Poliisin käyttämä päänhallintaote on vaarallinen!!

Pikaiseen vain

Poliisikin tuntuu paljon käyttävän tuota kuristusotetta, jota he kutsuvat päänhallintaotteeksi. Siinä voima kohdistuu kuitenkin alaselkään ja selkäranka on suuressa vaarassa vaurioitua, etenkin jos hallintaotteen käyttäjä on lyhyempi kuin se keneen voimekeinoja kohdistetaan.
Nyt kun poliisit ja muut auktoriteetit ovat pieniä vallanhakuisia pampuloita, niin tämä ote on todella vaarallinen ja en tajua miksi sitä voimankäyttökoulutuksissa opetetaan?

Kun olen seurannut mm. Poliiseja ja Lainvalvojia, niin siinä näkee hyvin usein tätä järjetöntä "päänhallintaotetta" otetta käytettävän. Samaten portsarit baareissa käyttävät sitä.
Ongelmana tässä on siis se, että hyvin usein se voimakeinon käyttäjä on suhteessa siihen "asiakkaaseen" lyhyempi, ja tällöin syntyy fysikaalisesti todella tuhoisa vääntä alaselkään, kun sekäranka taittuu ulos päin, ku pieni apersejalka hyppää takaapäin toisen kaulaan kurkkusta puristamalla aja alkaa taivuttaa massallaan toisen selkärankaa väkisin taakse päin.

Syy lienee se, että nykyajan auktoriteeteillä ei ole pituusrajoja, eli ulottuvuutta ei ole, koska persejalkanakin pääsee ja halutaan plliisiksi, vartijaksi ja pokeksi
. Hyvin usein vaikkapa baarissa näkee kun jotakin viedään ylos, niin tulee kaksi pokea molempiin käsivarsiin (pikkuisia pätiköitä tietenkin) ja yksi pätikkähyppää sen "uhrin kurkkiin kuristusoteella ja ottaa sen "päänhallintaotteen", - siis selän katkaisuotteen, jos suoraan sanotaan.

47

3384

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • r4tghy5897

      vähän kirjoitusvirheitä, mutta varmaan ymmärrätte pointtini, hah

    • frweare

      saa mitä tilaa.
      Jos ei halua tulla "vaarallisesti taivutetuksi taaksepäin" (vai miten se höpinä nyt menikään) niin varmaan tarvii olla ihmisiksi ja selvittää asiat ihan puhumalla.

      • Police Brutality

        Joskus vaan sattuu olemaan väärään aikaan väärässä paikassa. Tässäkin videossa syytön joutuu julman "voimankäytön" uhriksi.

        http://www.iltalehti.fi/nettitv/?30440344
        "RAJU VIDEO: Poliisi tallasi kiinni otetun pään asvalttiin!"
        tai
        http://www.youtube.com/watch?v=-PsNF7WYPu4
        "Seattle police kick innocent mexican in the head"

        Poliisi on väkivaltakoneisto kansalaisia vastaan !

        Huomatkaa innocent tarkoittaa viatonta eli syytöntä. Syyttömyys ei vaan estä väkivallasta kicsejä saavia poliiseita "nauttimasta". Ihan samaa tapahtuu myös suomessa, täällä vaan ei ole niin paljoa kameroita tai sitten asioita salaillaan.

      • Pikaiseen vain

        Puhumallahan nimenomaan ammattitaitoinen poliisi hoitaa tilanteet. Ja jos ei puhe, käskyt, kehoitukset, taluttaminen auta, niin ei ainakaan tuollaisia järjettömiä taivutuksia, joissa liike-energia kohdistuu niinkin hengenvaralliseen kohtaan kuin selkärankaan.
        Kuristusote se on mitä poliisi ja muut munattomat htäpäissään käyttävät, eikä mikään "päänhallintaote". Ääritilanteisiin se ehkä sopii hätävarjeluna, mutta ei nyt ihan jokaisen vähänkin hangoittelevan pikkurikollisen kuljetusotteena, koska todellakin vaarallinen ote!

        Ruumiillista ja henkistä kokoa poliiseille lisää, niin loppuu turha voimankäyttö ja uho puolin ja toisin! Ja jos ei saada kokoaja sosiaalisia taitoja, niin OC-kaasu ja ennemmin ja vaikka taseri (etälamautin) kuin tuollaiset järjettömät taivutukset persejalkojen suorittamana; -eri asia jos sen otteen ottaa isompi henkilö pienemmälle, mutta ei niin että pikkuorava iskee selkään saatana! Joku järki!!

      • rfeqwger
        Police Brutality kirjoitti:

        Seattleen asti piti lähteä esimerkki hakemaan?

        Kaikenlaista...

      • grewg5r4e
        Pikaiseen vain kirjoitti:

        Puhumallahan nimenomaan ammattitaitoinen poliisi hoitaa tilanteet. Ja jos ei puhe, käskyt, kehoitukset, taluttaminen auta, niin ei ainakaan tuollaisia järjettömiä taivutuksia, joissa liike-energia kohdistuu niinkin hengenvaralliseen kohtaan kuin selkärankaan.
        Kuristusote se on mitä poliisi ja muut munattomat htäpäissään käyttävät, eikä mikään "päänhallintaote". Ääritilanteisiin se ehkä sopii hätävarjeluna, mutta ei nyt ihan jokaisen vähänkin hangoittelevan pikkurikollisen kuljetusotteena, koska todellakin vaarallinen ote!

        Ruumiillista ja henkistä kokoa poliiseille lisää, niin loppuu turha voimankäyttö ja uho puolin ja toisin! Ja jos ei saada kokoaja sosiaalisia taitoja, niin OC-kaasu ja ennemmin ja vaikka taseri (etälamautin) kuin tuollaiset järjettömät taivutukset persejalkojen suorittamana; -eri asia jos sen otteen ottaa isompi henkilö pienemmälle, mutta ei niin että pikkuorava iskee selkään saatana! Joku järki!!

        tälläkin palstalla on lauma vakioinisijöitä ehtinyt tuomita taserin hengenvaaralliseksi kun se kerran aiheuttaa jollekin promillen murto-osalle sydänsairaista oireita, eikä kaasuakaan saisi käyttää kun siitäkin on joku marginaaliryhmä saanut anafylaktisen sokin.

        Se nyt vaan on niin, että kaikissa voimakeinoissa on riskinsä, ja mitä enemmän pistää hanttiin niin jokseenkin järjestäen riski kasvaa.

        Onneksi Suomessa voi valita joutuuko voimakeinojen kohteeksi vai ei.

      • Just Joo
        grewg5r4e kirjoitti:

        "Onneksi Suomessa voi valita joutuuko voimakeinojen kohteeksi vai ei. "

        Ei ole kuin ajan kysymys koska suomalainen poliisi jää kiinni syyttömään kohdistetusta väkivallasta, silloin varmaan sanot, että: "Onneksi Tampereella voi valita joutuuko voimakeinojen kohteeksi vai ei. "

        Eikä tämä ihan tuntematonta ole ollut tähänkään asti suomessa:
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/8595435
        "KARHU-ryhmä hyökkäsi SYYTTÖMÄN kimppuun.
        Näin toimii poliisi 4.11.2009 18:24

        Keski-Uudenmaan poliisilaitoksen vartija eksyi vapaa-ajallaan vahingossa huumekätköpaikalle. Palattuaan autolle poliisin erikoisyksikkö Karhu hyökkäsi miehen kimppuun kovia voimakeinoja käyttäen."

        Poliisinpalvonta on typerä ääriuskonto !!

      • f4e3wgf4r
        Just Joo kirjoitti:

        käyttivät varmaan tuota huippuvaarallista "päänhallintaotetta"

        Poliisejen täkein voimakeino on se niiden ylovoima ja koskemattomuus suhteessa kansalaisuuteen.
        Tuollainen selkärangan vääntäminen nyt on sellainen keino, että kun jonkun selkärankaa persejalkapaviaani poliisi tuolleen taittaa/ vääntää roikkuessaan uhrinsa kaulassa, niin siinä panee ihan refleksinomaisesti hanttiin.
        Varmaan olisi korvaavia voimakeinoja!

      • Just Joo
        f4e3wgf4r kirjoitti:

        käyttivät varmaan tuota huippuvaarallista "päänhallintaotetta"

        Et sitten ymmärtänyt, että kommentoin sinun väitettäsi joka kuului: "Onneksi Suomessa voi valita joutuuko voimakeinojen kohteeksi vai ei. " Se löytyy täältä:
        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9664417/48121350
        (viimeinen rivi sepustuksessasi)

        Taisi vain alkaa argumentointisi nilkuttamaan, etkä keksinyt mitään muuta pakoreittiä, kuin keskustelunaiheen muutoksen.

        Taas kerran sain sinut pahasti nalkkiin paskapuheistasi. En lainkaan ihmettele intoasi palvoa poliisia, kun olet noin typerä jankuttaja. Valitettavasti et taida sitä itse ymmärtää, vaan kuvittelet olevasi lain asiantuntija jne jne. On sinulla ainakin suuret luulot itsestäsi !!!

        Oletko tosiaan sitä mieltä, että tämäkin poliisin kovien voimakeinojen uhriksi joutunut olisi halunnut niitä kokea vapaasta tahdostaan?

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/8595435
        "KARHU-ryhmä hyökkäsi SYYTTÖMÄN kimppuun.
        Näin toimii poliisi 4.11.2009 18:24

        Keski-Uudenmaan poliisilaitoksen vartija eksyi vapaa-ajallaan vahingossa huumekätköpaikalle. Palattuaan autolle poliisin erikoisyksikkö Karhu hyökkäsi miehen kimppuun kovia voimakeinoja käyttäen."

      • Oikein toimittu!
        Just Joo kirjoitti:

        "Onneksi Suomessa voi valita joutuuko voimakeinojen kohteeksi vai ei. "

        Ei ole kuin ajan kysymys koska suomalainen poliisi jää kiinni syyttömään kohdistetusta väkivallasta, silloin varmaan sanot, että: "Onneksi Tampereella voi valita joutuuko voimakeinojen kohteeksi vai ei. "

        Eikä tämä ihan tuntematonta ole ollut tähänkään asti suomessa:
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/8595435
        "KARHU-ryhmä hyökkäsi SYYTTÖMÄN kimppuun.
        Näin toimii poliisi 4.11.2009 18:24

        Keski-Uudenmaan poliisilaitoksen vartija eksyi vapaa-ajallaan vahingossa huumekätköpaikalle. Palattuaan autolle poliisin erikoisyksikkö Karhu hyökkäsi miehen kimppuun kovia voimakeinoja käyttäen."

        Poliisinpalvonta on typerä ääriuskonto !!

        Siinä meni hyökkäys aivan oikeaan osoitteeseen, putkavahti sai kunnolla turpaansa, lisää tälläista!

      • totuus julki..

        Jos ampuu saman tien päähän niin ei pääse kaappihomot kaulaileen. Päänhallintaotteen tarkoitus on päästä tarpeeksi lähelle toista miestä että saa hieroa kovaa kalua persettä vasten.

    • sdfsfe

      Enpä taas mitään tyhmempää ole pieneen aikaan lukenut. Henkilöllä ei liene mitään kokemusta voimankäyttötilanteista tai turvallisuus alasta ylipäätään.

      Mitäpäs jos siis olisit vain ihmisiksi niin ei tarvitse selkänsäkään puolesta pelätä?

      • ydinvoimaa!

        Osa poliiseista ja vartijoista ei keskustele edes sinä hyvänäkään päivänä vaan voimakeinot otetaan käyttöön jos ei sadasosa sekunnissa ehdi ennen sitä liikahtaa.Päänhallintaote muuttuu hetkessä kuristusotteeksi jos ei tekniikkaa osata kunnolla.Ja silloin voi hallittavalta lähteä henki.

      • koita käyttäytyä
        ydinvoimaa! kirjoitti:

        Mites torpedoit suraavan sutkauksen; poliisi osaa päänhallintaotteen. Vaikka sama se mitä täällä sanoo. Jänkkää vaan. Tällä hetkellä hallinnossa muuten opetellaan laajakaarisia heittoja. Kaaren päässä pitää olla jotain kovaa, seinä, ikkuna, auton kylki tms. niin tulos vielä parempi. Älä nyt tukehdu tai tipahda tuoliltasi. :) Tämä kohtelu siis vain "syyttömille". Syylliset ammutaan muutamassa millisekunnissa ilman mitään haalareiden sotkemisvaaraa.

      • ydinvoimaa!
        koita käyttäytyä kirjoitti:

        Päänhallintaotteella saadaan usein vaan lisää aggressiota aikaiseksi jos ei kohteessa niin sitten sivullisissa.Samalla sekä vaarallisen että nöyryyttävän näköistä,joten ei ihme.

        Kyllähän nivuspotku ja yli rajojen viety kyynärlukko ovat nyt muotia.Vaihtoehtoisesti potku polvitaipeeseen.Liekö jokin uus aalto pyyhkinyt 2000-luvulla koulutettujen keskuudessa koska nämä ovat nyt nousemassa ylitse muiden.Ja jälki on sen mukaista.

      • Pikaiseen vain

        Enköhän ole aika ihmisiksi ollut. Sinula on asennevamma ja olet varmaan joku saatanan housuunpaskoja sekopäinen portsari, joka ei kelpaa poliisiksi?

        Agressiota aiheuttaa nimenomaan voimakas kipu ja tunne siitä että selkäranka varmaan katkeaa.
        Kipu yleensä lamauttaa, kohtuulolinen kipu siis, muta jos henkeä viedään, niin ei todellakaan ainakaan auta rauhoittavassa mielessä.

      • luontainen reaktio

        Ihmisellä on sinänsä täysin kummallinen taipumus yrittää jäädä väkisin eloon siinä tilanteessa kun sitä henkeä viedään, siitähän tuo agressio syntyy pääotteeseen joutumisen yhteydessä. Itse asiassa sama refleksinomainen ilmiö aiheuttaa myös useimmat kuolemantapaukset pääotteeseen joutumisen yhteydessä. Ihminen rimpuilee itsensä yksinkertaisesti kuoliaaksi. Se on mahdollisimman hidas ja tuskallinen tapa kuolla pois rimpuilla itsensä hengiltä.

        Se nyt vain on ihmisen luonnollinen tapa vastata henkeä uhkaavaan tilanteeseen, koska aivot valmistavat ihmisen pakenemaan tai taistelemaan. Ensimmäisen vaihtoehdon ollessa mahdoton keho toimii taistellen, siitä syntyy rimpuilu.

        On se toki kulttuurisidonnainenkin juttu. Länsimainen ihminen pelkää kuolemaa hullun lailla eikä ymmärrä, että kuolema on luonnossa luonnollinen elämän loppu ja luonto vaatii sen jotta elämä maapallolla voisi myös jatkua. Kukaan ei elä ikuisesti ja kuolema pitäisi vain osata hyväksyä tosiasiana joka tulee joskus omalle kohdalle kuitenkin. Mitään pelättävää siinä ei ole. Minä en pelkää kuolemaa lainkaan, koska sen jälkeen ei ole helvettiä odotettavissa. Elämä on vapaampaa ja onnellisempaa aikaa kun on kerran käsitellyt kuoleman mielessään ja lakannut pelkäämästä sitä.

      • tilaustoimintaa

        Pysyy kuitenkin rautaisten käsivarsien puristuksessa. Kun malttaa lamaantua, hellitettään ja kuunnellaan ja taas puristetaan jos hölmöily jatkuu. Simple as that. Työtä työtä ja vaan työtö. Asiakkaan toiminnasta johtuvaa toimintaa. No worries.
        Sanotaan vielä, että mitä väliä.

      • lievää provoa
        luontainen reaktio kirjoitti:

        Ihmisellä on sinänsä täysin kummallinen taipumus yrittää jäädä väkisin eloon siinä tilanteessa kun sitä henkeä viedään, siitähän tuo agressio syntyy pääotteeseen joutumisen yhteydessä. Itse asiassa sama refleksinomainen ilmiö aiheuttaa myös useimmat kuolemantapaukset pääotteeseen joutumisen yhteydessä. Ihminen rimpuilee itsensä yksinkertaisesti kuoliaaksi. Se on mahdollisimman hidas ja tuskallinen tapa kuolla pois rimpuilla itsensä hengiltä.

        Se nyt vain on ihmisen luonnollinen tapa vastata henkeä uhkaavaan tilanteeseen, koska aivot valmistavat ihmisen pakenemaan tai taistelemaan. Ensimmäisen vaihtoehdon ollessa mahdoton keho toimii taistellen, siitä syntyy rimpuilu.

        On se toki kulttuurisidonnainenkin juttu. Länsimainen ihminen pelkää kuolemaa hullun lailla eikä ymmärrä, että kuolema on luonnossa luonnollinen elämän loppu ja luonto vaatii sen jotta elämä maapallolla voisi myös jatkua. Kukaan ei elä ikuisesti ja kuolema pitäisi vain osata hyväksyä tosiasiana joka tulee joskus omalle kohdalle kuitenkin. Mitään pelättävää siinä ei ole. Minä en pelkää kuolemaa lainkaan, koska sen jälkeen ei ole helvettiä odotettavissa. Elämä on vapaampaa ja onnellisempaa aikaa kun on kerran käsitellyt kuoleman mielessään ja lakannut pelkäämästä sitä.

        Vai pitääkö nostaa kädet ylös ja pyytää sivullisia hoitamaan koko paska? Älä nyt viitti. Jenkkiläinen tapa, luodilla koipeen ja kolmisen viikkoa toipumista on hyvä. Ei käy selkärangan päälle. Jos ei jalkaosumasta tokene, nostetaan tähtäystä. Jenkkiläien versio. Aina löytyy apu Jenkkiläisistä aakkosista. Taserillakin voisi kokeilla mutta se on kuulemma niin vaarallista. Aseen laukaukseen kaikki on jo tottuneita.

      • grewge
        Pikaiseen vain kirjoitti:

        Enköhän ole aika ihmisiksi ollut. Sinula on asennevamma ja olet varmaan joku saatanan housuunpaskoja sekopäinen portsari, joka ei kelpaa poliisiksi?

        olet ollut ihmisiksi niin et liene "päänhallintaotteeseen" joutunut.

        Portsariveikkauksesi meni pieleen, en ole vartija enkä järkkäri.

      • Pikaiseen vain
        grewge kirjoitti:

        olet ollut ihmisiksi niin et liene "päänhallintaotteeseen" joutunut.

        Portsariveikkauksesi meni pieleen, en ole vartija enkä järkkäri.

        Kuten sanoin, olen näissä Poliisin propagandasarjoissa nähnyt käytettävän, sekä baarissa ammattitaidottomien tasottomien portsareiden toimesta, kun joku alkanut siellä kauheassa kännissä pörhistelemään.

        Kerrankin näin ravintolassa, kun sinne tuli kipsi jalassa jalka tönkköpaketissa iso leppoisa mies sisään kovassa humalassa. Häntä pyydettiin poistumaan, ja hän poistuikin, mutta kohta kinkkasi takaisin, tollona kännisenä kun oli.
        Näin kun kipsijalan havaittuaan ja ylivoiman isoon mieheen tajuttuaan portsari keräsi joukkoja ja kohta tuli kolme pokea, ja yksi, se mielenvikaisin persejalka (joukkojenkerääjä), hyppäsi tämän pitkän miehen kaulaan takaa ja väänsi selkärangan väärään suuntaan, hyvä ettei poikki, ja muut pitivät käsistä kiinni, kuten asiaan kuuluu.
        - mielestäni mies ei tehnyt mitään väärää, muuta kuin oli tollonahumalassa! Mutta raukka portsari huomasi kipsin ja sitä kautta tajusi ylivoiman ja heti oli tämä rampa mies uhrina.

        KUTEN OLEN SANONUT, EI VARMAAN TARVII VÄÄNTÄÄ ASIAKKAAN SELKÄRANKAA POIKKI VAIKKA KUIN PELOTTAA PIENTÄ PAMPULAA POLIISIA TAI JOTAIN KRIMINAALIA PIENTÄ PORTSARIA?

      • kasva vielä vähän...

        Mutta kerrot kai sitten montako selkärankaa poliisi on Suomessa vääntänyt poikki???:) Kyllähän te ääliöteinit osaatte meuhkata, vaan muuhun teistä ei olekaan...

      • pgthjjgfg
        Pikaiseen vain kirjoitti:

        Kuten sanoin, olen näissä Poliisin propagandasarjoissa nähnyt käytettävän, sekä baarissa ammattitaidottomien tasottomien portsareiden toimesta, kun joku alkanut siellä kauheassa kännissä pörhistelemään.

        Kerrankin näin ravintolassa, kun sinne tuli kipsi jalassa jalka tönkköpaketissa iso leppoisa mies sisään kovassa humalassa. Häntä pyydettiin poistumaan, ja hän poistuikin, mutta kohta kinkkasi takaisin, tollona kännisenä kun oli.
        Näin kun kipsijalan havaittuaan ja ylivoiman isoon mieheen tajuttuaan portsari keräsi joukkoja ja kohta tuli kolme pokea, ja yksi, se mielenvikaisin persejalka (joukkojenkerääjä), hyppäsi tämän pitkän miehen kaulaan takaa ja väänsi selkärangan väärään suuntaan, hyvä ettei poikki, ja muut pitivät käsistä kiinni, kuten asiaan kuuluu.
        - mielestäni mies ei tehnyt mitään väärää, muuta kuin oli tollonahumalassa! Mutta raukka portsari huomasi kipsin ja sitä kautta tajusi ylivoiman ja heti oli tämä rampa mies uhrina.

        KUTEN OLEN SANONUT, EI VARMAAN TARVII VÄÄNTÄÄ ASIAKKAAN SELKÄRANKAA POIKKI VAIKKA KUIN PELOTTAA PIENTÄ PAMPULAA POLIISIA TAI JOTAIN KRIMINAALIA PIENTÄ PORTSARIA?

        teitä vituttaa kun ootte saannu turpiin itteenne vahvemmilta ja pienemmiltä turpiin pienempikin pystyy kuristaa katkomatta selkää tiedän kun harrastan itsepuolustuslajeja toi on poliiiseilta tahallista

    • Karate-Kalle

      Mitähän tuollakin tarkoitetaan? Ettei olisi vaan pelkkä kurkkulukko tai niskalenkki. Kuulostaa amatöörien touhulta.

      • osdok

        USBn korvaan niin voi hallita kaukosäätimellä.

        Avausviesti on pelkkää hepreaa. Sen siitä saa kun päästää suomenruotsalaiset tänne suomalaisten sekaan mellestämään ja mekkaloimaan =/

      • f a n i t t a ja

        Kokeilkaa kaverien kanssa puristusta leukaperiin. Toimii. Sama ote kuin kurkkulukossasi tai niskalenkissä mutta puristetaan leuan kohdalta. Siellä hyviä hermoja. Todella tehokas ja vaaraton. Ei käy selän päälle. Vähän kun pistää vielä rystystä väliin tai puristavan käsivarren luuta puristavan käden ja alahampaiden kohdalle niin leukaperien hermotuskipu on aivan todellista ja karmeaa. Jos rimpuilu jatkuu niin puristuskaan ei lopu ja kohta lyö kipushokkia niin penteleesti. Upea liike. Älkää vaan polisit luopuko upeasta ja tehokkaasta sekä turvallisesta liikkeestä. Kiva kattoa kun isokin mies itkee ja paskoo housuun sinällään harmittoman näköisen liikkeen kurituksessa. Poliisille kaikki pisteet.

      • Pikaiseen vain
        f a n i t t a ja kirjoitti:

        Suu on poliisin tärkein työväline!
        Väkivaltaiset pelkurit tulisi karsia!

      • jo ojo o
        Pikaiseen vain kirjoitti:

        Suu on poliisin tärkein työväline!
        Väkivaltaiset pelkurit tulisi karsia!

        Onko puhe aina riittänyt? Älä puhu paskaa.

      • yy6ui68k8k7ikki
        jo ojo o kirjoitti:

        Onko puhe aina riittänyt? Älä puhu paskaa.

        on muitakin keinoja kuin raukkamaisesti hyökätä taaa kimppuun ja vääntä toisen selkä paskaksi.

      • 20+20
        yy6ui68k8k7ikki kirjoitti:

        on muitakin keinoja kuin raukkamaisesti hyökätä taaa kimppuun ja vääntä toisen selkä paskaksi.

        selkärankaa on muuten suomessa mennyt poikki tämän "huippuvaarallisen hallintaotteen" käytön seurauksena? Faktaa kiitos!

        Itse en ainakaan muista kuulleeni yhdestäkään, ...ikinä!

      • fautos
        20+20 kirjoitti:

        Tämä selän taivuttelu vedettynä kyseiseen hallintaotteeseen tuntuu nyt olevan tietämättömän hapuilua. Samalla tavalla käsivarsilukossa ym. kohde lähtee haluttuun suuntaa pienen kivuntuntemuksen saattelemana.Siihen kun lisää vielä käskytyksen, että mitä toivotaan asiakkaan tekevän niin hommahan on ihan jees. Jos se ranka kestää ravintolaan tulon, tanssit parketilla ja pitäisi vielä hässiskelytkin kestää illan päätteeksi, niin kyllä se pikkupainit ja väännötkin ottaa vastaan. Jollekin tämä selän vääntäminen on muodostunut traumaatiseksi ylilyönniksi. Yhtään selkää ei ole päänhallintaotteen takia mennyt.

      • Pikaiseen vain
        20+20 kirjoitti:

        selkärankaa on muuten suomessa mennyt poikki tämän "huippuvaarallisen hallintaotteen" käytön seurauksena? Faktaa kiitos!

        Itse en ainakaan muista kuulleeni yhdestäkään, ...ikinä!

        Tämä päänhallintaote on ilmeisesti uusi liike poliisin ip-koulutuksessa.
        Tullut varmaan tilalle siksi, kun poliisin pituusrajoja on karsittu ja ne tyypit tivät pärjää ilman tällaisia raukkamaisia seläntakaa päällekäyntejä.

      • sdfsf
        Pikaiseen vain kirjoitti:

        Tämä päänhallintaote on ilmeisesti uusi liike poliisin ip-koulutuksessa.
        Tullut varmaan tilalle siksi, kun poliisin pituusrajoja on karsittu ja ne tyypit tivät pärjää ilman tällaisia raukkamaisia seläntakaa päällekäyntejä.

        Jestas kuinka tyhmä kommentti... Mutta mitä voi odottaa henkilöltä, joka ei selvästikkään yhtään mitään asiasta tiedä. Ensinnäkin itsepuolustus ja voimankäyttö ovat eri asioita. Ja mitä sinä tiedät poliisin tai muiden turvallisuusalan työntekijöiden voimankäyttökoulutuksesta? Oletko koskaan osallistunut, kun väität tietäväsi mitä niissä opetetaan? Pituus ei todellakaan ole mikään autuaaksi tekevä asia, ja kaikkein vähiten sillä on tekemistä asiakkaan turvallisuuden kanssa.

        Poliisikoulutuksessa pituusrajasta luopumiselle on erittäin hyvät perustelut. Pituus ei ole tae hyvästä itsepuolustus taidosta, ei edes fyysisestä voimasta. Sen sijaan se karsii muuten äärimmäisen päteviä hakijoita, jotka voivat loistaa kaikilla muilla poliisityön osa-alueilla, joka taas on 99% poliisin työstä.

        Olet vain typerys joka ei tiedä mitään itsepuolustuslajeista ja vielä vähemmän virkamiesten voimankäytöstä.

      • Painimestari
        sdfsf kirjoitti:

        Millainen tämä kallo-ote on`? Kuulostaa vain nuorrien konstaapelien mielikuvitukselta. Jos se ei ole niskalenkki (Yleinen painiote), niin mikä se muka on??

        Kukaan ei näköjään edes tiedä mistä on kyse.

      • jkhlö
        Painimestari kirjoitti:

        Millainen tämä kallo-ote on`? Kuulostaa vain nuorrien konstaapelien mielikuvitukselta. Jos se ei ole niskalenkki (Yleinen painiote), niin mikä se muka on??

        Kukaan ei näköjään edes tiedä mistä on kyse.

        Kyse ei ole kenenkään muun kuin ketjun aloittajan mielikuvituksesta, hän kyseisen termin lanseerasi, en ole koskaan kuullut kenenkään muun mistään päänhallinta otteesta puhuvan.

        Ja niskalenkki nyt on "yleinen painiote" vain mitään osaamattomien, lähinnä perjantai illalla kännissä tappelijoiden käyttämänä. Se ei ole tehokas voimankäytössä tai itsepuolustuksena.

      • ortopedin lausunto
        jkhlö kirjoitti:

        kyllä ne ap:n tarkoitamat , etenkin pelokkaiden portsareiden käyttämät, alaselkää rasittavat negatiivisesti taivuttavat voimakeinot ovat aiheutaneet useita työkyvyttömyyspäiviä, -sen voin kertoa omasta kokemuksestani.

        Ottakaa selvää mistä oteesta on kyse1

      • kaakkur
        ortopedin lausunto kirjoitti:

        kyllä ne ap:n tarkoitamat , etenkin pelokkaiden portsareiden käyttämät, alaselkää rasittavat negatiivisesti taivuttavat voimakeinot ovat aiheutaneet useita työkyvyttömyyspäiviä, -sen voin kertoa omasta kokemuksestani.

        Ottakaa selvää mistä oteesta on kyse1

        Unohtakaa nuo jutut selkärangan vääntämisistä. Voimankäyttöön sisältyy aina riskejä. Päähänpotkimiset ja toisten katuhakkaminen se vasta vaarallista on.Innostukaa keskustelemaan sellaisesta. Ymmärrän oikein hyvin jos poliisi joutuu käyttämään voimaa et jotain voi sattuakin. Eiköhän se ole asiakkaan tilaus? Wannabeet menkää mopopalstalle poistelemaan prikkoja.

      • Vesa vessakangsteri
        kaakkur kirjoitti:

        Unohtakaa nuo jutut selkärangan vääntämisistä. Voimankäyttöön sisältyy aina riskejä. Päähänpotkimiset ja toisten katuhakkaminen se vasta vaarallista on.Innostukaa keskustelemaan sellaisesta. Ymmärrän oikein hyvin jos poliisi joutuu käyttämään voimaa et jotain voi sattuakin. Eiköhän se ole asiakkaan tilaus? Wannabeet menkää mopopalstalle poistelemaan prikkoja.

        pienemmät vauriot

      • vastarinta murtuu
        Vesa vessakangsteri kirjoitti:

        pienemmät vauriot

        Vähemmän oc:ta. Oc tahrii sivullisia. Käyttäkää Taseria.

      • selkä paskana
        vastarinta murtuu kirjoitti:

        Vähemmän oc:ta. Oc tahrii sivullisia. Käyttäkää Taseria.

        vääntöjen sijaan...

      • äpodghhh
        Pikaiseen vain kirjoitti:

        Tämä päänhallintaote on ilmeisesti uusi liike poliisin ip-koulutuksessa.
        Tullut varmaan tilalle siksi, kun poliisin pituusrajoja on karsittu ja ne tyypit tivät pärjää ilman tällaisia raukkamaisia seläntakaa päällekäyntejä.

        pelle mä oon 160cm pitkä ja heittelen 120kg 2m miehiä helposti sua vaan harmittaa ku pienemmät ja vahvemmat on hakannu sua koko elämän

    • Opilas numero &&%%/(

      Pannaan oikea käsi puolinyrkkiin ja levitetään keski- ja etusormen väliä. Sitten vaan äkkiä napataan roistoa nenästä kiinni ja väännetään. Kyllä siinä selkäranka saa kyytiä. Näin meille poliisikoulussa opetettiin.

    • quija

      Sitähän hommassa eniten tarvitaan. Monelta puuttuu taidot.

      • tiukka fakta

        Poliisin ei tarvi hallita sellaista mitä sillä ei ole käytössä.

    • Anonyymi

      Poliisi ei sitä käytä jos ei ole syytä. Jos hemmopaskiainen ei ymmärrä lopettaa niin oma vika.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      279
      6162
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      1979
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1760
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1231
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1195
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      160
      1103
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1086
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      981
    9. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      952
    10. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      49
      951
    Aihe