Moi! Kevät tekee kohta tuloaan ja aikoisin aloittaa uuden harrastuksen, nimittäin moottoripyöräilyn. Henkilöautokortti minulla on mutta minulla ei ole koskaan ollut edes mopoa. Nyt tekisi kuitenkin mieli hankkia moottoripyörä. Kun tässä keväällä nyt hankin sen A-kortin, niin ikäni takia siitä tulee sitten se pikku-A, eli siis yli 25 kilowattisiin ei ole asiaa. Nyt itse asiaan. Mikä pyörä olisi paras valinta täydelliselle aloittelijalle. Itse olen harkinnut joko ison pyörän kuristamista 25 kWhen tai 250cc moottoripyörän ostamista. Silmiini ovat pistäneet mm. Kawasaki Ninja 250 ja Yamaha WR 250 X. Mutta tosiaan heittäkää ehdotuksia ekaksi pyöräksi :) Ps. Customia en halua kun ne on varsinkin 25kWna ihan sikalaiskoja.
Ensimmäinen moottoripyörä 18-vuotiaalle.
Ekaapyörääettimäs
261848
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
osta sellainen mikä miellyttää ja mihin sinulla on varaa.
Saksalaisessa Motorradissa oli testi muutama numero sitten 25 kW kuristetuista pyöristä.
Perussääntönä voi sanoa, että parhaina pidettiin alunperin tehtaalla alle 25 kW :ksi tehtyjä malleja. Toi Ninja 250 pärjäsi hyvin. Samoin esim. kuristettu Harley 883 tunti käyttökierroksilla vahvalta.
Kylhän se 25 kW kuristettu 883cc sportsteri varmaa perusajossa tuntuukin tehokkaammalta kuin 250cc pyörät. Onhan siinä vääntöä paljon enemmän. Perusajossa ajetaan ihan matalilla kierroksilla. Mutta jos taas aletaan oikeesti kiihdyttelemää ja pistetään kierrokset tappiin, niin 25 kW kuristettu 883 sportster ei pärjää kyllä yhtään Kawasaki Ninja 250r:lle tai Yamaha WR 250x:lle...
Ninjasa tehoa 24 kW, paino 169 kg, tehopainosuhde 0,14 kW/kg
wr 250 x:ssä tehoa 22,6 kW, paino 127 kg, tehpainosuhde 0,17 kW/kg
25 kW 883 sportsterissa tehoa 25 kW, paino 251 kg, tehopainosuhde 0,09 kW/kg
Kyl ne on ne customit niin painavia ettei ne kyllä 25 kWlla lähde mihinkää...
paljonko noissa pyörissä on vääntöä, se ratkaisee...
on se mikä ratkaisee kiihtyvyyden eikä vääntö. Ajatellaan nyt vaikka kuorma-autoa ja henkilöautoa. Kuorma-autossa on valtavasti enemmän vääntöä mutta silti henkilöauto kiihtyy paljon paremmin, siksi että henkilöautossa on paljon parempi tehopainosuhde. Pistänpä tähän yhden videon youtubesta. 125cc 2-tahtinen motocross-pyörä kiihdytyskisassa 1340cc Harley-Davidsonin kanssa. Todella tiukka kisa. Tuossa 1340cc Harley-Davidsonissa on kuitenkin valtavasti enemmän vääntöä kuin tuossa 125cc 2-tahtisessa motocross-pyörässä, mutta silti ne kiihdyy suunnilleen samalla tavalla.
http://www.youtube.com/watch?v=oV1FE4eSYN4
250cc 2-tahtiset motocross-pyörät lähtee vielä rutosti paremmin kuin tommonen 125 kuutioinen, joten semmonen 250cc 2-tahtinen olisi vienyt ton 1340cc Harley-Davidsonin ihan mennen tullen, vaikka siinä Harrikassa on sitä vääntöä ihan älyttömästi enemmän...
Lapsen tasolla sinun ajatusmaailmasi laahaa vielä, kun joku pyörän "lähteminen" on tärkein ajatus ja valintakriteeri. Anna olla ja odota muutama vuosi, jos olisit vähän kehittynempi silloin, tuollaisella asenteella sinua ei kaivata moottoripyöräharrastuksen pariin pilaamaan muidenkin mainetta ja rumentamaan kesän onnettomuustilastoja.
ei ole yksinään tärkeintä pyörässä. Kunnollisen suorituskyvyn lisäksi on tärkeätä myös hyvät ajo-ominaisuudet ja se että pyörä on rakenteensa puolesta hyvä ajettava niissä ajo-olosuhteissa joissa haluaa ajaa. Jos haluaa ajaa kilpaa asfaltilla niin kyykky on oikea valinta. Jos haluaa ajaa normaalia ajoa kadulla niin streetfighter on oikea valinta. Jos haluaa tehdä matkoja niin matkapyörä on oikea valinta. Jos haluaa ajaa maastossa niin enduro on oikea valinta. Jos haluaa kikkailla, vedellä mikroautoradalla, ja pystyä ajamaan hyvin sorallakin niin supermoto on oikea valinta. Jos haluaa ajaa matkaa jossa välillä joutuu asfaltin sijasta ajamaan maastossa niin allroad-pyörä on oikea valinta. Jos haluaa sellaisen pyörän joka on todella tehoton ja suorituskyvytön verrattuna omaan kuutiotilavuuteensa, jossa on huonot ajo-ominaisuudet ja joka ei ole hyvä missään ajo-olosuhteissa niin custom-pyörä on oikea valinta.
Ei Harrikassa enaan 250cc crossiin verrattuna ole hirveasti enempaa vaantoa, ei niita Harrikoita muutenkaan osteta kuin nautintoa varten. Eli ei ne vertaamiset ainakaan sen takia kelleen mitaan meinaa. Linkista voi katsoa joitakin minun laitteitani. http://mattiviikate.blogspot.com/
Ota joku 500 - 700 kuutioinen katupyörä, jonka saa kuristettua 25 kilowattiseksi. Esim joku alla olevista. Yammun pyöristä ei ollu kuristuksesta niitten sivuilla mainintaa. Kato että pyörään saa asennettua sivulaukut, jos yhtään teet reissua. ABSit nostaa hintaa. Suosittelen, jos on budjetissa varaa. Customi pitää ansaita. Ei sitä pikkumiehille :-)
http://www.hondabikes.fi/mallisto/street-naked/cb600f-hornet-25-kw-2010
http://www.kawasaki.fi/ER-6n
http://www.kawasaki.fi/ER-6f
http://www.suzukifinland.fi/mp/gsx650fa.php
http://www.suzukifinland.fi/mp/gsf650.php
http://www.suzukifinland.fi/mp/gsf650sa.php
25 kW:eista supermoto ja enduro ovat nopeimpia koska painavat vähiten. Kun kerran sama teho eli toi 25 kW kuljettaa pyörää niin on helppo tajuta että mitä painavampi pyörä sitä hitaampi, kevyempi taas sitä nopeempi, eli smoto ja enska ovat nopeimmat kun painavat kaikkein vähiten. Custom on hitain. Kyykyt ja streetfighterit sieltä välistä. Painosta vain kyse.
Eikö nuo kevyet ja korkeat pyörät ole aikamoisia kiikkuja tuulisellä säällä maantieajossa? Varmaan kärsivät raskaan liikenteen turbulenssista. Ei omia kokemuksia. Joskus ajellu matkaendoromiehen kanssa ja oli valitellut sivutuulta. Matalalla ja painavalla customilla en edes huomannut tuulevan. Ite ottasin maantielle niin painavan pyörän kuin vain näpeissä pysyy. Pitää hakea kompromissi ketteryyden ja vakauden väliltä. Kurapolut on asia erikseen.
ovat huonoja ajettavia tuulisella säällä maantienopeuksissa. Paras pyörä pitkiin maantie-ajoihin on iso matkapyörä kuten esim. Kawasaki 1400GTR Grand Tourer. Semmoinen on painava eikä hirveän korkea ja on ihan hyvä ajettaessa kovalla tuulisella säällä maantienopeuksissa. Mitään sellaista ajo-olosuhdetta ei ole olemassakaan jossa möhkö custom olisi parempi tai turvallisempi ajettava kuin iso matkapyörä. Matkapyörässä on paremmat ajo-ominaisuudet ja parempi suorituskyky.
Matkapyörien maksimivääntö on liian korkealla. Polvikulma liian jyrkkä. Ohjaustanko liian kapea. Lämpimällä liian kuuma ajaa. Tämmönen 110 kilon keijukainen tarttee väljän ajoasennon. Bemarin uudet 1600 kuutioisetkin aiheutti ahtaan paikan kammoa. Vääntö oli ollu kohdallaan.
Ei hyvää ja sopivaa pyörää olekkaan, kuten ei kypäriäkään, paitsi jos omaa mallinuken vartalon ja pään....ja ajaa aina myötätuulessa,auringossa, tietysti ilman muuta liikennettä.
Pyörät on tehty jonkin keskiarvon perusteella, eli eivät sovi kenellekkään hyvin. Kaikissa pyörissä on jotain aina vialla, harvoin tehoa on juuri sopivasti,menee kuin juna, on ketterä ja kevyt , eikä ominaisuudet muutu lisävarusteiden,lastauksen,kulumisien tai ajotavan takia.
Lisäksi pyörän täytyy olla näyttävä,käytännöllinen, halpa ja harvinaisen hieno.
Sen pitää muistuttaa kilpapyörää,matkapyörää ,copperia, skootteria ja olla perinteinen malli, johon muilla ei ole varaa tai sitä ei saa helposti.
Jaa sinäkin ajat IsoX:llä. Loistavan valinnan olet tehnyt.
Honda CB 500 - tai vastaava. Kuristettunakin tämä toimii hyvin. Customeista voi sanoa, että 25KW tuottaa voimaa yhtä paljon kuin mikä tahansa 25KWnen. Kuristettu isohko customi on jopa väkevämpi ajaa kuin pikkukoneinen ja tehoinen. Mutta on ymmärrettävää, että nuorta miestä kiehtoo kilpurin oloinen peli enemmän, osta siis sellainen.
Tehdastehoinen 25W on varmasti hyvin toimiva, mutta se on sitä sitten aina.
Mutta voi sanoa, että yleensä ei muutaman vuoden jälkeen enää viitsi kuristusta poistaa, koska jos kiinnostaa jatkaa ajoa, niin silloin tekee mieli vaihtaa pyörää, jos kaikki on mennyt hyvin.
Kuristetulla ^^500cc on omat markkinansa, kannattaa katsoa ja kysellä valmiiksi kuristettua.
iso custom-pyörä on saman tehoinen kuin mikä tahansa 25 kW, mutta silti valtavasti suorituskyvyttömämpi melkein kaikkia muita 25 kW tehoisia moottoripyöriä, siksi että se painaa huomattavasti enemmän ja siinä on valtavasti huonompi tehopainosuhde. Mietipä kumpi kulkee samalla teholla, 25 kW:lla paremmin, noin 130-140 kiloinen enduro tai supermoto vai noin 200-300 kiloinen custom-pyörä. 25 kW kuristetulla customilla häviää kiihtyvyydessä jopa 2-tahtisille täysitehoisille 125 kuutioisille. Jopa huippunopeudessakin sillä häviää kyykky-mallisille täysitehoisille 2-tahti piikeille.
Suomen Teillä tahtoo yleensä olla 100kmt rajoitus..
Joo, ostakaa pojat nyt vaan joku pyörä ja ajelkaa, ei noista kiihtyvyyksistä jaksa kukaan olla kiinnostunut. .
Aloittelijalle peruspyörä on paras valinta ns. eka pyöräksi. Ne ovat helppoja ajettavia ja niissä on hyvät ajo-ominaisuudet. Esim Suzuki GS 500 kuristettuna 25 kW:hen olisi sulle varmasti hyvä väliluokan pyörä.
Käykö Yamaha YZF-R6R ensimmäiseksi pyöräksi? kertokaa mielipiteitä onko siinä mitään järkeä kuristaa se 25kW? 18v täytän kesällä.
yamaha virago 535 on hyvä ensipyöräksi
minä ottaisin WR:n .. Sillä vois olla kiva käydä karttiradallakin kurvailemassa.
niin ja eikö siinä pyörässä ollut joku tehopainosuhdevaatimuskin o.0 Voi olla että WR saisi virallisesti olla noin kevaritehoissa. Itselläni on exc 250 pyörä ja paperilla se on enmuistapaljonko... 6kW? Sen on aikanaan joku pikku-A heppu hankkinut, käynyt näyttämässä konttorilla ja ottanut kurin pois.
Osta hayabusa turbolla ni pääset heti siihe oikeesee fiiliksee...nii eikai ne tehopainosuhteet mee iha nappii mut ei se oo nii justiisa, kiinnijäämine o tolla pyörällä epätodennäköstä.
itse sanoisin että sellainen mikä sopii sun tyyli makuun on noita kyykkyjä/customeja