Tein raskaustestin kolmesti, enkä meinannut uskoa olevani raskaana; sillä ehkäsyä ollaan mieheni kanssa käytetty. Ei ole tietoa, milloin hedelmöittyminen on tapahtunut. Ensimmäisen testin tein ennen kuin kuukautisten olisi pitänyt alkaa, huomasin silloin, että rinnat olivat hellät ja alavatsaa nipisteli. Kul kerroin miehelleni raskaudesta, hän meni shokkiin. Kun ilmoitimme äidilleni raskaudesta, mieheni vakuutti, että; Huvit on huviteltu. Hän todellakin haluaa pitää lapsen ja aloittaa perhe-elämän.. nyt (viikko myöhemmin) mieheni sanoi; ettei ole varma, onko valmis isäksi. Sanoin eilen hänelle, että soitan raskaudenkeskeytykseen ajan, sillä en itse todellakaan voisi elättää lasta yksin. Kuitenkin tänään ennen töihin lähtöä, mieheni kielsi minua soittamasta mihinkään.
Hän muuttaa mieltään jatkuvasti. Pelkään että raskaus menee "yliajan", eikä aborttia voi tehdä; kun hän ilmoittaisi ettei halua isäksi.
Olemme molemmat parikymppisiä; emmekä ole seurustelleet kauaan...
toissapäivänä tehdessäni Clearblue DIGITAL -testin, jonka mukaan hedelmöittymisestä on kulunut 3 viikkoa.
Suvussamme on kaksoset sekä vakavaa raskausmyrkytystä.
Mieheni puolella on taas sokeritautia..
Hän muuttaa mieltään jatkuvasti. Pelkään että raskaus menee "yliajan", eikä aborttia voi tehdä; kun hän ilmoittaisi ettei halua isäksi.
Olemme molemmat parikymppisiä; emmekä ole seurustelleet kauaan...
toissapäivänä tehdessäni Clearblue DIGITAL -testin, jonka mukaan hedelmöittymisestä on kulunut 3 viikkoa.
Suvussamme on kaksoset sekä vakavaa raskausmyrkytystä.
Mieheni puolella on taas sokeritautia..
Vastaukset 24
Vanhimmat
en voi kyllä suositella teille kummallekkaan lapsen pitämistä..
Minä olin19 kun tulin ekan kerran raskaaksi, koska oltiin niin tyhmiä ettei käytetty ehkäisyä..päätimme tehdä abortin..olin 20 ja mieheni 23 kun tulin uudelleen raskaaksi, nyt kuitenkin olimme käyttäneet ehkäisyä mutta jokin kai meni sitten vikaan..olimme silloin seurustelleet reilun vuoden ja juuri muuttaneet yhteen. Päätimme pitää lapsen..Lapsi on maailman ihanin ja rakastettavin, meillä on jo toinenkin lapsi ja olemme yhä kasassa perheenä, mutta vaikeuksia on..Ja olen varma ettei niitä olisi,jos ekaa lasta ei olisi silloin vielä tullut. Ensinnäkin, minä en ole opiskellut mitään. Emme kerenneet miehen kanssa tekemään ja kokemaan yhdessä mitään, mieheni olisi halunnut vielä matkustella ja reissata ennen lapsia ja saada kaiken ns kuntoon, siis kodit, autot jne jne ettäolisi sitten voinut keskittyä rauhassa lapsiin..mikä on ihan järkevää, kun näin jälkikäteen ajattelee.. Toki ne lapset kasvaa ja aikaa matkustella on vielä sen jälkeenkin,mutta nyt tämä lapsi aika on mennyt oikeastaan tapellessa siitä, kun mieheni haluaisi mennä ja minä taas koen että nyt keskitytään lapsiin. Ja nyt kun haluaisin lähteä opiskelemaan, se tarkoittaa että tulot pienenee roimasti ja joudumme miettimään milloin tämä opiskelu olisi mahdollista..
En kannusta aborttiin, kosk aomat lapset ovat maailman ihanin asia, mutta kannattaa miettiä tarkasti, onko se järkevää ja onko poikaystäväsi nyt todella se, kenen kanssa haluat elämäsi viettää..minä luulen että oma valintani on ehkä väärä...siis lasten isä..mutta eroaminen ei ole helppoa enää kun lapset on mukana kuvioissa ja yksinhuoltajan elämäkin on rankkaa...
Kehottaisin soittamaan neuvolaan ja kerrot rehellisesti tilanteen. Tai terveyskeskukseen,pyydät että saisit päästä ultraan että voidaan varmistaa millä viikolla olet. Jos hedelmöitys on tapahtunut reilu 3 viikkoa sitten, sinulla on vielä 6 viikkoa aikaa tehdä lääkkeellinen (eli riskitömpi ja "helpompi") raskauden keskeytys ja 9 viikkoa aikaa tehdä kaavinalla keskeytys. Ei aborttikaan helppoa pääkopalle ole..tai ei ollut ainakaan minulle..vieläkin joskus asiaa mietin vaikka siitä on jo 7 vuotta...ja varsinkin silloin kun on ollut raskaana...
Miettikää, istukaa alas ja keskustelkaa...älkää kaunistelko mielipiteitänne koska tämä on iso päätös. Ei kumppanisikaan välttämättä ole asiaa ajatellut loppuun asti. Yhdessä päätätte mitä teette, mutta muistakaa että molemmilla on sitten se vastuu lapsesta, ei vain sinulla...
Sun on tehtävä päätös itse, koska kundikamusi voi koska vaan lähteä menemään, eikä lasta voi palauttaa mihinkään niinkun kaupasta ostetun tavaran. Lapsi tulee koko elämäsi olemaan sinun lapsesi, oli se sitten millainen tahansa. Mutta toisaalta sinulla tulee aina olemaan joku joka rakastaa sinua ehdoitta olit sitten millainen tahansa :)
Minulla oli saman ikäisenä sama tilanne. En ollut koskaan halunnut lasta vaan uran. Taloudellinen tilanteeni oli katastrofaalinen koska olin vasta valmistunut ja ostanut oman asunnon, kun jäinkin yllättäen työttömäksi ja huomasin olevani raskaana (yksi kerta kortsu hajosi). Lapsen pitäminen oli elämäni vaikein päätös, mutta sitä päätöstä en ole koskaan katunut, vaikka todella vaikeita aikoja on ollut. Sain elämääni tärkeimmän ihmisen joka minulla koskaan on ollut tai tulee olemaan.
Äitiys muuttaa tytöstä naiseksi. Elämäni muuttui täysin. En enää käynyt viihteellä baareissa, vaan vietin aikaa lapseni kanssa äiti lapsi kerhoissa ja sain uusia ystäviä ja uutta sisältöä elämääni.
Mieti oletko valmis luopumaan alkoholista ja bilettämisestä? Itse totesin myöhemmin noiden olevan tyhjää ja turhaa, enkä katunut sitä että sain elämääni todellista sisältöä lapsestani.
Mieti myös mikä taloudellinen tilanteesi on? Minimi äitiyspäiväraha (jota minäkin sain) on pienempi kuin työttömyyspäiväraha. Miten tulette toimeen? Auttavatko ja tukevatko omat vanhempasi sinua? Tai sisaruksesi ja ystäväsi? Tarvitset jonkun tukea jos poikaystäväsi päättää lähteä.
Muista että jos päädyt "tappamaan" lapsesi, siitä todennäköisesti aiheutuu sinulle elinikäinen trauma ja jossain vaiheessa elämääsi tulet katumaan sitä.
Minä kuvittelin olevani vihonviimeinen äiti, mutta tosin kävi. Lapseni muutti minut ja teki minusta paremman ihmisen. Kasvan ja kehityn itsekkin äitinä ja ihmisenä joka päivä.
Toivotan onnea sinulle mitä tahansa sitten päätätkin.
Jos pystyt katso tv:stä tulevia vauva ohjelmia niin niistä ehkä näet millaista todellisuus vauvan kanssa on.
Eniten harmittaa se, että itse haluaisin tämän lapsen.
en TODELLAKAAN halua "tappaa" esikoisraskauttani..
Perheeni on luvannut jo auttaa ja ollaa juteltu asiasta monesti.
Äitini on jo tottunut ajatukseen ja kyselee kiinnostuneena vointiani päivittäin.
Tätinikin on luvannut lahjoittaa pinnasänkyä ja lasten vaatteita.
Tänään mieheni sitten sanoi; ettei halua isäksi. Huomasin kuinka ne sanat sattuivat..
En tiedä miten tämä vaikuttaa suhteeseemme..:
Jos haluan pitää lapsen, uskon että mieheni taas haluaa erota, eikä halua tavata lastaan. Miten pärjäisin YH-äitinä? :c
Jos taas teen abortin, pelkään masentuvani, sillä add ja muut huolet ovat vaikuttaneet elämääni kauan. Minulla on ollut masokisti -vaihe kolmisen vuotta sitten, ja pelkään jos se tulee uudelleen abortin takia...
Jotenkin vain olen ajatellut, että lapsi olisi parasta mitä voisi tapahtua..
..en todellakaan tiedä mitä tehdä.. ;S
Minulle on varattu raskauden ajan määritys ultraan aika 22.2. ja 3.3. on ensimmäinen kunnon neuvolassa käynti.
TEIDÄN MIELIPITEENNEKIN ON TÄRKEÄ.. kiitos.
"haluaisin tämän lapsen"
Tämä on päätöksessäsi kaikkein tärkeintä.
Koska jos itse haluat pitää lapsesi, mutta päädyt aborttiin minkätahansa muun syyn takia,
tulet katumaan aborttia.
Taloudellisesti voi olla tiukkaa, mutta Suomi on niitä harvoja maita jossa Yh-äitinäkin pärjää,
jos on valmis elämään niukkuudessa ja tinkimään omista menoista lapsen hyväksi.
On lähes väistämätöntä että abortti johtaa masennukseen, koska nekin jotka eivät edes ole halunneet lasta, kuitenkin masentuvat abortista. Kehossasi on jo nyt tapahtunut niin paljon muutoksia, että pelkästään ne aiheuttavat ongelmia, jos yhtäkkiä "menetät" lapsesi.
Muista että riippumatta miehesi päätöksestä, jäädä tai lähteä, sinä olet lapsestasi vastuussa.
Vaikka hän nyt sanoisikin jäävänsä ja pitävänsä huolta teistä, saattaa olla että lapsen synnyttyä hän lähtee, etkä voi asialle mitään. Eli tee oma päätöksesi riippumatta miehestäsi.
Jos miehesi kiristää sinua sanomalla että jos aijot pitää lapsesi, hän lähtee, niin anna lähteä, mikään ei ole traumatisoivampaa kun jos olet "tappanut" lapsesi miehesi tähden ja siitä huolimatta hän jättää sinut joskus. Lastasi et saa kuitenkaan enää takaisin. Tämä voi olla ainoa mahdollistuutesi saada lapsi, koska kukaan ei tiedä mitä kaavinnassa(abortissa) tapahtuu, jos jotain vaurioituu.
Adhd-äidin elämä voi olla erittäin raskasta, varsinkin jos lapsi perii taipumuksen. Riittävää unta ei saa jopa vuosiin jolloin yksin on lähes mahdotonta hoitaa lasta, varsinkin kun sossusta ei saa todellista apua, he vain ottaisivat lapsesi huostaan. Oletko itse ollut sosiaalin kanssa tekemissä? Koska jos olet, niin sitä herkemmin sosiaali puuttuu teidän elämäänne. Suurin pelkoni puolestanne on se että sossu vie lapsesi, vedoten siihen että "äiti ei jaksa".
"olen ajatellut, että lapsi olisi parasta mitä voisi tapahtua.."
Kun ajattelet noin, et voi tappaa lastasi, katuisit sitä lopun elämääsi!
ei kukaan "väistämättä" masennu vaikka "tappaisi oman lapsensa". Minä olen teinistä asti halunnut lapsia, ollut teininä myös itsetuhoinen ja vanhemmallakin iällä masennukseen taipuvainen ja ajatellut etten koskaan aborttia tee. Mieheni mielipide painoa vaakakupissa kuitenkin todella paljon kun tulin vahingossa raskaaksi muutaman kuukauden seurustelun jälkeen (olin 20) ja päädyimme aborttiin. Sanoin hänelle jälkeenpäin, että jos mieheni olisi päättänyt lähteä tai olla ottamatta kantaa, olisin pitänyt lapsen. Mutta en ole katunut yhtään, vaikka kokemus olikin rankka ja vaikka olen asiaa ajatellutkin jälkeenpäin. Silloin se vain oli oikea ratkaisu ja vaikka kuinka kauhealta kuulostaisikin, niin en kadu. Mietin asiaa silloin tällöin mutta en kadu. Mainittakoon että minulla on nyt 2 toivottua lasta tämän samaisen, abortin aikaisen poikaystäväni kanssa..
Lapsia kerkeää saamaan myöhemminkin jos haluaa ja jos tämä suhde menee myttyyn niin jonkun muun kanssa, jonkun kuka sitä myös haluaa,jonkun kanssa, kuka haluaa perustaa perheen ja on valmis siihen.
Mutta tuo on kyllä totta, mitä edellinen kirjoitti, että jos todella haluat tämän lapsen ja siitä huolimatta teet abortin ja mies jättääkin sinut puolen vuoden päästä.. mutta toisaalta, et voi ajatella niinkään, koska ihminen haluaa lapsia koska juuri tämä ihana puoliso on siinä vierellä..ja kohta se jättää..mikään ei elämässä ole varmaa.. toisaalta voit ajatella että jos tämän miehen kanssa haluaisittekin olla loppuelämänne yhdessä mutta mies ei ole vielä valmis isäksi..vaakakupissa on periaatteessa vielä syntymätön "solumöykky" (kuinkakohan monta vihaista kommenttia tästä saan, en siis ajattele lapsia tälläisinä, mutta sehän se vielä on ;) ) vai parisuhde joka mahdollisesti kestäisi koko loppuelämän.
En anna ohjetta suuntaan tai toiseen, tehkääpäätös YHDESSÄ, puhukaa, puhukaa, PUHUKAA...päätös ei ole pelkästään yksin sinun vaikk atäällä nyt moni niin sanookin. Toki itse olet loppupeleissä vastuussa mitä kropallesi teet, mutta kyllä mielestäni myls toista tulee kuunnella, siitähän suhteessa on kyse, suuret asiat päätetään yhdessä..vaikka tässähän ei kompromissia pysty tekemäänkään..
Myös äiti voi lähteä ja jättää lapsen isälleen, se ei ole mitenkään uutta..eikä äiti välttämättä ajattele että lapsi on parasta mitä hälle on tapahtunut ja tästä on todisteita sijaisperheissä, lastenkodeissa tai ihan vaan oikeassa kotona, kuuntelemassa kuinka on pilannut jonkun äidin/isän/molempien elämän.
Kaavinta suoritetaan vasta rv 9 jälkeen ja sitä ennen lääkkeellisesti. Kaavinnassa on toki omat riskinsä mutta lääkkeissä ei suuria riskejä ole. Riskejähän on kaikessa..sitä ei kannata ajatella ja harvassa on ne naiset ketkä eivät yhden abortin jälkeen olisi pystynyt lasta saamaan..
Jos päätät pitää lapsesi, kannattaa neuvolassa alusta asti puhua rehellisesti siitä että olet ollut masentunut ja että sinulla on tämä joku muoti ADHD yms ja kertoa rehellisesti että pelkäät ettet jaksa. Kyllä apua saa kun vain myöntää rehellisesti sitä tarvitsevansa ja kukaan ei lastasi vie pois. Kunnilla on olemassa tukiperheitä juuri tällaisia tapauksia varten. He ottavat sopimusten mukaan lapsia esim viikonlopuksi kotiin. Tosin tämä nyt ei tietenkään käy pienen vauvan kanssa, mutta sitten kun se vähän kasvaa. Neuvolan perhetyöntekijä on samalla asialla, mutta vie lasta muutamiksi tunneiksi esim puistoon tai vauvaa ulos vaunuissa että äiti saa nukkua ja levätä tai mennä kauppaan, kampaajalle, ihan mitä vain.
Jos äitisi on jo mukana jutussa, eiköhän hänkin ojenna auttavan kätensä jos vain asutte lähekkäin, ettei välissä ole satoja kilometrejä..
Jos olet yh, saat korotetun lapsilisän, eli yhdestä lapsesta 146e, sitten saat asumistukea ja minimi vanhempainpäivärahan (www.kela.fi,sieltä löytyy summat,näistä menee myös sitten vero n.20%) ja kun vanhempainrahakausi päättyy,saat kodinhoidontuen 314+ hoitolisän (riippuu tuloista,ei ylity yksinhuoltajalla) 168e ja näistä siis myös vero... jos sinulla on vakituinen työpaikka tai jäät koulusta pois hoitaaksesi lastasi, jotkut kunnat maksavat kuntalisää, tämä summa, joka vaihtelee kunnittain, löytyy oman kuntasi kotisivuilta. meillä se on 200e miinus verot.
sinuna kuitenkin miettisin tarkkaan, olet nuori nainen joka kerkeää vielä lapsia tekemään. On turha valitella sitten muutaman vuoden päästä sitä kun ei pääse ulos tai kun olisi kiva reissata tai mennä kouluun...
Kun nyt mielipidettä olet vailla...
Itse tein 16 vuotiaana abortin. Jos vain pääsisin ajassa taaksepäin. en ikinä tekisi sitä!!
Silloin nuorena asia ei edes pahemmin vaivannut minua, mutta nykyään se on mielessäni hyvin usein ja vaivaa TODELLA paljon. Tuntuu hirveältä ajatellakkin asiaa ja kadun sitä joka päivä.
Nykyään minulla on vuoden ikäinen lapsi joka on minulle tärkeintä elämässä.
Itse olen nuoruusvuosiltani muuttunut niin paljon, etten voi ymmärtää miten saatoin tappaa oman pienen lapseni..
Kannattaa harkita tarkkaan mitä teet, sillä olen melko varma että jossakin vaiheessa elämää katuisit aborttia. Aina sitä lapsen kanssa jotenkin pärjää, se on kuitenkin oma rakas lapsi.
Ja katso tämä linkki, ainakin minulle tuli tosi surullinen mieli:
http://www.lopettakaatappaminen.info/
Monimutkainen juttu.
Koska sanot haluavasi lapsen ja kokisit raskauden keskeyttämisen "tappamisena", niin kallistuisin lapsensaannin puolelle. Toisaalta taas, oletko varma? Lapsi on sitten koko elämän ajan vastuu, oletko tarpeeksi vahva ihminen kantaaksesi sitä vastuuta (mahdollisesti) yksin? Onko sinulla tukea, selviätkö vaikeistakin päivistä, oletko henkisesti tarpeeksi kypsä jne. Onko oikein tehdä lasta jos lapsen isä ei halua isäksi? Toisaalta onko oikein abortoida lapsi jos sinä et halua? Sekin on väärin jos abortin joutuu tekemään vastoin tahtoaan.
Vaikeaa on. Mutta sinä tunnet itsesi parhaiten. Mieti oletko valmis kantamaan vastuun ja luopumaan monista asioista. Ja toisaalta, pystytkö olemaan tyytyväinen ratkaisuusi vielä vuosien päästä.
Ja vielä sen sanoisin että yksistään se, että "en halua tehdä aborttia" ei ole riittävä syy niin isolle elämänmuutokselle minkä lapsi tuo tullessaan. Lapsen kasvatus vaatii muutakin kuin vain sitä ettei tee aborttia. Lasta pitäisi myös sekä haluta, että olla riittävät edellytykset lapsen kasvatukselle. Sanoit että haluat lapsen ja ehkä se olisi siis sinulle hyväksi.
Kiitos avusta paljon :)
Olen nyt kuitenkin päättänyt pitää lapsen, mieheni kanssa tai ilman.
haluaisin tuohon vielä korjata, etten kärsi adhd:stä vaan add:stä, joka on adhd:n vastakohta.
Tää on ihan sun oma päätös.Kuuntele sydäntäsi!Kukaan muu ei tätä asiaa saa päättää sun puolestasi.Sinä voit antaa elämän tai keskeyttää sen.Kumpaakaan ei miehellä ole oikeutta saati mahdollisuutta.
Lapsi kasvaa äidin kehossa,ei isän!
Itse olen myös lapsen pitämisen kannalla.Minä olen 2lapsen yh.En ole varakas,bilettäjä tms.Olen 2 lapsen äiti ja se on suurinta elämässäni mitä olen koskaan saavuttanut! Itselläni oli myös hyvin epävarmoja aikoja toisen lapsen kohdalla:yksin,vailla töitä,asuntoa..ikääkin vain 22.Mies lähti.Silti päätin etten lähde leikkimään jumalaa vaan annan kohtalon viedä,lapseni etusijalle asettaen valmiina luopumaan tietyistä asioista.Loppujen lopuksi nyt kun kattoo,meiltä ei puutu muuta kuin se mies elämästämme(ja sekin voi joskus olla todella luksusta kun ei tarvitse tapella toisen kanssa mistään->täysi huomio lapsille! ;D)Mitään sen modernimpaa,uutuutta mellä ei ole.Emme matkustele kuin lähiseudulla,kesäisin muualla suomessa.Vaatteet ja lelut ovat hyväkuntoisia ja perittyjä serkuilta,ostettu kirppiksiltä.Omaa asuntoa ei vielä ole mutta eiköhän tämä vuokralla olokin ihan kodin lapsille tee!Isäänsä näkevät joka toinen viikonloppu ja viikolla kerran,joskus useammankin.Välit lasten isään ok.Eli näinkin voi pärjätä :)!
Jaksa ajatella positiivisesti,pyri löytämään pienistä asioista ilo.Rakasta lastasi koko sielustasi ja anna suurin osa elämästäsi lapsellesi.
Kun lapset ovat isoja,tulee se omakin "vapaus"vielä.Siinä myös toinen syy miksi lapset kannaataa saada nuorina ;) Et ole 40v vielä liian vanha elämään toista jaksoa elämästäsi,tietäen kuitenkin kasvattaneesi lapsesi isoiksi ja antaneesi heille kaiken rakkautesi.
Elämä ei todellakaan lopu lapsiin.Rauhoittaa toki vuosikymmeneksi mutta meillä nuorilla vanhemmillahan se ei ole ongelma :D
Paljon onnea ja enkelien varjelusta tiellesi!
niin älä anna miehen pomputtaa sinua. Jos pidät lapsen, niin todennäköisesti mies tulee soutamaan ja huopaamaan koko raskausajan ja lapsen synnyttyä lähtee viimeistään parin vuoden päästä kyllästyttyään kotileikkiin. Nainen ei voi koskaan lähteä tällaiseen leikkiin yhtä kevyin perustein. Olen itse myös parikymppinen ja itseäni vähän epäilyttää nämä vahinkoraskauden kokeneet nuoret naiset, jotka ajattelevat lapsen olevan se ainutlaatuisin ja suurin asia mitä elämällä on heille sillä hetkellä tarjota. Varsinkin jos on koulutus kesken ja lapsen kanssa odottaa kituutus köyhyysrajalla, niin se voikin sitten olla se ainut asia mitä tulet elämässäsi saavuttamaan. En halua vähätellä lapsen saamisen kokemusta ja kerkeäähän sitä sitten 4-kymppisenä lasten muutettua kotoa, mutta sitä menetettyä aikaa ei saa takaisin ja pelattava on sitten hyvinpitkälti niillä korteilla mitä moni nuoruudessaan itselleen on hankkinut.
Se riippuukin siitä mitä haluaa elämältä. Haluaako jatkaa bilettämistä vai aitoa sisältöä elämäänsä?
Haluaako "luoda uraa ja tahkota rahaa" vai luoda uuden ihmisen ja elämän?
Kaikki eivät ole samanlaisia. Minäkin luulin haluavani huippu-uran ja paljon rahaa, enkä välittänyt lapsista.
Mutta oma lapsi oli täysin eriasia kun muiden lapset. Minä en ollut yhtään pullantuoksuinen ja äitimäinen, mutta siitä huolimatta paras äiti maailmassa lapsilleni. Enkä kadu hetkeäkään sitä etten tappanut maailman ihaninta ihmistä, vaikka vaikeita aikojakin on ollut, eikä äitiys koskaan ole helppoa.
Äitiys muutti minua ihmisenä parempaan suuntaan. Uskon että ilman lapsiani olisin edelleen itsekeskeinen rahanperässä juokseva ja tyhjästä elämästä katkeroitunut "vanha ämmä".
Nyt kun lapseni ovat jo aikuisia, voin tehdä mitä itse haluan, mutta silti tiedän että elämässäni on ihmisiä jotka tukevat minua ja joita minä tuen kaikissa elämämme vaiheissa. Sitä ei rahalla saa!
Minusta on täysin luonnosta vieraantunutta puhua abortista tappamisena. Tämä seikka valittettavan usein jakaa naiset sellaisiin, jotka jäävät jo nuorella iällä kotiin tekemään lapsia ja sellaisiin, jotka hankkivat kunnon koulutuksen ja vähän sitä omaakin elämänkokemusta ennen mahdollisten lasten tuloa. Jokainen tekee itse omat valintansa, mutta jokin hengellinen pelottelu ei saisi koskaan olla syynä niin suureen elämänmuutokseen johtavaan päätökseen. Se on kehityspsykologisesti täysin normaalia, että ihminen saa sisältöä elämäänsä eri ikäkausina erillaisista asioista, ja itse henkilökohtaisesti aion harkita lapsia vasta kun minulla on tarjota hänelle muutakin kuin veteen sekoitettua nallepuuroa.
"jokin hengellinen pelottelu"
Sori, mutta olen ateisti eli mistään "hengellisestä" pelottelusta ei ole kyse.
Kyse on siitä että sikiökin on jo ihmisen alku. Siitä kehittyy joku uusi ihminen.
Kukaan ei etukäteen tiedä millainen hänestä tulee, uusi Einstein tai rapajuoppo?
Jos olisin päättänyt "tapattaa/lopettaa/abortoida" lapseni, en olisi koskaan saanut tietää
millainen sisälläni kasvanut ihminen oli. Olisin jäänyt ikuisesti miettimään oliko hän tyttö vai poika, vaalea vai tummatukkainen, ujo vai rohkea, ym. Hän eläisi vain mielikuvissani.
Jollei halua pitää lastaan, voihan silti synnyttää hänet ja antaa adoptoitavaksi? On useita perheitä jotka haluaisivat lapsen mutteivät kykene saamaan lasta. Tällöin lapsi saisi kuitenkin elää ja ehkä jonain päivänä haluaisit tutustua häneen paremmin?
Kannattaa muistaa että omassa lapsessa on aina suuri osa sinua itseäsi. Tästä syystä kenenkään muun lapsi ei voi olla sitä mitä oma lapsi sinulle merkitsee. Voihan olla että lapsesi on niitä harvoja ihmisiä maailmassa jotka ovat sinulle läheisiä ja ymmärtävät sinua?
Minulle isäni oli sielunkumppani joka tunsi minut maailman parhaiten ja oli läheisin. Hänen kuolemansa tuntui kuin minusta olisi kuollut suurin osa. Tuntui kuin olisin jäänyt yksin koko maailmaan vieraiden ihmisten kanssa. Olen hänelle kiitollinen ettei hän pakottanut äitiäni aborttiin, vaan iloitsi syntymästäni ja kulki kanssani kuolemaansa saakka.
Kun tapat syntymättömän lapsen, et tapa pelkästään häntä, vaan kokonaisen sukupolven ihmisiä jotka jatkuvat hänestä, sinun omaa sukuasi.
Oletko nyt ihan tosissasi tämän jossittelun kanssa? Jossitella voi vaikka maailman tappiin saakka ja mistä tahansa asiasta, mutta abortin vastustajat ova jostakin syystä valinneet juuri tämän hedelmöittymishetken siksi maagiseksi pisteeksi, josta se "tappaminen" sitten alkaa. Tähän ei voi liittyä mitään muuta kuin jotakin hengellistä uskomusta ja tuollaisella jossittelulla voisi sitten aivan yhtä hyvin pohtia minkälainen ihminen tuli murhatuksi, kun isän äidin ukista ei tullutkaan tyttöä.
"jakaa naiset sellaisiin, jotka jäävät jo nuorella iällä kotiin tekemään lapsia ja sellaisiin, jotka hankkivat kunnon koulutuksen"
Harvemmin kunnon koulutuksen hankkiminen tai työelämässä oleminen edellyttää aborttia, yleensä pelkästään hyvä ehkäisystä huolehtiminen riittää! Ja opiskelu ja työskentely tuppaa onnistumaan myös perheellisiltä, joskin varmaan vähemmän uuvuttavaa se on kun on arjessa vastuussa vain itsestään. Toki marginaaliryhmä tulee raskaaksi ehkäisystä huolimatta, mutta viestistäsi välittyy ajatus että abortin vastustajat = nuoret kouluttamattomat vauvakoneet ja abortin tekijät = koulutetut suunnitellusti aikanaan lisääntyvät, ja tuo on aika kaukaa haettua. Tiesitkö, että suurin osa aborteista teetetään Suomessa perheenäideille? Siis heille, jotka ovat jo oletettavasti usein opiskelunsa opiskelleet, lisääntyneet ehkä jopa harkitusti, ja tietävät tasan miten niitä vauvoja tulee ja mitä se käytännössä tarkoittaa.
Työskentelen neuvolassa, ja hämmentävän suuri osa raskauksista on "yllätysraskauksia" - en vain ymmärrä mikä aikuisia ihmisiä yllättää siinä, että jos harrastaa seksiä ja käyttää kondomia "joskus" niin voi vaikka tulla raskaaksi. En vastusta aborttia, kannatan valinnanmahdollisuutta tietyissä tilanteissa. Mutta vielä enemmän kannatan huolellista ehkäisystä huolehtimista ja sitä että perhe-elämä ja opiskelu/ura eivät olisi toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja.
aloittanut ei kuuntele näitä teidän juttuja...
Nuorelle kun alat höpötellä kaikkia "abortti on murha" saattaa nuoren elämä mennä ihan pilalle, jos vaikka aborttiin päätyykin.
Ihan oikeasti, en ymmärrä tuollaista käännytystä. Ei kaikki koe elämänsä olevan ikuisesti pilalla abortin takia, ei kaikkia vaivaa koko loppuelämää teininä tehty raskauden keskeytys, ei kaikki masennu tai haudo itsemurhaa..
Jos päätös tuntuu sillä hetkellä oikealta, niin se on, ja sitä on turha jälkeenpäin miettiä. On itsensä kiusaamista pähkäillä ja miettiä että minkäköhän värinen tukka ja oisko se harrastanu mitä...nämä voi elää sitten kun on sen aika ja se toivottu lapsi on tulossa. Tietenkään asiaa ei tarvitse maton alle lakaista mutta huomaa että nämä, ketkä ovat kirjoittaneet että asia vaivaa yms, eivät ole osanneet asiaa silloin itselleen käsitellä. En tarkoita että abortti olisi oikea ratkaisu, tai että tämän alkion elämä olis vähempi arvoisempi kuin toisten, mutta ihmistä, varsinkaan nuorta ihmistä, ei tulisi "aivopestä" ajattelemaan että jos hän nyt päätyy aborttiin, hän tekee suurta syntiä tai olisi silloin vihatuin ihminen ikinä ja kuollut lpsi tulee kummittelemaan ja masennut, kadut, pilaat elämäsi jaade jaade... Minä olen aina puhunut aabortistani avoimesti jos asia on tullut puheeksi. Joskus nuorena sitä mietti kaikkea ja nimenomaan vähän haki itselleen sääliä ja sympatiaa miettimällä että mitäköhän se lapsi, se ois nyt niin ja niin vanha jne jne mutta näin vanhemmiten olen tullut vaan siihen tulokseen että se oli oikea ratkaisu silloin,sitä ei pidä katua vaikka se tosiaan oli todella rankkaa silloin ja kyllä itkin mutta silti.. en ehkä olisi mieheni kanssa enää jos olisin tehnyt lapsen silloin ja vielä vastoin hänen tahtoaan.
Inhottavaa kun muutenkin valtavan suuren kysymyksen alla nuorelle ladellaan näitä lasten tappo-juttuja ja mene lukemaan ja mene katsomaan se ja se video. Aloittaneen tilanteessa tulisi tukea ja ohjata ihminen päättämään itse mitä haluaa ja mitä elämältä haluaa. On todella rankkaa luopua lapsesta (en ole kokenut mutta voin kuvitella kahden lapsen äitinä) joten adoptio todennäköisesti aiheuttaa äidille suuremmat ongelmat ja masennukset kuin abortin teko.. tieto siitä että tuolla on jossain minun hylkäämä lapsi...
Suomessa kyllä tuetaan yksinhuoltajia, jos sellaiseksi päädyt ja neuvolasta tosiaan saa apua jos ei itse jaksa enää ja tukiverkoston on hyvä olla kunnossa. Taloudellisesti se voi olla rankkaa ja henkisesti myös.
Mutta on hyvä miettiä silti mistä kaikesta luovut jos lapsen teet. Kerkeät tekemään lapsia myös myöhemmin vaikka opiskelisitkin ensin ja hankkisit työn ja vakituisen suhteen.
En kannusta kumpaakaan mutta kehotain miettimään tarkkaan, ettei lapsi joudu kärsijäksi silloin JOS äidin menojalkaa alkaakin vipattamaan ...
"Kerkeät tekemään lapsia myös myöhemmin vaikka opiskelisitkin ensin ja hankkisit työn ja vakituisen suhteen".Tai sitten et!Ystäväni käy nyt lapsettomuushoitoja kolmatta vuotta.Ihana mies,yhteinen rakastava koti,työ johon panosti vuosien opiskelulla,taloudellinen tilanne hyvä eli kaikki niin täydellistä kuin voisi ajatella.Mutta sitä lasta joka "kuuluisi"tälläiseen kuvioon ei ole heille vieläkään suotu :( Nuoruudessa teki abortin,kaksikin.Sanoi että "sitten kun on niiden aika".Nyt kun se ns.parhain aika,taloudellisesti,iän ja muun puolesta otollinen ei kaikki menekään putkeen kuten suunniteltu.Minusta se on sääli.Ystäväni syyttää itseään aborteista että tämä on jotain karmaa koska ei tule raskaaksi.. Karmaa vai sattumaa,silti surullista :(
Haluan vain sanoa sinulle että lapset eivät tiedä aikaa eikä paikkaa,maailmantilannetta eivätkä kenet saavat äidikseen,kun tänne tulevat. Lapsia ei voi mielestäni suunnitella tekevänsä esim.10v sisään siitä kun on valmistunut.Se ei vain mene niin.(Jos sul kristallipallo jost näät että pystyt varmuudella saamaan lapsia tulevaisuudessa,silloin kai ok keskeytys....)
Ehkä nyt on sun Se hetki,Ehkä tämä jää ensimmäiseksi ja viimeiseksi.Ken tietää.Tää mahdollisuus on annettu ja yksin sinä päätät käytätkö sen.Toivoisin itse että käyttäisit.En ymmärrä ihmisiä,saati tunne ketään naista joka hyvillä mielin sanoo tehneensä abortin eikä kadu sitä.Jopa toi yks kirjottaja sanoi kuinka miettii tänäkin päivänä välillä oisko lapsi ollut tyttö vai poika..sekin osoittaa jonkin sortin haikeutta eli mikään pikkujuttu abortti ei ole.Ja anna vaikka adoptioon jos katumapäälle satut.Tiedän parikin pariskuntaa jotka eivät voi saada omia/käyvät vielä mahdollisia hoitoja läpi.
Onnea silti sinun ikiomalle päätöksellesi mitä ikinä teetkin.
se, että ei kadu, ei suinkaan tarkoita että olisi tehnyt abortin "hyvillä mielin" tai ettei sitä koskaan olisi miettinyt, tai että se olisi ollut jotenkin helppo juttu. Kuten tuolla ylläkin kirjoitin, se oli rankka kokemus ja varsinkin ensimmäistä lasta odottaessa mietin sitä, mutta oli oikea ratkaisu sillä hetkellä, enkä kadu sitä.
Tiedän aivan liian monta, nuorena äidiksi tullutta, jotka nykyään ovat lasten kanssa yksin, lapset ovat vähän väliä hoidossa jossain, isä ei näy mailla halmeilla, asuvat kaupungin "huonolla alueella", jotkut käyttävät kamaa jne jne, äiti on kaupungilla "se yh, keneltä taatusti saa".. heille kyllä olisin suonut sen abortin, ennemmin kuin sen että päättävät pitää lapsen..
En suinkaan, TIETENKÄÄN , tarkoita että kaikista tulee tuommoisia, tunnen myös monta ihan normaalia yh-äitiä, mutta siinä on riskinsä että. Enkä väitä etteikö nämä em äidit rakastaisi tai ajattelisi että lapsi olisi silti kaikista rakkain, mutta heistä näkee, etteivät olleet valmiita äideiksi vaikka niin luulivat. Ajattelivat kenties lapsista vain ruusuisia ajatuksia, kuinka työnnetään hienoja vaunuja kaupungilla ja käydään kahvilla ja leikkikerhoissa. Mutta kun todellisuus iskee päin naamaa, esim koliikkivauva, huonosti nukkuvan, temparmenttisen tms lapsen kanssa, niin ollaankin helisemässä ja työntämässä lasta hoitoon.
En moiti, kannusta, ehdota tms muuta kuin että ihminen, kuka on nuori, kellä ei ole ammattia, työpaikkaa eikä välttämättä siis kumppaniakaan, miettisi todella tarkkaan myös sitä, onko valmis siihen kun näkee että kaverit reissaavat ja pitävät hauskaa (ja tämä ei ole sisällötöntä elämää, vaan nuoren, elämästä nauttivan elämää), käyvät "bilettämässä", kumppania ei helposti löydy (tai no sehän nyt aina riippuu mutta vaikeampaa se on, kun yksinäisen ihmisen), rahat ovat tiukilla, uusia vaatteita ei voi ostella joka kuukausi, ja omista menoista ja jopa ruuasta joutuu ehkä tinkimään.. Toki lapsi on kallisarvoinen ja rakas kaikesta huolimatta ja hänestä nauttii varmasti kaikesta huolimatta, mutta jos kaikki tämä edellä mainittu alkaa painaa liikaa äidin mieltä, siitä kärsii lapsi.
No, enköhän ole oman kantani jo selventänyt, ilmoita aloittaja sitten tänne, millaiseen ratkaisuun päädyitte.. Voimia ja jaksamisia isoon päätökseen :)
Blaa. Sä olet jo päättänyt pitää sen pennun, neuvolaki varattuna. Mitä tässä enää puidaan?
Kiitos kaikille mielipiteille. Moni helpotti ihan kauheasti :))
Vielä haluaisin painottaa, että minulla ei ole muoti-adhd:tä vaan ihan todettu ADD!
..jonka vuoksi epäröin hieman.
Mutta minulla on perheeni, ystäväni sekä mieheni auttamassa..
Kiva kuulla että päädyit oikeaan vaihtoehtoon :)
Toivotan onnea ja jaksamista koko teidän perheellenne.
Kiitos samoin :))
Poikamme syntyi 4.10.
48cm ja 2895g
Elämä hymyilee, vauvan hoitaminen ei ollutkaan ihan mitä kuvittelin..
Poika on todella rauhallinen, kiltti ja helppo lapsi.
Olemme aloittaneet ihanan perhe-elämän