1.2 Miljoonaa

fläffy

Tämä oli tai on tuolla ihan viimeisten joukossa. Ja on muuten niin hyvä että päätin laittaa sen nyt tänne etupäähän.

Kiitokset suomiriimia -nimimerkkiä käyttävälle ihmiselle.

-------------------------------------------------------------------

Isossa kaupungissa oli julmetun suuri tavaratalo josta sai
aivan kaikkea, siis todellakin aivan kaikkea. Laittoivat
sitten lehteen ilmoituksen myyjän paikasta ja paikkaa
hakemaan ilmaantui ujohkon oloinen maalaispoika.

Myyntipäällikkö tenttasi miestä:
"Oot sitten maalta kotoisin?"
"Joo-o."
"Ootko ennen tehnyt myyntihommia?"
"Juu, kyllä mä siellä maalla..."

Vaikka sälli olikin vähän ujon oloinen, niin myyntipäällikkö
jotenkin piti hänestä, ja otti hänet hommiin.

Pitkän hikisen ensimmäisen työpäivän jälkeen päällikkö tulee
siinä viiden pintaan katsomaan miten maalaispoika on pärjännyt.

"No, montakos kauppaa olet tehnyt?"
"Yhden."

Päällikkö on vähän pettynyt, ja toteaa:
"Niin, yleensä meidän myyjät tekee sellaiset 20-30 kauppaa päivässä.
Paljonkos arvoinen se ainokainen sitten oli?"

"1.2 miljoonaa."

"Yksi pilkku kaksi miljoonaa!! Mitä ihmettä sä oikein myit?!?"
"Niin no, mä myin tälle kaverille ensin sellaisen pienen
ongenkoukun, sitten vähän isomman, seuraavaksi sellaisen
Rapalan viehesarjan ja vielä perhontekovehkeet. Sitten se
tietysti tartti siimaa, ja mä myin sille ensin sellaista
tavallista, sitten vähän vahvempaa ja vielä sellaista kunnon
barracudankestävää extrasiimaa.

Tietysti siihen sitten oli myytävä kunnon vavat ja kelat.
Sitten todettiin että kyllä se venekin tarvitaan, ja niin mä
vein sen kaverin veneosastolle ja myin sille Marino 9000:n
erikoisvarustein.

Seuraavaksi se totesi ettei sen vanha kuplavolkkari kyllä
jaksa vetää semmoista rohjoa, joten vein sen sitten vielä
auto-osastolle ja myin sille Range Roverin ja trailerin.

Kaikkineen siitä tuli aika tarkkaan 1.198.160 mk."

"Ei jumalauta, mies tulee ostamaan ongenkoukkua ja sä myyt
sille kaiken tuon?"

"No ei ihan... itte asiassa se tuli ostamaan muijalleen
tamponeja, ja mä sitten sanoin sille että sun viikonloppus on
joka tapauksessa pilalla, mikset lähde vaikka kalaan...

1

1433

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • heh

      oli juttu!!! lisää tälläisia

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      248
      9301
    2. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      5
      2791
    3. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      105
      1910
    4. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      199
      1903
    5. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      139
      1401
    6. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      60
      1387
    7. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      128
      1307
    8. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      93
      1006
    9. Uusi mahdollisuus

      Mitä tekisit toisin, jos saisit siihen mahdollisuuden?
      Ikävä
      67
      882
    10. Odotanko ihan

      Turhaan jotain välillemme?
      Ikävä
      40
      828
    Aihe