Onks kellään tietoo millä painolla pääsee osastolle? Tietty voi laittaa omia sisäänmeno painoja pituus. Mä oon 176 pitkä ja nyt painan 53kg, joten varmaan viel pitäs saada ainakin alle 50kg, mut kuin paljon?
Ennenku vastaat tähän, lue kysymys niin että ymmärrät sen! Jos et, niin ole hyvä ja mene muualle!
Ennenku vastaat tähän, lue kysymys niin että ymmärrät sen! Jos et, niin ole hyvä ja mene muualle!
Vastaukset 30
Vanhimmat
Mua kiinnostaisi tietää myös noi painot ja mitataanko se paino vaatteet päällä vai ilman vaatteita? Laitetaanko vaatteista vaikka 1kg lisää vai miten se mitataan?
Ei osastolle menolle ole mitään tiettyä painoa. Se on ihan yksilöstä kiinni. Tietty aina on pakkohoidon raja, eli jos bmi on alle 13 niin lääkäri voi määrätä pakkohoitoon. Mutta pakkohoitoon voi joutua muutenkin, jos arvioidaan että tilanne on oikeasti niin paha, eli että olet vaikka fyysisesti niin huonossa kunnossa. Ja se missä painossa osastolle mennään on ihan lääkärin arvioidessa. Lääkäri arvioi oletko osastohoidon tarpeessa ja siihen vaikuttaa moni muukin asia kun se paino. Yleensä paino ei edes ole se syy miksi osastolle joutuu, vaan jos fyysinen kunto menee liian huonoksi, niin silloin halutaan parantaa se. Näitä tekijöitä voivat olla esim. liian matala syke tai verenpaine, tai todella huonot labra-arvot. Myös henkinen kunto otetaan huomioon: Jos olet kovin masentunut ja yrität tehdä itsemurhaa niin varmasti pääset osastolle. Jokainen lääkäri arvioi tilannetta vähän eri tavalla, joku saattaa laittaa vähän herkemmin osastolle. Jos olet ala-ikäinen niin myös perheellä on suuri sanavalta.
Itse menin osastolle ekan kerran kun olin laihtunut muutamassa kuukaudessa yli 15 kiloa, syke oli istuessa noin 30 eli pumppu oli kovilla. Painoa oli silloin 40 kiloa ja pituutta 163 cm. Seuraavan kerran painoin 37 kiloa kun menin taas osastolle.
Toi punnitseminen riippuu kans ihan henkilöstä. Osastolla otettiin ainakin aamupaino ja alusvaatteet päällä. Mutta esim terapiassa ja terkkarilla otetaan vaatteet päällä ja sitä painoa vaan vähän sellai arvioidaan, että noi vaatteet nyt painaa ehkä puoli kiloa tai kilon tms. Ei siihen ole mitään kaavaa. Ja jossain paikoissa voi olla terkempi vaaka tms.
En usko, että n olemassa mitään tiettyä painoa missä joutuu/pääsee osastolle. Enemmän vaikuttaa kokonaisvointi. Itse olen esimerkiksi joutunut sisätautiosastolle nenämahaletkuun niinkin korkeassa painoindeksissä kuin 16..! Siksi kun useat elintoiminnot oli niin huonot ja pettämässä.
Kannattaa pyytää päästä osastolle eikä odottaa niin kauan, että paino laskee ihan järkyttävän alas. Apua on paljon helpompi vastaanottaakin, jos ei ole ihan kuolemankielissä ja heikkona hyvin alhaisen painon takia.
Paino ei ole osastollepääsyn kynnys, vaan avuntarve. Hae apua välittömästi, jos sitä tarvitset(ilmeisesti kyllä!), äläkä ala laihduttaa itseäsi "osastopainoon" vain tullaksesi kelpuutetuksi sisään. Sinä pääset kyllä hoitoon, jos et pärjää, näyttää vaaka mitä tahansa. Syömishäiriö kun on paljon muutakin(pääasiassa sitä muuta!!!) kuin ruokaa ja kehonpainoa!!!
Itse olin letkussa mitoissa 173/38 :( Enkä tajunnut tilani vakavuutta silloinkaan, vaan itkien halusin kotiin. Onneksi äiti ja lääkäri olivat tiukkoina. Pääsin ensimmäisen kerran kotiin JO mitoissa 173/43, koska vaadin päästä pois. Ahdistus kasvoi liian suureksi. Lähdin liian aikaisin, ja päädyin taas osastolle, 173/43 -kokoisena! Ja sekös oli järkytys; sinun tavoin ajattelin, että en ole tarpeeksi laiha menemään osastolle!!! Tuntui pahalta; olin mielestäni ISO koska palasin sinne samoissa mitoissa missä olin viimeksi kotiutunut. (Todellisuudessa luuta ja nahkaa, ja tosi sairas.)
Nyt olen ollut kotona sairaalasta puolisen vuotta, ja lähetettä nenämahaletkuun oltiin jo laittamassa kun paino romahti taas 40:neen :( Nyt olen sinnitellyt ja saanut kuin saanutkin painoa kilon lisää ja avopuolen hoitaja luulee mun tosissani tsemppaavan. Yritän sitä ja HALUAN terveyttä, mutta sairas mieli saa useammin vallan. Olen siis painoindeksin 13-14 rajoilla ja puhun yhä hoitajaa ympäri, ettei lähettäisi mua hoitoon. Tilanteeni siis toisinpäin kuin sinulla; en halua hoitoon, tarvitsen hoitoa, mutta taistelen yhä. :/
Opetus tästä saarnasta: MENE AJOISSA HAKEMAAN APUA JA OTA APUA VASTAAN NIIN KAUAN KUIN TARVITSET!!!! VIIVY OSASTOLLA VAIKKA VUOSI, TAI KAKSI, SAMA SE, KUNHAN LÄHDET VARMANA SIITÄ, ETTÄ HALUAT PITÄÄ ITSESTÄSI HUOLTA!
165cm 37kg. Ja vieläkin olen läski ! Ossalla olin viimeksi kymmenenvuotiaana letkuissa koska en suostunut syömään. Ja silloin yritin ylipuhua itseni pois sieltä. Lihoin. Sitten odotin että pääsen pois ja sitten rupesin taas laihduttamaan.
Ja tässä sitä ollaan taas! Mutta takaisin en sinne halua.
Jokaisen sairaus en erilainen. Ei se paino aina kerro kaikkea. Se kuka painaa vähiten tai kuka on ollut eniten osastolla ei ole mikään kilpailun aihe, jokainen sairastaa omalla tavallaan. Joku saattaa oikeasti olla ihan yhtä sairas henkisesti kuin toinen, vaikka painaisikin muutaman kilon enemmän. Itse esim sain laihduttaa toistakymmentä kiloa, että olin siinä "anorektisessä" hoikkuudessa, koska olin ylipainoinen. Ja niin iso määrä kuin 20 kiloa alle puolessa vuodessa on 13 vuotiaalta tytöltä huolestuttavaa, siksi tilanteeni tajuttiin. Itse tosin toivon, että siihen laihtumiseeni olisi tosiaankin puututtu aikaisemmin, ei vasta sitten kun sydän meinasi pettää.
Ja ihan kuten joku tässä jo sanoi, että on käynyt ossalla mutta sieltä pois päästyä alkoi laihduttaa, oli se sitten tietoista tai ei, kertoo asiani pääpointin: Ei se osastokaan mikään ihmepaikka loppuenlopuksi ole. Kyllähän se auttaa ja siellä saadaan pidettyä hengissä, voidaan perjaatteessa pakottaa nostamaan painoa, vaikka sitten nenämahaletkulla. Mutta itse PARANTUMINEN vaatii panoksen sinulta itseltäsi; sinun on haluttava sitä, otettava hoito vastaan ja sitouduttava siihen. Muuten osastohoito saattaa mennä kankkulan kaivoon, kyllä osastollakin voi olla hankala ja huijata ruokailuissa ja punnituksissa yms, oli sitten millainen osasto tahansa. Ja mitä enemmän sinulle tulee osastokierrettä taaksesi, eli mitä enemmän joudut uusille osastojaksoille, sitä vähemmän niistä usein on apua.
Eli, jos menette osastolle, ottakaa se hoito vastaan. Ja kaikki voivat kyllä parantua, mielesäni on hyödytöntä ja epäreilua leimata joku toivottomaksi kroonikoksi, mutta parantuminen vaatii työtä ja sinun ITSESI panosta.
Todella yksilöllistä. Riippuu veriarvoista, pulssista jne.
Itse olen aina ollut todella siro ts. en ole ikinä edes painanut 52 kiloa. Osastolle jouduin kuin painoin 35 kg. Pituutta tuolloin oli 169 cm.
Nykyisin olen terve ts. syön normaalisti ja kuukautiset pyörivät luomuna, vaikka painoa vain 50 kg ja pituutta 173 cm. Olen onnellisempi kuin koskaan, koska olen vihdoinkin saanut elämäni raitteilleen. Voin herkutella kermaisilla pullilla ilman syyllisyyttä, jaksan opiskella yliopistolla ja flirttailla hyvännäköisten miesten kanssa... ;)
Toivon, ettet pilaa elämääsi syömishäiriöllä. Jos voit pahoin, hanki apua! Monelle ei käy niin onnellisesti kuin minulle. Moni anorektikko saa elinikäisiä vaivoja kuten kilpirauhasen vajaatoiminnan tai osteoporoosin taikka koulu saattaa jäädä kesken, kun ei vain enää jaksa keskittyä.
Kaikkea hyvää ja voimia!
Täällä eletään vain kerran, joten nauti elämästäsi täysin siemauksin!
Xenya: Menee vähän ohi aiheen, mutta kun tulit maininneeksi anoreksiaan liittyvän kilpirauhasen vajaatoiminnan, niin osaatko sanoa mikä sen syntymekanismi on? Itse sairastuin kyseiseen sairauteen, mutta en oo koskaan kuullut että pitkään sairastamani anoreksia ois aiheuttanu sen. Minulle sanottiin vain, että "Sinulle nyt vain tuli se vajaatoiminta." Ois mielenkiintoista tietää, miten anoreksia sen aiheuttaa. JOS siis sinä Xenya tai joku muu osaa vastata!
Valitettavasti minulla ei ole tarkkkaa tietoa, mikä tuon vajaatoiminnan aiheuttaa, kun en siitä itse kärsi. Muistan, kun eräs naistentautien lääkäri kerran totesi, että kilpirauhasen vajaatoiminta on yleistä anorektikoilla. Muistan myös joskus lukeneeni jostakin tästä ilmiöstä.
Liittyyköhän se jotenkin hidastuneeseen aineenvaihduntaan? Kun elimistö ei saa tarpeeksi energiaa, se alkaa käydä säästöliekillä. Kilpirauhasen vajaatoiminta saattaisi siis olla tällainen säästöliekin pysyvä seuraus. Tämä oli vain oma teoriani.
Googlaamalla näin lyhyesti:
"Vaikka buliimikot ovat yleensä normaalipainoisia, kärsivät he rankan oksentelujakson aikana anorektikkojen tavoin aliravitsemuksesta. Aliravitsemus vaikuttaa kilpirauhasen ja aivolisäkkeen toimintaan. Stressihormonien tuotanto lisääntyy ja aineenvaihdunta sekä pituuskasvu hidastuvat."
"People with anorexia or bulimia are also at risk for hypothyroidism; in these cases, however, reduced thyroid function may be an adaptation to malnutrition, and, therefore, some experts think only the eating disorder should be treated, not hypothyroidism. Women who have hypothyroidism are also at greater risk for autoimmune conditions"
"Yes, anorexia is sometimes one of the causes of hypothyroidism. Anorexia leads to lack of nutrition (like iodine) required for proper thyroid function and leads to hypothyroidism."
Tossa jotain pientä aiheesta netistä poimittuna.
Kiitos, aika loogistahan tuo kilpparin vajaatoiminnan synty olikin! Mut eikö sitten ole niin, että periaatteessa vajaatoiminnan pitäisi parantua ravitsemustilan kohetessa? Itselläni näin ei ole käynyt.
Tietääkseni kaikki kilpirauhasen toimintahäiriöt ovat kroonisia, jos syntyvät lapsuus/teini-iän jälkeen?
Tuolla hyvää tietoa: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00667
Itse sairastan synnynnäistä kilpirauhasen vajaatoimintaa(mulla ei siis ole kilpirauhasta) vaan olen synyt vauvasta asti thyroxin-lääkettä. Elämä ei tähän sairauteen kaadu, mutta toivottavasti te joilla vielä tää elintärkee elin toimii kunnolla,että pidätte siitä huolta! :) mä antaisin mitä vaa jos voisin olla normaali..
olen kuulemma anorektikko, en omasta mielestäni ole, haluan vain olla kevyt kuin keijukainen on IHANAN KEVYT OLO, kun ei tartte raahata liikoja kiloja mukanansa. jouduin sairaalaan keväällä, kun painoin 38 kg ja olen 166 cm pitkä. olin kuulemma hengenvaarallisesti alipainoinen, no osastolta karkasin aina tilaisuuden tullen tupakille ja kun jäin siitä kiinni, laittoivat mut täydelliseen vuodelepoon ja hoitajan viereen vahtimaan etten nouse sängystä. päätäkään en saanut nostaa tyynyltä, enkä puhua, etten kuluta vähäisiä energioitani. oli kamala kokemus. letkut ravintotipat vielä ymmärsin ja niitä halusin, mutten vuodepotilaaksi laittoa, laittoivat jopa vaipan yöksi, kun en osannut tehdä alusastialle ja portatiiville nousu vie energiaani, en osannut tehdä vaippoihinkaan joten niitten oli pakko antaa nousta astialle, mut siinäkin oli aika raja 20 minuuttia maksimiaika. kesällä pääsin kotiin ja paino on valitettavasti päässyt nousemaa 50 kg, mut nyt oon laihdutuskuurilla, koska haluan sen saman kevyen keijukais olon. tv. kevyt keijukainen.
Anteeks nyt vaan.. ^^
En tiedä missä peräkylässä olet ollet, mutta tuo hoito taitaa olla ihan päästä temmattua. Kyllä varmaan vuodelepoon pääsit ja letkuihin myös, mut toi vaippajuttu ei kuulosta kovin uskottavalta.
Taidat olla provo tai joku trolli?
jaajaajaajlle
kyllä se vaippajuttu oli valitettavasti täyttä totta, mulla kun oli usein hätä ja jokainen ämpärille nousu vei voimia joita tarvitsin paranemiseeni, siksi yököt ehdottivat mulle että jos kokeiltaisiin vaippaa, niin mun ei tarvitsisi nousta astialle ja saisin tarvitsemani energiansäästön ja kunnon yö unet. suostuin kokeilemaan, mutta kun en saanut tehtyä siihen vaippaan, niin sitten auttoivat ämpärille, että se siitä piste. asun kyllä ihan ihmisasutuksen keskellä ja sairaalakin oli keskussairaala täällä eteläsuomessa. kirjoituksesi oli tosi loukkaavaa, en minä, eikä kukaan muukaan voi valita mihin sairauksiin sairastuu !!! jos voisin itse valita, tottakai olisin mieluiten terve, koska mulla on myös muitakin vakavia sairauksia !!! anoreksiakaan ei ole leikin asia piste.
jaajaajaajlle ! olin elämäni ensimmäistä kertaa netissä kertomassa omat kokemukseni ja tunteeni anoreksiasta, kun viimein uskalsinn kirjoittaa tänne ja odotin kannustavaa ja rakentavaa palautetta, sekä samoja kokeneilta vastauksia ja kommentteja minulle. sitten olit vain sinä joka vastasi ja aiheutit mulle tosi masentavan ja pahan olon, ei olis pitänyt sit kuitenkaan kirjoittaa tänne !? et taida itse sairastaa anoreksiaa, vastauksestasi päätellen ?
Itse olin osastolla syömishäiriöepäilyn takia, koska aloitettuani seurustelun ja uuden koulun, niin jotenkin ei se ollut sitä että taistelin sitä vastaan syönkö vai en, mutta luultavasti stressi ajoi minut tähän. Ennen osastolle menoa olin salilla jopa 4h päivässä koska se purki paineita niin paljon, lopun ajan päivästä olin vain koulussa ja hengailtiin poikakaverin kanssa. En ole koskaan tykännyt herkuista, ne ovat liian makeita tmv. minun makuuni. Tämän valtavan elämänmuutoksen takia olin lähellä kuolemaa, sillä yhdessä vaiheessa tuli vastaan jo se että elimistö ei kestänyt vaan pyörtyilin. Lyhyesti kerrottuna en osannut kuunnella itseäni ollenkaan. Osastolla sain kuitenkin apua kaikkeen ja nykyään minulla ainakin jooga ja meditointi ovat ne joiden avulla osaan avata ja kuunnella itseäni. Psykologi ja ravitsemusterapeutti olivat myös lahja elämäni jatkuvuuden takaamiseksi. Jos kamppailette niitä kiloja vastaan, niin osatkaa lopettaa oikeaan kohtaan ja olkaa avarampia, älkääkä ainakaan nähkö anoreksiaa pelastuksena elämäänne, se vie elämänilon. Kiitos:) BMI 15->18 ja ikionnellinen =)
hei onnellinen opiskelija, ajattelitko minua kun kirjoitit tän viestin?
Ei ole kevyt keijukaisen vaippa-juttu puppua. Tiedän, että vaippoja käytetään, jotta energiaa säästyisi, jos tilanne on kriittinen. Toki monesti anorektikon ongelmana on myös se, että vessassa pitäisi rampata koko ajan tai pahimmillaan sinne ei ole edes voimia enää ehtiä ajoissa, vaan kaikki tulee alle :( Ei ole muuten hehkeää, vaan sangen nöyryyttävää. Onneksi se on takana. Onko kukaan muu ollut samassa nöyryyttävältä tuntuvalta tilanteessa?
Ensimmäinen puunitus osastolla oli viikko sen jälkeen kun olin syönyt uusien ohjeiden mukaan. Painoa oli tällöin 38,7kg ja pituutta. Viikkoa aikaisemmin painoni oli todennäköisesti 37kg paikkeilla, kun sovittiin osastolle siitymisestä. Onneksi menin, sain elämäni takaisin! Pitkähän paranemisprosessi olikin... Nyt 171cm ja painan noin 50kg. Painoa soisi tulevan vielä lisää, mutta ei ne kilot kerry kädenkäänteessä.
Itse olin 157cm ja 29kg kun kirjattiin osastolle sisään. Tuolloin mulla oli kyllä ihmeellisen hyvä kunto, sairaanhoitajat ihmetteli kovasti, miten pystyin olemaan niin hyvässä kunnossa. Sen takia sitten vältin nenämahaletkun ja pääsin nuorisopsykiatriselle osastolle.
olen ollut osastolla vain vähän alipainoisena (165/42,5), koska oksenteluni oli runsasta. kuukaudessa painoa tulikin sitten 6kg!
Mun kaverit,vanhemmat ja koulussa opettajatkinolivat huolissaan kun heidän mielestään kuiduin silmissä,itse nautin siitä kuinka nopeasti sain painoni laskemaan.
Mun piti tiputtaa vain 10 kg. Olin 161cm pitkä ja painoin 60,3kg kun päätin laihduttaa 10 kiloa.
Mutta kuten monilla muillakin anorektikoilla se laihdutus ja varsinkin RUOAN PELKÄÄMINEN paheni ja paheni! ja n. 5 kuukaudessa laihduin 26kiloa eli painoin 34,3kg
Yhtenä päivänä (34kiloisena siis) pyörryin KESKEN KOULUPÄIVÄN! mua hävetti ihan hirveesti kun tunti oli loppunut ja nousin ylös tuolista niin muistan vaan kun otin kädellä tukea kaveriini ja en kerennyt edes sanoa,että mua pyöryttää kun makasin jo lattialla....kaveri selitti tuon jälkeenpäin,itse en muistanut tilanteesa.
Mua ei saatu heti hereillä vaan mut vietiin ambulanssilla sairaalaan!
Heräsin sairaalassa ja sitte jouduinkin nenä maha letkuun ja semmoista:/
Sitten lähdinkin sairaalan jälkeen Osastolle ja painoin 36,5kg sinne mennessäni!
Pääsin osastolta pois siinä 42 kiloisena:) Ja olin osastolla tosiaan semmoset 2kk.
Tällä hetkellä olen 161cm pitkä ja painan 46 kiloa ja olen tyytyväinen tän hetkiseen painooni!
Mutta mäkin kehotan hakemaan apua ja yrittämään päästä osastolle vaikkei olisikaan mikään ns. "anorektisen" laiha! En todellakaan toivo kellekkään samaa kokemusta kuin itselleni,että kesken koulupäivän lähtee ambulansil sairaalaa....ja kaveri kerto,että niiiiiin moni ihminen puhu juttuja musta ja töllötti kuullemma ku mua vietiin paareissa:( Joten kannattaa hakea tai ottaa apua vastaan MAHDOLLISIMMAN PIAN!
"Siellä haudassa voitte ihailla omaa laihaa kroppaanne."
Ja sinä siinä viereisessä haudassa voit kadehtia minua kun madot syö ihrojasi! Kuolin laihana, sinä lyllersit nk. elämasi hikisenä ihrakasana kadehtien meitä laihoja!
Sitä paitsi, miksi tulet tänne lukemaan näitä?
....."ja tätä uskomatonta sontaa ei tarvitsisi lukea netissä."
Kuka sanoo, että sinun t a r v i t s e e tulla tänne lukemaan!!!!????
En ollut edes millään sorttia riskaabelissa kunnossa silloin, mutta osastolle pakkomeno mittojen ollessa 166cm/35kg. Mitkään mitat eivät sinänsä kerro ihmisen kunnosta mitään, esim. samanmittainen ja reilu nelketkiloinen voi hyvinkin olla jo tosi pahassa jamassa, riippuu niin paljon siitä mistä se kroppa koostuu, lihaskudos painaa enemmän kuin - rasva jne.
Joten sinänsä turhaa ruveta pohtimaan mittojansa, eikä etenkään kannata vertailla.
ap:n mitat kuulostavat aika huolestuttavilta.
Mä jouduin ensin sairaalaan mitat olivat :163 cm ja painoin vaivaiset 29,5 kg..olin vakavasti sairas ja mulle kerrottiin,että mun sydän voi pettää minä hetkenä hyvänsä! Olin niin siaras,etten edes välittänyt enään.
Sairaalassa mua lihotettiin sitten ja pääsin lähtemään osastolle ja painoin osastolle päästessä: 35,2 kg.
Oli siellä osastolla ihan eri kokoisia tyttjäkin,joten ei kannata antaa sairauden viedä pidemälle vaan lähteä heti etsimään apua vaikkei mittojensa mukaan olisi vaarallisen alipainoinen. Se on pässä se sairaus,voit olla siis anorektikkokin minkä painoisena tahansa!
Mä voin nyt jo onneksi vähän paremmin enkä enään anna itseni luisua sairauden pyörteisiin niin,että joudun sairaalaan letkuihin ja odottaen kuolemaa. Mä enään halua kuolla ja antaa tän sairauden voittaa! Mulla on parantumiseen vielä paljon matkaa,koska edelleen pyörin osastoista toiseen,mutta mä vielä voitan tän taistelun!
Mitat nyt siis: 163,5 cm ja 39,6 kg :( vaike on nostaa painoa yli 40,mutta osastollehan mä olen taas menossa mahdollisimman pian!
Olin 16 vuotiaana osastolla, olin 173 ja painoin 39-41kg. Vaihteli usein.
En suosittele yhtään! Heikko olo ja pyörrytti kokoajan. Nykyään olen 173 ja 53kg eli tervehtynyt! :))
Ja siis en olis osastolle päässyt ellei vanhemmat olis pakottanut. Huimasi jatkuvasti eikä ruoka maistunut. :/