Tein sen, ja aloin itse aktiivisesti menemään mukaan sosiaalisiin kuvioihin ja yrittämään tutustumaan uusiin ihmisiin. Aloin käymään eräissä säännöllisesti kokoontuvissa ryhmissä ja tapahtumissa, joissa lähes sama porukka aina kävi. Projektini kesti puolisentoista vuotta.
Uuteen ihmiseen ei otettu kontaktia, itse sain yrittää mennä juttelemaan muille. Aluksi vaikutti erään porukan suhteen lupaavalta, mutta sitten huomasinkin, että minuun ei oikeasti haluttu tutustua. Pari sanaa vaihdettuaan ihmiset lähtivät pois, yleensä eivät edes tulleet tervehtimään. Aistin ilmapiiristä, että minua työnnetään pois, en siis tulisi koskaan todella hyväksytyksi porukkaan. Sain myös tylyä kohtelua ja täydellistä ignooraamista.
Joidenkin mukavien tuttavuuksien kanssa vaihdettiin yhteystietoja ja alettiin jo pitämään jonklinverran yhteyttäkin. Osaan näistä minä olin aina se aktiivinen osapuoli.
Lopputulos oli, että suurin osa näistä lupaavista uusista tuttavuuksista jäivätkin sellaisiksi. Eli juttelemme jos näemme jossain, mutta emme erikseen järjestä tapaamisia. Itse kyllä ehdotin ja tein selväksi, että voisimme joskus nähdäkin ja pitää paremminkin yhteyttä. Aikansa jaksoinkin yrittää näitä tapaamisia ehdotella, mutta en jaksa aina olla se aloitteentekijä. Täytyy yhteydenpidon muuttua jossain vaiheessa molemminpuoliseksi, muutoin vedän johtopäätöksen ettei toista kiinnosta tarpeeksi ja lopetan "tuppautumisen" siltä varalta ettei se ole toivottua.
Muutama tyyppi osoittautui suuriksi pettymyksiksi. Toinen lupaili jatkuvasti kaikenlaista, mutta aina kuitenkin petti lupauksensa ja teki törkeitä ohareita niitä millään tavalla anteeksi pyytelemättä. Toinen oli takertuva, läheisriippuvainen psyko-oksennuksen vuodattaja, joka käytti minua likasankonaan, mutta minulla ei ollut oikeutta tuntemuksistani puhua. Häntä ei kiinnostanut kuunnela muita. Ja kaiken piti aina mennä tämän henkilön pillin mukaan.
Kolmas osoittautui suht ilkeäksi raivoajaksi, joka etsi riitelykumppania itselleen. Sai raivareita pikkuasioista, jopa ilman syytä ja käyttäytyi asiattomasti.
Pari ihan hyvää kaveria tästä projektista jäi, olemme vielä tutustumisvaiheessa ja näemme suht harvoin, mutta pidämme kuitenkin yhteyttä ja vieläpä molemminpuolisesti, mikä on minulle tärkeää!
Yhteenveto: Sosiaalisissä suhteissa pärjääminen ja ihmisiin tutustuminen oli kovaa ja uuvuttavaa työtä. Jatkuvia pettymyksiä, torjutuksi tulemisia, ulkopuolelle jättämisiä ja niiden aiheuttamaa surua ja masennusta. Välillä ihan hyviäkin fiiliksiä sai, mutta täytyy kyllä todeta, että voittopuolisesti näitä negatiivisia kokemuksia tuli.
Nyt kun olen tuon yrittämisen lopettanut, niin täytyy sanoa, että olo on huomattavasti helpottunut ja paljon vapautuneempi ja rauhallisempi. Täytyy kai todeta, että olen pohjimmiltani erakkoluonne ja viihdyn parhaiten yksikseni. Tuo sosiaalisuus oli hyvin uuvuttavaa ja sosiaaliset kuviot eivät ole minun juttuni.
Uuteen ihmiseen ei otettu kontaktia, itse sain yrittää mennä juttelemaan muille. Aluksi vaikutti erään porukan suhteen lupaavalta, mutta sitten huomasinkin, että minuun ei oikeasti haluttu tutustua. Pari sanaa vaihdettuaan ihmiset lähtivät pois, yleensä eivät edes tulleet tervehtimään. Aistin ilmapiiristä, että minua työnnetään pois, en siis tulisi koskaan todella hyväksytyksi porukkaan. Sain myös tylyä kohtelua ja täydellistä ignooraamista.
Joidenkin mukavien tuttavuuksien kanssa vaihdettiin yhteystietoja ja alettiin jo pitämään jonklinverran yhteyttäkin. Osaan näistä minä olin aina se aktiivinen osapuoli.
Lopputulos oli, että suurin osa näistä lupaavista uusista tuttavuuksista jäivätkin sellaisiksi. Eli juttelemme jos näemme jossain, mutta emme erikseen järjestä tapaamisia. Itse kyllä ehdotin ja tein selväksi, että voisimme joskus nähdäkin ja pitää paremminkin yhteyttä. Aikansa jaksoinkin yrittää näitä tapaamisia ehdotella, mutta en jaksa aina olla se aloitteentekijä. Täytyy yhteydenpidon muuttua jossain vaiheessa molemminpuoliseksi, muutoin vedän johtopäätöksen ettei toista kiinnosta tarpeeksi ja lopetan "tuppautumisen" siltä varalta ettei se ole toivottua.
Muutama tyyppi osoittautui suuriksi pettymyksiksi. Toinen lupaili jatkuvasti kaikenlaista, mutta aina kuitenkin petti lupauksensa ja teki törkeitä ohareita niitä millään tavalla anteeksi pyytelemättä. Toinen oli takertuva, läheisriippuvainen psyko-oksennuksen vuodattaja, joka käytti minua likasankonaan, mutta minulla ei ollut oikeutta tuntemuksistani puhua. Häntä ei kiinnostanut kuunnela muita. Ja kaiken piti aina mennä tämän henkilön pillin mukaan.
Kolmas osoittautui suht ilkeäksi raivoajaksi, joka etsi riitelykumppania itselleen. Sai raivareita pikkuasioista, jopa ilman syytä ja käyttäytyi asiattomasti.
Pari ihan hyvää kaveria tästä projektista jäi, olemme vielä tutustumisvaiheessa ja näemme suht harvoin, mutta pidämme kuitenkin yhteyttä ja vieläpä molemminpuolisesti, mikä on minulle tärkeää!
Yhteenveto: Sosiaalisissä suhteissa pärjääminen ja ihmisiin tutustuminen oli kovaa ja uuvuttavaa työtä. Jatkuvia pettymyksiä, torjutuksi tulemisia, ulkopuolelle jättämisiä ja niiden aiheuttamaa surua ja masennusta. Välillä ihan hyviäkin fiiliksiä sai, mutta täytyy kyllä todeta, että voittopuolisesti näitä negatiivisia kokemuksia tuli.
Nyt kun olen tuon yrittämisen lopettanut, niin täytyy sanoa, että olo on huomattavasti helpottunut ja paljon vapautuneempi ja rauhallisempi. Täytyy kai todeta, että olen pohjimmiltani erakkoluonne ja viihdyn parhaiten yksikseni. Tuo sosiaalisuus oli hyvin uuvuttavaa ja sosiaaliset kuviot eivät ole minun juttuni.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kiitos kannustavasta viestistäsi, samoja kokemuksia on paljon itsellänikin. Ainoastaan naisystäväni takia olen joutunut ihmisiä enää näkemään, muuten minulle on tehty hyvin selväksi ettei seuraani kaivata.
Miten päästä yli tästä ainaisista yksinäisyyden tunteista?
Olen kuten sinäkin pohjimmiltani erakkoluonne ja en jaksa sosiaalisuutta, enkä tarvi ihmisiä ympärilleni.
Niin ja miksi lupailin sulle kaikenlaista johtuu siitä, että luulen ettet sinä muuten halua viettää aikaani kanssani ja en päihtyneenä (olin napeissa) tajua omia voimavarojani lupaamieni asioiden toteuttamiseen. Sekä parisuhteessani en voi tehdä mitään ilman lupaa puolisoltani ja hän syyttää minua samasta asiasta, mutta mikä eroaa meissä istun itse kotona kaikki päivät ja hän juoksee hoitamassa "asioita".. Anteeksi kun lupasin tyhjiä.
Minkälaisia ryhmiä ja tapahtumia nää oli? Minkälaista sun sosiaalinen elämä nyt on?
Mää koen tämmöiset yrittämiset kovin masentavina (myös). On aika helppoa hyväksyä se että on yksin mutta sitten kun elättelee toivoa tuttavuuksista niin masentuu ihan sekunnissa.
Kuule, yritän tässä kertoa kaikille yksinäisille ettei vika ole todellakaan sitten sinussa.
En voi sanoa itteäni yksinäiseksi paitsi ehkä joskus ja joku ystävä/kaveri löytyy. Tyttöystävää lähinnä etsiskelen.
Mutta totuus on se että ihmisiin on nykyään vaikea olla yhteydessä. Esimerkkinä minä olen aktiivinen ja ehdottelen kaikenlaista, mutta toinen osapuoli voi olla täysin passiivinen. Koskee niin miehiä kuin naisia.
Vaikka olisit sosiaalinen luonne noin muuten niin jos et ole sisään sinne porukkaan oikealla tavalla päässyt ja pyrkinyt (et sovi ihan joukkoon) niin sinne ei ole oikein sitten asiaa.
Omalla kohdalla noita pettymyksiä ihmissuhteissa ja parisuhteissa on tullut että tavallaan työnnetään jatkuvasti yksin oloon ja erakoitumiseen.
Sitä voi olla vaikka kuinka reilu jätkä yms. mutta se ei vain välttämättä kelpaa niille muille. Aika kapeakatseista porukkaa on myös ns. yksinäisissä jotka ettivät jopa kavereista ja ystävistä "juuri sitä oikeaa" jonka kanssa kaikki ajatukset natsaa yhteen. Muuten mielenkiinto hiipuu.
En käytä itse facebookkia (jota kannattaa kokeilla) mutta tiedän myös ihmisiä joilla on lukemattomia facebook-kavereita, mutta ovat käytännössä yksin eli tavallaan "tuppautuu" melkein väkisin toisten seuraan. Ei näitä tyyppejä koskaan varsinaisesti kutsuta mihinkään jne. vaikka kovasti ovat yrittäneet sosiaalisesti toimia ja verkostoitua.
Olen todennut että on parempi lähes tallustella yksin ja pitää muutama parempi tuttu joihin voi luottaa kuin alkaa itteään liikaa aktivoimaan. Seurauksena on vain liuta pettymyksiä ja lyhyitä tuttavuuksia.
Tätä kautta monella se kumppanin löytäminenkin aivan kuten minulla jää vaillinaiseksi.
Lisään vielä että uskon monen nykyään sellaisen joka on yksinäinen, vähemmän sosiaalinen tai suorastaa epäsosiaalinen todellisuudessa nauttivan seurasta varsinkin samanhenkisestä, mutta yksinkertaisesti se sosiaalinen kanssakäyminen ja uusien tuttavuuksien löytäminen on jo niin hankalaa että se vie enemmän energiaa kuin ne tapaamiset ihmisten kanssa antaa.
Tätä myöten syntyy myös se tunne että on ns. "outsider" ulkopuolinen vaikkei ihan niin olisikaan eikä ihminen olisi sen eriskummallisempi hyypiö kuin muutkaan.