Mä oon ollu jo noin vuoden masentunut. Mulla on päiviä, jollon mä pystyn iloitsemaan asioista, mutta suurin osa mun ajasta, menee siihen, että mä mietin kuinka epäonnistunut mä olen ihmisenä.. Mä en tajua miten mä voin vihata itseäni niin paljon, että en edes pysty katsomaan itseäni peilistä..
Tää kaikki alko noin vuosi sitten, kun mun paras kaveri hylkäs mut, unohti mut, ja sitten hyvin pian sen jälkeen kaikki muukin elämä kaikkosi musta. Kaikki ne monet kaverit mitä mulla oli häipyi, kaikki ne iloiset asiat jotka sai mut iloiselle päälle, saivatkin mut vaan vihastumaan, ja vihaamaan itseäni yhä enemmän ja enemmän.
Mä rupesin viilteleen itseäni, koska se antoi mulle mahdollisuuden olla edes hetken tuntematta sitä kaikkea tuskaa, kipua ja surua mitä mussa oli. Mä pidin itseäni hirveänä ihmisenä, joka sai aikaan vaan pelkkää pahaa.. Muutaman kuukauden jälkeen, mä rupesin syömään erilaisia lääkkeitä, että mulle tulis parempi olo, mutta ei mulle tullu..Mulla oli paha olla, mun oli vaikeeta hengittää, elää... Mä rupesin suunnitteleen itsemurhaa..,mä mietin miten ja koska mä sen tekisin..
Mutta sitten, mun elämääni tuli eräs henkilö ystävä, joka nosti mut meren pohjasta ja antoi mulle toivoa paremmasta huomisesta..
Mulla oli todellakin paljon parempi olo pari kuukautta, kunnes kaikki alko taas meneen päin helvettiä...Mä en halunnu näyttää, mun pahaa oloo sille mun ainoalle ystävälle, etten olis ollu taakka sille.. Mä en halunnu, että se säälis mua tai joutuis kärsimään mun takia.. Mä en tiedä mitä mä tein, mutta yhtäkkiä mun ystävä hylkäs, unohti mut,..Sit se rupes seurusteleen ..
Mä rupesin saamaan ahdistuskohtauksia, en kovin usein, mutta kun sellanen tuli, se oli jotain hirveää..Tälläisen kohtauksen aikana mun mieli musteni yhtäkkiä, mä rupesin täriseen ja ajattelemaan mitä kaikkea voisin tehä satuttaakseni itseäni., jotenkin kaikki elämän halu kaikkos musta, Mä en pystynyt hallitseen mun tunteitani, sitä vihaa mitä mussa oli.. Mua pelotti ihan sairaasti. Mä en tajunnu yhtään mitään, siitä mitä toiset mulle yritti sanoa...Mä olin kadoksissa ja halusin vaan kuolla pois. Monesti tälläsen kohtauksen aikana, mä olin valmis tappamaan itseni. Mutta sitä mä en tehnyt..
Mä tunnen nytkin samallalailla, mitä sillon, joskus. Ja mä saan yhä useammin ahdistuskohtauksia.. OIkeestaan mulla menee kaksinkerroin huonommin..Mä oon vaipumassa, mun omaan maailmaan, synkkyyteen, jossa ei ole mitään, ei mitään minkä takia mun pitäis jaksaa tätä paskaa elämää.. Mä en oo saanu mitään muuta kuin pahaa aikaiseksi.. Mä oon päättänyt tappaa itseni..Ehkä sitten mä saan olla rauhassa, poissa maailmasta, jonka arvonen mä en ole. Poissa ihmisten silmistä. Poissa itsestäni, Ehkä sitten mä pystyn oleen onnellinen ja hymyilemään..oikeasti..
mä en jaksa enää tätä....
17
2845
Vastaukset
- kovia kokenut
Taidat olla vielä nuori,elikkä sinulla on elämä edessäsi.Mene juttelemaan jonkun luotettavan kenties asiantuntija kanssa.Saat ehkä oikeanlaisia lääkkeitä tai pelkkä puhuminen ja luottamus kuuntelijaan voi auttaa.Pääset varmasti noista kurjista ajatuksistasi.Sinulla on todella paha olla.Aurinko paistaa vielä,usko vaan ja sinua tarvitaan tässä maailmassa.
- kadoksissa
Mä haluisin uskoa, että vielä joku päivä, mulla on hyvä olla, eikä mun tarvis tuntea sitä kaikkee pahaa, mitä mussa on..
Onko kellään ollu sellasta tunnetta, että ei pysty hengittään, kun kaikki painaa vaan sisältä.. Ahdistuneisuus ei oo kivaa,,mä haluun eroon siitä, mutta, kun ei mulla oo rohkeutta mennä hakeen apua,..hävettää.. - kovia kokenut
kadoksissa kirjoitti:
Mä haluisin uskoa, että vielä joku päivä, mulla on hyvä olla, eikä mun tarvis tuntea sitä kaikkee pahaa, mitä mussa on..
Onko kellään ollu sellasta tunnetta, että ei pysty hengittään, kun kaikki painaa vaan sisältä.. Ahdistuneisuus ei oo kivaa,,mä haluun eroon siitä, mutta, kun ei mulla oo rohkeutta mennä hakeen apua,..hävettää..Älä häpeä,avun hakeminen flunssaan tai pahaanmieleen on ihan yhtä oikeutettua.Pahanolon tiedostaminen on oikeasti tärkeämpää kuin useat fyysiset vaivat,usko minua.Minä olen myös kadoksissa,mutta ehkä eri syistä kuin sinä.Meillä kaikilla lienee omat harmimme.Täytyy vain laittaa asiat tärkeysjärjestykseen,jos suinkin mahdollista.Joudun itse tukemaan ystävääni,jonka ongelmat tuntuvat oman suruni rinnalla tosi merkityksettömiltä,mutta jaksan tsempata vielä jonkin aikaa,mutta omat voimani ovat hyytymässä...hän ei tosin ymmärrä.Ehkä hän joskus tajuaa mistä tässä elämässä on kyse.Olen itse ollut muutaman vuoden ammattiauttajien hoivissa,mutta omalta kohdaltani voin sanoa ettei mikään auta.Usko ettei kaikki ole mennyttä,haluan sinun selviävän kaikesta siitä pahasta olosta,jota tunnet.Hae apua,kaikki keinot ovat sallittuja.
- kadoksissa
kovia kokenut kirjoitti:
Älä häpeä,avun hakeminen flunssaan tai pahaanmieleen on ihan yhtä oikeutettua.Pahanolon tiedostaminen on oikeasti tärkeämpää kuin useat fyysiset vaivat,usko minua.Minä olen myös kadoksissa,mutta ehkä eri syistä kuin sinä.Meillä kaikilla lienee omat harmimme.Täytyy vain laittaa asiat tärkeysjärjestykseen,jos suinkin mahdollista.Joudun itse tukemaan ystävääni,jonka ongelmat tuntuvat oman suruni rinnalla tosi merkityksettömiltä,mutta jaksan tsempata vielä jonkin aikaa,mutta omat voimani ovat hyytymässä...hän ei tosin ymmärrä.Ehkä hän joskus tajuaa mistä tässä elämässä on kyse.Olen itse ollut muutaman vuoden ammattiauttajien hoivissa,mutta omalta kohdaltani voin sanoa ettei mikään auta.Usko ettei kaikki ole mennyttä,haluan sinun selviävän kaikesta siitä pahasta olosta,jota tunnet.Hae apua,kaikki keinot ovat sallittuja.
Kiitos rohkaisusta!! Minun on pitänyt jo muutaman kuukauden ajan mennä puhumaan terveydenhoitajalle ja pyytää päästä hoitoon, mutta olen hävennyt niin etten ole kehdannut, ja olen aina vähätellyt ongelmiani. Nyt kun oikeasti tahtoisin mennä, on peruskouluani jäljellä enää viisi aamua,joten taitaa olla myöhäistä.. Jos sinua kiinnostaa, voisimme ruveta mailailemaan, Ehkä me ymmärrämme tosiamme paremmin kuin kukaan ulkopuolinen ja voisimme auttaa toisiamme puhumalla.? Osoitteeni on [email protected], jos haluat, juttelisin mielelläni kanssasi..
- Uskis
kadoksissa kirjoitti:
Kiitos rohkaisusta!! Minun on pitänyt jo muutaman kuukauden ajan mennä puhumaan terveydenhoitajalle ja pyytää päästä hoitoon, mutta olen hävennyt niin etten ole kehdannut, ja olen aina vähätellyt ongelmiani. Nyt kun oikeasti tahtoisin mennä, on peruskouluani jäljellä enää viisi aamua,joten taitaa olla myöhäistä.. Jos sinua kiinnostaa, voisimme ruveta mailailemaan, Ehkä me ymmärrämme tosiamme paremmin kuin kukaan ulkopuolinen ja voisimme auttaa toisiamme puhumalla.? Osoitteeni on [email protected], jos haluat, juttelisin mielelläni kanssasi..
Parhaan avun saat varmasti ylhäältä,usko ei ole vaikea eikä hävettävä asia,itselleni se on ollut aina jumalan kämmenellä lepäämistä varsinkin silloin kun ahdistaa ja tuntuu pahalta,usko on ihmeellinen tuki ja turva.
- kadoksissa
Uskis kirjoitti:
Parhaan avun saat varmasti ylhäältä,usko ei ole vaikea eikä hävettävä asia,itselleni se on ollut aina jumalan kämmenellä lepäämistä varsinkin silloin kun ahdistaa ja tuntuu pahalta,usko on ihmeellinen tuki ja turva.
Mä en oo oikeestaan koskaan uskonu jumalaan. Kun kävin riparin mä sain uutta tietoa jeesuksesta, mutta suoraan sanottuna vaikka yritin rukoilla en saanut minkäänlaista yhteyttä.. Yritin vielä riparin jälkeen monia kertoja saada yhteyden jumalaan, mutta turhaan.
Monille ihmisille usko on se pelastava enkeli. Mulle ei. Ne jotka haluaa uskoa jumalaan niin senkun uskoo, mutta ite en ole siitä mitään hyötyä löytänyt ja tuskin tulenkaan löytämään.
- auttaisin
Et kertonut mitään, että olet jo hakenut apua ja se ei ole auttanut. Apua haetaan silloin kun ollaan sairaita ja sinä olet masentunut. Menisit varmasti lääkäriin, jos sinulla olisi keuhkokuume tai sappikivet. Masennuskin on sellainen sairaus, että siihen haetaan apua lääkäriltä.
Siihen voi olla syynä aivan fyysinen juttu eli aivojesi välittäjäaineita ei ole tarpeeksi.
Masentunut jää usein yksin, koska ei jaksa olla niin sosiaalinen, mutta kun lääkitys on kohdallaan ja aikaa hieman kuluu, luulisin että sinustakin tulee hyvä ystävä jollekin. Nyt apua hakemaan ja jos et tiedä kuinka ja mistä, niin kysy täältä.- kadoksissa
En ole hakenut apua, olen kyllä miettinyt sitä, ja aina kun on pitänyt, mua on ruvennut hävettään... oon kohta 16 vuotta..Ja näinä 16 vuoden aikana, en oo kokenu muutakun pelkkää negatiivista,.. ja jotenkin vaan tuntuu, että kuolema olis ainut ratkaisu. sillä mä pystyisin hyvittään mun tekoni niille kaikille ihmisille, joita oon satuttanut..
- Mede
kadoksissa kirjoitti:
En ole hakenut apua, olen kyllä miettinyt sitä, ja aina kun on pitänyt, mua on ruvennut hävettään... oon kohta 16 vuotta..Ja näinä 16 vuoden aikana, en oo kokenu muutakun pelkkää negatiivista,.. ja jotenkin vaan tuntuu, että kuolema olis ainut ratkaisu. sillä mä pystyisin hyvittään mun tekoni niille kaikille ihmisille, joita oon satuttanut..
"kuolema olis ainut ratkaisu. sillä mä pystyisin hyvittää mun tekoni niille kaikille , joita oon satuttanut.." Uskotko todella tuohon lauseeseen..jos tapat itsesi niin kukaan ei taatustu seiso haudallasi hymyillen ja nauraen..Kukaan ei ajattele , että päästiinpäs tuostakin "taakasta" kuten sanoit, vaan he miettivät miksi et antanut heidän auttaa sinua..Ahdistus ja paha olo ei lakkaa yht´äkkiä tekemättä mitään. Hae apua, ei kaikkea tarvitse jaksaa ja kestää yksin. Puhelinluottelosta voit katsoa esim. nuorten palvelevan puhelimen tai mielenterveyden keskusliiton numeron joissa voit keskustella anonyymisti. Voit aloittaa siitä ja he osaavat neuvoa mihin sinun kannattaa ottaa yhteyttä.."En ole kokenut muutakun pelkkää negatiivista,..ja jotenkin vaan tuntuu, että kuolema olis ainut ratkaisu." Kokeile ensin muita ratkaisuja (hoitoa), kuolema on lopullista..
- Surusilmä
Et tarvitse lähetteen saamiseen terveydenhoitajaa, vaan voit saada sen terveyskeskuksesta.He lähettävät sen suoraan nuorisopsykiatrian poliklinikalle.Oma tyttöni kävi siellä terapiassa, sinne lähteminen oli se korkein kynnys.Hänen ympärilleen tuli aika äkkiä verkosto, jolla masennus voitettiin. Esim. tyttöryhmä.Ryhmäsäs oli samanikäisiä tyttöjä, joilla masennus jms ongelmia ja he ystävystyivät keskenään.Tekivät yhdessä jopa ulkomaan matkankin!
Tätä kautta tuli myös työpaikka.
Miksi syytät itseäsi ystävyyden päättymisestä? Jäikö sinua kaivamaan joku asia siinä, tunne, että olisit tehnyt jotain väärin? Omalle itselleen kannattaa olla armollinen ja yrittää ymmärtää miksi on toiminut silloin niin kun on toiminut.Masennuksessa sitä helposti kuvittelee olevansa toisille vaivaksi ja taakaksi jos siitä puhuu. Niin itsekkin kuvittelin.Ajattelin, että mua pidetään kummallisena jos puhun olostani ja että jotenkin hajoan puhuessani siitä.Siksipä se henkilö kenelle puhut, täytyy olla ihminen johon luotat.Mietippä asiaa myös näinpäin, jos ystäväsi olisi masentunut haluaisitko hänen kertovan siitä sinulle? Kokisitko hänet taakaksi? Aivan varmasti et! Eka kerta masennuksesta puhumisessa on se vaikein kerta.Mä myös haudoin sitä kuukausia, enkä saanut suutani auki.Tunsin myös samaa vihaa, olin niin vihaa täynnää, että se pelotti ja pelkäsin, että miten se tulee ulos.Lopulta puhuin siitä yhdelle ystävälle, lievistellen, mutta puhuin kuitenkin.Sitten seuraavalle ja lopulta huomasin, että ympärilläni on ihmisiä jotka välittävät eivät hyljänneet ja mikä ihmeellisintä, ympärilläni oli ihmisiä jotka olivat myös masentuneita, mutta hekään eivät olleet saanneet suutaan auki.Viha kuului masennukseni pahimpaan vaiheeseen, halusin myös silloin satuttaa itseäni, että se kupla jotenkin hajoaisi.Aikani purettuani sitä,raivosin ja loukkasin se alkoi tyyntymään. Samalla menin terapiaan.Opin löytämään ne vihan todelliset syyt, sitten tuli suru ja lopulta ne päivät jolloin olo oli parempi olivat pidempiä kuin ne jotka olivat huonoja.Opin myös ajattelemaan, että jaahas tällainen päivä tänään, mutta tämä menee ohi. Aiemmin olin ajatellut, että tätä tämä on aina.Puhuit ahdistuksesta, tärinästä, oisko se paniikkia? Kipaiseppa nyt ensin sinne lääkäriin ja siitä se lähtee.Matka omaan itseen on pelottava, mutta kannattaa aina!Jokin aiheuttaa sinulle tämän olon,masennus kertoo, että jokin on pielessä ja miksipä et muuttaisi sitä? Voimia kovasti,usko kun sanon, että tulee vielä päivä kun voit nauraa, iloita asioista ja löydät sen todellisen ystävänkin.Kysyn vielä millainen suhde sinulla on vanhempiisi? Voisitko heille puhua olostasi?- kadoksissa
Asun hyvin pienessä kylässä, jossa on terveysasema, mutta sinne meneminen tarkoittaa myös sitä ,että seuraavana päivänä kaikki muutkin tietää ongelmastani, ja sitä en halua.
Olen ala-aste ajoista lähtien menettänyt hyviä ystäviä. Olen aina syyttänyt itseäni ystävyyden loppuessa, en tiedä miksi, mutta olen aina tuntenut olevani syypää, koska pidän itseäni itsekkäänä ihmisenä, joka ei saa aikaan muuta kuin vihaa,.
Suhteeni vanhempiin on aina ollut kaukainen. Tulen hyvin toimeen isäni kanssa, mutta ei hänelle pysty puhumaan´. En ole koskaan keskustellut isäni kanssa mistään vakavasta, eikä hän ole koskaan osoittanut minulle välittävänsä. Se ei ole ollu tarpeen, koska tiedän että hän rakastaa ja välittää minusta. Äitini onkin sitten toinen asia. Tulemme hyvin huonosti toimeen. Emme ole koskaan pystyneet keskustelemaan mistään ilman huutamista, tappelemista. Enkä usko, että hän minusta välittää. Hän ei näe muuta kuin itsensä ja hänen ongelmansa. Joten vanhempani ovat viimeisiä ihmisiä, joille pystyisin kertomaan ongelmistani.
Olen ruvennut sysäämään taas uudestaan tunteitani loitommalle, estääkseni pääni räjähtämisen. MInua rupee useasti ahdistaan niin paljon, että on pakko saada jotain muuta ajateltavaa, ja yleensä silloin teen jotain sellaista mikä saa ajatukseni itsestäni pois. Ja jos se ei onnistu, syön erilaisia lääkkeitä..
Haluaisin saada apua, jonkinlaista hoitoa, mutta pelkään, että ihmiset rupeavat säälimään minua. Tiedän, että ne ihmiset, jotka eivät ole välittäneet minusta paskan vertaakaan ennen tätä, alkavat viihtymään seurassani. En halua sellaista huomiota, haluan, että ne jotka minusta on aina välittäneet välittäisivät vieläkin, eivätkä rupeisi höösään minun takiani..
Haluaisin puhua, jollenkkin joka on kokenut saman minkä minä, sellaista ei vaan taida löytyä lähimaisemista.. - maru
kadoksissa kirjoitti:
Asun hyvin pienessä kylässä, jossa on terveysasema, mutta sinne meneminen tarkoittaa myös sitä ,että seuraavana päivänä kaikki muutkin tietää ongelmastani, ja sitä en halua.
Olen ala-aste ajoista lähtien menettänyt hyviä ystäviä. Olen aina syyttänyt itseäni ystävyyden loppuessa, en tiedä miksi, mutta olen aina tuntenut olevani syypää, koska pidän itseäni itsekkäänä ihmisenä, joka ei saa aikaan muuta kuin vihaa,.
Suhteeni vanhempiin on aina ollut kaukainen. Tulen hyvin toimeen isäni kanssa, mutta ei hänelle pysty puhumaan´. En ole koskaan keskustellut isäni kanssa mistään vakavasta, eikä hän ole koskaan osoittanut minulle välittävänsä. Se ei ole ollu tarpeen, koska tiedän että hän rakastaa ja välittää minusta. Äitini onkin sitten toinen asia. Tulemme hyvin huonosti toimeen. Emme ole koskaan pystyneet keskustelemaan mistään ilman huutamista, tappelemista. Enkä usko, että hän minusta välittää. Hän ei näe muuta kuin itsensä ja hänen ongelmansa. Joten vanhempani ovat viimeisiä ihmisiä, joille pystyisin kertomaan ongelmistani.
Olen ruvennut sysäämään taas uudestaan tunteitani loitommalle, estääkseni pääni räjähtämisen. MInua rupee useasti ahdistaan niin paljon, että on pakko saada jotain muuta ajateltavaa, ja yleensä silloin teen jotain sellaista mikä saa ajatukseni itsestäni pois. Ja jos se ei onnistu, syön erilaisia lääkkeitä..
Haluaisin saada apua, jonkinlaista hoitoa, mutta pelkään, että ihmiset rupeavat säälimään minua. Tiedän, että ne ihmiset, jotka eivät ole välittäneet minusta paskan vertaakaan ennen tätä, alkavat viihtymään seurassani. En halua sellaista huomiota, haluan, että ne jotka minusta on aina välittäneet välittäisivät vieläkin, eivätkä rupeisi höösään minun takiani..
Haluaisin puhua, jollenkkin joka on kokenut saman minkä minä, sellaista ei vaan taida löytyä lähimaisemista..Hei!
Haluaisin niin kovasti ottaa sinut kainaloon ja sanoa, että olet erittäin tärkeä ja ihana ihminen. Olet luonut itsestäsi tietynlaisen kuvan, mutta sinä olet vielä "keskeneräinen", kuten me kaikki ja mahdollisuus löytää sitä elämän ihanuutta ja kauneutta on mitä suurin.
Olisi todella hyvä asia, jos vain uskaltautuisit sinne terveyskeskukseen ja sanoisit..."nyt tarviin apua, auttakaa!!" Älä välitä mitä muut sanovat tai ajattelevat, kyse on SUN elämästä. Muiden mielipiteet voit heittää romukoppaan. Menisithän lääkäriin jos katkaisisit kätesi. Masennus on aivan sama juttu, sairaus siinä missä muutkin sairaudet. Se tuntuu kauheelta, mutta ei ole sun ongelmasi jos toiset ei sitä ymmärrä, se on heidän oma ongelma.
Luuletko, että voisit vain kokeilla kepillä jäätä ja sanoa vanhemmillesi, että nyt mä tarviin apua, mä en enää jaksa, auttakaa. He ovat kuitenkin aikuisia ihmisiä ja heidän tehtävänään on auttaa omaa lasta. Sano heille, että olkaa aikuisia ja auttakaa mua nyt, mä en yksin jaksa. Kokeile, mitä tapahtuu, ole aivan rehellinen tunteissasi ja puheissasi. Usein se saa aikuisten silmät aukeemaan ja sitä epäitsekkyyttä löytyy.
Olen itse, vaikkakin olen aikuinen, turvautunut täysin omaan perheeseeni ja omiin ystäviini masennuksen ollessa pahimmillaan. Ilman perhettäni ja ystäviäni en olisi jaksanut. Nyt voin puhua avoimesti asioista, välillä vähän hävettää tää avuttomuuden tunne mutta sille nyt vaan ei voi mitään. Täytyy toimia sen mukaan, mihin on voimia.
Siis: puhu, puhu, puhu... anna vastuu vastaanottajalle ja hae apua mistä vaan, keneltä vaan. Mutta terveyskeskuksesta saat ammattiapua.
Tsemppiä sulle ja muista: sä olet arvokas ihminen, ihan yhtä hyvä tyyppi kun kaikki muutkin! - kadoksissa
maru kirjoitti:
Hei!
Haluaisin niin kovasti ottaa sinut kainaloon ja sanoa, että olet erittäin tärkeä ja ihana ihminen. Olet luonut itsestäsi tietynlaisen kuvan, mutta sinä olet vielä "keskeneräinen", kuten me kaikki ja mahdollisuus löytää sitä elämän ihanuutta ja kauneutta on mitä suurin.
Olisi todella hyvä asia, jos vain uskaltautuisit sinne terveyskeskukseen ja sanoisit..."nyt tarviin apua, auttakaa!!" Älä välitä mitä muut sanovat tai ajattelevat, kyse on SUN elämästä. Muiden mielipiteet voit heittää romukoppaan. Menisithän lääkäriin jos katkaisisit kätesi. Masennus on aivan sama juttu, sairaus siinä missä muutkin sairaudet. Se tuntuu kauheelta, mutta ei ole sun ongelmasi jos toiset ei sitä ymmärrä, se on heidän oma ongelma.
Luuletko, että voisit vain kokeilla kepillä jäätä ja sanoa vanhemmillesi, että nyt mä tarviin apua, mä en enää jaksa, auttakaa. He ovat kuitenkin aikuisia ihmisiä ja heidän tehtävänään on auttaa omaa lasta. Sano heille, että olkaa aikuisia ja auttakaa mua nyt, mä en yksin jaksa. Kokeile, mitä tapahtuu, ole aivan rehellinen tunteissasi ja puheissasi. Usein se saa aikuisten silmät aukeemaan ja sitä epäitsekkyyttä löytyy.
Olen itse, vaikkakin olen aikuinen, turvautunut täysin omaan perheeseeni ja omiin ystäviini masennuksen ollessa pahimmillaan. Ilman perhettäni ja ystäviäni en olisi jaksanut. Nyt voin puhua avoimesti asioista, välillä vähän hävettää tää avuttomuuden tunne mutta sille nyt vaan ei voi mitään. Täytyy toimia sen mukaan, mihin on voimia.
Siis: puhu, puhu, puhu... anna vastuu vastaanottajalle ja hae apua mistä vaan, keneltä vaan. Mutta terveyskeskuksesta saat ammattiapua.
Tsemppiä sulle ja muista: sä olet arvokas ihminen, ihan yhtä hyvä tyyppi kun kaikki muutkin!Kiitos. En voi oikeastaan muuta sanoa. Olen uskaltautunut puhumaan eräälle ihmiselle, tosin pelkään hänen kertovan kaikille ongelmistani, mutta se on sen ajan murhe.. Toivon, että pystyn vielä joku päivä hakemaan apua, ja saamaan sitä. Jos saan tarpeeksi rohkeutta kerättyä menen puhumaan äidilleni, mutta en ole siitä vielä varma.
Minun veljeni oli todella masentunut noin yhdeksän vuotta sitten ja yritti itsemurhaa, itse olin silloin noin kuusi vuotias. Veljeni viilteli itseään ja tuhosi elämänsä rikoksilla ja huumeilla. Äitini ei välittänyt veljestäni ja pelkään että minun kanssani käy samoin.
Muutama kuukausi sitten, kun äiti huomasi että olin viillellyt ranteeni, hän sanoi minulle, että :"Tuo ei ole kaunista, mutta minkäs sille voi kun se on muotia." Meinasin kuristaa ädin. se ei ymmärrä, ja sen takia pelkäänkin kertoa hänelle mitään... - maru
kadoksissa kirjoitti:
Kiitos. En voi oikeastaan muuta sanoa. Olen uskaltautunut puhumaan eräälle ihmiselle, tosin pelkään hänen kertovan kaikille ongelmistani, mutta se on sen ajan murhe.. Toivon, että pystyn vielä joku päivä hakemaan apua, ja saamaan sitä. Jos saan tarpeeksi rohkeutta kerättyä menen puhumaan äidilleni, mutta en ole siitä vielä varma.
Minun veljeni oli todella masentunut noin yhdeksän vuotta sitten ja yritti itsemurhaa, itse olin silloin noin kuusi vuotias. Veljeni viilteli itseään ja tuhosi elämänsä rikoksilla ja huumeilla. Äitini ei välittänyt veljestäni ja pelkään että minun kanssani käy samoin.
Muutama kuukausi sitten, kun äiti huomasi että olin viillellyt ranteeni, hän sanoi minulle, että :"Tuo ei ole kaunista, mutta minkäs sille voi kun se on muotia." Meinasin kuristaa ädin. se ei ymmärrä, ja sen takia pelkäänkin kertoa hänelle mitään...Hei!
Näyttää siltä, että äitisi ei nyt oikein ole perillä asioiden oikeasta laidasta. Varmaankin tekee parhaansa omien voimavarojensa puitteissa. Mutta hyvä, että olet puhunut edes jollekin, jatka vain... Toivon, että pidät itsestäsi oikein hyvää huolta ja välität itsestäsi todella paljon. Tee itsestäsi itsesi ystävä. Voisit vielä kokeilla nuorten auttavaa puhelinta, sieltäkin saat mukavaa keskusteluapua.
Mutta jaksa huolehtia itsestäsi, päivä kerrallaan. Yhtäkkiä huomaat voimasi kasvaneen. Anna niiden ihmisten auttaa, jotka ovat siihen valmiita.
Tai jos haluut vaikka kirjottaa mulle, otan viestejä vastaan: [email protected]
Voimia vaan!! - kadoksissa
maru kirjoitti:
Hei!
Näyttää siltä, että äitisi ei nyt oikein ole perillä asioiden oikeasta laidasta. Varmaankin tekee parhaansa omien voimavarojensa puitteissa. Mutta hyvä, että olet puhunut edes jollekin, jatka vain... Toivon, että pidät itsestäsi oikein hyvää huolta ja välität itsestäsi todella paljon. Tee itsestäsi itsesi ystävä. Voisit vielä kokeilla nuorten auttavaa puhelinta, sieltäkin saat mukavaa keskusteluapua.
Mutta jaksa huolehtia itsestäsi, päivä kerrallaan. Yhtäkkiä huomaat voimasi kasvaneen. Anna niiden ihmisten auttaa, jotka ovat siihen valmiita.
Tai jos haluut vaikka kirjottaa mulle, otan viestejä vastaan: [email protected]
Voimia vaan!!Voin hyvinkin kirjoittaa, joku päivä,. Ehkä jo tänään.
Ón ollut taas tosi ahdistava päivä, en tiedä miksi, vaikka minun pitäisi iloita koulun loppumisesta ja loman alkamisesta, niin silti mielessäni on ollut vain synkkiä ajatuksia.
Oletteko ihmiset huomanneet, että elämä on todellakin ihan helvetin epäreilua. Itse olen sen huomannut jo kauan sitten, mutta jotenkin vasta tänään, tajusin sen oikeasti. Outoa.. Alan taas sekoilemaan...
- Anonyymi
mäenjaksa suk tunnit pls bännätkää ne
- Anonyymi
ihmisen sydämen särkee vain kerran.
mutta siitä tulee lujempi joka suojelee sinua.
elää varovaisemmin koettelee toisen luottamuksen ensin ,elä pidä kiirettä.
kaikesta aina selviää pidä itsestä huolta kaikin tavoin itselle viha ei ole hyväksi.
käsittelee asian ja muita ketään ei voi omistaa vain rakkaus sitoo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riitta-Liisa ja Toni Roponen: Ero! Riitta-Liisa Roponen kertoo asiasta Instagramissa.
Riitta-Liisa ja Toni Roponen eroavat. Riitta-Liisa Roponen kertoo asiasta Instagramissa. – Talvi on ollut elämäni synk792786Sinä vain tulit elämääni
Ja joku tarkoitus sillä on ollut. Näyttämään mitä olen ja kuinka arvokas voisin olla. Se muutti ja käänsi elämäni suunna911666Tiesitkö mies
Kuinka paljon mulla oli tunteita sua kohtaan? Jos et tiennyt,olisiko tietäminen vaikuttanut tapahtumiin? Ihmettelen kyll731441Millaisia ajatuksia on kaivatusta ja tilanteestanne tänään?
Kerro omista mietteistäsi tai lähetä terveisiä. Ehkä hän lukee ja lähettää sinulle takaisin omia mietteitään.641385- 1291335
- 1461236
Toivottavasti et mussukka elättele toiveita meikäläisen suhteen
Tiedän mitä olet touhunnut joten aivan turha haaveilla mistään enää 👍1581200- 741107
Mies, mitä minun pitäisi tehdä
Niin, mitä naisen siis pitäisi tehdä, että lähestyisit ja tekisit aloitteen? Mikä on riittävä kiinnostuksen osoitus juur761098Jos siis saamme
Sen keskusteluyhteyden niin olisitko jo sinäkin rehellinen ❤️🙏 ne jää meidän välisiksi kaikki. Tarvitsemme toisiamme, j901089