Kysymys persuehdokkailta

Yksi äänestäjä

Kohta tulee taas 45 minuuttia ohjelmassa turkistarhauksesta juttua, josta viime keskiviikkona samassa ohjelmassa saimme nähdä todella törkeää materiaalia tutkiseläinten kohtelusta pienissä häkeissä. Useissa salaa otetuissa kuvissa ja videoissa oli raajarikkoisia verisiä eläimiä, joita ei millään tavoin ole hoidettu kuntoon. Materiaali oli järkyttävää katsottavaa ja sai voimaan pahoin.

Nyt kysynkin, että onko persuissa ehdokkaita, jotka vastustavat turkistarhausta ja mitä he tekisivät, jotta tarhausta ei sallittaisi Suomessa. Meneehän siinä suomalaisia työpaikkoja, mutta onko se ainut syy sallia veristä turkistarhausta, joista jatkuvasti saamme nähdä järkyttävää materiaalia ?

24

742

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tarhausta

      Vaan pakenevat vuorille ja syyttävät toisia-

      • vastusta tarhausta.

      • Aito suomalainen
        wonterghem kirjoitti:

        vastusta tarhausta.

        Meinattiin porukalla antaa sulle äänemme, mutta hyvä, kun kerroit, että oletkin eläinrääkkäyksen puolustaja. Äänet menee nyt sulta ohi, että napsahtaa.
        Hyi olkoon :(((((((((((((((

      • Fox on the run
        wonterghem kirjoitti:

        vastusta tarhausta.

        Olisiko mahdollista saada perusteet kantaasi ?
        Henkilökohtaisesti en voi hyväksyä moista luontokappaleen hyödyksikäyttöä, mutta olen valmis kuuntelemaan myös toisen näkökannan.

      • Yksi äänestäjä
        wonterghem kirjoitti:

        vastusta tarhausta.

        Minäkin haluan tietää perustelusi turkistarhauksen hyväksyntääsi. Ei riitä pelkkä en vastusta vastaus.

      • Järkevämies
        wonterghem kirjoitti:

        vastusta tarhausta.

        että joku ehdokas ei sentään kumartele näiden anarkomarkojen äänien perään, vaan puolustaa suomalaista työtä. Vai pitääkö nämäkin turkit (kuten pesulatapauksessa) tehdä esim. Virossa/Kiinassa? Halpamaissahan ne eläinten olot ovat huomattavasti surkeammat.

        Ääni suomalaisen työn puolesta - sano ei viherpiipertäjille.

      • Yksi äänestäjä kirjoitti:

        Minäkin haluan tietää perustelusi turkistarhauksen hyväksyntääsi. Ei riitä pelkkä en vastusta vastaus.

        Joka tapauksessa eläimille on paremmat oltavat Suomessa kun Kiinassa, tietysti puutteet jos niitä on, niihin pitää puutua.
        En kuitenkaan halua, että koko elinkeino lopetetaan muutamia huonosti eläimiä kohdeltavien yksilöiden takia, se vain lisäisi Kiinalaisten tuotantoa.

        Varoitus se video sisältää eritäin raaka eläinkidutusta.

        http://vimeo.com/10152570

        Video oli aivan karmea. Tuo video se vasta pitäisikin levittää kaikkialle suomalaisyrityksiin, jotka ajavat mitä tahansa tuotantoa Kiinan halpamarkkinoille. Ei merkitystä minkä alan yritys on kyseessä, jos haluavat mainostaa tuotteitaan eettisillä ja kotimaisilla suomalaisilla arvoilla.

      • defence
        wonterghem kirjoitti:

        Joka tapauksessa eläimille on paremmat oltavat Suomessa kun Kiinassa, tietysti puutteet jos niitä on, niihin pitää puutua.
        En kuitenkaan halua, että koko elinkeino lopetetaan muutamia huonosti eläimiä kohdeltavien yksilöiden takia, se vain lisäisi Kiinalaisten tuotantoa.

        Varoitus se video sisältää eritäin raaka eläinkidutusta.

        http://vimeo.com/10152570

        jos tarhaus kielletään, kielletään mielestäni myös turkit!!! Ne jotka niitä päällään vielä vetävät, niin ottakoon vastuun.... voi nimittäin olla näillä kusinen paikka, kun tiedetään mistä ja miten ne on tullut !!!

      • jep jep
        Järkevämies kirjoitti:

        että joku ehdokas ei sentään kumartele näiden anarkomarkojen äänien perään, vaan puolustaa suomalaista työtä. Vai pitääkö nämäkin turkit (kuten pesulatapauksessa) tehdä esim. Virossa/Kiinassa? Halpamaissahan ne eläinten olot ovat huomattavasti surkeammat.

        Ääni suomalaisen työn puolesta - sano ei viherpiipertäjille.

        että kettutytöt linnaan toisten elinkeinon terrorisoimisesta.
        Samoiten heidät pitää tuomita ehdottomaan vankeuteen,luonnolle aiheutetuista,mittaamattomista vahingoista.
        Päästämällä minkkejä luontoon, on tehty pieneläinmurha, joka on hävittänyt lintukantoja ja muiden nisäkkäiden katoamisen Suomen luonnosta.
        Perussuomalaiset tekee lakialoitteen, jossa kettutarhoilta tavatut provokaattorit saa ampua.
        Luonto kiittää.

      • JaakkoHeinämäki
        wonterghem kirjoitti:

        Joka tapauksessa eläimille on paremmat oltavat Suomessa kun Kiinassa, tietysti puutteet jos niitä on, niihin pitää puutua.
        En kuitenkaan halua, että koko elinkeino lopetetaan muutamia huonosti eläimiä kohdeltavien yksilöiden takia, se vain lisäisi Kiinalaisten tuotantoa.

        Varoitus se video sisältää eritäin raaka eläinkidutusta.

        http://vimeo.com/10152570

        Varmaan Kiina ehtii lopettaa tuotannon ennen Suomea, jos tuollaisia poliitikoita pääsee valtaan. Et tainnut katsoa 45minuuttia ohjelmaa ollenkaan.

      • SANATON.....
        wonterghem kirjoitti:

        Joka tapauksessa eläimille on paremmat oltavat Suomessa kun Kiinassa, tietysti puutteet jos niitä on, niihin pitää puutua.
        En kuitenkaan halua, että koko elinkeino lopetetaan muutamia huonosti eläimiä kohdeltavien yksilöiden takia, se vain lisäisi Kiinalaisten tuotantoa.

        Varoitus se video sisältää eritäin raaka eläinkidutusta.

        http://vimeo.com/10152570

        JÄRKYTTÄVÄÄ! MITEN IHMINEN VOI TEHDÄ TOLLASTA??? JA MIKSI??

      • HH
        SANATON..... kirjoitti:

        JÄRKYTTÄVÄÄ! MITEN IHMINEN VOI TEHDÄ TOLLASTA??? JA MIKSI??

        on aikeissa ulkoistaa Kiinaan kettujen jalostuksen ja se haluttaisiin estää, mutta vaikeutena on löytää tämä kyseinen turkisalan yrittäjä. Kettujen olot olisi Kiinassa tuhat kertaa pahempaa kuin täällä Suomessa, jossa eläimillä edes on jonkinlainen valvonta.

    • 1 + 14

      on sitä mieltä, että eläinten keskitysleirit ovat ihan jees....
      Mistäs maasta tämä Wonterghem onkaan kotoisin ?

      • Järkevämies

        Vastustatteko myös lemmikkieläinkauppoja? Jos ette, niin miksi? Nehän ne vasta keskitysleirejä ovatkin.

      • 1+1=3
        Järkevämies kirjoitti:

        Vastustatteko myös lemmikkieläinkauppoja? Jos ette, niin miksi? Nehän ne vasta keskitysleirejä ovatkin.

        Lemmikkieläinkauppa myy lemmikin, Ihminen ostaa lemmikin antaakseen sille kodin ja pitääkseen siitä huolta.
        Tarhaaja antaa "paremman elämän" päästämällä kärsimyksistä, jotta joku hienostoakka saa päälleen sen turkin.

        On parempi pitää kärsimyksessä eläintä ja tapaa se Suomessa, kun Kiinassa sen elinolosuhteen olisi huonommat ja perusteena koko touhulle turkiskauppa ?
        Perustelu eläimien kiduttamiselle Suomessa ei mielestäni ole "kiina ilmiöllä" selitettävissä.

      • turkiton....
        1+1=3 kirjoitti:

        Lemmikkikaupoissa niitä pieniä eläimiä hoidetaan, kuin vauvoja.-Yksilöinä.

    • Juho Eerola

      Sen sijaan vastustan Turkin ottamista EU:hun.

      Tunnustan, että turkistarhauksessa on paljon ongelmia. Esimerkiksi häkkikokoja on väitetty liian pieniksi. Turkki on kuitenkin ympäristöystävällisempi vaate, kuin keinokuidut ja turkisteollisuus merkittävä työnantaja. En tohtisi lopettaa Suomesta mitään elinkeinoa, jos en samalla tietäisi miten saadaan työllistettyä kaikki työttömiksi jääneet. Sen sijaan, että mietimme lopetettavia elinkeinoja, pitäisi ennemminkin keskittää ajattelua siihen suuntaan, mitä voisimme maailmalle myydä ja näin saada veroeuroja hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseksi.

      Eli tuotantoeläinten oloissa on kehitettävää, mutta tarhausta sinänsä ei ole syytä kieltää.

      • Yksi äänestäjä

        Niin päätin boikotoida kiinalaisia tuotteita niin tehokkaasti kuin vain pystyn, mutta sekin alkaa olla jo taitolaji, koska jonkin vesiselvän kotimaisen tuotteen yksi osa saattaa olla Kiinassa valmistettu, josta ei ole mitään merkintää. Mutta kotimaisia tuotteita vaatteista ruokiin, käyttöesineistä kosmetiikkaan kannattaa silti tarkoin seuloa kappojen hyllyiltä. Jo ihan kotimaisen työllisyydenkin kannalta.

        Ne turkikset jätän ehdottomasti ostamatta. Tekstiilien ja vaatteiden eettisyys ja ekoloogisuus pitäisi tuoda selkeästi näkyville kaikkien tuotteiden merkkilapuissa vaikka uudella lakiesityksellä pakolliseksi jollei sellaista ole jo olemassa.

      • Ääni Juholle

        Oli todella työväen asian huomioiva vastaus, toisin kuin rastavassareilla.

      • Perus kotkalainen,,

        Suomessa.
        Hyvä, että täällä tulee selväksi mitä aatetta kukin kannattaa.
        Sinäkö nostat kansakunnan hyvinvointia häkitettyjen ja kärsivien eläinten kustannuksella.
        Sinun sietäisi hävetä ihan oikeasti.

    • heh heh

      Wonttelta harvinaisen typerät kommentit, mikä ei ollut yllätys. Menetti monta äänestäjää hetkessä. Persuille myös huonoa julkisuutta. Wontte on parhaimmillaan silloin kun on hiljaa. Paitsi kun ähki punaisessa talossa huorien parissa. Silloin varmaan kävi kovakin puuskutus ja äänehdintä.

      • Varmistit äänen

        Olet loistava yksilyö maahanmuuttaneista "pakolaisista". Kotkassa olet saanu laajalti ihailua suorapuheisuudestasi asioista miten en ovat todellisuudessa. Kokoomus ja Demarit otytaisi Frebby Van Wonterghem riveihinsä ajammaan heidän aatteitaan heti ja nyt.

        Perussuomalaiset osaavat kasitellä maahanmuuttajia aivan eri tavalla, kuin valta virta tätänykyä hyyssää näitä nimellä tunnettuja mamut.

        Olet nostanut Kotkassa kunnallispolitiikan tasoa roimasti ylöspäin Perussuomalaisena kunnallispolitiikkona.

        Tässäkin viestissä sulle ollaan Suomalaisena pikkusieluisena kateellisia. Koska nämä ala-arvoiset lausujat ei pysty Suomalaisena parempaan. Eivät ole omissa puolueissaan minkään arvoisia viemään eläinten hyvinvointi asiaa eteenpäin.

    • vontterreimi

      Onko äänestäjät tosiaan lukutaidottomia, vai tuleeko järki jäljessä? Ei tuo viesti ollut persuilta. Lukekaa ensin ja miettikää sitten lukemaanne pariinkin kertaan. Tyhmät kakarat asialla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä

      Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi
      Maailman menoa
      74
      10254
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7028
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7003
    4. Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro

      Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j
      Maailman menoa
      101
      6255
    5. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      101
      6102
    6. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5354
    7. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5178
    8. Tutkielma Marinin hallituksen epäonnistumisista rankkaa luettavaa

      Marinin hallituksen epäonnistumiset voi tiivistää negatiivisessa sävyssä seuraavasti: Hallitus teki useita vakavia virh
      Maailman menoa
      83
      5101
    9. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      55
      5071
    10. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      39
      4879
    Aihe