Kun mietin ystäväpiiriäni ja itseäni, niin meillä kaikilla on narsistisia piirteitä.
-Itse välitän hirveän paljon ulkonäöstäni, satsaan siiheen, poseeraan aina valokuvissa ja lisäksi minulla on useita korkeakoulututkintoja
-toinen ystäväni haluaa aina olla oikeassa, on kilpailuhenkinen ja melkein aina myöhässä joka paikasta
-eräs ystäväni esittelee aina kaikki uudet tavaransa ja mitä on ostanut
-erään ystäväni mielipuheen aihe on hänen lapsensa ja lasten sairaudet sekä hän itse
-yksi ystäväni ostelee varallisuuteen nähden kalliita merkkikenkiä ja haluaa muutenkin elämään luksusta
-eräs ystäväni on esiintyvä taiteilija, joka panostaa 100 prosenttisesti esiintymiseensä ja saattaa vaikuttaa todella narsistiselta
Kuitenkin kaikki ystäväni ovat ihania, lämpimiä välittäviä ihmisiä, empaattisiakin. He osaavat nauraa itselleen ja omille piirteilleen. Pelkkien piirteiden luokittelun kautta on vaikea sanoa jotain narsistiksi. Me kaikki haluamme kai jollakin elämän saralla päteä. Mutta kun emme enää tunnista ja näe näitä piirteitä, emmekä kykene asettumaan toisten ihmisten asemaan, niin alkaa kai persoonallisuushäiriön raja tulla vastaan. Kai se empatiakyky on erottava tekijä pitkälti.
hminen voi olla menestyvä liikemies olematta narsisti. Monelle tällaiselle itse työ tuottaa tyydytystä, ei niinkään palkinnot ja maine. Tottakai ne ovat mukavia bonuksia, mutta narsistille ne ovat nimenomaan tärkeitä. Ei tiedettä ja taidetta taiteen tai tieteen takia, vaan maineen ja kunnian. Ei mitään lapsuuden haaveita tulla näyttelijäksi, vaan hetken mielijohteita kun huomaa jollakin saralla olevan mahdollisuus narsistiseen lähteeseen helposti (esim. tosi-tv). Minusta on tärkeää erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan. Kaikki kuuluisat näyttelijät tai liikemiehet eivät ole esimerkiksi narsisteja. Toki heillä pitää olla narsistisia piirteitä ja tervettäkin narsismia paljon, että uskaltavat asettua näkyvään asemaan. Mutta nämä ihmiset eivät kiusaa toisia kateudessaan ja hajota toisen unelmia.
-Itse välitän hirveän paljon ulkonäöstäni, satsaan siiheen, poseeraan aina valokuvissa ja lisäksi minulla on useita korkeakoulututkintoja
-toinen ystäväni haluaa aina olla oikeassa, on kilpailuhenkinen ja melkein aina myöhässä joka paikasta
-eräs ystäväni esittelee aina kaikki uudet tavaransa ja mitä on ostanut
-erään ystäväni mielipuheen aihe on hänen lapsensa ja lasten sairaudet sekä hän itse
-yksi ystäväni ostelee varallisuuteen nähden kalliita merkkikenkiä ja haluaa muutenkin elämään luksusta
-eräs ystäväni on esiintyvä taiteilija, joka panostaa 100 prosenttisesti esiintymiseensä ja saattaa vaikuttaa todella narsistiselta
Kuitenkin kaikki ystäväni ovat ihania, lämpimiä välittäviä ihmisiä, empaattisiakin. He osaavat nauraa itselleen ja omille piirteilleen. Pelkkien piirteiden luokittelun kautta on vaikea sanoa jotain narsistiksi. Me kaikki haluamme kai jollakin elämän saralla päteä. Mutta kun emme enää tunnista ja näe näitä piirteitä, emmekä kykene asettumaan toisten ihmisten asemaan, niin alkaa kai persoonallisuushäiriön raja tulla vastaan. Kai se empatiakyky on erottava tekijä pitkälti.
hminen voi olla menestyvä liikemies olematta narsisti. Monelle tällaiselle itse työ tuottaa tyydytystä, ei niinkään palkinnot ja maine. Tottakai ne ovat mukavia bonuksia, mutta narsistille ne ovat nimenomaan tärkeitä. Ei tiedettä ja taidetta taiteen tai tieteen takia, vaan maineen ja kunnian. Ei mitään lapsuuden haaveita tulla näyttelijäksi, vaan hetken mielijohteita kun huomaa jollakin saralla olevan mahdollisuus narsistiseen lähteeseen helposti (esim. tosi-tv). Minusta on tärkeää erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan. Kaikki kuuluisat näyttelijät tai liikemiehet eivät ole esimerkiksi narsisteja. Toki heillä pitää olla narsistisia piirteitä ja tervettäkin narsismia paljon, että uskaltavat asettua näkyvään asemaan. Mutta nämä ihmiset eivät kiusaa toisia kateudessaan ja hajota toisen unelmia.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minustakin on tärkeää eroittaa nämä kaksi asiaa toisistaan. Oikeastaan narsismista pari- tai kaverisuhteessa pitäisi puhua vasta kun toisen käytös satuttaa toista. Voisiko sanoa: narsismi on tyydyttävän sosiaalisen kanssakäymisen estäjä?