olisiko täälä joku joka osaisi tulkita että miten suhteen onistuminen näillä kahdella menisi ?
kuinka hyvin OINAS MIES JA LEIJONA NAINEN SOPIVAT YHTEEN
1
378
Vastaukset
- MC Ravussa.
Suhde ei voi onnistua aurinkomerkkejä vertaamalla. Merkuriuksen huono asema yhteiskartalla myrkyttää suhteen.
Venuksen eri merkkiasemat ei anna mahdollisuutta ihanteiden samankaltaisuuteen ja ihanteiden ollessa erilaiset ei onni muodostu. MC:n merkin ollessa laaduiltaan hyvin erilaiset ei sosiaalinen seurustelu onnistu harrastus- ja muissa piireissä, joissa pari liikkuu.
Arvomaailma johon kumpikin kasvoi, voi olla niin julman erilaista, että ristiriita sopeutumisessa voi olla sydäntä raastavaa.
Ja monta muuta asiaa. Vain seurustelemalla saa tietää sopiiko toisillensa, sillä toista ihmistä ei voi tuntea.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k16210094Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t877465Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?1067357Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht37326Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit427259Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t217248Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1126652Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv296486Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa845720Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?485495