Saksan puolustusministeri

plagioi työnsä.

Saksan puolustusministeri on plagioinnut tohtorityönsä. Hänen työssään on luvattomattomasti suuria kokonaisuuksia toisten kirjoituksista, joista puuttuvat viitteet hänen työssään. Alkuperäistyöt on löydetty ja Saksan hallitus vaatii häntä luopumaan tohtorin nimikkeestään.

3

322

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tilauksesta.

      Saksan mediassa lisäksi jo väitetään, että Guttenbergin tohtorityönsä olisi tehty tilauksesta, ei hänen itsensä kirjoittamana. Tohtorinimike on kuulemma nyt poistunut hänen titteleistään, mutta nimensä edellä vielä komeilee aatelin arvo ja 6 etunimeä.

      • arvottomaksi.

        Saksalainen yliopisto, joka oli hyväksynyt Guttenbergin väitöskirjan, julisti koko työn tieteellisesti arvottomaksi. Guttenbergilta otettiin myös virallisesti tohtorin titteli pois.

        Mielenkiintoista on se, että hänen työnsä on tehty näköjään tilauksesta, niin kuin arvaillaan, eikä hän sen takia ole voinut varautua siihen, että tilauksen suorittaja yksinkertaisesti laati koko työn nopeasti plagioimalla isoja kappaleita muista töistä kasaan ilman viitteitä, joten työ tuli näyttämään Guttenbegin omilta ajatuksilta.

        Guttenbergia vaatitaan myös luopumaan ministerin tehtävästä, mutta kuka haluaa lähteä, kun ministerillä on hyvä palkka ja huimat työsuhde-edut.


    • Maija Purhonen

      Portugalissa peruutettiin eräältä yliopiston professorilta tohtorin arvo joulukuussa 2010, sillä tutkimuksissa kävi ilmi, että kyseinen professori oli plagioinut omaan väitöskirjaansa suuria kokonaisuuksia erään brasilialaisen väitöskirjasta, joka oli julkaistu vuonna 2005. Plagioitua tekstiä oli hiukan muuteltu, sillä Portugalin portugali eroaa hieman Brasilian portugalista, mutta tekstinäytteitä vertailemalla on helppo havaita, että kyseessä on plagiaatti. Tämä tapahtui Minhon yliopistossa ja minusta on hienoa, että yliopisto uskaltaa julkistaa tapauksen ja ottaa reilusti väärin perustein ansaitun tohtorin arvon pois, eikä vain vaatia, että kiinnijäännyt professori luopuisi siitä vapaaehtoisesti. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun tohtorin arvo peruutetaan sen väärin perustein hankkineelta Portugalissa.

      Tietysti plagiaatti pitäisi havaita ajoissa, ettei tällaisia tapauksia pääsisi käymään, mutta tämä on kuitenkin osoitus siitä, että nykyään on helppo jäädä kiinni plagioinnista (henkilö väitteli joulukuussa 2009 ja jäi kiinni alle vuoden kuluttua, tapausta tutkittiin jo huhtikuussa 2010) ja että sillä on vakavat seuraukset. Toisaalta plagiaatista kiinni jäänyt professori on jo eronnut tehtävistään vapaaehtoisesti, mutta aika näyttää, millaisia sanktioita tästä seuraa.

      Sanoisin, että mielummin vaikka minimivaatimukset täyttävä väikkäri kuin plagioitu. Plagiaatti pilaa maineen ihan takuulla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      78
      2464
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1435
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      81
      1301
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1182
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      895
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      890
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      763
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      98
      736
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      29
      731
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      686
    Aihe