Kaavinta?

Minulla on tulossa kaavinta ja haluaisin tietää mitä operaatiossa tarkalleen ottaen tapahtuu. Olen kuullut että ennen operaatiota ei saisi edes juoda mitään, onko se totta? Tarvitseeko ottaa saikkua ja vaikuttaako miten kehoon muuten?

(Ja en tarvitse linkkejä minnekkään videoihin, ihan kokemukset riittävät ja tietenkin fakta tieto asiasta)
81286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eli minulle oli varattu keskeytysaika olisiko ollut ihan aamu seitsemäksi. Ilta kahdeksan jälkeen edellisenä iltana en saanut syödä.. Juomisesta en muista! Vai olisikohan ollut niin että aamulla ennen sinne menoa oisin saanut vielä juoda lasillisen vettä.. Menin siis sairaalalle ja laitoin vaatteet päälle ja pistettiin ne tabletit alapäähän ja odoteltiin. Odottelin kuusi tuntia koska leikkaussali oli varattuna. Ja tosiaan silloin aamulla tosiaan sai juoda sen lasillisen ja siellä sairaalalla join myös lasillisen koska sain kipulääkkeitä.
Kun keskeytys oli tehty sain suonensisäisiä kipulääkkeitä vielä aika reilusti ja söin siellä vähän ja vasta kun olin saanut syötyä sain lähteä noin kello 18. Kaverini oli koko ajan mukana ja lähdettiin sitten taksilla kotiin kun en saanut kävellä kotiin (2km) enkä kyllä olisi pystynytkään kun heikotti niin. Saikkua sain viikon (tai no olin silloin koulussa eli olin poissa sen 5päivää mutta papereissa saikkua oli viikko)
Vuotoa ei juurikaan ollut sen jälkeen. Sen illan otin vielä kipulääkkeitä mutta sen jälkeen ei kamalia kipuja kyllä ollut. Vuotokin oli minimaalista.

Tsemppiä!

Äänestä
  • Kiitokset vastauksestasi! En ole ennen joutunut, joten haluan juuri siksi tietää käytännöistä, kokemuksista yms. Tietää mihin varautua..

    Äänestä

  • Niin no pähkäilin näiden kahden palstan vaiheilla, mutta päädyin tänne koska ajattelin saavani enemmän kokemuksia ja tietoa asiasta täältä (enkä myöskään halunnut katsella keskenmeno palstalla sitä miten ihmiset surevat, ottaa voimille lukea niitä tekstejä. Paljon ennnemmin olisin lukenut vain asiasta, sama toimenpide kuin on.) Sen sijaan sainkin sitten massapostauksella syyttelyä niskaan, hieno palsta tämä. Mutta kiitos vielä sinulle joka vastasit minulle kysymykseeni, autoit.

    Äänestä

  • aborteista kolmisen prosenttia, toki näissä tilanteissa kannattaa asiasta mainita heti alkuunsa, jollei sitten halua tulla kohdelluksi sen 97% mukavuusabortoijien ansioilla.

    Äänestä

  • on... kirjoitti:

    aborteista kolmisen prosenttia, toki näissä tilanteissa kannattaa asiasta mainita heti alkuunsa, jollei sitten halua tulla kohdelluksi sen 97% mukavuusabortoijien ansioilla.

    kuulu sulle, tai kenellekään muulle, miksi siihen toimenpiteeseen joutuu menemään.
    Helpointahan olisi pitää mölyt mahassa, eikö jooko?

    Äänestä

  • niin,että vastaus liittyisi itse asiaan? Alkuperäinen kysyi saako ennen operaatiota juoda ja tarvitseeko sairaslomaa ja miten abortti tehdään,vastasitko hänelle?

    Äänestä

  • mikäli teet sen asiallisesti ja rakentavasti ja toisia loukkaamatta, oli hänen aborttinsa syy mikä hyvänsä. Sinä et kohtele "mukavuusabortoijia" yhtään asiattomammin kuin muitakaan, vaan ihan jokaikistä kirjoittajaa täällä kohtelet asiallisesti etkä heitä loukkaa, ja ihan jokaisen mielipiteesi tulee olla asiallinen ja rakentava. Tämän säännöt kertovat täysin yksiselitteisesti. Suosittelen sinua opettelemaan noudattamaan niitä.

    Äänestä

  • kertoa kirjoitti:

    mikäli teet sen asiallisesti ja rakentavasti ja toisia loukkaamatta, oli hänen aborttinsa syy mikä hyvänsä. Sinä et kohtele "mukavuusabortoijia" yhtään asiattomammin kuin muitakaan, vaan ihan jokaikistä kirjoittajaa täällä kohtelet asiallisesti etkä heitä loukkaa, ja ihan jokaisen mielipiteesi tulee olla asiallinen ja rakentava. Tämän säännöt kertovat täysin yksiselitteisesti. Suosittelen sinua opettelemaan noudattamaan niitä.

    saa. Eräät kun ei siedä yhtikäs mitään muuta kuin siloteltuja vääristelyjä ja mutumutuilee kaikesta "asiattomuuksia" ja "loukkauksia"! Joten lopulta aivan sama miten sen (tosiasiat) sitten sanoo.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 35 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


HelloGoodbye kirjoitti:

Minulla on tulossa kaavinta ja haluaisin tietää mitä operaatiossa tarkalleen ottaen tapahtuu. Olen kuullut että ennen operaatiota ei saisi edes juoda mitään, onko se totta? Tarvitseeko ottaa saikkua ja vaikuttaako miten kehoon muuten?

(Ja en tarvitse linkkejä minnekkään videoihin, ihan kokemukset riittävät ja tietenkin fakta tieto asiasta)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu