Koetteko

Kyllä se vähän ahdistaa, kun kesällä olis mukava tehdä kaikenlaista kaksistaan ta vaikka kolmistaan, mut kun ei silloinkaan ole ketään kaveria. Talvella kun usein on ilmat niin kurjia että pitää olla vain sisällä.

Ahdistavampana. Tuntuu, että pitäisi olla kaikkea kivaa menoa ja tekemistä. Ja kun ei ole, niin ahdistaa ja masentaa. Kun ympärillä on kaunista ja luonto kukkii, tuntuu että pitäisi olla jotakin romantiikkaa ja alkaa kaivata suhdetta ja tulee hyvin tietoiseksi yksinäisyydestään. Liika valo ja elämä ahdistaa ja tuo levottoman olon. Hienolla ilmalla ei viitsisi olla ja tuntuu ahdistavalta ja tyhmältä olla sisällä. Talvella voi hyvällä omallatunnolla olla kotona.

Tavallaan samaa mieltä edellisten yksinäisten kanssa, mutta tavallaan myös eri mieltä.

Kesällä on ainakin paljon kaikkia erilaisia festareita ja muita tilaisuuksia, mihin voisi kerätä rohkeutta ja mennä... niistä saattaisi löytää ehkä jotakin uusia tuttavuuksia. Tai edes pienen hetken ajan jotakin juttuseuraa. Ensin pitäisi vain päästä tästä mahottomasta ujoudesta eroon ja yrittää jutustella rohkeammin. No, ainakin yritän miettiä toiveikkaana, että jos tänä kesänä löytäisi kavereita...

Vielä minussa elää ainakin vähän toiveikkuutta. En sitten tiedä, kuinka pahasti alkaa masentamaan, jos tänä vuonnakaan ei tule mitään edistystä tähän tilanteeseen.

Kesä on hiukan tavallista vaikeampaa aikaa, kun normaalit harrastukseni on tauolla ja näen tuttuja vain silloin kun osutaan sattumalta samaan paikkaan.

Kevään valoisuus saa minut aina hyvälle tuulella ja energiseksi, mutta kesän alkaessa tunne alkaa muuttumaan masennuksi. Ilmat ovat hienoja ja on lämmintä, mutta ei ole ketään jonka kanssa niistä voisi nauttia. Totta kai käyn lenkkeilemässä, kävelyllä ja muuten vain ulkona istuskelemassa, mutta se ei vain ole sama asia tehdä kaikkea yksin. Masentavinta on se, kun näkee ulkona porukoita siinä samalla kun tallailet itse yksin. Muut esimerkiksi nauttivat ryhmässä puistossa auringosta.