parisen vuotta tässä oltu yhdessä..alkuhuumahan oli ja meni..sitten kun aloimme toisiimme tutustumaan paremmin..alkoi löytyä niitä eripuran aiheita ja riitoja jne..Tiedän että en ole paras mahdollinen mies perheeseen mutta kuka sen määrittää..poikaa kohtelen, komennan ja rakastan kuin se olisi oma,joskus tulee komennettua liikaakin mutta kurikin täytyy olla..
Kertokaa mitä olette mieltä kun nyt ollaan tilanteessa etten ole heidän kanssaan riittävästi(näin sanotaan) vaikka olenn sen kaiken ajan mitä töiltä ja muilta kiireiltä olen ehtinyt..kapakassa kulkemisen olen lopettanut,kuten myöskin illanvietot kavereiden kanssa koska minulla on parempi olla perheeni kanssa.Itse näen ongelmana sen kun en sovi Hänen(Äidin) ajatusmaailmaan,jos hänellä on menoa niin ei minulta edes kysytä voinko hakea pojan hoidosta/olla hänen kanssaan vaikka olen sanonut että voin ja haluan olla..tuntuu pahalta kun näkee 6-vuotiaan iloisuuden kun pääsee mukaan"miesten maailmaan" mutta Äiti ei pidä siitä koska joku toinen olisikin katsomassa Hänen poikansa perään(johtuu varmaan pojan isän käytöksestä) toisinsanoen ei luota ja onhan He olleet keskenään reilun 4 vuotta ja tuntuu että minut koetaan uhkana..Itse tahtoisin antaa pojalle sen mitä olen itse saanut..
Tilannetta vaikeuttaa myös se että ollaan 2 asunnon loukussa,itsellä omakotitalo jota remontoin ja he asuvat kerrostalossa..tiedän että se remontointi vie aikaa ja sekin aiheuttaa epäluuloa..ja tunnetta että kaikki muu kuin He ovat tärkeämpää..
Yksi iso ongelma on myös se että olen aika suora puheissani,en tahdo vääryyttä/suvaitse sellaista..rehellisyys maan perii mutta kun nykyään kaikki mitä sanon koetaan loukkauksena ja että tahtoisin vahingoittaa heitä..Tärkeimpiä ihmisiä minulle tässä maailmassa!Olen yrittänyt saada aikaa järjestymään heidän kanssaan enemmmän mutta sekään ei auta..vanhat asiat jotka on selvitty,puhuttu ja kuopattu mutta ne nousee Hänen toimestaan aina uudestaan esiin vaikka niin se on että joka mennyttä muistelee sitä tikulla silmään..
Mikä neuvoksi koska tahtoisin elää heidän kanssaan,saada olla isä..omia lapsiakin Hänen lastaan väheksymättä..mutta ei tästä näink'ään mitään tule kun tuntuu että olen se kiva kaveri joka käy täällä asumassa mutta ei saa päättää mistään,ei saa olla eri mieltä mistään, perheen äänetön osapuoli jne.. oleko vain liian itsekäs kun tällaisesta haaveilen..
T:Onneton mieli joka on menneisyyden elänyt ja ottanut oppia sieltä tulevaisuuteen ettei tee samoja virheitä koska tulevaisuuteen pystyy vaikuttamaan..menneisyyteen valitettavasti ei :(
Kertokaa mitä olette mieltä kun nyt ollaan tilanteessa etten ole heidän kanssaan riittävästi(näin sanotaan) vaikka olenn sen kaiken ajan mitä töiltä ja muilta kiireiltä olen ehtinyt..kapakassa kulkemisen olen lopettanut,kuten myöskin illanvietot kavereiden kanssa koska minulla on parempi olla perheeni kanssa.Itse näen ongelmana sen kun en sovi Hänen(Äidin) ajatusmaailmaan,jos hänellä on menoa niin ei minulta edes kysytä voinko hakea pojan hoidosta/olla hänen kanssaan vaikka olen sanonut että voin ja haluan olla..tuntuu pahalta kun näkee 6-vuotiaan iloisuuden kun pääsee mukaan"miesten maailmaan" mutta Äiti ei pidä siitä koska joku toinen olisikin katsomassa Hänen poikansa perään(johtuu varmaan pojan isän käytöksestä) toisinsanoen ei luota ja onhan He olleet keskenään reilun 4 vuotta ja tuntuu että minut koetaan uhkana..Itse tahtoisin antaa pojalle sen mitä olen itse saanut..
Tilannetta vaikeuttaa myös se että ollaan 2 asunnon loukussa,itsellä omakotitalo jota remontoin ja he asuvat kerrostalossa..tiedän että se remontointi vie aikaa ja sekin aiheuttaa epäluuloa..ja tunnetta että kaikki muu kuin He ovat tärkeämpää..
Yksi iso ongelma on myös se että olen aika suora puheissani,en tahdo vääryyttä/suvaitse sellaista..rehellisyys maan perii mutta kun nykyään kaikki mitä sanon koetaan loukkauksena ja että tahtoisin vahingoittaa heitä..Tärkeimpiä ihmisiä minulle tässä maailmassa!Olen yrittänyt saada aikaa järjestymään heidän kanssaan enemmmän mutta sekään ei auta..vanhat asiat jotka on selvitty,puhuttu ja kuopattu mutta ne nousee Hänen toimestaan aina uudestaan esiin vaikka niin se on että joka mennyttä muistelee sitä tikulla silmään..
Mikä neuvoksi koska tahtoisin elää heidän kanssaan,saada olla isä..omia lapsiakin Hänen lastaan väheksymättä..mutta ei tästä näink'ään mitään tule kun tuntuu että olen se kiva kaveri joka käy täällä asumassa mutta ei saa päättää mistään,ei saa olla eri mieltä mistään, perheen äänetön osapuoli jne.. oleko vain liian itsekäs kun tällaisesta haaveilen..
T:Onneton mieli joka on menneisyyden elänyt ja ottanut oppia sieltä tulevaisuuteen ettei tee samoja virheitä koska tulevaisuuteen pystyy vaikuttamaan..menneisyyteen valitettavasti ei :(
Vastaukset 8
Vanhimmat
Se jäi sanomatta että raha-asiat yms. on toissijaisia tässä suhteessa koska en niitä laske..kunhan kaikilla on hyvä olla jne..
Kuulosta juuri sellaiselta mieheltä jonka minäkin haluaisin elämääni. Onneksi juuri sinunlainen mies on elämääni muutama vuosi sitten ilmestynyt. Minun mielestäni jokaiselle aikuiselle kuuluu myös oma elämä eikä kaikkea aikaa missään nimessä pidä viettää perheenä. Meillä on edelleen kaksi osoitetta ja se on mielestäni hyvä sillä suhteessa säilyy tietty raikkaus kun ei ihan sitä kaikista tylsintä arkea jaeta yhdessä. Meillä toisen aikuisen rooli on annettu miehelle täysin ja hän on aivan samalla viivalla minun kanssani. Kasvattajina olemme toki erilaisia mutta yhteiset pelisäännöt on sovittu ja niiden mukaan toimitaan. Jos minulla on menoja ja haluan vapaata niin lapset ovat miehen kanssa.
Toivotaan että yhteinen sävel löytyy ja niitä yhteisiäkin lapsia ilmestyy jossain vaiheessa.
Tämä on tietysti vain sinun versiosi asiasta, eli vaikeahan tässä parisuhdeneuvontaa on antaa, mutta sitä mieltä olen minä ja varmasti moni muukin, että on salittua haluta välillä omaa aikaa, eikä ole väärin, että jos yhdessä kerta olette, että sinullakin on auktoriteettia lapseen.
Oletko jutellut naisesi kanssa asiasta? Joskus asiat nähdään niin erilailla. Yh:nä pitkään olleena tottuu tekemään kaiken itse ja ei osaa edes olettaa, että joku muu sen tekisi -vaikka olisit asiasta kertonut ja ilmoittanut, että olet valmis vahtimaan lasta.
Puhu naisesi kanssa miltä sinusta tuntuu. Kaikki kortit pöytään. Että et ole lapsen isä, mutta sinusta olisi enemmän kuin mukavaa hoitaa lasta kun kerta tulette toimeen. Ja kerro, että sinulla on oikeasti haaveena jäädä naisen elämään, eikä olla vain käymässä. Kysy, mitkä tavoitteet hänellä on sinun kanssasi. Että sinusta tuntuu ikävältä, että hän loukkaantuu suoruudestasi. Kysy mistä se johtuu (sanotko asiat liian kiukkuisesti hänen mielestään tms.?). Ehkä nainen tuntee itsensä ahdistuneeksi kun olette niin läheisiä, ei tajua, että sinäkin haluat auttaa. Ehkä hänellä on huono itsetunto ja ottaa kaiken loukkauksena, mitä sanot. Ehkä sanot asiat tahattomasti suoruuden lisäksi ilkesti tai huutaen tai vaikka liian kiivaasti. Kaikki selviää kysymällä!
Naiset eivätkä miehetkään ole raketti tiedettä. Ihmisillä on vain niin eri tapa katsella maailmaa ja usein luulla, että muutkin näkevät sen samalla tavalla ja sitten ollaankin tilanteessa missä pitäisi osata lukea niitä kuuluisia ajatuksia. Lähesty naista ystävällisellä keskustelulla ja kysy vaikka onko hänellä stressiä. Pitäkää kunnon tilanne palaveri.
Minulla (entinen yh) ja miehelläni on 15 yhteistä seurustelua takana ja tähän suhteeseen mahtuu niin muita naisia, riitoja, sotaa minun lapsestani, sotaa yhteisestä, kiukkua, porua jne. Mutta aina palataan siihen samaan hyväksi todettuun tapaan puida asiat halki. Kun ei tämän 15 vuoden jälkeenkään olla niitä ajatuksia vieläkään opittu lukemaan. :)
Kuulostat siltä, että sinulla on hyvä sydän ja arvot kunnossa. Jos et kelpaa tälle naiselle suoruutesi yms. kanssa, löydät varmasti tästä maailmasta jonkun joka sinua osaa arvostaa!
Ehkä meillä yh-äideillä on joku tietty halua pärjätä täysin itsekseen ja yksin. Minulle itselleni on ollut hyvin suuri kynnys pyytää apua yleensä missään asiassa vaan olen aina halunnut tulla toimeen itsekseni. Tuntuu että olen täysin luuseri ja epäonnistunut ihminen jos en omaa ja lasteni elämää pysty järjestämään täysin itsekseni. Eron jälkeen halu yksin pärjäämiiseen on vain kasvanut ja tuntuukin että osoitan suurta heikkoutta jos pyydän joskus apua.
Edelleen olen ehdottomasti sitä mieltä että parisuhteen kannalta saman katon alla asuminen on vihon viimeinen asia. Suhteesta katoaa heti kaikki mukava kun ollaan saman katon alla ja eletään sitä tylsää ja tappavaa arkea yhdessä. Arkeen minä en toista ihmistä tarvitse mutta tarvitsen kaikkeen muuhun.
tollanen yhäri ja hommaa kunnollinen nainen niin sinun ei tarvi katua!
rivien välistä voi lukee että toi yhäri kituuttelee sun kans vaan sen takia et ku saat talon iskuun niin huomaat olevas pian naimisissa ja hetikohta eronnut ja ilman taloa..
Viisaan neuvo: haki kunnon nainen äläkä tuhlaa elämästäs enää sekuntiakaan tollasen yhärin kans koska tossa hommassa häviät satavarmasti!
Itse olen pojan biologinen isä, mutta lähiäiti pyytää mielummin oman äitinsä poikaani hoitamaan jos tarvitsee vapaata syystä tai toisesta.
Olen ilmoittanut, että kysyisi ensin minulta ja että olen mielelläni poikani kanssa "ekstraa" mutta ilmeisesti äiti pelkää että lapsi kiintyy liikaa minuun.
Poika on 9v ja hän on suoraan sanonut, että olisi mielummin minun kanssa enemmänkin, koska touhuamme kaikkia "miesten juttuja" :-)
Olipa kerran mies joka naisen tuskissaan vanhoilla päivillään rakastu yhäriin,mentiin naimisiin tehtiin yhteinen lapsi,,,,lopputulos on tavanomainen,,,äiti on taas yh ja iskä elatusvelvollinen.
Toiviottavasti mies oli sen verran viisas että laati omaisuudestaan avioehdon. Elatusvelvollisuus riittää, omaisuuttaan ei kannata näissä asioissa menettää. Tämä pitäisi aina muistaa kun uusia liittoja muodostetaan.