Minullako Lahja?

Hei!

Olen nuori, vasta 17-vuotias. Viime aikoina on alkanut tapahtua käsittämättömiä asioita, jotka aluksi laitoin sattuman piikkiin. Nyt mielestäni ei ole edes mahdollista, että kaikki olisi sattumaa.
Olen nähnyt nyt ainakin 3-4 kertaa lähikuukausien aikana unia, joiden tapahtumat toteutuvat aina lähiaikoina. Ikävä kyllä kyse on aina onnettomuuksista. Esimerkkinä näin unta, että olin Junan kyydissä. Muistan unesta selvästi Junan värit, muodot... Kyydissä ollessani tapahtui onnettomuus. Herättyäni, saman päivän aikana uutisissa kerrottiin junaturmasta (se mikä tapahtui lähiaikoina).
Taas tänään sain herätä ja muistaa onnettomuuden, jonka olin unissani nähnyt. Ja taas se oli tapahtunut.
Minua hieman pelottaa, koska näen aina ennusteita vain onnettomuuksista. Koskaan ei voi tulkita onko uni tavallinen vaiko enneuni.
Välillä saan kesken päivän myös sellaisia ''välähdyksiä'' jolloin olen jossain aivan muualla ja näen jotakin. Ja se tulee tapahtumaan. Yleensä kaikki ''ennusteet'' toteutuvat yhden tai kahden päivän sisällä.
Äitini suhtautuu asiaan hyvin, hän uskoo minua ja sanoo vastaanottaneensa samanlaisia asioita ollessaan minun ikäinen.
Mitä voisi tehdä asialle? Haluaisin jotenkin kehittää lahjaani ja tehdä hyvää.

Kiitos vastauksista :)
3295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Siis vielä unohtui kysyä, että onko olemassa kirjallisuutta, josta voisin oppia?

Kiitos :)

Äänestä

tuo on tosi mielenkiintonen kyky, mikä voi pelottaa myös. mulla on ollut paljo ''etiäisiä'' jos tiiät mitä ne on. kyllä kirjastoista varmasti löytyy kaikenlaista luettavaa tuohon liittyen. kyllä on olemassa moniaki ihmisiä joilla tuollainen kyky on. mulla on lievä kyky ennustaa tulevaa. niitä ei vain osaa selittää oikeanlailla, tärkeintä että itte tietää. monikaan ei usko tuommoseen mutta kyllä tämä maailma on ihmeellinen ja kaikki on mahollista : ) oo onnellinen että oot ainutlaatuinen ihminen.

Äänestä

Minulla samaa vikaa...Mutta tämäntyyppiset asiat minulla hyyvin pieniä välähdyksiä jne. Olen "parempi" aura-henget-parantaminen, alueella.
Toivottavasti keksit jonkin hyvän tavan käyttää tätä kykyäsi.
Itsekkin haluaisin oppia:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ennustajan Oppipoika kirjoitti:

Hei!

Olen nuori, vasta 17-vuotias. Viime aikoina on alkanut tapahtua käsittämättömiä asioita, jotka aluksi laitoin sattuman piikkiin. Nyt mielestäni ei ole edes mahdollista, että kaikki olisi sattumaa.
Olen nähnyt nyt ainakin 3-4 kertaa lähikuukausien aikana unia, joiden tapahtumat toteutuvat aina lähiaikoina. Ikävä kyllä kyse on aina onnettomuuksista. Esimerkkinä näin unta, että olin Junan kyydissä. Muistan unesta selvästi Junan värit, muodot... Kyydissä ollessani tapahtui onnettomuus. Herättyäni, saman päivän aikana uutisissa kerrottiin junaturmasta (se mikä tapahtui lähiaikoina).
Taas tänään sain herätä ja muistaa onnettomuuden, jonka olin unissani nähnyt. Ja taas se oli tapahtunut.
Minua hieman pelottaa, koska näen aina ennusteita vain onnettomuuksista. Koskaan ei voi tulkita onko uni tavallinen vaiko enneuni.
Välillä saan kesken päivän myös sellaisia ''välähdyksiä'' jolloin olen jossain aivan muualla ja näen jotakin. Ja se tulee tapahtumaan. Yleensä kaikki ''ennusteet'' toteutuvat yhden tai kahden päivän sisällä.
Äitini suhtautuu asiaan hyvin, hän uskoo minua ja sanoo vastaanottaneensa samanlaisia asioita ollessaan minun ikäinen.
Mitä voisi tehdä asialle? Haluaisin jotenkin kehittää lahjaani ja tehdä hyvää.

Kiitos vastauksista :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu