Hei! aattelin avautua nyt vähän täällä...
Elikkäs olen tälläinen 16-vuotias poika, lukiota käyn, ja minulla on ollut jo masennusta yli 2 vuotta, se suunnilleen alkoi ylä-aste iässä oisiko ollut kasiluokalla ja syytä en siihen tiedä :/. Joten siitä sitten on nykyään muodostunut vaikka millaisia ongelmia mielelle ja fysiiselle minälle kuten minulle oli vasta todettu anoreksia jonka avulla olen jo noin 15kg laihtunut...eihän se mitään ihanaa ole mutta minkäs teet. Anoreksia sitten on johtanut minulle muita mielellisä häiriöitä kuten pakkoliikkeitä ja pahimmaksi osaksi: itsetuhoisia ajatuksia.
Kun olin jo pieni näin paljon unia jossa aina piti joku ihminen uhrata ja minä olin aina se joka piti uhrata eli tappaa ja menin vapaaehtoisesti aina tapettavaksi ja nykyäänkin olisin valmis kuolemaan vaikka kenen puolesta, kerta tunnen aina että kaikilla muilla on paljon parempi elämä kuin itselläni. Olen aina koittanut sanoa "kavereilleni" että pitäkää omasta elämästänne huolta, kerta se on elämisen arvoinen..voisinpa sanoa joskus sellaista omasta elämästä...
Olen koittanut myös parhaani mukaan pysyä poissa huumeista ja alkoholeista. Nyt tämän talven aikana huomannut että elämäni on vain kuin käsinkirjoitettu kirja joka toistaa koko ajan itseänsä, elikkä herään kouluun-->menen kouluun-->koulusta kotiin-->aukaisen tietokoneen-->ja olen tietokoneella siihen asti kunnes laitan nukkumaan...te ette tiedäkkään miten se syö mieltä...
Kotona minusta ei kukaan välitä, elän vain omaa elämääni kotona ja kukaan kaverikaan ei asu lähelläni ja eivät he edes halua tulla minun tykönä käymään, se on vain niin turhauttavaa :( koulussa koitan olla tarmokas ja opiskella mutta yleensä se on hyvin vaikeata, kun tietää mitä on kotona tulossa. Koitan aina olla kaikille mukava ja ystävällinen, mutta mitä saan vastapalkaksi? Nothing...
Nykyään olen miettinyt kaikki miten tulen tekemään itsemurhan, missä, miten...eli sitä ei tartte enään miettiä. Jos kysyn itseltäni "onko elämässäsi mitään positiivista?" voin vain yksinkertaisesti vastata "EI", kerta se on vain karu totuus..Olen jo kerran melkein tehnyt itsemurhan mutta sitten sanoin itselleni "saat vielä yhden mahdollisuuden, mutta toista ei tule olemaan" nyt toivoisin että olisin tehnyt sen jo aikoja sitten, niin ei tarvitsisi kitua täällä karussa maailmassa.
Toivoisin jos voisin elää vain normaalia elämää..mutta kait kaikki toivo jo on mennyt nuoruuteni mukana. Kuin varjo seuraisi...
-Onnellista elämää teille kaikille-
-You wouldn't do the same for Me...-
Elikkäs olen tälläinen 16-vuotias poika, lukiota käyn, ja minulla on ollut jo masennusta yli 2 vuotta, se suunnilleen alkoi ylä-aste iässä oisiko ollut kasiluokalla ja syytä en siihen tiedä :/. Joten siitä sitten on nykyään muodostunut vaikka millaisia ongelmia mielelle ja fysiiselle minälle kuten minulle oli vasta todettu anoreksia jonka avulla olen jo noin 15kg laihtunut...eihän se mitään ihanaa ole mutta minkäs teet. Anoreksia sitten on johtanut minulle muita mielellisä häiriöitä kuten pakkoliikkeitä ja pahimmaksi osaksi: itsetuhoisia ajatuksia.
Kun olin jo pieni näin paljon unia jossa aina piti joku ihminen uhrata ja minä olin aina se joka piti uhrata eli tappaa ja menin vapaaehtoisesti aina tapettavaksi ja nykyäänkin olisin valmis kuolemaan vaikka kenen puolesta, kerta tunnen aina että kaikilla muilla on paljon parempi elämä kuin itselläni. Olen aina koittanut sanoa "kavereilleni" että pitäkää omasta elämästänne huolta, kerta se on elämisen arvoinen..voisinpa sanoa joskus sellaista omasta elämästä...
Olen koittanut myös parhaani mukaan pysyä poissa huumeista ja alkoholeista. Nyt tämän talven aikana huomannut että elämäni on vain kuin käsinkirjoitettu kirja joka toistaa koko ajan itseänsä, elikkä herään kouluun-->menen kouluun-->koulusta kotiin-->aukaisen tietokoneen-->ja olen tietokoneella siihen asti kunnes laitan nukkumaan...te ette tiedäkkään miten se syö mieltä...
Kotona minusta ei kukaan välitä, elän vain omaa elämääni kotona ja kukaan kaverikaan ei asu lähelläni ja eivät he edes halua tulla minun tykönä käymään, se on vain niin turhauttavaa :( koulussa koitan olla tarmokas ja opiskella mutta yleensä se on hyvin vaikeata, kun tietää mitä on kotona tulossa. Koitan aina olla kaikille mukava ja ystävällinen, mutta mitä saan vastapalkaksi? Nothing...
Nykyään olen miettinyt kaikki miten tulen tekemään itsemurhan, missä, miten...eli sitä ei tartte enään miettiä. Jos kysyn itseltäni "onko elämässäsi mitään positiivista?" voin vain yksinkertaisesti vastata "EI", kerta se on vain karu totuus..Olen jo kerran melkein tehnyt itsemurhan mutta sitten sanoin itselleni "saat vielä yhden mahdollisuuden, mutta toista ei tule olemaan" nyt toivoisin että olisin tehnyt sen jo aikoja sitten, niin ei tarvitsisi kitua täällä karussa maailmassa.
Toivoisin jos voisin elää vain normaalia elämää..mutta kait kaikki toivo jo on mennyt nuoruuteni mukana. Kuin varjo seuraisi...
-Onnellista elämää teille kaikille-
-You wouldn't do the same for Me...-
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olet tuntenut itsesi yksinäiseksi, uhraudut, jotta muiden olisi hyvä olla. Olet sairastunut myös siksi, että olet kiltti ja hyvä ihminen. Sinulla on hyvä sydän kaikkia muita kohtaan, mutta unohdat oman hyvän, itsesi. Helppo kirjoittaa, vaikea toteuttaa. Tiedän!
Oma tyttäreni sairastui anoreksiaan aikanaan, olin varmastikin samanlainen äiti, kuten sinullakin oletettavasti on, työssä käyvä, "lähes aikuinen" lapsi, joka haluaa itsenäistyä. Mutta, mutta, nyt vasta ymmärrän näitä kirjoituksia lukiessani, että ikä, pituus, koko ei muokkaa mieltä aikuiseksi, vaikka tietoa olisi, hyvin pärjäisi koulussa. Mieli on lapsen, nuoren, joka kaipaa hellyyttä, läheisyyttä ja huomiota.
Kirjoituksestasi saa käsityksen, että syömishäiriötäsi ei hoideta. Hakeudu hyvä ystävä hoitoon, vaikka kouluterveydenhoitajan luo. Myös vanhempiesi pitää tiedostaa se, että tarvitset apua ja hoitoa sairauteesi. Tutustu Syli ry:n kotisivuihin, http://www.syomishairioliitto.fi/ Näiltä sivuilta sinä ja vanhempasi saavat tietoa sairaudesta, hoidoista ja sinne hakeutumisesta, vertaistukitoiminnasta jne.
Anoreksia on vakava sairaus, ja hoitamattomana voit entistä huonommin niin henkisesti kuin fyysisestikin. Anoreksia on mielen ilmaisumenetelmä, jota voit toteuttaa, mutta samalla ohjaat elämäsi sairautta kohden, jota et varmasti sisimmässäsi toivo.
Ajattele, olet nuori, joka on saanut elämän, sen ohessa myös paljon hyvää. Ymmärrän, että masentuneena sitä hyvää on vaikea tiedostaa, tai yleensäkään muuttaa ajatusmalliaan, masennusta iloksi. Se hyvä ei aukea mieleesi, mutta sille on syytä antaa aikaa työstää alitajunnassasi, sillä se tulee avautumaan, kun luotat siihen. Niin sinulla, kuin kaikilla muillakin on hyvää tahtova sisin, omatunto, joka tahtoo vain sinun parastasi. Erilaiset ulkoiset asiat on yrittäneet polkea sen ääntä, vaikutusta, mutta niin kauan kuin sinä elät, niin kauan elää myös sinun sisin, joka tahtoo pääntävallan itselleen ja siten sinun parhaan. Olethan itsellesi läheisin muutenkin, rakkain, siksi varmasti tahdot, että sinun olisi hyvä olla ja voisit vapautuneena jakaa rakkauttasi ja hyvää tahtoa myös sitä tarvitseville.
Jospa kirjoittaisit listan asioista itsellesi kaikesta siitä hyvästä, mitä sinulla todellisuudessa on. Vaikka vain yhden asian/päivä. Minä voin aloittaa sen vaikka sillä, että sinulla on kaksi näkevää silmää ja toimivaa kättä, olet kirjoittanut tälle palstalle, se on jo kolmas hyvä asia. No, tästä voit jatkaa eteenpäin, nimittäin se lista saattaa olla todella pitkä, jos et huijaa itseäsi.
Sitten suosittelen ostamaan (ei maksa paljoa) Anthony de Mellon kirjan "Havahtuminen". Suosittelen, että luet sitä vaikka sivun kerrallaan. Jos voit painaa alitajuntaasi, mitä kirjassa lukee, hyvä. Alitajuntasi työskentelee sinun parhaaksi, se avaa lukon kaltereista, jotka sinun mielihyvääsi kahlitsee. Kirja avautuu vähän kerrassaan. Ostin itse sen vasta tällä viikolla ja sen sisältö on parasta, mitä voi ihminen lukea, mikäli hän haluaa tutustua lähimpään ihmiseen, eli itseensä.
Toivon sinulle positiivista matkaa henkiseen minääsi, sillä siellä on avain hyvään mieleen, tasapainoon itsesi kanssa ja pystyt tekemään sinukaupat itsesi kanssa, joita "kauppoja" ei tarvitse katua. Uskon, että "sille kaupalle on pysyvä takuuaika"
Elämä kannattelee, se avautuu, anna sille mahdollisuus!
Toivon kaikkea hyvää sinulle ja pyrin lukemaan kirjoituksesi tällä palstalla. Hakeudu myös lääkäriin anoreksiasi vuoksi, tarvitset myös siihen hoitoa.
"tunnen aina että kaikilla muilla on paljon parempi elämä kuin itselläni"
Näin me ihmiset täysin virheellisesti ajatellaan, mutta se on harhaa. Mitä enemmän tutustuu eri ihmisiin, sitä varmemmaksi tulee siitä, että jokaisella on omat ongelmansa, sanotaan "luurangot kaapissa". Ehkä tarvitsemmekin niitä "luurankoja", jotta erotamme hyvän ja pahan, osaamme arvostaa hyviä asioita, koska sen "peilinä" on asioita, joista emme nauti.
Kirjoitat myös: "Olen koittanut myös parhaani mukaan pysyä poissa huumeista ja alkoholeista"
Olet fiksu nuori, tiedät, että näin menisit ns. ojasta allikkoon. Miksi pilaisit elämäsi, sillä ei huumeet ja alkoholi kenenkään elämän laatua paranna, päinvastoin, suistaa entistä pinnallisempaan ja myös valheelliseen "iloon", josta koituu helpolla pitkä itku, eikä se itku jää yksinomaan sinun itkuksi.
"Kotona minusta ei kukaan välitä, elän vain omaa elämääni kotona"
Oletko keskustellut kotona, että kaipaat vanhempiesi seuraa ja että sinua masentaa se, kun vanhempasi eivät huomioi sinua. Uskon, että ainakin osa voi olla sitä, että vanhemmat pyrkivät hellittämään otetta aikuistuvasta lapsesta, eivätkä tiedosta, että tämä lapsi ei ole vielä kypsä aikuiseksi. Tuon virheen olen tehnyt itsekin. Vanhemmatkaan eivät ole täydellisiä, koska täydellistä ihmistä ei ole olemassakaan. Siksi heille olisi syytä puhua, jos he eivät "ehdi" keskusteluun, niin kirjoita kirje. Kirje on erittäin hyvä viestinä, sillä sen voi lukea moneen kertaan. Kirjoita kirje koneellasi, johon sen tallennat. Jos et saa vastakaikua, tuosta uudestaan. Vanhemmilla pitää olla aikaa lapselleen edes kuunnella häntä. Kirjoituksesi perusteella tulkitsen, että olet myös kiltti kotona, eli et oikuttele ja kiukuttele. Joten vanhempiesi ei pitäisi edes sen pelossa olla keskustelematta kanssasi. Toisaalta he eivät välttämättä myöskään tiedosta tilaasi, joten "herättäminen" olisi paikallaan, eli "päivität" olotilasi heille. Myöskin kouluterveydenhoitajan pitäisi ottaa kantaa vointiisi, hänen vastaanotolleen ainakin voit mennä.
Jos sinulla on isovanhemmat, heille voit myös kertoa avoimesti mielen tilastasi. Vanhemmat ihmiset ymmärtävät nuoria jopa paremmin, sillä heillä on elämän kokemusta enemmän, myös heillä on todennäköisesti paremmin aikaa ja halua auttaa ja tukea. Olet aikuistumisiässä, jolloin myös aikuisuus on monelle pelottava asia, mutta sitä ei tarvitse pelätä, sillä aikuisuus luo itsenäisyyttä ja siten myös itsevarmuutta, kun toimii omien arvojensa mukaan ja sisimpäänsä kuunnellen.
Toivon sinulta aktiivisuutta, sillä se kääntyy sinun itsesi parhaaksi!
Mieleen se että sellaset ihmiset ei saa apua ongelmiinsa jotka oikeasti tarvii.
Olet nuori, mutta parhaiten voit saada apua, kun yrität olla itse aktiivinen. Olet älykäs nuori, tiedostat tilanteesi ja haluat apua. Osta kirja "Havahtuminen", hinta ei ole ainakaan este. Voit parhaiten auttaa itse itseäsi, jos avun saanti siihen rinnalle ei ole mielestäsi mahdollista, jota sinänsä ihmettelen. Muistathan, että ulkopuolinen henkilö ei voi muuttaa sinun masennusta, anoreksiaa terveyteen, sinä itse joudut sen loppujen lopulta työstämään. Mutta esim. anoreksiasta toipumiseen sinun pitää saada apua, sillä se sairaus vie sinun henkisiä voimavaroja, etkä välttämättä pysty yksin hoitamaan omaa mielentilaasi ja syömishäiriötä terveyttä kohden.
Puhu myös vanhemmillesi, sillä he ovat sinusta vastuussa myös terveytesi suhteen. Rohkaise itsesi, ja jos puhuminen tuntuu liian vaikealta, kirjoita heille. Myöskin kouluterveydenhoitajan pitäisi käsitellä sairauttasi. Kaikki eivät vain tunne esim. anoreksiaa niin hyvin, että sisästäisivät sen vakavuuden. Itse uskon tietäväni sinun olotilasi, onhan oma lapseni sairastunut anoreksiaan ja tiedän, että vanhempia siitä toipumiseen tarvitaan jokseen aina. Sairastava tarvitsee henkisen tuen paranemiseen, kotoa sitä pitäisi saada.
Toivon parastasi!
Kiitos "Sumppi ok-seudulta" kun olet jaksanut kirjoittaa noin paljon tekstiä tälläiselle olemattomalle ihmiselle! :) koitan noudattaa neuvojasi! jos niistä vaikka olisi vielä joskus apua, mutta se on vaikeaa kerta ollut jo näin kauon tämä masennut ja muut :/
Et sinä ole yksin. Itken kun luen elämäntarinaasi. Rakas nuori ota vastaan kaikki se välittäminen ja rohkaisu mitä sinulle osoitetaan näiden viestienki kautta. Elämäsi kuvauksesta huomaan, että olet herkkä ja fiksu nuori. Eivätkö vanhempasi jaksa huomioida sinua?
Tahdon kertoa sinulle, että itse löysin avun ahdistukseen ja masennukseen rukouksesta. Käännyn jeesuksen puoleen kun on vaikeaa ja saan kokea hänen rakkauttaan joka hoitaa ja vapauttaa minua masennuksesta. Hän tahtoo auttaa heikkoa ihmistä. Hän rakastaa meitä jokaista.
Sinulla on koko elämä edessä. Pyydä apua Jeesukselta. Ota sitä vastaan ihmisiltä. Sinä tulet selviämään. Sinä pääset näiden murrosikä vuosien läpi. Ei sinun tarvitse yrittää miellyttää ketään, saat olla juuri sellainen kuin olet, oma itsesi. Muista, että Jeesus hyväksyy sinut, olet hänelle äärettömän rakas. Tiedän tuon yksinäisyyden tunteen jota koet. SE ON raastavaa, mutta tiedän myös sen ettei siihen kuole. Tämä aika on sinulle sisäistä kasvun aikaa. Kirjoittele tänne sivuille, mielelläni luen ajatuksiasi ja mitä elämääsi kuuluu...Rakas nuori...
Sillä sinä olet suuremmoinen ihminen, rohkenen todeta. Olet suurenmoinen jo siksikin, että ymmärrät oman parhaasi. Et hae apua alkoholista, et huumeista, sillä sieltä ei sisäistä tasapainoa ja rauhaa löydy, vain kadotus hetkellisesti todellisuudesta, jonka jälkeen seuraa pettymys itseensä. Vielä pahempi on havaita, että on sotkenut itsensä riippuvuussuhteeseen aineista, jotka eivät johda mielen tasapainoon, kaikkeen muuhun eli päinvastaiseen suuntaan.
Olet herkkä nuori aikuinen, jonka "tuntosarvet" havaitsevat asiat syvällisemmin. Mutta tulet havaitsemaan myös hyvän syvällisemmin, kun sisäistät ainakin ajan kanssa, että hyvä on sinussa itsessäsi, ei itsesi ulkopuolella. Tottahan täytyy saada ajatuksiaan "tuulettaa", eli nauttia elämästä eri tavoin. Musiikki on mielen terapiaa, kun löytää oman musiikkilajinsa. Kirjallisuudesta löytää mielenkiintoa virkistäviä ajatuksia, elokuvista, harrastuksista. Voikin todeta, että kyseessä on ns. runsauden pula, eli vaihtoehtoja niin paljon, että ei osaa tarttua, kun ei tiedä, mihin tarttua.
Moni tarttuu myös uskontoon, rukoukseen. Mitään ei menetä, jos rukoilee, voi ainoastaan saada, jos kokee, että rukous on kuultu.
Olen paljon ajatellut, että miksi nuoret kärsivät niin paljon masennuksesta. Olen saattanut tästä jo kirjoittaakin. Mutta koen, että nykynuoret on saaneet tai on mahdollisuus saada niin paljon ulkoista hyvää. Siitä saa lyhytaikaista vaihtelua, iloa, mutta onnea se ei tuo. Pettymys onkin suuri, koska materiaali ei tuokaan pysyvää onnen tunnetta. Onni ei ole ostettavissa, se on sisäistettävissä. Mutta että sen onnellisuuden voi löytää, edellyttää paljosta luopumista. Luopumista kaikista ehdoista, jotka itselleen tietäen tai tietämättään luo. Olen onnellinen, kun saan, ja/tai pitää sen tai tämän asian. Mitä enemmän pystyy elämään vapaana ilman mitään, jota ei tarvitse elääkseen, onnellisuus on sitä lähempänä, koska ihminen on sitä vapaampi. Tottahan elämän ehto on, että pitää saada ruokaa elääkseen, vaatetta päälleen, asunnon tai paikan, missä lepää ja voi elää yksityiselämää, toimeentulon. Ehkä kaikki tuon lisäksi on ylimääräistä.
En väitä, että elämän pitäisi olla näin, mutta serkkuni poika (nyt yli 50 v), jolla oli nuorena kaikkea, mutta mieli oli onneton, hän alkoholisoitui, opinnot korkeakoulussa jäi kesken. Nyt hänellä ei ole televisiota, ei kännykkää, ei radiota, pieni vaatimaton asunto, hyvin vaatimattomat olot. Mutta hän sanoo, nyt hän on onnellinen ja vapaa. Hän on vapaa myös alkoholista, tupakasta, paheista. Hän on siis henkisesti vapaa, hän ei yksinkertaisesti tarvitse mitään materialistista. No, näin ei voi kaikki elää, sillä näin tämä yhteiskunta romahtaa, mutta hänen onnensa on elämässään toinen ääripää. Hän saavuttanut mielelleen rauhan, ilon, onnen, hän on löytänyt itsensä.
Myös sinä löydät sisäisen onnen ja rauhan. Itsekin joskus "kiirehdin", etten enää jaksa tätä elämää näin, mutta sitten minulle sanottiin, että kaikella on aikansa. Elämänsä virtaa ei voi kiirehtiä. Elämä on sarja, virta tapahtumia, johon sisältyy erilaisia kokemuksia. Kaikella sillä on oma tarkoitus, myös masennuksella, alakulolla. Se voi olla ponnahduslauta oman tien kulkemiseen omaa päämäärää kohden. Kun yrität sisäistää ja siten pystyä vapauttamaan mielesi avoimeksi elämälle, koet ja näet paljon. Omatuntosi sanoo, kun sitä kuuntelet, mikä sinulle on hyvästä, mistä sinun on paras kieltäytyä. "Ohjelmoi" omatuntosi niin, että se kertoo sinulle oikeat valinnat. Itseasiassa tuo ohjelmointi on meidän elämän arvot, jotka tiedämme, mikä on oikein, mikä väärin. Joskus voi tulla otettua harha-askeleita, ihminen kun on myös erehtyväinen, uteliaisuus on suurempi, mitä omantunnon ääni, mutta kantapään kautta tässä maailmassa ihmiset on ehkä hyvinkin paljon oppineet. Paljon on vielä opittavaakin, koska ei kuunnella omaa sisintä, vaan jotain ulkoista auktoriteettia. Eihän siinäkään mitään pahaa ole, mutta oma sisin sanoo oikean ratkaisun.
Voit kirjoittaa tänne, et ole todellakaan yksin. Olen ajatellut, että miten saisimme sellaisen palstan, minne löytäisi tiensä enemmän ihmisiä, jotka tahtovat olla kuulevana korvana, ja siten tukena. Ketään ei saisi jättää yksin. Ihminen kun voi olla todella suuren joukon keskellä yksin.