Vein Audin to iltana normihuoltoon. Omassa omistuksessa ensimmäinen huolto ja ajellut juuri n. 15tkm ilman mitään murheita. Autolla ajettu kuitenkin jo hiukan päälle 300tkm joten en enää viitsinyt aivan merkkihuoltoon viedä, sellaiseen kuitenkin, jossa saman konsernin Skodaa huolletaan.
No jätin siis ehjän auton to iltana ja huolto sovittu pe päiväksi. Päivällä kaveri soittaa, että juuri laatikkoöljyt vaihdettu, mutta nyt ei lähde käyntiin ja vaihteisto vikatilassa, eikä saada selville missä vika. No lopulta laittavat pe vielä menemään lähimpään merkkihuoltoon. Menee viikonloppu, ei kuulu mitään tietysti, menee ma, menee ti, soittelen välillä, mutta ei ole ehditty katsoa. No keskiviikkona eli tänään soitan ja merkkihuollossa saatu selville, että vaihteistonohjauksen sulake palanut. Hinaukset laitettu menemään meikäläisen vak. yhtiön piikkiin. Merkkihuollon lasku 350,- jne.
Vein siis ehjän auton normihuoltoon ja odotin saavani pe takaisin, nyt oikein hyvällä tuurilla ehkä tänään tai huomenna. En nyt oikein niele, että kuuluuko minulle nuo kaikki laskut, olisiko alkup. huollossa jo pitänyt sulakehomma osata katsoa, entäpä jos huolto itse aiheuttanut sulakkeen palamisen? Aika kauan auto myös ollut pois käytöstä ja tarvinnut tehdä muita järjestelyjä. Normihuoltoon viikko... ei prkle. Jo se ll-huolto laatikkoöljyt yms. n. 1000,- kaikki muut päälle...?
Maksanko vain iloisesti kaiken?
No jätin siis ehjän auton to iltana ja huolto sovittu pe päiväksi. Päivällä kaveri soittaa, että juuri laatikkoöljyt vaihdettu, mutta nyt ei lähde käyntiin ja vaihteisto vikatilassa, eikä saada selville missä vika. No lopulta laittavat pe vielä menemään lähimpään merkkihuoltoon. Menee viikonloppu, ei kuulu mitään tietysti, menee ma, menee ti, soittelen välillä, mutta ei ole ehditty katsoa. No keskiviikkona eli tänään soitan ja merkkihuollossa saatu selville, että vaihteistonohjauksen sulake palanut. Hinaukset laitettu menemään meikäläisen vak. yhtiön piikkiin. Merkkihuollon lasku 350,- jne.
Vein siis ehjän auton normihuoltoon ja odotin saavani pe takaisin, nyt oikein hyvällä tuurilla ehkä tänään tai huomenna. En nyt oikein niele, että kuuluuko minulle nuo kaikki laskut, olisiko alkup. huollossa jo pitänyt sulakehomma osata katsoa, entäpä jos huolto itse aiheuttanut sulakkeen palamisen? Aika kauan auto myös ollut pois käytöstä ja tarvinnut tehdä muita järjestelyjä. Normihuoltoon viikko... ei prkle. Jo se ll-huolto laatikkoöljyt yms. n. 1000,- kaikki muut päälle...?
Maksanko vain iloisesti kaiken?
Vastaukset 28
Vanhimmat
firma tietysti yrittää loppuun saakka rahastaa minkä voi, on suoraan verrannollista sinnikkyyteesi millainen loppulaskusta tuleman pitää.
Onnea, jaksamista ja hyvää terveyttä.
Vinkiksi vain, kun meinaa ajella tuollaisella jo 300 000 kilsaa ajetulla autolla niin tietynlainen omatoimisuus huoltojen suhteen on eduksi.
Tekee itse kaikki nesteiden, putsarien, jarrupalojen yms sellaiset vaihdot ja teettää hyvällä korjaamolla vain rajoitetut korjaustyöt, siis ne joihin ei oma taito tai työkaluarsenaali riitä.
Tai sitten siirtyy ajelemaan uudemmilla autoilla.
tässä itseltäkin onnistuu putsareiden, nesteiden ja muidenkin pienten laittojen teko, mutta varsinkaan näillä pakkasilla ei ole viitsinyt ulkona oikein ruveta. Lämmintä paikkaa ei ole, jollei lähde jostain huoltikselta varailemaan.
Toisaalta auto on ajoistaan huolimatta sen verran uusi -05, ja konekin sellainen, ettei niihin paljon kajota, ilman jo vähän isompaakin perehtyneisyyttä.
Olen ajellut paljon tuollaisilla 200tkm-300tkm ajetuilla, hyvin huolletuilla ja siisteillä ns. vähän "paremmilla merkeillä". Tähän mennessä on kai sitten päässyt liian helpolla, kun mitään ei ole ollut. Noista voi sen verran sanoa, että uudehkot hyvin huolletut ja pidetyt diisselit ja ns. premiummerkit saattavat olla aivan loistokunnossa ja kalliit kilometrit todellakin ajeltu pois. Näissä jos jossakin saa mielestäni rahalle vastinetta. Tähän asti saanut nauttia hienosta kyydistä ja eiköhän tuo jatku vastakin. Nyt vain osui sitten vähän isompi lasku kohdalle.
mikä ihmeen premium, tehty samosita palikoista kuin Skoda, Volkkari ja Seatti.
Mielestäni ihan normiauto tuo Audi, tarkoitettu kestämään 3 vuotta ja sitten paalin kautta kierrätykseen.
Ensin tietysti rahat pois EGOhörhöiltä.
Skoda, Seat tai VW on sama auto kuin minun A6 3.0 TDI Quattro autom.vaihteilla?
Kerro toki, ihan oikeasti kiinnostaa.
merkkiä ja mallia on tullut kokeiltua. Kilometrejä kertyy ja autoja vaihtuu välillä suht tiuhaankin. Sen sitä vain on huomannut, että kyllä se väkisin matkaa enemmän tekevän vetää juuri näihin ns. premium-merkkeihin ja suht isoihin malleihin. Ei sille vaan mitään mahda, että nämä voittavat kevyesti 300tkm:ä ajettuinakin nämä ns. perustojot yms. Kyllä ne vaan ovat niin heppoista muoviräpellystä, että ulkoinen olemuskin on jo alle 100tkm ajetuissa niin nuhjuinen, että ei sellaiseen viitsi edes istua sisälle, saati lähteä ajelemaan.
Ei liity egoon mitenkään, ajoa vain tulee niin paljon, että sen haluaa tehdä mahdollisimman nautinnolliseksi. Kannattaa sinunkin, jos rahat uudehkoon tojoonkin riittävät, niin mieluummin panostaa se summa vähän enemmän ajettuun OIKEAAN autoon.
oks olemas jotai autoo mikä maksais jotai 10000 tai alle ja se ois hyvän näköinen
se huoltamo jonne sen alunperin veit, on vastuussa tuosta. Merkkihuollon lasku heille. Sinun kuuluiisi maksaa vain se, mitä se huolto siinä ei-merkkihuollossa maksaa
onkin ottanut laskun omaan piikkiinsä. Vielä en vaan tiedä aikooko sisällyttää sen sitten omaan laskuunsa minulle. Sitä vastaan koitan kyllä taistella. Nimittäin etsiessään vikaa meinasi, että akussa voi olla vika ja laittoi uuden. Lisähintaa tulossa siitäkin 110 amppeerin akku vielä, ei ihan halvimmasta päästä.
Vanha kyllä kunnossa, kun lähtenyt näilläkin pakkasilla (välillä yli 30) hyvin välillä lämmittämättäkin käyntiin. Ihan huonolla akulla ei näillä pakkasilla kyllä starttailtaisi. Täytyy varmaan sekin käskeä vaihtaan takaisin...
jos autsi oli ehjä ja Pärnänen poltti sulkkeen eikä osaa sitä korjata niin nuo menee Pärnäsen piikkiin.
Outoa olisi jos se joka auton rikkoo ei joutuisi siitä vastuuseen.
meinas vaan, että näitä sulakkeitahan menee. Ennen kuin viasta oli edes tietoa totesi vain, että hyvä että hajosi täällä eikä tien päällä. Oli sitä mieltä silloin, että auto ottanut pakkasen jälkeen lämpimästä nokkiinsa...?
Outoa vaan tosiaan, että sitä ennen 15 000km maantietä parissa kuukaudessa ilman pienintäkään vikaa. Sit yksi yö hänen tallissaan ja vähän huoltoa, niin sulake palaa? Epäilenpä vaikka olisinkin vienyt auton päivän myöhemmin huoltoon, niin ei olisi kyllä sulake ajossa seuraavana päivänä palanut...
vain tottua tällaiseen ja olla iloinen etteivät merkkihuollossa vaihtaneet koko laatikkoa sulakkeen sijaan. Ei ole Audia suunniteltu kestämään satoja tuhansia kilometrejä alunperinkään vaikka te ehkä luulette preemiumin sitä tarkoittavan.
Audihan on kestänyt loistavasti, yksi huoltomiehen kärväyttämä sulake ei kyllä minulta uskoa sen kestoon vie jatkossakaan. Tarina päättyi sikäli vielä ikäväksesi onnellisesti, että alkup. huoltamo maksoi merkkihuollon laskun ja kohtuullisti aika hyvin vielä omaa laskuaan minulle päin.
Sikäli nyt en ole mikään suuri merkkiuskovainen, että on noita merkkejä ja malleja vaihtunut alla melkoisesti. ihan Bmw:stä ja Mersusta, Volvoon, Opeliin ja Fordiin. Joten en jää kinaamaan kanssasi sen enempää minkään merkin puolesta, ajelen sillä, mikä tuntuu. Tällä hetkellä Audi vaikuttaa oikein hyvälle...
niin rahaakin on.en suosittele valittamista.
tai ei, niin ei sitä silti tarvitse sellaiseen syytää, joka ei omalle kontolle kuulu. Sinullakin voisi olla, kun osaisit käyttää vähän järkevämmin. Helpottaisi siinäkin mielessä, ettei tarvitsisi muita kadehtia. Kannattaa ottaa oppia.
markkoja.Kyllä audihuollot kalliita on.Miten merkkiliikkeessä jakohihnanvaihto saadaan maksamaan 1500e?Autoasi mainosti samantyön 600e.Oli vertailu TM sivuilla!
"Vein siis ehjän auton"
Niin se ehjä auto olisi voinut hajota omassa käytössäsikin. Tuollaiset sulakkeen palamiset nyt sattumoisin tulee yleensä puun takaa, eivätkä lähetä kirjettä postitse viikkoa ennen hajoamistaan.
Veit auton huoltoon liikkeeseen, joka ei ollut merkkiliike, siispä heillä ei välttämättä ollut riittävää tuntemusta audiasi kohtaan.
Autojen kanssa nyt voi sattua yllättäen mitä tahansa. Olet todellinen onnen-pekka, mikäli huoltoliike maksaa tuon merkkiliikkeen laskun, toivottavasti ei maksa.
Te audipuppelit olette ihmeellisiä itkupillejä, aina syyttelemässä muita ja mistään ette mitään maksaisi(tietty kun ei ole rahaakaan).
kunnon auto, niin ei tarvitse täällä kateellisena päivystää, josko pääsisi jostain jollekin vittuilemaan. Vitun idiootti... ei voi kuin sääliä.
Itkupillit ne vaan itkee ja valittaa.
Audiko? Sehän on suunnitellun elinkaarensa päässä, ei sitä kannata kenenkään enää ostaa.
ne vaan täällä päivystää ja suoltavat katkeria vuodatuksia.
Ps. Ilmanen vinkki: Mene töihin, niin tienaat rahaa eikä ole noin paljon joutoaikaa.
Minun Audi A3 CC Attraction 1,2 TFSI 77 kW on kaikilta ominaisuuksiltaan parenpi kun yksikään skoda.
kun näkisit missä kunnossa tämäkin Audi on. Varmasti joka suhteessa paremmassa kuosissa, kuin perus-japsit ja ranskikset ynnä voortit ja opelit ja monet muut 100tkm körötellyt. Sisusta, nahkat, ulkopuoli, tekniikka, kaikki loistavassa kunnossa. Se vaikuttaa tietysti ihmeellisiltä näistä, joilla autot hajoaa ja lahoaa ympäriltä jo siinä 100tkm:n paikkeilla. Oikeat autot, hyvin pidettyinä eivät ole menneet 300tkm:ssä vielä miksikään. Ei paljon rispaantuvat, tehottomat, karvalakit ja nukkavierut perustojot kiinnosta. Samalla rahalla kun saa paljon parempaa, antaa jonkun ajella vaan ne "kalliit kilometrit" ensin pois.
Aika paljon saisi maksaa, että vaihtaisin A6 quattro tiptronic 3.0tdi:n johonkin 100tkm tai vähemmänkin ajettuun japsiin yms. tällä saattaa ne vielä moneen kertaan korjaamoille ja paalaukseen.
mutta kun sulake kärähti huoltamon tallissa, eikä minun ajossa. Ei voi mitään jos olet niin yksinkertainen, ettet tajua.
samoista kalikoista se on koottu kuin skoda, volkkari tai seatti, joten paremmuusväitteesi vaatii todella suurta mielikuvitusta. Lähes kaikki osat tulevat samalta hihnalta ja lähtevät satunnaisissa järjestyksissä sitten eri merkkien kokoonpanotehtaille eri maihin.
Toki voi jossain olla vähän parempaa muovia käytetty sisustuksessa tms tyhjänpäiväisiä juttuja joilla ei teknisen paremmuuden kanssa ole mitään tekemistä.
Pelti/muovi on taivuteltu hieman eri muotoon ja keulalle nollat räpylän, ässän tai VW:n sijaan. Hintaa sitten mukavasti parempaa katetta varten lisää tonnitolkulla. Siinä kaikki, usko huviksesi...
Tottakai maksat, audimiehen kohtalo on maksaa kaikenlaisia huoltoja ja vähemmän onnistuneita huoltoja.
Elä maksa... Mikäli auto toimi ennen huoltoa, hinaukset ja muut menee firman piikkiin jos et niihin ole erikseen lupaa antanut. Jos korjaamo ei ole sulaketta osannu epäillä, niin se on korjaamon moka...
Normaaliautojen laatikoissa mitään sulakkeita ole. Sulakkeet on sähköissä ja vaihdelaatikossa on ihan toiset voimat. Ne on revitelly ajankuluksi pihalla munkkia ja polttanut turpiinin ja joutunu vaihtamaan sen.
Et tietenkään maksa, jos ovat huollossa sen vaihteiston ja koneen saaneet vintturaan!