Sivusta

Narsistilla ei ole muita keinoja kuin vongata täällä.olis joskus hauska kuulla kuinka bisnekset sujuu.

Kyllä, näin on. Olen päässyt pitkälle elämässäni noudattamalla näitä annettuja ohjeita.

ikävä palstalla kirjoittamaasi aihetta ei ole mukava lukea.
Olisiko joku mukavampi aihe josta ikävöitäisiin ?
Minä en kaipaa ainakaan sen sortin ihmistä, en hippuakaan.

Totuudella ei ole narsistille merkitystä. Hänen ihailun tarpeelleen ei ole rajoja, joten hän kaunistelee tekojansa ja parantelee saavutuksiansa. Tämä toteutuu useimmiten jatkuvana pienimuotoisena liioitteluna tai patologisena valehteluna. Julkisivultaan narsisti on yleensä hyvin hurmaava, rakastettava ja lämmin ihminen. Hurmiota ja lipevyyttä kestää yleensä niin kauan kuin illuusion kannatteleminen hyödyttää häntä itseään ja hänen kulloinenkin lähipiirinsä häntä jaksaa ihailla. Näyttely on narsistin tapa saada tahtonsa läpi ja manipuloida muut uskomaan ja puolustamaan häntä. Mikään hänen normaaleissa toimissaan tai ulkokuoressaan ei paljasta kypsymätöntä tunne-elämää, eikä hän ulkopuolisten mielestä vaikuta epätasapainoiselta saatikka aggressiiviselta. Näemme päinvastoin hurmaavan, huolellisen, fiksun ja kyvykkään ihmisen. Suurimmalle osalle narsisteista ura, status, omaisuus, valta ja meriitti ovat ensisijalla verrattuna moraalisiin arvoihin tai oikeudenmukaisuuteen toisia ihmisiä kohtaan.

Hän on itsekeskeinen sekä huomionkipeä, haluaa hallita ja jatkuvaa ihailua sekä rikkautta ja valtaa kaikin mahdollisin tavoin ja muodoin. Narsisti on kateellinen, mahtipontinen, kilpaileva ja käyttää suvereenisti toisia hyväkseen. Narsisti huokuu luottamusta, jotta ihmiset avautuvat hänelle ja hän saa käyttöönsä mahdollisimman paljon hyödyttävää tietoa jolla voi joko mielistellä tai vahingoittaa uhriaan kulloisenkin hyödyttävän tarpeen mukaan. Hänen on oltava aina kaikessa paras ja varmistuttava siitä, että toiset kunnioittavat ja arvostavat häntä yhtä paljon kuin hän itse. Narsisti synkistyy heti, jos hän kokee, ettei häntä arvosteta riittävästi.

Vallanhalu saa narsistin manipuloimaan uhriaan ja tyypillinen keino narsisteille on antaa kaksoisviestejä, jolloin uhrille ei jää minkäänlaista keinoa puolustautua. Kaksoisviestillä tarkoitetaan sitä,että narsisti moittii uhria jostakin asiasta, ja vaikka uhri tekisi päinvastoin korjatakseen tilanteen, narsisti löytää aina siitäkin lisää valittamisen aihetta.

Narsisti voi olla myös sosiaalisesti älykäs. Hän tulee aina halutessaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja kykenee hyvien vuorovaikutus- ja neuvottelutaitojensa vuoksi manipuloimaan ja hyödyntämään muita. Hän saattaa suoriutua myös älyllisesti keskimääräistä paremmin, sillä häneltä puuttuu inhimillisiä kontrollointimekanismeja. Tällaisia kontrollointimekanismeja ovat muun muassa syyllisyyden- ja häpeäntunteet.

Työyhteisössä on tyypillistä, että narsisti toimii päällepäin edustavasti ja moitteettomasti. Siksi häntä on vaikea myös epäillä väärinkäytöksistä. Hän kykenee kääntämään asiat ja näkökulmat ympäri siten, että syyt ja vastuut kohdistuvat aina johonkin toiseen henkilöön. Narsisti on mestaripuhuja, joka voi vakuuttaa jopa uhrinsa siitä, että kaikki muut paitsi hän ovat aina väärässä. Narsistin pelaa henkisellä väkivallalla ja aggressiolla. Väkivallassa on usein kyse siitä, että väkivallan tekijä uhkaa uhria, jotta tämä herättäisi uhrissa pelon tunteita. Väkivalta on keino hallita toista ihmistä. Ne joilla sosiaalista älykkyyttä on vähän, kallistuvat jopa fyysiseen aggressioon. Narsisti ei näe omaa osuuttaan asioiden etenemisessä, eikä siten myöskään mieti tekojensa seurauksia.

Narsistilla on kovat luulot, huono itsetunto, jatkuva huomionkipeys ja tarve ihailuksi tulemiseen. Positiivista huomiota saadakseen hän on valmis tekemään ihan mitä tahansa. Jopa negatiivinen huomio on hänelle parempi vaihtoehto, kuin se, ettei hän saa huomiota lainkaan osakseen.

Narsistin on vaikea toimia ja olla yksin. Koska häneltä puuttuu tervettä narsismia, hän tarvitsee ympärillensä ihmisiä, jotka ovat omien puutteidensa ja heikkouksiensa vuoksi valmiita antamaan hänelle ihailua ja palvontaa. Omien etujensa ajamiseen muiden kustannuksella hän muodostaa oman joukon hännystelijöitä. Joukko on elintärkeä narsistille, sillä se vahvistaa narsistia siten, ettei tämä masennu. Narsisti nostaa joka paikassa ihmisten keskuudesta suosikkeja ja syntipukkeja sen mukaan, saako narsisti heiltä ihailua vai tarvitseeko hän jonkun syyllisen kantamaan vastuuta narsistin teoista.

Parisuhteessa narsisti hyötyy puolisostaan samalla tavalla, kuin muista hännystelijöistä. Hyöty voi olla esimerkiksi taloudellista, ammatillista tai henkistä hyötymistä. Puoliso on narsistille esine, joka on hänen omaisuuttansa ja siihen on rajaton käyttöoikeus. Puolison ajatuksilla, tunteilla, haluilla ja mielipiteillä ei ole mitään merkitystä; päinvastoin ne häiritsevät häntä. Narsistisuhteessa puolisolla ei ole tilaa henkiseen kasvuun ja muutokseen. Narsisti voi estää puolisoltaan kaiken toiminnan, joka palvelee hänen omia tarkoitusperiään riippumatta siitä, tuottaako se puolisolle henkistä tai fyysistä väkivaltaa.

Narsisti kaipaa elämäänsä aina jännitystä, tehtävä täydellisiä suorituksia ja olla kaikessa loistavin. Keskinkertaisuutta hän ei siedä. Narsisti pyrkii lyöttäytymään erityisten, tärkeiden ja arvokkaiden ihmisten seuraan saadakseen hyötyä ja valtaa. Hän luokittelee kaikki tapaamansa henkilöt hyviin ja pahoihin, hännystelijöihin sopiviksi ja sopimattomaksi. Jos joku näkee hänen lävitseen tai loukkaa häntä, kritisoija putoaa hännystelijöistä pois ja muuttuu tavalliseksi ja arvottomaksi pahuuden kätyriksi. Hännystelijöiksi sopimattomista ihmisistä narsisti ei ole kiinnostunut vaan hänellä on suuri tarve puhua heistä pahaa. Poikkeuksena ovat sellaiset ihmiset, jotka ovat narsistille liian vahvoja. Sellaisia henkilöitä narsisti pyrkii liehittelemään hyötymielessä tai pelkää saavansa heistä liian vaikean vastuksen. Narsisti ei koe teoissaan mitään väärää, sillä hän on vakuuttunut myös muiden tekevän samoin.

Narsisti on kateellinen ja kilpaileva. Muiden menestyksestä hän ahdistuu ja kokee sen uhkana omalle minuudelleen. Kumppanin saavutuksista hän saattaa iloita silloin jos hän katsoo saavutuksen nostavan hänen omaa arvoaan. Silloin narsisti saattaa kehuskella puolisonsa saavutuksilla muille mutta haukkua ja mitätöidä kaikki saavutukset silti kotona. Hän on käytökseltään, arvoiltaan ja ajattelutavoiltaan ristiriitainen ja impulsiivinen. Narsisti loukkaantuu myös helposti, on vihamielinen, pinnallinen ja epäluuloinen kaikkea ja kaikkia kohtaan. Narsistia on usein verrattu myös kameleonttiin, joka tarjoaa uhrilleen oikeat sanat ja teot oikeaan aikaan hyötyäkseen tilanteesta mahdollisimman paljon. Hän kykenee aistimaan toisen mielialan ja odotukset. Hän virittäytyy valmiiksi oikealle aaltopituudelle vaikuttaakseen muihin haluamallansa tavalla.

Narsisti kokee, että hänellä on ikuinen oikeus yli muiden. Siten kaikista säännöistä, oikeuksista ja velvollisuuksista pitäisi voida poiketa hänen kohdallaan. Hän on aina jonon ensimmäinen tai hänellä on etuoikeus olla jonottamatta. Kiellot ja käskyt eivät päde hänen mielestänsä koskaan hänen kohdallaan. Narsisti ottaa myös kunniaa sellaisistakin asioista, johon hänellä ei ole ollut osaa eikä arpaa.

Narsistin käsitys elämästä on hyvin kielteinen. Hän löytää asiasta, kuin asiasta huonon puolen, valittaa ja arvostelee sekä on itse aina vakuuttunut siitä, että suoriutuisi mistä tahansa tehtävästä paremmin. Milloin nopeammin, upeammin, siistimmin, asiantuntevammin, kustannustehokkaammin…Kritisointi kohdistuu kaikkeen ja lähes kaiken aikaa; milloin maailmaan, työpaikkaan, perheeseen, ystäviin ja sukulaisiin. Usein narsisti ei kuitenkaan kykene tarjoamaan mitään konkreettista tapaa asioiden parantamiseksi, mutta julistaa oikeuden olla aina oikeassa.

Narsisti syyttää toisia sekä itsensä ja perheensä ulkopuolisia seikkoja siitä, että muut tekevät arjesta kaoottista ja epäloogista. Hän ei ymmärrä vasta-argumentteja perheeltään vaan vaatii oman näkemyksensä vaalimista. Kaikesta pahasta olostaan hän syyllistää läheisiänsä. Toisen huomioonottamista, kiinnostusta, hellyyttä ja läheisyyttä tai vapautunutta ilmapiiriä ei ole juuri ollenkaan tai ollenkaan.

Narsistin mielestä hänen omat ongelmansa ovat suurempia kuin kenenkään muun. Hänen työnsä on arvokkaampaa, vastuullisempaa, haastavampaa ja siten rasittavampaa kuin muiden, häntä ei ymmärretä tai hän kohtaa muuten vain kohtuuttomia vastoinkäymisiä ja siten hän on oikeutettu olemaan jatkuvasti pahantuulinen. Tällaisten tuntemuksien ja väitteiden ei tarvitse olla kuitenkaan todellisia: narsisti saattaa yksinkertaisesti kokea, että myös kaikki hänen negatiiviset kokemuksensa ovat suurempia kuin toisten. Narsisti vaipuu yleensä muihin maailmoihin silloin, kun toiset haluavat kertoa hänelle ongelmistaan. Hän kuuntelee uhriaan mielenkiinnolla ainoastaan silloin, kun hän kokee hyötyvänsä tästä jotenkin. Muiden kokeman onnistumisen tunteet hän vähättelee, aliarvioi ja mitätöi sitä raivoisammin mitä enemmän ne tuntuvat satuttavan hänen omaa heikkoa itsetuntoaan.

Itsetunto on ihmisen henkilökohtainen näkemys omasta arvosta. Itsetunto kehittyy läpi elämän, ja kasvuolosuhteilla on todella suuri merkitys itsetunnon kehittymiseen. Terveen itsetunnon omaava ihminen näkee itsensä arvokkaana ja kykenee kunnioittamaan itseään juuri sellaisena kuin on. Tällöin ihminen ei koe ylemmyyttä tai alemmuutta suhteessa muihin ja näkee omat heikkoutensa ja vahvuutensa realistisina. Ihminen ymmärtää, että parantamisen varaa on, mutta samalla hän näkee itsensä positiivisessa valossa ja hyväksyttävänä. Ihmisen sopeutuu elämään hyväksymällä itsensä. Näin hän kokee olevansa tasavertainen muiden kanssa ja pystyy olemaan avoimesti kiinnostunut muista ilman jatkuvaa pelkoa ja tuntematta tarvetta kilpailuun. Voidaankin sanoa, että itseensä tyytyväisellä ihmisellä on riittävästi tervettä narsismia.

Narsistilla on aina heikko itsetunto siitä huolimatta, että hänen käytöksensä perusteella voisi luulla juuri päinvastaista. Narsistilta puuttuu sekä hyvä itsetunto että kyky asettua toisen asemaan. Narsistin käsitys omasta itsestään ja vuorovaikutustaidoistaan on vääristynyt. Narsistilla on tapana loukata jatkuvasti läheisiään vähättelemällä, piikittelemällä ja arvostelemalla. Narsistilla on aina sanottava viimeinen sana. Narsisti voi toimia myös hienovaraisemmalla tavalla. Hän toivoo, että vastapuoli tuntisi olonsa arvottomaksi, vaikka tällainen tunne on hänellä itsellään sisimmissään.

Alun perin vitsiksikin tarkoitetut kommentit ovat julmia, mutta mitään itseensä kohdistuvaa leikkipuhetta hän ei kykene ymmärtämään tai sietämään. Hän voi loukkaantua verisesti jopa sellaisestakin arvostelusta, joka ei häntä koske, jos hän itse uskoo että sillä on täytynyt viitata häneen.

Itsetunnon puute aiheuttaa narsistille jatkuvaa tyytymättömyyttä itseinhosta itsevihaan. Hän on yliherkkä loukkaantumaan ja pyrkii jatkuvasti manipuloimaan ja hallitsemaan muita välttääkseen kaikin keinoin itseensä kohdistuvaa arvostelua. Hän voi hyökätä aggressiivisesti toista kohtaan, koska kuvittelee toisen tekevän pian samoin. Elämä on narsistille peliä, oli kysymys sitten ihmissuhteista tai työelämästä.

Narsistin ihanneminä ja todellinen minä ovat kaukana toisistaan. Ihanneminä tarkoittaa sellaista mielikuvaa itsestä, jollainen haluaisi olla. Ihmisellä on hyvä itsetunto silloin, kun nämä mielikuvat ovat lähellä toisiaan. Narsistin itsearvostus ei ole kehittynyt normaalisti, sillä hän ei ole lapsuudessaan voinut kokea olevansa hyväksytty sellaisena kuin hän on. Tämän vuoksi hän ei aikuisenakaan koe olevansa riittävä ja kelpaavansa muille, teki tai toimi hän sitten miten tahansa. Hänellä on jatkuva tarve peittää alemmuuden ja huonommuuden tunnetta; tähän hän haaskaa valtavan määrän energiaa pohtimalla muiden mielipiteitä, tuntemalla häpeää ja pelkäämällä yksin jäämistä. Hän pyrkii korjaamaan minänsä julkista puolta muuttamalla mielipiteitään, puheitaan, toimintamallejaan ja arvojaan. Narsisti ei siis tunne itseään eikä muita, hän kokee itsensä hylätyksi, yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi.

Narsisti jaottelee ihmiset hyviin ja pahoihin sekä elämänsä hyviin ja huonoihin hetkiin. Huono itsetunto tekee mahdottomaksi käsitellä ahdistusta rakentavasti. Hän on ristiriitainen ja lyhytjännitteinen, masentuu helposti eikä kykene hillitsemään aggressiivisia tunteitaan. Käyttäytyminen voi olla kaksijakoista, tai sitten hän siirtää erittäin vakuuttavasti omat huonot ominaisuutensa ja sanomisensa toisten ominaisuuksiksi ja teoiksi syyllistämällä uhreja omista heikkouksistaan. Narsisti osoittaa oman vastuuntunnottomuutensa juuri negatiivisten asioiden siirtämisellä toisille ihmisille. Vastuuntuntoisella ihmisellä on tapana myöntää ongelmansa ja alkaa selvittämään niitä.

Teksti pohjautuu seuraaviin lähteisiin:

Empatialla tarkoitetaan myötätuntoa ja kykyä asettua toisen ihmisen asemaan ja ymmärtää sekä tulkita toisen tunteita. Myötätunnolla tarkoitetaan ihmisen asennetta, jossa toisen etu on tärkeämpi kuin oma hyöty. Myös empatia on kulttuurisidonnaista; kyky tunnistaa samankaltaisuutta ihmisten välillä riippuu vahvasti kasvuolosuhteista. Empaattinen ihminen ymmärtää toisen yksilön ajattelun, kokemukset ja tunteet. Hän pystyy myös hahmottamaan ja ymmärtämään sitä, miksi tämä toimii niin kuin toimii. Empatia on tärkeä keino ehkäistä hyökkäävää käyttäytymistä, sillä ihminen joka osaa asettua toisen rooliin käyttää aggressiota ainoastaan itsepuolustukseen tai hätätilanteeseen.

Narsistilla ei ole lähes ollenkaan tai ollenkaan myötäelämisen ja empatian kykyjä ja häneltä puuttuu syyllisyydentunne. Tämän vuoksi hän kokee toisiin ihmisiin kohdistamansa loukkaukset hyväksyttäviksi. Empatian puute tekee narsistista erityisen julman muita ihmisiä kohtaan. Hän tiedostaa loukkaavansa ja satuttavansa muita, mutta hän ei välitä tästä, sillä hänellä on mielestään täysi oikeus loukata ihmisiä tarvittaessa. Hän saattaa kokea esimerkiksi velvollisuudekseen sanoa, mikä toisessa ei miellytä, koska muut eivät uskalla puhua tästä suoraan. Narsisti ei kadu tekemisiään tai sanomisiaan.

Narsisti ei tee mitään mistä hän ei hyödy, sillä toisen hätä ei narsistia kiinnosta. Narsisti osaa kuitenkin teeskennellä empatiaa ja esiintyä vapaaehtoisena hyväntekijänä, aina auttavana ystävänä, jos hän kokee saavansa palveluksia tehdessään hyvityksenä ainutlaatuisuuden ja ihailun tunnetta. Narsisti ei taas itse yleensä kykene ottamaan vastaan apua, sillä hän ei kykene myöntämään huonommuuttaan tai avun tarvettaan missään asiassa. Narsisti tekee tai ainakin väittää tekevänsä kaiken itse, koska tekee kaiken mielestään paremmin kuin muut. Narsisti uskoo olevansa korvaamaton ja nero silloinkin, kun hän on todellisuudessa älyllisesti keskiverto.

Empatian puute vaikeuttaa sosiaalista elämää siten, että narsisti ymmärtää toisten ihmisten tunteet ja signaalit väärin ja on siitä syystä altis myös konflikteille.

Moraalilla tarkoitetaan tietyssä yhteisössä luotuja ”pelisääntöjä” eli käyttäytymissääntöjä, käsityksiä ja arvostuksia joiden avulla punnitsemme oikeaa ja väärää sekä hyvää ja pahaa. Moraali merkitsee myös sitä, mitä yhteisössä on sallittua tehdä ja mitkä ovat vastuumme ja velvollisuutemme. Moraali edellyttää kykyä punnita eri vaihtoehtojen välillä, omaatuntoa sekä empatian taitoja. Olemme oppineet erilaisia moraalisääntöjä esimerkiksi synnynnäisten, kokemuksesta opittujen, lain säätelemien, kulttuuristen, uskonnollisten ja auktoriteettien sanelemina.

Moraali ja omatunto kehittyvät kasvattajan ja kasvatettavan lämpimien tunnesiteiden pohjalta. Lämpimät tunnesiteet edesauttavat kanssakäymistä ja rooleja, jotka edistävät moraalin kehitystä ja kykyä asettua toisen ihmisen asemaan. Jos lapsi oppii kasvuympäristössään mallin, jossa toisten ihmisten hyväksikäyttö ja manipulointi on normaalia ja hyväksyttävää, lapsen moraalitaju ja omantunnon kehitys vääristyy.

Narsistin moraali muuttuu sen mukaan, mikä häntä itseään milloinkin parhaiten palvelee. Narsistin elämän suuntaa määrittelee tahto, ei omatunto. Narsisti tahtoo nähdä kaikki asiat subjektiivisesti, eikä hän vaivaudu miettimään asioita muiden ihmisten näkökulmasta. Narsisti pitää itsestäänselvyytenä sitä, että muut ihmiset tottelevat häntä. Narsisti on hyvin itseriittoinen, eikä hän kykene ymmärtämään sitä, että muilla ihmisillä on identiteetti. Vaikka narsistit voivat näennäisesti pitää muista ihmisistä, vuorovaikutussuhteet eivät pääse kehittymään aidoiksi, sillä narsistilla on jo omat ennalta omaksutut mielipiteet muista ihmisistä ja heidän tekemisistään. Näin ollen narsisti ei koskaan tosissaan kysy, kuinka joku ihminen voi, koska hän tietää kaiken etukäteen. Loppujen lopuksi narsisti on tuskin edes kiinnostunut toisten asioista, ellei asia koske narsistia itseään.

Narsisti rakastaa moralisoida kyllä itse kaikkea ja kaikkia, kunhan se ei kohdistu häneen itseensä tai omiin tekoihinsa. Narsistille on tyypillistä toimia moraalin vastaisesti, kun hän siitä hyötyy. Hän perustelee usein toimintaansa sillä, että teko on oikeutettu jos siitä ei jää kiinni. Vaikka narsisti loukkaisi läheistään mutta on omasta mielestään toiminut parhaansa mukaan, hän ei ole mielestään velvollinen kokemaan syyllisyyttä. Hän ei osaa pyytää todellisesti anteeksi, sillä empatiataidon puuttuessa hän ei kykene asettumaan toisen ihmisen asemaan tai näkemään omaa syyllisyyttään.

Sosiaalistumisella tarkoitetaan ihmisen kasvamista yhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi. Sosiaalistumisprosessi on monimutkainen ja tapahtuu lapsuudessa. Lapsi oppii huoltajansa ja muiden yhteisöjen avulla ymmärtämään millaisia vaatimuksia yhteiskunnalla on hänen käyttäytymisensä suhteen. Sosiaalistumiseen kuuluu sääntöjen sisäistäminen, mielipiteiden ilmaiseminen sekä kyky tunnistaa omatuntonsa ääni. Persoonallisuuden ydintä sanotaan minuudeksi. Persoonallisuus on aina muiden ihmisten näkemää ja kokemaa. Sen sijaan minuudella tarkoitetaan sitä, mitä yksilö itse kokee ja näkee. Minuudesta ja persoonallisuudesta ihminen rakentaa oman todellisuutensa.

Yhden teorian mukaan narsistinen persoonallisuushäiriö olisi aivojen limbisen järjestelmän häiriö, mutta geeneissä periytyvää luonnehäiriötä ei ole kuitenkaan ole pystytty todistamaan. Henkinen perimä on sitä vastoin mahdollinen, mikäli kodissa vallitsee narsistiset arvot. Tämä ei kuitenkaan aina ole niin yksiselitteistä. Narsistien lapsista voi tulla yhtä hyvin alistuvia narsistien uhreja uusissa vuorovaikutussuhteissaan.

Narsistiseen persoonallisuushäiriöön johtavat syyt nähdään kuitenkin johtuvan suurimmalta osin kasvatuksen rakkaudettomuudesta sekä rajattomuudesta. Lapsen varhaiset ja turvatut vuorovaikutussuhteet ovat huomattava tekijä ennaltaehkäisemään narsistista persoonallisuushäiriötä. Lapsen tulisi voida peilata aikuisen tunnetiloja ja hänen tulisi saada tuntea ja kokea, että hänestä iloitaan aidosti. Lapsen tulisi myös kestää narsistisia loukkauksia, kuten esimerkiksi vastoinkäymisiä ja sitä, että omaa tahtoa ei aina voi toteuttaa.

Narsistinen persoonallisuushäiriö syntyisi siten lapsen kehityksen varhaisessa vaiheessa ensimmäisinä ikävuosina. Häiriö syntyy siten, että lapsi on jäänyt vaille normaaliin kehitykseen tarvitsemaansa huolenpitoa, rakkautta, arvostusta ja peilaus ei ole onnistunut. Yhtenä syynä voi olla se, ettei lapsella ole ollut aikuista, joka olisi antanut hänelle turvallisuuden tunnetta. Toisena syynä narsismiin voi olla ankara kotikasvatus. Lapsi saattaa kokea olevansa riittämätön vanhemmilleen ja ottaa samanlaisen mallin käyttöönsä myöhemmässä elämässään. Kolmantena syynä voi olla liian vapaa ja rajaton kasvatus, jolloin lapsi saattaa kuvitella, että muut ihmiset ovat tarkoitettu vain hyötykäyttöön. Tämän vuoksi henkilö saattaa elää loppuelämänsä vääristyneellä minäkuvalla samalla paikaten huonoa itsetuntoaan.

Joidenkin käsitysten mukaan narsismi voi saada alkunsa varhaiskehityksen vaiheessa myös siten, että lapsen huoltaja toimii ylihuolehtivaisesti. On kuitenkin muistettava, että psyykkinen sairaus on aina monen eri tekijän summa. Ei voida olettaa automaattisesti, että kaikille, joilla on ollut lapsuudessaan ongelmia, tulisi vaikeuksia vanhempana.

Häiriintyneen kehityksen myötä henkilölle voi muodostua vääristynyt käsitys itsestä. Lapsi tuntee kaikkivoipaisuutta sekä kykyä hallita muita ihmisiä ja tapahtumia. Tämä on aluksi normaali keino selviytyä. Tunteen tulisi kuitenkin kadota, mutta narsistilla tunne ei väisty, vaan hänen kaikkivoipaisuuskäsityksensä säilyy. Hän on mahtavin, ihanin, kaunein ja paras. Omien rajallisuuksien ja epäonnistumisten myöntäminen on mahdotonta. Kun narsisti ottaa tehtävän vastaan vaikuttaa siltä, että hänellä ei ole lainkaan rajoja. Monesti tämä tulkitaan virheellisesti hyväksi itsetunnoksi.

Jotta voimme puhua narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, käyttäytymismallin on oltava erittäin poikkeava verrattuna kulttuurin muiden ihmisten tapaan ajatella, kokea, tuntea ja suhtautua muihin ihmisiin. Monilla persoonallisuushäiriöstä kärsivillä on myös ahdistusta ja ongelmia sosiaalisessa kanssakäymisessä.

Kaikille narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiville on tunnusomaista samankaltainen persoonallisuus. Oireiden määrä ja vakavuus vaihtelevat suhteessa häiriön vakavuuden mukaan. Narsisti kärsii empatian puutteesta, harhakuvitelmista oman kaikkivoipaisuutensa suhteen, vaatii ihailua, on ylimielinen, kilpailunhaluinen, röyhkeä ja kateellinen eikä hyväksy keskivertaisuutta saatikka huomioi toisten tunteita ja tarpeita. Narsistien tärkeimmät yhteiset tuntomerkit ovat: tapa olla hyökkäävä muita kohtaan, manipuloida ja kontrolloida.

Yleisen näkemyksen mukaan sanotaan, että narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiviä on väestöstämme yksi prosentti. Kuitenkin eriasteisesta narsistisesta vammasta kärsiviä henkilöitä on paljon enemmän. Ennen sairastuttiin pelkotiloihin, pakkoneurooseihin ja hysteriaan - nykyajan ilmiöinä ovat narsismi ja rajatilahäiriöt. Narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä henkilö aiheuttaa ongelmia yleensä kaikkialla, missä hän toimii.

Ujous

Ujous on epävarmuuden tunne, joka johtuu esimerkiksi muiden ihmisten seurasta tai muille ihmisille puhumisesta.

Ujouden syntymisestä tai sen aiheutumisesta ei ole varmaa tietoa. Jotkut tutkijat sanovat, että ujous on geneettistä, jota esiintyy syntymästä asti ja toiset tutkijat nostavat esille kasvatuksen.

Ulkoiset tunnusmerkit

Yksi ujona olemisen vaikeuksista on se, että on usein mahdotonta piilottaa ujous muilta ihmisiltä. Ujouden merkkejä voivat olla esimerkiksi puhevaikeudet, änkytys, mumina, epäröinti, punastelu, vapina ja hikoilu.

Kun tällaisia oireita alkaa esiintyä, ujo ihminen tulee usein yhä hermostuneemmaksi, eikä kykene hallitsemaan keskustelua tai tilannetta. Tällaista tapahtuu useimmille ihmisille. Yleensä ihmiset tulevat jännittyneiksi uusissa tilanteissa ja mitä enemmän jännittyneisyyttä ajattelee, sitä enemmän sitä esiintyy. Ujoudeksi tämä määritellään usein siinä vaiheessa, kun se alkaa haitata elämää.

Sisäiset tunnusmerkit

Monilla ujoilla ihmisillä on sekä sisäisiä että ulkoisia merkkejä ujoudesta. Kuitenkin jotkut ihmiset voivat käyttäytyä itsevarmasti ulospäin ja piilottaa ujostelun sisälleen. Kun nämä ujot henkilöt käyttäytyvät hyvin itsevarmasti ulkopuolisen silmin katsottuna, sisällä heillä on jatkuvasti ajatuksia siitä, miten keskustelu

Ujouden hoito

Ujoutta voidaan hoitaa lääkkeillä, jolloin puututaan ujouden syihin, kuten epävarmuuteen. Myös ujouden oireita voidaan hoitaa. Eräs hoito on stressihermon salpaus, joka estää punastelun. Huomattuaan, että ei enää punastele, ujo ihminen voi saada lisää itsevarmuutta. Näin pyritään myönteiseen vaikutusten kehään. Ujoutta voi myös "hoitaa" itse hakeutumalla usein tilanteisiin, joissa on pakko tulla esille.

Mitä on ujous?

Arkikielessä ujoutta käytetään kuvaamaan sekä tunnetta että käytöstä. Sosiaalisessa tilanteessa syntyvä kiusaantumisen ja epämukavuuden tunne nimetään usein ujoudeksi. Myös nolostuminen ja häpeä ovat aikuisella ujouteen liittyviä tunteita.

Ujous on arkuutta uusien ihmisten edessä tai yllättävissä sosiaalisissa tilanteissa. Ujous ei liity haluttomuuteen olla muiden ihmisten kanssa, vaan se viittaa emotionaaliseen reaktioon ja siitä seuraavaan varautuneeseen käytökseen vieraiden ihmisten seurassa. Sen sijaan ujouden on pikemminkin osoitettu usein olevan yhteydessä empatiaan ja emotionaaliseen herkkyyteen. Kyky havaita toisen tunteita on puolestaan tärkeä taito sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Ujojen ihmisten joukossa on kuitenkin myös niitä, jotka ovat vähemmän sosiaalisia ja viihtyvät hyvin yksinään.

Ujoutta saatetaan käyttää persoonallisuuden selittäjänä välillä myös harhaanjohtavalla tavalla. Esimerkiksi ujous ja rohkeus saatetaan joskus esittää toistensa vastakohtina, vaikka näin ei ole. Ujous ei siis ole yleistä rohkeuden puutetta, pelkuruutta ja jännittyneisyyttä, vaan epämiellyttävää tunnetta sosiaalisissa tilanteissa. Siihen liittyy vaikeus toimia uusien ihmisten kanssa ja ilmaista tunteitaan ihmissuhteissa – joskus myös läheisille ihmisille. Ujoudessa on kyse nimenomaan ensireaktiosta uusien ihmisten seurassa. Ujona pidetty ihminen saattaa olla tuttujen seurassa hyvinkin toisenlainen, vilkas ja puhelias.

Mitä ujouden taustalla?

Estyneisyydellä ja ujoudella on todettu olevan fysiologinen tausta. Ujous ei sinänsä tarkoita heikkoa itsetuntoa tai kyvyttömyyttä elämänhallintaan, vaan joillakin ihmisillä vain yksinkertaisesti on synnynnäinen alttius ujouteen ja varautuneisuuteen. Ympäristö puolestaan määrää, mihin saakka tämä biologinen taipumus pääsee toteutumaan.

Fysiologia ei kuitenkaan aina ohjaa estynyttä käytöstä, vaan ujous voi olla myös sosiaalisten kokemusten tulos. Ujoilta ihmisiltä puuttuu usein kyky uskoa itseensä. Tämä ei ole niinkään seurausta synnynnäisestä ujoudesta, vaan kokemuksista, joita ujoilla ihmisillä on ympäristöstään. Ujouden sijasta tätä tunnetta voidaan kutsua sosiaalisen itseluottamuksen puutteeksi ja se on kasvatuksen tulosta. Tällöin ongelmana on usein jatkuva itsetarkkailu ja luulo siitä, että on ainoa ujo ihminen porukassa. Mitä muut minusta ajattelevat? -on kysymys, joka tällöin pyörii usein mielessä.

Joskus ujoudesta seuraa

Joskus ujous voi johtaa myös käytökseen, jonka muut tulkitsevat väärin. Ujo ihminen saattaa tahtomattaan vaikuttaa ylimieliseltä tai vihamieliseltä. Ihminen saattaa myös yrittää kätkeä ujoutensa sarkastiseen ja kriittiseen käytökseen, jolloin saattaa virheellisesti syntyä kuva kylmästä ja tunteettomasta ihmisestä.

Synnynnäinen ujous tai estyneisyys ei heti johda uusien tilanteiden välttämiseen, vaan aluksi siihen, että uusi tilanne herättää epämukavuuden tai pelon tunnetta. Tämä tunne saattaa kuitenkin vähitellen ehdollistua ja yleistyä muihinkin tilanteisiin. Vastauksena tähän ihminen alkaa välttää ahdistusta aiheuttavia tilanteita.

Kysymys ei olekaan siitä, että pitäisi päästä eroon ujouden tunteesta, vaan sen aiheuttamasta käytöksestä. Ujous on pysyvä piirre, mutta sen ehdollistuminen kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin tulisi estää. Ujo ihminen jännittää todennäköisesti aina uusien ihmisten tapaamista. Vuosien kuluessa hän saattaa kuitenkin oppia yhä paremmin työntämään tämän ominaisuuden syrjään antamatta sen vaikuttaa merkittävästi elämäänsä. Se, että ujostuttaa, ei vielä haittaa ihmistä, mutta hauskojen asioiden väliinjääminen ujouden takia on jo hyvin harmillista.

Mitä on temperamentti?

Temperamentilla tarkoitetaan niitä ihmiselle tyypillisiä käyttäytymispiirteitä, jotka erottavat hänet muista ihmisistä, toisin sanoen ihmisen yksilöllistä tapaa toimia. Jo varhaisessa iässä yksilöiden välillä on havaittavissa eroja esimerkiksi siinä, miten he ilmaisevat tunteitaan, miten pitkään jaksavat keskittää tarkkaavuutensa samaan asiaan, miten helposti he ovat häirittävissä ja miten aktiivisia he ovat. Lisäksi se, miten he reagoivat uusiin tilanteisiin ja ihmisiin eroaa toisistaan.
Temperamentti on ihmisen myöhemmän persoonallisuuden biologinen perusta. Se on joukko suhteellisen pysyviä, synnynnäisiä taipumuksia ja valmiuksia, joista myöhemmin ympäristön vaikutusten muokkaamana kehittyy ihmisen persoonallisuus. Temperamentin lisäksi persoonallisuuden kehitykseen vaikuttavat esimerkiksi lapsen saama kasvatus, yhteisön odotukset sekä kulttuurin normit ja arvostukset. Temperamenttipiirteet ilmaantuvat siis varhain, ennen kun ympäristö ehtii niihin vaikuttaa. Persoonallisuus puolestaan syntyy temperamenttipiirteiden ja ympäristön vuorovaikutuksessa.
Temperamentti saa merkityksensä aina jossain kontekstissa. Ympäristö asettaa tiettyjä odotuksia, joihin tietynlainen temperamentti joko sopii tai ei sovi. Temperamenttipiirteitä ei voida sinänsä määritellä hyviksi tai huonoiksi, vaan tämä riippuu aina tilanteesta. Sama temperamenttipiirre on toisessa yhteydessä hyvä, toisessa huono; välillä siitä on apua, toisessa hetkessä se tuottaa hankaluuksia.
Itsetuntemuksen merkitys

Oman temperamentin tunteminen lisää itsetuntemusta ja antaa pohjan vahvalle identiteetille ja sen myötä oman elämän hallinnalle. Siten temperamentin tunteminen auttaa ihmistä itseään ymmärtämään, miksi hän kokee asiat tietyllä tavalla. Siinä missä joku kokee jonkin asian stressaavaksi ja pelottavaksi, toinen suhtautuu siihen tyynen viileästi. Kun tämän ymmärtää, on parempi mahdollisuus myös muuttaa tilannetta itselleen sopivaksi tai omaa käytöstä tilanteeseen sopivaksi. Yhtä tärkeää on joskus myös hyväksyä itsensä ilman painetta muuttaa itseään tai elämäänsä.
Tieto temperamentista auttaa ymmärtämään, miksi olemme erilaisia. Se ei kuitenkaan oikeuta mitä tahansa käyttäytymistä Temperamentti on yksilöllinen taipumus, valmius tai tyyli. Vaikka taipumus säilyy läpi elämän, sen ilmiasu ja ilmaiseminen muuttuu kehityksen, kasvatuksen ja oppimisen myötä. Temperamentti ei kuvaa toiminnan sisältöä eikä se ole ”korkeamman tason” päätöksentekoa tai harkintaa. Synnynnäisen temperamentin ja tietoisen itseohjatun päätöksenteon välillä on ero, joka poistaa sen mahdollisuuden, että ihminen voisi perustella mitä tahansa käytöstään temperamentilla. Helposti ärtyvä ihminen ei voi ärsyyntymiselleen mitään, mutta voi oppia purkamaan sitä johonkin muuhun kuin kanssaeläjiinsä, vaikkapa urheiluun. Taipumus ja seuraus ovat siis eri asioita – taipumus herää itsestään, käytökseen ihmisellä on mahdollisuus itse vaikuttaa.

Mitä on hyvä itsetunto?

Itsetunto on rohkeutta olla oma itsensä. Itsetunto on sitä, että uskaltaa toimia, puhua, pukeutua ja ajatella siten kuin tuntee oikeaksi. Itsetunto on kokonaisvaltaista itsensä hyväksymistä ja perusvarmuutta siitä, että on toisten hyväksymä. Itsetunto liittyy siihen, millaisia ominaisuuksia ja kykyjä omasta mielestämme meillä on ja millaisiksi nämä kyvyt arvotamme. Hyvä itsetunto on hyvä pohja ihmisen kehitykselle ja vaikuttaa positiivisesti mielialaan ja elämäntyytyväisyyteen. Hyvän itsetunnon omaava ihminen tietää millainen hän on ja arvostaa itseään sellaisena kuin on. Hän tuntee hallitsevansa omaa elämäänsä ja on tyytyväinen sosiaalisiin suhteisiinsa. Hyvään itsetuntoon liittyy tavoitteita, jotka voi saavuttaa, elämänkulkuun vaikuttaminen, tyytyväisyys elämään, kyky toteuttaa itseään ja suunnitella tulevaisuutta. Toinen mittaa itseään menestymisellä opinnoissa, toiselle puolestaan kyky solmia helposti ystävyyssuhteita toimii mittarina.

Itsetunto ei ole täysin pysyvä, vaan se voi vaihdella elämäntilanteiden, kokemusten, vastoinkäymisten ja epäonnistumisten myötä. Sosiaaliset taidot ja muilta ihmisiltä saatu hyväksyntä vahvistavat itsetuntoa. Hyvää itsetuntoa ei kuitenkaan saavuteta toisia miellyttämällä, vaan hyväksyntä ja hyvä itsetunto tulee saavuttaa omana itsenään. Itsetunto rakentuu pitkälti sen mukaan millaiseksi koemme itsemme. Itsetunto liittyykin itseluottamukseen ja oman itsensä arvostamiseen sekä oman elämänsä arvokkaana ja ainutlaatuisena pitämiseen. Itsenäisyys oman elämän ratkaisuissa sekä riippumattomuus muiden mielipiteistä tuntuu hyvältä ja vahvistaa itsetuntoa. Myös kyvykkyys, onnistuminen ja empaattisuus toimivat itsetuntoa vahvistavina tekijöinä. Hyvään itsetuntoon liittyy myös kyky arvostaa muita. Hyvä itsetunto sietää myös pettymyksiä. "Itsetunto on hyvä silloin, kun ihmisen minäkäsityksessä ovat voitolla positiiviset ominaisuudet ja huono silloin, kun negatiivisten ominaisuuksien määrä on suurempi kuin positiivisten", kirjoittaa psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen kirjassaan Hyvä itsetunto.

Ihminen, jolla on hyvä itsetunto

• Omaa "totuudenmukaisen" minäkuvan - ihminen tunnistaa ja tietää myös heikkoutensa. Ei puolustele heikkouksillaan huonoa käytöstä tyyliin: "minä olen sellainen, en voi itselleni mitään."
• Luottaa itseensä ja arvostaa itseään ihmisenä. Itsearvostus tarkoittaa sitä, ettei anna esimerkiksi loukata itseään. Itseluottamusta on sekin, että uskaltaa ottaa vastaan haastavia tehtäviä, joista ei ehkä selviä, mutta uskaltaa yrittää.
• Pitää omaa elämäänsä arvokkaana ja ainutkertaisena.
• On itsenäinen oman elämänsä ratkaisuissa ja on riippumaton muiden mielipiteistä.
• Ei koe tarvetta loukata muita, mutta elää omaa elämäänsä niin kuin haluaa - ei sen mukaan, mitä ympäristö kulloinkin arvostaa.
• Sietää pettymyksiä ja epäonnistumisia.
Hyvä itsetunto EI ole

• Samaa kuin itsevarma esiintyminen tai ulkoinen menestyminen.
• Pelkkää itsevarmuutta ja itsensä näkemistä ainoastaan myönteisessä valossa.
• Sosiaalista rohkeutta; hyvä itsetunto voi olla myös ujolla tai syrjäänvetäytyvällä ihmisellä. Vastaavasti kaveripiirin keskipiste, äänekäs, näkyvä ja sosiaalinenkin ihminen voi kaiken takana kärsiä huonosta itsetunnosta. Itsetunto ei aina näy ulospäin!
• Itsekkyyttä; se ei ole itsensä toteuttamista toisen kustannuksella.

Miten itsetunto syntyy ja kuinka sitä voi kehittää?

Itsetunto on ihmisessä oleva tunne tai käsitys omasta itsestä. Itsetunto muodostuu kokemusten - hyvien ja huonojen - pohjalta, se ei ole peritty ominaisuus. Itsetunto on yksi ihmisen persoonallisuuden ominaisuus. Jokaisella meistä on oma sisäinen käsitys itsestämme, se mitä hiljaa mielessämme itsestämme ajattelemme ja miten hyviä omasta mielestämme olemme. Toinen puoli itsetuntoa on se, mitä haluamme kertoa itsestämme muille. Se näkyy käytöksessä ja siinä millaisen kuvan haluamme itsestämme antaa.

Itsetunto on yksi herkimmistä ominaisuuksistamme. Se kehittyy läheisissä ihmissuhteissa kanssakäymisen kautta. Kun meitä rakastetaan, meistä huolehditaan ja meidät hyväksytään jo aivan pienestä pitäen, itsetunto kehittyy ja antaa suuntaa tulevalle - nuoruudelle ja aikuisuudelle. Moite ja arvostelu omien vanhempien taholta ja terveen hyväksynnän puute saattavat aiheuttaa myöhempinä ikäkausina huonoa itsetuntoa. Elämänkolhut ja vastoinkäymiset koulivat toisia entistä vahvemmiksi ihmisiksi, toiset jäävät helpommin hautomaan huonoja kokemuksiaan, eivätkä pääse ikävän asian tai kokemuksen yli. Onneksi itsetuntoaan voi kaikissa elämänvaiheissa kehittää parempaan suuntaan. Luottamus itseen ja ulkomaailmaan kasvaa pikkuhiljaa.

Vinkkejä itsetunnon kohentamiseen

Itsetuntonsa tilaa pohtivalle on tärkeää löytää oma tapa millä vahvistaa itsetuntoaan ja omaa identiteettiään. Voimavarojen suuntaaminen siihen missä olet hyvä, siihen jonka koet vahvuudeksesi, antaa suuntaa uudelle, vahvalle minälle ja hyvälle itsetunnolle. Muutos tavassa, jolla tarkastelet itseäsi, voisi olla ensimmäinen askel kohti parempaa itsetuntoa. Sen sijaan, että keskityt niihin asioihin, joista et pidä itsessäsi, yritä ajatella hyviä puoliasi.

Salme Blomsterin vinkkejä mukaillen:

• Keskity vahvuuksiisi - älä puutteisiisi. Yritä löytää itsestäsi ja ympäristöstäsi positiivisia puolia. Mitkä asiat ovat hyvin? Missä asioissa olet hyvä?
• Etsi totuus itsestäsi. Mieti millainen kuva sinulla on itsestäsi? Jos olet tottunut ajattelemaan itsessäsi jotakin piirrettä, kysy itseltäsi: Onko se totta? Olenko todella sellainen? Usein kuvittelemme asioita, jotka eivät välttämättä pidäkään paikkaansa.
• Puhu kauniisti itsellesi ja muille.
• Muista, että jokainen ihminen on ainutlaatuinen.
• Muistele onnistumisiasi.
• "Pilvettömien päivien päiväkirjaa" on hyvä selailla silloin, kun eteen tulee vastoinkäymisiä. Vaikeina hetkinä on hyvä palauttaa mieleen se hyvä, mitä on ollut. Niin vaikeudet kuin hyvätkin hetket kuuluvat elämään.
• Uskalla olla erilainen. Erilaisuus voi toisinaan tuoda mukanaan yksinoloa, mutta toisten liiallisesta myötäilystä saattaa seurata omasta itsestä vieraantumista.
• Opettele tekemään valintoja, päättämään ja tahtomaan!
• Päättämistä voi joutua harjoittelemaan mitättömänkin tuntuisissa asioissa, jos ei ole tottunut tahtomaan mitään. Jos joku kysyy otatko teetä vai kahvia, päätä kumpaa haluat.
• Irrottaudu vääristä häpeän ja syyllisyyden tunteista. Mitä hävittävää sinulla loppujen lopuksi olisi, kun olet hyväksytty olemuksesi pohjaan saakka?
• Etsi yhteisö tai ystävä, joka auttaa kasvamaan. On tärkeää löytää joku, joka kannustaa sinua ja antaa sinun olla oma itsesi.
• Älä lannistu hylkäämisistä, vaan yritä uudelleen. Älä anna muiden määritellä olemassaolosi oikeutta. Kenellekään ei saa antaa sellaista valtaa, että hän pystyy hylkäämällä tuhoamaan sinut.

Tee mielikuvaharjoituksia ja vahvista itsetuntoasi. Ajattele, että onnistut juuri sellaisena kuin olet. Mieti kaikkia hyviä puoliasi. Kirjaa ne ylös ja palaa kirjaamaasi listaan aina heikolla hetkellä.

Rakentava itsekkyys on hyväksi

Hyvään itsetuntoon kuuluu oman itsensä arvostaminen sekä omien oikeuksiensa tunnistaminen. Tässä mielessä itsekkyydellä tarkoitetaan positiivista oman itsen kuuntelemista ja hyvinvoinnistaan huolehtimista. Rikkovassa itsekkyydessä ajetaan vain omaa etua eikä nähdä "omaa napaa" pidemmälle. Joskus on kuitenkin hyvä pysähtyä kysymään mitä minulle kuuluu tänään?

• Tunne ja tunnusta omat rajasi sekä rajallisuutesi ja hyväksy ne. Arvosta itseäsi ja luovu liiallisista vaatimuksista. Huolehdi omista voimanlähteistäsi. Mieti mitä tarvitset voidaksesi hyvin.
• Aktiivinen, vastuullinen ote omaan elämään on terveen itsekkyyden ydin. Anna itsellesi lupa virheisiin ja mielenmuutoksiin.
• Sinulla on oikeus ilmaista omia mielipiteitäsi ja tunteitasi, eikä sinun tarvitse toimia muiden odotusten pohjalta. Päätä itse mistä kannat huolta ja mistä huolehdit. Sinulla on omat oikeudet.
• Varaa aikaa omaan käyttöön ja lataa akkuja tekemällä jotain mukavaa, jotain mitä odotat ja haluat ja mistä tulet iloiseksi ja innostuneeksi.

Sosiaalisuus on eri asia kuin sosiaaliset taidot

Sosiaalisuus temperamenttipiirteenä tarkoittaa, että nauttii muiden ihmisten seurasta, asettaa sen yksinolon edelle ja hakeutuu muiden seuraan. Sosiaaliselle ihmiselle huomion, kiitoksen sekä arvostuksen saaminen muilta on tärkeää, joten välillä hän on myös herkkä kritiikille ja ympäristön paineelle olla samanlainen kuin muut. Vähemmän sosiaalinen ihminen on mielellään yksin, itsenäisempi, eikä ole kiinnostunut jatkuvasta uusien ihmisten tapaamisesta.

Sosiaalisuutta ei pidä sekoittaa sosiaalisiin taitoihin. Sosiaaliset taidot eivät ole perinnöllisiä, kuten temperamenttipiirteet, vaan kehittyvät oppimisen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen tuloksena läpi koko elämän. Sosiaalisuus ja hakeutuminen muiden seuraan usein auttaa sosiaalisten taitojen oppimista. Kiinnostus ihmisiä kohtaan ei kuitenkaan vielä takaa sosiaalisia taitoja, vaan ne täytyy opetella erikseen.

Temperamenttitukija Kaganin mukaan sosiaalinen estyneisyys on temperamenttitutkimuksen lähtökohta: ihmisen perustemperamentti ilmenee siinä, miten hän suhtautuu uusiin ihmisiin ja uusiin tilanteisiin. Etsiikö ihminen aktiivisesti uusia kontakteja vai tunteeko epämukavaa oloa tuntemattomassa seurassa? Pysytteleekö ihminen tutussa ja turvallisessa, jonka kokee hallitsevansa vai rakastaako hän haasteita, yllätyksiä ja odottamattomia tilanteita?

Sellaista temperamenttipiirrettä, joka saa aikaan varautuneisuutta kaiken uuden edessä kutsutaan inhibitioksi eli estyneisyydeksi. Jos tämä arkuus esiintyy nimenomaan uusien ihmisten seurassa tai yllättävissä sosiaalisissa tilanteissa sitä kutsutaan ujoudeksi.

Tunteiden merkitys

Tunteet ohjaavat toimintaamme ja ovat mukana lähes kaikessa mitä teemme. Isokorpi ja Viitanen määrittelevät kirjassaan Tunnevoimaa! perustunteiksi vihan, surun, pelon, rakkauden, inhon, häpeän, nautinnon ja yllätyksen. Spinoza puolestaan pitää kaikkien tunteiden perustana iloa ja surua. Tunteiden tunnistaminen liittyy itsetuntemukseen ja elämänhallinnan tunteeseen.

Sanotaan, että tunteet sekoittavat ja hämmentävät tiedolla ohjattua elämää, mutta ne eivät ole tiedon tai tietämisen vastakohtia. Tiedolla on keskeinen sija tunteiden heräämisessä, tulkitsemisessa, merkitysrakenteiden ja tilanteeseen johtaneiden syiden tarkastelussa. Tunteet voivat saada aikaan fysiologisia muutoksia elimistössä, mm. sydämen lyöntitiheyden kasvua, verenpaineen nousua, hikoilua, punastumista ja vapinaa. Tunteet vaikuttavat mielialaan, toimintavireyteen ja kanssakäymiseen toisten ihmisten kanssa. Ne näkyvät eleissä, ilmeissä ja käyttäytymisessä.

Tunteiden vaikutus elämään liittyvissä valinnoissa
Tunteet vapauttavat tai sitovat energiaa. Ne voidaan kokea myönteisinä tai ja kielteisinä. Erilaiset jaottelut myönteisiin ja kielteisiin eivät kuitenkaan kerro koko totuutta tunteista ja niiden vaikutuksista. Moni kielteiseksi määritelty tunne saa aikaan elämänlaadun ja hyvinvoinnin kannalta hyvinkin positiivisen lopputuloksen.

Positiiviset tunteet kuten ilo, rakkaus, into ja hyväksyntä luovat aloitteellisuutta ja vapauttavat energiaa. Sosiaalisten suhteiden solmiminen ja kanssaihmisten auttaminen sujuu helpommin, uskallus uuden kokeilemiseen kasvaa ja luovuus lisääntyy. Positiivisten tunteiden vallassa toiminta on sujuvaa ja helppoa. Ollaan ikään kuin välittömässä toiminnallisessa vuorovaikutuksessa maailmaan.

Kielteiset tunteet kuten viha, inho, häpeä, pelko, tuska, epäonnistuminen, väärin ymmärretyksi tuleminen viestittävät siitä, että on olemassa ristiriita vallitsevan tilanteen ja hyvinvoinnin kannalta tärkeän tarpeen tai päämäärän suhteen. Ne auttavat tunnistamaan muutoksen ja luovat valmiuksia epätyydyttävän toiminnan keskeyttämiselle ja uudelleen organisoimiselle. Esimerkiksi viha luo valmiuksia jonkin esteen poistamiselle ja pelko tilanteesta vetäytymiselle. Surussa taas valmistaudutaan luopumaan näistä tärkeistä tarpeista tai päämääristä. Kielteisiksi koettujen tunteiden hyödyntäminen saattaa joskus olla työlästä. Niiden taustalla voi olla hyvinkin kipeitä kokemuksia, jotka edellyttävät ajatuksellista läpi käymistä eli psyykkistä työtä.

Psyykkisen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää kyetä pitkittämään ja varastoimaan positiivisten tapahtumien vaikutusta. Tällöin positiivisten tunteiden aikaan saama toiminnan sujuvuuden tunne ja uusia kontakteja luova olotila saadaan maksimoitua. Vastaavasti on hyödyllistä kokea kielteinen tunne silloin, kun se on paikallaan. Esimerkiksi suuttumuksen kokeminen silloin, kun omia rajoja loukataan, tarjoaa pontta suorittaa puolustautuminen uskottavasti ja viestittää tästä aikeesta myös ympäristölle.

Tunteet voivat olla myös piilossa. Saatamme joskus olla ns. latentisti ärsyyntyneitä jostakin asiasta, emmekä tiedosta sitä ennen kuin kimpaannumme jonkin odottamattoman vähäisen vastoinkäymisen myötä. Vasta tällöin tiedostamme olevamme huonolla tuulella.

Tunteisiin liittyy myös jonkinlainen liikkeelle paneva tai pakottava tekijä, jonka vallassa esimerkiksi saatetaan tehdä asioita, joita myöhemmin kadutaan. Esimerkiksi pelossa ilmenee halu välttää pelon kohdetta niin kauan kunnes pelon kohde on välittömässä läheisyydessä tai tietoisuudessa. Samoin vihassa tai suuttumuksessa ilmenee halu hallintaan niin kauan kunnes tietty este on poistettu.

Moraalisten tunteiden kuten syyllisyyden ja häpeän tarkoituksena on rajoittaa epäsosiaalista käyttäytymistä. Häpeän tunne onkin ehkä yksi kipeimmistä kokemuksista. Onkin syytä miettiä, missä määrin juuri tämän tunteen välttäminen motivoi ihmisiä pysymään tietyissä rajoissa ja toimimaan tiettyjen ihanteiden mukaan. Syyllisyys ja siihen liittyvä "hyvittäminen" sekä toisaalta ryhmän jäsenten taholta tuleva "moraalinen viha", jota voi nimittää myös paheksunnaksi, toimivat sosiaalista kanssakäymistä edistävinä. Ne kertovat myös ryhmän arvoista ja normeista, siitä mikä on oikein ja mikä väärin.

Kanssaihmisille tapahtuvalla tunnekommunikoinnilla on merkittävä osuus tunteiden säätelyssä. Positiivisessa tunnetilassa olevat ihmiset pyrkivät vaikuttamaan toisten ihmisten mielialaan spontaanisti vailla erityisiä pyyteitä. Ymmärrys ja taito vaikuttaa toisen mielialoihin kehittyvät jo varhain. Pienet lapset osoittavat halua ja ovat tietoisia keinoista vaikuttaa toveriensa tunnetiloihin siten, että halusivat muuttaa näiden negatiiviset tunnetilat positiivisiksi.

:DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

Hän etsii toisten heikot kohdat, joita hän käyttää häikäilemättä hyväkseen. Narsisti tekee kaikkensa, että ristiriidan toinen osapuoli savustetaan ulos organisaatiosta,

sai kylmän väreet kulkemaan kropassa

Voiko narsisti olla tyytyväinen savustettuaan uhrinsa ulos työpaikasta? Ehkä hetken mutta mistä sitten uusi sopiva uhri? No kyllähän narsisti sen aina löytää ja leikki alkaa alusta, ehkä vähän peitellymmin. Lopulta kuitenkin johtotason naisnarsistin (8) peli on pelattu käytännössäkin.