Haittaako teitä, jos juttelette jonkun uuden tyypin kanssa ja keskustelu on tökeröä ja välillä tulee hiljaisia hetkiä? Mua nimittäin pelottaa uusille ihmisille juttelemaan meneminen juuri tämän takia. On vaikea nyhjästä juttua tyhjästä. Aloitusrepliikin jälkeen en saa enää mitään sanottua, kun pää on tyhjä eikä kerkeä miettimään uutta repliikkiä tarpeeksi nopeasti, jolloin keskustelu tyrehtyy siihen, kun vastaukseni ovat vain tylsiä "joo" "nii" Luulisi, että ujolla keskusteleminen helpottuisi sen aloittamisen jälkeen, mutta minulla se vain vaikeutuu. Aloittaminen on helppoa, kunhan olen vain oikealla mielialalla ja itseluottamus korkealla. Mutta sitten en keksikään enää mitään ja uudet tuttavuudet menevät sivusuun...
Juttelu ei suju
safafa
6859
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kumppani on vähääkään fiksu ja ymmärtäväinen, niin ymmärtää kyllä ujouden. Joko hän keksii uutta puheenaihetta tai on myös hiljaa, muttei sulje pois seuraavalla kerralla, kun uusi keskustelu syntyy.
Minulla on sama ongelma. Huhhuh millainen kamppailu se usein onkin jos saan vietyä keskustelun sujuvasti alusta loppuun. Sitä ei edes ehdi ajattelemaan kovin järkevästi kun vaan pelkää että tulee hiljainen hetki. Usein se hiljainen hetki kuitenkin tulee ennen aikojaan ja eipä kovin hanakasti tämmöisten tuokioiden jälkeen minulle tulla juttelemaan. Minunkin on helppo rikkoa jää ja aloittaa keskustelu, mutta pidemmälle vieminen on sitten haastavampaa. Harmittaa kovasti.
On kyllä hyvin harvinaista herkkua, että saan vetäistyä vähänkin pitkän keskustelun sujuvasti läpi. Miten se voikaan olla niin vaikeaa. Sitä kuuntelee toisten puheita ja miettii "Kyllä minäkin osaisin tuollaisen jutun vetäistä jos haluaisin, mutta se ei vain tule minulta luonnostaan, joten antaa olla"
Olen koittanut nyt viime aikoina hakeutua keskustelutilanteisiin mahdollisimman paljon ja tarkkailla käyttäytymistäni niissä. En tajua, miksi tyrehdytän aina hyvinkin alkaneen keskustelun, niinkuin en yhtäkkiä enää haluaisikaan jutella henkilön kanssa. Ehkä se ei vaan tuntunut mukavalta ja luontevalta.
Typerää, mutta odotan koko ajan sellaista ihmistä, jonka kanssa juttelu olisikin yllättäen heti mukavaa ja luontevaa, mutta eihän sellaista tule, niin kauan kun itse toistan aina samaa kaavaa keskusteluissa. Keskusteluhan on vuorovaikutusta, minun käyttäytymiseni toista kohtaan vaikuttaa toisen käyttäytymiseen minua kohtaan. Sitä ei vain aina tajua, vaan ajattelee, että "Ei meidän juttelut ole koskaan sujuneet tuon kanssa, mutta miksei se silti tule juttelemaan minulle, olenhan minäkin ihminen, eikä hän edes tunne minua vielä! Onpas törkeä ja valikoiva ihminen!" Sitten ei enää paljoakaan kiinnosta mennä itsekään juttelemaan hänelle ja se jää siihen. Itse olen vain antanut hänelle sulkeutuneen ja tylsän kuvan, enhän itsekään ensimmäisenä olisi sellaiselle menossa juttelemaan.
itselläni on pakkoliikkeitä ja kova punastuminen. Punastaminen ja hien puskeminen on vaikeinta...
Pakkoliikeet pääasiassa pieniä, mutta semmoista yleistä levottomuutta kun vastaa jotain - ei hyvä
Itselläkin paljon tuollaista, ehkä suurimpana syynä liika itsekritiikki sen suhteen mikä on "fiksua" sanottavaa. Olen käynyt terapiassa sosiaalisten tilanteiden pelon takia ja terapeuttikin sanoi minulle että ihmiset yleensä puhuvat mitä sylki suhun tuo (minkä vanhemmat minulta joskus kielsivät). Ei siis niin paljon kannata miettiä repliikkejä. Yksi juttu mikä saattaa auttaa on, että muistelee valmiiksi pieniä hauskoja/noloja tarinoita elämästään ja kertoo niitä sitten kun tulee niitä hiljaisia hetkiä (itellä on toiminu aika hyvin). Ihmiset myös tykkäävät puhua itsestään, joten voi myös kysellä toiselta mitä nyt haluaakaan tietää. Samalla voi löytyä yhteisiä harrastuksia tai kiinnostuksen kohteita, joista sitten löytyy puhuttavaa. Yhtenä juttuna olen huomannut että juuri noista yhteisistä asioista on helppo puhua, ongelma on vain jos sattuu olemaan kapeat ja harvinaiset harrastukset. Vaikeatahan se on tyhjästä juttuja nyhjästä ;). Keskustelun jumiutumista saattaa estää itsensä hyväksyminen vähän hiljaisemmaksi, eivät ne hiljaiset hetket ketään tapa. Silloin on myös helpompaa keksiä uutta sanottavaa kun ei ole aivan lukossa. Tsemppiä, kyllä se siitä kun kokemusta karttuu :) Toivottavasti vastasin kysymmykseen
Kannattaa muistaa, että et ole ainoa osapuoli keskustelusta, joten on yhtä lailla toisen vastuu täyttää hiljaisuuksia, jos molemmat tekevät avauksia tasapuolisesti, niin silloin hiljaiset hetket ovat mielestäni hyväksyttäviä. Tilannetta pahentaa jos ympärillä ei tapahdu juuri mitään eikä ole mitään aktiviteettia, tai ei ole musiikkia tai tv:tä yms
Joten aluksi kannattaa sijoittaa tutustuminen ympäristöihin ja tilanteisiin, joissa on automaattisesti jotain hiljaisille hetkille.