Ystävät pettää, kiinnostuksen kohteet paljastuvat vastakiinnostusta tuntemattomiksi. Olen huomannut että viihdyn enemmän ja enemmän omissa oloissani. Minulla on vain muutama hyvä ystävä, joille voin kertoa tärkeistä ja vaikeista asioistani. Olen ikäänkuin jo tottunut siihen tulevaisuudenkuvaan että tulen elämään yksin. En vain osaa kuvitella että joku voisi tuntea rakkautta, saati intohimoa minua kohtaan. Aina välillä huomaan kiinnostuneeni jostakusta, mutta asia jää aina siihen kun en suostu poistumaan omasta, niin turvallisesta lintukodostani jossa ei ole muita kuin minä - ja tarvitseekokaan, kyllä minä yksinkin pärjään. Toinen ei taas pysty lähestymään minua, koska olen tällainen omissaoloissani viihtyvä, positiivisella tavalla kuvattuna "mystinen ja salaperäinen", negatiivisella tavalla "yksinäinen ja kylmä". Jos lähestyn jotakuta, poistan suojaukseni, avaan itseni toiselle - jolloin hän pääsee satuttamaan minua. Näin on käynyt liian monta kertaa, niin rakkauden kohteiden, kuin ystävienkin osalta.
Kuulostanko masentuneelta? Tulevaisuudentoivoni menettäneeltä? Toki välillä huomaan käyväni harmaita kausia, jolloin ryven itsesäälissäni, siinä että aina kun uskallan luottaa johonkuhun, hän vain satuttaa. Minä itse, muita itseä enemmän ajattelevana en vain voi ymmärtää.. Siispä vetäydyn hiljaisuuteen, yksinäisyyteen. Turvallisuuteen.
Kuulostanko masentuneelta? Tulevaisuudentoivoni menettäneeltä? Toki välillä huomaan käyväni harmaita kausia, jolloin ryven itsesäälissäni, siinä että aina kun uskallan luottaa johonkuhun, hän vain satuttaa. Minä itse, muita itseä enemmän ajattelevana en vain voi ymmärtää.. Siispä vetäydyn hiljaisuuteen, yksinäisyyteen. Turvallisuuteen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
erakkoja luonnostaan. Minä tykkään "hyvällä tavalla" erakoista, joilla ei ole synkkiä ajatuksia pää täynnä. Erakkous voi olla rikkaus, nimittäin olen myös havainnut, että omat kiinnostuksen kohteeni poikkeavat valtavirrasta. Elokuvat ovat mielestäni tylsiä ja masentavia, jatkuva shoppailu on aivokuollutta. Luovat ja omalla päällä ajattelevat ihmiset kiinnostaa ja luovuus tarvitsee yksin oloa, jotta saa jotain aikaan.
Mielenkiintoinen ihminen ainakin olet. Jos kertoisit hieman enemmänkin itsestäsi, kuten paikkakunnasta ja iästä niin kenties täältä löytyisi uusi ystäviä joilla on hieman samankaltaisia kokemuksia.
Ikä, n. 20. Paikkakunta jossa asun on liian pieni jotta sieltä löytyisi samanhenkisiä kuin minä.. Tämän olen huomannut. Enkä nyt tarkoita että olisin muita ylempänä, en mitään sellaista. Olen vain niin.. Tällainen. Jos kerron jollekkulle kuinka hyvää yhtyeen x musiikki on, kysyy hän ihmeissään, "Mikä x on?". Kun kerron elämänkatsomuksestani, herättää se lähinnä pientä hämmästystä, joskus jopa hämmennystä. Uskon että tämä on se syy miksi en ole edelleenkään parisuhteessa. Olen vain niin erilainen että vaikka joku kiinnostuisi minusta, huomaisi hän ajan myötä että olen niin.. Muista eriävä ihminen elämänkatsomuksellisesti ja ideologisesti ylikypsä että ei minusta kiinnostuta sen syvemmin.
Mutta tähän kohtalooni olen jo tyytynyt, sopeutunut. Olen erilainen kuin muut ja olen siitä ylpeä. Olkoonkin johtava siihen että joudun viettämään elämääni vielä määrittelemättömän ajan yksin.
Yksinainen jolla on useita ystavia joille voi viela puhua asioista? Enpa usko.
Sosiaalinen eristyneisyys on vain yksi yksinäisyyden muoto.
Kyllä yksinhuoltajatkin joilla on lapsi, voivat tuntea itsensä yksinäiseksi. Sinä kysyisit varmaan "Miksi? Hänellähän on lapsi seuranaan!"
Alatko ymmärtämään mitä tarkoitan?
Rehellisesti sanoen en ymmarra. Jos olet yksin, se tarkoittaa = sinulla ei ole ketaan. Jos et ole yksin, voit puhua vain yksinaisyyden tunteesta. Otsikko siis kuuluisi "Ikuisestiko yksinaisyyden tuntoinen?".
Ehkä se kertoo jotain että tämä yksinäisyys-palsta on sekä terveys-puolella että suhteet & tunteet-puolella.
En koe että pystyn ansaitsemaan kenenkään rakkautta - eivätkä toiset näe minun rakkauttani tarpeeksi arvokkaana. Ja kyllä, silloin tulee pirun yksinäinen olo. Se joka joka rakkauteni arvokkaana näkisi, missä hän on? Tuolla jossain, kaukana - yksinkö hänkin, vaan kauanko? Milloin hänen rakkautensa joku lunastaa ja kuka? Kuka minun? Milloin?
Nyt menit rajan yli noine juttuinesi. LOPETA!
No niin, tulihan sieltä se tyypillinen reaktio kun avaudun ajatusmaailmastani henkilölle toiselle.
Ja sinänsä ironista että vaikka tunnen näin, yksinäin - en ole ainoa.
Mutta silti yksin.
Joskus ois yksinaisenkin hyvä mennä itseensä ja tutkia sitä OMAA käyttäytymistään
Jos sanon suoraan, miksi minun pitäisi katsoa omaa käyttäytymistäni peiliin jos ainoa jolle olen aiheuttanut harmia (Ja tämäkin harmi, siis feelings of loneliness tulee esille vain välillä, ei jatkuvasti), on _minulle itselleni_. Itse laitan muut aina oman itseni edelle. He ovat onnellisia, parisuhteessa, minä olen yksin. Olkoon sitten näin. Ja vaikka joku olisi edelleen yksin, siis sinkku, olisiko hän ollut _todella_ onnellinen minun kanssani? Miksi minun pitäisi tuntea häpeää, huonoa omaatuntoa jostain jonka olen jättänyt _tekemättä_? Ja varsinkin jos tähän tekemättä jättämiseen tarvitaan _kaksi osapuolta_?
Enpä tiedä...