On saanut mustaa makkaraa vuonna 2007 ja nyt se onkin raiskaus syyte Matille..?!
TAPOLA
voi pultsarit
8539
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Yhtään tapauksesta sen tarkemmin tietämättä, on minun ainakin julkisuudessa pyörineiden juttujen perusteella sanottava, että en ihan varauksetta usko tuota. Kukaan ei voi asiaa enää todistaa. Mervi on ollut kuultavana muiden rikosjuttujen vuoksi näinä neljänä vuotena varmasti kymmeniä kertoja. Olisihan asian voinut ottaa puheeksi jo silloin, tuskin poliisiasemalla Matti oli mikään uhka. Jos Matin ja Mervin tarina todella alkoi, kuten julkisuudessa väitetään, eli Mervi osti velkaisen Matin itselleen Järvenpään Casinolta, niin Mattia voisi pitää ihmiskaupan uhrina. Tällä hetkellä Matti vaikuttaa tasapainoisemmalle kuin ikinä ja vieläpä onnelliselle uuden naisensa kanssa. Väkisinkin tulee mieleen ilkeämielinen ajatus, että taustalla voi olla jonkinlainen koston yritys Mervin puolelta. Liekö vanha suola alkanut janottamaan.
En mitenkään puolustele Matin tekoja. Hölmöilyt ovat olleet pahoja, mutta raiskaajaksi Mattia on vaikea uskoa. Enkä usko, että Matin tarvitsisi raiskata ketään. Sen verran hurmoksessa naiset ovat aina Matin keikoilla olleet.
Myönnän olevani suuri mäkihypyn ystävä ja Matti on ollut elämässäni ainoa esikuvani. Siten näkemykseni ei ole järin objektiivinen. Toivottavasti tämä väite osoittautuu perättömäksi. Jos siinä on perää, niin sitten kyseessä on erittäin vakava asia.
käyty perheen kanssa parina kesänä Tallinnassa ja molemmilla kerroilla Makkara-Merkka on hoiperrellut Tallinnan päässä satamaterminaalissa ne portaat alas yrittäen pysyä kaikilla jäljellä olevilla voimillaan jotenkin pystyssä joten "makkaran" kunto on viitannut siihen että laivamatka on käytetty hytissä nesteiden tankkaamiseen. Laivan sisätiloissa "makkaraa" ei ole näkynyt!
Merkka on makkaran kipiänä muistellu vanhoja aikoja jolloon vielä oli lihaa jalkovälis, no oliko se vuonna 2007 ,, ei perkele paniko Matti vai pakkanen no nykyään enää pakkanen...
Niin se onkin...
Kyl on nyt kurjaa,kun pitää keksimällä keksiä,niin että AINA SE ON MATIN SYY-jos jotain tapahtuu,kun vaan edes tapahtuisi tämän inhotuksen(= Mervi) elämässä.
Kauppias mainostaa: Itte Tapolaa tarjolla Tammelan torilla,nääs!
Jaa,jaa-ettei vaan Merviä-kin tarjottais...
ONKO SEKIN NYT SITTEN MATIN SYY??? Voi,voi...
Eiks Tämä Nykäsen uusin kihlattu ole täysin RAITIS. Tuntuu että kiukuspäissään keksitty asia tuo syytös Nykäsestä, mutta kaippa selviää.
Suuri kostohimo vaan ja mustis, että Mattilla menee hyvin , ja löysi upean, kunnollisen naisen.
Saa nähdä mitä kaikkea se Tapolan mummo vielä "muistelee"