan, toiset samanlaiset kollopäät käyvät riekkumassa mukana. Pari kertaa isännöitsijä lähetti muikkaria, että 22-07:n välillä meidän taloyhtiössä ei hiiren pierua kovempaa ääntä kuulu. Sitten kävin pari kertaa sanoamssa, että nyt juipit nukkumaan - seinän takana luukutettiin täysillä niin, että opin ihmeesti biisien sanoja ulkoa. Seuraava askel oli poliisi paikalle - nyt on kaksi käyntiä takana ja huipille valkeni, että kolmannesta asia menee taloyhtiön hallitukseen - ähä ähä, olen jäsen - ja sitä myöden virallista tietä aletaan lopettamaan älämölöä. Jopa hälyytyskeskuksen täti sanoi, kun ekan kerran soitin asiasta, että joka kerta vaan soitto heille, niin saadaan ongelma kitkettyä.
- ex-Kirkkojärveläinen
Ei tule poliisi vasta kun jos meluaa 22.00 jälkeen. Kokeiltu on kerran kun yks herrasmies soitti yläkerrasta (5 krs.) musiikkia täysillä jotta kuuli sitä pihalla. En viitti nimeä mainita mutta on kova valittamaan Espoonkruunun toiminnasta. Kaikkia tämä maa päällään kantaa.
- zinna234
Luojan kiitos pystyn asumaan omakotitalossa...no okei,anteeks, oli pakko sanoa :D
Vinkit häiriköihin on aikalailla jo listattu mutta kaverini sai metelöitsijät hiljasiksi tipauttamalla postiluukusta lapun jossa mainitsi metelistä.
Kun tämä ei tehonnut niin meni aamulla viiden aikaan rimputtelemaan ovikelloa ja lainaamaan sokeria/munia/ihan mitä tahansa..perheen muija ihmetteli aikasta
pimpottelu aikaa mutta lainasi sitä sokeria ja sanoi menevänsä jatkamaan unia.
Seuraavana aamuna sama homma..letti pystyssä ja melko äkeänä samainen rouva tuli avaamaan ja melko tuohtuneena kyseli mikä se tällanen aika on
hillua oven takana.
Kaverini nätisti hymyillen sanoi, että hän haluaisi mennä nukkumaan viimeistään
kymmeneltä kun töissä pitäisi olla jo kuudelta mutta kun sattuu asumaan tuossa
seinän takana niin teidän elämöinti kuuluu joka päivä kahteen asti yöllä.
Muija lämäsi oven kiinni sanomatta mitään mutta pauke ja metelöinti loppu siihen.
Joskus näin. Useimmin ei selviä noin kivuttomasti mutta yrittänyttähän ei laiteta. - 9
moii eikun soitat aina isännöitsijälle kun kuuluu melua ja ne antaa sitten varoituksia yleensä 3 riittää niin tulee häätö jos ei isännöitsijä auta niin soita aina poliisille kyllä ne tulee... ja jos se ei auta niin muuta ite...
- Taistelun käynnyt
.Yläpuolella asuu päivisin työssäkäyvä virkailija nainen, joka on harrastanut iltamyöhään yösiivousta jo monet vuodet ja meteli jatkunut usein puollle yöhön asti. Viikonloppuisin kävi aiemmin lapsenlapsi kylässä ja hänen annettiin juosta ja hyppiä aivan vapaasti tuntitolkulla vailla mitään sääntöjä, koska aikuiset joivat ja lauloivat, joka kuului aivan selvästi ilmanvaihtokanavasta. Poliisit olen hälyyttänyt lukemattomia kertoja ja ei tuntunut mitää tapahtuvan, vaikka edellis vuonna jouduin tekemään kotihälytyksen varmaan kahdeksa kertaa. Saman määrän ilmoitin isännöitsijälle sähköpostilla ja vastaus oli aina sama " Elämän ääniä saa olla ennen klo 22.00 ". Sähköpostiviestini olivat lopulta tosi aggressiivista kieltä, koska isännöitsijä ei välittänyt pätkän vertaa häirikkönaapurista tehdystä valituksista ja se että poliisi on käynnyt asunnolla lukemattomia kertoja.
Sitten vihdoin joskus viime vuoden puolella tilanne alkoi pikkuhiljaa parantua, mutta yhä edelleenkin kun naapurini saapuu töistä, alkaa juovuksissaan siivoamaan asuntoaan ja huutaa paremminkin örisee kännykkäänsä parvekkeella kun on hommansa tehnyt puoleen yöhön mennessä. Voimatangolla olen joutunut hakkamaan kattoa, jos meteliä kuuluu vielä 23.00 jälkeen, koska jatkuvasti ei kehtaa poliiseja soitella. - Anonyymi
Järvenpään isännöintipalvelussa puolustetaan häiriköintiä, pahantekoa ja pahoinpitelyä.
Siis isännöitsijälle ilmoitus ei välttämättä auta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Järvenpään isännöintipalvelussa puolustetaan häiriköintiä, pahantekoa ja pahoinpitelyä.
Siis isännöitsijälle ilmoitus ei välttämättä auta.Sama Hekan kämpissä. Kolme valitusta tehty yläkerrasta, isännöitsijälle, ei saada ulos matuja, kun ovat sossun asiakkaita ja perheellä on muutenkin ongelmia. MITÄÄÄÄÄ????? Saavat siis jatkaa edelleen lattiaan kohdistuvaa hakkaamista, juoksemista, metelöintiä, huonekalujen siirtoa joka päivä, remppa ääntä klo. 10-01.00 asti. Lapsia juoksutetaan ennen nukkumaan menoa puolitoista tuntia klo. 22.00 jälkeen. Ollaan koko alakerta valitettu. Pahoinpideltykin on tää häiriönaapurin "hyvä ystävä", poliisikuulustelut tehty. Isännöitsijälle ilmoitettu tästäkin. Mun ois pitäny muuttaa pois, en todellakaan. Onneksi alkaa peruskorjaukset elokuussa, niin koko talo joutuu evakkoon.
- niihniiiiih
voin luvata ettei poliisit tule sen takia ettet saa nukuttua.
- Väsy tuli
Kyllä tuli poliisit,kun aamuyöllä soitin,naapurista joka melusi ja mökäsi ja soitti täysillä musiikkia.
Siihen loppui se mökääminen. - njhgfgtyhjcvbn
Helposti tulevat, jos biletys jatkuu aamuyöhön. Asut jossakin korvessa, jos et tätä tiedä.
- pora-kone
Jos mekkala-"naapurilla" on pikkasia kakaroita ja muutenkin ovat oikke pahasti häiriötä aiheuttavia porateita jne.. Kyttää, koska on päikkäriaika ja päräytä muutama "reikä seinään". Paksu rautalevy lattialle ja siihen oikke syrämen kyllyyrestä tylsällä poralla muka "reikä" . Käytä iskupora-asentoa...
Lopeta "porailu". Odottele 5-10 minsaa ja alota taas "narauttaen" ja "narauttaen" ja siiiit piiitkä por-r-r-r-r-r-raus ja muutama ihan pikkanen PAMAUS vasaralla samaan påeltiin... Viikon ku sellasta tekee, nin johan tulevat itte valittaan ;-)
Sit voi kysellä, että mikäs se naapuria oikke ottaa, kun ittekin samalla lailla terroriseeraa taloa. - tarpeeksi saanut
Meillä oli riesana naapuri, joka teki rikosilmoituksia urakka tahtiin. Milloin häntä kuvattiin seinien läpi, milloin kuunneltiin. Hänen asioitaan kuulemma kerrottiin ympäri kyliä ja internetissä. Hän valvoi kuka kenenkin kanssa juttelee. Häiritsi lenkkeilijöitä.
Häiriöihin ei mikään taho halunnut puuttua. Onneksi ymmärsi itse muuttaa pois. - pahempiakin on
Jos häiritset häiritsijää, niin valitustasi ei oteta todesta, vaan joudut itse silmätikuksi. Kerrostalossa ei voi aina tarkkaan tietää mistä asunnosta ääniä tulee. Ehdottomasti paras tapa on ilmoittaa asiasta isännöitsijälle ja käyttäytyä itse fiksusti. Ympärillänne olevilla naapureilla on vielä enemmän kestämistä, jos joutuvat kuuntelemaan molempien öykkäröintiä. Huomautuslappu kannattaa silti laittaa postiluukusta. "Ette varmaan tiedä kuinka hyvin elämisenne äänet kuuluvat naapurieille..."
- hyvä käytös kunniaan
Meidän taloyhtiössä ovat nuoret opiskelijat juhlineet välittämättä hiljaisuus ajasta. Tuntuu, että kun he pääsevät kotoaan pois niin sitten saa opiskelija asunnossa pitää ryyppäjäisiä. Näinhän se ei ole. Kun parikymmentä nuorta ryyppää ja alkaa kova keskustelu niin ei siinä kukaan varmasti ihan naapurissa nuku. Joskus joku on vedonnut ilmoituksella perhejuhlaan (nuoret), mutta eihän ne juhlat minulla koskaan ole ainakaan huuto juhlia olleet. Onneksi talossa asuu suurimmaksi osaksi fiksuja toiset huomioon ottavia asukkaita, vanhoja ja nuoria.
- annastiinaJuhanita
En nyt jaksanut lukea keskustelua läpi, joten pahoittelen, jos joku on jo sattunut sanomaan saman tapaista, kuin minäkin nyt tässä viestissä aion.
Asumme mieheni kanssa kerrostalon ylimmässä kerroksessa, ei lapsia. Tiedän, että joskus meiltä tulee ääntä hiljaisuudenkin jälkeen (yleensä kyllä ihan ´järkevän´ selityksen kanssa: seksi, yövuoron jälkeen suihku tmv.). En kuitenkaan koskaan halua tahallisesti olla naapureilleni haitaksi ja jos joskus esim. pidämme yömyöhään kestävät juhlat, ilmoitamme siitä etukäteen alakerran ilmoitustaululla. Jos jotakuta oikeasti häiritsee, niin toivoisimme ihmisten tulevan suoraan ja kohteliasti sanomaan meille asiasta. Ymmärrämme kyllä ja kiinnittäisimme sen jälkeen huomiota päästämiimme äänin, mutta ennen sitä jatkamme elämäämme normaalisti. Niinhän se aina on, ettei mikään muutu, jos joku ei vaadi muutosta.
Oletko itse vielä yrittänyt sanoa naapurillesi kohteliaasti kasvotusten? Toisaalta todennäköisyys on aika pieni, että sieltä löytyy joku, jolle sanoma menee perille, mutta yrittänyttä ei laiteta. Ja voithan laittaa esim. pienen kohteliaan viestin postiluukusta. Jos sekään ei auta, niin isännöitsijään yhteys. Eihän sitä tiedä, jos vaikka muutkin naapurit ovat tehneet kyseisestä naapurista valituksen. Pahimmillaan olen kuullut tapauksista, joissa äänekästä naapuria on uhattu oikeuteen viemisellä. Se kuulemma hiljentää aika tehokkaasti...
Päätitpä tehdä mitä tahansa, niin stemppiä! :) Toivottavasti asia ratkeaa tavalla tai toisella.- HARTOLA
HEIPPA MEILLÄ HARTOLASSA NAAPURI TERRORISOI NÄIN PUHKOO PYÖRÄNKUMIT HAUKKUU KYLILLÄ JA KUN TULEE VASTAAN HUUTAA PÄIVÄÄ NAAPURI MIKSI ETSANO PÄIVÄÄ OLETKO KIUSAAJIEN PUOLELLA MINULLEPITÄÄ AINA SANOA PÄIVÄÄ OLEN TEIDÄN YLÄPUOLELLA .JA HUUTELEE RIVARIN AIDANTAAKAA JA KOMENTELEE .ON TOSI HYÖKKÄÄVÄ ILKIMYS NAINEN. MUT SUOMESSA ON LAKI ETTEI TARVITSE KENELLEKKÄÄN SANOA PÄIVÄÄ JOS EI HALUA JA KETÄÄN EIVOI PAKOTTAMAA SANOA PÄIVÄÄ. NÄITÄ HUUTELUJA JA MUITA HERJOJA ON VIIMEKESÄSTÄASTI JATKUNUT . YSTÄVÄT SANOI ET SE ÄMMÄ ON SYKÖPAATTI JA ON VAARALLINEN
- liikaa on liikaa
Kerronpa erään kokemukseni. Lapseni perheineen muutti kerrostaloon, rakennusvuosi jotakuinkin 1980. Lupauduin järjestämään heidän kotiaan aikani kuluksi ja yövyin. Koin melkoisen yllätyksen, kun miehen ääni kuului kuin vieressä olisi puhunut, siis puhunut. Säikähdykseltäni toipuessa totesin ettei kyseisessä talossa ole minkäänlaista yksityisyyttä, vaikutti kuin äänieristys olisi jäänyt rakennusvaiheen aikan kokonaan pois. Tämän kerroin myös asuntoon muuttaville.
Perheeseen on syntynyt vauva ja vanhempi lapsista on pari vuotias ja itkua tuntuu olevan kuten nyt tällaisessa perheessä tapaa olla. No, siitä on sitten saaneet kuulla.
Paukuttelu ja muunlainen kolistelu on heillekin tuttua. Mielestäni tällainen tapa lisää häiriötä koko talossa. Pari vuotias pelkää kolinoita pimeään aikaan. Monet asukkaat ovat ajattelemattomia, kun kuvittelevat, että häiritsemällä itse saavat naapurin hiljaiseksi. Eikö olisi parempi, kun koko talo asukkaat vaatisivat parempia äänieristyksiä se ei liene kovinkaan hankalaa tehdä, toki maksaa jonkin verran, mutta sillä saataisiin rauha talon asukkaille.
Itse asun melko uudessa kerrostalossa, meidän taloyhtiöössä eivät äänet kuulu häiritsevästi ja hiljaisuutta riittää. - llllllllllllllllllll
Pitämällä itse meteliä oikeutat myös muiden metelöinnin. Naapurissa ei ehkä tiedetä, miten ohuet seinät ovat, jos heille ei kuulu ääniä ja kuuluvat äänet hyväksyvät. Ainoa fiksu vaihtoehto on käydä juttelemassa tai jos ei uskalla, niin laittaa lappua (OMALLA NIMELLÄ) ja kertoa huolestaan..
- Taistelun käynnyt
Kirjoittelinkin tuonne naapuristani, josta olen joutunt poliisille ilmoittamaan lukuisat kerrat. Sitä ennen kuitenkin yritin lapuilla postiluukuista ensin kohteliaasti ja sitten viimeisin lappu oli jo aika töykeää tekstiä, koska häiriköinti vain jatkui ja kun kirjeet eivät tehonneet, niin aloin sitten jatkossa soitella poliisille, joka kerta kun meteli ylitti ns. normaalit elämän äänet ( tuntitolkulla ovien ja huonekalujen paiskomista ym vielä klo 24.00 jälkeenkin. ) Kerran naapurini aloitti siivoamisen klo 01.00 jälkeen kun tuli ilmeisesti baarireissulta.....Niin, että ne laput tehoavat vain harvoin, jos on kyse narsisitisesta tai alkoholismiin taipuvaisesta häiriköstä. Kun on sekä että, niin siinä ei kohteliaat puheet auta pätkän vertaa.
- uytdfghjuuytrfgvbn
Näin se on. Jos on itse hiljainen, niin todennäköisesti naapuri luulee ettei hänenkään kolinat kuulu seinäntaakse. Jonkunlainen "kauhun tasapaino" on kerrostalossa melko välttämätön.
- #&¤#/¤#/""=)#!!!!!!!
Haistakaa vittu saatanan kerrostalokyttääjät!! Kerrostalo ei ole mikään äänieristetty bunkkeri.. Vituttaa tuollaiset kusipäiset ihmiset, jotka kuuntelevat korva kiinni seinässä, joku kuuluisi joku ääni että voisi valittaa! Siis kyllä omassa kämpässä saa olla miten huvittaa, tiettyjen rajojen sisällä.. Ja laput vasta perseestä ovatki, normaali ihminen tulee sanomaan päin naamaa, jos on asiaa.. Ja sylkeä parvekkeelta? Mitä vitun paskaa?? Ei kai sitä mikään laki kiellä? Vituttaa tollaset saatanan vässykät! /&/##%#&!!! Muuttakaa keskelle korpea, siellä ei käy kuin korkeintaa sudet ja karhut kolistelemassa... Pörröhomot! HÄVETKÄÄ!!!
- JRnen
Elä sinä p*askap** siinä wouhkaa. Lähtö tulee ku kupalle Tölikäst jos tollai wouhotat. S'oon ihka tuhat-nakki! Vaikk "omistasit" kämpän, ni ihka varmast, jos on pakko, ni taloyhtiö lunastaa sulta murjun pakolla ja lähtö tulee. Näi on näppylät!!!!!!
- toimiva asukasyhdist
Ei saa olla miten huvittaa, vaan tulee olla talon järjestyssääntöjen puitteissa. Meillä pistetään kuriin mahdolliset hörhöilijät, ja sinun kaltaisesi häirikkö-luonteiset ihmiset alta aikayksikön. Takapihalla vedetään vielä kaupan päälle lättyyn.
- MUUTTAISITKO POIS
häiritsijä taisi olla äänessä,tai jo toivonsa menettänyt yksilö!!!! :o)))))))))))))))))))
- MUUTTAISITKO POIS
MUUTTAISIKO POIS NYT VAAN......
- univelkainen
Mikähän vastausbuumi tähän ketjuun on iskenyt?
En ole tehnyt valitusta koska musta nuo yläkerran asukkaat ovat oikeasti ihan hyviä naapureita, fiksuja normaaleja ihmisiä, jotka vain ehkä ovat ensimmäisen lapsen kanssa hiukan hakusessa miten oikein nyt eletään. Onko muuten normaalia et 1-vuotias jaksaa ainakin klo 16-21.30 riehua, ja vasta klo 22.00 maissa laitetaan nukkumaan? Päivisinkin varmana kaiketa jat kun ei ole päikkäreillä.
Ei tulisi varmastikaan haulikkoa oven välistä jos kävisin oven takana, mutta ajattelen niin et kyllä ovat iietoisia häiriöstään, ja katson kuinka toimivat. Ovat 99% viikonloput poissa, nytkin jo lapsi äitineen oli eilisenkin illan poissa, eli onhan tässä onneksi näitä rauhallisempia (ihan hiljaisia) iltoja muutama aina viikossa, niiden voimalla varmaan sitten jaksan tätä sietääkin...
Lapsen hillumista ei ole klo 22.00 jälkeen, ainoastaan öisin herään kerran kaks siihen huutoon, mutta se loppuu nopeasti. Yläkerrän isännän kantaaskelluskaan ei enä tunnu pahalta kun on muuta vertailukohtaa ;)
Tässä talossa on äänieristys hyvä kaikilla muilla tavoilla paitsi lattiat/katto. Mulla on vain yksi naapuri (yhteisiä pintoja) ja ne on juuri nuo yläkerran asukkaat. Puhe, musiikki, tms. ei yläkerrasta kuulu, vaan kaikki ne äänet mitkä kuuluvat rakenteiden kautta.
Kohta olen pari viikkoa kotona päivisinkin ja mun täytyis pystyä ison leikkauksen jälkeen nukkua, ehkä mulla sitten mitta täyttyy ja käyn oven takana... äiti onpäivät kotona pikkuisen kanssa, isä töissä.
Toissailtana kun riehuminen/hakkaaminen oli pahimmillaan niin pompottelin seinään isolla ja kovalla kumipallolla, lähti mukava kumina siitä. Ja oli muuten hyvää treeniä! ja loppui se hakkaaminen yläkerrastakin...- JRnen
mitäliesekantaaskellusmeinannekaankunensiitämitenkääntolkkuasaakuneioosoikeetasuomenkieltäsejooniinjooopetteleedeskirjottamaansuomexiettämualaenenkinsenjumardaa!!!
Mitä siitä. Normaalia on, että ihan pikkanen mökä pikkasesta mukulasta lähtee. Ajastaan se lopettaa ja sit se kasvaa ja kasvaa. Päälle 10-vuotisena sit möläjää, kun niiiin noi wanhat paskat ahistaa ja kun on sit yli 18, lähtee lätkimään. Sit on ne wanhat horot vaan jälellä ja ne alkaa sama walituksen alusta, josta tää koko homma lähti..
Näin se oravanpyörä pyörii ja pyörii.. Samat valittajat ajastaan kiikutetaan hourulaan samalaisten walittajien kööriin ja lopulta sitten saapaskukkulalle. Ja samaan aikaan varttuu samalaisten walittajien uusi sukupolvi samanlaisten mölyäjien mölyämisestä narisemaan ja walittamaan.. jne jne jne jne. NÄIN ON OLLUT JA NÄIN TULEE OLEMAAN... Maaliman tappiin. Joo! - Maailma..
JRnen kirjoitti:
mitäliesekantaaskellusmeinannekaankunensiitämitenkääntolkkuasaakuneioosoikeetasuomenkieltäsejooniinjooopetteleedeskirjottamaansuomexiettämualaenenkinsenjumardaa!!!
Mitä siitä. Normaalia on, että ihan pikkanen mökä pikkasesta mukulasta lähtee. Ajastaan se lopettaa ja sit se kasvaa ja kasvaa. Päälle 10-vuotisena sit möläjää, kun niiiin noi wanhat paskat ahistaa ja kun on sit yli 18, lähtee lätkimään. Sit on ne wanhat horot vaan jälellä ja ne alkaa sama walituksen alusta, josta tää koko homma lähti..
Näin se oravanpyörä pyörii ja pyörii.. Samat valittajat ajastaan kiikutetaan hourulaan samalaisten walittajien kööriin ja lopulta sitten saapaskukkulalle. Ja samaan aikaan varttuu samalaisten walittajien uusi sukupolvi samanlaisten mölyäjien mölyämisestä narisemaan ja walittamaan.. jne jne jne jne. NÄIN ON OLLUT JA NÄIN TULEE OLEMAAN... Maaliman tappiin. Joo!se on hiukka muuttunut, nykyisin ihmiset käyvät yhä enemmän epätyypillisissä työsuhteissa, työajat ovat aivan erilaiset kuin ennen, jolloin se oli säännöllisesti 7-4 ja jolloin kerrostalojenkin järjestyssäännöt on laadittu ja siltä periytyviä nykyään asia on toisin ja ihmisten pitäisi saada nukkua kotonaan jopa päivisin, työnantaja kun vaatii tehoja, ei mikään jatkuvaan kuin "nukkuneen rukous" pitkään töissä pysy.
Metelistä ja siitä koituvasta haitasta voi nykyisin vaatia jopa korvauksia, vuokranalaennuksia yms. oli uutisissa joku kuukausi sitten. Nykyisin ihmiset osaavat jo vaatia, myös hiljaisuuttakin kotonaan, sitä kotirauhaa.
Ongelma on usein enään isännöitisjät, jotka eivät oikein jaksa olla tässä meluasiassa tehtäviensä tasalla, eivät vitsi puuttua, vaikka tarvetta olisi, jo sääntöjen vuosittainen jakaminen auttaisi hieman, varsinkin jos niissä lukee se turha metelöinti taloyhtiön alueella kielletty kohta.
Tupakoinnista jo osataan ottaa kantaa, mutta meluun ei vielä oikein osata suhtautua vakavasti, vaikka se on ongelma ja tappaa satoja suomalaisiakin joka vuosi.
http://www.ts.fi/online/kotimaa/52071.html
http://www.tiede.fi/artikkeli/1202/melu_vie_hengen_ja_hermot
- yöunet rules
Kannattaa muuttaa, jos eläminen vaikeutuu huomattavasti naapurin takia.
- Liimaa ovenlukkoon
niin saavat ainakin vähän miettiä että mistähän syystä. Auton renkaaseen naula tai ruuvi. Jotakin pientä jäynää kuitenkin.
- toimiva asukasyhdist
Meillä pistettiin perheen saunavuoron aikaan saunan oven taakse hius- ja kynnenpaloista koostuva minikokoinen "kokko" palamaan. Käry ilmeisesti oli aikamoinen, sillä meluava perhe joutui jättämään saunomisensa kesken. Kyllä jäynien tekemisellä pääsee pitkälle!!!
- Face to face
toimiva asukasyhdist kirjoitti:
Meillä pistettiin perheen saunavuoron aikaan saunan oven taakse hius- ja kynnenpaloista koostuva minikokoinen "kokko" palamaan. Käry ilmeisesti oli aikamoinen, sillä meluava perhe joutui jättämään saunomisensa kesken. Kyllä jäynien tekemisellä pääsee pitkälle!!!
no eipä voi tervejärkisyydellä ole sinuakaan siunattu, voi elämän kevät. Kun ei naamat vastakkain uskalla asioista keskustella niin aletaan itse häiriköimään? Nykyajan ihmiset on vellihousuisia pelkureita. Selkärangattomia vätyksiä. Hyi hitto.
- Toimiva asukasyhdist
Meidän talossa myös eräs perhe melusi, mutta kun perheen lapsi "liukastui liukkaalla jäällä", isää "sattui leukaan" ja äitiä kourittiin julkisesti porraskäytävässä perheen muuttohalukkuus nousi siinä määrin, että muuttivat pois.
Ja näin taloon tuli ihana rauha, jota ylläpitää nykyään tiukan hallituksen ohella hallituksen käsikassara, asukasyhdistys. Asukasyhdistys hoitaa mm. pihaan kuulumattomien autojen sakotuksen, järjestyssääntöjen noudattamisen käytännön valvonnan, huomautukset, häädöllä uhkaamiset jne. Saunan ja muiden yleisten tilojen siisteyttä valvotaan viikoittain. Asukasyhdistyksen toimivan ytimen muodostaa 3 eläkeläistä, joilla on aikaa valvoa erityisesti vuokralaisia. - VirginOil
Mun naapurit oli tosi meluavia pitkään. Yhtenä päivänä sitten olin darrassa ja naapurit melusi koko päivän, paiskoivat huonekaluja ja huusivat. Luulivat etten välitä yhtään, olen vaan kiltti naapuri. Seuraavan päivänä heräsin kolmelta yöllä ja laitoin moottorisahan päälle. Herätin koko taloyhtiön samalla mutta tärkeintä on että naapurit lopettivat meluamisen.
- EiEnääIkinäNäitä
Mulla on asunut kaiken maailman juoppoja,narkkareita,hissukoita ym. naapureina jotka ovat bilettäneetkin musiikkin täysillä 24h viikon putkeen niin ettei voinutkaan kuvitella viettävänsä normaalia elämää mutta täytyy myöntää et kaikkista vittumaisimpia naapureita oli mamut.Koko saatanan suku tuli juomaan yöllä kahdelta ja sitä perkeleen mutukieltä piti kuunnella sinne aamu yhteentoista asti ja lapet heitteli palloja pattereihin ja potki tai millon mitäkin yöllä yhden aikaan kun nukkumaanmenoaika oli joskus vittu normaali ihmisten jälkeen tai oikeastaan ne oli enemmänkin yöeläjiä koko helvetin perhe.Yleensä tää lasten muutaman tunnin metelöinti loppu siihen ku isä tuli karjumaan lasten huoneeseen ja sit kuulu pari pamahdusta ja lasten ulvonta alko joten kai se kävi vähän pamauttamas selkään niitä siellä joka ikinen yö.Aamupäivällä lapset heitettiin pihalle -30 asteen pakkaseen syysvaatteilla ja siellä ne pyöri sinne iltaan asti ku vanhemmat nukku sisällä eikä avannu lapsille edes ovia ku vasta sit ku itse heräs uniltaan ja sillä aikaa nää kakarat yritti kaikkien naapureiden kotiin kylmissään tai sit kävi naapureiden lasten päälle sylkemäs millon mitäkin..Mut onneksi sossut puuttu asiaan jossain vaiheessa siis kuukausien jälkeen ja tää touhu loppu.
- Märstin Kiki
Eiks kannattais muuttaa Kirstinmäestä johonkin rauhallisempaan ympäristöön?
- vedä ittes jojoon
Märstin Kiki kirjoitti:
Eiks kannattais muuttaa Kirstinmäestä johonkin rauhallisempaan ympäristöön?
Eiköhän tätä sakkia löydy ihan muualtakin päin suomea ku homeperse stadista pelkästään!Tai turuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuust!
- Afox
Mene puhumaan asukkaiden kanssa säällisiin aikoihin niinkuin normaali ihminen, sanot että meteli haittaa nukkumista ja pyydät pysymään hiljaa hiljaisuuden aikoihin. Kerrot mitä olet kuullut niin tietävät ettet turhasta valita. Jos ei viesti taivu perille niin valitus taloyhtiöön.
Mikä helvetti ihmisiä vaivaa kun pitää itsestäänselvyyksiä kysellä? 1. ilmoitetaan kyseisille häiriköille, 2. jos ei toimi valitus taloyhtiöön, ja 3. niitä eteenpäin niin pitkään että a) viesti menee perille tai b) tulee häätö.- Mutta...
Mitäpä jos lukisit edelliset kommentit ensin? Siellä kerrotaan haulikon kanssa heilumisesta ja pahoinpitelyistä ehdottamissasi puhumistilanteissa..
- Rautalangan vääntöä
Lueppa nyt nimimerkin Taistelun käynnyt vastaukset ja kerro sitten, mitä mieltä olet niistä viesteistä, joita pitäisi tunkea naapurin postiluukusta sisään.
- liooo
Se on taloyhtiönvika jos äänieristys on tehty huonosti ja siitä ei voi rangaista asukkaita jos normaalimetelit kuuluu naapuriin.
todellinen syy on kun halvalla pitää saada petoniasuntoja ja suuria voittoja asunnoista jota on harrastettu jo 60 luvulta asti.Jossain taloyhtiöissä on laitettu lisä eristeet seiniin ym.- Normaalimeteli
ei sellaisesta ole ollut puhetta tässä ketjussa!
vuokraa kamppas Somaleille
- mietippäs vähän
jos noin häritsee tuo, nii muuta kauas muista ihmisistä.
maailmaa mahtuu ääniä, tee naapurista valitus isännöitsiälle jos et pysty
muuttamaan.... - IHMISPARAT
Mene laittamaan lappunen! Ilmoita taloyhtiökokouksessa.
Muuta pois. Ihan turha jäädä odottelemaan ,että häiritsijä muuttaisi,jos ei sitten tapojaan muuta kun huomautat asiasta.
Minä olen asunut vuosia asunnossa,jossa kuuluu.Ei kaiken aikaa,mutta kyllä päähänkin on ottanut ja RANKASTI .
Kolhoosi mikä kolhoosi. - Nukkumaija
No joo, luin koko ketjun ja laitanpa korteni kekoon; enkä todellakaan aiemmin mainittuun "kynsistä ja hiuksista" sytytettyyn savusaunaan...???? oikeesti!!! Kuvottava "jäynä"...sairasta!
Lasten niin sanottua möykkäämistä kommentoisin. Pienet lapset, jotka on äidin/isän kanssa kotihoidossa intoutuvat iltarientoihin juurikin illalla, kun isä/äiti/muu huoltaja on saapunut kotiin ja ikävä intouttaa aivan normaaliin reaktioon eli huomion saamiseen. Tämä sitten ilmenee joko kipittelynä, pomppimisena, juoksemisena jne. Pienet pari-kolme vuotiaat etenevät juoksennellen mikäli ovat terveitä. Kyllä; terveet lapset!
Mutta aikuiset voivat opettaa heidät liikkumaan 22 jälk "intiaanihiippailuun" eli varpailla kulkemiseen. Se on lapsista hauskaa ja riittää kun kerran pari kertoo, että alakerrassa nukkuu iso karhu, jota ei saa herättää. Puhun kokemuksesta.
Lapset, jotka ovat päiväkodissa joutuvat lepäämään/nukkumaan pitkät päikkärit ja ovat siitäkin syystä ylivirkeinä myöhään illalla. Valvovathan aikuisetkin myöhempään siestan jälkeen.
Ikkunan alla ääntelyyn sen verran, että ei lapset ole idiootteja. Mummolassa asui naapurissa hoitsu, yökkö, joka kertoi lapsille, että kun ikkunassa on päivällä verhot kiinni- on hänellä unien aika. Lapset oppi nopeesti ja aina ennenkuin leikit alettiin tarkastettiin Liisan ikkuna. Tarvittaessa siirryttiin talon toiselle puolelle. Liisa kiitteli lapsia tarjoamalla milloin munkkeja, mehua tai jätskiä. Ja kaikilla oli mukavaa.Tämä tarina on tosi.
Itse kärsin kuitenkin häiriöäänistä (naapurin kantakävely=astutaan koko painolla kantapäälle niinkun elefanttikävely..) ja pahimmillaan virityin niin herkäksi, että kuulin kun naapuri kävi vessassa ja kuinka monta siivua paperia hän otti. Känniääliö seinän toisella puolella sivistyneesti möykkäs aina 22 asti- vain viikonloppuisin eikä jatkoja viettänyt ikinä. Sen sijaan tuli kotiin kuin nakutettuna 03.40 ja alotti yrjöömisen. Sitte tuli hiljasta puoleen päivään ja sitte alko hirmuiset sappiväännöt ja laatta lens hetken. No, opittiin ajan kanssa tää rytmi ja ilahdutettiin sitte kaveria reippaalla musakilla loppupäivä. Ehkä oli niin tajuton, ettei edes kuullut showta, mutta kakomisen äänet ainkin katos.
Tohon lattia/seinä/kattotakomiseen kannattaa ryhtyä vaan, jos todella paikallistaa varmaksi meteliasunnon. Tuli kerran hammaroitua kolmeen suuntaan oikein urakalla ja voite olla varmoja, että möly tuli siitä neljännestä. Oli pakko mennä pyytään kaikilta muilta anteeks. Noloa.
Ratkaisuni häriöääniin on keltaiset apteekista saatavat pyöreät korvatulpat. Niistät ne liiskaksi, korviin ja sitten kuulet huminan omasta päästäsi. Se ei ole vaarallista ja siihen nukahtaa pian! Kauniita unia kaikille!- Naurattaja :)
ANTEEKSI HIRVEÄN HAUSKA PAINOVIRHEENI!!!!
"NIISTÄT ne liiskaksi???"
Huh huh, mitä kirjoitin!!!! Nauraaaaaaa
Siis tarkoitin LIISKAA NE KORVATULPAT LITTEIKSI ja laita ne korviin. Hälyäänet jää ulkopuolelle ja kuulet vain oman pääsi huminan. Ja siis SE ei ole vaarallista ja siihen tottuu pian ja nukkuukin lopulta ihanan pitkiä unia!
- aiheettomat hallinta
Aina kuuluu jos eletään ollenkaan kuuluvuusongelman takia joka pitäisi myöntää. Kun ei eletä ollenkaan, kuulokkeilla TV ja radio ja stereot, sukkasillaan lattialla, ei käytetä kodinkoneita eikä oikein hiljaisintakaan pesukonetta eikä voida imuroida eikä harrastaa mitään koskaan kertaakaan ja sisätiloissa kuolemanhiljaisuus ilman kertaakaan sen rikkoutumista ulkopuolelta ja rappukäytävästä jatkuva kova meteli yötäpäivää mm moottorimelu täysillä jokaisella. Jotkut kuulevat aitoja ääniä joista he häiriintyvät ja luulevat naapureiden ne tehneen ja alkavat itse metelöidä kostoksi saadakseen muiden metelöinnin loppumaan ja joutuvat hetken päästä itse hallintaanottoon tai häädetyksi vuokralta. Nykyisin kun kaikki tietävät ongelman, ei yleensä asunnon omistaja koskaan riko hiljaisuutta eikä kyllä eläkään normaalisti kerrostaloissa eikä ns aiheellisia hallintaanottoja tapahdu, mutta edellä olevasta syystä on tehty mielisairaan ihmisen valituksista, joissa siis kuullaan luonnollisia elämisääniä hallusinaatioina, aiheettomia hallintaanottoyrityksiä ja muistakin veruketyylisitä vääristä syistä. Kadulle ajo on aina lynkkaustyylinen kuolemantuomio ja uhri usein täysin viaton ja laki viallinen kun sallitaan kuolemantuomio kellekään ja kaiken omaisuuden takavarikointi, myös pankkitilien ja irtaimiston muttei koskaan rikosten seurauksena. Tätä pidetään Suomen pahimpana vääryytenä eduskunnan jäsenten säätämänä jopa rikoksena ihmiskuntaa kohtaan. Tarvitaan vallankumous jotta laki muuttuisi ennalleen normaaliksi koska muutosehdotukset eivät johda ylimmissäkään hallintoportaissa mihinkään ja on jo ehditty tehdä jokaisessa kerrostalossa kaksi joissakin kymmenen hallintaanottoa(maassa satoja tuhansia kerrostaloja) ja loputtoman monta vuokralaisen häätöä joilla heikkokuntoisia monesti vakavastikin sairaita on rasitettu muuttokirerteellä kuoliaiksi asti. Suomesa tehdään muuttorekisterien mukaan miljoonia pakkomuuttoja näistäkin syistä vuosittain ja maa on kuin muurahaiskeko johon on kepillä survaistu eli rauha maassa ei toteudu.
- nbvcdfrgthynbc xfv
Voihan se häätö tulla imuroinnistakin, jos se tapahtuu säännöllisesti klo. 04.30
- Viiraako pollasta?
Haloo pahvi....
Kuka siellä teidän talossa se häirikkö onkaan? Sanot hakkaavasi seiniä ja kolistelevasi pattereita!? Hullu! Tuollaiset kahelit pitää saada kuriin. Pattereiden kolistelu häiritsee koko taloyhtiötä eikä vain naapuriasi. Lopeta heti ennenkuin joku tulee ja kaataa sitä siirappiansa postiluukustasi. Äläkä enää syyttele naapuriasi, hänhän ei sentään hakkaa pattereita?- univelkainen
Kyllä ne hakkaa ihan kaikkea, pattereitakin... mutta sellaista se kait on lapsenleikki?
- esk0bar
Meluongelmat kerrostaloissa ovat monipuolisia ja niihin liittyy aina useampi osa puoli. Häiritsijä ja häiriintyneet. Noin 5% suomalaisista tilastojen mukaan joskus kuulee tai on kuullut olemattomia ääniä. Olemattomien äänien kuulemiseen saattaa liittyä myös normaalista äänistä syntyvä epänormaali häiriintyminen.
Yksi ongelma meluhäiriöissä on äänen tulolähteen paikallistaminen, kerrostaloissa äänet eivät johdu huoneistosta toiseen niin selkeästi että jokaisen olisi helppo hahmottaa mistä melu itseasiassa lähtee. Saattaa esimerkiksi olla että joku muu naapuri häiritsee ja häiriintynyt asukas olettaa väärin äänen tulolähteen.
Ihmisten herkkyys melulle myös vaihtelee huomattavasti, esimerkiksi asperger syndroomasta kärsivät ihmiset saattavat häiriintyä huomattavasti enemmän kuin joku muu.
Toisaalta vaikka ääntely on häiritsevää, se ei välttämättä oikeasti ylitä häiriköinnin kynnystä vaikka häiriintynyt saattaisi asian kokea niin ja on erittäin hankala lähteä selvittämään sellasita melua joka syntyy päiväsaikaan ja siihen on aika turhaa puuttua sinänsä.
Huonoin mahdollinen ratkaisu on nimenomaan tuo mitä aloittaja harrastaa, tällä tavoin saattaa häiritä muitakin asianaan mitenkään liittymättömiä, häiriköi itse tarkoituksen mukaisesti muita ihmisiä sen sijaan että häiritsisi heitä vain luonnollisen toiminnan synnyttämällä melulla.
Suosittelisin arvioimaan uudestaan kuinka häiritsevää ja epänormaalia oikeasti kuvittelet tuon ilmoitetun toiminnan olevan. Lapsiperheessä syntyy melua, se on aivan normaalia. Ihmisten kävelystä syntyy ääntä, sekin on normaalia. Patterin hakkaaminen ei ole normaalia. Voisi epäillä että ehkä kirjoituksen alullepanijalla itsellään on niitä ongelmia?
Kuitenkin hiljaisuuden aikana meluaminen on sääntöjen vastaista ja siihen tulisikin puuttua jotenkin. Järkevintä on varmasti ottaa yhteyttä naapuriin ja selittää että yöaikaan mekastaminen vaikeuttaa unensaantia ja muistuttaa hiljaisuudesta. Kirjoittaa viestin jonka laittaa postilaatikkoon, tai käy itsesanomassa, mutta ehkä helpointa on tehdä tuo ilmoitus anonyymisti. Mikäli tällaisten viestin jälkeen tilanne jatkuu samanlaisena lienee aihetta ottaa yhteyttä taloyhtiöön tms ja tehdä valitus asukkaasta.
Suosittelen kuitenkin harkitsemaan oman häiriintyineisyyden normaaliutta!- Melututkimusta
oman häiriintyineisyyden normaaliutta?
Melu tappaa satoja suomalaisia vuosittain
Melu on pysynyt kakkosluokan yhteiskunnallisena ongelmana, ja sen terveydellisiä vaikutuksia vähätellään. Tätä mieltä on tutkija Outi Ampuja Helsingin yliopistosta.
Hänen mukaansa jatkuva melulle altistuminen kasvattaa sydäninfarktin riskiä.
– Melu on yhtä tappavaa kuin passiivinen tupakointi. Ongelmana on usein melulähteiden hajanaisuus, jota ei voi ottaa noin vain haltuun.
Suomessa tällaista meteliä kuuntelee 230 000 ihmistä. Yli 55 desibelin hälyä pidetään yleisenä riskirajana.
Ampujan mukaan vähättely on yleistä, vaikka tutkimusten mukaan jopa 40 prosenttia ihmisistä on meluherkkiä.
Vähättelyn taustalla on usein leimautumisen pelko. Tyypillistä on vertailla suomalaista ”hiljaisuutta” muun maailman meluun ja todeta, että ei meillä kuulu ääniä.
– Meillä on kulttuurisia paineita pitää melua normaalina kaupunkielämään kuuluvana asiana. Melusta kritisoiville sanotaan, että muuta maalle, ja vedotaan yksilölliseen liikkumavapauteen. Myös yksilöitä korostava yhteiskunta suosii muista piittaamattomia narsisteja, Ampuja kertoo.
– On väärin ajatella, että meluun tottuu. Melun keskellä nukkumiseen ei elimistö totu koskaan. Melu aiheuttaa stressiä ja keskittymiskyvyn puutetta, Ampuja muistuttaa.
Hänen mukaansa meluntorjunta on resurssi- ja asennekysymys.
– Älä pelkää vaatia hiljaisuutta, Ampuja rohkaisee.
http://www.ts.fi/online/kotimaa/52071.html - rtyujbvcdfghj
Melututkimusta kirjoitti:

http://www.ts.fi/online/kotimaa/52071.htmlNäin se on. Ei meluun totu, vaan nimenomaan herkistyy sille. Ilmeisesti kaupunkilaiset ovat juuri tästä syystä kärttyisempiä kuin maalaiset.
- univelkainen
Sanotaanko vaikka näin että ennen yläkerran lapsen syntymää mua häiritsi yläkerran isännän kantakävely (hiljaisuudenkin aikaan makkarissa samaan aikaan siivoten), mutta kun nyt tietää mitä se häiritsevämpi metelöinti on niin eipä enää juurikaan häiritse ;) ja tietoinen siitä olen kuinka huonosti asiat voisivat olla jos yläkerrassani asuisi jotain roskasakkia (naapurini ei niihin kuulu), eli tyytyväinenhän tässä pitäisi olla?
Avainasia on se että jos on välillä kovaakin melua niin sille on olemassa hyvä syy, esim. muutto tai remontti, silloin tietää ne et loppuu jossain vaiheessa. Mutta jos itse olen kotona ja hereillä noin 5 tuntia arkipäivisin ja sen ajan kuuntelen käytännössä taukoamatta pauketta, joka on niin kova ettei edes telkkarin ääni sitä peitä, niin silloin mun ymmärrys loppuu...
Rapussani on aina kaksi asuntoa per kerros mulla on päätyasunto eikä muita seinänaapureita kuin yläkerran naapurit (ei muita pieniä lapsia rapussa), mä kuulen koska lapsi juoksee paljain jaloin, koska sukat jalassa, eli syynä voisi olla väärin asennettu laminaatti, 70-luvun huonoon äänieristykseen yhdistettynä. Ja pidän itseäni ihan terveenä, hyvin kärsivällisenä ja suvaitsevana ihmisenä ;) mutta kun joku muu (vieras) vaikuttaa käytöksellään mun elämäännäin paljon, se ei tunnu oikeudenmukaiselta. ja kuten olen aiemminkin sanonut, jos olisivat ihan oikeita muista piittaamattomia häiriköitä, niin valituksen olisin tehnyt aika päiviä sitten.
- Näin epekepessä
Aika monta kertaa valitetaan että nuoret möykkäävät yö myöhään. Itse olen nuori työssä käyvä ihminen. Asun pienkerrostalossa ylimmässä kerroksessa.
Alakerrassa majaa pitää ihana juopporemmi joka jaksaa bailata aamuun asti. polttavat myös asunnossa. Olen käynyt ovella sanomassa, olen valittanut isännöitsijälle, olen soittanut poliisit kun se perheen "isäntä" taputteli vaimoaan liian kova kourasesti. Mikään ei auta.
Seinän takana asuu maahanmuuttaja perhe, oikein mukavaa ja kohteliasta väkeä. Mutta Alkavat paukuttaa musiikkia siinä klo 22 eteenpäin n. klo 2 asti. Paukuttelevat asunnon ovea, joksevat rapussa edes takaisin, polttavat pesutuvalla, heittävät tumpit pesukoneeseen. Missä se järki on. Kun menet ystävällisesti pyytämään että olisiko aika hiljentyä nukkumaan niin huudetaan päin naamaa *Vitun rasisti huora*
Naapuri rapussakin on osa tästä juoppo katraasta, kesällä on mukavaa leikkiä vesiletkulla ja suihia muiden parvekkeelle sillä, eikä haittaa jos menee puhelimet, pyykit tai parveke kalusteet, nehän on vaan naapurin.
Itse yritän elää muita häiritsemättä. Juhlia pidän harvoin ja niistäkin ilmoitan muutamaa päivää ennen ilmoitus talulla. Siivoan, pesen pyykkiä, katson telkkaria niin kuin muutkin ihmiset mutta teen sen 06-22 välisenä aikana. Ja telkkaristakin iltaisin pienenän ääntä. - valitusvalistus
siis lähes kaikki täällä annetut neuvot ovat vuokralais lain vastaisia!! vuokralainen ei saa lähetellä kortteja tms.viestejä naapurille ja vielä vähemmän kusta tai siirappia lirutella luukusta??!!! vuokralaislaki määrää ,että teet valituksen miel.kirjallisen asukasinäsnnöitsijälle..hänen tehtävänsä on katsoa onko aihetta tehdä kirjallinen valitus..ja jos tilenne i muutui isännöitsijän kehoituksesta huolimatta annetaan 2 lisä varoitusta ja tämän jälkeen harkitaan häätöä..häätöön pitää kylläkin olla todella painavat syyt...
Nykyajan talot on rakennettu siten että valitettavasti vähän suurempi melu tahtoo kuulua naapuriin...voisithan vähän katsastella asuntoa semmoisesta talosta jossa ei esim.ole paljon lapsiperheitä,vain ainoastaan huopatossuilla hiihtäviä vanhuksia..ei kuulu pelikoneiden äänet ei:/- Kuulovika
Huopatossueläkeläisissä on se vaara, että he ovat huonokuuloisia. Se on ihan kauheeta kun muorit ja vaarit huudattaa telkkaa. Kuulokkeita ne ei päähänsä laita. Ja sitten saat olla peloissasi turvallisuutesi takia. Milloin sytyttävät tulipalon, kun unohtelevat levyjä päälle tai eksyvät kroonikkovaippojensa kanssa jonnekin hillopurkkien sekaan kellarissa ja löytyvät kuukausien päästä kuolleina ja muumioituneena sieltä.
Vika on rakentajissa. Älkää muuttako taloon - omaan tai vuokralle - jonka seinät eivät eristä ääniä.
- Järki käteen..
Jo on idiotteja liikeessä, miten sä hoidat lasku asiasi? repimällä ne laskuttajan nenän edessä? entä käy kaupassa heittelet tavaroita pitkin?
Menet sinne naapuriin käymään ja selität tilanteen kaikki ei todellakaan käsitä asuvansa pahvilaatikossa josta kaikki kuuluu läpi.
Nopeiten se loppuu kun se asukas tietää että se häiritsee, ilman kantapäitä on vaikea kävellä ja LÄHES tulkoon jokaisessa talossa kuuluu läpi ääniä kannatta muuttaa sellaiseen asuntoon missä saa olla ihan rauhassa(jos on varaa) muuten on vaan totuttava .. lapset leikkii ihmiset kävelee ..kerrostalossa asuminen on sellasta. Yölliset bileet ja muu piittaamaton häirintä jolla en nyt tarkoita normaalia asumisen ääntä kuuluu taas isännöitsiälle , siltikin on ensin juteltava sen naapurin kanssa. Pateriin hakkaaminen ja seiniin paukuttaminen taas on häirintää josta itse voit saada häädön.. joo ihan sama ongelma täällä, yläkerran nuoripari kävellä jyskyttää kantakävelyä ja ipana hakkaa tavaroita lattiaan. Aikaisemmin asui iäkkäämpi pariskunta samassa asunnossa eikä ääniä ollut, eli juuri tämä hällä väliä asenne, mitä muista kunhan itsellä sujuu. Olen kyllä harkinnut suoraa kontaktia eli ovikellonsoittoa ja kertoa mitä kuuluu alakertaan. eivät varmaan edes osaa ajatella, että olisi häiriötä naapureille.
- Emmi'
Hankikaa uudempi asunto missä on äänieristys,vanhoissa kertakäyttötaloissa kun ei ole minkäänlaista äänieristystä,naapuri poras taulua kaverilla ni poranterä tuli 5sentin väliseinästä läpi,välissä oli huonosti ääntä eristävää ilmaa tai muuttakaa omakotitaloon.
- ***
laita pikaliimaa oven lukkoon kun tiedät että ovat pois paikalta.
liimaa samalla postiluukun kansi kiinni huolellisesti ettei aukea enään.
harvempi sitä testailee paitsi posteljooni. jää laskut saamatta :)
tuki autosta pakoputki,puhko pentujen fillarin renkaat.
onhan näitä kostotoimia jos haluaa hankalaksi heittäytyä naapurille- Anonyymi
Nuo ovat kuitenkin kaikki sellaisia toimenpiteitä, että naapuri voi tehdä saman jutun takaisin jos arvaa kuka oli asialla. Ei sellainen ole hyvä kostotoimenpide.
- remontti seis!
Itseäni ärsyttää kun täällä kerrostalossa jonkun pitää jatkuvasti tehdä jotain remonttia. Toinen on naapurin koira joka saattaa ruveta haukkumaan keskellä yötä. Musikkia täällä ei juuri kukaan soita ainakaan kovalla.
- PelleMikäPElle
Muuta hullunjen huoneelle pehmustettuun selliin niin EI PERKELE ÄÄNET ENÄÄ HÄIRITSE!!!Sairas paskiainen ku ei kerran kestä elää yhteiskunnassa normaalisti!!!
- kuppa töölöstä
Pistin aikoonaan yhen kyrpä naapurin lähtemään,meidän naapurrista. Asuivat naapurin ok-talossa vuokralla.Poliisit teki ylläviä löytöjä pihaltta. :)
Asiaa auttoi hyvin äijän edelliset rikokset. :D - Pikalähetti
Käyttäsit korvatulppia eihän meluisaa pakettiautoakaan työnantaja rupea äänieristämään vaan iskee tulpat kouraan ja matkanteko on paljon miellyttävämpää!
- Tulpat..
Lainaan tuolta edeltä kommenteista korvatulpista,
..Ne eivät auta oikeastaa yhtään mitään, kun elementtejä pitkin johtuu ja kulkeutuu pauketta ja rytinää.
Eikä kai ihmisen kuuulu asua turpat korvissa kotonaan, kyllä silloin vika on muualla. - Paukuttajan_naapuri
Tulpat.. kirjoitti:
Lainaan tuolta edeltä kommenteista korvatulpista,
..Ne eivät auta oikeastaa yhtään mitään, kun elementtejä pitkin johtuu ja kulkeutuu pauketta ja rytinää.
Eikä kai ihmisen kuuulu asua turpat korvissa kotonaan, kyllä silloin vika on muualla.Tuo todella pitää paikkansa, ettei edes tehokkaat tulpat (35dB) auta voimakkaaseen rytinään ja paukutukseen. Puheensorinat, koiranhaukunta, musiikki ilman vahvaa bassoa ja moni muu ääni...niihin auttaa mutta rakenteita vasten rymistely, paiskominen, hakkaaminen on helvetillistä, kun ei edes tulpat korvissa saa nukuttua kunnolla.
- pwid
No,entääs täällä yläkerran akka värjää joka päivä hiuksensa ja alottaa 22,30 ja lopettaa hieman ennen kahtatoista,kyl siin vettä kuluu monta kuutiota....jokunlaiset laskurit huoneistoihin!!:=) Eivät saa autoonsa ees katsastettua,,viel haaveillevat omakotitalosta,,hyhhy hyh!!
- 3+2
ota talteen TV:stä digiboksille kirkon menot yms ja kytke laitteet stereoihin. Hiljaisuus loppuu aamulla klo 6 tai 7 riippuen yhtiöstä. Aamulla on hyvä aloittaa päivä tämmöisellä uskonnollisella ohjelmalla, joka sattumoisin kuuluu hyvin naapuriin, kun kaijuttimet on katossa kiinni. Yökyöpelinkin ja bailaajan täytyy myös joskus nukkua ja ne nukkuvat yleensä päivällä.... Ja kun tulevat valittamaan niin puhu sielun pelastumisesta ja kuinka sielu tarvitsee hengen ravintoa, jotta pelastuu... Yleensä Yökyöpelit ovat tässä vaiheessa jostain kumman syystä ymmärtäneet hiljentää omaa metelointiä kun eivät saa nukuttua on näet tehonnut paljon paremmin kuin isännöitsijän laput tai huomautukset, koska nykypäivänä jos asiasta ilmoitaa häiriköitsijälle niin saa vain sen aikaiseksi että melua tulee sieltä vain lisää... ihmisiltä on unohtuneet hyvät käytöstavat ja toisen huomioon ottaminen, jotka oli joskus arvossaan 60-luvulla... joten kun melu häiritsee myös yökyöpeliä niin kummasti se vaan siinä vaiheessa rupeaapi kiinnostumaan sellaisesta seikasta kuin taloyhtiön säännöt ja hiljaisuus....
- meluun kyllästynyt m
Meidän talossa joku kiljuu karaokea. Se on järkyttävää. järkyttävää ja myös kolistelee makuuhuoneessa. Ajattelen, että se on sen alakerran poikaystävä. Tasaista kyytiä. ja hyvin usein..
- 14v, sama as.krstalo
Kannattaisiko miettiä SYY miksi naapuri mielestäsi äänekkäästi käyttäytyvy!
Mitä JÄTIT TEKEMÄTTÄ tai mitä teit kun naapuri noin nyt tekee sinulle.
Olisit AIKOINAAN TUKENUT heitä kun tarvitsi apuasi.
Laiminlöitkö silloin naapurisuhteen välinpitämättömyydelläsi.
Ei tekstiviestejä kannata lähetellä.
Ei turhia kirjeitä postiluukusta kirjoitella.
Isännöitsijää on turha naapuri riitaan sotkea.
Mene itse henkilökohtaisesti KASVOTUSTEN keskustelemaan asiasta,saatat yllättyä.
Niin makaa kun petaa.
Silmä silmästä ;) - kaijaliisalaijaaaa..
onneksi ei asu kerrotalojen betonislummeissa!aikoinaan asuin rivarissa ja naapurin akka uuden ukkosa kaa seksiä harrasti aika kovaan ääneen,koputin puukengällä seinään. Naureskelin kun akka ohi kulki.. :)ja aina perjantai iltana kun itse olin väsy työviikosta se oli herästys kesken yötä paukkeeseen ja voihkintaan.
Kannattaa puhuu naamatusten kysyy vaikka mitä te remppaatte ja tekee tikusta asiia??lapset jos meluisia yhtään ne vaikee pitää hilajsena meinaan jos alat siitäa siasta vanhempana sanoo voi olla sossuntäti ovella..pentuja ei saa nääs opettaa ei valistaa.Niitä ei koske säännöt. - vuorotyöläinen
Kärsin itse samasta ongelmasta...
Naapurit eivät tunnu välittävän muista talossa asuvista ollenkaan.
On ihan tasan varma, että joka perjantai / lauantai alkaa biletys, kova musiikin soittaminen jo aikasin illasta ja jatkuu yöhön....
sama toistuu aina viikosta toiseen, mikään ei tunnu saavan heitä lopettamaan, yksi hiljaine viikonloppu saattaa olla. Sitten sama meno jatkuu taas.
Vuorotyötä tekevänä ihmisenä haluiaisin päästä illalla ajoissa nukkumaan, jotta jaksaisi aamulla herätä töihin.
Edes isännöitsijää ei tunnu asia kiinnostavan.... - KOSTO!!!!!!
VIRTSAA HEIDÄN POSTILUUKUSTA, RIKO HEIDÄN AUTOAAN, PUHO RENKAAT HEIDÄN FILLAREISTAAN, HEITÄ KIVI IKKUNASTA SISÄÄN JNE.
ANNA NYRKIN LAULAA PIMEÄSSÄ RAPUSSA. - NN
Oon aina ihmetellyt sitä, että mitä takaisin koputtelu muka auttaa. Mistä ihmeestä sitä tietää miksi naapurit koputtelee.....
- neuvojaz
"Nyt hyviä keinoja siihen kaivataan"
käytä korvatulppia.
jos kovaäänistä koluamista ja paukuttelua ilmenee toistuvasti hiljaisuusaikoina, dokumentoi ylös ja toimita isännöitsijälle. hänellä on velvollisuus puuttua naapureita häiritsevään elämänmenoon.
jos samoja havaintoja saat naapureiltasi, joita meluaminen myös häirisee, pyydä heitä toimimaan samoin. - Älä valita
Osta apteekista korvatulpat tai muuta omakotitaloon.
- Amalia Armas
Ei oikeissa asunnoissa mitkään äänet kuulu naapurista eikä rappukäytävästä vaikka kyseessä olisikin kerrostalo tuollaset pula ajan elementtihöskät pitäs jo purkaa energiatehokkuuskin niissä on ala arvonen äänieristyksen lisäksi.
- pp
Osta omakotitalo
- kokemusta on
jos koputtaa takas, syyllistyy itsekkin häirintään. Parasta ilmottaa isännöitsijälle jos jatkuvaa häirintä, en menis sanomaan sillä on ihmisiä jotka voi olla hankalia.
- hullukupullostatullu
joo mä meen huomen hörhölään ku on aika muutenki miekkariin. turha ees ilmottaa vuokra-asunnoille tost yläkerran tyypist joka kolisee välillä öisinki niil kantapäillään ja heittelee raivona kamoja lattiaan, eikä tuo sekään töis käy. en kyl itekkää mut on pääkopan kaa pahoja ongelmia ja ne ei tosiaan parane sil ettei saa ollenkaa nukkua! ite kyl kunnioitan naapureita enkä todellakaa kävele kantapäillä tai paisko tavaroita yötäpäivää lattioihin. välil oon päiväaikaan soittanu musiikkia isolla ja hakannu seiniin nyrkit verille, ku on menny mielettömäksi se yläkerran tyypin metelöinti. oon ihan abso nykyään, etten juo ja musaa huudata ollenkaan, mut tää teksti on nyt tämmöstä ku on niin hermot menny ja pää hajoaa totaalisesti ja en oo nukkunu useisiin vuorokausiin paljoakaan. jos en huomen pääs hoitoon, ni uhkaan tappaa jonkun tai ihteni ja näytän puukkoa, ni eiköhän sitä johonki suljetulle pääse lepäilee. ja sillä aikaa saavat ehtiä uuden kämpän mulle. perkele et vituttaa. ja oon asunu itekki jo vaik miten mones rivaris ja kerrostalos, mut täää on eka kerta ku tolleen joku hakkaa noit kantapäitään. aamul rykii vessas limoja kurkust, vetää vissii röökii sisäl, ni niinku oksentas. jos yöl sattus olee hiljasta ja oisin unes ni tottakai se kävelee norsunaskelil vessaan kuselle ja lorauttaa samalla niagaravolyymil suoraan siihen vesirinkulaan pöntön keskel, oikee kunnon paineel, että varmasti kuuluu mun asuntoon niinku ite laskis isos paineel vesihanasta vettä. tää toistuu tunnin välein. sit ei saa nukahettua enää uudelleen, ku on hermot menny turhaan jatkuvaan heräilyyn. JOO JA MUUTTASIN MAALLE JOS EN OIS SYRJÄYTYNYT SOSSUPUMMI JA LAIMINLYÖNYT KOULUJANI KIUSAAMISEN YNNÄ MUUN PASKAN TAKIA! ja en oo mikää kyylä mikä kyylää päivät pitkät muiden asioita postiluukuista. mut ei toi nyt jumalauta oo normaalia asumisääntä et paiskotaan eikä osata kävellä ollenkaan. vittu sit niille kehtaa mennä valittaakkaa, ku tiiä millo tulee jostai haulikosta vastaanottotervehdys. itel ei ookku tuo puukko.
- vuokralainen
Joku antoi muka hyvän neuvon, että pitäisi mennä naapurille sanomaan metelöinnistä. Kaverini teki helsingin malmilla juuri niin ja mitä kävikään. Asunnossa olevat metelöitsijät ottivat kaverini kiinni, laittoivat uunin päälle ja rupesivat tunkemaan päätä sinne uuniin. Kaveri pääsi onneksi karkuun lopulta, koska metelöitsijät olivat huumeiden vaikutuksen alaisina.
Ikinä ei kannata mennä mitään henkilökohtaisesti sanomaan! Saatat päästä hengestäsi!
Itse elän hermot riekaleina monikulttuurisessa ympäristössä vantaan kaupungin vuokra-asunnossa. Muslimit ja somalit pitävät aivan älytöntä elämää talossa ja isännöitsijä ei tee mitään. Suurin haaveeni koskee omaa omistusasuntoa, niissä ei tällainen köyhä p askasakki majaile.- Somalit naapurina
"
Ikinä ei kannata mennä mitään henkilökohtaisesti sanomaan! Saatat päästä hengestäsi!"
Kunpa olisin ottanut tämän neuvon varteen, ennenkuin itse menin sanomaan.
Tosin sanomaan meneminen johtui tilanteesta, eikä ollut harkittu teko, vaan impulsiivinen, koska JOTAIN oli tehtävä siinä tilanteessa.
Tilanne oli seuraavanlainen;
Oli tyypillinen yö, joskus klo 00:30 tai jotain sinnepäin (en muista tarkkaa aikaa, mutta hiljaisuuden aika oli, ja arkiyö, eli ei viikonloppu).
Yhtäkkiä, hiljaisuuden rikkoi valtava kanta-astuminen. Kantapäät hyökkäsivät kattooni ylhäältä käsin, niin että meinasi tulla mielikuva pommittajista toisessa maailmansodassa! KAUHEA jyminä ja pauke.
Otin sitten kävelysauvan ja paukutin kattoani monta kertaa, jotta yläkertalaiset havahtuisivat siihen, että heidän yöllinen paukutuksensa on hemmetin häiritsevää ja laitonta, sekä kovaäänistä.
Hetken oli suhteellisen hiljaista sen jälkeen, mutta pian rupesi taas kuulumaan - hieman heikompaa jyminää, mutta kuitenkin. Päätin huomauttaa siitäkin, jotta tietävät, miten hyvin moisetkin äänet kuuluvat, ja miten niitä ei missään nimessä saa keskiyöllä naapureille tarjoilla.
Tästäkös tuli mieletön ryminä (minulla on tilanne onneksi nauhoitettuna, niin voin todistaa tarvittaessa) ja pauke, kuin kahdeksan elefanttia olisi rymistellyt yhtaikaa samaa kohtaa lattiassa - en olisi ihmetellyt, vaikka talo olisi romahtanut seurauksena.
Koska oli yö, en voinut soittaa musiikkia tai tehdä muuta vastaavaa, jotta he tajuaisivat, että tuo ei vetele - joten ainoa asia, jonka saatoin keksiä tehtäväksi tässä kohtaa (kun en viitsinyt edes yrittää paukuttaa takaisin samalla mitalla), oli se, että menen yksinkertaisesti kysymään heiltä, että mitä he oikein meinaavat.
Tämä oli virhe.
"Itse elän hermot riekaleina monikulttuurisessa ympäristössä vantaan kaupungin vuokra-asunnossa. Muslimit ja somalit pitävät aivan älytöntä elämää talossa ja isännöitsijä ei tee mitään. Suurin haaveeni koskee omaa omistusasuntoa, niissä ei tällainen köyhä p askasakki majaile."
Voin sanoa, että asun lähiseudulla, ja myöskin monikulttuurin rikastuttamalla alueella - täällä on varmaan suurin osa sitä tyypillistä rikastuttajamateriaalia huiveineen ja asenteineen.
Yläkertalaiset kuuluvat myös tähän kastiin, mutta pitkään ajattelin, että ehkä he ovat poikkeus, koska osaavat hyvää suomea (ainakin osa heistä osaa), ja heidän kanssaan voi käydä keskusteluja (tai niin kuvittelin aiemmin, tosin ihmettelin, miksi eräs heistä oli aina niin aggressiivisen ja vihaisen oloinen).
Selvisi hyvin nopeasti, että heitä ei kiinnosta totella järjestyssääntöjä, ottaa naapureita huomioon (heistä on jo yksi varoitus tehty, ja se vaikutti jonkin verran aiempiin muihin huonoihin tapoihin), tai olla hiljaa yöllä, varsinkaan viikonloppuisin. Yötä myöten kuuluu kovaäänistä huutotyyppistä 'keskustelua', ja tietenkin juuri lämpöpatterien ja patteriputkien vieressä, jotta ne varmasti kuuluvat lähes sanatarkasti muihinkin asuntoihin.
Kantapaukutus äityy välillä niin hirveäksi, että saa tosiaan ihmetellä, että katto sentään kestää moista höykytystä.
Kun menin sanomaan asiasta, heidän asenteensa oli välittömästi puolusteleva ja vähättelevä, ja solvaukset alkoivat pian lentää. Koetin kertoa päkiäastumisen hyvistä puolista, ja he suuttuivat siitä, ja heidän argumenttinsa oli, että "Ai meidän pitäisi kävellä, kuten varkaat?"..
Siinä vaiheessa tuli jo facepalmin paikka, en jaksanut edes koettaa vastata tuohon emotionaaliseen olkinukke-'kunnia-argumenttiin', koska olin olettanut, että voimme käydä aikuisten kesken sivistynyttä keskustelua, eikä jotain 10-vuotiaiden tasolla lentävää, häpeään ja kunniaan liittyvää emotionaalista manipulaatioverbaliikkaa.
Miksiköhän varkaat (oletettavasti) kävelevät siten? Olisiko siksi, että se on AUTOMAATTISESTI HILJAINEN kävelytyyli?
Itse olen kävellyt päkiöillä niin kauan, kuin jaksan muistaa, ja ihan ihmettelin lapsuudessakin erästä kaveriani, joka käveli kantapäillä. - Somalit naapureina
Somalit naapurina kirjoitti:

Itse olen kävellyt päkiöillä niin kauan, kuin jaksan muistaa, ja ihan ihmettelin lapsuudessakin erästä kaveriani, joka käveli kantapäillä.Itse tilanteessa vieläpä ilmaisin ymmärrykseni siitä, että heitä varmaankin ärsyttää, kun naapuri tulee yhtäkkiä suosittelemaan jotain toisenlaisia kävelytyylejä, ja koetin sitten alkaa selittämään sitä, miten heidän tömistelyynsä kuiitenkin havahtuu, vaikka on kuulokkeet päässä ja musaa soimassa tai elokuva/tv-sarja/tms. video pyörimässä.
He tosin demonstroivat minulle kävelytyyliään, ja ihmettelivät, että miten tästä muka voi mitään aiheutua - ilmeisesti heiltä oli kuitenkin unohtunut se vasta aiemmin tapahtunut järkyttävä töminä, joka ei taatusti oltu tehty sillä samaisella, äänettömän oloisella tyylillä. Itse hieman häkellyin, koska oletin, että he osaasivat jo kävellä päkiöillä, mutta he sensijaan osasivatkin kävellä kantapäillä myös hiljaa.
Tosin kantapääkävelyn huono puoli on se, että se on niin häilyvää; sitä on vaikea kontrolloida. Siis joskus kävely voi olla hiljaista, mutta sitä hiljaisuutta on vaikea ylläpitää jatkuvasti, koska siinä helposti lipsahtaa tömisemään, jos vähänkin esimerkiksi kiirehtii.
Päkiäkävelyssä taas ei tätä vaaraa ole, koska se on aina ja satavarmasti täyshiljainen kävelytyyli täysin automaattisesti, niin että koko kävelyn volumea ei koskaan tarvitse miettiä, toisin kuin kantakävelyssä.
Koettaessani selvittää tuota kuulokkeet päässä havahtumista, ja sanoessani sitä ennen, että jos voitte edes yöllä vaikka kokeilla erilaisia kävelytyylejä tai jotain, se aggressiivisimman ja sarkastisimman oloinen "me emme ole koskaan tehneet mitään väärää, ja kaikki mitä teemme, on pyhää ja siunattua"-asennevammainen rupesi syytämään minua kohti kirosanoja, solvauksia, kunnianloukkauksia, ja huusi lujaa, uhkaavasti ja aggressiivisesti päin naamaa, samalla kun lopulta paiskasi oven TODELLA LUJAA kiinni (muistakaa, että tämä tapahtui yöaikaan arkiyönä), siis välittämättä muistakaan naapureista, myöskin käskyttäen minua samalla olemaan koskaan enää koputtamatta heidän kattoaan.
Heidän asenteensa oli myöskin se, että minulla ei ole mitään syytä hakata kattoa, mutta he voivat paukuttaa, koska pitäähän heidän voida kävellä (ja tavallaan he ovatkin oikeassa siinä mielessä, että he ovat paremmassa asemassa, koska ei kenelläkään voi olla normaalitilanteessa tarvetta "kävellä katossa", mutta jokaisella on aina tarve kävellä lattialla).
Eli he ottivat välittömästi mielettömän puolustus-, ja hyökkäysasenteen, ja kuorruttivat solvauksilla, kunnianloukkauksilla ja aggressiivisella, uhkaavalla käytöksellä ja oven lujaa paiskaamisella kiinni - KESKEN LAUSEENI.
Itse en koskaan korottanut ääntäni, ja pidin ystävällisen ja rauhallisen puhesävyn mukana koko ajan, vaikka facepalmasinkin siinä 'kuin varkaat'-kohdassa silkasta uupumuksesta ja väsymyksestä moiseen typeryyteen ja koko tilanteeseen.
Pelästyin tuota uhkaavaa ja aggressiivista käytöstä niin, että pitkän aikaa oli vaikea saada edes unen päästä kiinni - koin olevani ansassa ja toivottomassa tilanteessa. Ei tainnut olla turpaansaanti kovinkaan kaukana!
Jos en voi kolkuttaa kattoa, ja jos he ovat jo noin vihaisia minulle, vaikka minunhan pitäisi olla heille vihainen (ja yleensä olenkin, varsinkin silloin, kun töminä vaan paukkuu keskellä yötä, kuten tänäkin yönä), niin mistä tiedän, mitä aggressiivista he meinaavat minulle vielä tehdä, jos valitan, tai yleensä teen yhtään mitään.
Mutta jotain on tehtävä, enkä voi vain luovuttaa ja antaa heidän rymistellä vapaasti. Pitkin päivää ja pitkin yötä jatkuva tömistely, vaikka he OSAAVAT kävellä hiljaakin, on helvettiä, ja jokainen, joka on kokenut sen, voi olla samaa mieltä kanssani.
Jos sitä ei ole itse kokenut, ei voi vajuta, miten paljon se syö voimia ja poistaa kyvyn elää elämää, koska mistään ei voi nauttia, mihinkään ei voi keskittyä, mihinkään ei voi tehdä, kun joutuu jatkuvasti joko pelkäämään, että koska jyrähtää taas, tai sitten koko ajan suojautumaan mahdolliselta jyrähdykseltä, kun sitä ei jaksa olla koko ajan kuuntelemassa tai odottamassakaan.
Eli joko istun pelokkaana kuulokkeet korvissa, paranoidina korvatulpat korvissa, tai sitten totaalisen cyrpiintyneenä kuunnellen sitä helvettiä, joka saa huoneen tärisemään.
Mistään luovasta toiminnasta tai muustakaan ei tule mitään, koska koko ajan vähintään takaraivossa jyskyttää, että milloinkahan se taas alkaa, ja onkohan se jatkunut tässä välissä, ja meinaavatkohan naapurit nirhata minut, kun seuraavan kerran näkevät, ja niin edelleen.
Eli voin todistaa, että olet oikeassa, ja voin myöskin kokemuksen syvällä rintaäänellä todeta, että somalien huono maine suomessa on TÄYSIN ANSAITTU. - Somalit naapureina
Somalit naapureina kirjoitti:
Itse tilanteessa vieläpä ilmaisin ymmärrykseni siitä, että heitä varmaankin ärsyttää, kun naapuri tulee yhtäkkiä suosittelemaan jotain toisenlaisia kävelytyylejä, ja koetin sitten alkaa selittämään sitä, miten heidän tömistelyynsä kuiitenkin havahtuu, vaikka on kuulokkeet päässä ja musaa soimassa tai elokuva/tv-sarja/tms. video pyörimässä.
He tosin demonstroivat minulle kävelytyyliään, ja ihmettelivät, että miten tästä muka voi mitään aiheutua - ilmeisesti heiltä oli kuitenkin unohtunut se vasta aiemmin tapahtunut järkyttävä töminä, joka ei taatusti oltu tehty sillä samaisella, äänettömän oloisella tyylillä. Itse hieman häkellyin, koska oletin, että he osaasivat jo kävellä päkiöillä, mutta he sensijaan osasivatkin kävellä kantapäillä myös hiljaa.
Tosin kantapääkävelyn huono puoli on se, että se on niin häilyvää; sitä on vaikea kontrolloida. Siis joskus kävely voi olla hiljaista, mutta sitä hiljaisuutta on vaikea ylläpitää jatkuvasti, koska siinä helposti lipsahtaa tömisemään, jos vähänkin esimerkiksi kiirehtii.
Päkiäkävelyssä taas ei tätä vaaraa ole, koska se on aina ja satavarmasti täyshiljainen kävelytyyli täysin automaattisesti, niin että koko kävelyn volumea ei koskaan tarvitse miettiä, toisin kuin kantakävelyssä.
Koettaessani selvittää tuota kuulokkeet päässä havahtumista, ja sanoessani sitä ennen, että jos voitte edes yöllä vaikka kokeilla erilaisia kävelytyylejä tai jotain, se aggressiivisimman ja sarkastisimman oloinen "me emme ole koskaan tehneet mitään väärää, ja kaikki mitä teemme, on pyhää ja siunattua"-asennevammainen rupesi syytämään minua kohti kirosanoja, solvauksia, kunnianloukkauksia, ja huusi lujaa, uhkaavasti ja aggressiivisesti päin naamaa, samalla kun lopulta paiskasi oven TODELLA LUJAA kiinni (muistakaa, että tämä tapahtui yöaikaan arkiyönä), siis välittämättä muistakaan naapureista, myöskin käskyttäen minua samalla olemaan koskaan enää koputtamatta heidän kattoaan.
Heidän asenteensa oli myöskin se, että minulla ei ole mitään syytä hakata kattoa, mutta he voivat paukuttaa, koska pitäähän heidän voida kävellä (ja tavallaan he ovatkin oikeassa siinä mielessä, että he ovat paremmassa asemassa, koska ei kenelläkään voi olla normaalitilanteessa tarvetta "kävellä katossa", mutta jokaisella on aina tarve kävellä lattialla).
Eli he ottivat välittömästi mielettömän puolustus-, ja hyökkäysasenteen, ja kuorruttivat solvauksilla, kunnianloukkauksilla ja aggressiivisella, uhkaavalla käytöksellä ja oven lujaa paiskaamisella kiinni - KESKEN LAUSEENI.
Itse en koskaan korottanut ääntäni, ja pidin ystävällisen ja rauhallisen puhesävyn mukana koko ajan, vaikka facepalmasinkin siinä 'kuin varkaat'-kohdassa silkasta uupumuksesta ja väsymyksestä moiseen typeryyteen ja koko tilanteeseen.
Pelästyin tuota uhkaavaa ja aggressiivista käytöstä niin, että pitkän aikaa oli vaikea saada edes unen päästä kiinni - koin olevani ansassa ja toivottomassa tilanteessa. Ei tainnut olla turpaansaanti kovinkaan kaukana!
Jos en voi kolkuttaa kattoa, ja jos he ovat jo noin vihaisia minulle, vaikka minunhan pitäisi olla heille vihainen (ja yleensä olenkin, varsinkin silloin, kun töminä vaan paukkuu keskellä yötä, kuten tänäkin yönä), niin mistä tiedän, mitä aggressiivista he meinaavat minulle vielä tehdä, jos valitan, tai yleensä teen yhtään mitään.
Mutta jotain on tehtävä, enkä voi vain luovuttaa ja antaa heidän rymistellä vapaasti. Pitkin päivää ja pitkin yötä jatkuva tömistely, vaikka he OSAAVAT kävellä hiljaakin, on helvettiä, ja jokainen, joka on kokenut sen, voi olla samaa mieltä kanssani.
Jos sitä ei ole itse kokenut, ei voi vajuta, miten paljon se syö voimia ja poistaa kyvyn elää elämää, koska mistään ei voi nauttia, mihinkään ei voi keskittyä, mihinkään ei voi tehdä, kun joutuu jatkuvasti joko pelkäämään, että koska jyrähtää taas, tai sitten koko ajan suojautumaan mahdolliselta jyrähdykseltä, kun sitä ei jaksa olla koko ajan kuuntelemassa tai odottamassakaan.
Eli joko istun pelokkaana kuulokkeet korvissa, paranoidina korvatulpat korvissa, tai sitten totaalisen cyrpiintyneenä kuunnellen sitä helvettiä, joka saa huoneen tärisemään.
Mistään luovasta toiminnasta tai muustakaan ei tule mitään, koska koko ajan vähintään takaraivossa jyskyttää, että milloinkahan se taas alkaa, ja onkohan se jatkunut tässä välissä, ja meinaavatkohan naapurit nirhata minut, kun seuraavan kerran näkevät, ja niin edelleen.
Eli voin todistaa, että olet oikeassa, ja voin myöskin kokemuksen syvällä rintaäänellä todeta, että somalien huono maine suomessa on TÄYSIN ANSAITTU.Sanoin, "..koputtamatta heidän kattoaan", ja tarkotin tietenkin omaa kattoani, ja heidän lattiaansa, enkä muista tarkkaa sanamuotoa, mutta toivottavasti siitä nyt kuitenkin tajusi.
- Anonyymi
Somalit naapurina kirjoitti:
"
Ikinä ei kannata mennä mitään henkilökohtaisesti sanomaan! Saatat päästä hengestäsi!"
Kunpa olisin ottanut tämän neuvon varteen, ennenkuin itse menin sanomaan.
Tosin sanomaan meneminen johtui tilanteesta, eikä ollut harkittu teko, vaan impulsiivinen, koska JOTAIN oli tehtävä siinä tilanteessa.
Tilanne oli seuraavanlainen;
Oli tyypillinen yö, joskus klo 00:30 tai jotain sinnepäin (en muista tarkkaa aikaa, mutta hiljaisuuden aika oli, ja arkiyö, eli ei viikonloppu).
Yhtäkkiä, hiljaisuuden rikkoi valtava kanta-astuminen. Kantapäät hyökkäsivät kattooni ylhäältä käsin, niin että meinasi tulla mielikuva pommittajista toisessa maailmansodassa! KAUHEA jyminä ja pauke.
Otin sitten kävelysauvan ja paukutin kattoani monta kertaa, jotta yläkertalaiset havahtuisivat siihen, että heidän yöllinen paukutuksensa on hemmetin häiritsevää ja laitonta, sekä kovaäänistä.
Hetken oli suhteellisen hiljaista sen jälkeen, mutta pian rupesi taas kuulumaan - hieman heikompaa jyminää, mutta kuitenkin. Päätin huomauttaa siitäkin, jotta tietävät, miten hyvin moisetkin äänet kuuluvat, ja miten niitä ei missään nimessä saa keskiyöllä naapureille tarjoilla.
Tästäkös tuli mieletön ryminä (minulla on tilanne onneksi nauhoitettuna, niin voin todistaa tarvittaessa) ja pauke, kuin kahdeksan elefanttia olisi rymistellyt yhtaikaa samaa kohtaa lattiassa - en olisi ihmetellyt, vaikka talo olisi romahtanut seurauksena.
Koska oli yö, en voinut soittaa musiikkia tai tehdä muuta vastaavaa, jotta he tajuaisivat, että tuo ei vetele - joten ainoa asia, jonka saatoin keksiä tehtäväksi tässä kohtaa (kun en viitsinyt edes yrittää paukuttaa takaisin samalla mitalla), oli se, että menen yksinkertaisesti kysymään heiltä, että mitä he oikein meinaavat.
Tämä oli virhe.
"Itse elän hermot riekaleina monikulttuurisessa ympäristössä vantaan kaupungin vuokra-asunnossa. Muslimit ja somalit pitävät aivan älytöntä elämää talossa ja isännöitsijä ei tee mitään. Suurin haaveeni koskee omaa omistusasuntoa, niissä ei tällainen köyhä p askasakki majaile."
Voin sanoa, että asun lähiseudulla, ja myöskin monikulttuurin rikastuttamalla alueella - täällä on varmaan suurin osa sitä tyypillistä rikastuttajamateriaalia huiveineen ja asenteineen.
Yläkertalaiset kuuluvat myös tähän kastiin, mutta pitkään ajattelin, että ehkä he ovat poikkeus, koska osaavat hyvää suomea (ainakin osa heistä osaa), ja heidän kanssaan voi käydä keskusteluja (tai niin kuvittelin aiemmin, tosin ihmettelin, miksi eräs heistä oli aina niin aggressiivisen ja vihaisen oloinen).
Selvisi hyvin nopeasti, että heitä ei kiinnosta totella järjestyssääntöjä, ottaa naapureita huomioon (heistä on jo yksi varoitus tehty, ja se vaikutti jonkin verran aiempiin muihin huonoihin tapoihin), tai olla hiljaa yöllä, varsinkaan viikonloppuisin. Yötä myöten kuuluu kovaäänistä huutotyyppistä 'keskustelua', ja tietenkin juuri lämpöpatterien ja patteriputkien vieressä, jotta ne varmasti kuuluvat lähes sanatarkasti muihinkin asuntoihin.
Kantapaukutus äityy välillä niin hirveäksi, että saa tosiaan ihmetellä, että katto sentään kestää moista höykytystä.
Kun menin sanomaan asiasta, heidän asenteensa oli välittömästi puolusteleva ja vähättelevä, ja solvaukset alkoivat pian lentää. Koetin kertoa päkiäastumisen hyvistä puolista, ja he suuttuivat siitä, ja heidän argumenttinsa oli, että "Ai meidän pitäisi kävellä, kuten varkaat?"..
Siinä vaiheessa tuli jo facepalmin paikka, en jaksanut edes koettaa vastata tuohon emotionaaliseen olkinukke-'kunnia-argumenttiin', koska olin olettanut, että voimme käydä aikuisten kesken sivistynyttä keskustelua, eikä jotain 10-vuotiaiden tasolla lentävää, häpeään ja kunniaan liittyvää emotionaalista manipulaatioverbaliikkaa.
Miksiköhän varkaat (oletettavasti) kävelevät siten? Olisiko siksi, että se on AUTOMAATTISESTI HILJAINEN kävelytyyli?
Itse olen kävellyt päkiöillä niin kauan, kuin jaksan muistaa, ja ihan ihmettelin lapsuudessakin erästä kaveriani, joka käveli kantapäillä.Julkisuudessa on kerrottu, että (valitettavasti) naapureiden ääniä ei saa tallentaa.
Tuo kannattaisi tarkistaa, onko oikeasti noin. Ei ainakaan järkevältä tunnu, jos kerran omassa asunnossa on tallennin päällä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Julkisuudessa on kerrottu, että (valitettavasti) naapureiden ääniä ei saa tallentaa.
Tuo kannattaisi tarkistaa, onko oikeasti noin. Ei ainakaan järkevältä tunnu, jos kerran omassa asunnossa on tallennin päällä.Siis jos olet tekemässä videota omassa asunnossasi, sinulla on jonkinlainen velvollisuus pysäyttää video juuri ennenkuin naapurit yllättävät sinut paukuttamalla kattoosi/lattiaansa?
Edellyttääkö laki siis ennustajan kykyjä? Onhan täysin mahdotonta olla äänittämättä yhtäkkiä tapahtuvaa paukutusta, kun olet tekemässä videota omassa asunnossasi.
Lisäksi, kyllä omassa asunnossansa saa tallentaa siellä tapahtuvaa äänimaailmaa riippumatta, kuka sitä sinne tuottaa, olipa kyse naapurista tai ei.
Eri asia on, jos vakoilutarkoituksessa yrittää oikein erityisesti äänittää naapurien yksityiselämää, joka ei sinulle mitenkään kuulu (paitsi tietenkin äänillisesti).
Tuollaisten säännösten ja asetusten tarkoituksena on suojata yksityisyyttä ja estää vakoilua. Jos jollain erityisellä laitteella vaikkapa vahvistaa naapureilta tulevaa ääntä, niin että sen saa äänitettyä seinän läpi tai patterista, tämä on itsestäänselvästi väärin ja siksi kiellettyä.
Mutta jos viattomasti äänittää asuntoonsa normaalisti kuuluvia ääniä videota tehdessään, eihän sille voi mitään, jos naapurit ovat niin metelikkäitä, että asuntoon kulkeutuu ylimääräistä äänimaastoa.
Lisäksi voisimme tietenkin ottaa huomioon, että laki on eri asia kuin asetus/säädös, mutta toki vuokrasopimuksen allekirjoittaminen sitoo aika tavalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Julkisuudessa on kerrottu, että (valitettavasti) naapureiden ääniä ei saa tallentaa.
Tuo kannattaisi tarkistaa, onko oikeasti noin. Ei ainakaan järkevältä tunnu, jos kerran omassa asunnossa on tallennin päällä.Kaverini aikoinaan tallensi naapurinsa ääniä ja sitten soitteli naapurilleen ja soitti puhelimessa niitä ääniä naapurille takaisin. Sellaisesta on hankala tehdä isännöitsijälle valitusta. Varsinkin, kun naapuri ei tiennyt kuka soittaa.
- joojoo
Asian voi viedä suoraan asuntooikeuteen, jos isännöinti ei asiaan puutu. Kun hankit vähintään kaksi naapuria todistajiksi, se huomioidaan oikeudessa todisteena ja esim jos naapuri uhkailee, rikosilmoitus antaa muita ajatuksia siksi aikaa kun asiaa käsitellään käräjillä. hyvä konsti on hankkia lähestymiskielto naapurille jolloin häirintään käytetty rikosväline voi joutua valtiolle menetetyksi, tässä tapauksessa asunto. Kaikki tämä on täydellisen älytöntä ja turhaa jauhamista niiltä jotka ovat vastuussa meluavien naapurien toimista, mutta paras ja nopein sekä suorin tapa on palkata pari korstoa asiaa selvittämään naapurin kanssa. Omissa kavereissa sattu olemaan sellaiset jotka juoksuttivat tyyppiä hangessa ilman paitaa ja kenkiä kun ei mennyt viesti perille, mutta tyyppi lähti 2 viikossa ja varotus meni ilmeisesti perille ilman turhia oikeuden käyntejä,ja hiljasta tuli:)
- JJJJJJJJJJJJJ
Olis tarvetta parille semmoselle tyypille?
Onko käytettävissä?
Kuspiä naapurit kyseessä.
- Aasiaalainen monster
Haki sellainen pitkä vapputorvi ja töräyttele ilmavaihtoventtiiliin. Voi olla tehokasta.
Mä meinaan monesti saada sydärin kun alakerran mamumuija kiljasee yhtäkkiä kauheella äänellä varmaanklin ilmanvaihtoräppänän alla kun keittiössä istuessani välillä sydän säpsähtää, kun luen kaikessa rauhassa lehteä keittiön pöydän ääressä. Aasialaista alkuperää tää muija ja on kyllä niiiiin maan perusteellisen kova ja kimakka ääni sillä. - Pornoleffa pyörimään
ja volumet kaakkoon, saa meluava lapsiperhe aivan uusia ulottuvuuksia kasvatukseen.
- *****
Sanos muuta.. Kun se on ihan tosiasia et jotkut ei välitä järjestyssäännöistä tai mistään muustakaan yhtään mitään. Eivät tunnu tajuavan et joillakin on säännöllinen elämä (työ, opinnot, harrastukset) ja tarve nukkua yöt. Tämänkin ihan pakko lisätä tähän et ei se ole mitään järjestyssääntöjen noudattamista et niitä noudatetaan silloin kun siltä tuntuu. Nykyisessä paikassa ei ole mitään muuta ollutkaan kuin ongelmia ja häiriötä tietyn asukkaan taholta. Koita siinä sit jotenkin asua.
(Häiriköllä ei itsellä tunnu olevan kovinkaan kiire minnekään oikeastaan koskaan. Ihan sama mihin aikaan kotona käväisen niin kyllä hän tuntuu asunnossaan useimmiten olevan. Eipä sillä.. Jos hänellä töitä ja/tai opintoja olisi niin tuskin olisi aikaa valvoa yöt pitkät.. Niin kuin nyt tuntuu olevan.)- kova kiirus
Hehheh.
- naapurilähiössä
Siellä on kaiken maailman saapastelijoita ja muita sellaisia. Sellaiset jatkuvat remontin tekijät vuokra-asunnossa ihmetyttää kun sirkkeli laulaa jatkuvasti, nikkaroidaan ja porataan. Vaikka järjestyssäännöissä selvästi lukee, että tollaset omatoimiset remontit vaatii isännöitsijän luvan oli se sitten laminaattilattian asennus tai joku kiinteän kaapin vaihtaminen mieleiseen. Sitten kun eivät remontoi siellä niin siellä ulvoo ja haukkuu yksinäisyyttää joku keskikokoinen koira. Nämäkään eivät välitä muista ihmisistä. En itsekään tollasta tee vaikka olen olosuhteista johtuen muuttanut omakotalosta kerrostaloon. Ählämit häiritsee kun ne aina huutopuhuu varmaan vessassakin jokainen paska kokkareen pönttöön putoaminen mitää huuto ilmoittaa muille asunnossa olijoille samalla tulee tosin ilmoitetuksi muille naapureille suomalaisen korvaan tosi rumalta kuulostavalla, kauhealla arabian tai somppulian kielellä. Luulisi, että ne joskus väsyisi tollaseen jatkuvaan huutokeskusteluun ja kanalaumana kälätykseen porraskäytävissä.
- örggi
Metelöit samaan aikaan,kun hekin aloittavat. Toimii parhaiten.
- Penaali
Ala lyö sita petteriä. Se ei ole tehnyt mitaan pahaaa!
- NysseKajahti
Asun HEKAn vuokratalossa Laajasalossa Gunillantiellä, ja ainoa hullu täällä olen minä. Satunnaisesti ammuskelen pistoolilla, pelottelen äliseviä vesipäitä, ja potkin yötä myöten naapureiden ovia, mutta muuten täällä on hiljaista. Tosi hyvä vuokratalo asua. Muut ovat ihan rauhallisia ja hiljaisia, paitsi muutama venäläistaustainen mongoloidi huutaa joskus lumppuäiskänsä kanssa pihalla.
Hienoo.- Roosvalli
Kyösti, mie tunnen siut. Siul on tappotuomio peräs jos viel tuut tänne Kuutoseen. Sie oot ahistellu miun naistain ja pölliny rarion miun Mesest. Jos kerranki tuut tänne G-portaasee ni mie teen jottain väkivaltast. Piä se miälessäis.
- huhha
Tuupas Kyösti tänne Harjukadulle Kallioon. Kas täälhän myä pietään hauskaa. Tääl ku kaikki vähän pipit päästähänsä niin tääl suat toteuttaa ihtees rauhassa. Unoha kuule se Laajasalo vallan. Meitto tääl pilvijamppa, kossuritu, huutava mamma ja perkkeleesti kakaroita. Ei myö töihin keritä, vuan onneks sossu maksaa. Kato tää o se nummero 5. Tus käväseen.
- KyöstiKuutosesta
Huhha, miehä tuun sinne heti kelp tost vaa. mie oon nii saatanan kyllästyny assuun täs Siwan vieres Santröminkujal ku tääl on juoppoi mölisee saatana mie verän puukol.
En mie pölliny ton Ruusvallin tereoit, se ite möi ne känneille.
Saaks kossuritult piparii? - OMOH97
Verä vittu Kalasnikovilla päin näköö. Loppuu se saatanan tyhjän vinkuminen. Voimia omaisille.
- Pihapiirihereillesaatana
Asun kaks kerroksisessa rivarissa ja yläkerrassa pidetän jonkinsortin pippaloita puol yks yöllä vittu sunnuntaina. Kello soi töihi alta 4 tunni päästä mulla ja alkaa vituttaa. Ajoin auton oveni eteen että laitampa tulille sen viieltä aamulla tuossa ja lämmittelen aamukahvin ajan. Hyvin meinaa raikaa se 2,5 tuuman pörinä pönttö ikkunan alla, toivottavasti heräävät saatana siihe vitumoisee rapulaan. Kyllä mua aianki söis nii vitusti ku jollai huutaa mökäpönttö nuoriso accordi ikkunan alla ennen kukonlaulua saatana. Haha en malta oottaa, höpisee meinaa nii kivasti.
- Perkeleenvittusaatana
Nii ja subbariaki on kontissakyllä, näyttää vaa ikävästi 15 pakkasta mittari nii on sen verra kohmeessa tuolla kelillä ettei varmaa hirmusesti siitä saa lisäapuja :(
- tympiiköhänmua
täällä juuri nyt naapuri rivitalossa hirvee meteli jatkunut noin jokatoinen päivä, ovi levällään luukutetaan täysiäja huudetaan vittua ja saatanaa känissä ulkona, poikaporukalla.. ovi suuntautuu suoraan meidän terassille ja ikkunoista kuuluu sisään kaik melu.. En todellakaan uskalla kännisille mennä sanomaan siitä, ja todellakin täällä on yö ja aamuvuorossa käyviä asukkaita tää rivitaloalue täynnä. Että odotellaan et jollakulla miespuolisellla menee jätkiin hermot. Luulen, että aikapian meneekin.. Joillain esin aamuvuoro alkaa klo 6 niin ei ne noita ääniä ala kuunnella.. Joku sossupummilauma siellä huutaa selkeästi. Ennen tässä oli asialliset asukkaat.. muutto muualle alkaa houkuttaa.
- pyllimaggaraaa
Mie oun ollut tehtaasa hihnalla 45vuatta saatana nih, että tierän kyllä viisaana kaikki jutut.
Mulle on ihan saatanan sama tulla kloppien selittämmää mistään asunto-osakeyhtiön laista, täälä tehhää niiku mie sanon perkkele.
Ja veronmaksaja oon suatana, että viisas oon, viisaapi ku te yhteesä perkkele. - mummo627
Hanki kuulokkeet ja elämä niin ei tarvitse naapureita vahtia. Kyllä uni tulee jos nukuttaa :)
- Ifeelyoubro
Meillä on täällä meidän rapussa melkein tismalleen samanlainen khessi, mistä päin olet jos saan kysyä? PK-seutu?
- Harmittaahansen
Itse käytän korvatulppia, harmittaahan se käyttää mut itse kans tykkään nukkua läpi yön heräämättä esim yöllä rappukäytävä ääniin ja kolisteluun
- Juorutlevvii
Soithelimpa taloyhtiöhön että mitäs tehrähän kun naapurin juopot mesoo,
käskivät soittaha polliisin ja tekköö kirjallisen valituksen.
No, puhhuin vastauksen muutamalle naapurille ja viesti kulkeutununna naapuriin kun olluna aivan hiljasta nyt sitte jo kuukausia. Olkohot minun puolesta, kuha eivät huuo öisee aikaa. - meteliäikinäeisaakuriin
todella vanha ketju ,mut vastaan omasta puolestani; mun yläpuolella asuu joku hullu jätkä,joka joka ilta ja viikonloppu yö/aamuyön aikaa, räkättää,nauraa,karjuu,kolisee ym,yöunet jää lyhyeksi,eipä auta vaikka lappusta pudotettu luukusta,kahta kauheammaksi vaan käynyt,isännöitsijä sanoi et joo olen yhteydessä häneen,ilmeisesti mitään ei ole tapahtunut kun sama jatkuu, tai jos on sanonut niin tää yhteiskunnan paska ei välitä ja piittaa,tahalliselta kuulostaa,ja kuulostaa vielä siltä et nauttii siitä et saa huudella ja aiheuttaa meteliä. uutta asuntoa olen jo katsonut mut saapa nähdä saako näillä luottotiedoilla mitään
- Saanenkysyä
Lapsiperheet ja työssäkäyvät kuuluvat kerrostaloon. Sekakäyttäjäy,mielenterveysongelmaiset eivät. He kuuluisivat suljetulle osastolle. Tai laitoksiin. Kyllä näin on näreet!! Valitettavasti asun itse sekakäyttäjän/epävakaats persoonallisuushäiriötä potevan naapurina. Ja juu,ei muuten,mutta hän meluaa,tulee soittamaan ovikelloa,puhuu sekavia, yritti ehdottaa lähempää tutustumista. Samaa sukupuolta ollaan toki,mutta ei ei ei. Minä käyn töissä ja maksan elämiseni itse. Hän ei tee muuta kuin ryyppää,vetää ties mitä aineita. Kumpiko meistä siis kuuluu kerrostaloon??
- sekakäyttäjän_naapuri
Kenen se sun naapuriasunto on? Todennäköisesti ei sen sekakäyttäjän, vaan sen on vuokrannut jokin muu taho sille. Ota suoraan yhteyttä vuokranantajaan. Isännöitsijälle valittaminen tuo sille sekopäälle vain lempeitä varoituksia, jotka jäävät siihen kerran toisensa jälkeen. Jos sen on vuokrannut vaikkapa joku muu kuin yksityinen, niin ota yhteyttä siihen yhteisöön ihan ylös asti, niin kyllä alkaa tapahtua jotain.
Itse luotin liian kauan että isännöitsijä hoitaa ja siihen, että isännöitsijältä eteenpäin menevissä viesteissä on kuvattu tilanteet todenmukaisesti.
Mielenterveysongelmaiset saattavat olla ihan tavallisia työssäkäyviä kansalaisia, jotka eivät ole eläessään käyneet suljetulla tai edes avoimella osastolla psykiatrisessa sairaalassa. Sekakäyttäjiltä työssäkäynti tuskin onnistuu. Ottaisitko itse työkaveriksi sekakäyttäjän? Minä en huolisi. On parempi, että pysyvät pois sotkemasta normaalikansalaisten työntekoa. Eikä niitä mitkään aktiivimallit aktivoi, peli on menetty. Mutta mitä väliä, hoitakoot itse itsensä, kunhan pysyvät kaukana tavallisten ihmisten asuttamista taloista.
Sekakäyttäjistä voi olla muutakin haittaa kuin melu ja ehdotukset tehdä lähempää tuttavuutta ja ovikellonsoitot. Entä jos tommoinen sammuu sänkyyn tupakka suussa tai keittolevy päällä? Onkohan sillä edes palovaroitinta tai jos on, niin onko se ottanut siitä patterin pois, jotta tupakansavu ei aiheuta hälytystä?
Tee jotain muutakin kuin valita täällä, annoin vähän vinkkejä. Olen minä itsekin täällä valittanut, ei siinä mitään, mutta se ei muuta tilannetta.
Toiminta muutaa maailmaa.
- VoiTerve
Kerrostaloasuminen on punikkien ja kommarien hommaa. Kunnon suomalainen asuu omakotitalossa, eikä kärsi muiden mökästä. Mitäs ootte punikkeja tai kommareita. Kärsikää mun puolesta...
- Portotkunniaan
Omakotitalossa asuvat vain snobit! Tytytytyy!
- rinkuliina
kun tiedät milloin alkavat nukkumaan niin ei muutakun melua kolistelua jytkettä jos sinä et saa klo 22.n jälkeen olla omassa kodissasi rauhassa
- AamuUninen
Kyllä hiljaisuutta pitäs jatkaa klo 08.00 asti, kun hiljaisuus alkaa illalla niin aikasten.
Tämä hiljaisuus sääntö on tehty aamuvirkuille, jotka ovat hereillä jo ennen 06.00.
Klo 06.00 on vasta aamu yö ja silloin ainakin aamu-unista väsyttää enemmän, kuin illalla.
Aamuvirkut eivät ymmärrä, että ei se uni tule klo 22.00 kaikille.
Monta kertaa olen yrittänyt saada unta aikaisin illalla menemällä sänkyyn 22.00, mutta kun uni ei vaan tule.
Sitä vaan huomaa tunnin päästä, että jaa, kello on 23.00, eikä uni ole tullut ja pyörii vaan sängyssä. - Anonyymi
AamuUninen kirjoitti:
Kyllä hiljaisuutta pitäs jatkaa klo 08.00 asti, kun hiljaisuus alkaa illalla niin aikasten.
Tämä hiljaisuus sääntö on tehty aamuvirkuille, jotka ovat hereillä jo ennen 06.00.
Klo 06.00 on vasta aamu yö ja silloin ainakin aamu-unista väsyttää enemmän, kuin illalla.
Aamuvirkut eivät ymmärrä, että ei se uni tule klo 22.00 kaikille.
Monta kertaa olen yrittänyt saada unta aikaisin illalla menemällä sänkyyn 22.00, mutta kun uni ei vaan tule.
Sitä vaan huomaa tunnin päästä, että jaa, kello on 23.00, eikä uni ole tullut ja pyörii vaan sängyssä.Jos ei saa unta tai jos herää pieneen meteliin, ei ole niin väsynyt, että pitäiskään nukkua.
- nikkaroija
Itse harkitsin äänieristetyn parvisängyn rakentamista, uudet naapurit tosin rauhottuivat joten en ole vielä tehnyt. Tosin siinä säästyisi hieman huone tilaa kun sängyn saisi katonrajaan.
- kurmandi
Mitä hyvänsä tekeekin, niin tärkeintä on, ettei vain ala möykätä random aikoina, etenkään hiljaisuuden aikaan. Jos haluaa tehdä asian tiettäväksi, niin heti mökän sattuessa toimit. Esimerkiksi nostat volyymiä, kun tv:n katsomista häiritään.
Olen kokeillut vähän kaikenlaista, eikä oikeastaan pois muuttamista parempaa ratkaisua ole. Kannattaa valita kämppä niin, ettei ole ylänaapureita. Eikä mieluiten alanaapureita, koska he tosiaan kuulevat kaiken ja sekoavat pienemmästäkin äänestä.
Yhdelle kopautin kattoon napakasti aina kun ääntä kuului. Hän sitten tuli juttelemaan, kuinka se hirveä raahausääni kuului "siitä kun nosti pöytälevyä millin-pari" ja että kopautteluni on häiriökäyttäytymistä.
Nykyinen naapurini on rikkaan suvun invalidi, jonka luona on päivittäin joku sukulainen/vast apuna, mutta jota ei tunnuta käyttävän koskaan missään ulkona -> hänen aivonsa hapertuvat mökkihöperyyteen. Hän huutelee ja kalistelee aina kun käyn wc-tilassa, niin että vain kirosanat erottaa hormiin huudetuista jutuista, joista osa äänensävyn perusteella voi lähennellä jotain laittomia uhkauksia. En tiedä, mistä tämäkin johtuu, koska hänestä ei muuten kuulu mitään ja rapussa kohdatessa (jonkun kuljettaessa häntä hyvin harvoin rullastoolissa) hän on kivikasvoinen ja vähäsanainen. En viitsi alkaa pysäyttelemään jutustelua varten, kun hän kerrankin on päässyt tuulettautumaan. Enkä oikein tiedä, miten tuollaiselle mitään sanoisikaan. Jokin häntä riivaa, mutta koska hän ei itse ota asiaa koskaan kasvokkain puheeksi, niin en tiedä, haluaako hän edes puhua raivoamisistaan vai onko se asia jo hänelle kasvokkain no-no puheenaihe. - Anonyymi
Joku mies oli mennyt Ranskassa naapuriin kun eivät olleet lopettaneet yöllistä meluamista sekä häiriköintiä ,toistuvista valituksista huolimatta ja ampui kaikki 4 mulkvistia "hiljaisiksi"..Asian tekee surulliseksi se ettei nämä häiriköt ottaneet varoituksia vakavasti joita naapurit oli heille antaneet.Parempi juhlia jossain mökillä tai sille osoitetussa paikassa koska aina ei voi tietää minkä aloittaa omalla kusipäisyydellään ,oli kämppä oma tai vuokrattu niin naapureita pitää kunnioittaa.
- Anonyymi
Sellainen laite joka ampuu gammasäteilyä katon tai lattian läpi.
- Anonyymi
Kaikki kostaa kaikille mentaliteetti on aika surkea koska melu ja kosto kiertää ns noidankehää, kukaan ei tiedä mistä asunnosta kulloinkin melu kuuluu
- Anonyymi
Läpyläpyläpy kops kooops ruks. PAM. Trllrlrllllrrllrrllrram. MÄKS. Rullulllulrrullrullurrllrrr. Kramps kaps. Akkrradadam. PÄKS. LäpyläpyDAMMM!! Krrrullurlurlurll. Prälälälä. Duuudduduuuu. Jurrrjurrr jurrrryyyr yyuurrr uuuurrr. NAPS. Kilkolkolkil. Raps. Räks. Voivitunmulukku. DAMM! AATTANAAAA HEERKKELEEE! IEAUIIIJOOOOOUJJUUUUUIOIIIIIIIJAPADUUU. KOL. KIM. POKSM.
- Anonyymi
Onpa hyvä, kun jaksat valvoa, pään sisäisiä ääniäsi.
- Anonyymi
mulla rupes seisoon.
- Anonyymi
Jossain kerrostalossahan meluamiseen kyllästynyt naapuri meni meluajien ovelle ysimillisen pistoolin kanssa ja ampui oven läpi muutaman luodin. Onnistui vielä livahtamaan asuntoonsa, niin, ettei kukaan nähnyt. Osakkaat joutuivat maksamaan vastikkeissaan uuden oven ja parketin.
Mutta melu ainakin loppui, ja naapureiden häirintä. Tekijä jäi epäselväksi. - Anonyymi
Anitalle:
https://www.is.fi/asuminen/art-2000001938626.html
Ja muille (=selväjärkisille): sattukaa vaikka samaan aikaan rappuun, vaihda kuulumisia ja mainitse että oletko huomannut että pitääkö joku täällä välistä kovaa meteliä? Ai et? Voinko tulla kysymään jos sitä kuuluu että kuuluuko sinullekin?
Jos tyyppi ei ole ihan menetetty tapaus niin häpeää ja hiljentänee ainakin volyymeitä. Sinänsä paperiseinäisistä kämpistä kannattaa muuttaa pois heti kun rahatilanne sallii. - Anonyymi
Uhoavasta häiriköstä ilmoitettiin mielenterveysväelle. Naapurit muuttivat pikaisesti pois. Olisiko ollut aiempaa kokemusta viranomaisista.
- Anonyymi
Meiltä unohtui rokkikanava päälle, kun lähdimme parin viikon lomalle. Kaiuttimet unohtuivat lähelle kattoa.
- Anonyymi
Sain hyvän vinkin ystävältä, alapuolellani perheen ukko soittaa pianoa milloin huvittaa samoin ilmeisesti opettaa pojalleen. Koira haukkunut jo kolme vuotta, jätetään yksin, haukkuu jopa kymmenen tuntia yhteen putkeen. Haukkuu myös yöllä. Se vinkki: alan hakkaamaan lattiaan juuri silloin kun se äijä tai poika soittaa ja niin kauan kuin sieltä kuuluu. Onneksi minäkin olen musikaalinen, joten voi improvisoida mukana, väliin huudan, Lisää Lisää, silloin se musiikki lakkaa. Ilmeisesti turhautuvat, kun heidän musiikkiaan ei haluta kuunnella. Tuntuu pahalta, mutta kun as.oy hallituksen pj eikä hallitus auta, on täytynyt itse alkaa myös häiriköksi. On laitettu pari ystävällistä huomautusta häiriöstä, eivät näytä ymmärtävän. On pyydetty, että vuokraavat työtilan, jossa voi tehdä musiikkia vapaasti tai sitten kyllä he voivat ostaa esim. omakotitalon.
- Anonyymi
Pianoa saa soittaa, toivottavasti sinä saat häädön metsämökkiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pianoa saa soittaa, toivottavasti sinä saat häädön metsämökkiin.
Niinhän se usein menee, että häirityt muuttavat pois ja häiriköt jatkaa porskuttamista ja muiden häirintää, mutta se johtuu vain pelkästä tietämättömyydestä. Ihmiset eivät tiedä oikeudestaan kotirauhaan. Tai eivät jaksa käynnistää asiasta pitkällisiä lakiprosesseja.

Ihan sama ongelma tupakoinninkin suhteen, kessuttelijat jäävät, muut lähtevät pois.
- Anonyymi
Ilmeisesti syyllistyvät myös eläinsuojelurikokseen. Terve, hyvin hoidettu jasäännöllusesti ulkoilutettu koira ei noin tee. Tee ilmoitus eläinsuojelurikoksesta, tulee ainakin joku tarkostamaan koirankin tilanteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan sama ongelma tupakoinninkin suhteen, kessuttelijat jäävät, muut lähtevät pois.
Tosiaan, minä muutin ja jouduin siis muuttamaan tänä syksynä ongelmatalosta vähän parempaan taloon ja tässä on siis tupakointi jopa kokonaan kiellettyä, paitsi rajatulla alueella pihamaalla. Ongelmataloon jäivät tupakoijat ja he tosiaan myös ankaralla tupakoinnilla halusivat savustaa minut siitä talosta. Sitäkin taloa asunnonvälittäjät mainostavat, että olisi mukavaa asumista luonnonläheisessä ympäristössä ja onhan siellä hyvät lenkkeilymaastot ja polut joka tapauksessa. Asunnonvälittäjä tosin puolusti tupakoitsijoita jo heti ihan alussa, kun kävin siihen asuntoon tutustumassa. Siinä talossa tietenkin on tupakointi sallittua aivan koko taloyhtiön alueella, sisällä ja ulkona ja varmaan lasten leikkipaikallakin.
- Anonyymi
Jos tammikuu on tasainen, niin helmikuulla heilahtaa. Jos ei helmikuulla heilaha, niin maaliskuulla maksetaan. Huhtikuu kaiken kuittaa.
- Anonyymi
Petteriäkin kolistellut.. 😄😄
- Anonyymi
Minua erään kerran sieppasi toden teolla ja siksi hankin vanhan vedettävä seinäkello. Alkuun se meni mutta minua kello häiritsi kuten muitakin ja vaihdoin kellon seinäkello on, jossa on yösoiton poisto ja joka soi iltaisin 21.00 viimeisen kerran ja aamulla 5:00 ensimmäisen kerran. Tämä on riittänyt eikä ole häirintää ollut.
- Anonyymi
40 HZ taajuutta kunnon ison subbarin ja tehovahvistimen kautta, subbari seinää vasten. Vaikka varttin - puolen tunnin jaksoissa, yölläkin. Kyllä siinä koko vitun betonikuutio tärisee ja mölyapina naapurit saa mitä ansaitsevat.
- Anonyymi
Ihmetten, että mitä järkee rakentaa vieriviereen ja päällekkäin, kun ihmiset ei kestä mitään ja samalla hehkutetaan luonnon hyviä vaikutuksia. Miksei ihmiset muuta maalle? Halpoja asuntoja ja luonnon rauhaa.
- Anonyymi
tapa ittes
- Anonyymi
Uuden naapurin mies ilmeisesti työtön kun meluaa jatkuvasti (tv kovalla, huutaa puhelimeen yms.) edellisestä tai muista naapureista ei ole kuulunut mitään muuta kuin noin kerran per vuosi, joten kyse ei ole huonosta äänieristyksestä vaan meluamisesta. Pari kertaa käynyt sanomassa asiasta.
Nainen käy yötöissä (tiedän, koska mies huutaa puhelimeen ja on tämän monesti maininnut). Nyt päätin sitten kaivaa varaston perukoilta subbarin (joka ei mielestäni kerrostaloon kuulu ollenkaan) ja ajattelin tässä soitella aamupäivällä / päivällä tunnin parin välein. Toivottavasti akka ei saa nukuttua ja laittaa ukkonsa jonkinlaiseen nuhteeseen. Plussaa toki jos ukkoa häiritsee kanssa, mutta ei mitään käsitystä milloin se nukkuu, kun möykkää kuuluu tasapuolisesti joka kellonaikaan. - Anonyymi
SOITAT OVIKELLOA, KUN AVAA OVEN TÖKKÄÄT PUUKOLLA JA TYRKKÄÄT OVEN KIINNI. HOMMA HOITUU.
- Anonyymi
Sopu ja vielä kerran sopua. Asumisen trendi on kauan ollut ja on edelleenkin tehokas asumineliön käyttö ja väestön pakkaaminen kerrostalolähiöihin. Näin omistajasijoittajan näkökulmasta katsoen se on myös ympäristöystävälistä asumista kun ihmiset pakataan mitä pienempiin yksikköihin ja näin saadaan tilaa samaiselle rakennusalueelle vieri viereen mahtumaan enempi kerros ja rivitaloja jossa ihmiset viihtyvät ja voivat hyvin sekä palvelut ja joukkoliikenne kulkee vierestä.
Ei saa valittaa sillä nyt on ilmastomuutoksen aika. - Anonyymi
Tämä talo, johon muutin on melko rauhallinen pienkerrostalo. Tosin pian tuli selväksi, että täälläkin asuu yksi häirikkö. En ole vielä kovin hyvin tutustunut talon asukkaisiin, mutta tästä häiriköstä on ollut jonkun verran mainintoja. Sain kuulla, että ko. mies osti rumpusetin noin vuosi sitten ja kysyi naapureilta saisiko hän alkaa soittaa rumpuja. Naapurit ovat sanoneet, että heille sopii tämä asia. Nyt jotkut katuvat, että antoivat miehelle luvan soittaa rumpuja. Mies soittaakin niitä noin 16 tuntia vuorokaudessa.
- Anonyymi
Se on vaan niin,ihmiset sekoilee,kaikilla ihmisillä ei voi olla sama elämänrytmi,ja kuulo.itsekkin kärsinut ,vaikka ei kyllä kärsää ole,hehe
- Anonyymi
Kun naapuri metelöi marssi naapuriin ja jörni häirikköä rujosti pyllykoloon. Metelöinti jatkuu vain niin kauan kuin perse kestää. =)
- Anonyymi
Kumpa olisikin ajoittaista, vaan ovien paukuttelu ja koliseminen on arki päivää lisättynä kahden susikoiran haukunnalla ja ulvonnalla. Koirien mekkala pahimmillaan pientä taukoa lukuun ottamatta useampi tunti ja kolistelu ja ovien pauke alkaa heti kun töistä tullaan. Aamuisin tulee herätys aikaisemmillaan jo klo 3.30 kun naapuri menee aamupesulle ja kolistelee ja tiputtelee tavaroita. Kun heille sanoo mekkaloinnista ja koirien haukunasta se auta reilu viikon ja sitten taas alkaa .Ilmeisesti ei auta kuin tehdä ilmoitus kotirauhan rikkomisesta. Samoin illalla pahimmillaan 11-12 maissa kolistellaan kun mennään pesulle ja paiskotaan ovia. Isännöitsiä ei reagoi kun pitäisi todistaa itse häirintää 8 h vuorokaudessa,
- Anonyymi
Suomessa on ns white trashia liikaa.Ne on yleensä 20 kymppistä kakaraa jotka jyskää naapurit vihaiseksi heti kun muuttavat johonkin luukkuun.Sitten ne tollot ei tajua aiheuttavansa häiriöitä vaan jyskävät kovemmin takaisin kunnes tulee häätö:) Meidän talossa täällä pohjois kurjalassa elää juuri näitä mulkvisteja normaalia enemmän. Ne pitäisi laittaa turkin hihaan ja nusasta uudelleen.Vittumaisia karjalan noita akkoja ja niiden rumia jätkiä jotka ne raahaa loisimaan kotiinsa.Näillä jos kellä on paha asennevamma muita ihmisiä kohtaan.
- Anonyymi
Täällä opiskelijalikka joka pitää aivan jumalatonta möykkää iltaisin ja joskus aamuöisin edellinen asukas sai häädön ja tämäkin toivottavasti saa jos ei tilanne muutu.
- Anonyymi
Nykyään jokainen talo on täynnä roskasakkia. Asuin vuosikymmenen ilman ongelmia rivitalossa kunnes naapurit vaihtuivat ja talon asunnoissa alkoi ravata apinalaumoja kännäämässä ja huudattamassa musiikkia yöhön asti läpi arkipyhät ja viikonloput. Yksi idiootti sai jopa kymmenien tuhansien eurojen vesivahingot aikaan sammuttuaan suihkuun ja meno jatkui tämän jälkeenkin entisellään. Jos naapuriin pesiytyy patatyhmiä apinalaumoja käytännössä kaikki muu kuin muualle muuttaminen on ajan ja energian haaskausta, etenkin suomalaisessa älyvapaassa järjestelmässä jossa kotirauhaa pidetään vitsinä.
- Anonyymi
Minullakin oli tuollainen rivitalovaihe, se tosin kesti minulla rauhallisena pidempään. Minä aloin sitten pahojen ongelmien ilmaannuttua tekemään valituksia ja soittamaan poliisiakin paikalle. Sain tästä vain huonoa palautetta ja sitten oli muutettava pois. Niissä 80-luvulla rakennetuissa rivitaloissa on usein erittäin huono äänieristys. Poliisi pitää minua siis hankalana henkilönä, samoin jotkut isännöitsijät. Mutta jos ei saa yöllä nukuttua metelin takia, niin siitä voi tulla hyvin vaikea ongelma. Nyt minä joudun TE-toimiston kautta järjestettyyn psykiatriseen konsultaatioon ja pääasiassa näiden naapuriongelmien takia. Olen itse siihen hakeutumassa oma-aloitteisesti, koska TE-toimiston kautta pääsee mahdolliseen terapiaan halvemmalla.
- Anonyymi
Tee pirunviulu ja vinguta sitä aamuyöllä
- Anonyymi
Saatana soikoon, kun saisi edes nämä tupakalla käryttäjät kuriin. Just tänään laitoin parvekelaitukset kiinni, sen vuoksi että kylmä tulee ilmanvaihtoventtiileistä sisälle. Ja ei kun alakerran paska pariskunta tuli tupakalle ja kaikki saatanalliset, pistävän hajuiset katkut suoraan asuintilaan. S..tana että kyr..pi toden teolla. Teki mieli heittää jotain niiden partsille, huutaa, rääkyä, kiljua, kirota tehdä mitä tahansa että oma kyrpiintyminen helpottaisi. Kirosanojen käyttö tässä kirjoittaessa vähän auttaa..sksi niitä viljelen että oma olo edes jotenkin helpottuisi.
- Anonyymi
Kannattaa ottaa selvää onko asukkailla esim autoa ja käydä yöllä puhkomassa renkaat.
Tehdä sellasia asioita joista ei itse voi jäädä kiinni :D - Anonyymi
Miten olis kiinalainen katonhakkaaja? Halpaa huvia ja naapuri kohtaa välittömän karman.
- Anonyymi
Meillä 3 syyrialaisperhettä samassa rapussa. Muuten ok, mutta rapuissa juoksu ja ravaaminen, ovien paiskominen, kovaääninen keskustelu rapussa ja pihassa yms.... alkaa n.klo 21 ja kestää joskus jopa aamuyölle saakka. Kuuluu niin selvään kaikki sisälle. On oltu isännöitsijään sekä kotouttamisen koordinaattoriin yhteydessä jo useamman kerran. Hetkeksi apua, sitten taas meno jatkuu entisellään. Olemme hiljattain vasta muuttaneet, eikä kyllä taas jaksaisi alkaa etsimään uutta asuntoa.
- Anonyymi
Ite koitin alussa myös sietää meteliä mutta kun parista eri suunnasta kuuluu 24/7 jatkuva kolina ja jytinä niin mulla tuli lopulta mitta täyteen. Isännöitsijä ei vastaa tai puutu mitenkään ellei ole kuolemanvaara, turha yrittää sitä kautta saavuttaa mitään. Itse totesin parhaaksi tavaksi aloittaa esim aamutoimet todella kovaäänisesti heti kukonlaulun aikaan töihin valmistautuessani. Tiskikone, pyykkikone ja imuri hetkeksi laulamaan, viikonloppuisin hakkaan imurilla pattereita, seiniä ym ja jumputus soi bassokajarista viimeistään seiskalta aamulla. Jos mä en saa nukkua yöllä niin muut eivät nuku myöskään aamulla eikä päivällä. Aikani kun kuuntelen töminää niin Potkin joko seiniä tai hypin tasajalkaa aina 2 kertaa jokaista kolausta kohden. Ilmastointikanavasta soitan pensselisetää täysillä ja paiskaan jokaisen kaapinoven niin lujaa kiinni kun lähtee. Koen olevani niinsanotusti täysin " integroitunut" tämän taloyhtiön toimintamalliin. Ironista sinänsä että lähdin juurikin melua pakoon edellisestä kämpästä tähän nykyiseen
- Anonyymi
Kantsii muuttaa kolmas kerta toden sanoo...
- Anonyymi
Naapurit on tulleet ihan kummallisiksi kyllä. Päivää tai huomenta sanomisen sijaan on tullut nyrkin heristämistä.
- Anonyymi
Tuo kuulostaa kotirauhan rikkomisesta jos on pieniä pätkiä lukuunottamatta..toistuvaa. Esim. Musiikkia saa yhteensä soittaa 2 tuntia pienellä tauolla päiväs aikaan. Otappa ajat kellonajat paperille ja näytä isännöitsijälle/hallituksen puh.johtajalle. Normisti tepsii!
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3257788Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662186- 1771876
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161432- 1121297
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91271Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701241RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601220Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411091Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901039