Lestadiolaisuus, mitä on?

Se on uskonnollis- poliittinen-taloudellinen liike, joka käyttää uskontoa (Joka on erittäin suuri SYNTI)häikäilemättömästi hyväkseen kaikenlaiseen vääryyteen, kieroiluun, pahuuteen, huijaamiseen, valehteluun jne. Se on kuin syöpä, mafia liike, joka saa vain tuhoa aikaan. Uskolla (kaikkivaltiaaseen PYHÄÄN Jumalaan)ei ole mitään tekemistä. Lestadiolaisuudessa Jumalan sana on "käynyt heille pilkaksi". Ja vielä sellainen seikka, että Lestatiolaiset ovat valmiita huijaamaan myös toisiaan. Omalla seudullani on paljon lestadiolaisia, ja olen siis ikäni seurannut, miten kieroa ja KAKSINAISMORALISTISIA ovat.
321158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Joka muuta väittää, valehtelee. Tiedän joitakin ihan mukaviakin lestadiolaisia, mutta uskon asioista ei ymmärretä, ja siksi, koska ei olla tultu koskaan uskoonkaa. Uskonnollisuus on kaukana henkilökohtaisesta uskosta. Uskonnollisuus on ihmisten itsensä tekemää, usko on lähtöisin Jumalasta. Uskoon tullaan vain uudestisyntymisen kautta. Ja usko on hengessä vaeltamista Jumalan johdatuksessa kuuliaisuuden askeleissa. Uskoa ei oteta, se annetaan kelle annetaan. Usko on lahja.

Äänestä

Kuvaat sitä, mitä se on. Itse kymmenien vuosien kokemuksella vl- seuroissa istuneena
lähestytään opissa ns. "koivunlehtiteoriaa".
Nykyisin lähimmissä suviseuroissa tulee käytyä.

Kaukana ei ole ajatusmaailmasi akateemisen ajatusmaailmasta.
(v.2000 aikana DI valmistunut)

VL oppi on aivan sekaisin.

Äänestä
  • ei voi olla muuta, kuin sekaisin, koska Lestadiolaisuus, kuten monet muutkin liikkeet ovat lähtöisin ihmisestä.

    On hyvin yksinkertaista sanoa, että mikä usko se sitten on se oikea usko, kuten monet yleensä kysyvät. Tämäkin voidaan tarkistaa Jumalan sanasta; Jeesus sanoi mm. näin: "Minun oppini on oikea, ja kuormani keveä". Kun lukee raamattua, ja vertaa siihen, mitä monet pastorit saarnaavat (jotka tuskin ovat edes uskossa), on ristiriita valmis. Itse asiassa hyvin pitkäänkin voi kuulostaa raamatulliselta puheelta, mutta jossain kohden se raamatullisuus loppuu. Ja se henki. Se ei ole Jumalasta.

    Jeesus sanoi, että kun Hän tulee takaisin, löytäneekö Hän uskoa maan päältä. Ollaan juuri nyt erittäin suuressa luopumuksessa, koska ollaan menossa kovaa vauhtia antikristuksen valtakauteen, joka henki täällä jo niin voimakkaasti vaikuttaa kaikenlaisine vääryyden ja pahuuden ilmenemismuotoineen.

    Äänestä

ihan alkutekijöistä, eli; mikä on raamatullinen seurakunta, mikä/ mitä on usko Jeesukseen? Jokaisen pitäisi ihan itse lukea raamattua (vanhaa käännöstä), tutkia siis sanaa, ja rukoilla Jumalalta (Pyhän Henki avaa) ymmärrystä siihen. Kaikki, mitä kuulee puhuttavan, tulee sanan mukaa koetella ja tutkia Jumalan sanalla, että oliko tuo Jumalasta. Sillä 99,99%:sti eivät ole Jumalasta, oli liike, organisaatio, lahko, tai mikä muu kyseessä. Yksinkertaisesti siitä syystä, että uskovia ei vain ole paljon olemassakaan. Aika hurjalta kuulostaa, mutta Jumalan sana sanoo, että vain harvat löytävät. Etsikää Häntä otollisella ajalla. Jumala kutsuu ihmistä kaksi tai kolme kertaa. Mistä voit tietää mikä kutsu on viimeinen. Onhan kysymys niinkin isosta asiasta kuin iankaikkinen elämä.

Anna pelastaa itsesi tästä maailmasta, sen siteistä ja eril. lahkojen siteistä, että olisit vapaa Kristuksessa. "Älkää olko ihmisten orjia", "vapauteen Kristus vapautti meidät"! Jumala on armahtavainen, laupias ja Pyhä. Hän on anteeksiantava, rakastava Jumala.

Äänestä
  • uudestisyntyneistä Kristukseen uskovista muodostuva Kristuksen ruumis, joka on paikkakunnasta ja ajasta riippumaton. Se on universaalinen Pyhien yhteys. He ovat juoneet samasta Kristus kalliosta. Heillä on yhteys keskenään (Hengen yhteysside). He ovat kaikessa yhtä. Heillä on sama mieli, kieli, ja ajatus, koska sama Jumalan Henki heissä vaikuttaa. He rakastavat toinen toisiaan ja palvelevat toisiaan sillä armolahjalla, minkä Jumala on heille antanut. He rakastavat KAIKKIA lähimmäisiään, ja rukoilevat ja haluavat, ettei kukaan joutuisi kadotukseen. He rakastavat lähimmäisiään sillä rakkaudella, millä Kristus rakasti ensin heitä.

    Äänestä

  • Etsikää niin löydätt kirjoitti:

    uudestisyntyneistä Kristukseen uskovista muodostuva Kristuksen ruumis, joka on paikkakunnasta ja ajasta riippumaton. Se on universaalinen Pyhien yhteys. He ovat juoneet samasta Kristus kalliosta. Heillä on yhteys keskenään (Hengen yhteysside). He ovat kaikessa yhtä. Heillä on sama mieli, kieli, ja ajatus, koska sama Jumalan Henki heissä vaikuttaa. He rakastavat toinen toisiaan ja palvelevat toisiaan sillä armolahjalla, minkä Jumala on heille antanut. He rakastavat KAIKKIA lähimmäisiään, ja rukoilevat ja haluavat, ettei kukaan joutuisi kadotukseen. He rakastavat lähimmäisiään sillä rakkaudella, millä Kristus rakasti ensin heitä.

    siltä, että osa VL;istä on löytämässä Jesuksen Kristuksena?

    Todella hienoa.

    Kes.

    Äänestä

  • kesitas kirjoitti:

    enkä kuulu mihinkään muuhunkaan "yhteisöön". Ainoastaan hengelliseen seurakuntaan, jotka uskovat Kristusta.

    Tovottavasti lestadiolaisia, kuten ketä tahansa, tulisi uskoon, koska aikaa ei enää ole paljon. "Tulee aika, jolloin aikaa ei enää ole, eikä sitä anneta".

    Äänestä

  • Etsivä löytää, kol.. kirjoitti:

    enkä kuulu mihinkään muuhunkaan "yhteisöön". Ainoastaan hengelliseen seurakuntaan, jotka uskovat Kristusta.

    Tovottavasti lestadiolaisia, kuten ketä tahansa, tulisi uskoon, koska aikaa ei enää ole paljon. "Tulee aika, jolloin aikaa ei enää ole, eikä sitä anneta".

    sehän riittä olemiseen uudestisyntynyt.

    Shalom

    Kes

    Äänestä

  • kesitas kirjoitti:

    sehän riittä olemiseen uudestisyntynyt.

    Shalom

    Kes

    uudestisyntynyt kristitty.

    Siunausta sinulle!

    Äänestä

  • Etsikää niin löydätt kirjoitti:

    uudestisyntyneistä Kristukseen uskovista muodostuva Kristuksen ruumis, joka on paikkakunnasta ja ajasta riippumaton. Se on universaalinen Pyhien yhteys. He ovat juoneet samasta Kristus kalliosta. Heillä on yhteys keskenään (Hengen yhteysside). He ovat kaikessa yhtä. Heillä on sama mieli, kieli, ja ajatus, koska sama Jumalan Henki heissä vaikuttaa. He rakastavat toinen toisiaan ja palvelevat toisiaan sillä armolahjalla, minkä Jumala on heille antanut. He rakastavat KAIKKIA lähimmäisiään, ja rukoilevat ja haluavat, ettei kukaan joutuisi kadotukseen. He rakastavat lähimmäisiään sillä rakkaudella, millä Kristus rakasti ensin heitä.

    Mitä tarkoittaa tämä ?

    " He ovat juoneet samasta Kristus kalliosta."

    Mun mielestäni kun Jeesus kysyi Pietarilta: Kenet te luulette minun olevan, niin Pieteri vastasi: Sinä olet Kristus elävän Jumalan poika. Jeesus vastasi: Tälle kalliolle minä tahdon rakentaa kirkkoni. Eli kun tuolta teologian tiedekunnan sivuilta tarkistaa tätä, niin on yleisesti vallalla uskon käsitys koko luterilaisessa kirkossa että, tälle Pietarin tunnustukselle; Sinä ole Kristus, Jeeesus tahtoi rakentaa seurakuntansa, kirkkonsa.
    (ulomuistista muisteltu raamatunkohta) Tarkemmin Matt. 16 : 13 - 20

    Mistä siis ajatus: juoda tästä Kristus-kalliosta ?

    Äänestä

  • Citty kirjoitti:

    ", tälle Pietarin tunnustukselle; Sinä olet Kristus, Jeeesus tahtoi rakentaa seurakuntansa, kirkkonsa."

    Huomaa vain, että kirkkoa ei perusteta tälle tunnustukselle itsessään, vaan niin kuin Pietari sanoi: "Sinä olet Kristus" eli kirkko perustetaan Kristus-pohjalle, jolloin tunnustetaan Kristus kirkon PERUSTAKSI ja KALLIOKSI, johon kirkko ja seurakunta rakentuu. Tämä on meille vl:ille edelleen tärkeäksi pohjaksi, jonka tahdomme historian edetessä unohtaa, että Kristus on seurakuntamme PÄÄ ja KULMAKIVI.

    Äänestä

  • jarmo oulaisista kirjoitti:

    Kun SRK saisi juoda tästä Kristus-kalliosta, niin kuinka suloista tekstiä SRK puhuisikaan, kuinka suloiset kädet toimisisivatkaan ja kuinka suloiset jalat veisikään eteenpäin!

    Äänestä

  • liperin vl kirjoitti:

    olet sitä mieltä että Kristus-kalliosta, voidaan juoda. Miten se tapahtuu? Jeesus tosin sanoi syntiselle Samarianaiselle naiselle; "joka juo sitä vettä jota minä annan ei janoa..."

    Kysyin aloittajalta ja muiltakin, mitä tarkoittaa tuo juominen Kristus-kalliosta. Ei siihen vielä selvyyttä tullut?
    Onko se vaan suunsoittoa ?

    vastasit jo itsellesi. Jeesushan on se elävä vesi ja ken sitä juo, hän ei koskaan janoa.
    Raamattu kertoo:

    Joh. 4:15
    Nainen sanoi hänelle: "Herra, anna minulle sitä vettä, ettei minun tulisi jano eikä minun tarvitsisi käydä täällä ammentamassa".

    Me käymme seuroissa janoissamme omat astiat mukana janoamme sammuttamassa ja saamme sen mukaan janoomme helpotusta kuinka paljon siihen janon sammuttamiseen ovat seurakunnan palvelijat saaneet omiin astioihin sitä elävää vettä itse Kristukselta, joka on elävä vesi. Sen tähden on tärkeää, että seuroissa ja yleensä liikkeessämme pidetään ensisijaisen tärkeänä, että juodaan sitä elävää vettä Kristus-kalliosta, eikä muista, omista lähteistämme ja juomme sitä aitoa elävää vettä, eikä omia sekoitustamme, johon meille nykypäivinä on ollut kovasti tarvetta turvautua.

    Joh. 4:11
    Nainen sanoi hänelle: "Herra, eipä sinulla ole ammennusastiaa, ja kaivo on syvä; mistä sinulla sitten on se elävä vesi?
    Joh. 4:14
    mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään".

    että, me vl:ät emme voi rajoittaa tätä elävän veden juomista vain "omiin kaivoihimme", koska Raamatun mukaan jokainen, joka sitä vettä juo, ei ikinä janoa. No joku voi kysyä, että eihän sitä elävää vettä saa muualta kuin meidän seuroistamme? Puhtaimmillaan tätä vettä löytyy Pyhän Hengen kirkastamana suoraan Elävän Veden sanoista Raamatusta. Sitä löytyy myös kaikista niistä paikoista, jossa julistetaan kirkkaasti evankeliumia Kristuksesta ja pelastuksesta Hänessä ja halutaan korostaa yksin vain Kristusta eikä omaa seurakuntaa tai liikettä.

    Äänestä

  • jarmo oulaisista kirjoitti:

    ", tälle Pietarin tunnustukselle; Sinä olet Kristus, Jeeesus tahtoi rakentaa seurakuntansa, kirkkonsa."

    Huomaa vain, että kirkkoa ei perusteta tälle tunnustukselle itsessään, vaan niin kuin Pietari sanoi: "Sinä olet Kristus" eli kirkko perustetaan Kristus-pohjalle, jolloin tunnustetaan Kristus kirkon PERUSTAKSI ja KALLIOKSI, johon kirkko ja seurakunta rakentuu. Tämä on meille vl:ille edelleen tärkeäksi pohjaksi, jonka tahdomme historian edetessä unohtaa, että Kristus on seurakuntamme PÄÄ ja KULMAKIVI.

    sanaa kirkko ei ole alkuteksteissä. Kreikkalainen sana kyriake ei tarkoita lainkaan kirkkoa vaan tarkoittaa "Herralle kuuluvaa". Se on valitettavasti Raamattuun tehty muutos, joka ei vastaa alkutekstiä.

    Äänestä

  • liperin vl kirjoitti:

    vastasit jo itsellesi. Jeesushan on se elävä vesi ja ken sitä juo, hän ei koskaan janoa.
    Raamattu kertoo:

    Joh. 4:15
    Nainen sanoi hänelle: "Herra, anna minulle sitä vettä, ettei minun tulisi jano eikä minun tarvitsisi käydä täällä ammentamassa".

    Me käymme seuroissa janoissamme omat astiat mukana janoamme sammuttamassa ja saamme sen mukaan janoomme helpotusta kuinka paljon siihen janon sammuttamiseen ovat seurakunnan palvelijat saaneet omiin astioihin sitä elävää vettä itse Kristukselta, joka on elävä vesi. Sen tähden on tärkeää, että seuroissa ja yleensä liikkeessämme pidetään ensisijaisen tärkeänä, että juodaan sitä elävää vettä Kristus-kalliosta, eikä muista, omista lähteistämme ja juomme sitä aitoa elävää vettä, eikä omia sekoitustamme, johon meille nykypäivinä on ollut kovasti tarvetta turvautua.

    Joh. 4:11
    Nainen sanoi hänelle: "Herra, eipä sinulla ole ammennusastiaa, ja kaivo on syvä; mistä sinulla sitten on se elävä vesi?
    Joh. 4:14
    mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään".

    Johanneksen evankeliumin neljännessä luvussa kerrotaan miten syntinen Samarialainen nainen uskoi Jeesukseen ja monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat naisen todistuksen kautta. Yhä useammat uskoivat kuultuaan hänen itsensä puhuvan, niinkuin raamatussa sanotaan.

    Joh. 4 : 14 "mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä." Eli Samarialainen nainen todisti toisille kaupungin asukkaille, saarnasi, ja monet uskoivat. Hän tuli sen veden lähteeksi ja ikuisen elämän vesi kumpusi hänestä kun hän itse ensin oli uskonut.

    Se Pietarin todistus, Sinä olet Kristus, elävän Jumalan poika. Ja Jeesuksen vastaus, tälle kalliolle minä tahdon rakentaa kirkkoni. Ei vielä selitä sitä miten kristus-kalliosta juodaan.

    syntien anteeksiantamuksen seuroissa uskossa vastaan, niin pystymme myös juomaan Kristus-kalliosta.

    Äänestä

"VAIN ME" ei kuulu nyky-yhteiskunnan nuorisoon. Eikä muuallekaan.

Viekööt valehteluineen ja pedofiisoituneen maineensa mihin haluaa, mutta oikeus
Jumalaan ja Jeesukseen voittaa.

Äänestä

O.Voittonen vänkäs, että kirjeitse ei enää syntejä saa anteeksi
niin kuin ennen. Iät ja ajat näin on tehty, toisilleen sosiaalinen kanssakäyminenhän kulki vain
kirjeuden välityksellä. Syntejä anteeksi toisilta pyydettiin.

Nyt sekin on poistettu. O.V vänkäs, että kirjeitse ei enää syntejä anteeksi voi puutää eikä antaa.

Hullua, kehuskellaan sitten, että sainpaas taas syntilistaa pidemmäs.

Tulee vain mieleen, että mihin ovat joutuneet ne uskovaiset, jotka viimmeisellä vuoteellaan ovat saaneet lukea
synninpäästön kirjeitse. Helvettiinkö.

Äänestä
  • OV on siis täysin eri linjoilla aivan keskeisestä syntien anteeksisaamisen opista kuin Raattamaa;
    --------------------------------------------
    Juhani Raattamaa: Kirjeet ja kirjoitukset.

    Sivu 494:
    Sana tarkka siteeraus:

    ''On Suomessa ollut tinka sen päältä, vaikuttaako luettu sana, että ihminen voi sen kautta tulla elävään uskoon saatetuksi, ja siihen olemme vastanneet, että sekä luetun että saarnatun sanan kautta autuaaksi tullaan.''

    ----------------------------
    Lisäksi yksi kohta Raamattua:
    Joh. 20:31
    Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden. [1. Joh. 5:13]
    ----------------------------

    VL-opin mukaan Pyhä Henki ei opeta monella tavalla ja kuten Wehakin täällä on kirkastanut, jos ei usko prikulleen kuten heidän oppinsa on, ei kostu taivaaseen.

    Vl-logiikan mukaan siis Raattamaalla ja OV viettävät ikuisuuttaan eri paikassa.

    Kaippa OV haluaa jättää pysyvän merkin itsestään ja omasta ajastaa rajaamalla Raamatun ilmoitusta.
    Ylpeyden ja kunnian perkeleen töitä.

    Äänestä

  • "Tulee vain mieleen, että mihin ovat joutuneet ne uskovaiset, jotka viimmeisellä vuoteellaan ovat saaneet lukea
    synninpäästön kirjeitse. Helvettiinkö."

    syntiesi anteeksianto vl-ihmisen varassa?

    Olet tosi heikoilla.

    Äänestä

on valheen isän saatanan keidas Suomessa = valhetta valheen päälle.

Jos Raamatun raiskaamisesta saisi vankeutta, niin kaikki SRK:n johtomiehet ja vl-saarnamiehet olisivat kiven sisällä.

Äänestä
  • ...alkuperäiseen kysymykseen: Huijausta. 100% Faktatieto.

    Äänestä

  • Erkki-exä kirjoitti:

    ...alkuperäiseen kysymykseen: Huijausta. 100% Faktatieto.

    " Hän tuli sen veden lähteeksi ja ikuisen elämän vesi kumpusi hänestä kun hän itse ensin oli uskonut."

    On oltava varovainen vain sen vuoksi, että hän on sen elämän veden jakaja niin kauan kun hän riippuu siinä varsinaisessa ELÄMÄN VEDEN LÄHTEESSÄ, joka on Jeesus Kristus. Hän ei ole siis varsinainen lähde, vaan sen lähteen veden jakaja, joka saa vetensä varsinaisesta lähteestä. Ja senpä vuoksi, kun liikkeessämme uskotaan, että usko tulee kuulemisesta, niin se kuuleminen, joka johtaa varsinaiseen uskoon, on JUMALAN ELÄVÄ SANA, joka on PYHÄN HENGEN HENKEYTTÄMÄ, joka avaa sydämet ja antaa uskon. Ei pelkkä kuuleminen ole se pääasia, vaikka kuinka puhujaveli huutaisi, ei hänen pyhyytensä tai hänen auktorisoitu valtansa, ei asemansa, vaan ainoastaan kirkastamalla Kristusta, raamatunmukaisella tavalla, itse haluten herättää kuulijoissa uskoa Kristukseen ja yksin pelastukseen Hänessä, niin voi toteutua raamatunkohta, että usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen JUMALAN SANAN KAUTTA.

    sanan VASTAANOTTAMISTA. Eli yhtälailla "kammiossa" luettu sana voi synnyttää uskon lahjan. Jumala itse tekee sanan eläväksi pyhän hengen välityksellä, sille joka sitä totisella rukouksella pyytää/tutkii. Jeesuksen omien sanojen mukaan, USKON avulla voi herättää vaikka KUOLLEITA, parantaa sairaita ja siirtää vaikka vuoria!!

    Olen kuitekin ymmärtämässä uskon kautta niin, että anteksiantamus (uudestisyntyminen) tapahtuu todistajan läsnä ollessa (armosta osallinen). Jos JOLLAIN uskoa riittää, saa uskoa myös ilman todistaajaakin, evankeliumin sanasta. Joka tapauksessa uudestisyntymisen armo vaikuttaa ihmisessä niin suuren ilon ja rauhan josta täytyy päästä iloitsemaan yhdessä muiden uskovien kanssa (seurakunta). Elävää uskoa seuraa hengen hedelmät... Yksikään ihminen ei pääse Jumalan valtakuntaan (hengellinen) sisälle varkain.

    Äänestä

  • 14x3 kirjoitti:

    "Olen kuitekin ymmärtämässä uskon kautta niin, että anteksiantamus (uudestisyntyminen) tapahtuu todistajan läsnä ollessa (armosta osallinen)."

    asian vl-uskon kautta = väärin.

    Raamattu ei tunne 2 pakollisen välimiehen oppia.

    1.Tim. 2:

    "5. Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
    6. joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa"

    Edellä oleva Raamatun TOTUUS ei muutu miksikään sillä, että vl-VALEHTELIJAT opettavat, että he ovat pakollisia läsnä olijoita, jotta ihminen voisi uudestisyntyä elävään uskoon.

    Äänestä

  • Melperi1, ei rek. kirjoitti:

    Ap. t. 2:38
    Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. [Matt. 3:11 ]
    ---
    Pietari - ihminen todisti kasteen voimasta Jeesuksen antamilla valtuuksilla. Hengellisessä mielessä on kysymys uudestisyntymisestä.
    ---
    39 Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä -- keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu." [Jes. 57:19; Joh. 10:16; Ef. 2:13]
    40 Pietari jatkoi vielä puhettaan. Hän vetosi heihin ja kehotti: "Antakaa pelastaa itsenne, ettette hukkuisi tämän kieroutuneen sukupolven mukana." [5. Moos. 32:20; Mark. 9:19; Fil. 2:15]
    41 Ne, jotka ottivat hänen sanomansa vastaan, kastettiin, ja uskovien JOUKKOON tuli sinä päivänä lisää noin kolmetuhatta henkeä.

    Äänestä

..ymmärtää vain harva ja valittu. Jokainen tulee kerran vihityksi eli eläväksi Kristuksekssa Jeesuksen ja Paavalin tavoin(1.kor.15:19..). Nämä vl-lisääntyjät eivätkä muutkaan Raamatun mukaan ole valittuja(Luuk.20:34..) Heihin toisella kuolemalla on valtaa(Ilm.20:6). Kristuksessa mies ja nainen ovat yhtä, Pavalinkin mukaan. Tämä on sitä Jeesuksen lapsenkaltaisuutta.

Äänestä

kuin se on ansainnut.

Äänestä
  • "Olen kuitekin ymmärtämässä uskon kautta niin, että anteksiantamus (uudestisyntyminen) tapahtuu todistajan läsnä ollessa (armosta osallinen)."

    Varmasti usein näin tapahtuukin, mutta ei välttämättä. Armosta olemme osallisia aina, olemmepa yksin tai emme, kun olemme saaneet maistaa armoa Jeesuksessa Kristuksessa. Kristus tuli tänne maailmaan, ei armoa pidättämään, vaan tarjoamaan sitä, Kristus ei tullut tänne maailmaan terveitä, vaan sairaita parantamaan.

    Äänestä

  • jarmo oulaisista kirjoitti:

    "Olen kuitekin ymmärtämässä uskon kautta niin, että anteksiantamus (uudestisyntyminen) tapahtuu todistajan läsnä ollessa (armosta osallinen)."

    Varmasti usein näin tapahtuukin, mutta ei välttämättä. Armosta olemme osallisia aina, olemmepa yksin tai emme, kun olemme saaneet maistaa armoa Jeesuksessa Kristuksessa. Kristus tuli tänne maailmaan, ei armoa pidättämään, vaan tarjoamaan sitä, Kristus ei tullut tänne maailmaan terveitä, vaan sairaita parantamaan.

    todellakaan tarvitse ketään ihmistodistajaa. Eihän se nyt ole aina mahdollistakaan. Pyhä Henki on se, joka todistaa. Jumalan ja ihmisen välillä on Jeesus Kristus, jonka kautta päästään Isän tykö.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jeesukseen uskova kirjoitti:

Se on uskonnollis- poliittinen-taloudellinen liike, joka käyttää uskontoa (Joka on erittäin suuri SYNTI)häikäilemättömästi hyväkseen kaikenlaiseen vääryyteen, kieroiluun, pahuuteen, huijaamiseen, valehteluun jne. Se on kuin syöpä, mafia liike, joka saa vain tuhoa aikaan. Uskolla (kaikkivaltiaaseen PYHÄÄN Jumalaan)ei ole mitään tekemistä. Lestadiolaisuudessa Jumalan sana on "käynyt heille pilkaksi". Ja vielä sellainen seikka, että Lestatiolaiset ovat valmiita huijaamaan myös toisiaan. Omalla seudullani on paljon lestadiolaisia, ja olen siis ikäni seurannut, miten kieroa ja KAKSINAISMORALISTISIA ovat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu