Miksi

puhuminen on aina vaikeinta juuri sen kanssa, jonka kanssa haluaakin puhua? Vai onko syynä juuri se, ettei puhuminen ole se ensimmäinen asia mielessä, kun toisen näkee?
9633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

No sepä... kaikkien muiden kanssa pystyy höpöttämään niitä näitä, vitsailemaan, jakamaan pieniä juttuja, ja sitten kun paikalle osuu HÄN jonka kanssa olisit kiinnostunut tekemään näitä kaikkia enemmän kuin yhdenkään toisen paikalla olevan kanssa, kuinkas käykään? Yksi vähän pitempi katsekontakti ja puhekyky katoaa sen siliän tien. Damn it.

Onneksi se välillä palailee edes pätkittäin ettei ihanuus luule minua ihan mykäksi juntiksi.

Äänestä
  • Justiinsa niin, ja sitten vaikuttaa ehkä hiukan kylmältä ja etäiseltä, eikä oikein tiedä mitä sanoisi, vaikka olisi niin paljon sanottavaa... Mahdoton yhtälö näissä olosuhteissa. Vaatii ratkaisemiseen hiukan viiniä tai paikan kainalossa jossain kaukana täältä.

    Äänestä

  • Niin käy minullekkin. Vaikka kyllä minulta tekstiä tulee.. tosin, ei ehkä niin "mieltä ylentävää".
    Miksi pitääkin niin jännitellä toisen seuraa. Hänen jonka seuraa oikeasti kaipaisi.

    Äänestä

  • Mitäpä jos alkaisimme soitella. Mietin, jos katseet ovat liian syviä niin, ellemme näkisi, saisimmeko tämän alkuun? Olisiko sitten helpompaa. Jos osaisimme siten sanoa toisillemme mielemme. Mitäs sanot?

    Äänestä

  • "jännitystä" ilmassa kirjoitti:

    Mitäpä jos alkaisimme soitella. Mietin, jos katseet ovat liian syviä niin, ellemme näkisi, saisimmeko tämän alkuun? Olisiko sitten helpompaa. Jos osaisimme siten sanoa toisillemme mielemme. Mitäs sanot?

    Olen kyllä huomannut, että joskus on helpompaa jutella hänen kanssaan puhelimessa - juuri sen vuoksi ettei läsnäolo hämmennä, joten ei huono idea.

    Äänestä

Mietin minäkin, miksi niin vaikeaa. Ei saisi ihastua ennenkuin tutustuu. Ei sais tuntea sellasta mukavan olosta väreilyä ja sitä tunnetta mahanpohjassa että teksi mieli kääntyä kippuralle jos se jotakin sulle puhuu. Siksi olisikin hyvä, että ihastuminen tapahtuisi neutraalissa ympäristössä ja pikkuhiljaa. Ei kertarysäyksellä ja suuren yleisön tilannetta seuraten. Ei vihjailevia puheita pinnalla olevasta seksuaalisuudesta :(. Jos huomaa että tuossa mielenkiintoinen ihminen, miten mukava olisi tutustua ja pikkuhiljaa sitten voisi toista loukkaamatta olla joko läheinen ystävä tai hyvänpäivän tuttava -jos ei ystävyyttä syvempää syntyisikään.

Äänestä
  • Olen miettinyt aivan samaa - vaikka olisi kuinka sanavalmis muiden ihmisten kanssa, mutta kun
    ihastuksen kohde tulee lähelle, niin sanat sekoavat. Haluaisi kertoa kaiken, mitä on sisällään
    pidätellyt yksinäisinä hetkinään - ja tietenkin kuunnella, mitä ihastus kertoilee -
    kosketus voisi viedä loputkin sanat ainakin hetkeksi.

    Puhelin voisi olla hyvä vaihtoehto näin alussa . .

    Äänestä

  • Ei ole koskaan hyvä idea, että ulkopuoliset puuttuvat esimerkiksi yrittämällä luoda romanttisia odotuksia tms. latausta ihmisten välille, jotka eivät lainkaan tunne toisiaan. Ei se niin synny.

    Äänestä

  • asdfpkh kirjoitti:

    Ei ole koskaan hyvä idea, että ulkopuoliset puuttuvat esimerkiksi yrittämällä luoda romanttisia odotuksia tms. latausta ihmisten välille, jotka eivät lainkaan tunne toisiaan. Ei se niin synny.

    Rakkauden hämmentävä tunne on usealle meille yhteinen kokemus. Mitä järkevämpi olen, sen varmempaa on, että tunteet pyörittävät. Yritämme järjellä selitellä tilannetta - turhaan. Tunteita, rakkautta ei pysty järjellä selittelemään, sen vain tuntee.

    Kun kirjoitan sen näkyväksi vaikka tänne, tajuan, että en ole ainut, joka sekoilee rakkauden ja tunteiden kanssa. Se helpottaa vähän, on muitakin.

    Kokemukseni: toisten tarinat avartavat, mutta vaikka ne tuntuisivat samanlaisilta kuin omani - on aina syytä miettiä, mikä sopii juuri minulle. Kun mietinnän jälkeen teen päätökseni - näin olen vastuussa tunteistani - ja otan ilon ja surun vastaan - teen elämästäni omanlaisen.
    Rakkaus on niin merkittävvää, että mikään sen eteen tehty ei ole turhaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


134 kirjoitti:

puhuminen on aina vaikeinta juuri sen kanssa, jonka kanssa haluaakin puhua? Vai onko syynä juuri se, ettei puhuminen ole se ensimmäinen asia mielessä, kun toisen näkee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu