tässäpä tarinaani:
Tutustuin pornoon ensi kerran noin 15v ikäisenä, lehtien välityksellä, vhs videot veivät asiaa eteenpäin, tässä vaiheessa tämä oli melko viatonta hommelia, mutta sitten tuli netti ja pääsin vauhtiin ja aina kun mahdollista, menin nettiin tuijotin pornoa ja harrastin itsetyydytystä.
'Aluksi tämä oli kivaa, eikä tuntunut aiheuttavan mitään pahaa, mutta kun tätä jatkui tarpeeksi kauan aloin verrata itseäni näiden videoiden näytteliöihin ja kuinka ollakkaan tunsin itseni paljon huonommaksi, en pystynyt tarjoamaan vaimolleni samaa tyydytystä mitä filmeissä tapahtui.
Tulin uskoon, olin muutaman kuukauden ilman nettipornoa, mutta sitten se alkoi uudelleen, kaikki se itsetyydytys oli poissa keskinäisestä seksielämästämme ja vähitellen alkoi tuntua, ettei minulla ollut edes oikeutusta harrastaa seksiä vaimoni kanssa koska en pystynyt tarjoamaan samaa kuin näissä videoissa.
Tilanne eteni niin pahaksi, että alkoi tulla impotenssin oireita ja jouduin hakemaan viagraa apuun.
Näin naiset vain seksiopjekteina.
Nyt olensaanut jarrutettua nettipornon katselua ja aloittelen vaimon kanssa uudelleen seksielämäämme, ja kumma kyllä minäkin kelpaan.
En tiedä kauanko prosessissa menee, taistelen joka päivä nettipornoa vastaan, eikä siinä kaikki, minkälaiset traumat tämä kaikki jätti sieluuni, milloin voin ajatella taas seksiä normaalisti ilman nettipornokytköksiä ja nauttia täysin verroin lakanoiden välissä vaimoni kanssa.
Mara
Tutustuin pornoon ensi kerran noin 15v ikäisenä, lehtien välityksellä, vhs videot veivät asiaa eteenpäin, tässä vaiheessa tämä oli melko viatonta hommelia, mutta sitten tuli netti ja pääsin vauhtiin ja aina kun mahdollista, menin nettiin tuijotin pornoa ja harrastin itsetyydytystä.
'Aluksi tämä oli kivaa, eikä tuntunut aiheuttavan mitään pahaa, mutta kun tätä jatkui tarpeeksi kauan aloin verrata itseäni näiden videoiden näytteliöihin ja kuinka ollakkaan tunsin itseni paljon huonommaksi, en pystynyt tarjoamaan vaimolleni samaa tyydytystä mitä filmeissä tapahtui.
Tulin uskoon, olin muutaman kuukauden ilman nettipornoa, mutta sitten se alkoi uudelleen, kaikki se itsetyydytys oli poissa keskinäisestä seksielämästämme ja vähitellen alkoi tuntua, ettei minulla ollut edes oikeutusta harrastaa seksiä vaimoni kanssa koska en pystynyt tarjoamaan samaa kuin näissä videoissa.
Tilanne eteni niin pahaksi, että alkoi tulla impotenssin oireita ja jouduin hakemaan viagraa apuun.
Näin naiset vain seksiopjekteina.
Nyt olensaanut jarrutettua nettipornon katselua ja aloittelen vaimon kanssa uudelleen seksielämäämme, ja kumma kyllä minäkin kelpaan.
En tiedä kauanko prosessissa menee, taistelen joka päivä nettipornoa vastaan, eikä siinä kaikki, minkälaiset traumat tämä kaikki jätti sieluuni, milloin voin ajatella taas seksiä normaalisti ilman nettipornokytköksiä ja nauttia täysin verroin lakanoiden välissä vaimoni kanssa.
Mara
Vastaukset 21
Vanhimmat
lahkoon kuulut?
mitä lahko tähän liittyy, pornoriippuvaisuus on tauti kuten muutkin riippuvaisuudet, alkoholiriippuvaisuus, nettiriippuvaisuus, lääkeriippuvaisuus, huumeriippuvaisuus, sun muut.
otappas nyt ja googlaa sana pornoriippuvaisuus, saat ihmetellä, sellaista on oikeasti olemassa ja sa on oikeasti ongelma ihmisille, muillekkin kuin minulle :)
Vika ei ole pornossa vaan sun päässä. Olet saanut itsesi uskomaan, että nettipornossa on jotain väärää ja, että sun seksielämän pitäisi olla kuin pornofilmeissä. No tiedoksi noin 95% naisista ei halua, että seksielämä olisi kuin pornofilmeissä. Suurimmalle osalle riittää se, että sanoo naista kauniiksi, suutelee kaulalle ja nai lähetyssaarnaajassa ja pitää sylissä seksin jälkeen. Mä ainakin haaveilen sellaisesta, vaikka oma seksielämä välillä muistuttaakin pornofilmejä. Perinteisessä hellyydessä on sitä jotakin, kun sitä sais niin olis ihanaa.
kun juttu on niin, että tuo nettiporno on pikkuhiljaa takonut päähäni tuollaiset ajatukset, siis vika on korvien välissä nyt ja ollut aina kun sitä nettipornoa on tullut niin paljon tuijotettua, mutta mutta asian kanssa en ole yksin, kuten sanottu googlaa sana pornoriippuvuus.
tästä olen kuitenkin nyt taistelemassa pois, mutta vaikeaa on.
jos tuo porno ei olisi niin helposti saatavissa, ongelmaa ei olisi lienee tullut minullekkaan, eli vika on myös nettipornossa.
Tosin arvasin, että tällä palstalla, ei liiku kulkijaa joka tämän myöntäisi.
joulupukkiin?
älykkäämpää ajatusta saanut korviesi välistä irtoamaan :)
Minä olen seksiaddikti, johon tietysti kuuluu myös suuri pornon kulutus.
Pornossa ei ole mitään vikaa, vaan vika on sinun omassa päässäsi.
Sinuun verrattuna, sinun ongelmasi on ollut pelkkä nettiporno, kun taas minun ongelmani liittyvät sekä seksiin, runkkaamiseen että pornoon. Helppo saatavuus ei ole ongelma, koska porno ei ole se ongelma sillä minun ei tarvitse mennä esimerkiksi kuin vessaan ja vetää klunssi esille kun voin alkaa runkkaamaan.
Se että kerroit tulleesi uskoon kertoo jo paljon siitä miksi syytät ongelmastasi pornoa, sinä et halua tunnustaa että ongelmasi on vain ja ainoastaan sinun korviesi välissä. Siksi sinä ulkoistat ongelmat muiden niskoille, joko pornolle tai Jumalalle. Mutta niinkuin itsekin huomasit, Jumalasi ei paljoa auttanut, eli uskoontulo ei sinua parantanut vaan taas aloit runkkaamaan.
Seksiaddikteille suositellaan pääsääntöisesti täydellistä pidättäytymistä seksistä, kuvitellen että tässä on samasta ongelmasta kysymys kuin alkoholismissa. Höpö höpö! Alkoholi on myrkky ja sitä ei missään nimessä tietenkään pidä ottaa koska siinä lähtee henki loppupeleissä, mutta seksiaddiktiossa syypäänä on aivojen kemia joka tyydyttyy hetkeksi orgasmin yhteydessä. Tätä voisi verrata siihen sanontaan kuin että "eihän tuosta määrästä tule kuin vihaiseksi". Toisin sanoen, ne orgasmit, olivat ne kuinka tyydyttäviä tahansa eivät saa meitä tyydyttyneiksi. Ne eivät kyllästä meitä hyvänolon tunteella. Muista sana "hyväolo".
Minulla on tuohon keinoni jonka avulla olen saanut vähennettyä runkkaamista ja seksitarvetta vain muutamaan kertaan viikossa, entisen useita kertoja päivässä sijaan (tässä täytyy muistaa ettei addiktiota kuitenkaan koskaan mitata määrällä!) Keino on kuitenkin sinunlaiselle täysin turha, joten en selitä sitä tässä koska olet jo valmiiksi epäilevä.
Mutta, voin lyödä vaikka pääni vetoa että yksi syy ongelmaasi oli syyllisyys. Syyllisyys on siitä jännä asia että mitä enemmän yrität päästä jostakin asiasta eroon, jota kuitenkin tarvitset (normaali ihminen tarvitsee seksiä), sitä enemmän sitä haluat. Muistahan se sana "hyväolo".
Toisin sanoen. Mitä enemmän tunsit syyllisyyttä runkkaamisestasi, sitä enemmän sinun piti runkata "varastoon", kuvitellen että orgasmien määrä tässä maailmankaikkeudessa olisi muka vakio ja sen määrän ylitettyäsi et enää haluaisi seksiä. Eli runkkasit kaikessa hiljaisuudessa "pahan päivän varalle", silloin kun vaimosi sanoisi ettet saa enää runkata. Oliko sinulla hyvä olo?
Miten minä parannuin tästä? Ensinnäkin tunnustin että ongelmani oli omassa päässäni ja lopetin pornon ja helpon pillun syyllistämisen. Aivan kuten pullollinen alkoholia ei pakota itseään alkoholistin kurkusta alas ihan pelkästään fysiikan lakeja noudattaen, minä tunnustin sen että teko oli minun ja vain minun vastuulla. Fysiikassa jonkin asian tekemistä kutsutaan työksi - Alkoholistin käsi tekee nostotyön nostaessaan pullon pöydältä.
Sen jälkeen tunnustin että seksi, seksuaalisuus ja kaikki siihen liittyvä (terveen ja laillisen rajoissa) on sallittua tässä maassa, ja kun samalla ymmärsin ettei addiktiota mitata koskaan määrällä, sain oikeutuksen omalle olemassaololleni. Toisinsanoen annoin itselleni luvan olla se mikä olen, eli seksiaddikti. Kyllä, minä sain panna ja runkata niin paljon kuin sielu sietää, ja sehän alkuun sietikin. Toisin sanoen, minä aloin nauttimaan siitä enkä syyllistänyt enää itseäni. Vasta silloin ensimmäistä kertaa minä tunsin pienen hyvänolon tunteen itsessäni.
Tässä vaiheessa huomasin erään tekniikan auttavan erityisesti itsetyydytyksen kautta ja yhdessä nämä alkoivat vähitellen tyydyttämään minua niin ettei minun tarvinnut runkata tai nussia varastoon ja syyllistää itseäni. Ja kas kummaa, aivan kuten asiat alkavat pikkuhiljaa kyllästyttää kun niistä saa vapaasti nauttia, aivan samoin alkoi minua seksikin kyllästyttää ja niinpä se väheni. Tänä päivänä harrastan seksiä rakkaudesta, en orgasmista. Tänä päivänä vaadin seksiltä laatua, en ainoastaan yhtä "panoa".
Ehkä Jumala auttoi minua tietämättäni, tai ehkäpä Jumala laittoi minut kirjoittamaan tämän sinulle, minä en sellaisista tiedä, mutta nyt ensimmäiseksi lopetat muiden syyttelyn ja vastuun pakenemisen koska tekosi on sinun ja vain sinun!
tuohon ei ole mtn lisättävää... =)
Jumala ei auta seksiaddiktiossa, vaan terve maalaisjärki. Loistavaa tekstiä kirjoitettu ylempänä!
Miksi te uskovaiset aina valehtelette? Nytkään ei tullut vastausta itse kysymykseen. Jos olisin kysynyt kolmasti, olisit joka kerta valehdellut.
Te uskovaiset olette yksiä saatanoita. Voi olla, että Jumala loi ihmisen, mutta Saatana loi uskovaiset.
Etkä vastannut siihenkään, mitä vikaa on nettipornossa. Kaunista katseltavaa, kunhan muistaa, että se ei kaikki ole totta. Kaiken kukkuraksi raamattu ei nettipornoa kiellä.
1. mikä se kysymys oli johon en vastannut?
2. lueppas raamattusi tarkemmin.
Valhetta on kysymykseen vastaamatta jättäminen vastaamalla kiertämällä kysymys.
Kysymys on yhä ketjussa ja selvästi havaittavissa.
Missä kohden Raamattua nettiporno tuomitaan? Kiis kirja, luku, jae ja säe. Minunhan tarvitsee lukea vain nuo muutamat sanat.
Todistit juuri, että olet itsestään Saatanasta.
hyvä herra tahi rouva OLIKO RAAMATUN AIKANA NETTIÄ?
yksinkertainen kysymys, mikähän olisi vastaus, kuinka raamatussa kirjoitettaisiin nettipornosta siinä tapauksessa.
vastaa siihen kysymykseen.
ja osa kaksi Matteus 5:27
"Teille on opetettu tämä käsky: 'Älä tee aviorikosta.'
28. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan.
eiköhän tuo jo selventänyt kovapäisemmänkin kallon.
Kaikkitietävä tietää, olipa jotain jo silloin tai ei.
Eikä nyt kyse ole aviorikoksesta.
Jep. Kolmas kerta eikä edes kukkoa tarvittu!
lueppa uudelleen, olen naimisissa ja mitä siinä sanotaankaan - jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan. - ymmärsitkö.
veikkaan että et.
Ja olisihan se aika hauskaa jos raamatussa joka on kirjoitettu joskus vuonna sata jkr. olisi puhetta netistä ja nettipornosta.
Lue www.koukussapornoon.com
ja kas huomaat että en ole ainoa joka kärsii ongelmasta.
Miten on oma laitasi?
Uskallatko kertoa?
Kysymystäsi en muuten vieläkään löytänyt, esitäppäs se uusiksi.
suosittelen myös lukemaan porno-addiktin kommentin tuolta lopusta, ja käsittääkseni hän ei edes ole uskossa.
jos uskoo jumalaan niin on vikaa päässä muutenkin
Kuules Kalle Palle, mihin sinä uskot?
En usko mihinkään uskontoon, enkä pidä pornoa itsessään vääränä. Kuitenkin tunnistan ketjun avaajan ajatukset. Pornoon voi addiktoitua ja sen yletön kuluttaminen voi alkaa ahdistaa. (jos tuntee, ettei voi hallita omaa pornon katseluaan.) Ja, kuten avaaja sanoi, mielestäni pornon kulutus voi olla pois parisuteesta saatavasta tyydytyksesta.
Ihmisiä tai mielipiteitä ei tulisi leimata tai vähätellä esim. vakaumuksen suhteen tai sen vuoksi, ettei itse tunnista ongelmaa omakseen.
Pornoaddiktio voi olla ja onkin monelle aito ongelma.
Samoin kuin esim. alkoholin kulutukselle on olemassa suurkuluttajan kriteerit, voisi pornon kuluttajallakin olla joku mittari, jolla voisi tarkkailla omaa käyttäytymistään.
Esim.
Olenko katsonut pornoa enemmän, kuin alunperin olin ajatellut?
Jäikö jokin asia hoitamatta/siirsinkö sen tulevaisuuteen sen vuoksi, että katsoin mieluummin pornoa?
Keksinkö itselleni selityksiä, miksi jokin asia jäi hoitamatta?
Onko pornon katsomisen määrä lisääntynyt entiseen verrattuna?
Hermostunko, jos en voi katsoa pornoa silloin, kun olin siihen varautunut?
Itse olen joutunut vastaamaan kaikkiin kysymyksiin joskus myöntävästi.
non niin, porno-addikti, kiitos sinulle, ensimmäinen järkevä kommenti tässä ketjussa.
Ongelma voi olla olemassa, itse olen pääsemässä asiasta eroon ja elo vaimon kanssa vällyjen välissä tuntuu taas hyvältä.
runkkari
Hyviä kysymyksiä porno-addiktilta siksi itseään epäröiville. Jos tunnistat itsesi seuraavista väitteistä tai kokemuksista, on syytä analysoida lähemmin, miten pahasti olet pornon vietävissä. Ihan kuten viinassa, kukaan ei sitä tyrkytä tai kaada kurkusta, vain SINÄ avaat netin ja sepaluksesi ja teet onaniaa. On kovin vaikea pisteyttää, kuinka paha nettirunkuttaja joku on. Sen sijaan muutamalla avaavalla kysymyksellä saa jo paljon osviitta, miten koukussa on omaan kivaan, kuten käyttävät tuolla yhdellä saitilla ilmaisua. Siellä on muuten paljon erilaista keskustelua ja linkkiä, mutta en ala nyt mainostamaan, googlaamalla löytyy.
Jos tuntuu, ettei aika riitä tarpeeksi pornolle tai asioita jää hoitamatta ja ei saa aikaiseksi esim.työpaikkahakemuksia työttömänä, kun pornot pyörii taustalla ja koko ajan panettaisi ihan sikana. Jos vähääkään silmää miellyttävän naisen nähdessää alkaa miettiä, millaista tuotakin olisi nussia tai miltä näyttäisi lastit naamallaan, alkaa ajatus viedä miestä ja rakkaudesta tai ihastuksesta ei ole tietoakaan ja esineellistäminen on alkanut olla pitkällä. Samoin jos työpaikalta, kaupasta tai kylästä pitää kiirehtiä, että ehtii katsomaan uusimmat pillut ja perseet ja tissit. Samoin, jos alkaa hermostumaan, kun pitäisi olla jo ajat sitten koneen ääressä runkulla ja ihmiset tai liikenne vain jahkailee ja pahimmassa tapauksessa on jäätävä pysäkkiä ennen pois ja juostava lähimetsää laskemaan pahimmat paineet. Tai kun alkaa vituttamaan ja on aivan pulassa, kun oli parisenkymmentä sivua samaan aikaan auki ja yhteys katkeaa tai joutuu katkaisemaan ja selain ei löydäkään samoja saitteja. Yksi on, että pystyykö pitämään koneensa olhuoneessa auki perheelleen tai puolisolleen koska vaan, en nyt tarkoita e-maileja vaan sivut ja niiden historiat ja ladatut tiedostot kestävät päivänvaloa. Tai jos aiheina on lapset tai eläimet, niin aletaan liikkua laillisuuden rajoilla tai seksuaalisuudessa on jotain, mistä olisi syytä ajoissa puhua. Itsekin katsonut, kun koira nuolee tai polkee hyvännäköistä naista ja kiihottunut, mutta se on vain sellainen lisämauste joskus, en tiedä miten jos oma kimma olisi sellainen. Sen sijaan lampaan tai kanan raiskaaminen alkaa olla ihan sairasta ja siinä menee minun rajani. Samoin nuoren naisen kiinteä vartalo on kaunista ja kiihoittavaa katsella, mutta en halua, että ekaluokkalaista nussitaan, saati vauvaa raiskataan. Tuo ei ole enää hyvän maun rajoissakaan, vaan todella sairasta ja rikollista.
Itselle muutamia juttuja on, että voin luetella useamman pornotähden kuin tuntemiani ihmisiä ja kun sukulaisia ei juurikaan näe, naapureiden kanssa ei ole tekemisissä ja ystäviä tai naisia ei elämässä ole. Toinen on, että tunnen muutaman mallin pillun sisältöä myöden niin tarkasti, etten tunnistasi välttämättä arkimeikeissä ja vaatteissa, mutta kuvassa pillu levällään on kuin perheenjäseneen verrattava tuttu. Sairastako vaiko mitä?
Itsellä on tekosyyn ohella irtisanominen, kun yhdessä paikassa netti oli minulle ainoa mahdollisuus pilluihin ja mopo karkasi. Toisessakin nuorempana pornot pyöri melkein koko ajan asiakaspalvelussa, en tiedä näkikö kukaan.
Nyt jo nauraa noille kipeimmille nuoruuden sekoiluille, kuten kerran kollega otti asiakkaasta kuvan ja esitteli sitten digikameran tuotosta ruudulta, sattui vaan aukeamaan kuva, missä joku ilmeisesti otti hevoselta suihin (kaverini lähettämä kuva). "No niin, katsotaan sitten se kuva teistä ...mitä helvettiä ...ei jumalauta...anteeksi"!!! Toivottavasti kollega on jo osannut antaa anteeksi tuon ikivanhan pornokaahailun ja se raukka asiakas, hahahhaaaa :D.