Huomasinkin, että tuossa oli toinen samanlainen aihe, mutta minulle tilanne vähän erilainen, joten aloitin nyt uuden keskustelun. Koira on siis 8 kk pentu ja pureskelee päivittäin DentaStix-tikkuja. Hammasskiveä ei ole lainkaan, ja hampaat ovat valkoiset. Tästä huolimatta koiran hengitys haisee voimakkaasti. Hampaat ovat vaihtuneet jo ajat sitten eli ei voi olla tästä kyse.
Mistä tällainen voisi siis johtua ja mikä voisi auttaa? Olen hampaita harjaillut silloin tällöin, mutta varsinkin alahampaiden harjaus on osoittautunut todella hankalaksi. Olen nähnyt myös sellaisia suihkeita, joiden sanotaan estävän plakkia ja hammaskiven muodostusta - ovatkohan toimivia?
Koira syö nappulat aina turvotettuna, koska kuivana tarjotessa se ei pure niitä kunnolla. Kuitenkin tarjolla on päivittäin puruluita. Koira saa päivittäin pureskella myös poron tms luita - voikohan tämä aiheutta pahan hajuista hengitystä?
Koiran haiseva hengitys
70
12931
Vastaukset
- nhyngtnhtdy
Jatka vain harjausta, plakki kehittyy huomaamatta, suuvedet ei juuri auta. Nielussa voi myös olla jotain.
- ap
Eli koira syö Britt Care vehnätöntä ruokaa.. Täytyy tosiaan alkaa useammin harjailemaan niin jospa tuo vähitellen tottuisi siihen puuhaan :) Olisi varmaan kannattanut ihan pienestä pitäen harjata, mutta nyt ei auta jälkiviisaus :) Täytyy vaan yrittää totutella hommaan ni ehkä se alkaa sujua paremmin..
- bgfbgbsrst
ap kirjoitti:
Eli koira syö Britt Care vehnätöntä ruokaa.. Täytyy tosiaan alkaa useammin harjailemaan niin jospa tuo vähitellen tottuisi siihen puuhaan :) Olisi varmaan kannattanut ihan pienestä pitäen harjata, mutta nyt ei auta jälkiviisaus :) Täytyy vaan yrittää totutella hommaan ni ehkä se alkaa sujua paremmin..
mutta varmasti ilman harjausta kellastuvat. Varmista, että suu ja nielu ovat muuten kunnossa, sitten ruoka.
- koiran hampaita
bgfbgbsrst kirjoitti:
mutta varmasti ilman harjausta kellastuvat. Varmista, että suu ja nielu ovat muuten kunnossa, sitten ruoka.
Minusta luonnotonta touhua. Luut ovat koiran hammasharja. Entinen koirani sai runsaasti luita pureskeltavaksi, eikä sillä ollut milloinkaan hammaskiveä. Komeat valkoiset hampaat 14 vuotta. Tämän nykyisen kanssa jatkan samalla opilla. Pureskeltavaa pitää olla päivittäin, mieluiten tuoreita luita. Koira oppii kyllä syömään luunsa tietyssä paikassa suojapeitteen päällä eikä sotke koko taloa. Nämä siistit keinoluut kun eivät aina miellytä koiraa. Mutta jos pennun henki haisee, epäilen jossain tulehdusta. Normaalisti nuoren koiran hengitys on vielä raikas.
- muori58
koiran hampaita kirjoitti:
Minusta luonnotonta touhua. Luut ovat koiran hammasharja. Entinen koirani sai runsaasti luita pureskeltavaksi, eikä sillä ollut milloinkaan hammaskiveä. Komeat valkoiset hampaat 14 vuotta. Tämän nykyisen kanssa jatkan samalla opilla. Pureskeltavaa pitää olla päivittäin, mieluiten tuoreita luita. Koira oppii kyllä syömään luunsa tietyssä paikassa suojapeitteen päällä eikä sotke koko taloa. Nämä siistit keinoluut kun eivät aina miellytä koiraa. Mutta jos pennun henki haisee, epäilen jossain tulehdusta. Normaalisti nuoren koiran hengitys on vielä raikas.
TUOREEN LUUN VOI KÄYTTÄÄ UUNISSA VÄHÄN AIKAA JA JÄÄHDYTTÄÄ, EI TULE NIIN PALJON VERISOTKUA LATTIOILLE !
koiran hampaita kirjoitti:
Minusta luonnotonta touhua. Luut ovat koiran hammasharja. Entinen koirani sai runsaasti luita pureskeltavaksi, eikä sillä ollut milloinkaan hammaskiveä. Komeat valkoiset hampaat 14 vuotta. Tämän nykyisen kanssa jatkan samalla opilla. Pureskeltavaa pitää olla päivittäin, mieluiten tuoreita luita. Koira oppii kyllä syömään luunsa tietyssä paikassa suojapeitteen päällä eikä sotke koko taloa. Nämä siistit keinoluut kun eivät aina miellytä koiraa. Mutta jos pennun henki haisee, epäilen jossain tulehdusta. Normaalisti nuoren koiran hengitys on vielä raikas.
Mutta entäs kun vanhan koiran suu haisee niin että kaasunaamaria tarvis. On leikattu jo yksi hammas pois. Ei hammaskiveä,mutta henki vaan haisee. On ollut sama vaiva muillakin ja muittenkin koirilla. Ehkäpä vika on noissa teollisissa ruoissa. Ainakin jätökset haisee kamalalta nykyään,kun koirille syötetään muuta kuin "kotiruokaa". Jätökset ovat "mureita" eikä niitä saa lumestakaan kokonaisina poimittua. Kotiruokaa syövien koirien kakat ovat sileitä ja kiiltäviä ja KIINTEITÄ.
- bullipoika3v
koiran hampaita kirjoitti:
Minusta luonnotonta touhua. Luut ovat koiran hammasharja. Entinen koirani sai runsaasti luita pureskeltavaksi, eikä sillä ollut milloinkaan hammaskiveä. Komeat valkoiset hampaat 14 vuotta. Tämän nykyisen kanssa jatkan samalla opilla. Pureskeltavaa pitää olla päivittäin, mieluiten tuoreita luita. Koira oppii kyllä syömään luunsa tietyssä paikassa suojapeitteen päällä eikä sotke koko taloa. Nämä siistit keinoluut kun eivät aina miellytä koiraa. Mutta jos pennun henki haisee, epäilen jossain tulehdusta. Normaalisti nuoren koiran hengitys on vielä raikas.
EI MEILLÄKÄÄN koiran hampaita harjata ikinä se kuluttaa paljon, se pureskelee luita ja dentalstikkejä ja muista juttuja päivittäin ja hampaat ovat todella terveet, kovasti eläinlääkärikin aina kehuskelee. Mutta tuo hengitys on aika kaameen hajuinen, aivan kuin ruumis :D
Monenmoista ollaan kokeiltu :/ mikään ei tehoa!
Mutta kyseessä on bulldoggi,joten he taitaa olla tunnettuja hajuistaan muutenkin..
ruoan vaihto ei ole toiminut meillä ainakaan, mennyt vaan toisella vatsa sekasi.
Joten annan toisen nyt olla koira! Onnellinen hän ainakin itse on :) - siinä se-
Tulppa suuhun tai lopetettava !
- haukku
koiran hampaita kirjoitti:
Minusta luonnotonta touhua. Luut ovat koiran hammasharja. Entinen koirani sai runsaasti luita pureskeltavaksi, eikä sillä ollut milloinkaan hammaskiveä. Komeat valkoiset hampaat 14 vuotta. Tämän nykyisen kanssa jatkan samalla opilla. Pureskeltavaa pitää olla päivittäin, mieluiten tuoreita luita. Koira oppii kyllä syömään luunsa tietyssä paikassa suojapeitteen päällä eikä sotke koko taloa. Nämä siistit keinoluut kun eivät aina miellytä koiraa. Mutta jos pennun henki haisee, epäilen jossain tulehdusta. Normaalisti nuoren koiran hengitys on vielä raikas.
Minulla tuli toiselle koiralle hammaskiveä, eri rotu, toiselle ei...kummatkin sai (toinen nukkui pois viime viikolla) oikeita luita ja monenlaisia tekoluita aina yhtä paljon...eli riippuu myös koiran suun mallista, kertyykö hammaskiveä...käytän tällä nuorimmaisella nyt silloin tällöin hammasharjaa...toinen eläinlääkäri sanoi, että plakkia on jonkun verran ja toinen sitten, kun pyysin sen poistamaan, ettei sitä kovin paljon kyllä ollut... kohtuus siinäkin....eihän luonnossakaan eläinten hampaita harjata.....ruoka (luut yms. ) asian hoitaa...
No jos hampaita ei pese, tämä on aivan normaalia! Kokeileppa olla itse niin kauan kuin koira niin pesemättä hampaita? Mutta kyllä meidänkin koiran henki haisee ihan sillille :D Mutta jos suo huolettaa paljon ota yhteys eläinlääkäriin, älä suomi24 "asiantuntijoihin"
- marianns
hankipanki kirjoitti:
Mutta entäs kun vanhan koiran suu haisee niin että kaasunaamaria tarvis. On leikattu jo yksi hammas pois. Ei hammaskiveä,mutta henki vaan haisee. On ollut sama vaiva muillakin ja muittenkin koirilla. Ehkäpä vika on noissa teollisissa ruoissa. Ainakin jätökset haisee kamalalta nykyään,kun koirille syötetään muuta kuin "kotiruokaa". Jätökset ovat "mureita" eikä niitä saa lumestakaan kokonaisina poimittua. Kotiruokaa syövien koirien kakat ovat sileitä ja kiiltäviä ja KIINTEITÄ.
Vanhan koiran hengitys voi haista monesta syystä.Yleensä syynä on ientulehdus ja hammaskivi mutta syynä voi olla myös jokin sairaus.Meidän kirpun hengitys haisi aivan kamalalle mutta hampaat olivat kunnossa,syyksi selvisi haimatulehdus.Koira kannattaa viedä eläinlääkäriin tarkastukseen jotta hajun lähde selviäisi.Ilman syytä hengitys ei haise.
- ap
Tälle meidän pennulle kelpaa oikeastaan kaikenlaiset luut eli sikäli helppoa. Ja päivittäin saakin tosiaan dentastixin ja lisäksi myös jotain muita luita tai purutikkuja. Täytyy seurailla tuota tässä... Olen nyt harjannut hampaita muutaman kerran viikossa - mutta tosiaan pääputsauskeinona ovat nuo luut. Täytyy kokeilla myös niitä tuoreita luita sen verran mitä maha kestää, niitä on tullut harvemmin syötettyä lähinnä sen vuoksi, että kotoa löytyy vain pieni pakastelokero.
Minusta tuntuu, että hengitys ei ole lähipäivinä haissut yhtä voimakkaasti eli voisikohan olla, että luiden tehopureskelu ja hampaiden harjailu olisi auttanut! Jos tuo hengityksen haiseminen jatkuu niin täytyy sitten melkeinpä kääntyä ell puoleen mutta katsellaan jospa tämä ihan kotikonstein menisi ohi!- Guestaryon
Kannattaa noiden päivittäisten dentastixien ohella tai sijaan kokeilla syöttää merilevää ruuan joukossa, saatavilla esim. eläinkaupoista pulverina. Myös valkosipulijauheen syöttäminen (siis tod. pieni annos, esim. 0,5 -1tl) pitää pienet nuhat poissa. Valkosipuli on luonnon oma antibiootti. :)
- ei sipulii
Guestaryon kirjoitti:
Kannattaa noiden päivittäisten dentastixien ohella tai sijaan kokeilla syöttää merilevää ruuan joukossa, saatavilla esim. eläinkaupoista pulverina. Myös valkosipulijauheen syöttäminen (siis tod. pieni annos, esim. 0,5 -1tl) pitää pienet nuhat poissa. Valkosipuli on luonnon oma antibiootti. :)
Sipuli on koiralle hengen vaarallinen.
Oliks toi sipuli vitsi vai jokin provo.
Ihminen voi syödä sipulia,- mutta pienikin määrä koiralle voi jo olla kohtalokas.
Sipulissa on jotain ainetta jota koiran elimistö ei voi pilkkoa ja siksi se on vaarallinen. Joten älkää antako vääriä tietoja täällä ! Guestaryon kirjoitti:
Kannattaa noiden päivittäisten dentastixien ohella tai sijaan kokeilla syöttää merilevää ruuan joukossa, saatavilla esim. eläinkaupoista pulverina. Myös valkosipulijauheen syöttäminen (siis tod. pieni annos, esim. 0,5 -1tl) pitää pienet nuhat poissa. Valkosipuli on luonnon oma antibiootti. :)
ei sipulia koirille !!!
- ???
ei sipulii kirjoitti:
Sipuli on koiralle hengen vaarallinen.
Oliks toi sipuli vitsi vai jokin provo.
Ihminen voi syödä sipulia,- mutta pienikin määrä koiralle voi jo olla kohtalokas.
Sipulissa on jotain ainetta jota koiran elimistö ei voi pilkkoa ja siksi se on vaarallinen. Joten älkää antako vääriä tietoja täällä !Valkosipuli ja sipuli tässä yhteydessä eri juttu. Tavallinen sipuli aiheuttaa anemiaa, esim verenohennuslääkkeitä syövän ihmisen ei pitäisi syödä sipulia. Valkosipulissa näitä haitallisia rikkiyhdisteitä ei niin paljoa ole ja on enempi terveysvaikutteinen, koirillekin. Jos pelkää, niin voi antaa kuureina valkosipulia, jolloin saanti on enempi satunnaista kuin jatkuvaa.
Tavallisessakin sipulissa haitallista on sen jatkuva saanti, mutta satunnaisesti syötynä ei ole kohtalokas.
Jos koiralla haisee henki, voi kyse olla vatsahapoistakin. Alkava närästys vaikka, ja närästyksestä kärsivällä koiralla haisee henki. Omenaviinietikka tilkka ruuan seassa kuureina auttoi omalle koiralle. - Koirankaveri
ei sipulii kirjoitti:
Sipuli on koiralle hengen vaarallinen.
Oliks toi sipuli vitsi vai jokin provo.
Ihminen voi syödä sipulia,- mutta pienikin määrä koiralle voi jo olla kohtalokas.
Sipulissa on jotain ainetta jota koiran elimistö ei voi pilkkoa ja siksi se on vaarallinen. Joten älkää antako vääriä tietoja täällä !Hi, valkosipulia on kuuriluontoisesti annettu ulkokoirille iät ja ajat
Siis vielä ainakin 1990-luvulla jotkut pystykorvien sojen kasvattajatkin ,kokolailla terveitä on olleet (isoja pystykorvia)se on hiukan eri juttu kuin kepa/ l.keltasipulit.
Valkosipuli ajaa pois pöpöjä ym.pörriäisiä
Vähän isompiakin kun takapäästä tuoksahtelee.
Se on kuten tuossa sanottiin ensisijaisesti antibiootti luonnon muovaamassa muodossa.Itse olen pari kolme krt terveille koirille 60-70 kg :lle , antanut 1 krt pv 1-2 kynttä murskattuna ruoan seassa viikon joskus parin viikon
Ajan ja sitten loppu.En koskaan kiinalaisia vaan tuoreita kotimaisia jossa on violettia pohjassa.Nyttemmin pidän kukkaruukussa sipulin ja otan vihreitä hyviä versoja,miedompia.
En sitten ollenkaan tiedä sopiiko kaikille roduille,nämä ovat sellaisia alkukantaisia metsässä ja vesistöillä koluavia,enkä muista tiedä.!
- Koira-asia
Minulle tuli sellainen juttu mieleen. Onko koirasi hengitys haissut kuinka pitkään? milloin se alkoi? Onko narttu?. Joillakin nartuilla voi hengitys haista juoksuajan!!. Jos uros kannattaa ainakin soittaa eläinlääkärille ja kysyä neuvoa. Voivat toki pyytää käymään.
- Koiran kouluttaja
Hei, minulla on itsellä kaks kiinan harja koiraa ja niillä henki haisi vielä joulukuussa mutta aloin pestä niiden hampaita jo viikon päästä ei haissut enää!
- suosittelen
http://terrieri.net/index.php?main_page=product_info&products_id=659&cPath= tuo auttaa haisevaan hengitykseen. Ei tietenkään heti ensimmäisen anto kerran jälkeen, mutta viikon-parin päästä!
- ei jaksa teitä
ei jumalauta - ainahan koirien hengitys on haissut - se on normaalia. voi teitä uusavuttomia.....
ei jaksa teitä kirjoitti:
ei jumalauta - ainahan koirien hengitys on haissut - se on normaalia. voi teitä uusavuttomia.....
Eläs kuule nimittele. On ollut kohta 50 vuotta koiria. JA haiseminen ja LÖYHKÄÄMINEN on kaksi eri asiaa.
- Ulvovamylläri
hankipanki kirjoitti:
Eläs kuule nimittele. On ollut kohta 50 vuotta koiria. JA haiseminen ja LÖYHKÄÄMINEN on kaksi eri asiaa.
Samaa mieltä ja koiria ym eläimiä yli 40 vuotta mös.
Tavattomat ihmiset voinee pysyä lestissään ja tulla kauniisti kysymään kun on asiaa,josko ymmärsi mitä tarkoitan.
Tälläkin foorumilla on säännöt
- u6tjt5d
Koiran hengitys ei haise, jos kaikki on kunnosa. Käytä koira ell ja tarkistuta siellä sen suu eli hampaat ja nielu.
- Kokeilehan
Meillä auttoi ruokamerkin vaihto.
- Nielutulehdus?
Voi olla nielutulehdus. Käytä mahd.pian eläinlääkärillä. Se on todella kivulias koiralle, vaikka koira ei kipuaan helpolla näytäkään.
- Pieneläinhoitaja88
Pennulla ei pitäisi vielä henki haista, varsinkaan jos ei hammaskiveä ole. Suosittelen tarkistuttamaan eläinlääkärillä.
Koirilla voi olla monta syytä, sairaus, tulehdus suussa tai nielussa yms.
Koiran henki ei pitäisi koskaan haista pahalle ja hammassairaudet aiheuttavat vakavia terveyshaittoja myös muualle koiran elimistöön kun bakteerit alkavat levitä verenkiertoon.
Koirat kannattaisi opettaa päivittäiseen harjauksee (lasten hammasharja käy, koirille on omat hammastahnat).
Luiden ja denta stixejen pureskelusta on lisäksi apua.
Sitten kun hammaskivi on poistettu voi siirtyä ruokkimaan koiraa esim. Hill´sin t/d ruualla (saa vain eläinklinikoilta) joka on suunniteltu ehkäisemään hammaskiven kertymistä ja vähentää hengityksen haisemista.
Hampaat kannattaa tarkistuttaa rokotusten yhteydessä. - Hei!
Hei! Koiranpentujen suun ei yleensä pitäisi haista pahalle. Poron luut voivat hyvinkin aiheuttaa pahan hajuisen hengityksen. Minulla on n. 2 vuotias koira. Syötän koiralleni päivittäin nappuloita ja kotiruokaa esim. makaroonilaatikkoa. Koirani syö myös valkoisia solmuluita. Jos koirasi syö runsaasti luita, hampaita ei välttämättä tarvitse harjata, jos se tuottaa ongelmaa. En ole ikinä harjannut koirani hampaita, ja silti suu ei haise pahalta ja hampaat ovat valkoiset. Toivon, että tästä oli jotain apua! =)
- minelan
olen pessyt 3 vuotiaan hampaita joskus, mutta se inhoaa sitä, joten syötän sille puruluita, joitae vaihtelevasti syö.
Hammaskiveä tai ruskenneita hampaita ei ainakaan toistaiseksi ilmennyt,
- MayaSixx
Kissoilla ainakin jos hengitys haisee, ni se on usein merkki ientulehduksesta. Kannattaa käyttää eläinlääkärissä varmuudeksi.
- benedi
Ei vaikea propleema!
Lopeta kaikkinaisten kuivaruokien antaminen heti-
Keitä koiralle vaikka puuroa, jossa on 1/ 3 osa kutakin.
kautaa, tattaria, hirssiä, ohraa, tummaa riisiä.
Kun puuro on kypsää, laita kylmäpuristettua öljyä, kananmunaa,kermaa, voita,...keitettyjä, (höyräytettyjä)
villivihannksia, nokkosta, voikukkaa, vesiheinää, juolavehnää,
vaapukan lehtiä, jne,...sekä keitettyjä vihanneksia,
muusattuna..naudan rasvaa, sisäelimiä vähän.. myös kaikkinaisia marjoja laita sekaan
jos koira on aina syönyt nappuloita, voi olla että aluksi pikkuisen sekaan...sillä suolistolla vie aikaa kunnes bakteerikanta muuttuu....janojuomaksi puhdasta vettä.
Ei haise hengitys! - Haisematon Koira
Elä osta sitä *tanan koiran makkaraa/ruokaa, vaan tarjoa oikeat pihvit,hanhenmaksapalleroineen, semmoista normaalia,jota itsekin syöt. Ja kupillinen olutta siihen ruokakipon viereen ei tee pahaa.
- Haisuhenki
Meillä koiranpennun hengitys haisi yhdessä vaiheessa todella pahalle, vaikka hampaat olivat vaihtuneet jo. Kyselin siitä koiraharrastajilta ja he sanoivat että syynä voi olla myös turvotettu ruoka (syötän Royal Canin mini junioria vedessä turvotettuna). Vähensin turvotusaikaa noin viiteen minuuttiin entisestä 15 minuutista, eikä enää haise ollenkaan!
Oletko varma että jokainen hammas on varmasti vaihtunut? Ettei vaan ole jäänyt joku poskihammas paikoilleen puolittain kiinni, ettei sen alla olisi ruokajäämiä jotka voivat aiheuttaa myös pahaa hajua?
Toivottavasti ratkaisu löytyy! - kuyj6t7r
Nuoleeko alapäätään, turkkia muualta, haju voi tulla sieltäkin, jos tulehdusta muualla. Tarkista. Nielussa voi olla tulehdus, ei vain hampaissa.
- Sulo_ja_Ninni
Meillä on kokeiltu vaihtaa ruokia vaikka kuinka moneen otteeseen ja silti vaan aina tulee kauheesti hammaskiveä. ollaan www.kannelmaenelainlaakarit.com paikan vakivieraita hammaskiven poistossa. Olen tullut siihen tulokseen (ihan siis ittekseni miettinyt) että koirilla varmaan sama kuin ihmisillä että toisille vaan muodostuu enemmän hammaskiveä ja toisille ei ollenkaan. Ruokavalio ekana kantsii tarkistaa ja jutella myös eläinlekurin kanssa - ehkä heillä jotain ideaa vaivaan.
- hican
Minä opetin koirani hampiden harjaamiseen heti kolmikuisesta asti, ja homma sujuu edelleen vaivatta. =) Koirani syö myöskin naudannilkkoja, poron luita yms, ja sen jälkeen sen henki kyllä haisee ihan kalmalle.. Mutta haihtuu päivän mittaan. Jos ongelma jatkuu eikä haju lähde ollenkaan pois, voi nielussa olla jotain häikkää -> eläinlääkäriin. =)
- :)
Moi! toi suihke on kyllä hyvää, sillon ei ainakaan mun koiralla oo hengitys haissu!! :))
- Karvariina
Meillä hammaskivi vähentyi radikaalisti kun jätettiin nappulat pois ruokavaliosta ja syötetään nyt vain raakaruokaa. Rustoja ja luita muutaman kerran viikossa putsaa hyvin hampaat. Vanhin koira on nyt 10 v ja hampaat todella puhtaat. Jos koira ei pysty luita syömään, niin sitten kannattaa harjata hampaat.
- tuotteet
Helpoin ratkaisu on kun marssit jonnekkin eläinkauppaan tai eläintarvikeliikkeeseen ja kysyt neuvoa siellä olevilta työntekijöiltä:) Mutta sieltä kyllä saa tällaisiin ongelmiin erinlaisia tuotteita.
Meillä oli koiralla sama juttu ja mustista ja mirristä ostettiin sellaista suihketta mitä suihkautettiin koiran suuhun ja sitten ei todellakaan haissut henki niin pahalle. :) Eikä ne ole kovin kalliita. Alle 10 e löydettiin :) Kannattaa kokeilla erilaisia tuotteita jotka on tarkoitettu koiran pahanhajuiseen hengitykseen. - htjtykrkukykk
"Koira syö nappulat aina turvotettuna, koska kuivana tarjotessa se ei pure niitä kunnolla."
- Koiran ei kuulu jauhaa nappuloita. Ihminenhän pureskelee muromyslinkin ihan tahnaksi suussa, mutta ei koira. Koiran purukalusto on tarkoitettu lihan ja luiden kaluamiseen ja raateluun -> palat sen kokoiseksi että pystyy niellä. Eli nappulathan on jo valmiiksi niin pieniä ettei koiran tarvitse niitä läehstulkoon lainkaan pureskella. Tuon ikäisen pennun (8 kk) on jo korkea aika syödä nappulat kuivina! Raikasta vettä sitten kyytipojaksi vaan runsaasti.
Ja sitten vielä: pureskelua, pureskelua, pureskelua... Luita ja leluja (joita on hyvä desinfektioaineella silloin tällöin pesaista ettei pöpöt jää "kiertämään"!), koira huolehtii itse hammashygieniastaan kun sille annetaan mahdollisuus! Tahnat yms harjaukset on sinänsä ajanhukkaa ja luonnotonta koiralle.
Toivottavasti hajuhaitta on helpottanut ja kerro toki mitä ell. on "diagnosoinut" jos ei helpota! Tsemppiä! :) - ompelija-äiti
Meillä auttoi haisevaan hengitykseen se, että sekoitetaan nappuloihin piimää n desi tarjoiluvaiheessa. Auttaa myös siihen, ettei koira saa hotkittua liian nopeasti. Meillä nimittäin sapuska kuin sapuska katoaa alta aika yksikön ja sit meinaa tulla ylös...
- merea
meillä loppui koirien hengityksen haiseminen siihen, kun aloimme lisäämään ruokaan plaqueoff:ia...se on sellaista merileväjauhetta...auttaa aivan varmasti...
- AB+C
Vie eläinlääkärille ja anna koirallesi ikuinen unipiikki, eiköhän ongelma sillä hoituu
- minelan
0len totaalisen kyllästynyt näihin trollaajiin, eikö teillä todella kukaan auta, vai ettekö
kehtaa mennä lääkäriin. Olette päästänne täysin sekaisin-
- <3ES<3
ehkä paskaa suuhun niin eikö tuoksuis jo paremmalta!1
- Tieto
Riippuu onko koiralla aknea/kovaa kurkkukipua, jos koira tokenee hississä, syypää saattaa olla lammasmainen käytös, joka taas periytyy supikoirista. Holtittomuus.
- Helmi L
Terve!
Itseppä annan koiralleni päivittäin SB12 valmistetta, ei henki haise, mutta koira on muuttanu väriään valkoisesta siniseksi? Osaako joku kertoa miksi väri on muuttunut ja koira on alkanut saamaan erilaisia säthky kohtauksia.
Ystävällisin terveisin,
Huolestunut omistaja.- Varmista-aina
Nuo ihmisen suun raikastamiseen tarkoitetut tuotteet eisovi missään nimessä koirille,kirille on omat lääkkeet ihan kaikkin tauteihin,jos esimerkiksi annat koirasi kipuihin ihmiselle tarkoitettua parasetamolia,niin koirasi saattaa siihen kuolla,siitä tulee koiralle vakava myrkytystila,kuten yleensä järjestään kaikki ihmisen lääkkeet saattavat tappaa koirasi,pienetkin määrät siihen jo riittävät,naapurin terrieri menehtyi juuri siihen parasetamooliin,kun antoivat sitä koiran särkyyn,kun koiralta poistettiin hammas,niin nosti lämpöä ja ajattelivat,jotta koiran ei tarvitsisi kärsiä kipuja hampaanpoiston jälkeen,mutta koira nukahti ikiuneen valitettavasti,samoin ksylitoli on vaarallinen koirille,jos ulkona huomat koirallasi jonkun purukumi suussaan,niin poista se mahdolisimman pian siltä,voi olla että vahinkoa ei synny,mutta on monia koiria,jotka ovat ksylitoli purukumiin menehtyneet,kannattaakin aina soittaa eläinlääkärilr ja varmistaa,että jos koirallasi on kipuja,jonkin tapaturman takia,nin kysy mitä uskallat antaa,vai pitääkö heidän kirjoittaa kipulääke apteekkiin puhelinreseptinä,se maksaa noin 10 euroa,mutta koirasi kivut katoaa oikeilla lääkkeillä ja sinun ei tarvitse miettiä sopiiko tuo lääke varmasti,vai onko koira aamulla enään hengissä.
T.Eläinlääkäri Helsinki - =(
Voi juma nmiten pimeitä koiran omistajia,- kamalaa.
Eläinsuojelijat hakekaa tolta koira pois
- Koirafriikki
Hei,
Nämä DentaStics-luut ovat kuulemma aikalailla lihottavia, eli suosittelisin ainakin niiden pois jättämistä. Meidän koira ainakin syö ihan mielessään perinteikkäitä luita (ei solmupäisiä) ja Royal Canin "nirsonkoiran nappulaa", mutta hänelläkin hengitys haisee aika roimasti :)
En pitäisi tätä haisemista aiheellisena ongelmana, sillä sehän on melko normaalia koiran elämään kuuluva asia.
Jos haju pahenee paljon, suosittelen neuvon kysymistä ammattilaiselta :)
-Koirafriikki - tursia
Enpä jaksanut joka tekstiä lukea, mutta yksi syy hengityksen haisemiseen voi olla syvät poskitaskut. Meidä terrieri sai vesihuuhtelun suuhunsa aterian jälkeen juuri tästä syystä. Ruiskuun vettä ja ruiskulla vettä poskeen Toimi.
- BisonHavanais
Vaihdappa ruokavalio,meillä oli samanlainen ongelma ja jotkin ruuat jättävät erittäin epämiellyttävän hengityksen hajub ,jos koira saa sitä ruokaa,jota alussa annoimme,mutta sen jälkeen vaihdoimme koiramme ruuat,niin hajuja ei enään ole,kokeilemalla sen löydät parhaiten,toiset ruuat haisevat todellakin kamalilta,mutta kun löytyy oikeat ruuat,niin koirasi hengitys ei haise laisinkaan,
Onnea etsimiseen,meillä se löytyi jo kolmannella kerralla ja olemmekin saaneet nauttia raittiista koiran hengityksestä,kun aluksi koiramme ,kun tuli vaikka nuolaisemaan kasvoista,niin oksennus oli hyvin lähellä:) - 3 koiraa
pakastealtaasta tai teurastamolta tms..kunnon oikeita luita!
lopputlos hengityksen suhteen ihan käsittämätön..ei haise yhtään!!!!! minun koirani henki ei enään haise kun henkäsin oman kamalan hengitykseni hänen naamalle ja valkosipuli auttaa!!
- huolensa on kullakin
vie koira hammaslääkäriin ,istuta se tuoliin,lääkäri vetää kaikki hampaat pois-ja laittaa tekarit.
on helpompi harjata ,otat vain suusta illalla pois,yöksi laitat saippua liokseen. - raakaruoka=terve suu
heip! ratkaisuks suosittelen raakaruokaa, se on muutenki terveellisin vaihtoehto ja luut tulee osa ruokana suoraan=rustoluut ja osa on sitten hampaiden putsausluita=ajanvieteluut, vois kutsua myöskin ydinluiksi. itellä mäykky 13wee, joka ollu nyt raaàlla vuoden, ni nappula-aikaan henki hais viemärille, nykyisin siihen nähden todella raikas hengitys:) meillä kissat ja koirat kaikki raakaruoalla, ei olleska nappuloita, en anna myöskään viljoja, koska niillä ei ole mitään ravinnollista merkitystä, ovat silkkaa mahan täytettä ja huonoa sellaista..kuten nappulat:( suomessa on Malin Ekblom raakaruoka-asiantuntija, susoittelen varaamaan puhelinajan hälle tai menemään jolleki luennolle:) facebookist löytyy hänen sivut: Amaris.
- raakaruoka=terve suu
ja viel sen verran jot hampaat on todella valkoiset nykyisin, ei todella tarvii harjata=)
- juups123
raakaruoka=terve suu kirjoitti:
ja viel sen verran jot hampaat on todella valkoiset nykyisin, ei todella tarvii harjata=)
Munuaisvikaisen koiran henki haisee pahalle, sen saa selvitettyä verikokeella, meillä löytyi munuaisvika, sitten on sellasta kallista jauhetta, jota saa ainaki mustista ja mirristä joka poistaa myös hammaskiven parin viikon käytön jälkeen alka liueta ja pitää hengityksen raikkaana!
- ulkosuomalainen,
mitas tuo jos hengitys haisee -- meidan sesse haisee kun myrkky molemmista paasta...kylla tuolla valilla jokin matanee ihan varmasti..
ja aina kun pieraisee koira huokaisee surullisesti..
muuten huokailisin minakin ,mutta en uskalla koiran huokaisun jalkeen haukata ilmaa ...on se senverran sakeaa..
onhan se sessekin jo 12 vuotta,etta taitaa se loppumataneminen olla jo alkanut? Anna suuvettä, mutta varoita koiraa nielemästä käsimerkein
- miira31V
osta koiran hammastahna ja voit käyttää pehmeää hammasharjaa ja DANTASTIX EI ALLE 1V.IKÄISELLE,MIELUITEN VASTA KUN ON AIKUINEN, NIISSÄ ON PALJON TÄRKKELYSTÄ JA SEKEE VAAN HALLAA PENNUN SISUSKALUILLE!!!!!!!!!!!
- Janipetteri
Tarjoa koiralle raikasta ja ravitsevaa SISUVIINAAAA! Koiran hengitys raikastuu varmasti, kun se saa VIINAAA!
Lisäksi voit tunkea molosi sen suuhun niin molosi haisee koiralle ja koirasi haisee silakalle... - ihöhiohäo
- Ruoka voi aiheuttaa pahaa hajua kun mahakaasut nousee suuhun syömisen jälkeen
- Jotkut koirat tykkää syödä kakkaa ulkona, oman koran henki haisee siksi ihan kamalalta...
- Ientulehdus? Sitä varmaan joku veikkailikin.
-Kaikista varmiten osaa auttaa eläinlääkäri.
Noissa tuoreissa luissa kannattaa varsinkin isojen rotujen kanssa olla varovainen; Kasvuiässä liika kalsiumi saa jalat vääntymään ja luuston kehittymään väärin. Kerran viikossa on varmaan hyvä tahti syöttää luita isoksi kasvavalle koiralle että kasvuhäiriöitä ei tulisi. Liian iso satsi luita saattaa aiheuttaa myös isokokoiselle aikuiselle maahalaukunkiertymän. Joten ei se hampaiden harjaus ole lainkaan paha juttu. Ja koiran henki haisee mielestäni aina jollain tapaa epämiellyttävälle, ei sen kukilta kuulukaan tuoksua. - Enkelikoira
Meidän koiralta oli ainakin maitohampaita lähdössä ja silloin sen hengitys HAISI
- misse
En ihan kaikkia viestejä lukenut kokonaan, joten en tiedä sivusiko joku tätä aihetta jo. Mutta aina suun haiseminen ei ole syy suun ongelmista. Monilla koirilla voi suu haista myös siksi, että nuolevat takapään anaalirauhasia ahkeraan. Osalla voi myös olla tulehdus jossain muualla ihossa, jota nuolee ja hengitys alkaa haista. Myös esimerkiksi munuaisongelmat (ei kovin todennäköinen ap:n nuorella koiralla) voivat aiheuttaa hengitykseen epämiellyttävän hajun.
- raikku
meidän koira on nyt n.2.5 vuotias. Söi nappuloita ja kotiruokaa yms. eikä henki haissut, mutta nyt n. 2kk syönyt raakaruokaa ( broileria ja perunaa ) iho-ongelmien vuoksi ja henki haisee kuin raato. Saa myös kanan luita. Mikä neuvoksi? Hampaat puhtaat.
- jätänepois
Jätä ne kanan luut pois.
- kustaanverta
Virtsatulehdus.
- Menkatsuussa
Koiran suu haisee ku paskatynnyri.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912990Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991716Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461587- 871401
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4031400Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4031323Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21129Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381067Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun334908Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden259877