Jos katsotaan kokonaisuutta, mun elämä on oikeastaan aika neutraalia, tavallisen nuoren miehen arkea kaikkine iloineen, suruineen, arjen ongelmineen. Tavallaan olen sellainen perustavaa laatua oleva arjen sankari ;)
Mutta elän käytännössä ääripäissä:
Ulospäin elämä on todellakin melko mallillaan, koulutusta on, samoin työpaikka jossa mitä parhaimmat mahdollisuudet; ja asiat on hoidettu niin että olen näitä mahdollisuuksia myös käyttämässä hyödyksi. Paljon harrastuksia, liikuntaa, sopivasti ystäviä, hyviä kavereita, kavereitten kanssa viikonloppuisin hauskaa. Tosi hauskaa. Tosi hyviä kavereita...Taloudellinen tilanne kunnossa, riittävästi rahaa joka päivään, asuntoasiat ok sekä pelivaraa pahojen päivien varalle, vähän säästöjäkin. Kaikin puolin ulospäin näyttää siltä että ei kai paremmin vois olla...ai niin, tyttöystävää ei ole, mutta optimistina uskon tämänkin jossakin vaiheessa hoituvan, ja toisaalta mieluummin yksin kuin huonossa seurassa ;)
Toiseen ääripäähän on tästä matkaa...ja kaikki on tietysti päivästä kiinni. Mutta silti, tuntuu kuin eläisin todella ikävässä kärsimyksessä. päivästä toiseen, masentuneena, hylättynä...ja koko tilanne saattaa muuttu silmänräpäyksessä; nyt olen iloinen, jaksan iloita ympärillä olevista pienistäkin asioista, mutta saatan hetkisen päästä vaipua epätoivoon ja synkkyyteen. Työpaikalla kaikki on yleensä ihan hyvin, olen ulospäinsuuntautunut ja saan ihmiset nauramaan ja hyvälle tuulelle, mutta kävellessäni kotiin mieli muuttuu ja saatan olla lievästi masentunut loppupäivän...miksi? -Niinpä...tavallaan luulen että olen yksinäinen, kaikesta tästä ympärilläniolevasta huolimatta...tuntuu kuin ei olisi ketään jolle voisin purkaa ajatukseni..koska jos tässä onkin kyse siitä että oliis niin paljon kerrottavaa ja annettavaa jollekin, joka voisi kuunnella...
Onko ketään kenellä on samanlaisia oireita? -Ymmärtääkö kukaan? -Löytyisikö uusia ystäviä?
Mutta elän käytännössä ääripäissä:
Ulospäin elämä on todellakin melko mallillaan, koulutusta on, samoin työpaikka jossa mitä parhaimmat mahdollisuudet; ja asiat on hoidettu niin että olen näitä mahdollisuuksia myös käyttämässä hyödyksi. Paljon harrastuksia, liikuntaa, sopivasti ystäviä, hyviä kavereita, kavereitten kanssa viikonloppuisin hauskaa. Tosi hauskaa. Tosi hyviä kavereita...Taloudellinen tilanne kunnossa, riittävästi rahaa joka päivään, asuntoasiat ok sekä pelivaraa pahojen päivien varalle, vähän säästöjäkin. Kaikin puolin ulospäin näyttää siltä että ei kai paremmin vois olla...ai niin, tyttöystävää ei ole, mutta optimistina uskon tämänkin jossakin vaiheessa hoituvan, ja toisaalta mieluummin yksin kuin huonossa seurassa ;)
Toiseen ääripäähän on tästä matkaa...ja kaikki on tietysti päivästä kiinni. Mutta silti, tuntuu kuin eläisin todella ikävässä kärsimyksessä. päivästä toiseen, masentuneena, hylättynä...ja koko tilanne saattaa muuttu silmänräpäyksessä; nyt olen iloinen, jaksan iloita ympärillä olevista pienistäkin asioista, mutta saatan hetkisen päästä vaipua epätoivoon ja synkkyyteen. Työpaikalla kaikki on yleensä ihan hyvin, olen ulospäinsuuntautunut ja saan ihmiset nauramaan ja hyvälle tuulelle, mutta kävellessäni kotiin mieli muuttuu ja saatan olla lievästi masentunut loppupäivän...miksi? -Niinpä...tavallaan luulen että olen yksinäinen, kaikesta tästä ympärilläniolevasta huolimatta...tuntuu kuin ei olisi ketään jolle voisin purkaa ajatukseni..koska jos tässä onkin kyse siitä että oliis niin paljon kerrottavaa ja annettavaa jollekin, joka voisi kuunnella...
Onko ketään kenellä on samanlaisia oireita? -Ymmärtääkö kukaan? -Löytyisikö uusia ystäviä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuon viestin olisin voinut kirjoittaa minä. Käsittääkseni on normaalia olla masentunut joskus, mutta on tärkeää, että on niitä hyviäkin aikoja. Voit sairastaa masennusta, ei siihen tarvita mitään sen kummempaa syytä. Mene ihmeessä juttelemaan jollekin ammattiauttajalle, se helpottaa oloa. Masentua voi, vaikka ei olisi mitään dramaattista tapahtunutkaan.
Kiitos vastauksestasi ;)
Nii-in, miksi ei noinkin...jostain syystä en pysty uskomaan että kyseessä olisi masennus, vaikka tavallaan kai merkit olis jossain mielessä siihen suuntaan.
Tulee sellaisia ihmeellisiä masennuskohtauksia, mutta vaikka niitä onkin, suhtaudun niittenkin aikana aika tervejärkiseti tilanteeseen, ja ajattelen että no, just nyt tällä hetkellä kaikki näyttää huonolta...ja että kohta näen varmasti kaiken paremmassa valossa, huomisaamuna ;) -Ehkä tää on ihan tavallista, mutta harmi kun tuntuu vaan niin pahalta just silloin kun se aika on.
Mutta kiitos kuitenkin Lilja ajatuksestasi ;)
Voisiko olla mahdollista, että osan siitä kaikesta ns. ohjelmallisesta osuudestasi elämässäsi toteutat tavallaan juuri täyttääksesi sen elämässäsi olevan jonkinlaisen tyhjiön. Sen joka tulee juuri siitä, että se jokin siis todella tärkeä ja läheinen puuttuu? Yksin, hiljaisessa hetkessä jokin sisälläsi aina kuitenkin huutaa ulos tuota toisen ihmisen oikean läheisyyden tarvetta.
Niin...joskus mietin sitä, että vaikka mun elämässä on paljon kaikenlaista menossa, on se silti kovin "tyhjää". Sitä on vaikee selittää...ainakaan en sitä tiedosta, että kyse olis siitä, että se läheinen ja tärkeä puuttuis...vaikka toisinaan sekin olis kiva olemassa ;)
Kiitokset sinullekin vastauksesta ;)
Olen vieläkin sitä mieltä.....
En nyt ihan suoraan tarkoittanut pelkkää ihmistä vierelle, vaan jotain isompaa kokonaisuutta.
Kuten itsekkin sanoit vaikka elämässä on paljon kaikkea niin silti on "tyhjää". Jotenkin et saa ihmissuhteistasi ja kaikesta siitä hulinasta ympärilläsi jotain sellaista, mitä sielusi kaipaisi saadakseen rauhan. Mitä se sitten onkin ja miksi et sitä saa on´kysymyksiä, joita kannattaa varmaan pohtia. Lasketko oikeasti ihmiset lähellesi vai hakeudutko ihmisten ja toiminnan ympäröiväksi peittääksesi itseltäsi sen, että kaipaat jotain. Moni ihminen haluaa syvällä sisällä elämältään jotain, johon ei ole valmis antautumaan tai, jota ei edes itselleen uskalla myöntää.
Selitän tässä jotain, mitä en osaa laittaa papaerille joten toivottavasti sait jotain tolkkua tekstistä.