Kööpenhaminan Christian

Tanskan valtio voitti kiistan Kööpenhaminan Christianiasta
Perjantai 18.2.2011 klo 16.23

Tanskassa on päättynyt seitsemän vuotta kestänyt oikeuskiista vapaakaupunki Christianian kohtalosta.

Korkein oikeus päätti perjantaina, että Tanskan valtiolla on päätäntäoikeus alueeseen.

Christianian asukkaiden ei kuitenkaan tarvitse pelätä, että puskutraktorit raivaavat alueen tuota pikaa. Asukkaat saavat jäädä alueelle, kunhan he sitoutuvat juurimaan alueella kukoistanutta huumekauppaa ja muuta rikollisuutta.

Christianian asukkaat julistivat alueen vuonna 1971 autonomiseksi alueeksi, jonka ei tarvinnut noudattaa kaikkia Tanskan lakeja. Muun muassa hasiksen käyttöä ei ole pidetty rikoksena Christianiassa.
STT-RITZAU

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011021813217252_ul.shtml
7930
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Christianian vapaakaupunki valtion haltuun
Tanskan korkein oikeus on sinetöinyt päätöksen, jolla valtio irtisanoi viisi vuotta sitten vapaakaupunkilaisten maankäyttöoikeuden Kööpenhaminan Christianiassa. Hipit valtasivat laivaston vanhan kasarmialueen 1970-luvun alussa ja ovat siitä lähtien hallinneet aluetta itsenäisesti.

Korkeimman oikeuden päätös merkitsee, että valtio voi jatkaa alueen normalisoimista. Tanskan valtion suunnitelmissa on muun muassa purkaa alueelle luvattomasti rakennettuja ja ränsistyneitä asuntoja.

Christianiassa on noin 900 asukasta. Asukkaat sanovat vastustavansa kaikkia pyrkimyksiä häätää heidät alueelta.

Alempi oikeusaste päätti kaksi vuotta sitten, että Christianian asukkailla ei ole peruuttamatonta oikeutta alueeseen.

Asukkaat vetoavat oikeusministeriön vuonna 1987 tekemään selvitykseen, jonka mukaan alueen itsehallinto on irtisanottavissa vain, jos alueella ei noudateta lakeja tai sitä käytetään muuhun kuin asumiseen.

Christiania on vetänyt puoleensa turisteja, jotka ovat olleet kiinnostuneita kaupunginosan vastakulttuurisesta elämäntavasta ja vapaasta suhtautumisesta huumeisiin kuten kannabikseen.
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/02/christianian_vapaakaupunki_valtion_haltuun_2374973.html

Äänestä
  • On ihan paikallaan pistää alas tuollainen mesta puskutraktorilla. Loppuu örvellys ja kamapäissä hilluminen. Kaikenlaisia paikkoja sitä on ollutkin..

    Äänestä

  • hyvä juttu kirjoitti:

    On ihan paikallaan pistää alas tuollainen mesta puskutraktorilla. Loppuu örvellys ja kamapäissä hilluminen. Kaikenlaisia paikkoja sitä on ollutkin..

    häirinnyt. Olet valvonut asian vuoksi öitä ja onneksi voit pian nukkua hyvin : )

    Minua taas harmittaa se, että joillakinon enemmän rahaa kuin toisella ja sitten sillä ostetaan kaikenlaista, jopa hillutaan aikanaan. Maailma on niin väärin : )

    Kuulin myös, että maailmassa on paikkoja, joissa on erilaista. Miksei niitä kaikkia ajeta puskutraktoreilla kumoon?

    Äänestä

  • onkin erityisesti kirjoitti:

    Siehän se vasta kusipää olet.

    Äänestä

  • Pissa pää kirjoitti:

    Siehän se vasta kusipää olet.

    VAILLA PIRIÄ

    Äänestä

  • Pissa pää kirjoitti:

    Siehän se vasta kusipää olet.

    Aina jaksaa ihmetyttää kaltaistesi Suomen toivojen säälittävä tekopyhyys, jolla ei rajoja tunnu olevan. Kannabiksen on kyllä todettu aiheuttavan mielenterveyden häiriöitä ja psyykkistä riippuvuutta, mutta koskaan ei haluta alkoholiin näitä verrata; kuitenkin etanolilla mm. nämä mainitsemani haittavaikutukset voimakkaampia ja lähes väistämättömiä. Porttiteoria taas, no, siitä en jaksa edes puhua. Sanon vain, että 100% alkoholisoituneista/päihderiippuvaisista on aloittanut äidinmaidolla.

    Äänestä

häh?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jorma. kirjoitti:

Tanskan valtio voitti kiistan Kööpenhaminan Christianiasta
Perjantai 18.2.2011 klo 16.23

Tanskassa on päättynyt seitsemän vuotta kestänyt oikeuskiista vapaakaupunki Christianian kohtalosta.

Korkein oikeus päätti perjantaina, että Tanskan valtiolla on päätäntäoikeus alueeseen.

Christianian asukkaiden ei kuitenkaan tarvitse pelätä, että puskutraktorit raivaavat alueen tuota pikaa. Asukkaat saavat jäädä alueelle, kunhan he sitoutuvat juurimaan alueella kukoistanutta huumekauppaa ja muuta rikollisuutta.

Christianian asukkaat julistivat alueen vuonna 1971 autonomiseksi alueeksi, jonka ei tarvinnut noudattaa kaikkia Tanskan lakeja. Muun muassa hasiksen käyttöä ei ole pidetty rikoksena Christianiassa.
STT-RITZAU

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011021813217252_ul.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu