Olen tajunnut jotain syvällistä omasta tilastani. En ole yksinäinen sanan varsinaisessa merkityksessä vaan ns. "sitoutumaton" monilla elämän eri osa-alueilla joka johtaa auttamatta suureen määrään yksin oloa sekä toisinaan yksinäisyyden tunnetta.
Huijasin pitkään itseäni, mutta tämä tila on ollut totta kun olin 6-vuotias, 10, 15, 21, 25 jne. ja edelleen kun olen nyt jo 30.
En välitä rahasta ja statuksesta. En ole koskaan ollut minkään jengin jäsen. Olen tosin jopa ollut tiiviisti jossakin "sisäringissä" mukana, mutta silti jonkinlaisena omituisena ulkopuolisena tarkkailijana, sitoutumattomana hemmona. Vaikea ehkä selittää niille paitsi jotka ovat kokeneet jotain vastaavaa?
Heräsin tähän kun tajusin että ujommalla kaverillani joka on introvertti ja itsekin todennut olevansa vähemmän sosiaalisempi kuin minä on enemmän kavereita ja sosiaalistaelämää kuin minulla. Se johtuu siitä että hän on sitoutunut tiettyihin asioihin ja on osa tiettyjä yhteisöjä sekä mm. perheellinen.
Eräs nainen herätti minut kommenttillaan kun sanoi että ehkä minun tulisi edustaa enemmän jotakin ja rajata kiinnostuksen kohteitani sekä nähtävästi myös yrittää vähemmän sopeutua erilaisiin ihmisiin. Olin asiasta täysin eri mieltä kunnes pähkäilin mitä hän lopulta tarkoitti.
Hän tarkoitti että varsinkin miehen tulee olla määriteltynä yhteisön ja toisten ihmisten puolesta sekä viimeisenä hänen itsensä sillä tavoin että hän vaikuttaa sitoutuneelta johonkin.
Odotetaan siis ennakkoluulottomuutta ja vapaakatseisuutta, mutta samalla kapeakatseisesti niin kauan kunhan olet sitoutunut johonkin. Sitoutumattomuus kun viestii sitä ettet ole saavuttanut mitään, et ole merkittävä tai sinua ei ole hyväksytty johonkin "jäseneksi".
Saat olla esimerkiksi hippi tai punkrokkari, mutta muista että sen tulee näkyä ulospäin etkä voi olla molempia yhtä aikaa.
Parisuhteita ajatellen niin kuka nyt välittäisi miehestä joka ei välitä maallisesta mammonasta tai turhamaisuudesta? No minäpä kerron:
Naiset jotka eivät ole koskaan saaneet miesten huomiota ja ovat piiloutuneet sängyn alle tai hukuttaneet itsensä joko viinaan tai jäätelökulhoon. "sitoutumaton" nainen etsii todellisuudessa sitoutunutta miestä eli jotakuta joka pelastaa naisen itseltään ja sitouttaisi naisen osaksi sosiaalista yhteisöä sekä miehen status saisi naisen näyttämään ja tuntumaan hyvältä.
Toki muunkinlaisia naisia löytyy, mutta heitä on lähinnä kourallinen koko Suomessa.
Tärähti tajuntaani että jos asuisin vaikkapa Venäjällä, niin kokisin aivan paljon yhtenäisyyttä varmaan tuohon paikkaan ja niihin ihmisiin kuin suomalaisiin vaikka eroja olisi kulttuurissa ja kielessä. Hienoa olla maailmankansalainen joka ei oikein kuulu minnekään.
Nähtävästi ainut keino on lähteä etsimään ulkomailta kohtaloaan sekä tapaa sitoutua johonkin mukaanluettuna ura ja kumppani. Olisi pitänyt tajuta tämä vain ajat sitten jo (vihjeitä siitä kuitenkin oli jo ilmassa) ja kirjoitan tämän sen vuoksi että joku nuorempi tajuaa ehkä saman asian aiemmin kuin minä.
Muilla samoja fiilisiä "sitoutumattomuudesta"?
Huijasin pitkään itseäni, mutta tämä tila on ollut totta kun olin 6-vuotias, 10, 15, 21, 25 jne. ja edelleen kun olen nyt jo 30.
En välitä rahasta ja statuksesta. En ole koskaan ollut minkään jengin jäsen. Olen tosin jopa ollut tiiviisti jossakin "sisäringissä" mukana, mutta silti jonkinlaisena omituisena ulkopuolisena tarkkailijana, sitoutumattomana hemmona. Vaikea ehkä selittää niille paitsi jotka ovat kokeneet jotain vastaavaa?
Heräsin tähän kun tajusin että ujommalla kaverillani joka on introvertti ja itsekin todennut olevansa vähemmän sosiaalisempi kuin minä on enemmän kavereita ja sosiaalistaelämää kuin minulla. Se johtuu siitä että hän on sitoutunut tiettyihin asioihin ja on osa tiettyjä yhteisöjä sekä mm. perheellinen.
Eräs nainen herätti minut kommenttillaan kun sanoi että ehkä minun tulisi edustaa enemmän jotakin ja rajata kiinnostuksen kohteitani sekä nähtävästi myös yrittää vähemmän sopeutua erilaisiin ihmisiin. Olin asiasta täysin eri mieltä kunnes pähkäilin mitä hän lopulta tarkoitti.
Hän tarkoitti että varsinkin miehen tulee olla määriteltynä yhteisön ja toisten ihmisten puolesta sekä viimeisenä hänen itsensä sillä tavoin että hän vaikuttaa sitoutuneelta johonkin.
Odotetaan siis ennakkoluulottomuutta ja vapaakatseisuutta, mutta samalla kapeakatseisesti niin kauan kunhan olet sitoutunut johonkin. Sitoutumattomuus kun viestii sitä ettet ole saavuttanut mitään, et ole merkittävä tai sinua ei ole hyväksytty johonkin "jäseneksi".
Saat olla esimerkiksi hippi tai punkrokkari, mutta muista että sen tulee näkyä ulospäin etkä voi olla molempia yhtä aikaa.
Parisuhteita ajatellen niin kuka nyt välittäisi miehestä joka ei välitä maallisesta mammonasta tai turhamaisuudesta? No minäpä kerron:
Naiset jotka eivät ole koskaan saaneet miesten huomiota ja ovat piiloutuneet sängyn alle tai hukuttaneet itsensä joko viinaan tai jäätelökulhoon. "sitoutumaton" nainen etsii todellisuudessa sitoutunutta miestä eli jotakuta joka pelastaa naisen itseltään ja sitouttaisi naisen osaksi sosiaalista yhteisöä sekä miehen status saisi naisen näyttämään ja tuntumaan hyvältä.
Toki muunkinlaisia naisia löytyy, mutta heitä on lähinnä kourallinen koko Suomessa.
Tärähti tajuntaani että jos asuisin vaikkapa Venäjällä, niin kokisin aivan paljon yhtenäisyyttä varmaan tuohon paikkaan ja niihin ihmisiin kuin suomalaisiin vaikka eroja olisi kulttuurissa ja kielessä. Hienoa olla maailmankansalainen joka ei oikein kuulu minnekään.
Nähtävästi ainut keino on lähteä etsimään ulkomailta kohtaloaan sekä tapaa sitoutua johonkin mukaanluettuna ura ja kumppani. Olisi pitänyt tajuta tämä vain ajat sitten jo (vihjeitä siitä kuitenkin oli jo ilmassa) ja kirjoitan tämän sen vuoksi että joku nuorempi tajuaa ehkä saman asian aiemmin kuin minä.
Muilla samoja fiilisiä "sitoutumattomuudesta"?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sivistyneen hienostunut täydellisyys!
Selkäpiitä karmii lukea toisen ihmisen kirjoittamaa tarinaa mun omasta elämästä. Just eikä melkein.
Olen sanaton.Omituisella tavalla onnellinen ja ennen kaikkea yllättynyt.
Mä olen aina ennen ollut sinut tämän asian kanssa,jopa melkolailla itsekseni asiasta ylpeä.
Tosin nyt(oon 28v),olen ajatellut asiaa enemmän tai oikeastaan ensimmäistä kertaa ja se on pelottaa.
Mä olen omasta mielestäni mielettömän sosiaalinen ja muiden mielestä ADHD, mutta se kaikki on pelkkää pintaa,lopulta olen jopa hieman yksinäinen,itseasiassa koko ajan enemmän ja enemmän.Vuodet vierii,ihmiset kuolee tai lisääntyy ja mä junnaan paikoillani,se mikä ennen oli mageeta on on nyt aivan .elvetin ahdistavaa!!!
Oho,olipas sekavasti selitetty....