Vauva oli tosi helppohoitoinen 6 kuukauden ikään asti. Sitten alkoi uniongelmat ja vauva haluaa huomiota koko ajan. Mulle on lakanut tulla sellaisia raivoajatuksia, jolloin tekisi mieli satuttaa vauvaa. En ole mielestäni masentunut, aikia väsynyt kylläkin. Välillä olo on mitä mahtavin, välillä vituttaa. Mikä auttaisi noihin ajatuksiin?
Raivo vauvaa kohtaan
bongaloo
623810
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 62
Vanhimmat
jossain vaiheessa kun tulee kausi ettei pääse edes vessaan yksin...
Ei tuohon auta kuin se että kumppanisi (tai joku muu jos ei kumppania ole) ottaa vastuun lapsesta jossain vaiheessa päivää, että sinä voit lähteä ulos tai tehdä rauhassa ruokaa tms ja että se on välillä joku muu joka laittaa lapsen nukkumaan (enhän toki tiedä miten teillä mutta jos se olet aina sinä).. Vauva ei vahingoitu vaikka saisi pulloa välillä (jos ajattelet ettet voi lähteä mihinkään kun imetät) että sinä pääset pois vauvan luota. Mene ystäviesi kanssa lasilliselle tai leffaan tai vaikka syömään. Älä lähde miehesi, jos siis sinulla on kumppani, kanssa, silloin sitä vain puhuu siitä vauvasta ja pohtii miten "vieras" ihminen pärjää lapsen kanssa. Kahden keskinen aika on toki tärkeää mutta jos olet jatkuvasti kotona ja illat miehesi kanssa kuitenkin, niin ehkä myös voisi olla ystävien kanssa. Moni tekee sen että lasten tultua ollaan niinoman perheen lumoissa että ystävät unohtuu ja jossain vaiheessa huomaat ettei sinua enää edes kutsuta mihinkään. Pidä yllä suhteita myös ystäviisi.Lapsen isälle kirjalliset ohjeet kaikesta kellon tarkkuudella, niin ei tarvitse soittaa sinulle. Lähdet ystäviesi kanssa .
opettele sietämään pientä sekasotkua ja kun lapsi nukkuu, tee mitä SINÄ haluat tehdä.katso leffaa, syö suklaata, ole koneella. myös ilta ja yö kotona ilman lasta tekee hyvää.. pidä itsestäsi huolta ja tee sitäsäännöllisesti. toki lapsi on pieni velä ja voin luvata että jossain vaiheessa helpottaa..
"Lapsen isälle kirjalliset ohjeet kaikesta kellon tarkkuudella, niin ei tarvitse soittaa sinulle."
Vauva on 6kk vanha! Eiköhän lapsen isä jo osaa ihan itse hoitaa kellon tarkkuudella omaa lastaan?! (jos vaan on kuvioissa)
Aloittajalle: Puhuminen yleensä auttaa, kerro ongelmistasi jollekkin ja kerro myös rehellisesti ettet jaksa. Osta vauvalle jotain soittoleluja tai jotain värikkäitä yksinkertaisia leluja joiden kanssa vauva voisi olla lattialla ja opettelisi viihtymään yksin. Ihan vaikka tavalliset kupit/kipot ja muoviset keittiövälineet sopivat. Jos laitat vauvan lattialle, niin mene itse näköetäisyydelle kuitenkin niin oppii vähitellen olemaan yksin.
No ei välttämättä osaa/uskalla luottaa taitoihinsa... Jos on ensimmäistä kertaa kahden lapsen kanssa, ei voi olettaa, että osaisi... On eri asia hoitaa lasta äidin kanssa, kuin yksin. Kyllä meilläkin ensi alkuun oli kirjalliset ohjeet, joita ukko noudatti. Nyt, kun ovat olleet useammin kaksin pojan kanssa, on isälläkin rutiinia ja oma tyyli tehdä asioita.
Edelleenkin on kyse vauvasta joka on 6kk ikäinen!! Luuletko ettei isä ole kertaakaan ollut tohon mennessä yksin sen kanssa?! Eihän nyt kukaan hullu ole yksinään vauvassa kiinni noin pitkään, ellei ole pakko (esim yh)! Jos isä on kuvioissa, niin totta helvetissä se myös hoitaa vauvaa, puoliksihan ne hoidot kuuluu mennä. Tokihan sitä jokainen saa tehdä mitä haluaa, mutta ihan oman mielenterveyden vuoksi kannattaa miettiä vähän pidemmälle asioita! Miehellä on velvollisuus hoitaa lapsia ihan yhtä paljon kun naisellakin!
Siis mitä ihmettä sä mesoot? Puolivuotias on todella pieni vielä, eikä kaikissa perheissä todellakaan äiti lähde vauvan luota, kun esim. imettää vielä. Ei ole vain yhtä totuutta. Ei kai se hulluksi ihmistä tee, jos haluaa oman lapsensa kanssa olla? Kyllä meilläkin mies hoiti vauvaa ihan siinä missä minäkin, tosin kävi töissä päivisin. Illalla sain sitten sitä omaa aikaa, käydä saunassa, jne. Ei mulla ollut tarvetta päästä kotoa pois, ettei olis mielenterveys järkkynyt :) Kyllä ne ekoja kertoja ihan kaksistaan oli joskus puolen vuoden korvilla.
Jokaisella on toki oma tyylinsä. Kiinnostaa vain, että miten sinä sen puolen vuoden ajan järjestit kaikki harrastuksesi ja ihmissuhteesi, jos olit jatkuvasti vauvan kanssa. Juoksulenkille/hiihtämään/uimaan vauva sylissä? Kuten myös kuntosalille, kahviloihin ja baareihin aina vauva sylissä? Millä tavalla vietit aikaa ystäviesi kanssa?
Kyllä isän silti joka tapauksessa pitäisi oppia ihan itse huolehtimaan lapsestaan jo alusta asti. Miten voi täysin oppia lapsensa tarpeet ja viestit alussa, jos koko ajan on joku toinen paikalla?
Vauvan hoito ei mitenkään voi mennä puoliksi, jos/kun isä on päivät töissä. Etkä varmasti sinäkään miehen kotiuduttua töistään ensimmäiseksi lykkää lasta isän syliin ja totea, että nyt on sun vuoro, mulla on nyt omaa aikaa loppuilta. Kun lapsi viettää suurimman osan päivää äidin kanssa, on lapsen rytmi ja rutiinit varmasti iskostunut paremmin äidin selkäytimeen. Puolivuotiaalla saattaa lisäksi olla päivärytmi vielä hakusessa, kun haetaan parasta aikataulua ruokailuille ja päiväunille. Mitä haittaa siitä siis on, vaikka sen hetkinen päivärytmi olisikin kirjattu paperille lapsenhoidon tueksi? Jos vaikkapa sen ansiosta äidilläkin on rauhallisempi mieli olla tarvitsemansa aika pois kotoa?
Meillä mies kyllä hoitaa lasta sen minkä pystyy ja minulla on muutama harrastus, joissa kuluu muutama tunti viikossa. Pääsen halutessani lenkille, kauppaan tmv. ja tapaamaan ystäviäni ilman vauvaa, mutta yhtä hyvin lenkit saattavat olla vaunulenkkejä ja vauva mukanani ystävien luona. Lisäksi monet ystävistäni tarjoutuvat itse tulemaan meille kylään, kun tietävät, että lapsettomien on helpompi siirtyä paikasta A paikkaan B kuin vauvan kanssa. Se, että vauva kulkee suurimman osan ajasta äidin mukana on mielestäni ihan luonnollista ja luontevaa, varsinkin kun vauvaa imetetään.
"Kiinnostaa vain, että miten sinä sen puolen vuoden ajan järjestit kaikki harrastuksesi ja ihmissuhteesi, jos olit jatkuvasti vauvan kanssa."
Kun vauva perheeseen vihdoin saapuu, ei äidillä todennäköisesti ole haluja lähteä heti lietsuun. Useimat perheet ovat olleet valmiita lapsen tuloon ja mielestäni alle 1/2-vuotias on vielä niin pikkuinen ettei ole mikään ihme ettei äiti ole mihinkään vielä päässyt. Imetyksen alku, sen sujuminen ja kaiken uuden arjen opettelu on niin mukaansa tempaavaa ettei siinä välttämättä kerkeä haikailemaan harrastusten pariin.
"Juoksulenkille/hiihtämään/uimaan vauva sylissä? " No ei todennäköisesti, mutta niihin nyt ei monia tunteja mene ja ainakin minä olin ekan lapsen syntymän jälkeen 4 viikkoa alapää hellänä ettei edes tehnyt mieli lähteä mihinkään, jos taas on lapsi syntynyt sektiolla, pitäsi 1/2 v. olla rehkimättä.. Ja sen hetken isä varmasti pärjää kaksin lapsen kanssa ja ne voi ajoittaa siihen kun lapsi nukkuu ja on juuri syönyt jne...
"Kuten myös kuntosalille, kahviloihin ja baareihin aina vauva sylissä? Millä tavalla vietit aikaa ystäviesi kanssa?" Kahvilaan pääsee vallan mainiosti lapsen kanssa vaunuilla, oletko kokeillut..ja kun menee vielä silloin kun lapsi nukkuu, saa äitikin juoda kahvinsa ja nauttia munkkinsa ihan rauhassa... Jos ei ole baariin kerennyt ennen lapsen 1/2 vuotis ikää, en ihmettele...eikös silloin kun lapsi saatetaan alulle, olla tietoisia että omat juoksut on hetkeksi aikaa juostu. Itse olin baarissa ekan kerran kun lapsi oli reilu vuoden ja myönnän että katson kyllä hieman kieroon jos ihminen lähtee baariin kun on kuukauden ikäinen vauva kotona..kukin taplaa tyylillään tietenkin.. Ystävien kanssa voi viettää aikaa myös lasten kanssa ja varsinkin jos ystävilläkin on lapsia.
Pakko sanoa että ihmeellinen ajatusmaailma sinulla. Toki vanhempien oma, lapseton aikakin on tärkeää, mutta miksi ihmeessä pienen lapsen äidin tulisi lähteä heti harrastamaan/kahviloihin/baariin tms? Jos ei ole kokenut tarvetta lähteä (ja aloittanut on selvästi nyt tarpeessa) niin miksi olisi pitänyt? Kun perhe perustetaan, se perustetaan siksi että halutaan olla yhdessä..perheen perustaminen merkitsee ainakin minun mielestäni sitä, että ollaan yhdessä, vietetään aikaa yhdessä eikä aina tilaisuuden tullen olla juoksemassa omia menoja. Mikä ihmeen kiire ihmisillä nykyään on? Ollaanko niin itsekeskeisiä että pyöräytetään ne lapset kun "on pakko" ja halutaan silti jatkaa sitä samaa elämää kuin ennen lapsia. Minä olen aikoinani tehnyt tietoisen valinnan että kun lapsia tulee, niin omaa aikaa ei vaan jää enää niin paljoa. Toki käyn nykyään (lapset 2 ja 4) enempi yksin ilman lapsia, mutta kun lapset oli aloittajan lapsen ikäisiä, niin kyllä se vauva oli mukana melkein joka paikassa. Ja jos ei lasta voinut ottaa johonkin niin sitten ei menty... Mutta toki kukin tekee siten miten itsestä tuntuu ja jokainen tarvitsee sen hetken hengähdystauon, mikä joskus tarkoittaa puolen tunnin lenkkiä mutta joskus myös sitä iltaa/päivää ilman lasta jolloin on kaikkien mielenterveydelle parasta, kirjata ne ohjeet ylös..
mulla on vajaa 8kk lapsi joka myös nukkui ja oli helppo lapsi ekat 6kk. sen jälkeen yöt onkin olleet niiin ja näin ja päikkäritkin vähentyneet. Itse huomaan noita raivokohtauksia itsessäni öisin kun olen muutaman tunnin pilkkinyt vauva vieressä, havahdun siihen ja siirrän lapsen sänkyynsä ja just nukahtamisvaiheessa taas kutsu käy.. Jos on tilaa ja saat itse nukuttua, anna lapsen välillä nukkua vieressä. se auttaa. ja toisena yönä viikonloppuna voisitko itse nukkua esim toisessa huoneessa ja mies hoitaa lasta?
itte oon vaan lähteny uimaan kerta viikkoon, tai kaupungille kun isä hoitaa illalla. mummoilla on vähintään joka toinen viikko ollut pari tuntia hoidossa kun itsellä on yksi pakollinen hoito, ja tuon on ollut jo yks kuisesta. mutta nuo omat Ex-tempore-menot on ollu kivoja henkireikiä. ja silloin kun laps on kotona isän kanssa, saatan unohtaa kännykän, eikä muutenkaan ole kiire mihkään.
Itse oon eri mieltä noista kirjallisista ohjeista. kun kyse on terveistä ja täysiaikaisista lapsista, musta isän pitäis osata selviytyä ihan itsekseen sen lapsen (etenkin ton ikäisen) kanssa ilman että äiti on siinä välissä tulkkina tai opettajana miten mikäkin tehdään. maitoa ja ruokaa vaan varalle, joko pumpattua tai korviketta ja äidille vähän omaa aikaa. Isä saa sitten ihan itse sillä välin miettiä mitenkä päin se vaippa tai pullo menikään. Ja samalla saa ihan rauhassa lapsikin olla isänsäkin kanssa ja päinvastoin.
Ei kait ne miehet ikinä opi hoitaan niitä lapsia jos aina suoritus ohjataan etukäteen ja mahdolisesti arvostellaankin jälkeenpäin. Eikä kaiken oo pakko aina tapahtua samallalailla. onhan se mies sen lapsen isä, kait silläkin on jotain sananvaltaa siinä miten asiat voisi tehdä?
Mutta muuten oon aatellu että tää nyt on vaan tämmöinen elämänvaihe, kestänee ainakin sen seuraavan puoli vuotta että mulla on parasta seuraa tuo lapsi ja sen tekemiset. tiskit yms voi aina oottaa..
Eipä mun oikeastaan tarvitse sulle vastata, kun olet jo hyviä vastauksia saanut, mutta siis, baareihin ei ole minulla ollut tarvetta mennä. Lapsia päätin tehdä, kun olin tarpeeksi baareissa notkunut. En vieläkään käy, vaikka poika on jo taapero. Kun vauva oli pieni, pääsin kyllä ulkoilemaan (meillä koiran kanssa), vauva kun nukkui suurimman osan ajasta, kahviloihin pääsin, kun vauva nukkui kantoliinassa. Ei kai se sitä tarkoita, että on kotonaan vankina, jos vauvan saa? Vauva on todellakin osa meidän perhettä, ei mikään taakka, josta on hyvä päästä eroon aika ajoin, jotta voisi jotain tehdäkin. Vauvakinossa käydään kerran kuussa, ystävät käyvät meillä kahvittelemassa ja kun vauva oppi syömään tarpeeksi kiinteitä, mentiin miehen kanssa syömään ja leffaan, vauva oli mummolassa.
Kyllä se mies oppii vauvastaan huolehtimaan, toki, mutta ainakin oma mieheni koki helpommaksi vauvan kanssa toimimisen, kun poika oli 3-4kk, eli ei ihan niin pieni enää. En kokenut tätä mitenkään vaikeaksi ja se kai se pääasia on. Miten itse kokee asiat.
Ap:lle sen verran, että en tiedä neuvoloiden eroista, mutta täällä Pirkanmaalla saa kyllä kodinhoitoapua jos vanhemmat on tosi väsyneitä (tai lapsi sairastaa ja itsekin on kipeä, jne.). Eli kannattaisi sieltä kysäistä? Tai onko sinulla ketään, joka voisi lasta hoitaa hetken? On kyllä ihan normaalia, että välillä vituttaa, mutta kuinka tosissasi mietit lapsen satuttamista? Siihen pitää sinun heti puuttua ja puhua asiasta jollekin! Neuvola on hyvä paikka, heidän tehtävänään ei ole sinua arvostella vaan auttaa. Myös esim. Mannerheimin Lastensuojeluliitosta saa lastenhoitajia edullisesti. Helpon vauvan kanssa on juuri se "ongelma", että kun ei olekaan helppo jostain syystä, tulee se vanhemmille yllätyksenä ja usein he kokevat uuden tilanteen tosi raskaaksi. Ehkä vauvasi tekee hampaita ja nukkuu siksi huonosti. Vauvoissa on se hyvä puoli, että tuollaiset vaiheet eivät yleensä kauaa kestä :)
Oletko miettinyt, miksi koet vauvan sylitarpeen nyt niin raskaaksi?
Vähän sama juttu täällä kun sinulla ap, paitsi, että vauva oli helppo ensimmäiset 3 kk nyt siis 8kk. Sen jälkeen voidaan yhdellä kädellä laskea ne päivät joista olen nauttinut. Vauva nukkuu huonosti niin yöllä kun päivällä. Eli yöllä herää tunnin välein ja itkee, juuri kun itse pääsen sänkyyn tai olen nukahtamassa herää hän uudelleen. Päiväunille ei nukahda millään vaikka olisi väsynytkin. Kitisee melkein tauotta. Mistään ei saa apua. Neuvolassa olen asiasta puhunut, isovanhempia ei kiinnosta. Mies on ollut suurena apuna. Vaikka hän käy töissä, hoitaa vauvaa todella paljon. Alamme molemmat olla lopussa jonka johdosta mielessä käy mitä ihmeimpiä ajatuksia.
Muuta en osaa neuvoa kun, että et ole yksin :)
Onko vauvallasi tutkittu esim. allergioita? Ei taida olla ihan normaalia, että vauva tuolla lailla yhtäkkiä alkaa itkemään öisin. Jos on vatsakipuja? Ehkä olettekin jo lääkärillä käyttäneet, näin minä tekisin. Enkä poistuisi huoneesta ennen kuin ottavat minut ja vauvani vakavasti. Mitä ne neuvolassa sanoivat? Nyrkkiä pöytään ja pakotat ihmiset tekemään töitä palkkansa eteen! (Tietty helppo täältä on huudella...) Mutta kaiken kaikkiaan, kovasti jaksamista teidän(kin) perheelle.
...hoitaiskin kaikki isät edes puolet (tai koskaan) lapsiaan, vaikka kuinka kaikki saman katon alla asuisivat. Perkele, mulla on esikko jo kolme ja toinen kohta vuoden, eikä mun itsekäs ukko ainakaan osaa/viitsi/jaksa lapsia hoitaa. Jos oisvat päivän sen vastuulla, olis molemmilla kova nälkä, märät housut, eikä kukaan olis päikkäreitä nukkunut jne....
Olen samaa mieltä kanssasi, että vastuun kuuluisi mennäkin puoliksi, tai ainakin melkein. Sitten vielä kun se käytännössä kaikilla menisikin niin. Edes joskus.
"Luuletko ettei isä ole kertaakaan ollut tohon mennessä yksin sen kanssa?!"
- Minä en valitettavasti kertaakaan tuona aikana päässyt mihinkään ilman lapsia. Jos halusin jotain tehdä, tai oli jokin pakollinen meno, jouduin viemään lapset äidilleni, koska mieheni työ (ja muut omat menot) on hänelle tärkeämpää kuin mikään/kukaan muu.
Hölmöä mesota asiasta, jolle kaikki eivät voi mitään muuta kuin kestää.
Minä keskustelin ennen lastensaantia mieheni kanssa sen verran, että tiesin etten joutuisi tuommoiseen tilanteeseen. Halusin tehdä selväksi, että yhdessä hankimme lapsia ja myös yhdessä ne hoidamme, suunnilleen puoliksi!
Minäkun olen kotona, ja hoidan lapsia sen aikaa kun mieheni on töissä, niin hän saa hoitaa heitä suurimman osan kunhan kotiin tulee. Silloinkun miehelläni on vapaapäivä, niin minä yleensä teen jotain kivaa (esim kampaaja, leffaan, syömään kavereitten kanssa, baariin, hierontaan, jne...). Aivan varmasti haluan myös sitä omaa aikaa, onneksi siitä sovittiin ennen lapsia...
"Minä keskustelin ennen lastensaantia mieheni kanssa sen verran, että tiesin etten joutuisi tuommoiseen tilanteeseen. "
Ai sitä ollaan parempia ihmisiä. Helppohan sinun on olla jälkiviisas. Älä nyt viitsi puhua palturia. Ainahan sitä voi puhua vaikka mitä, mutta toteutuuko puheet, niitä ei voi missään kirkossa koskaan kuuluttaa. Elämä on sellaista. Ilmeisesti kyllikki tädin omassa elämässä on kaikki mennyt aina juuri hänen pillinsä ja suunnitelmien mukaan...onnea vaan, käy vähän sääliksi kyllä miehesi, onko hänellä ollut koskaan mihinkään mitään sanomista...:D...
samaa mieltä edellisen kanssa, onhan sitä itse kukin puhunut ennen lasta ja sopinut pelisäännöistä ja varsinkin kun toinen ilmoitti tulostaan niin puhuttiin ja pyysin että miehelläkin olisi tilannetajua..että jos toinen huutaa ja toinen vinkuu, niin mun ei tarvitse repeytyä molempiin suuntiin..tai että välillä mies ottaisi toisen tai molemmat ja lähtisi ulos..pyytämättä..tai että molemmat sitten hoitaa lapsia...ja miehelle tämä oli kuulemm aitsestäänselvyys...mutta miten kävi..päiväni menee näin:
herään aamulla (joskus harvoin jos mies on hereillä jo kun esikoinen herää niin saan nukkua siihen asti kun nuorin herää) ja laitan aamupalat. laitan pyykit koneeseen .menen ulos lasten kanssa ja tulen kotiin niin että kerkeemme tekmään ruuan jos ei ole jo valmiina. Kun lapset menee nukkumaan, syön itse ja hetkenhengähdän. sitten siivoan ja laitan pyykit kuivumaan ja uuden koneellisen. Kun lapset herää, syödään aamupala ja tehdän mitä tehdään ja sitten teen ruuan, käytän suihkussa nuorimman, annan iltapalaa ja vien sänkyyn ja samantien aloitan saman vanhemman kanssa, suihkuu, iltapala, nukkuumaan..sitten täytän astianpesukoneen ja siivoan taas (ja siis ei meillä mitään yltiö siistiä ole tai en sitä vaadi, mutta siis siiivoan lautaset pois pöydiltä, lelut pois jne) ja laitan pyykit kuivumaan...tällöin kello onkin jo yleensä 21.30 eli hetken kerkeen sohvalla istumaan ja sitten pitääkin mennä itse suihkuun ja nukkumaan..mitä tekee mies?
no jos miehellä on vapaapäivä (hänellä työ jossa välillä saattaa olla pitkiäkin vapaita) hän nousee siinä 10 aikaan..avaa telkkarin, keittää kahvit...jos pyydän lähtemään kanssamme ulos niin "hei mä just heräsin"..12 aikaan hän avaa joko pelikoneen,tietokoneen, leffan tai lähtee kaupungille tapaamaan ystäviään.. iltapäivällä on joko kaupungilla vielä tai sitten edelleen jonkin masiinan lumoissa.. illalla hän makaa sohvalla samaan aikaan kun minä teen nämä em jutut, saattaa komentaa vanhempaa sieltä sohvan nurkasta jos riehuu...joskus saattaa tehdä ruokaa mutta tämä ei ole mitenkään viikottaista edes.. jos minä olen väsynyt ja pyydän että laittaisitko sinä nukkumaan niin vastataan "miks mun pitää?" ööööö...jaa-a..no miksi sitten MUN pitää?hölmö mies..Jos minä olenväsynyt enkä jaksa jtn tehdä, se tarkoittaa että asia odottaa minua seuraavana päivänä... joskus mies myös tarttuu imuriin tai kerää lelut mutta juuri nyt en kyllä muista milloin tämä on tapahtunut. Mies vetoaa siihen että hänhän käy töissä ja kun hänellä on vapaapäivä, kai hän saa levätä. Lasten kanssa joskus leikkii, mutta leikki tapahtuu yleensä isän maatessa sohvalla..jollain pikku-ukoilla tai sitten "riehutaan" ja "painitaan" sohvalla...jossain vaiheessa isä vetää pienet iltatirsat, yleensä siinä 18 eteenpäin...
Asiasta olen sanonut ja ja siitä on puhuttu ja mieskin on todennut että hänen ehkä pitäisi tehdä enemmän mutta kun ei niin ei..
Pääsenhän minä joskus jumppaan tai ystävien kanssa ulos...mutta jos menen ystävien kanssa ulos ja olen yötä ystävän luona, minulle soitetan klo 9 aamulla etät joko sä olet tulossa,mä olen tosi väsynyt kun nuorin heräili yöllä (heräilee yöllä siis hakemaan tuttia)..Mies ei sinänsä kiellä minua menemästä tai tekemästä mutta on aina naama väärinpäin jos ilmoitan johonkin meneväni...Hän kutsuu itseään lastenvahdiksi jos joutuu joskus olemaan pidemään lasten kanssa yksin...minä taas olen lasten kanssa kotona aina ja myös miehen työreissujen ajan...
Ei se aina mene ihan niin kuin ollaan puhuttu...kyllä varmasti itse kukin puhuu asioista ennen lasta mutta se, meneekö asia toiselle jakeluun lupauksista huolimatta, on eri asia...ja turha jatkaa "mikset jätä sitä, minä en katselisi"-linjalla sillä vaikka mies tuollainen onkin, ei rakkaus ole siltikään (ainakaan vielä) mihinkään kadonnut..
Itse toki pitää tiukasti kiinni omista menoistaanja oikeuksistaan...
missä välissä miehesi harrastaa ja viettää omaa aikaa, jos miehesi hoitaa lasta työpäivän jälkeen ja kun hänellä on vapaapäivä, sinä teet jtn kivaa?
Joo on tutkittu allergiat. Ainut asia mikä on jotenkin edes tutkittu (prick). Neuvolassa voivotellaan eikä asiaan otetan sen enempää kantaa. Terveyskeskuslääkäri tokaisi, ettei hän voi lapsiperheen elämästä tietää kun ei ole omia lapsia. Eikä näin ollen keksinyt mikä voisi olla vialla. Tosin laittoi silloin lähetteen niihin allergia testeihin. Yksityiselläkin on käyty ja sieltä saimme avun yhteen ongelmaan. Tämä ei kuitenkaan lopettanut tuota yleistä tyytymättömyyttä. Voisimme käydä siellä laajoissa tutkimuksissa mutta tuo 10 min käynti maksoi viimeksi 100 €, että tulisi varmaan liian kalliiksi. Sen lisäksi olemme käyneet pari kertaa päivystyksessä kun itkemistä ei vaan jaksa kuunnella. Ei ole kukaan vielä keksinyt mikä vauvaa vaivaa. Tai niin kuin sanoit voisi vaatia lähetettä kunnon tutkimuksiin mutta tuntuu kovin hankalalta kun missään ei oteta tosissaan.
Koska miehelläsi on sitä omaa aikaa? Töissä ollessa?
Miehellä on omaa aika silloinkun haluaa ja siitä sovitaan, ihan niinkuin minullakin.
Muille kommentoijille:
Ei tarvitse olla katkera jos elämä ei menekkään niinkuin olet itse suunnitellut, joillain saattaakin mennä!:)
Me osaamme keskustella ja sopia miehen kanssa asioista, se helpottaa elämää todella paljon. Molemmat pitävät kiinni luvatuista asioista. En voi sille mitään että sinun miehesi ei niin tee!:(
Minun mies ei juo ollenkaan alkoholia, ei siis ole tarvetta käydä baareissa. Hän viettää aikansa mielummin perheen kanssa ja muissa omissa menoissaan.
Turha on alkaa kitistä muille siitä, jos sinun miehesi ei ollutkaan niin ihana kuin kuvittelit!:D Silti meillä muilla voi olla asiat hyvin, melkein täydellisesti ja mielestäni saamme olla onnellisia siitä ilman muiden katkeria mielipiteitä ja lapsellista kiukkuamista.:)
Eli miehesi ei käy missään, eikä juo, mutta sinä ravaat baareissa? JS sinullekin...
Lukisit paremmin ystävä hyvä. Tuossa kirjoitin että mieheni käy omissa menoissaan, mutta ei baareissa. :) Minä en ravaa baareissa, mutta kyllä käyn niissä tilasuuksien mukaan. En näe siinä mitään väärää ettei mieheni halua käydä baareissa tai muutenkaan juo alkoholia, mielestäni se on jokaisen oma valinta.
Kirjalliset ohjeet ovat hyvät, vaikka olenkin mukana hoitokuvioissa päivittäin. Noudatan niitä mielelläni pilkuntarkasti, niin ei tarvitse ihmeemmin ajatella, etä mitä pitikään antaa ja mihin aikaan.
omat lapseni ovat jo teini-iässä. eka lapseni oli levoton eikä nukkunut juuri koskaan 2 kk jälkeen. emme jäänyt tuskailemaan vaan haimme apua lääkäriltä ja etsimme syytä ja se löytyikin. lapsella oli närästysoireita jo silloin. vatsaporttihan ei ole välttämättä täysin kehittynyt vauvoilla. makuuasennossa oireet on aikuisellakin pahemmat. lapsi sai lääkettä ja unikin rauhoittui. pääpuoli sängystä piti nostaa ylemmäksi.
röyhkeä.
Lyön nyrkkiä pöytään.
sain miniältä minuutin tarkkuudella laaditun hoito-ohjeen, kun ensi kerran olin vauvan kanssa heidän mennessä syömään ja elokuviin. Olen hoitanut jo kolme vauva polvea joten olin aivan ällikällä lyöty.
Isossa asunnossa ristiin juostuna, en todella kyennyt tähän minuutti aika tauluun.
Ilmoitin pojalleni, etten kykene hoitamaan niin pientä lasta sillä aikataululla.
Tosin nyt yli neljän vuoden jälkeen voin rehellisesti sanoa, kyse oli vain minun mitätöinnistä ja halusta pompottaa tyhmää ala-arvoista ihmistä. Olen miniää 28 vuotta vanhempi.
Mikään ei ole muuttunut, miniä on pian neljäkymmentä ja käyttää muita kynnysmattona ja lattia pyyhkeenä.
.
Ei minun mieheni ainakaan osannut hoitaa vauvoja yksinään, vaikka oli saanut hoidella heitä vastasyntyneestä saakka yhdessä kanssani. Miehet eivät oikein kai luota vauvanhoitovaistoihinsa tai heillä ei sellaisia edes ole, joten kirjalliset ohjeet luovat turvallisuuden tunteen. Kyllä se siitä sitten kun lapsi kasvaa ja alkaa liikkumaan, pelaamaan palloa ym. Sitten voikin jo isäkin loistaa kasvattajana.
No entäs sitten vaikka olisit hoitanut viisi sukupolvea vauvoja, toisen lapsi on eri asia kuin oma lapsi. Kokemus tuo varmuutta, tottakai mutta ei tarvitse päteä sillä. En sen kummemmin ota kantaa tuohon miten miniäsi sinua kohtelee ja sinä häntä kun en tiedä taustoja. Minuutti aikataulu kuulostaa kyllä vähän liioitellulta, olisi varmaan riittänyt pieni muistilappu. Sitten pitäisi kyllä maksaa toiselle jo kunnon palkka lapsenhoidosta, sehän olisi vähän kuin töissäolemista.
"Me osaamme keskustella ja sopia miehen kanssa asioista, se helpottaa elämää todella paljon. Molemmat pitävät kiinni luvatuista asioista. En voi sille mitään että sinun miehesi ei niin tee!:( "
Niin et voikkaan, mutta eipä voi alkuperäinenkään katsoskun jotkut miehet ovat hyvin itseppäisiä, se on helppo vierestä sanoa toiselle ja syyllistää kuten kirjoituksissasi teet. Minullakin on mies joka pitää kiinni sovituista, mutten silti leuhota sillä ympäriinsä kun toisella on ongelma. Sen verran pitää ihmisellä olla empatiakykyä ettei toisen tuskalla porskuta.
ihme raivoomista!! ja "puolet ajasta kuuluu olla isän kanssa" TSIISOS. NORMAALIT isit käy töissä ja äiti on äitiysvapaalla, joten eipä se ihan näin mene.
Musta on kans tosi omituinen ajatus, ettei isä osaa hoitaa omaa lastaan. Yleensä vika on äidissä, jos ei ole antanut isän tehdä asoita omalla tavallaan. (oletuksena, että isä on aina ollut halukas hoitamaan vauvaa) Itse en ole ikinä mitään lappuja miehelleni jättänyt. Olen luottanut hänen isän vaistoihinsa, enkä turhaa. Lapsi on aina ollut vauvasta asti puhtaissa, syötetty hyvin ja iloinen isänsä kanssa. Viis siitä, että alussa saattoi olla vähän omituisia vaateyhdistelmiä päällä. Onneksi mulla on hyvä mies joka on aina ollut kiinnostunut lapsensa asioista ja on aina niistä aivan yhtä hyvin perillä, ku mäkin:) Näyttää olevan harvinaisuus sellanen mies...
"Kokemus tuo varmuutta, tottakai mutta ei tarvitse päteä sillä"
Et varmasti saa mistään töitä.
No on meillä sosiaaliturva, joka elättää tuollaiset lävet.
Meillä vauvalle närästystä aiheutti rasvapohjaiset d-vitamiini tipat. Kun vaihdettiin vesipohjaisiin tippoihin (jekovit) loppui närästys ja sitä myötä itku ja kitinä.
"Viis siitä, että alussa saattoi olla vähän omituisia vaateyhdistelmiä päällä"
Joo, meilläkin mies laittoi esikoiselle yöpuvun päälle kun lähdettiin kauppaan, vauva oli silloin 1 tai 2 kk ikäinen ja oli kesä, joten mitään päälliasua ei tuohon tullut. Hetken jouduin eteisessä puremaan huulet yhteen etten ala sanomaan asiasta mitään ja kauppaan lähdettiin vauva yöpuvussa. Oikeastihan sillä ei mitään väliä ole mitä vauvalla päällä on, kunhan on sään mukaan puettu. Jos olisin alkanut vaatteita vaihtamaan, olisi miehelle vain tullut paha mieli asiasta. Kyllä mies sitten myöhemmin ymmärsi ihan itse että unihaalarit laitetaan yöksi ja päivällä jotain muuta :)
Meillä mies on kyllä ollut todella mahtava lasten kanssa, alunperin sovittiin että minä hoidan imetyksen ja mies vaipanvaihdon, eikä mies ole kyllä tästä luistanut, jos vain kotona on. Mies on itse sanonut että joskus huvittaisi lykätä vaipanvaihto minulle, mutta sitten palaa mieleen synnytys ja imetys... Kyllä loppujen lopuksi miehen rooli vaipanvaihtajana on huomattavasti helpompi!
Tuo nyt on ihan pa''''''aa, ettei mies muka osaisi vauvoja hoitaa!! Kyllä nyt normaalilla järjellä varustettu ihminen osaa lastaan hoitaa!! jos siihen pystyy äiti, niin kyllä pystyy myös isäkin!! Ei se vauva mikään kone ole, jota voisi kirjallisten ohjeiden mukaan hoitaa!!! Siis ihan aikusten oikeasti, KIRJALLISET OHJEET!!! WTF???? ja joku vielä kirjotti että minuuttiaikataululla!!! LOL!!! provoa, pakko olla provoa!! Luin näitä viestejä mun miehellekkin ja se nauraa hekotteli pitkän aikaa!
Hei, vauvat ei synny käyttöohjeen kanssa, ja pätemisentarpeisten mammojen on ihan turha niitä yrittää alkaa kirjoittelemaan!!
Niin ja jos tuo nyt olisi ihan totta (mitä minun on hyvin vaikea uskoa) että joku kirjallisia ohjeita miehelleen, lapsen isälle jättää, niin yksi pieni kysymys: Minkä ihmeen takia on pitänyt lisääntyä noin avuttoman äijän kanssa?!?!? Siis onhan se nyt varmasti käynyt selväksi jo ihan seurustelun alkuaikana ettei miehestä ole mihinkään; jos ei osaa keittää perunoita, ripustaa ja viikata pyykkiä, solmia kengännauhojaan, niin minkä ihmeen takia on tullut mieleen, että hei, tuostahan tulee loistava isä lapsille!! Ruvetaanpa lisääntymään!!
Monet isät pakenevat vauvanhoitoa mihin tahansa. Poikani kaipasi isää niin että seisoi postiluukun äärellä ja huusi siitä ISI ISI, kun mies taas pakeni "tärkeisiin" tapaamisiinsa.
Vuosia hän yritti olla isin kanssa, mutta tuli aina torjutuksi. Kun isä lopulta olisi ollut kiinnostunut pojan harrastuksista ja menoista, poika vaivaantui niin että oli täysin lukossa. "Mitä se tahtoo?" kysyi minulta.
Minua on aina suututtanut "miehen malli", joka muka yh.pojilta puuttuu. Kyllä se puuttuu monelta pojalta, vaikka isä olisikin kuvioissa. Tai hänestähän se malli otetaan, joten lapsen torjuminen on sitten tapa monessa polvessa.
Monet vauvat itkevät itkemistään. Siihen vain on alistuttava ja huolehdittava, että lapsella on kaikki hyvin. Minä otin itkevän vauvani viereeni ja nukuin hänen kanssaan 2 vuotta Jos olisin joutunut valvomaan vauvan kanssa yöt ja isomman kanssa päivät, en olisi kauan pysynyt hengissä. Meillähän isä ei voinut osallistua lapsien hoitoon töittensä ja harrastustensa vuoksi.
On ihan turhaa sanoa, että lapselle on vahingoksi, jos ei opi nukkumaan yksin. Kyllä kaikki lopulta oppivat- Eipä ole kuultu aikuisista ihmisistä, jotka nukkuisivat äitinsä kainalossa ja huutaisivat yökaudet, kun äiti on poissa.
Miten lienee on iltasyömisen laita? Tarkoitan, että saako lapsi riittävästi ravintoa?
Ongelma voi johtua ihan siitä tai sitten ei.
Omat kaksossisarukseni valvottivat siihen asti, kunnes joku huomasi tarjota maitoa vahvempaa, velliä siihen aikaan. Nukkuivat vuorokauden...
Muistakaa joka tapauksessa, että joku syy siihen itkuun on. Noin pieni ei vielä tee tahallaan mitään. Halikaa lasta jne.
Baarit ja muu meno on aika turhaa vastuulliselle vanhemmalle.
Vauvan hoito voi, ja meillä on aina mennytkin, puoliksi. Isä käy päivät töissä ja äiti taas illat ja/tai yöt (olen ravintola-alalla). Palasin töihin kun poika oli 2kk, eipä mies mitään kirjallisia ohjeita tosiaankaan tarvinnut, osaahan se oman lapsensa kanssa olla siinä missä äitikin. Pikkumies on nyt jo yli vuoden vanha, iloinen ja tyytyväinen mukelo, justiinsa pidän viikon lomaa, tänään HopLoppiin (se se on veikeä paikka) :) Luottakaa vaan niihin miehiinnen, kyllä ne osaa.
Voi. Yritä ymmärtää, että se pieni on pieni. Voikun sen osaisi aikuinen ymmärtää...muutama vuosi. Ja paras olisi, että aikuinen malttaisi levätä....että joku muu vähän aikaa hoitaisi. Itse en malttanut, uupuneena hoidin univajeella. Pikkuhiljaa masennus ja raivoherkkyys. Suol lapselle rauha. Hoida aikuinen itsesi eka kuntoon. Hillitse raivosi. Tai pura se muualle kuin pieneen. Yritä edes raivosi ei ole sen lapsen vika tai syy. Sinulla aikuisella on vastuu. Meillä kaikilla aikuisilla.
Niin
Onhan se ikävää, kun ei saa mennä ja tulla miten haluaa. Onhan se ikävää, kun uusi elämänmuutos ei tuonutkaa autuutta ja onnea! Nyt vaan pitää tehdä ja tehdä, nukkuakkaan eisaa enään niinkuin haluaa. Ja väsyttää. On se ikävää :(
Aikuistuppa hieman ja lopeta se itsekkyys! Nyt sulla on 18 vuotta pelkkää antamista ja saaminen on aika harvinaisia tilanteita!
Se on sitä vanhemmuutta. Työtä työtä ja työtä. Kyllä se murkkuiän jälkeen helpottaa, mutta sitten alkaa huoli ;)
Kyllähän väkivaltaisiin yllykkeisiin kannattaa aina hakea apua. Ei niin että ensin odottaa, että päässä napsahtaa ja tekee lapselleen jotain, vaan niin, että kun tunnistaa oman sietämättömän olonsa kasvavan, niin siinä vaiheessa hakee itselleen asiantuntevaa ulkopuolista apua.
Suosittelen Väkivalta-apua -palvelua, joka on erikoistunut mm. naisten väkivaltaisuuteen. Löytyy osoitteesta www.vakivalta-apua.fi
Hyvä, kun olet alkanut avautua asiasta, vaikkakin täällä anonyymisti. Se on jo alkua avun saamiseksi. Yritä saada apua vauvan hoitoon ja saada omaa aikaa ja lepoa. Samoin yritä puhua jollekin ammatti-ihmiselle vaikka neuvolassa tai terveyskeskuksessa, äläkä tyydy mihinkään masennuslääkereseptiin, vaan pyydä saada oikeaa keskustelu- ja vauvanhoitoapua. Terveyskeskuksessa ei tietenkään vauvanhoitoapua anneta, mutta siellä osaavat neuvoa oikeaan paikkaan. Jos alkaa oikein pinna kiristyä, niin soita jollekin läheisellesi, äidille, siskolle, isälle tai kelle tahansa, joka voisi tulla pian paikalle vauvan hoitajaksi edes tunniksi. Jaksamista!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ravistellun_vauvan_oireyhtymä Muista aina käsitellä vauvaa hellävaroen, vaikka kuinka olisi hermot kireällä.
Just niin ja tietenkin hankkiutunut paksuksi niin ettei miestä ole tukemassa.
Ja kohta huudat lapselle kuin palosireeni kuten näin näitä yksinhuoltajia jotka yksin lähtee siihen hommaan.
Et ole ensimmäinen etkä viimeinen ihminen joka kuvittelee lapsen teolla pääseväsi mielenterveysongelmista. Ne mielenterveysongelmat pitäisi hoitaa ihan ensin pois ennen lapsen tekoa.
Helpolla pitäisi siis päästä ja väsymättä? Rahallisen turvan takiakko teit lapsen?
Normaalilla ihmisellä ei tule ajatuksia satuttaa avutonta lasta ja eläimiä vaan se on jo psygopaattista jos satuttamisen tunteita tulee.
Mene soliaalitoimistoon ja anna lapsi huostaan niin kauaksi aikaa kunnes saat oman mielenterveytesi kuntoon muuten lapsesi elämä ja tulevaisuus on pilalla. Näistä häiiintyneíden vanhempien lapsista tulee koulukiusaaajia ja he sairastuttavat ja pilaavat niin monien elämän ettet uskokkaan.
Aikoinani kun kävin koulua niin opettajien ei tarvinnut pelätä työssään mutta nykyään se on jo arkipäivää. Ja mikä toinen vaarallinen ammatti on bussinkuljettajat. Opettajan työ varmasti karmeinta. Ennen kuin lasta teet niin mietippä mihinkä kurimukseen sen kanssa joutuu monen montaa ihmistä jos sinä et edes jaksa.
Nyt hiihtolomalla törmäsin levottomiin kakaroihin jotka huutelivat ihmisille ihan hauskuuttaen itseään. Minua on käynyt poliisi puhuttelemassa kun pidän rajoja kakaroille. Aika eriskummallista nykyään kun rajoja ei saa asettaa ja talviloma kausilla poliisin putkat olivat täynnä. Sinä olisit käyttänyt kumia naidessasi niin ei tarvitsisi valittaa.
Kiinni jäämätöntä väkivaltaa: Tekevä on tietoinen ja suunnittelee tekonsa
Lapsen emotionaalista kaltoinkohtelua
* lapseen kohdistuvaa henkistä väkivaltaa (mitätöinti, emotionaalinen ja moraalinen turmeleminen ja -kaltoinkohteleminen)
* uhkaileminen (esimerkiksi kotiarestilla, selkäsaunalla tai hylkäämisellä)
* nöyryyttäminen (esimerkiksi nimittely, alistaminen, järjestelmällinen loukkaaminen)
* mitätöinti (esimerkiksi nimittely, julkinen halventaminen, haukkuminen, kiusaaminen)
* eristäminen (esimerkiksi sukulaisista, ystävistä)
* hylkääminen (esimerkiksi laitokseen, ystävien tai sukulaisten luo, kotiin jne)
* uskonnollinen fanatismi
* lapsen täydellinen kontrollointi (esimerkiksi ja/tai uskonnolliseen fanatismi)
* mustasukkaisuus (esimerkiksi mustasukkaisuus lasta kohtaan tai lapsen saamaa hoivaa kohtaan) lapsesta saa kyllä olla mustasukkainen, mutta ei liikaa, silloin lapsi ei tunne oloaan enää niin turvatuksi kuin ennen.
* taloudellinen laiminlyönti (esimerkiksi lapsen elatukseen tarkoitettujen etuuksien ja rahavarojen vastuuton käyttö omiin tarkoituksiin, lapsen omaisuuden myyminen tai varastaminen)
itse pääsin kunnolla relaa kun löysin kuntosalin jossa on lapsiparkki! liikunnasta olen saanut hyvää mieltä ja kehossa näkyy tuloksia ja mieli voi paremmin ja jaksaa taas paremmin hoitaa lapsia. Itsetunto kohoaa. aloitin siellä kun lapset noin 11kk ja 3v. Suosittelen jos vain lähelläsi on!
Uskomatonta, että suosittelette yliväsyneelle äidille hoidoksi baaria tai kuntosalia. Jos on mieletön määrä univelkaa, eiköhän siinä auta se, että saa nukuttua univelkaansa pois ja joku muu on lapsen kanssa välillä. Jos lapsi huutaa jatkuvalla syötöllä päivälläkin lapsella olisi hyvä olla joku muukin hoitaja silloin. Kaikki äidit väsyvät yksinään hankalan lapsen kanssa, selvähän se.
Eikö sinulla aloittaja ole ketään sukulaista joka auttaisi lapsen kanssa? Toivottavasti lapsen isä hoitaa vauvaa joskus, että saat hetken hengähtää. Viime kädessä voit puhua asiasta neuvolassa ja saat mahdollisesti sitä kautta apua kotiin. Eräs ystävä sai koska kärsi niin pahasta masennuksesta synnytyksen jälkeen, ja vaikka isä asui samassa taloudessa neuvola järjesti "kotiapulaisen" ystävälle.
Uskomattomia nämä kirjoitukset täällä isistä, jotka eivät sormeaan nosta kotona. Eikö tällaiset tavat ole olleet näkyvissä jo ennen lasten hankintaa? Jos mies on aina ollut sellainen, ettei koti kiinnosta yhtään ja käyttää aikansa pelikoneen hakkaamiseen ja tv:n katseluun, olisiko kannattanut miettiä onko järkeä hankkia lasta tällaisen miehen kanssa? Ei pelkästään itsensä takia, vaan ihan lasten takia. Kyllähän lapsen sen joskus hoksaavat, että isää ei oikein kiinnosta. Lupaillahan voi vaikka mitä, mutta miksi nämä miehet mitään tekisivätkään, koska luottavat siihen että nainen kotityöt tekee ja lapset hoitaa kuitenkin kun isä ei vaan tee. Luottavat varmaan siihen, ettei nainen uskalla lähteäkään, kun ei ole mitään mihin lähteä. Hyvä diili! Minä ottaisin eron tuollaisesta ukosta. Sitä vapaa aikaa voisi muuten olla sen jälkeen enemmän äidillä, kun isä tod.näköisesti haluaisi nähdä lapsiaan kuitenkin joskus ja ottaisi niitä edes joskus hoitoon.
Arvostakaa naiset itseänne enemmän älkääkä tehkö lapsia näiden "akkojen hommaa" -miesten kanssa.
Nyt täytyy osittain yhtyä edelliseen kommenttiin, itsekin nimittäin kummaksun näitä "mies ei tee mitään ja nainen tekee kaiken" -kommentteja. Miten tällaiseen on edes päädytty? Kyllä ennen lasten hankintaa pitää opetella kumppania tuntemaan ja harkita sitten, onko tämä sellainen ihminen jonka kanssa todella haluan lapsia hankkia ja olla tekemisissä vähintään sitä kautta lopun elämääni.
Kuultu on myös se, että kun mies silloin lupasi mutta ei pitänytkään lupausta. Niin, kyllähän se niin on tässä maailmassa että jos aina pelkkään sanaan luottaa niin huonosti voi jossain kohtaa käydä (puhun nyt siis kaikista ihmisistä joita elämänsä varrella tapaa). Homman nimi onkin laittaa tässä kohtaa se ihmistutka päälle ja paitsi kuunnella sanat, myös tulkita miehen käytöstä. (Siinä missä tietty naisenkin). Jos mies on suhteen alusta asti passiivinen kotitöissä, miksi on syytä olettaa että se muuttuisi tosta vaan kun mies lupaa ja lupaa? Mies tietää että saa naisen rauhoittumaan lupauksilla, taas mennään eteenpäin hommassa vähän aikaa.
Sitä paitsi, me, erilaiset ihmiset, ihastumme erilaisiin ihmistyyppeihin. Se mikä minusta on ihana voi toisesta olla "ihan jees mutta en itse haluaisi tuollaista kumppania". Ja mitä tulee kumppanin valintaan, toiset näkee asiat "tikkusuorasti" ja toinen taas katselee asiaa ja ihmistä monelta kantilta.
Sen verran uskallan tähän väliin omaa miestäni kehua, että tällä oli jo tavatessamme vakituinen työ, jossa vuosia ollut ja on aina osannut ottaa paitsi minut, kumppanin, myös muut ihmiset huomioon. Esimerkiksi tuo pitkäaikainen työpaikka kertoo kyvystä sitoutua ja asettua yhteen paikkaan. Tällaista piirrettä muunmuassa arvostan ja siksi että koemme toisistamme löytyvän näitä piirteitä, siksi me olemme tänä päivänä tässä.
Omista valinnoista siis on pitkälti kyse.
Sitten, aloittajalle, toivon paljon voimia ja jaksamista pienen kanssa. Ristiriitaiset tuntemukset on hyvin tuttuja, välillä tuntuu että onpa maailman ihaninta ja välillä, kun tapahtuu jotain odottamatonta tai ei toivottua, olo on ihan että ARGH :D Jotenkin mua on kuitenkin AINA auttanut se, että mietin, kuinka lyhyt tämä aika elämässä loppujen lopuksi on. Ja että lapsi kasvaa koko ajan. Esimerkiksi, alussa meillä oli juuri tuon ruokinnan kanssa ongelmia ja valvotut yöt silmät ristissä tuntuivat sietämättömiltä. Sain onneksi apua ja nythän noista ajoista on jo yli vuosi (lapsi on 1,5v). Niin se aika menee.
Reilusti vaan puhumaan ja kysymään apua lapsen isältä, isovanhemmilta, kummeilta, luotettavilta ystäviltä, neuvolasta. Apua on ja sitä voi pyytää ilman huonoa omaatuntoa. Tänä päivänä äidin hyvinvointia nostetaan esille monessa kohtaa eikä se ole enää tabu. Äidin ei tarvitse enää jaksaa kaikkea yksin ja hymyillä siihen päälle.
Lähettelen aloittajalle ja muillekin iloisia kevättalven auringonsäteitä =)
Nykyään tätä konstia käytetään enää harvemmin,mutta meillä oli TODELLA tehokas,kun oli nukkumisongelmia ja se oli kapalo.
Laitoin peiton päälle oman t-paitani,vauva siihen päälle ja käärin kapaloksi.
Keinutuoliin kiikkaamaan,tuttipullo huuleen ja kohta olikin taju pois.Ja nukkui todella hyvin ja pitkään.
KAPALO!
Kyllä ne miehet lapsia osaavat hoitaa (omaa lastaan ainakin), mutta heittäytyvät vaan tietämättömiksi (osa) ettei tarvitsisi nähdä sitä vaivaa. Laittavat naisen hoitamaan lapset ja kodin, koska se on "luonnollisempaa" (niin, menneessä maailmassa) ja tekevät mieluummin omia juttujaan.
Kukaan tuskin on tarkoittanut, että lapsen tultua pitäisi saada mennä "ihan miten vaan ja vapaasti". Mutta sama koskee niin isää kuin äitiä. Ei voi olla oikein että jompi kumpi vanhemmista ei saa halutessaan lainkaan omaa aikaa. Mielestäni paras tapa on hoitaa lapset ja koti yhdessä pääasiassa, ja suunnilleen vuorotellen molemmat sitten saavat käydä omilla menoillaan. Tyttöjen kanssa kahvilla tai teatterissa ilman lapsia, poikien kanssa pelaamassa tai kaljalla, mitä se ikinä kenellekin tarkoittaa. Tietysti jos joku ei sitten halua poistua lapsensa luota ikinä niin eihän kukaan pakota, jokainen valitsee oman tiensä. Mutta monille on tärkeää saada joskus aikaa itselleen, puhua muustakin kuin lapsista (vaikka lapset ovat tärkeitä ja rakkaita, ei lapsi voi mitenkään korvata toista aikuista ihmistä ja hänen kanssaan käytyjä keskusteluja). Harvassa tapauksessa kukaan yksittäinen aikuinen ihminen voi täysin yksin tyydyttää toisen aikuisen tarpeet, vaan yleensä siihen tarvitaan myös ystäviä, harvoin se puoliso on niin samanlainen. Siksi on tärkeää että molemmilla vanhemmilla on omaa elämää ja omia ystäviä. Eivät tämä ole mitään "pakonomaista tasa-arvon noudattamista harvaat irvessä" vaan molempien mielenterveyden kannalta hyväksikoettuja asioita. Toki jos kokee ystävien tapaamisen rasitteena, ei sitten tarvitse tavata, mutta moni kokee tällaiset tyttö- tai poikaporukan yhteiset hetket virkistävinä ja energiaa antavina. Tämä ei myöskään sulje pois sitä, ettei ystäviä voisi tavata myös lapset mukana, ei lapsia tarvitse aina jättää pois. Mutta joskus on hyvä olla omaakin aikaa.
Oletko ajatellut, että lapsesi voi olla esim. allerginen. Monet vauvojen allergiat ovat muuten oireettomia, mutta lapsi on itkuinen, ei nuku ja takertuu, varmaan jollain tavalla kipeä muttei sitä osaa sanoa.
Meillä vauva ollut ihan syntymästään saakka itkuinen, eikä ole nukkunut. No puol vuotta mä kuvittelin, että se on normaalia. Sitten vein lastnelääkärille, jonka mielestä terve poika, vaativa temperamentti. 10 kk iässä alkoi loppumaton ripuli...taustalta löytyi niin pitkä lista ruoka aineallergioita, että kyllä mua jälkikäteen harmitti, kun en tajunnut pitää silloin ekalla lääkärin käynnillä lapseni puolia.
Voihan se toki olla ikäänkin kuuluvaa, hampaista yms. johtuvaa. Voimia!!!!
Ihan normaalia ja tuttua monella väsyneellä äidillä. Lapsi on niin tiiviisti sinussa kiinni,mikä sekin luonnollista,mutta on selviö,että se herättää monenlaisia tunteita äidissä,myös raivoa. Ja varsinkin,kun on väsynyt ja lapsella hankala kausi menossa.
Itselläni alkoi masennus juurikin noin,olin esin uupunut,univelkainen ja tunsin em.tunteita vauvaani kohtaan. Tilanne vauvan kanssa jatkui aina 1.v asti,oli tosi haastava tapaus enkä päässyt missään kohtaa palautumaan,vaikka lapsi hoidossa väliin olikin. Ja isäkin osallistui. Omalla kohdallani tilanne paheni masennukseen ja alotin masislääkityksen,mutta ei se kaikilla sitä tarkoita tietenkään. Kannattaa puuttua mahd.pian tilanteeseen.
Jos mahdollista,järjestä lepohetkiä itsellesi niin että mies tai joku muu luotettu henkilö hoitaa vauvaa. Vaikka ihan niin että nukut tai teet mitä mielit.
Voimia vauvan kanssa,olisi kiva kuulla kuulumisiasi myöhemminkin:)
Lasten leikkiä.
Minulla oli kaksoset (ja on vieläkin).
Et edes tiedä, miten helpolla olet päässyt.
Kaksoseni olivat hereillä joka yö kolmevuotiaaksi asti.
Minä nousin joka yö ja hoidin.
Toisen kaksosen anopilla oli (ja on vieläkin) kolmoset.
Onhan se totta,että kaksosten vanhemmilla on kaksinkertainen työ,mutta eipä tuo kommenttisi varmaankaan juurikaan helpota tai auta ketään.
Ihmiset on erilaisia. Vaikka kaksosten äitinä sinulle se onkin lapsen leikkiä, ni ite parikymppisenä naisena lykkään lastentekoa kolmeenkymppii, ku en vois kuvitella että tässäiässä olisin valmis edes yhden lapsen hoitoon. Olen tosi herkkähermoinen ja varsinki jos öisiä herätyksiä tulee, ni voi olla et ei vaan jaksais, jos ei sais apua.
itse nautin vapaudesta, ja ollaan poikaystäväni kans hyvin onnellisia siitä, että saadaa itse päättää elämästä ja asioista ja mennä ja tulla miten huvittaa, eikä tarvi laittaa ehtoja lapsen takia. kolmikymppisinä ollaan siihen valmiita, mutta ollaan varauduttu että kovat on koetukset kolmikymppisenä!!!
Näitten mielipiteiden jälkeen annan teille kaikille äideille neuvon: Kasvattakaa poikanne käsittämään, että he ovat tasavertaiset perheen arjessa, ja pankaa heille samat velvollisuudet kuin taipuvaisemmille tyttärillennekin.
Korostakaa pojille jo lapsena isän velvollisuuksia. Jos oma isä perheessä ei toimi kuten isän tulee, sanokaa se pojallenne. Sanokaa pojalle, että velvollisuuksiaan pakeneva isä ei ole hyvä roolimalli.
Pojista ei tule kelpo isiä, jos heillä on se käsitys, että kotona äiti hoitaa kaiken.
Äitien tulee vetää isät mukaan perheen asioihin ja lapsien hoitoon. Se on lasten kasvatusta kuten muukin kotikasvatus.
Teette hyvän työn niin pojillenne kuin tuleville miniöillennekin.
monikohan teistäkinOIKEASTI pahoinpitelee lastaan?? Jos ajatukset on tuollaiset? Minusta ei ole normaalia.... Olen kai sitten jotenkin outo!
Jos jotain pitää tehdä (esim just käydä WC:ssä) niin tuttia suuhun ja antaa vauvan huutaa sen aikaa, että saa tarpeensa tehtyä. Ei se vauva siihen kuole eikä traumatisoidu.
Raivonajatuksiin auttaa se, että 1) se ei ole mitään henkilökohtaista sinua kohtaan, jos vauva kitisee tai parkuu 2) opettelee antamaan parkumisen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos vaikka tietysti reagoikin hoivalla tähän parkuun ja vauvan tarpeisiin.
Nuo ovat auttaneet minulla.
Lepo on tärkeää, eli kun vauva nukkuu, niin ei mennä nettiin eikä soiteta kaverille vaan mennään itsekin pötkölleen vaikka ei nukuttaisi eikä saisi unta. Riittää että pötköttää.
Et ole aloittaja yksin! Mulla 11 kk vanha tyttö ja voi helvetti että raivostuttaa välillä katsella häntä. Pahoinpitely eikä mikään muukaan ole käynyt mielessä mutta huutaa olen meinannut.. On alkanut nukkua yöt hyvin, minkä takia uni ei päivisin maistu enkä siis saa päivän aikana minkäänlaisia lepotaukoja kun tyttö ei enää päikkäreille suostu. Joskus vain kannan hänet sänkyynsä ja painun toiseen huoneeseen korvatulpat korvissa ottamaan päiväunet. On äärettömän raskasta hoitaa häntä yksin, etenkin kun sitä energiaa häneltä löytyy, osaa kontata ja nousta tukea vasten ja kun kaikki nenän edestä löytyvä pitää tunkea suuhun. On siinä vahtimista ja se tosiaan väsyttää vaikka ei uskoisi.. Jos olisin tiennyt vauva-arjen olevan näin raskasta, en varmasti olisi tehnyt lapsia ollenkaan. Tsemppiä, eiköhän se siitä kun vauva kasvaa - about parilla vuodella!
Hei ketjun aloittaja!
Toivottavasti olet jo saanut apua, mutta kiltti, hae sitä joka tapauksessa. Itse olen viereltä nähnyt useamman lapsivuodedepiksen alun ja kulun. Vaikkei sinulla sitä olisikaan, niin niin kauan kun pystyt itse apua hakemaan ja ymmärrät sen tehdä, on aina enemmän tehtävissä.
Tsemppiä äitiyteen ja kaikkeen muuhunkin, elkääkä uroksesi kanssa unohtako intohimoa!
Ilman muuta haet heti apua!!varsinkin jos ajatuksia alkaa tulemaan useinkin.se on ymmärrettävää, jos aivan joskus tulee kauhea raivonpuuska,kun vauva on itkuinen ja sitten käy hetkittäinen ajatus tuommoisesta satuttamisesta.sinuna puhuisin tästä heti joko neuvolassa tai jos et siellä halua alkaa tämmöisestä puhumaan, niin varaat ajan terveyskeskukseen esim.sairaanhoitajan puheille.Ennen kaikkea tietenkin pyydät apua mieheltäsi?tai sitten hankit kodinhoitoapua.joissakin kunnissa on myös mahdollisuus ilmaiseen perhetyöntekijään.on tarkoitettu juuri väsyneille äideille avuksi.tiedän mistä puhut, kokemusta on..tsemppiä!
Heh, ai että helpottaa lähivuosina... enpä usko. Kun vauva oppii kävelemään ja kohta juoksemaan, ei enää ole lepohetkiä senkään vertaa. 6 kk ikäinen sentään pysyy melko lähellä sitä paikkaa, johon sen on laittanut ;). 1-2 v. jälkeen alkaa myös uhmaikä, ja siinä sitä vasta pinnaa koetellaan. 3-5-vuotiaatkin ovat vielä erittäin alttiita tapaturmille.
Ikävää, että toi subjektiivinen päivähoito-oikeus ollaan ajamassa alas. Päiväkotiin ei siis jatkossa saa ihan helposti lasta, ellei siihen ole "sosiaalisia syitä" ts. lastensuojelun huomiota tai sen sellaista. Myöskin jos puhuu neuvolassa raivosta vauvaa kohtaan voi seurata erilaisia viranomaisten yhteydenottoja.