Minun paras kaverini on sairastunut maanisdebressioon, olimme ennen hänen sairastumistaan kuin paita&peppu aina yhdessä mutta sitten elämä kuljetti tiemme erilleen vuosiksi.
Kun kuulin hänen sairastuneen en tiennyt kuinka asiaan suhtautua, onneksi hän lopulta soitti minulle ja rupesimme pitämään taas yhteyttä puhelimitse, ja keskusteluissamme hän vaikutti aivan samalta kuin ennenkin joka oli minulle helpotus, olinhan saanut kaverini takaisin.
Mutta nyt haluaisin tavata hänet face to face pitkästä aikaa, meillä on välimatkaa välillämme ja se tarkoittaisi yöreissua.
Jos en tietäisi hänen sairaudestaan en miettisi hetkeäkään vaan varaisin matkaliput jo viikonlopuksi , mutta kun en ole varma nyt sittenkään haluaako hän tässä tilanteessa oikeasti tavata vai ei ?
Kun suunnittelemme tapaamistamme kuulen hänen äänestään iloa ja jälleen näkemisen riemua, mutta kun asian järjestelyistä ruvetaan puhumaan oikeasti huomaan hänen vetäytyvän koko asiasta hiljalleen ja siirtävän keskustelun aiheesta seuraavan kertaan, ja seuraavalla kerralla koko aihetta ei enää edes käsitellä enkä halua siitä muistuttaa koska en tiedä haluaako hän sittenkään tavata.
Mitä neuvoisitte, pelataanko hienotunteisesti hänen ehdoillaan eli tapaamisemme tuskin koskaan toteutuu, vai uskallanko ottaa asian puheeksi vaikka tuntuu ettei hän haluaisi siitä keskustella ?
Olen päätellyt että hän tietyllä hetkellä haluaa aidosti tapaamisemme toteutuvan, mutta kokee asian liian raskaaksi huomatessaan siitä tulevankin totta.
Please, Help us.
Kun kuulin hänen sairastuneen en tiennyt kuinka asiaan suhtautua, onneksi hän lopulta soitti minulle ja rupesimme pitämään taas yhteyttä puhelimitse, ja keskusteluissamme hän vaikutti aivan samalta kuin ennenkin joka oli minulle helpotus, olinhan saanut kaverini takaisin.
Mutta nyt haluaisin tavata hänet face to face pitkästä aikaa, meillä on välimatkaa välillämme ja se tarkoittaisi yöreissua.
Jos en tietäisi hänen sairaudestaan en miettisi hetkeäkään vaan varaisin matkaliput jo viikonlopuksi , mutta kun en ole varma nyt sittenkään haluaako hän tässä tilanteessa oikeasti tavata vai ei ?
Kun suunnittelemme tapaamistamme kuulen hänen äänestään iloa ja jälleen näkemisen riemua, mutta kun asian järjestelyistä ruvetaan puhumaan oikeasti huomaan hänen vetäytyvän koko asiasta hiljalleen ja siirtävän keskustelun aiheesta seuraavan kertaan, ja seuraavalla kerralla koko aihetta ei enää edes käsitellä enkä halua siitä muistuttaa koska en tiedä haluaako hän sittenkään tavata.
Mitä neuvoisitte, pelataanko hienotunteisesti hänen ehdoillaan eli tapaamisemme tuskin koskaan toteutuu, vai uskallanko ottaa asian puheeksi vaikka tuntuu ettei hän haluaisi siitä keskustella ?
Olen päätellyt että hän tietyllä hetkellä haluaa aidosti tapaamisemme toteutuvan, mutta kokee asian liian raskaaksi huomatessaan siitä tulevankin totta.
Please, Help us.
Vastaukset 6
Vanhimmat
se on maanisdepressiivinen..
että ottaisit asian puheeksi ihan rohkeasti. itse sairastavana tiedän että "lipsun" välillä tai aika useinkin monista asioista ja olen hyvin unohtavainen kun päässä pyörii tuhat ja sata asiaa. en mielestäni tee sitä tahallaan mutta välillä tuppaan unohtamaan asiat ja sitten en nolona uskalla puhua asiasta. ystäväsikin varmasti pelkää uudelleen tapaamistanne pitkän tauon jälkeen, hän miettii myös varmasti miten suhtaudut häneen. suosittelen rohkeasti yhteydenottoa ja tapaamista. toivottavasti auttoi edes hieman :-)
Moro
Rohkeasti vaan reissuun ja tapaan bestistäsi (?).
Kysy suoraan, miten menee. Mulla, itsekin bipo, vanhojen ystävien kanssa kahvittelu/yökyläily tms. piristää mielialaa eikä ainakaan laukaisen maniaa tai masennusta.
Oot päätelly melkosen oikein ;ois kiva tavata,mutta jos en jaksakaan....................toi on tuttua mulle.
bipo kun oon,niin tollai noi tunteet velloo.On se ja sama onko menossa depis vai mania,paniikki iskee äkkiä ja arvaamatta.
Mutta ..mutta,miksi et vois vaan mennä käväseen??Mitä sinä jännität ?? Jos nimittäis haluut oikeesti olla aito ystävä,niin mikä estää??
Älä touhuu ja hössötä kauheesti,sillä et ainakaan auta ystävääsi. Pistä menoksi vaan ja kato mitä tuleman pitää.
Mun bestis ja mä oltiin ihan samanlaisia, jutut kävi yksiin ja maailman katsomuskin samanlainen, lisäksi meillä oli erityispiirre se että oltiin aina ystävällisen kohteliaita toisiamme kohtaan.
Sitten mun bestis sairastui siihen kaksisuuntaiseen mielihäiriöön tai johonkin sen tapaiseen, meni muutama vuosi ja hänelle löydettiin lääkitys siihen, alettiin sitten taas pitää yhteyttä entiseen malliin, soiteltiin ja chattailtiin aina kun oli mahdollista.
Olin siinä sitten huomaavinani hieman hänen luonteessaan muutoksia siihen vanhaan , mutta en siitä huolestunut sen enempää koska ajattelin osan syyn olevan siitä ettemme enää olleet nuoria kuten ennen.
Mutta sitten kun hänet lopulta tapasin huomasin ettei ne luonteen muutokset niin pieniä olleetkaan, hänestä oli tullut paljon suorasanaisempi ja hieman itsekkäästi ajattelevampi kuin ennen, ymmärsin sen että vakava sairastuminen ja lääkkeet muuttavat osaltaan persoona mutta toisaalta taas se perusta mihin ystävyytemme ennen perustui oli poissa.
Hyvin mielelläni pidän ystävyydestämme kiinni, mutta se täytyy myöntää ettei se ole enää samanlaista kuin silloin nuorempana ja nyttemmin keskustelumme aiheet liitää enemmän hänen tahtonsa mukaisesti , ja minä yritän kannustaa ja olla ystävällinen kuten ennenkin jotta yhteyden pito välillämme säilyisi, mietin vaan että miksi niin teen, eikös ystävyyteen tarvittaisi molempien vuorovaikutus ?
Mun kokemus on siis tälläinen.
Jos tän nyt lukee sairastunut jolla on ystäviä tai edes ystävä, niin yrittäkää olla rohkeita, pysyä omana itsenänne, ja kertokaa ystävällänne avoimesta sairaudestanne jos sillä on vaikutusta luonteen piirteisiinne, kysykää ystävältänne ovatko he huomanneet persoonanne muuttuneen sairauden myötä, nämä on tärkeitä asioita itsennekin kannalta koska se auttaa ystäviänne ymmärtämään teitä paremmin ja ymmärtämään pistämään mahdolliset muutokset sairauden piikkiin.
Tottakai hän on iloinen ja haluaa tavata sinut, mutta sinun pitää myös muistaa, että hän ei ole psyykkisesti enää se sama ihminen, minkä olet aikoinasi tutustunut.( Häntä pelottaa )
Se, että hän on itse ottanut yhteyttä sinuun, on paljon! Ehkä jopa pieni hätähuuto: " Auta minua ! "
Annan yhden hyvän neuvon, järjestä tapaaminen johonkin muualle kuin hänen kotiin. Älä tunkeudu hänen reviirille, vaan treffatkaa vaikka ruokaravintolassa ( pienessä, rauhallisessa...ei trendipaikkoihin )
Jos asutte eri paikkakunnilla, ota hotellihuone itsellesi, älä oleta että ko. ihminen on valmis ottamaan sinut kotiin vastaan. Sinussa se vika ei ole vaan ongelma löytyy hänen psyykkisestä tilastaan, jolle hän ei voi mitään.
Anna sitä narua ja helpota hänen pelkojaan = tee tilanne helpoksi!