vuotta vanha miesihminen vielä aikuinen mies?
Mielestäni kyseessä on varhaisaikuinen poika tai miehentynkä tai nuorimies MUTTA EI AIKUINEN MIES.
Miten on ja perustelut mukaan?
Mielestäni kyseessä on varhaisaikuinen poika tai miehentynkä tai nuorimies MUTTA EI AIKUINEN MIES.
Miten on ja perustelut mukaan?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos esimerkiksi on kyseessä rikos niin uhrista käytetään sanaa nuorukainen tahi nuori mies. Mutta jos on kyseessä tekijä käytetään sanaa mies. Olen usein uutisoinnissa ihmetellyt tätä piirrettä. Tietenkin 23-vuotias meis itse kokee olevansa aikuinen. Mutta häntä vanhemmat tietävät että hän on edelleen nuorukainen. Lain edessä hän on aikuinen ,mutta elämänkokemuksensa perusteella nuorukainen. Ota siitä sitten selvä, mitä hän on. Nykyään ainakin Suomessa aikuisuus on lähestynyt 30 vuoden rajapyykkiä. Sitä nuoremmat hyvin usein käyttäytyvät kuten nuoret, teinit. Ja siten sanoisin että 23-vuotias on pääsääntöisesti nuori.
...ja kun vilkaisee mm. alapäähän, näyttääkin siltä.
Eli mikä onkaan aikuisuuden määritelmä, fyysinen kehitys vai henkisen kehityksen saavuttaminen jonkin "aikuisuuden", mikä ilmeisesti sinun mukaasi ei tule ainakaan ennen kakskymppisyyden puoltaväliä, vaikkakin jotkut väittävät ettei ihminen tästä enää dramaattisesti muutu ainakaan itsekseen (tietenkin ulkopuoliset vaikuttajat ovat asia erikseen).
>Tuntuu aikuiselta ja kun vilkaisee mm. alapäähän, näyttääkin siltä.
...
Ja sinä, pikku-kultaseni, olet henkiseltä kehitykseltäsi 14-vuotiaan tasolla, eli peruskoulun kahdeksannella luokalla.