Taisi säikähtää kun pitäisi oikein töitäkin tehdä palkkansa eteen ja sai alle puolessa vuodessa tarpeekseen työnteosta. Vai sanottiinko heti irti? Työnteko on valtion virkamiehelle tietysti uusi ja pelottava kokemus. Silloin vanhassa vara parempi.
Huumepoliisi ei pärjännyt oikeissa töissä
Director of companie
15407
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
"polliisin vanhoja tuttuja" eli asiakkaitaan, joiden kanssa oli hengaillut vuosikausia. Piti päästä taas hieman pamputtamaan ja kyykyttämään "alempia". Elisassa siivoojatkin ovat poliiseja fiksumpia, puhumattakaan muista työkavereista. Ei se ole poliisin helppoa oppia ihmisten tavoille. Ei se vanha poliisi enää opi uusia temppuja.
Eli todennäköisesti molemmat osapuolet totesivat kokeilun epäonnistuneeksi ja olivat tyytyväisiä nyt tehtyyn ratkaisuun.
Jari is back.
vain ne jotka kilpaileva huumekauppias halusi pois markkinoilta ? Kilpailijan ilmianto on keino taistella omien bisnesten vahvistamisesta. Eikö Elisassa jaettukaan tarpeeksi "lahjuksia".
Tämä heikkopäinen posu jäi myös välittömästi sairaslomalle, kun joku sanoi poikkipuolisen sanan. Tiedotustilaisuutta sairaus ei sitten haitannutkaan.
onko se kyse tästä aarniosta ja olisi routa porsaan kotia ajanut, tätä tyyppiä kun tarkoitt?
Jari tulee ja takavarikoi kaikki sinun huumeesi ja rahasi sekä laittaa sinut vuosikausiksi vankilaan. Voit juosta, mutta Jaria et pääse karkuun.
kuin 10 % maahan tuoduista huumeista. Huumepoliisin toiminta ainoastaan nostaa huumeiden hintaa ja tekee bisneksestä tuottavampaa, mutta ei muuten vaikuta huumeiden saatavuuteen. Toki se myös lisää varkausrikoksia, kun narkkarit joutuu varastamaan enemmän kaupoista saadakseen annoksensa.
myös ilmiantaneen kilpailijan tekemisiä?
että olisi katsonut vinkkimiesten rikoksia läpi sormien, mutta tuskin tästä selkoa saatiin, eihän kukaan oikeasti tutki poliisin rötöksiä kuin poikkeustapauksissa, silloin kun ne eivät liity viranhoitoon.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1463595
"Nelosen mukaan heidän epäillään muun muassa suojelleen omia vinkkimiehiään vastineeksi tiedoista."
"Poliisien on epäilty ajautuneen liian läheisiin suhteisiin rikollisten kanssa ja käyneen heidän kanssaan kauppaa tiedoista.
Poliisin on Nelosen mukaan arveltu suojelevan omia vinkkimiehiään muun muassa katsomalla sormien läpi näiden rikoksia ja vakavimpien epäilyjen mukaan jopa varoittaneen näitä toisten poliisiyksiköiden tutkimuksista."
Asennevammaiset poliisit ei pärjää vapailla markkinoilla ja siksi ne on ajautuneet aikoinaan poliisiksi..viimeinen oljenkorsi kun katsaistaan niin ollaankin aivan painottomassa tilassa...
itse en palkkaisi poliisia mihinkään töihin koska en haluaisi selkäänpuukottaja tyyppiä alaisekseni
En minäkään ottaisi poliisia töihin, varsinkaan työhön jossa alaiselta on voitava odottaa ahkeruutta ja täsmällistä sovittujen työaikojen noudattamista. Joku asennevammainen poliisin retale ajaa minkä tahansa firman konkurssiin alle aikayksikön.
Jos laitan pystyyn maastopyörää ja dirttiä myyvän puljun, niin sen verran katson pyöräasentajaa palkatessani, että jos on poliisitausta niin ei tarvitse tulla töihin. Otan mieluummin rehellisen siviilitaustaisen henkilön, joka ei vieruksu kovaa työtä ja jolla on halua sitoutua yrityksen toimintaan ja olla mukana sitä kehittämässä.
Eikä osin asiakaspalvelutyössä voi olla täysi kusipää niin kuin poliisit kaikki ovat järjestäen. Asiakaspalvelilajta on voitava odottaa ystävällistä käytöstä ja kykyä neuvotella asiakkaan kanssa järkevästi. Ei pyörää myyvä ja huoltava ihminen voi ruveta mulkuttamaan asiakkaan nenän edessä tai kyykyttämään asiakasta.
Tiedän pari kolme pyöräkauppaa joissa on kauppiaana melko takuuvarma ex-poliisi. Ei tarvitse enää näihin kyseisiin liikkeisiin nenää työntää kun kauppiaan asenne on valmiiksi asiakasta kohtaan aika suora "haista vittu!!!".
Poliisina työskennellyt tai poliisikoulun käynyt henkilö ei ole sopiva enää millekään siviilialalle, tai no ehkä korkeintaan vessan siivoojaksi. Useimmat ex-poliisit päätyvätkin vartijoiksi tai räkälöiden portsareiksi, kun eivät muuhun kykene älyllis-henkisten puutteidensa takia.
Se pitää ihmisen olla älyllisesti ja emotionaalisesti pahasti vajaa, että rupeaa poliisiksi. Siltä pohjalta poliisi ei mihinkään muuhunkaan kelpaa. Poliisit nyt ovat yleisesti työtä vieroksuvia asennevammaisia kusipäitä.
Eiköhän tuo kuitenkin ole totuus, että sunlaisilla ja koko sun yhteiskuntaluokallas on se asennevamma jota jaksat jankuttaa edes tajuamatta mitä sana tarkoittaa... Ja sä tuskin tulet ikinä palkkaamaan ketään mihinkään, koska et ikinä todennäköisesti tule tekemään työtäkään johtuen monivammaisuudestasi. Ja tämä ei ole mitään sinunlaisesi paskanjauhantaa, vaan ihan puhdasta faktaa...
Hevi tulee hevi tappaa, lauloi sliipparit aikanaan. Jari tulee kaikki huumeet nappaa
Huumepomo meni töihin vähäksi aikaa puhelinyhtiöön/operaattori. Sai siellä nopeasti luoduksi uutta urkintajärjestelmää. Palasi takaisin poliisiin kuten oli sovittu ja nyt pelaa linkit ja systeemit ei takkua eikä rätise, kun luteet ja piuhat on oikein asennettu , tunnukset kirjattu ja asennettu. Että tämäkin siirto on jo paljastunut miksi huumepomo kävi teleoperaaattorilla "töissä". Nyt tulee uusi laki kohta voimaan ja poliisin puolelta kaikki on huolella valimisteltu ja kunnossa.
Eiköhän se yleisesti ole tiedossa mistä operaattorilta ne kaikkein pimeimmät ei päivänvaloa kestävät salaiset sopimukset poliisin kanssa löytyvät. Soneraltahan ne. Soneran muita hölmöilyjä paljastanut kirja kannattaa muuten lukea ajatuksella. Siitä selviää millainen firma Sonera on ja miltä pohjalta siellä päätöksiä tehdään.
No niin ja nythän se heroiinikauppa on taas alkanut rehoittaa.
Aarnio ja kumppanit ovat jälleen kiinni bisneksessä!