Mistä apua?

tuhoontuomittuko?

Epäilen, että sairasta jonkin sortin syömishäiriötä. Onko se "puhtaasti" BEDiä, en osaa sanoa. Kuitenkin kyse on säännöllisestä ylensyönnistä ja sitä kautta painon noususta. Sinällään painoni nousu on ollut melko hidasta. Painoin 8 vuotta sitten opiskelut aloittaessani 90 kiloa ja nyt painan 120 kiloa. Normaalipainoinen en ole koskaan ollut.

Syömiseni menevät ihan mielialojen mukaan. Olen useampaan kertaan onnistunut pudottamaan 15-20 kiloa ihan terveellisellä ruokavaliolla. Siis luokkaa 2000 kcal/päivässä, riittävästi kasviksia ja proteiineja. Tosiaan siis kaikkien terveyssuositusten mukaan hitaasti n. 2 kg kuukaudessa. Sitten kuitenkin elämään tulee joku vastoinkäyminen (viimeksi oma sairastuminen) ja homma repeää käsiin.

Esimerkiksi tällä viikolla olen syönyt 2 kertaa ulkona pitsaa, kerran hamppariaterian, ainakin 2 levyä suklaata, pussin sipsejä ja karkkipussin. Lisäksi olen joka päivä syönyt normaalit ateriat, eli päivällä salaattia ja illalla jotain lämmintä ruokaa kuten riisiä ja kastiketta tai makaroonilaatikkoa ( pari välipalaa ja aamiainen). Eli päivittäinen energian saantini on ollut varmasti 3000-4000 kcal luokkaa. Eli sitä taustaa vasten ei tarvitse ihmetellä myöskään vaa'an lukemia.

Haluasin tähän jotain apua, mutta en tiedä, mistä sitä lähtisin hakemaan. Pienellä paikkakunnalla en terveyskeskukseen halua mennä tämän ongelman kanssa. Ja opiskelupaikkakunnan lääkäreitä olen rasittanut mielestäni riittävästi jo tuon reumani takia. Jotenkin tuntuu keinotekoiselta mennä sinne, taas uuden ongelman kanssa, kun olen heidän palveluitaan muutenkin käyttänyt runsaasti.

Voiko tästä ylipäätään parantua? Tai edes normalisoitua? Reumalääkärille lupasin pudottaa painoa 10 kg seuraavaan käyntiin mennessä, mutta nyt sekin lupaus ahdistaa niin paljon, että melkein viikottain syön siihen "ahdistukseen" jonkun karkkipussin tms.

0

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        250
        4526
      2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

        se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
        Maailman menoa
        124
        2961
      3. Miten löydän sinut

        Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
        Ikävä
        41
        2722
      4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

        Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
        Heinola
        74
        1700
      5. Vaikea tilanne

        Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
        Ikävä
        105
        1543
      6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

        Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
        Maailman menoa
        17
        1437
      7. Milloin kaivatullasi

        .. on nimipäivä?
        Ikävä
        52
        1285
      8. Kehtaisitko näyttäytyä

        kaivattusi seurassa?
        Ikävä
        92
        1216
      9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

        Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
        Maailman menoa
        202
        1067
      10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

        Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
        Ikävä
        47
        1055
      Aihe