Vanhempi, miten sinä suhtaudut nettiin?

nettiviisas

Vanhempana on tärkeä olla hyvä esikuva lapselle. Oletko miettinyt miten oma nettikäyttäytymisesi ja suhtautumisesi nettiin vaikuttaa lapseen?

Osallistu lapsesi netin käyttöön olemalla läsnä, käyttämällä nettiä yhdessä ja kuuntele, kun lapsi kertoo netissä tekemistään asioista. Syyttely ja pelkkiin negatiivisiin asioihin keskittyminen on huono tapa käsitellä asioita lapsen kanssa. Lapsi ei tällaisessa tilanteessa lopulta kerro nettikokemuksistaan ollenkaan ja pahimmasssa tapauksessa elää tuplaelämää.

Opasta lastasi toimimaan verkossa samalla tavalla, kuin oikeassakin elämässä. Monet asiat ovat muuttuneet ja aikaisemmin oudoilta tuntuneet asiat ovat arkipäiväisiä. Esimerkiksi tiedon hakeminen toisista ihmisistä, toisten googlaaminen on tavallista. Kun pitää huolen siitä ,että käyttäytyy netissä asiallisesti ja julkaisee materiaalia itsestään harkiten, ei googlaamallakaan paljastu mitään vahingollista.

Oma suhtautuminen asioihin ja omat netin käyttötavat vaikuttavat myös lapsen mielipiteisiin ja toimintaan.

Mediakasvatusseuran koordinaattorit

1

264

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joujouhtjndft

      Joo joo mee himaas..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      97
      1308
    2. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      37
      1305
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      289
      1165
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      107
      1065
    5. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      992
    6. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      18
      976
    7. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      14
      951
    8. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      54
      946
    9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      165
      828
    10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      16
      811
    Aihe