Kirjastokortti

Tarzanin seikkailut olen lukenut veljeni lapsille ääneen kun eivät itse vielä osanneet, sellaisia isoja opuksia. Jälleen toin kirjastosta pari kirjaa kun ei osaa ilmankaan olla.
Täällä on muuten kirjastokortti sininen.

Meillä oli vaaleansininen ja siihen sai vuosileiman alareunaan.

Kirjastossa piti olla tosi hiljaa ja sanoa myös hiljaa päivää kirjaston tädeille ja sedille sekä kiitos ja näkemiin pois lähtiessä. Lasten ja nuorten osasto oli omalla puolellaan ja aikuisten osasto herätti kunnioitusta, jonne en uskaltanut edes mennä.

Kirjastossa käyminen oli aina ihan oma juttunsa ja sitä oikein odotti, että nyt saa taas valita uusia kirjoja. Jossakin vaiheessa meni överiksi ja luin niin paljon, että mut nostettiin niskasta pitäen pihalle ja sanottiin, että tee jotakin järkevää. Muistan istuneeni harmistuneena, kädet puuskassa pihatuolissa ja väittäneeni, ettei voi olla muuta tekemistä kuin lukeminen. Hiippailin salaa takaisin kirjan ääreen, mutta sisukas kotiväkeni nosti taas niskasta ulos ja sanoi, että mene vaikka naapuriin sanomaan päivää ettet ihan erakoidu.

Nykyään luen huomattavasti vähemmän, mutta aina pitää olla edes kirja kesken sängyn vieressä.