Vain yksi rakkaus?

Itsekkin rakastan ja se on sellaista, ettei voi ajatella muuta elämää mahdolliseksi, mutta rakkauden huuma kuuluu poistuviin ilmiöihin, mutta se voi tulla uudelleen. Ja sellainenkin on mahdollista että rakastaa useampaa yhtäaikaa. Olet vielä aika nuori, mutta tuo huuma oli minullekkin tuttua vielä vanhempanankin.

Paljon riippuu siitä, millaisia geenejä olet vanhemmiltasi perinyt. Onko niin sanottuja "korpin geenejä", tuo varislintu lienee uskollinen kerran valitsemallee puolisolle "kunnes kuolema erottaa".

Itse olen valitettavasti perinyt nämä liian uskollisuuden geenit omalta isältäni. Nykyaikana se on lähinnä traagista, sillä kestävät avioliitot ovat katoavaa kansanperinnettä.
Erosin omasta lapsettomasta avioliitostani mustasukkaisuuteni ( enkä aivan aiheettoman) vuoksi 30 vuotta sitten. Ensimmäinen vaimoni oli kuitenkin se, johon edelleen olen tunteissani kiinnittynyt. Vaikka en ole häntä edes nähnyt eron jälkeen ja haluaisin unohtaa hänet.

Nykyisen vaimoni kanssa meillä on jo aikuisia yhteisiä lapsia. Häneenkin olen toki kiintynyt ja rakastankin häntä, mutta se oikea hän ei minulle ole. Ja en oikeasti haluaisi häntä kehenkään vaihtaa. Ja olen ollut nykyiselle vaimolleni aina ehdottoman uskollinen.
Mutta kun on nämä (liiallisen) uskollisuuden geenit, joille ei tunnu paljon mitään voivan.

Tämä on traagista.

Olen itse tullut samaan tulokseen tosirakkaudesta kuin sinä nimimerkki M 27v ! Itse olen naispuolinen ihminen ja minäkin tapasin elämäni rakkauden noin 15-vuotiaana, kun olimme samassa koulussa, eri luokka-asteilla. Tunnen tätä pari vuotta vanhempaa miestä kohtaan syvää rakkautta ja vetovoimaa- jotain sellaista mitä ei voi korvata tai saavuttaa kenenkään muun miehen huomiolla vaikka luvattaisiin kuu taivaalta. Ulkonäkö, tunne, huumorintaju, viehätys ja salaperäisyys; kaikki natsaa.

Myöhemmin olen mennyt naimisiin ja alkanut perustaa omaa perhettä, mutta nuoruus/tosirakkaus pysyy sielussani iäti. Toivon että Hän ajattelee Minua positiivisella tavalla. Ehkä ympyrä sulkeutuu joskus, sen aika näyttää.

Kerta teidän seurusteluaikanne oli lyhyt, et ehkä oppinut niin hyvin tuntemaan tyttöä ja teit hänestä omassa mielessäsi "unelmanaisesi." Ehkä, jos olisitte seurustellut kauan, olisit huomannut että hän ei ollutkaan sinulle se oikea. Lyhyen seurustelun jälkeen ei tunne toista hyvin, ja nuorena ihminen on hieman erilainen kuin vanhempana. Mitä jos olisittekin pysynyt yhdessä ja myöhemmin aikuistuessanne huomanneet että ei teillä olekaan yhteistä tulevaisuutta?
Nuorena ajattelee asioista paljon voimakkaammin mitä vanhempana (ja viisaampana). Ainakin itse olen huomannut että nuorena koetut asiat ovat tuntuneet suuremmilta kuin nykyään, vaikka kyse olisikin samasta tai samantapaisesta asiasta. Ehkä sinäkin nuorena luulit rakastavasi tätä tyttöä, mutta nyt jos olisit tavannut hänet ja olisitte alkaneet seurustella, ei tunteesi ehkä olisikaan ollut niin syviä häntä kohtaan, ainakaan noin alussa suhdetta.
Uskon, että ihminen voi rakastua useammin kuin kerran, ja että niitä "oikeita" voi olla useampi. Ei voi olla sattumaa, että niin moni on löytänyt juuri sen oikean ihmisen koko maailmasta, jos niitä olisi vain se yksi.
Tietenkään eri henkilöitä ei voi rakastaa samalla tavalla, vaan se on aina hieman erilaista. Mutta rakastaa voi useampaa elämänsä aikana ja löytää niitä tosirakkauksia.
Ehkä tässäkin sinulla on käynyt niin että aika kultaa muistot. Mutta jos sinua noin paljon se asia on mietityttänyt, suosittelen sinun päättämään mitä teet ettet vain jatkaisi pelkkää haikailua. Joko otat häneen yhteyttä ja selvität mitä hänelle nykyään kuuluu, tai päätät että annat tytön jäädä muistoihisi ja etsit itsellesi uuden tosirakkauden. Voihan tässä käydä niinkin että sovitte treffit ja sitten lopulta teillä onkin tarina kerrottava lapsillenne. :) Tsemppiä kovasti!

Toivottavasti ei ole vain yksi suuri rakkaus per nenä, sillä omani oli täysin narsistinen kusipää. Olin aivan rakastunut, kunnes tajusin homman mahdottomuuden ja lopetin suhteen ½vuotta sitten. Vieläkin välillä tuo idiootti soittelee, vaikka seurustelee jo uuden kanssa. Aina sydän sykähtää, kun kuulen hänen äänensä, mutta nyt tiedän jo paremmin, että hän olisi minun tuhoni, jos uudelleen alkaisin hänen kanssaan olemaan.

Toivon siis vielä joskus rakastuvani yhtä polttavasti ja sillä kertaa toivottavasti normaaliin ihmiseen :)

Jokainen rakkaus on sillä rakastumisen hetkellä se ainoa ja oikea, ns. tosirakkaus. Itse olen rakastunut kolme kertaa, ihastunut pari kertaa enemmän, ja tiedän nyt ettei tuo ensimmäinen suuri rakkauteni, joka iski silloin 17-vuotiaana, olisi kestänyt vuosia. Se oli kemiaa, vetovoimaa, huumoria ja vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta, mutta vaikka jos tapaisin hänet tänään uudestaan kaikkien vuosien jälkeen, niin vanha vetovoima olisi ehkä tallella, mutta ei muuta. Olemme kuitenkin kulkeneet eri polkuja, kasvaneet erilaisiksi ihmisiksi, valinneet erilaiset elämät. Sinulla on edelleen tuo nuoruusvuosien idealistinen haavekuva, joka ei ole särkynyt. Itselläni sitä ei ole sillä ensimmäinen rakkauteni oli myös ensimmäinen sydänsuruni.

Pää pilvissä kulkeminen kuuluu rakastumisen huumaan, mutta rakastaminen on vaikeampaa ja tasaisempaa. Tietysti se voi myös kattaa kaikki rakastumisen tunteen herkutkin, mutta rakkaus säilyy arjessakin, hyväksyy ja antaa anteeksi. Tietysti on mahdollista rakastaa yhtä ihmistä vaikka koko ikänsä, mutta luulisin että sen tunteen pitäisi rakentua silloin jollekin pysyvämmälle kuin parin viikon tapailulle. Muussa tapauksessa se on sellaista idealisoivaa haavekuvarakkautta, jollaista kohdistetaan usein vaikka julkisuudenhenkilöihin.

Itsekin teininä rakastuin syvästi, koskaan emme kuitenkaan seurustelleet, emmekä tutustuneet. Oli semmoista kaukorakkautta, mutta molemminpuolista, olen siitä varma.
Aikuisena otin häneen yhteyttä ja hän vaikutti kiinnostuneelta, ehdotti uudelleennäkemistä jne ja olin onnessani. Kuitenkaan hän ei ottanut yhteyttä eikä vastannut enää yhteydenottoihini, ja soittaessani sanoi ettei ole pätkääkään kiinnostunut. Se oli hirvittävä pettymys ja sattui. Mutta ainakin tämä auttoi saamaan asian mielessäni päätökseen ja pääsin henkisesti hänestä irti, enkä enää mieti häntä ja haikaile hänen peräänsä. Se hyvä puoli siinä oli ja siksi suosittelen muillekin.
Aikuisena rakastuin palavasti toiseen mieheen, eli kyllä uudelleen voi rakastua syvästi. Tämä rakkaus päättyi miehen pahuuteen, enkä TODELLAKAAN haikaile hänen peräänsä!

No siltähän se aina tuntuu mutta kyllä sieltä vielä joku vastaan tulee. Muistat vaan että aina vaihat parempaan

Minäkin rakastuin kerran ja todella olin rakastunut, meidän suhde kesti neljä ja puoli vuotta, oli todella
ihanaa aikaa, kaikki sujui hyvin, suhde toimi, asuimme yhdessä, ja olimme kihloissa. Mutta sitten tuli
ukkos pilvi, eli tuli toinen tumma mies joka oli myös kihloissa, ja sai pauloihinsa tyttö kaverini, ja hän
lähti tämän miehen mukaan. Olen kärsinyt jo 29 vuotta, tuntuu siltä että, elämäni aikana ei tule
toista vastaan. Minä tuomitsen tälläiset miehet jotka sotkevat kihlaparien, ja aviotiiton eroa. Maailma
on kylmää toisia kohtaan. En tiedä ovatko yhdessä vai eivät.

Mielestäni tässä tapauksessa on kyse siitä että olet rakastunut ensimmäiseen rakastumisentunteeseen, etkä niinkään henkilöön. Ensirakkaus tulee aina olemaan ainutlaatuinen kokemus koska se ensimmäinen ja tunteet ja kokemukset uusia.
Minulla takana kolme pitkää suhdetta ja pari lyhyttä ja mieluiten muistelen existäni ensimmäistä, vaikkei muissa ollut sen erityisemmin vikaa, niinkuin ei ensimmäisessäkään.
Tiedostan sen, että en rakasta entistäni vaan sitä ensirakkauden tunnetta mikä silloin teinivuosina oli niin jännittävää ja uuttaa :)

Vähän sama tapaus minulla, mutta...

Facebook on nykyisin monelle ongelmallinen, kun sinne on ilmestynyt vanhoja sussuja. Tietenkin helpottaisi paljon, jos kuulisi kohteen omasta suusta: "en rakasta sinua enää/olimme silloin vain lapsia/en ole koskaan rakastanut sinua/olit vain ihastus/minulla on toinen/rakastan vain lapsiani" tms.

Ensirakkaudesta nähtävästi jää helposti "urautuma" aivoihin, varsinkin jos yhteinen arki ei ole päässyt sitä unelmaa pyyhkimään.

Moi mulla on vähän samanlainen juttu kun s,ulla, olen rakastanut yhtä tyyppiä koko ikäni ja rakastan vieläkin olin naimisissa 25 vuotta miehen kanssa josta pidin kyllä paljon mutta se ei ollut sitä suurta rakkautta näin se vaaan on mieheni pois menon jälkeen tapasin tämän ensirakkauteni uudestaan ja seurustelimme jonkun aikaa hänkin sanoi rakastavansa minua, mutta siitä ei sit tullut kuitenkaan mitään, yritämme olla nyt ystäviä ja näemme aina joskus ja soittelemme tiedän hänellä on uusi suhde mutta silti pidän hänestä tosi paljon ja tulen aina pitämään sille ei vaan voi mitään kun toista rakastaa tapahtu sitten mitä vain. M-63.

Meille kaikille on lupaus kolmesta suuresta Rakkaudesta. Sitten on ns.. taivaassa solmittuja liittoja, niistä ei koskaan tule mitään mutta Rakkaus ja kaipaus näihin ihmisiin jatkuu koko elämän.ja asian kanssa oppii kyllä elämään, vaatii monesti aikaa.
Minä kyllä ottaisin yhteyttä ko,,henkilöön..saisi ainakin rauhan sielulle..onko toinen edes enään kiinnostunut.. Rohkeesti vaan..Lest go meininki vaan peliin..niin saletisti voi natsatakin :))

"Voiko elämässä olla vain yksi tosirakkaus?"

Näin pahoin pelkään, että on. Itse olen nk. yhden miehen nainen (ero pitkä avioliiton jälkeen), enkä usko, että vastaavaa tunnekuohua ja sitoutumista enää tunnen ketään toista kohtaa. En oikeastaan odotakaan. Jos löydän jonkun, jota voin kunnioittaa, josta pidän ja jonka kanssa seksikin luonnistuu, se riittää minulle. Harva haluaisi yksin loppu iäksi jäädä.

Sinä olet vielä nuori, joten sinun kohdallasi voi salama lyödä kahdestikin. Eri asia silloin, jos koko elämänsä on ollut vain yhden kanssa.

Hei. joo itel melk sama tarina. miten se onkaan niin ainutlaatuista nuorena? aina pelko, että koskaan ei tule samanlaista vastaan. ottaisin varmaan yhteyttä ko. mieheen, mutta on jo naimisissa ja saa kohta toisen lapsen virolaisen! vaimonsa kanssa... sain siitä ihmisestä silloin todella paljon voimia ja olin valmis muutoksiin. nykyisin pelkään muutoksia, tuntuu kaikki menevän vain alamäkeen.. ulkomaillekkin muutto ollut mielessä, että saisi elämään vaihtelevuutta jne.

Teen työtä missä on hyvä mahdollisuus saada kontakti vastakkaiseen sukupuoleen, mutta silti olen vain rakastunut palavasti kolme kertaa elämäni aikana. En edes ole kunnolla ihastunut joo muutaman kanssa on ollut kiva kulkea, mutta edes ihastukseksi ei heitä ole voinut kutsua.
Ensimmäinen rakastuminen tapahtui 15-vuotiaana ja seurustelimme 7 vuotta, erosimme. Myöhemmin kun kumpikin tahoillaan oli uudestaan eronnut, palasimme yhteen. Ei siitä mitään tullut ja nyt olemme ystäviä, mutta kannatti ehdottomasti kokeilla!
Toinen rakkaus on aina ollut vain ystävyystasolla toisen toiveesta, hänen toivetta kunnioitan.
Kolmas rakkaus on edelleen kesken, meillä on yhteinen lapsi, mutta emme ole koskaan asunut yhdessä. Haluaisin että olisimme perhe, mutta en ole saanut mitään selvyyttä tähän meidän tilanteeseen 6 vuoden aikana. Tapaamme aina silloin tällöin ja tuntuu kuin kaikki muu ympäriltämme katoaisi. Ensi hetkestä lähtien kun hänet näin tiesin että hänet haluan. Kun ajattelen häntä tai meidän yhteisiä hetkiä nousee hymy huulille ja alkaa sydän poukkoilla. Toivon että saisimme joskus mahdollisuuden yrittää yhdessä. Hän myöntää että tuntee aivan samoin kuin minä, mutta jokin häntä jarruttaa. En varmaan koskaan pääse elämässäni eteenpäin ennen kun olen saanut tämän suhteen jotenkin päätökseen.

Etsi tyttö(nainen) käsiin ja yritä tavata häntä. Juttele asiasta hänen kanssaan ei ehkä onnistu ensimmäisellä kerralla, mutta juttele kumminkin asia selväksi. Voi olla kun tapaatte, hän ei enää vastaa odotuksiasi ja unohdat hänet. Mene kumminkin rohkeasti selvittämään asia muuten se vaivaa ja et pääse eteenpäin ja jäät junnaamaan paikalleen niin kuin minä omassa suhde sotkussani.
Älä tuhlaa aikaasi vaan nyt reippaasti tartut härkää sarvista! Onnea matkaan

enhä, ehkä ei...

Elä hyvä mies hättäele, olethan niin vielä kovin nuori, tulee tässä oma nuoruus mieleen, taisipa olla samoja ikiä, kun "huumannuin" ensi kertaa tyttö lapseen, kyllä se vei jalat alta ja järjen päästä.Mutta kun kaverit vaihtui ja alkoi hahmottaa ensi hurmoksesta selvittyään että miten jokainen ihminen on niin erilainen persoona, ja miten toinen toistaan voi kiehtoa ja miellyttää erilailla.Siinä se pikku hiljaa pääkin palautu normaaliin tilaansa ja pystyi ottamaan asiat harkiten ja rauhallisesti. Kun sitten aikaa ja vuosia kului, niin löysin sen todellisen helmen, joka lopulta johti papin siunaamaan avioliittoon!

Voin kertoa sinulle vanhempana ja kokeneempana, ettei tuo pelkosi pidä paikkaansa. Olin aikoinaan syvästi rakastunut lasteni äitiin, kunnes toinen hänet minulta vei. sen jälkeen oli pari kolme lyhyempää suhdetta ja tavallani rakastin heitäkin ketä enempi ketä vähempi. Olin ennättänyt olla yksin jo kaiketi parikin vuotta kun sitten menin viikonlopulla tanssiravintolaan kun ei ollut muutakaan tekemistä ja menin sinne sillä mielellä että josko muutaman pelin saisin tanssia niin voisinkin sitten lähteä hyvillä mielin takaisin kotiin. Heti ensimmäiseen tanssiin minua tuli hakemaan nainen, kenestä tulikin sitten minulle suuri rakkauteni. Harmikseni vain muutamaksi vuodeksi. Vieläkin häntä rakastan ja yritän houkutella luokseni, mutta kuulemma aivan turhaan. Tämä viimeisin suhteeni lopahti minun heikentyneeseen terveyteeni ja pitkiin välimatkoihin minun ja tämän rakkauteni kohteen välillä.
Eli kun et hätäile, niin vielä se maatakaatavan rakkauden kohde sinunkin elämääsi löytyy. Tietty josko tuo ensirakkautesi on vapaa, niin ota häneen yhteyttä reilusti ja selvitä itsellesi olisiko hän sinulle ehkä juuri se oikea. Muuten et sitä saa koskaan tietää. Ja toisaalta vaikka kuinka salaa hänen peräänsä haikailet, niin seurustelukumppanisi vaistoavat sen ja siksi uusista suhteistasi ei tule mitään. Ja toisalta voihan olla niinkin, että tämä ensirakkautesikin odottaa odottamasta päästyäänkin että ottaisit häneen yhteyden. Kokeilematta et sitä kuitenkaan saa koskaan tietoosi.

saman tyylistä olen itse käynyt läpi... oltiin samalla luokalla 16-18 vanhana. ei seurusteltu silloin mutta me oltiin parhaat kaverit silloin. toinen toisiin pystyttiin luottamaan vaikka välillä "paineita" kohdistu meihin kun tyttö ja poika tulivat niin hyvin toimeen.kummallakin ollut suhteita tässä välissä ja 21v meni kun taas tavattiin, hän otti yhteyttä, etsi minut.. ja nyt ollaan vuosi oltu ja ikinä ole näin helppo olo ollut missään suhteessa kenenkään kanssa.ollaan onnellisia yhdessä.varmaan kasvettu ja opittu "huonoissa" suhteissa jotain. mutta vähän harmittaa että vasta nyt uudestaan nähtiin. joten ei kannata epäröidä vaan ELÄÄ.suosittelen!

Se on kemiaa ja vetovoimaa, biologispohjaista. Voi olla, ettet elämääsi enää löydä yhtä kolahtavaa ihmistä, koska suurta fyysistä vetovoimaa ei välttämättä tunne kovin monen kanssa. Jos sen rakkauden menettää eikä takaisin ole paluuta niin tulee kuitenkin joku jonka kanssa jakaa elämänsä ja hyväksyy sen, ettei se tunne ole niin suuri.

Sinulla on vielä mahdollisuus ottaa yhteyttä suureen rakkauteesi. Tee se, etene hitaasti niin ei tarvitse katua! Liiallisella hätiköinnillä saatat pilata jutun alkuunsa ja turhaan. Hitaasti hyvää tulee.

Saatat yhtä hyvin löytää vielä jonkun toisenkin ihmisen joka tuo sinulle yhtä voimakkaat tunteet pitkäksi aikaa, voit siis vielä hyvin löytää toisenkin oikean.

Olen 50 ikäinen nainen-kovaa elämän koulua käynyt.Teini-iässä (17v)ystäväni tutustuttivat minut HÄNEEN,minua puolitoista vuotta nuorempaan poikaan.Suhteemme oli kuin vuoristoradalla olis ollut.Vauhdikasta menoa ylös ja alas.Näin hänet vielä 3 eka lapseni syntymän jälkeen.Olin löytänyt aviomiehen toiselta paikka kunnalta.Kolmen miehen kanssa olin risaisessa avioliitossa.Nyt on hyvä ja vakaa elämän kumppani.Mutta yhden asian tajuan;vielä 33v myöhemmin;vain HÄNTÄ TODELLA RAKASTIN: ja rakastan.
Neitsyys ja poikuus menivät molemmilla samaan aikaan.

Olen vaimoni kanssa naimisissa vasta kolmatta vuotta.
Alku oli todellakin juuri kuvaamaasi onnea. Noin vuoden ehkä puolitoista? Nykyään kun onni on jostain vitun käsittämättömästä syystä laimentunut. Niin elämä on enemmänkin pelkkää tavallista paskaa. Sitä odottaa joka päivä että olisi edes puoli minuuttia sitä onnea... ja vitut. Oli se niin huumaava tunne että heti lähden uuden mukaan jos koskaan sellaista tunnetta tulee. Ja taas vähän ajan päästä kirjoitan tämänkaltaista vastinetta tänne.

Vähän samoja ajatuksia minullakin. Kolme suhdetta takana ja kaikki pidempiä, mutta vain yhden (ensimmäisen) kanssa olen tuntenut jotain suurempaa, jota ei sanoin voi kuvailla. Kahden muun kanssa pelkkää ystävyyttä. Koko ajan odotan, että vielä jonain päivänä törmäisin ihmiseen, joka todellakin veisi jalat alta, vaan ei vielä ole niin käynyt. En kuitenkaan vielä täysin luovu ajatuksesta etteikö niin voisi käydä, vaikka välillä turhaannuttaakin. Tosiasia on, että toiset ei rakastu koskaan, toiset kerran ja toiset kymmenen.

..edes lukea mitä sulle on vastattu aiemmin, joten kirjoitan omakohtaisen kokemuksen näkemyksen asiasta.
Eli; Itse "rakastun palavasti joskus teinivuosina poikaan jonka tapaaminen jälkeenpäin oli mahdotonta.
Kirjoittelimme pitkän aikaa ja toivoimme tapaamista molemmin puolin Vuosia oltiin yhteydessä, puhelimitse ja viesteitse. Ja ikäväni ja rakkauteni häneen vain kasvoi ja kasvoi. Halusin tietää mitä meistä olisi voinut tulla.. Meni vuosia, melkein kymmenen, kun hän yhtäkkiä ilmoitti tulevansa luokseni. Ja minä olin niiiiin lepa lepa, että heitin orastavan hyvän suhteen mäkeen tämän miehen takia! Olihan rakkauteni vihdoinkin tulossa luokseni.
No se kk menikin sitten odottaessa, tapaamista joka onnistui VIHDOINKIN!!!
Vaan voi kauhea voi hirveä minkälainen ihminen hänestä paljastuikaan!! Jos olisin sen tiennyt, en olisi häneen yhtä ajatusta tuhlannut.
Vaan siis tarinan opetushan on nyt se, että ota selvää tai se painaa sua koko sun elämäs ajan. Itse sain tilaisuuden ottaa selvää, ja haikailu ja voivottelu jäi sen siliän tien. En kadu sitä että tavattiin, koska ainakin nyt tiedän että kaipaus häntä kohtaan on turhaa..
Että sellaine tarina :) Toivottavasti auttaa..

Sinulla on fantasia ja ihannekäsitys rakkaudesta, jonka olet istuttanut reaalimaailman henkilöön. Tällä ei ole mitään tekemistä rakastamisen kanssa.

"mahanpohjassa polttaa ja pää on pilvissä"

Sekö siis onkin tavoitteesi? Habaneroa sinä tarvitset, et teinirakkauttasi.

Minusta tuo asia on taas aika suhtellista, eli miten itse sen määrittää.

Joillekin se on jo rakkautta se muutaman kuukauden huuma ja hurmio, joka yleensä joka suhteen alussa koittaa kun oikein ihastuu.

Minulle taas se ei koskaan ole ollut noin helposti tunnustettavissa, eli en ole heti tuon ihastumiskauden aikana valmis tunnustamaan mitään suuria tunteita, koska ihminen ei silloin mahdollisesti ajattele edes puolella järjellään vaan pääosin tunteillaan.

Itse siis määrittelen sanan r a k k a u s kuluneilla vuosilla. Pitkällä ajalla, joka on yhdessä viettetty. Onnellisuuden tunne toisen läsnäolosta elämässään jo pelkässä arjessa. Taattu turvallisuuden ja luottamuksen tunne toisen seurassa ilman pelkoja ja epäilyjä, jotka on tosiaan ajan saatossa todistaneet olemassa olonsa. Toisen ymmärtäminen ajatus- ja fyysisellätasolla. Molemminpuolinen uhrautuminen kompromissien muodossa, eli et etsi pelkästään omaa tyytyväisyyttä vaan molempien. Se ettei nämä positiiviset tunteet helpolla häviä elämän käydessä raskaaksi, vaan melkeinpä vahvistuvat silloin. Ja niin edelleen...

Eikä nuo mielstäni ole saavutettavissa kovin lyhyessä ajassa. Mutta tämä siis minun määritelmäni rakkaudesta. Jokainen tavallaan siis. :)

Samalla tavalla muuten olen aina määritellyt sanan v i h a. Pitkäaikaisen kärsimyksen ja tuskan tuotos. Onneksi en ole tuntenut kuitenkaan sitä ketään tai mitään kohtaan.

Niin samaistuin teidän kaikkien kirjoituksiin...

Viime aikona olen ruvennut lukemaan blogeja,monet kirjoittavat niissä rakkaudesta ja tämän hetken todellinen suosikki on:

http://oletmina.blogspot.com/

Tällä kirjoittajallakaan rakkaus ei näemmä ole helppoa,mutta hänen kauttaa olen saanut uskon rakkauteen ja siihen,että ehkä vielä joskus voin sen saavuttaa!

Teinihullaantumiset on erikseen. Kuten joku täällä aikaisemmin jo sanoikin, olet rakastunut haavekuvaan, et oikeaan ihmiseen. Kukaan, edes se nainen itse, ei pysty täyttämään haavekuvan saappaita.

Aitoa, pysyvää rakkautta voi löytää useammankin kerran. Tosin, vaikka luulin rakastavani ex-kihlattuani, olen vasta nykyisen kihlattuni tavattuani vasta oppinut ymmärtämään mitä aito rakkaus on. Se on jotain hienoa, se on vapauttavaa, kun tietää että toinen hyväksyy ja rakastaa juuri sellaisena kuin on. Kasvoin täyteen potentiaalini vasta tavattuani tämän uuden unelmieni prinssin. Hän juuri opetti minut rakastamaan itseäni - taito jota vanhempani eivät koskaan saanet minuun iskostumaan. Olen tullut siihen tulokseen, että jos joku noin mahtava mies rakastaa minua, minussa täytyy olla jotain hyvääkin.

Joten, en ole aivan varma... olen sinua viisi vuotta nuorempi, mutta tuntuisi vähän siltä että tiedän elämästä ja rakkaudesta enemmän kuin sinä, ketjun aloittaja.

Minä olen ollut rakastunut kerran.
Olen 31-vuotias ja tuo rakkauteni päättyi 2,5 vuotta sitten. Olen jälkikäteen ymmärtänyt kuinka hyvä hän minulle olikaan. Vertaan aina kaikkia tapaamiani ihmisiä häneen, en koskaan pääse yli hänestä. Rakastan häntä.

Rakkaus on aivan upeeta. Kerran kun sen kokee niin tietää mitä se on. Kokemattomille sitä on vaikea selittää niin että sen todella tajuisivat. Usein yleistetään käsitys, että kun löytää ihmisen jota todella rakastaa niin hänen kanssaan pitäisi elää koko elämä. Kuitenkaan näin ei useinkaan käy. Monet ovat yhdessä pelkästään sen takia että tulevat aika hyvin toimeen keskenään tai jostain muusta syystä, mutta se todellinen rakkaus suhteesta puuttuu. Onko siis yksipuolinen rakkaus vain harvinainen kokemus ihmisen tunne elämässä ja sen jälkeen tarkoitus jatkaa elämää ja uuden kumppanin etsimistä. Vai onko yksipuolinen rakkaus esimakua siitä, mitä olet etsimässä jos vaikka sattuisit joskus löytämään sen ihmisen joka rakastaa sinua vastaavalla tavalla takaisin. Silloinhan sellaisen pariskunnan luulisi olevan yhdessä loppuelämänsä. No, tulipahan pohdittua ja jatkan sen kumppanin etsimistä;)

Nettideitit ovat pskaa!

Suomen autoveron takia joutuu ostamaan jonkun paskan auton, jolla saa korkeitaan sokeaa ruotsalaista miestä.

VVittunn vittu! Urheiluautosta joutuu maksamaan 50 000€ veroa, ja HMO verottaja runkkaa Volvoaan kliimaksissa, saatanan juipit

Itsekkin rakastin ja rakastan yhä edelleen entistä tyttöystävääni emiliaa kovasti. Ja olisin valmis tekemään mitä vain että me palaittais yhteen. Oltiin about vuosi sitten yhdessä noin 3kk. ajattelen häntä edelleen herkeämättä mutta en tiädä mitä tehdä.

Ensirakkauden muistaa koko ikänsä, varsinkin jos se on ollut noin vahva kuin sinulla. Rakastumisia on tielläsi varmasti vielä, toivottavasti vain yksi sen yhden ja ainoan kanssa, joka on luonasi ryppyihin ja ikuisuuteen saakka.

Mutta ensirakkaus... Se on kokemus, jonka saa vain kerran elämässään. Harva ihminen on kuitenkaan ensirakkautensa kanssa yhdessä koko loppuelämäänsä, sillä nuorena toiveet ja visiot tulevaisuudesta ovat hyvin erilaiset kuin varttuneempana. Vaikka toiveena olisikin jo nuorena esimerkiksi perhe, muuttuu ajatuksen romantisointi iän myötä. Ensirakkaus herättää nuoressa ihmisessä ne tunteet, jotka tulevat nousemaan pinnalle vuosien varrella usein.

Älä ole huolissasi. Tulet ajattelemaan ensirakkauttasi vielä monta kertaa elämäsi aikana; mitä hänelle kuuluu, miltä hän nykyään näyttää, onko hänellä perhettä, onko hän onnellinen... Mutta kun löydät rakkaudet tunteet jonkun toisen kanssa, unohtuu ensirakkautesi hiljalleen.

Älä koita paikata tyhjiötäsi kenenkään sellaisen kanssa, ketä kohtaan et tunne rakkautta. Ja usko pois, kun se todella on rakkautta, tiedät sen varmasti. Ole sinut itsesi kanssa ja elä eteenpäin. Joskus huomaat, että kaikki on kääntynyt hyvin kaikinpuolin.

Itse uskon, että jokaiselle on lukematon määrä mahdollisia kumppaneita maailmassa. Kaikki riippuu ajoituksesta ja omasta suhtautumisesta asioihin. "Ei se vaihtamalla parane" (paitsi ääritapauksissa), niin se vain on. Itse olen ihastunut (ja rakastunut) useita kertoja niin, että maha on täynnä perhosia ja elän vain haaveissa. Mielestäni olet tulkinnut tunteesi väärin. Et niinkään rakasta enää kyseistä tyttöä vaan olet jäänyt haikailemaan ja miettimään mitä olisi voinut olla. Parhaat perhoset vatsaan tulevat juuri siitä, että et voi etkä ole koskaan oikeasti saavuttanut sitä ihmistä. Lisänä siihen tulee vielä se, että kyseessä on ensirakkautesi. Sen ihminen muistaa ikuisesti. Olen itse kokenut samat tunteet samanlaisessa tilanteessa, kyseessä ei kuitenkaan ollut ensirakkauteni.

Olin eronnut ensimmäisestä poikaystävästäni 3 vuoden suhteen jälkeen 20,5 vuotiaana. Tapasin uudessa opiskelupaikassani aivan ihanan miehen, johon ajan myötä rakastuin palavasti. Olin silloin vielä niin kokematon miessuhteissa ja kuten teini konsanaan en uskaltanut puhua miehelle, en pyytää häntä ulos. Tämä saavuttamattomuus ja etäältä ihailu tietenkin vain ruokki tunteitani. Kerran sitten kun olimme molemmat ottaneet pari uskalsin pyytää häntä ulos ja minulle paljastui, että hänellä oli samoja tunteita minua kohtaan. Olin seitsemännessä taivaassa. Ajoitus oli kuitenkin mitä huonoin, sillä mies kertoi, että oli vasta saanut tietää entisen tyttöystävänsä odottavan hänen lastaan erään vahinkokerran ansiosta. Tapasin tätä miestä muutaman kerran. Suutelimme ja se oli ihanaa, polveni sulivat altani. Kerran olin yötä hänen luonaan (vaikka mitään ei tapahtunut). Sitten mies sanoi, että vaikka hänellä oli tunteita minua kohtaan, ei hän kuitenkaan voinut aloittaa suhdetta. Hän oli liian järkyttynyt saatuaan kuulla, että hänestä tulee isä.

Suhteemme jäi siihen. Jonkin ajan kuluttua tapasin nykyisen avomieheni ja rakastuin häneen. Siitä huolimatta haikailin ajoittain tämän miehen perään. Tunteeni häntä kohtaan olivat syvällä ja sydämeni särkyi kun hän sanoi ettei voi aloittaa suhdetta. 2 vuotta näin häntä opiskeluni takia lähes päivittäin. Näin hänen katseestaan edelleen ne samat tunteet. Mutta minä olin muuttanut uuden poikaystäväni kanssa yhteen ja sitoutunut häneen.

Siitä on nyt yli 5 vuotta kun tapasin tuon miehen. Minulla kesti 3 vuotta päästä yli hänestä. Asumme samalla paikkakunnalla ja meillä on yhteisiä entisiä opiskelukavereita ja olemme siis joskus törmänneet. En ole nähnyt häntä 2,5 vuoteen. Silti nään hänestä joskus yhtäkkiä unta ja hän muistuu taas mieleeni. Olen kuitenkin päässyt yli tunteistani. Olen ymmärtänyt jo kauan sitten, että en enää rakasta häntä vaan haikailen sen perään mitä olisi voinut olla. Huomaan nyt, että niin käy yleensä silloin kun nykyisessä suhteessani on vaikeaa. On vaikea unohtaa sellaista ihmistä kokonaan, jota on joskus niin paljon halunnut mutta ei koskaan saanut. Ehkä jos olisimme alkaneet seurustella olisimme huomanneet 2 kuukauden jälkeen, että olemme liian erilaisia ja eronneet, enkä minä olisi haikaillut häntä 3 vuotta.

Tässä on siis neuvoni sinulle. Sinun pitää käydä tunteesi läpi, miettiä ja tunnistaa mitä ne ovat, mistä ne ovat lähtöisin ja mikä ne aiheuttaa. Sinun pitää hyväksyä, ettet voi kääntää kelloa taakse päin. Mennyttä ei voi saada takaisin. Olette varmasti molemmat muuttuneet. Jos toteat että tunteesi ovat yhä aidot, voit koittaa ottaa yhteyttä tuohon tyttöön ja jos hän on vapaa ja kiinnostunut, tavata häntä. Mutta jos näin ei ole, kaikkein parasta on yrittää unohtaa ja sulkea tuo ihminen pois elämästäsi ja ajatuksistasi. Menneessä eläminen ja vanhojen muistelu vain vaikeuttaa asiasta yli pääsemistä. Kun olet valmis jättämään nuo tunteet ja sen ihmisen taaksesi, voit alkaa elämään tässä hetkessä ja rakastua uudelleen johonkin ihanaan ihmiseen ja rakentaa elämän.

> Itse aikoinaan rakastuin ensimmäisen kerran 15-vuotiaana, ja "seurustelinkin" hetken
> tuon tytön kanssa, mutta jotenkin se juttu vain jäi
> Olen tässä viimeaikoina kovasti miettinyt, että pitäisikö mennä pyytämään kaveriksi
> vaikka Facebookissa, ja siitä lähteä yrittämään jotain, heh..

Jos tuo nainen ei ole naimisissaa eikä ole perhettä, niin voisit joku sunnuntai aivan hyvin soittaa hänelle, kertoa kuka olet. Sanot vaikka soittaneesi parille muullekin vanhalle koulukaverille, ja nyt soitit hänelle ihan vaan kysyäksesi kuulumisia. Jos mitään keskusteltavaa alkaa löytyä, niin voit ehdottaa kahville menoa jonnekin kahvilaan tms.

Näin yksinkertaista se kuule vaan on. Aikuisten maailmassa. Moiset Facebook -kaartelut ovat aivan jonninjoutavaa juttua tällaisessa asiassa.

> En edes tiedä, seurusteleeko hän, jos seurustelee niin en halua edes yrittää mitään.

Jos et tiedä, niin kyllä voit silti soittaa. Tai ainakin lähettää vaikka Ystävänpäiväkortin tai pääsiäiskortin tms.

Voi olla niin että jos ei homma lähtenyt liikkeelle ensimmäisellä kerralla, niin ei se lähde toisellakaan. Mutta tuollaiset "vanhat rakkaudet" ja ensirakkaus ovat kyllä niin sitkeitä ajatuksia, että ei niitä voi olla ajattelamattakaan, vaikak miten päättäisi.

Päätä itse haluatko pitää vain ko. "ajatuksen" itselläsi. Vai kokeiletko ja tutkaiset aikuisen ihmisen tavalla kerralla saman tien, että onko tuolla suunnalla ylipäätään lainkaan mitään kantavaa jäätä kävellä.
.

Niin minullekin kävi.
Naapurin tyttö, jonka kanssa aloitin seurustelun 15 vuotiaana oli se oikea. Nuorena en ymmärtänyt tosiasioita, joten pilasin kaiken. Nyt olen 45 v. ja vieläkin näen unia tytöstä ja sydämeni särkyy samalla tavalla kuin 30 vuotta sitten.

Tätä taakkaa ei voi ottaa pois, vaan sitä on kannettava ainakin tämän elämän ajan. Ole siis rohkea ja tee asiasi eteen jotain, ennen kuin on myöhäistä. Jos rakkaus kääntyy sinua vastaan, niin se kuluttaa niin kuin tuli kuluttaa, etkä pääse pakoon.

Sanomattakin on selvää, että muut vaimoehdokkaat eivät tunnu enää miltään. Olen silti tänään naimisissa ja minulla on hyvä suhde, mutta potkua ei ole, eikä tule.

Kyllä voi rakastua elämänsä aikana useammin kuin kerran. Kuulostaa hassulta, mutta on totta. Ota häneen yhteyttä, kaverina, niin saat tietää mitä hänelle kuuluu. Mieti vielä, jäitkö kiinni unelmaan?

Itse luulen myös, että on olemassa vain yksi rakkaus. 3,5 vuotta sitten tulin jätetyksi, enkä ole päivääkään sen jälkeen ollut miettimättä tätä henkilöä. Sydämeni särkyi tosi pahasti, enkä usko että enää tapaamme, mutta haaveilen että kaikki muuttuisi ja voisin elää tämän henkilön kanssa elämäni loppuun asti.. vaikka tiedän ettei se ole mahdollista. Hän on ainoa, jota kohtaan olen tuntenut palavaa ihastusta (suhteen lyhyyden takia en valitettavasti voi puhua rakkaudesta), ja sen jälkeiset suhteet ovat tuntuneet ei-miltään. "Ei kukaan koskaan ollut niin kuin sinä", kuten SMG laulaa laulussaan.

mutta jokainen rakkaus on erillainen, rakkaus muuttaa muotoaan henkisenkasvun myötä
ja myös oma tilanne ja tarve vaikuttavat ketä rakastaa ja miksi.
Kuulostaako kovalta? Ei se sitä ole, se on elämää

Terveisin Göstä

Nuorena poikana (15 - 20v.) minullakin oli useita seurustelusuhteita; kaikista kyyneleet virtasi, kun ero tuli. 17v. rakastuin ja seurustelin erään tytön kanssa 1-2 kk ja seuraavanakin kesänä saman verran... jos voi sanoa niin kai hän oli elämäni suurin rakkaus; surin tietyllä tavalla eroa useita vuosia ja haaveilin jos vielä voisi hänen kanssaan yhdessä olla. Hän tosin alkoi n. vuoden päästä seurustella nyk. aviomiehensä kanssa.

Meni vuosia; en välittänyt naisista juurikaan. Sitten tapasin kivan tytön, ihastuin, alettiin seurustella, vuosien päästä syntyi lapsi, mentiin naimisiin, lisää lapsia... ja monenlaista muuta elämän vaihetta. Nyt 40-50 välissä elämä sujuu, mutta kai ne suurimmat tunteet on, ainakin toistaiseksi, jääneet taakse.

Niin, kai elämässä on yksi suuri rakkaus, mutta kyllä se elämä jatkuu. Ja pitkässä liitossa kiintymys toiseen on ihan eri tasoa kuin nuoruuden rakkauden aikaan.

Nuoruuden rakkaus on parasta, mutta ei elämä siihen lopu vaikka tiet eroavatkin. On elämässä muutakin kuin rakastuminen.

ite rakastunut muutamia kertoja niin että sen tuntee. Ja yhden kerran niin lujaa ja tolkuttomasti et tuntuu kuin sydän revitään rinnasta irti...maailman paras fiilis.

Siis aivan paskoja vastauksia LOOSERI DORKILTA :dD::dd:d:d

HEHEHEEM, SÄÄLITTÄVÄÄ SAKKIA

kyllä se ensirakkaus usein tulee mieleen.mitä enemmän tulee ikää se rakkaus ei haihdu.olen ajatellut sen niin että nuorena on niin aidot tunteet voimakkaat kun ei kokemusta vielä ole muista ihmissuhteistaei ole kokenut vielä sitä petollista ja teeskentelyä joka tuo sitä kokemusta ja viisautta ettei usko ihan kaikkea.toki sitä vanhempanakin voi rakastua mutta se on toisenlaista rakkautta sitä haetaan ehkä turvaa toisesta elämän kumppania rinnalle harrastuskaveria yms.ensirakkaus ei toistu se pysyy muistoissa aina ja ikuisesti ja se on se viaton ja hyvin voimakastunteinen rakkaus joka koskaan ei palaa. paitsi muistoissa.

Jos kohtaa elämänsä aikana tosirakkauden, saa olla hyvin onnellinen.
Ja jos yhtään mitään mistään ymmärtää ja omaa sydäntä, herkkyyttä, tunteita tippaakaan, tajuaa kyllä, että tosirakkauksia/ihminen voi olla elämässä joko 0 tai 1 kappaletta.
Ja se 1 on siis todella paljon. Se on maksimi, monessa mielessä.

Aina joku rakkaus voi tuntua muita suuremmalta ja tilanteethan siihen vaikuttavat. Jossain toisessa rakastaa vain osaa hänestä ja jotain toista kokonaisuudessaan, eikä sitä eroa pysty ymmärtämään ennen kuin sen itse kokee.

Ensirakkaus tuntuu siltä "suurelta rakkaudelta", koska tunteet näissä ensikokemuksissa ihmiselle on aina mieleenpainuvia asioiden uutuudesta johtuen. Lasten aikaan liittyvä kokemus johtuu mm siitä, kun asiat ovat uusia. Kuluneet kesät tuntuivat pitkiltä. Muistelkaapa esim. ensimmäistä alkoholin nauttimiskokemusta. Se oli jotain se. Vanhempana ryyppääminen ei tuota muuta, kuin väsymystä:)