vauva vaarassa?

Olen neljännellä kuulla raskaana ja esikoiseni on kohta vuoden. Hän haluaa konttaillä päälläni kun olen hänen seuranaan lattialla. Väsyttää tämä raskaus, niin usein vietänkin aikaa vauvan kanssa juuri olohuoneen lattialla maaten ja leikitään. Välillä hän tekee, ei tietenkään tahallaan, hirvittäviä hyppyjä vatsani päälle. Useimmiten kaatuu suorilta jaloiltaan kädet ojossa, täydellä 10kg painollaan ja tietysti alavatsan päälle. Ei hän usko kieltoja, en häntä siitä voi moittiakaan, mutta miten voin suojata sikiön isomman "hakkaamiselta"? Tosiaan ainoa paikka missä voi vauvan kanssa olla on lattia, olen NIIN kuoleman väsynyt raskauden takia.

Vaipan vaihtaminen on myös tuskaa. Usein sujuu mutkitta, mutta välillä tulee aivan yllättäen aivan tajuttoman lujia potkuja, alavatsaan tottakai. Ei vauva kieltoja ymmärrä, miksi ei saisi potkia, eikä ymmärrä vielä puhettakaan, siis selityksiä että miksi ei.

Kertokaa muut kokemuksianne. Pelkään vain että kun tämä vatsa ja sikiö tästä kasvavat, on sikiö todellisessa vaarassa. Vielä on niin pieni että on aika suojassa, mutta entä parin kuukauden kuluttua..
2593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

herran tähden. miksi annat lapsesi kaatuilla vatsasi päälle. ei tarvitse sillä tavalla antaa riehua. voithan osallistua lapsesi leikkeihin muullakin tavalla kuin makaamalla lattialla. vaipan vaihdon voi antaa isän hoidettavaksi, jos ei muuten onnistu. tai sitten laitat tyynyn vatsan ja hoitopöydän väliin =)
ei mutta käytä nyt järkeä, pientä sikiötä vatsassa tulee suojata. selitä lapselle, että ei saa potkia vatsaan tai muuten äitille tulee niin kipeää että joutuu sairaalaan. kyllä aika pienikin ymmärtää jo mitä satuttaminen on..

Äänestä

Mulla vähän sama juttu, mutta olen pienten ryhmässä päiväkodilla töissä, jossa lapset saattavat hypätä kovastikin syliin. Kivasti sitten muljahtaa masussa, kertaakaan ei kuitenkaan ole vielä sattunut, ainakaan kovasti. Mutta pelottaa kyllä välillä.
Viikkoja 11.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ninnuliina kirjoitti:

Olen neljännellä kuulla raskaana ja esikoiseni on kohta vuoden. Hän haluaa konttaillä päälläni kun olen hänen seuranaan lattialla. Väsyttää tämä raskaus, niin usein vietänkin aikaa vauvan kanssa juuri olohuoneen lattialla maaten ja leikitään. Välillä hän tekee, ei tietenkään tahallaan, hirvittäviä hyppyjä vatsani päälle. Useimmiten kaatuu suorilta jaloiltaan kädet ojossa, täydellä 10kg painollaan ja tietysti alavatsan päälle. Ei hän usko kieltoja, en häntä siitä voi moittiakaan, mutta miten voin suojata sikiön isomman "hakkaamiselta"? Tosiaan ainoa paikka missä voi vauvan kanssa olla on lattia, olen NIIN kuoleman väsynyt raskauden takia.

Vaipan vaihtaminen on myös tuskaa. Usein sujuu mutkitta, mutta välillä tulee aivan yllättäen aivan tajuttoman lujia potkuja, alavatsaan tottakai. Ei vauva kieltoja ymmärrä, miksi ei saisi potkia, eikä ymmärrä vielä puhettakaan, siis selityksiä että miksi ei.

Kertokaa muut kokemuksianne. Pelkään vain että kun tämä vatsa ja sikiö tästä kasvavat, on sikiö todellisessa vaarassa. Vielä on niin pieni että on aika suojassa, mutta entä parin kuukauden kuluttua..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu