Olen vähän yli 35 v mies ja kun raitistuin, niin ei ole enää ystäviä, eipä niitä ystäviä ole ollut enää oikein muutamana viime vuotena, mutta kun joi alkoholia, niin ei sitä osannut kaivata ystäviä.
Tämä ikä on juuri paha, kun ei ole lapsia, perhettä, niin tuntuu, että on orpo piru, kun monilla entisillä ystävillä on perheet.
Kun join, niin karkotin muutaman ystävän, tuli kännissä sanottua pahasti ja he katkaisivat välit.
Nyt kaduttaa, mutta humalassa ihminen on tyhmä, sanoo mitä sylki suuhun tuo.
Nyt kun jäin työttömäksi, niin yksinäisyys oikein kolahti päälle, kun oli töissä, niin se yksinäisyys ei tuntunut niin pahalta.
Väitän, että naiset ovat paremmassa asemassa tällä saralla, naisilla tuntuu olevan alempi kynnys ottaa yhteyttä toisiinsa, mennä vaikka kahville juttelemaan niitä näitä ja jakaa surujaan.
Miesten kesken tuo ei ole mielestäni niin yleistä, vaan miesten kesken täytyyy monesti ns. tehdä jotain, esittää jotain äijää, miehet harvemmin käy vai kahvilla ja juttelee elämästä niitä näitä rauhassa, vaan tuntuu olevan aina kiire tehdä jotakin, ja jos ei ole kiire, niin sitten esitetään että on kiire.
Tuntuu, että miehille on häpeä myöntää, että on aikaa, monesti miehillä on joku rooli päällä, esitetään vahvempaa kuin ollaan.
On mulla vielä yksi puoli ystävä, nyt kun en ole muutamaan kuukauteen häneen ollut yhteydessä, niin jotenkin sitä ei kehtaa soittaa hänelle, tulee sellainen fiilis, että en halua tuputtaa seuraani.
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että onko täällä 30 - 50 vuotiaita miehiä, jotka ovat yksin, ja miten te pärjäätte yksinäisyyden kanssa?
Myös se kiinnostaa, että miten olette joutuneet yksinäisiksi, kyllähän suurimmalla osalla on ollut ainakin muutamia kavereita nuorena.
Varmaan monella ystävät jää, kun kaverit menee naimisiin ja tekee lapsia, tuntuu, että lapsiperheet pitävät yhtä ja sitten lapsettomat jäävät sivulle.
Sanoisin, että työttömyys pahentaa yksinäisyyttä, ja jos ei tee mitään, on vain kotona, eli pitää lähteä vaikka kävelylenkille.
Ja alkoholi jäi sen takia, että enää en saa siitä yhtään mitään, vain kovan krapulan ja ahdistuksen, joten sitä ei ole minun järkevää juoda.
Tämä ikä on juuri paha, kun ei ole lapsia, perhettä, niin tuntuu, että on orpo piru, kun monilla entisillä ystävillä on perheet.
Kun join, niin karkotin muutaman ystävän, tuli kännissä sanottua pahasti ja he katkaisivat välit.
Nyt kaduttaa, mutta humalassa ihminen on tyhmä, sanoo mitä sylki suuhun tuo.
Nyt kun jäin työttömäksi, niin yksinäisyys oikein kolahti päälle, kun oli töissä, niin se yksinäisyys ei tuntunut niin pahalta.
Väitän, että naiset ovat paremmassa asemassa tällä saralla, naisilla tuntuu olevan alempi kynnys ottaa yhteyttä toisiinsa, mennä vaikka kahville juttelemaan niitä näitä ja jakaa surujaan.
Miesten kesken tuo ei ole mielestäni niin yleistä, vaan miesten kesken täytyyy monesti ns. tehdä jotain, esittää jotain äijää, miehet harvemmin käy vai kahvilla ja juttelee elämästä niitä näitä rauhassa, vaan tuntuu olevan aina kiire tehdä jotakin, ja jos ei ole kiire, niin sitten esitetään että on kiire.
Tuntuu, että miehille on häpeä myöntää, että on aikaa, monesti miehillä on joku rooli päällä, esitetään vahvempaa kuin ollaan.
On mulla vielä yksi puoli ystävä, nyt kun en ole muutamaan kuukauteen häneen ollut yhteydessä, niin jotenkin sitä ei kehtaa soittaa hänelle, tulee sellainen fiilis, että en halua tuputtaa seuraani.
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että onko täällä 30 - 50 vuotiaita miehiä, jotka ovat yksin, ja miten te pärjäätte yksinäisyyden kanssa?
Myös se kiinnostaa, että miten olette joutuneet yksinäisiksi, kyllähän suurimmalla osalla on ollut ainakin muutamia kavereita nuorena.
Varmaan monella ystävät jää, kun kaverit menee naimisiin ja tekee lapsia, tuntuu, että lapsiperheet pitävät yhtä ja sitten lapsettomat jäävät sivulle.
Sanoisin, että työttömyys pahentaa yksinäisyyttä, ja jos ei tee mitään, on vain kotona, eli pitää lähteä vaikka kävelylenkille.
Ja alkoholi jäi sen takia, että enää en saa siitä yhtään mitään, vain kovan krapulan ja ahdistuksen, joten sitä ei ole minun järkevää juoda.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Miespuolisten tuttujen ja kavereiden kanssa vapaa-ajan vietto selvinpäin tuntuu olevan tosiaan vaikeata. Aina vaan pitäisi olla juomassa ja se etten halua juoda ei tunnu menevän jakeluun ei sitten millään. Kateellisena olen kuunnellut naispuolisten tuttujen juttuja siitä miten luontevasti naiset tapaavat ja viettävät aikaa keskenään. Täytyykin yrittää saada enemmän naispuolisia ystäviä. :)
Sellasia me vaan ollaan (aina täytyy olla syy edes tekosyy miksi tavattaisi). Yksinäisyys on ruvennut painamaan allekirjoittanuttakin viime aikoina kun suosikki harrastus nimeltään sekakäyttö jäi historiaan.
Että olen toistaiseksi jättänyt kaiken muun paitsi alkoholin... Silti yksinäisyys ja turhuuden tunne riivaa. Todellisuudessa tahtoisin ehkä ennemmin kuolla kuin elää...
Kirjoitin tuon aloitusviestin.
Minulla oli myös ns. sekakäyttöä, tai siis krapulaan vedin rauhoittavia surutta, ja kai niitä lääkkeitä oli monesti veressä kun vedin kännitkin.
Näin jälkeenpäin katsoen, takana olleet n. 7 vuotta olivat ihan hulluja, töitä, känni, krapula, töitä, känni, krapula, menoa, eipä siinä ystäviä paljoa kaivannut.
Alkoholi jäi vain siitä syystä, että en saa siitä enää kuin ahdistusta, olen kyllä yrittänyt silloin tällöin vielä juoda, mutta en saa enää niitä nousuhumala kiksejä, tai hyvin lievät sellaiset ja sitten tulee vain armoton krapula ja ahdistus krapulassa.
Alkoholi kuulemma vaikuttaa aivoihin siten, että se masentaa jokaista ja jos on taipuvainen masennukseen, niin noidankehä on valmis.
Oli se juominen kai hauskaa niin kauan kuin sitä kesti, mutta nyt kun ei juo, niin tyhjyys on elämässä.
Niin, lisäyksenä pitää vielä mainita, että tämä kevät ja tuleva kesä ahdistaa jo valmiiksi.
Aamulla paistaa aurinko kirkkaalta taivaalta, niin kun on vähän masentunut ja yksinäinen, niin tuntuu kuin se olisi rienausta, eli kärjistettynä ahdistaa ajatella, että nyt kaikki muut tuolla nauttivat elämästä ja jokaisella pitäsi olla kivaa kun aurinko paistaa ja on kaunista, on kuin rienausta luonnon puolelta tuollainen yhtäkkinen valo mikä nyt keväällä tulee.
Se valo vielä korostaa kaikkea paskaa, kaikki näkyy armotta, pölyt, kalpeat kasvot, jne.
Itsemurhan olisin jo tehnyt aikoja sitten jos siihen uskoisin, mielestäni tämä elämä pitää lusia vaikka miten, kyllä me kaikki kuollaan ennemmin tai myöhemmin.
Lusimista tämä kyllä nyt onkin, illalla kun menee vihdoin nukkumaan, niin ajatus on vähän, "taas on tämäkin päivä lusittu".
Päivä kerrallaan, toivottavasti tämä elämä vielä tulisi jotenkin paremmaksi, toivoahan aina saa.
Kannabista, opiaatteja (aina silloinkun satuin saamaan), DXM, etc... Opiaatti yskänlääkkeitäkin aina silloin tällöin, en vaan koskaan oppinut erottelemaan niitä kunnolla.
Parhaimpina aikoinani käytin pääasiassa vain kannabista ja vähän alkoholia. En kaivannut mitään muuta, mutta yhteiskunta pakotti minut polvilleen ja nyt tarkkailun alaisena saan vain "saunaolueni". Olis kiva tutustua ns. normaaleihin ihmisiin (en ole varmaan koskaan tuntenut yhtään). Ovatko he kovin päihtymys hakuisia käyttäytymisessään?
Monet viisaat sanoo, että ei ole olemassakaan sellaista ihmisiä, jotka ovat normaaleja.
Tai määritelkää mikä on normaali.
Ainakin monet ns. normaalit ihmiset ovat hyvinkin päihtymyshakuisia, nyt lauantai iltana he ovat kännissä.
....oon vähän vanhempi ukko yksin. Alkoholin lopettanu samasta syystä, määrä tuli tissutettua.
Oo eronnu ja siinähän lähes poikkeuksetta erotaan samalla puolison puolen porukasta.
Mukulat asuu etäämmällä, eivät ole kiinnostuneita vanhasta juoposta tietenkään.
Aikanaan alkoholi teki väliinpitämättömäksi ja sen rohkaisemana oli helpompi lähteä
juottolaan pälyilemään juoppoja, mut yksin niitäkin tuli pälyiltyä, kun ei ole pitkä, tumma-ja
komea, niin ei ole mikään naismagneetti. En mitään kavereita alkoholittomuuden takia
menettänyt, en ole koskaan ollut edes mikään kaverimagneetti. Mut jos edelleen käyttäis
alkoholia, niin kyllä sitä varmaan pyytäis jonkun naapurin höpöttään totinvoimalla.
Oo tätä yksinolemista monesti kans kelannu, se todella on useimmin miehen osa.
Itelläni toi sosiaalinen elämöinti on ihan tahmeeta ollut jo lapsesta, ettei se siten
alkoholista johdu, mut kyllä alkoholi auttoi sosiaalisissa tilanteissa, kunnes se apu loppui.
Hyvin muistan juoppohulluuskohtausten jälkimaininkit, et yksinäisyys on jopa mukavaa selvänä.
Kiitos, aloittaja, näistä teksteistäsi. Tässä pysähdyin ekaa kertaa tällastakin palstaa tutkimaan ja jäin oikein ajatuksella lukemaan sun kirjoitustasi. Kieltämättä tulin kyllä hyvälle mielelle ja ihan vilpittömästi sun puolestasi. Kuulostat kulkevan todellakin jalat maassa, miettivän juttuja hyvin analysoiden ja kyllä sieltä pilistää myös toivo, jota me kaikki ihmiset tarvitaan jotta jaksetaan kaikenlaisissa elämäntilanteissamme.
Mene ihmeessä ihmisten ilmoille jotta olet löydettävissä! Sulla on paljon annettavaa jollekin neitoselle, sen kun vaan pääsisitte kohtaamaan toisenne. Henkilöhistoria meillä on kaikilla joten sitä ei tarvi peitellä. Sulla on niin terve itsetunto ja rehellinen asenne omaan menneisyyteesikin, että sopisit esimerkiksi monelle samojen ongelmien kanssa laahustavalle.
Äläkä yritä masentaa mieltäsi ajattelemalla negatiivisesti auringosta ja keväästä, sillä nehän just takaa sen ettei kotona tarvi enää kauaa istuskella, koska lumet sulaa ja päästään taas baanalle itse kukin. Se on mahdollisuuksien aikaa monellakin saralla. Toivonkin sulle oikein mielenkiintoista kevättä, ties miten mukavat asiat sua siellä odottaa. ;)
Mene ihmisten ilmoille. Miten?
Mihin sitä mennään, että ollaan ihmisten ilmoilla?
Me yksinäiset ei vaan osata tätä tai minä ainakaan.
En kyllä usko että syy on se ettei osaisi mennä sinne missä ihmiset liikkuu. Paremminkin se syy lienee se, ettei saa luoduksi kontakteja ihmisiin, on arka ja epäilee taitojaan small talkin suhteen jne. Mutta sellanenhan jokainen on joskus. Sitä saa kyllä turpaan ns. piireissäkin, mutta ei siinä auta käpertyä vain itseensä ja piiloutua himaan - ainakaan siitä ei ole itselle mitään hyötyä. Pettymyksentunteetkin on monesti antosampaa puida jonkun toisen ihmisen kanssa kuin yksin, niin pöllölle kun se saattaakin kuulostaa jos siitä ei ole itellä kokemusta.
Sanopas missä sinut tapaisi kaikkein sujuvimmin?
Sitähän mä tarkotin: Mennä jonnekin missä muut saavat edes mahiksen nähdä sut. Tälleen himassa tietsikalla istuessa, läppäri sylissä sängyllä maatessa kissojen ja koirien kaverina ei juuri ole mahista, että kukaan löytäisi, vai kuinka? :/
Olet oikeassa. Sitä tietysti tarkoitan ettei saada luoduksi sosiaalisia kontakteja. En tiedä missä minut tapaisi sujuvimmin. Töiden lisäksi en tällä hetkellä paljon muualla käy kuin kuntosalilla. Ymmärrän tietenkin sen, että kotoa ei kukaan tule hakemaan. Ongelman tiedostaminen ei kuitenkaan tarkoita, että osaisi ratkaista ongelman. En tiedä mitä pitäisi käytännössä tehdä. Esimerkiksi nyt lauantai iltana olen jälleen kerran yksinäinen. Ei kuitenkaan hirveästi huvita lähteä johonkin baariin yksin.
Ymmärrän hyvin että helpommin sanottu kuin tehty se kontaktien luominen ym.
Baarit on kuitenkin vaan yksi paikka jossa ihmiset hengaa... Tässä erinäisiä elämänkohtaloita nähneenä/kuulleena tulee mieleen, että periaatteessa kaikkialla olis mahdollista saada kontakti toiseen ihmiseen.
Mieleen tulee yksi kaveri joka oli sinkku ja aika turhautunutkin kun ei kumppania löytynyt. Kerran sitten leffajonossa alkoi kertomansa mukaan vaan katselemaan yhtä ihmistä silleen snadisti mittaillen, että kukahan lienet. Sattui niin että "uhrikin" oli sinkku ja näki ne katseet ja sitten hymytkin ja salissa sitten jatkoivat sitä salakavataa kuikuilua puolin ja toisin. Ja leffasta viis. Sen loputtua sattuivat lähtemään samaan suuntaan katua ja kun aikansa siinä peräkanaa dallasivat niin se toinen kääntyi ja naurahti ja kysyi, että noh, mitäs pidit leffasta, ja siitä se sitten lähti. Menivät kaljalle, tapasivat seuraavanakin päivänä ja sitten seuraavalla viikonlopulla jne. Tietääkseni ne on vieläkin yhdessä ja tosta leffaillasta on siis jo vuosia.
Toinen taas pokas lopulta työmatkakaverinsa, siis ihmisen joka kulki joka aamu samalla ratikalla duuniin. Sekin alkoi katseista ja hymyistä ja sitten moikkalusta jne.
Kun ei voi tietää missä se mahis luuraa ja millainen se on... Sun salille/duunipaikalle sattuu yks päivä joku ihminen just oikeeseen aikaan just oikeessa mielentilassa ja elämäntilanteessa ja pudottaa vaikka painon/mapin kädestään ja sinä ritarina menet auttamaan....
Silleen saduista tulee totta. Jaksatko uskoa siihen, siitäkin on kyse.
Sen pituinen se.