Pystyykö kukaan myöntämään?Onko vaan niin,että on vaan PAKKO valehdella tai kaunistaa juttuja?
MIKSI VALEHTELETTE????
Oikeesti!!!
181844
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Myönnän tämän erittäin ikävän puolen luonteessani. Olen nousevalta merkiltäni kaksonen (aurinko vesimerkki). Valitettavasti olen tottunut turvautumaan ns. valkoisiin valheisiin päästäkseni pälkähästä, ja toisinaan säästääkseni ihmisten tunteita. Pitkäaikainen aurinkokaksonen-ystäväni, jonka olen tuntenut ala-asteelta saakka, on vähintään yhtä kova puhumaan totuuden vastaisesti.
Ja kaksi entistä seurustelukumppaniani (aurinkokaksoset) olivat aivan mahdottomia keksimään juttuja omista päistään (hyvä mielikuvitus...).
Tietenkin niitä valkoisia valheita tulee usein kerrottua. Olen siitä kuitenkin erittäin tarkka, että en vahingoita ketään.
Tunnen siksi paljon muitakin merkkejä voidakseni varmasti sanoa, että pikku valheet kuuluvat jokaisen merkin selviintymiskeinoihin. Näin tapahtuu ainakin silloin, jos tarpeeksi uhkaa on ilmassa tai jos täytyy suojella jotakuta viatonta.
Etkö ole itse koskaan valehdellut? Etkö ikinä tulekkaan valehtelemaan?
Minä en pakene koskaan valheiden taakse,
vaikka tuli korventaisi persettä!!
Uskallan seistä asioiden edessä ja ottaa vastuun sanomisistani,
sekä tekemisistäni!!
Äläpäs sinä yleistä!!!!
Totta. Oinaiden kanssa on "helppo" tulla toimeen, sillä aina tietää missä mennään. Oinas sanoo kaiken aina suoraan eikä kiertele, värittele tai kaunistele tarinoita. Siksi mä oinaita niin paljon rakastankin (=Oma kulta ja paras ystävä)!!! :)
Mun oma äiti on kaksonen sekä yksi kaveri. Välitän heistä, ja he ovat hauskoja sekä ystävällissiä, mutta heidän jutuissaan aina vain puolet on totta. En siis pahemmin luota kaikkeen mitä he suustaan päästävät, mutta muuten ihan hyviä ihmisiä hekin ovat.
Näyttää olevan niin helppoa haukkua muita, mutta kerropa oma horoskooppimerkkisi niin katsotaan mitä sinusta voi sanoa.
Huomaatkos muiden vastauksista,
etsin nimenomaan niitä kaksosia,
jotka PYSTYVÄT tunnustamaan tämän!!!
Eikös ole jännä...todistit juuri,
että teitä valehtelevia,mutta ei sitä tunnusta ..on olemassa ja paljon.Minä ainakin arvostan niitä,
jotka myöntävät sen.Onhan jokaisessa horoskooppimerkissä tiettyjä asioita,
mitkä kuuluvat oleellisesti merkkiin.
Voit keksiä minusta mitä haluat...
olen kaksonen.;))))
enhän minä sanonut etten valehtelisi.
tunnen itseni lisäksi 5-8 kaksosta, joitain enemmän ja joitain vähemmän, enkä voi sanoa että he valehtelisivat mitenkään enemmän kuin mikään muu merkki.
vähän rajaa yleistyksiin pliis.
oinas
..kiinnostaa juuri sen takia,
kun tunnumme olevan kovin erilaisia kaikki.
Enempää en kanssasi kirjoita,
koska tarkoitus ei ole alkaa kanssasi kirjeenvaihtoon.
Kiukuttele ihan vapaasti ja mielipidehän on sallittu itse kullekin.Kenen on oikea???Who knows....
Ajattelin vaan,että eihän tossa ketään syytetty,vaan kysyttiin onko näin?
Mä myönnän,että huijjailen joskus jopa huvikseni,jos on "tylsää" ja paisutan ja liiottelen juttuja.En mä sillä mitään pahaa tarkota...Mä olen vaan mä ja ylpeä ollessani JUURI se paljon parjattu kaksonen.:)))
niimpäh...kaikki valehtelee...joskus...itekkin tulee laskettuu jotain bullshittii joskus mut se ei oo mitään sellasta mikä kaatas maailman... aika usein toi valehtelu on ihan henkilökohtanen ongelma ja sidoksissa kasvatukseen...eikä vain siihen horoskooppimerkkiin...turha on kaikkia kaksosii syyttää...joten oot oikees...
Sulle tekis mieli sanoa typerä moralisoija, että painu vaikka v*****n! Aika lapselliselta kuulostaa juttusi. Vaikka toisaalta kyllä kuulostat peruskoulun naisopettaja tantalta! PÖÖÖ!
...otsikosta:Normaalia?
Voit löytää itsesi piirteitä juuri sieltä.
En painu v..tuun,
kun en sinne mahdu,
enkä pidä naisista siinä mielessä.
Iloista päivää sinullekin!:)
valkoinen valhe on joskuspaikallaan jos siitä on hyötyä mutta muuten en ainakaan harrasta valehtelua...siitä jää aina kiinni jos ei heti niin se tulee eteen jossain vaiheesa!
valehtelu ei pitkälle vie!
mulla on väkisinki tapana valehella aina jonku verran ja oon kaksonen..
KAIKKI ihmiset valehtelee. Tunnen kaksosia, jotka puhuvat omiaan paljon vähemmän kuin esim. jotkut skorpparit, jellonat tai muut - ja muut merkit hei, no offence!
Homman nimi vaan on, että toisilla ihmisillä/merkeillä on vilkkaampi mielikuvitus tai suurempi tarve kaunistella asioita tai vaikka pa parempi kyky päästä pälkähästä valehtelemalla!
Joten eipäs nyt solvata meitä monipuolisia kaksosia, vaan ollaan reiluja. KAIKKI valehtelee. Me vaan tehdään se erittäin luovasti :)
siis mekö kusetetaa??!!Mä en nyt ymmärrä me ei valehdella sen enempää ku muutkaa ota peili kätee ja kato siihe mieti mitä näät!!Onkos siin vastas vaa tyhmä apina vai erehtyny henkilö..??Sori jos loukkasin mut oon samaa mieltä,ku Gemina
Mä en valehtele koskaan vaan väritän juttuja koska olen eläväinen ihminen niin jutuistakin tulee väistämättä eläväisiä. Tähän asti ainakin en ole kokenut tehneeni vahinkoa vaan päinvastoin huomaan kuinka ihmiset nauravat mun jutuille, elävät mukana jne. Kerran mun ystävä totesi että kun kerron jotain juttua kerron sen niin että hän näkee sen suurinpiirtein kuvina silmissään. Mun mielestä se on kertomisen lahja, ei valehtelua, se on asia erikseen!