Taas tässä nähtiin

"ettei olisi pikkulikka sekoittanut koiraa lapinkoiraan, joiden urokset ovat tympeimpiä ja tyhmimpiä nisäkkäitä mitä maastamme löytyy"
Toi oli kyllä tyhmin kuvaus lapinkoirasta mitä olen lukenut...jos lapinkoira on tyhmä niin sitten sen omistajakaan ei ole viisas..

Sellaisia kipakampia yksilöitä. Yllensä ottaen ne kyllä vaativat hyvin määrätietoisen kasvatuksen ja koulutuksen. Että kyllä keeshond tuntuu paljon uskottavammalta vaihtoehdolta kuin lapinkoira. Eikä tätä pidä ottaa pienpystykorvien mollaamisena, ne ovat yleisesti erinomaisia koiria monenlaiseen menoon, mutta vaativat omistajaltaan paljon. Tunnen molempia rotuja, ja itsellänikin on yksi pieni pystykorvainen. Toista ei tule ihan heti, ainkaan samaan aikaan edellisen kanssa. Koska niiden koulutukseen on todella paneuduttava, ja sen vaativuus on kyllä yllättänyt itseni. Vaikka kokemusta muista roduista on ihan omassa kodissakin. Loistava koira tosin, sekä ihmisten että muiden koirien kanssa. Mutta kyllä on pelissäännöistä saanut vääntää jonkin kerran. Tältä koiralta voi odottaa mitä vain, sille ei ole este kaappien ovet, ulko-ovet ym. Koira on huomattavan älykäs ja se keksii kyllä ihan itse ratkaisuita monenlaisiin asioihin. Jos se vain haluaa.

hienoa että joku on antanut 12-v. tytön talutella koiraa. En puolusta purrutta koiraa mutta jos antaa lapselle koiran niin aikuisen pitäisi varautua siihen että lapsi ei ehkä hallitse koiraa esim. tällaisissa tilanteissa.

lkadjf kirjoitti:

hienoa että joku on antanut 12-v. tytön talutella koiraa. En puolusta purrutta koiraa mutta jos antaa lapselle koiran niin aikuisen pitäisi varautua siihen että lapsi ei ehkä hallitse koiraa esim. tällaisissa tilanteissa.

Näissä tilanteissa on kaikki vastuu laitettava sen purreen irrallaan olevan koiran omistajalle.12-vuotiaissa on eroja, ja samoten koirissa. Tarina ei tainnut kertoa, että tämä 12-vuotias olis talutellut jotain erityisen suurta ja vaativaa koiraa. Noissa pystykorvaisissa roduissa on aikaslailla kipakoita yksilöitä.En yhtään ihmettele, jotta irrallaan ollessaan eivät osaa olla hyökkäilemättä. Itselläni on yksi tuon tyyppinen, ja se on perheemme koirista kyllä se, jonka lapsi saa viimeksi taluteltavakseen. Eikä ikäpäivänä tulisi mieleenkään antaa sen kuljeskella vapaana. Pienestä ja suhte viattomasta ulkokuorestaan huolimatta se on peloton, sitkeä sekä myöskin aikalailla kova vahtimaan. Aikuinen saa sen kyllä pysymään hallinassa hienosti, mutta se vaatii kyllä aina ulkoiluttajakseen se johtajansa. Muutoin se on taipuvainen tekemään omia ratkaisujaan. Ja sen tiedostaen, koiramme ulkoiluttaa aina aikuinen. Moni ihmettelee meidän ratkaisuamme, mutta he eivät koiraa tunne. MOnen mielestä se on vaan kaunis ja pieni sekä se ihana taputteluista tykkäävä lössykkä. He eivät ole nähneet sitä toista puolta koirasta koskaan, eivät sen todella nopeasti syttyviä reaktioita, esimerkiksi rusakon nähdessään.

Sen sijaan monta kertaa suurempi edesmennyt palveluskoiramme (paimen), huomioi aina taluttajansa koon, ja lapsemme ovat talutelleet sitä heti kun kävelemään ovat oppineet, tietysti aikuisen kanssa. Mutta vanhin lapsemme alkoi tekemään pieniä kävelylenkkejä sen kanssa ihan yksin tuossa 10-vuoden iässä. Alussa lähinnä kodin välittömässä läheisyydessä, mutta myöhemmin myös metsään. Koira vaan oli niin erityyppinen myöskin luonteeltaan.